Kertokaa kokemuksianne jt-ajan jälkeisestä elämästänne!
Tässä meidän kokemuksiamme suurpiirteisesti:
Meidän perheemme on käynyt osittain ohdakkeisen polun jt:ien aiheuttaman vahingon takia, mutta onneksi oleme osaanneet valita oikean kurssin ja olemme selvinneet hyvin jehovien saatanallisesta karikosta.
Kannustan kaikkia eroamaan kiireellisesti jehovalaisuudesta!
-Corrector-
Elämä jt-ajan jälkeen
22
1607
Vastaukset
- fger
Olen edelleen sitä mieltä, että sinulle olisi pitänyt antaa se mikrofonin nostajan toimi.
Kyllä niitä vastausvuorojakin olisi siinä ohessa voitu lisätä.- Corre
;-)
-Corre-
- Paradise
"Kertokaa kokemuksianne jt-ajan jälkeisestä elämästänne!"
Kun lopetin oman toimintani seurakunnassa tyystin, ei elämä sen jälkeen ole mennyt ainakaan parempaan suuntaan, sillä menetin hyvin paljon. Ponnistelenkin kovasti, jotta jaksaisin jälleen palata seurakunnan yhteyteen aktiivisena Jehovan todistajana. Olen huomannut, että todellisen onnellisuuden ja keskinäisen rakkauden voin löytää ainoastaan Jehovan todistajien keskuudesta.
Maailma tarjoaa paljon nautintoja ja joitakin sellaisia hetkiä, joiden aikana voi tuntea itsensä onnelliseksi. Mutta se on vain lyhytaikaista ja täydellistä itsensä pettämistä. Miksi siis eläisin tämän osana tätä maailmaa, kun tarjolla on jotain paljon parempaa ja kestävämpää.- Corre
Tai ainakin luulet niin. Jehovien keskuudessa 'rakkaus' on ehdollista, se on ostotavaraa. Et saa mitään rakkautta jos et usko ja julkisesti toitota Vartiotorniseuran hapatusta, vaikka siis itse olisit perustellusti eri mieltä. Sinun pitää ostaa 'rakkaus' joka kuukausi raportoimalla seurakunnalle.
Jehovien usko on hengellistä haureutta.
Tuo honotus kuuluu sarjaan "ohjaa salakavalasti erotettujen/itse-eronneiden elämää houkuttelemalla heidät vastuuttomaan elämään."
Jehovat läpättävät jatkuvasti sitä, kuinka järjestön ulkopuolella olevat ihmiset elävät kuin pellossa vähätvälittämättä hyvästä moraalista tai muista hyvistä käytöstavoista jne... Tuolla tavalla he itseasiassa sanovat että kun eroat seurakunnasta niin voit tehdä kaikkea mitä mieleen juolahtaa ja millään ei enää ole mitään väliä. Monille se meneekin täydestä, koska kerran erotettujen pääasiallisin syy on moraalittomuus. Ja näin saadaan taas toisten synninteolla kiillotettua järjestön kulisseja. Ja samalla palaavan erotetun - kun niitäkin on - todistavan että "kyllä järjestö oli taas oikeassa olisi vaan pitänyt uskoa plaa plaa plaa..."
Tosiasia on kuitenkin se, että elämä täällä järjestön ulkopuolella ei eroa käytänössä muuten kuin että ei ole raportointivevollisuutta eikä kukaan kyylää menemisiä ja tulemisia millään tavalla. Elikä on vapaus mennä minne haluaa ilman että tarvii ajatella jotain typeriä kokousaikoja. Meidän perhe ainakin viettää hyvää elämää, ja suosittelen toisillekin jotka lähtevät järjestöstä, että kannattaa olla vastuuntuntoinen ja elää hyvien tapojen mukaisesti, eikä noudattaa järjestön anatamaa luopiokuvaa irstauden lätäkössä rypevistä juopoista.
-Corrector- - Paradise
Corre kirjoitti:

-Corrector-Se, että sinä ajattelet Jehovan todistajista tuolla tavalla, ei tarkoita että kaikkien muiden pitäisi ajatella sinun tavallasi. Jos Jehovan todistajat ovat sinulle jokin ongelma ja vihaat heitä yli kaiken, niin arvaappa vain, kuka siitä todellisuudessa kärsii.
