1990-luvun lama

Täällä on väännetty Esko Aho roolista 1990-luvun laman suhteen. Jotkut ovat sitä mieltä, että lama oli Ahon hallituksen syytä, jotkut taas sillä kannalla, että se oli Holkerin hallituksen vika. Laman syiksi on nostettu NL:n hajoaminen, rahamarkkinoiden vapauttaminen, vakaan markan politiikka, talouden ylikuumentuminen ja talouden rakenteellinen vääristyminen. Muitakin tekijöitä on esitetty.

Olipa vika missä tahansa, on syytä korjata joitakin virheellisiä luuloja erityisesti siltä osin, kun se koskee ns. vakaan markan politiikkaa. Tuon politiikan oppi luotiin 1980-luvulla ja siitä vallitsi silloin selkeä konsensus. Säröääniä ei juurikaan esiintynyt muualta paitsi ehkä metsäteollisuuden piiristä. Vakaan markan politiikka on liitetty Suomen Pankkiin, presidentti Koivistoon ja Holkerin hallitukseen. Ne harjoittivat vakaan markan politiikkaa ja siltä osin tuo yhdistäminen on ok.

Monelta on kuitenkin unohtunut se, että Ahon hallitus ei suinkaan irtisanoutunut vakaan markan politiikasta. Päinvastoin se kirjasi asian omaan hallitusohjelmaansa. Keskeiset ministeri eli Aho, Viinanan ja Väyrynen vastustivat devalvaatiota. Huomatkaa siis, että myös Väyrynen vastusti devalvaatiota, vaikka hän myöhemmin lipesi kyllä rintamasta. Tämä kertoo siitä, että kepujohtoinen hallitus piti edelleen kiinni vakaan markan politiikasta, vaikka Suomen talous oli jo vuoden päivät laskenut.

Kuin kaiken vakuudeksi Ahon hallitus sitoi markan valuuttakurssin ecuun. Siinä yhteydessä oli keskustelua minidevalvaatiosta, mutta siihenkään hallitus ei ollut lopulta valmis. Marraskuussa 1991 ajauduttiin sitten pakkodevalvaatioon, jonka suuruus oli 14 %. Tämäkään ei tarkoittanut vakaan markan politiikasta luopumista eli Ahon hallitus jatkoi samalla linjalla ja piti ongelmana lähinnä vientiteollisuuden rakenteellisia vääristymiä. Markkinavoimat olivat asiasta toista mieltä ja ajoivat Suomen vuonna 1992 markan kellutukseen, minkä seurauksena markka devalvoitui noin 40 %.

1990-luvun laman syinä voidaan jälkikäteen nähdä monia tekijöitä. Tosiasiassa Suomen harjoittama toiminta ei eronnut monen muun vastaavasta tilanteesta. Meille vaan kävi huonommin kuin muille, mikä johtuu useasta yhtäaikaa päällekaatuneesta tekijästä. Selvää on se, että tilanteen kärjistymistä ei osannut ennakoida kukaan muutamaa taloustieteilijää (Paunio ja Tansakanen) lukuunottamatta. Selvä merkki tästä oli mm. se, että Ahon hallitus jatkoi selkesäti Holkerin hallituksen vakaan markan politiikkaa mitenkään kyseenalaistamatta sitä.

Ahon hallitus teki varmaan virheitä, mistä pankkikriisin hoitoa on pidetty pahimpana. Ahon hallituksen puolustukseksi on sanottava, ettei muillakaan ollut paljon parempia keinoja laman syventämisen torjumiseksi. Sisäistä devalvaatiota yritettiin Sorsan johdolla ja yllättäen ay-liike sitten suosttuikin nimellispalkkojen alentamiseen 4 prosentilla ja muidenkin kulujen sysäämiseen työntekijäpuolen kontolle. Tämä yritys kuitenkin kariutui muutaman liiton vastustamiseen.

Menneelle ei enää mahda mitään, mutta siitä voi ehkä ottaa opiksi. Juuri nyt on tärkeän turkailun paikka, koska talous Suomessa näyttää olevan pahasti jumissa ja ennusmerkit tulevasta heikot. Tämän vuoksi pitäisi luoda valmiutta radikaaleihinkin käänteisiin yhteiseen hiileen puhaltaen. Kaikkinaisesta nurkkakuntaisuudesta kuten idioottimaisesta aluepolitiikasta pitäisi vihdoin luopua. Taloudessa pitäisi paukut panna sinne, mistä saadaan paras kate nyt ja tulevaisuudessa, vaikka se tarkoittaisi suuriakin rakenteellisia muutoksia.