Luulenpa, että Jehovan todistajia ei kiinnosta pätkän vertaa sinun jorinasi, mutta jos se sinua itseäsi jotenkin helpottaa tai luulet sillä jotain voittavasi, että levität tuota saatanasta peräisin olevaa luopiosanomaa, niin siitä vain. - Filippos
Paradise kirjoitti:
Se, että sinä ajattelet Jehovan todistajista tuolla tavalla, ei tarkoita että kaikkien muiden pitäisi ajatella sinun tavallasi. Jos Jehovan todistajat ovat sinulle jokin ongelma ja vihaat heitä yli kaiken, niin arvaappa vain, kuka siitä todellisuudessa kärsii.
Luulenpa, että Jehovan todistajia ei kiinnosta pätkän vertaa sinun jorinasi, mutta jos se sinua itseäsi jotenkin helpottaa tai luulet sillä jotain voittavasi, että levität tuota saatanasta peräisin olevaa luopiosanomaa, niin siitä vain....surullista kun mielenhallinta todellakin näkyy pelaavan niin paljon, ettei todistajat korvaansa lotkauta, kun joku heille perustellen kertoo uskonsa syntisestä alusta ja opeista...
Tulee ihan itku silmään, kun katselee noita naivistisia inttämisiä mitä esiintyy ihan selvissä asioissa. Miten ihminen voi olla noin sokea!
ps. jos joku pyytää esimerkkejä, niin voi lukea edes vähän vaikka tätä palstaa ajatuksella yrittäen olla nousematta heti puolustuskannalle ja sulkematta mielensä valheeseen pohjautuvalla "uskon kilvellä". - Paradise
Filippos kirjoitti:
...surullista kun mielenhallinta todellakin näkyy pelaavan niin paljon, ettei todistajat korvaansa lotkauta, kun joku heille perustellen kertoo uskonsa syntisestä alusta ja opeista...
Tulee ihan itku silmään, kun katselee noita naivistisia inttämisiä mitä esiintyy ihan selvissä asioissa. Miten ihminen voi olla noin sokea!
ps. jos joku pyytää esimerkkejä, niin voi lukea edes vähän vaikka tätä palstaa ajatuksella yrittäen olla nousematta heti puolustuskannalle ja sulkematta mielensä valheeseen pohjautuvalla "uskon kilvellä"."surullista kun mielenhallinta todellakin näkyy pelaavan niin paljon, ettei todistajat korvaansa lotkauta, kun joku heille perustellen kertoo uskonsa syntisestä alusta ja opeista"
Voisiko johtua siitä, että teidän luopioiden ajatukset sotii täysin sitä vastaan, mitä sanotaan Raamatussa? Yksikään luopio tai kukaan mukaan ei ole pystynyt todistamaan Jehovan todistajuutta vääräksi opiksi, joten miksi sellaiselle tyhjäälle puheelle pitisi edes korvaansa lotkauttaa.
"Tulee ihan itku silmään, kun katselee noita naivistisia inttämisiä mitä esiintyy ihan selvissä asioissa."
Minua puolestaan hymyilyttää, kun sinä jaksat ottaa tuosta noin kovasti niittiä. Jos kerran olet omasta mielestäsi oikeassa, niin eikö sinun pitäisi sivuuttaa se, mitä Jehovan todistajat sanovat?
Jotenkin vain tulee mieleen, että omatuntosi kolkuttaa, sillä et nähtävästi ole Jehovan todistajuudesta kokonaan irti päässyt. Voin olla toki väärässäkin, mutta ainakin annat sellaisen kuvan kirjoittelullasi. - Filippos
Paradise kirjoitti:
"surullista kun mielenhallinta todellakin näkyy pelaavan niin paljon, ettei todistajat korvaansa lotkauta, kun joku heille perustellen kertoo uskonsa syntisestä alusta ja opeista"
Voisiko johtua siitä, että teidän luopioiden ajatukset sotii täysin sitä vastaan, mitä sanotaan Raamatussa? Yksikään luopio tai kukaan mukaan ei ole pystynyt todistamaan Jehovan todistajuutta vääräksi opiksi, joten miksi sellaiselle tyhjäälle puheelle pitisi edes korvaansa lotkauttaa.
"Tulee ihan itku silmään, kun katselee noita naivistisia inttämisiä mitä esiintyy ihan selvissä asioissa."
Minua puolestaan hymyilyttää, kun sinä jaksat ottaa tuosta noin kovasti niittiä. Jos kerran olet omasta mielestäsi oikeassa, niin eikö sinun pitäisi sivuuttaa se, mitä Jehovan todistajat sanovat?
Jotenkin vain tulee mieleen, että omatuntosi kolkuttaa, sillä et nähtävästi ole Jehovan todistajuudesta kokonaan irti päässyt. Voin olla toki väärässäkin, mutta ainakin annat sellaisen kuvan kirjoittelullasi."Voisiko johtua siitä, että teidän luopioiden ajatukset sotii täysin sitä vastaan, mitä sanotaan Raamatussa? Yksikään luopio tai kukaan mukaan ei ole pystynyt todistamaan Jehovan todistajuutta vääräksi opiksi, joten miksi sellaiselle tyhjäälle puheelle pitisi edes korvaansa lotkauttaa."
No tuo sanomisesi osoittaa vain sen, ettet ole korvaasi lotkauttanut millekään todisteelle, mitä olet varmasti lukenut tältäkin palstalta...
"Jos kerran olet omasta mielestäsi oikeassa, niin eikö sinun pitäisi sivuuttaa se, mitä Jehovan todistajat sanovat? "
Miksi sivuuttaisin? Tapanani ei ole sivuuttaa, kun jotkut valehtelevat.
"Jotenkin vain tulee mieleen, että omatuntosi kolkuttaa, sillä et nähtävästi ole Jehovan todistajuudesta kokonaan irti päässyt."
Todistajuudesta olen päässyt irti aivan erinomaisesti, mutta en kestä katsella, kun te valehtelette päin naamaa ihmisille.
Todistajana olemastani ajasta en pääse varmaan koko elämäni aikana irti, ovathan sukulaiseni ja moni tuttavani lahkossa edelleen mukana.
Omatuntoni ei kolkuttele, paitsi siinä, että silloin joskus itsekin kiertelin ovilla jakamassa noita samoja valheita. - fger
Filippos kirjoitti:
"Voisiko johtua siitä, että teidän luopioiden ajatukset sotii täysin sitä vastaan, mitä sanotaan Raamatussa? Yksikään luopio tai kukaan mukaan ei ole pystynyt todistamaan Jehovan todistajuutta vääräksi opiksi, joten miksi sellaiselle tyhjäälle puheelle pitisi edes korvaansa lotkauttaa."
No tuo sanomisesi osoittaa vain sen, ettet ole korvaasi lotkauttanut millekään todisteelle, mitä olet varmasti lukenut tältäkin palstalta...
"Jos kerran olet omasta mielestäsi oikeassa, niin eikö sinun pitäisi sivuuttaa se, mitä Jehovan todistajat sanovat? "
Miksi sivuuttaisin? Tapanani ei ole sivuuttaa, kun jotkut valehtelevat.
"Jotenkin vain tulee mieleen, että omatuntosi kolkuttaa, sillä et nähtävästi ole Jehovan todistajuudesta kokonaan irti päässyt."
Todistajuudesta olen päässyt irti aivan erinomaisesti, mutta en kestä katsella, kun te valehtelette päin naamaa ihmisille.
Todistajana olemastani ajasta en pääse varmaan koko elämäni aikana irti, ovathan sukulaiseni ja moni tuttavani lahkossa edelleen mukana.
Omatuntoni ei kolkuttele, paitsi siinä, että silloin joskus itsekin kiertelin ovilla jakamassa noita samoja valheita.Filippos panettelee perhettään ja sukulaisiaan valehtelijoiksi ja kieroilijoiksi ja sitten itkee ettei häneen haluta olla yhteydessä.
En minäkään heidän tapauksessaan. Sanoisin; mene ja opettele käytöstapoja, tule sitten uudestaan. - Corre
fger kirjoitti:
Filippos panettelee perhettään ja sukulaisiaan valehtelijoiksi ja kieroilijoiksi ja sitten itkee ettei häneen haluta olla yhteydessä.
En minäkään heidän tapauksessaan. Sanoisin; mene ja opettele käytöstapoja, tule sitten uudestaan.Paradise ja fger ovat sokeita kuin ellun kanat :)
Jehovantodistajat ja koko heidän valheellinen Järjestönsä ovat isästään Saatanasta. (Esimerkki siitä pari kappletta myöhemmin.)
Vain puupääjehovat ovat sokeita niille musertaville todisteille, joita täällä on esitetty jehovalaisuutta vastaan. Jehovat ovat niin ääliöitä, että kun he eivät saa antaa periksi rangaistuksen pelossa, ja kun he eivät mihinkään järkevään pysty, niin ainoksi keinoksi jää exien syyttäminen katkeriksi ja panetteleviksi jne... Voi Voi, olette säälittäviä :-)
Ai niin, yksi uusi esimerkki jehovien ääliömäisestä typeryydestä on Jehovien syväänjuurtunutta perityperyyttä heijastava selitys Ilmestyskirjan toisesta tumpetinpuhalluksesta, ottakaa istuma-asento ja varautukaa nauramaan makeasti:
(2) 1923 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat: Esitelmä "Kaikki kansat marssivat nyt Harmagedoniin, mutta miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan" kehotti rauhaa rakastavia "lampaita" hylkäämään ihmisistä koostuvan, kuolemaa tuottavan meren.[Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma on käsillä s.173; Jeppula 1988]
1923 jehovat sanoivat siis, että "marssivat nyt Harmagedoniin" ja "miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan".
Voi halvattu! :-)))
Ääliöjehovien NYT on kestänyt jo yli 80 vuotta. Tuolloin lopun odotettiin tulevan 1925 joten ei tainnut oppi 'trumpetin puhalluksesta' osua kohdalleen, mutta silti sitä toitotetaan vieläkin Jehovalta tulleena 'totuutena' :-)
Onko kivaa jehovat? Oletteko nyt ylpeitä siitä 'parhaasta mahdollisesta opetuksesta, mitä vain jehovan järjestö voi antaa?'
Onko kivaa olla amerikan-jehovan opettama ja sanansaattaja?
Kyllä meitä taas naurattaa! :D
-Corrector- - Paradise
Filippos kirjoitti:
"Voisiko johtua siitä, että teidän luopioiden ajatukset sotii täysin sitä vastaan, mitä sanotaan Raamatussa? Yksikään luopio tai kukaan mukaan ei ole pystynyt todistamaan Jehovan todistajuutta vääräksi opiksi, joten miksi sellaiselle tyhjäälle puheelle pitisi edes korvaansa lotkauttaa."
No tuo sanomisesi osoittaa vain sen, ettet ole korvaasi lotkauttanut millekään todisteelle, mitä olet varmasti lukenut tältäkin palstalta...
"Jos kerran olet omasta mielestäsi oikeassa, niin eikö sinun pitäisi sivuuttaa se, mitä Jehovan todistajat sanovat? "
Miksi sivuuttaisin? Tapanani ei ole sivuuttaa, kun jotkut valehtelevat.
"Jotenkin vain tulee mieleen, että omatuntosi kolkuttaa, sillä et nähtävästi ole Jehovan todistajuudesta kokonaan irti päässyt."
Todistajuudesta olen päässyt irti aivan erinomaisesti, mutta en kestä katsella, kun te valehtelette päin naamaa ihmisille.
Todistajana olemastani ajasta en pääse varmaan koko elämäni aikana irti, ovathan sukulaiseni ja moni tuttavani lahkossa edelleen mukana.
Omatuntoni ei kolkuttele, paitsi siinä, että silloin joskus itsekin kiertelin ovilla jakamassa noita samoja valheita."No tuo sanomisesi osoittaa vain sen, ettet ole korvaasi lotkauttanut millekään todisteelle, mitä olet varmasti lukenut tältäkin palstalta"
Kaiken mahdollisen olen lukenut, mutta yhtään todistetta en ole saanut, vaikka nimenomaan olen sitä joskus pyytänytkin.
"Miksi sivuuttaisin? Tapanani ei ole sivuuttaa, kun jotkut valehtelevat."
Todista se, tai muuten sanasi ovat pelkkää tyhjää puhetta.
"Todistajuudesta olen päässyt irti aivan erinomaisesti"
Aika hyvin osaat sen peittää.
"mutta en kestä katsella, kun te valehtelette päin naamaa ihmisille."
Voi kamala sentään. Pitäisikö nyt saarnaamistoiminta lopettaa kun sinä et siitä tykkää?
"Todistajana olemastani ajasta en pääse varmaan koko elämäni aikana irti, ovathan sukulaiseni ja moni tuttavani lahkossa edelleen mukana."
Onneksi he sentään ovat tehneet viisaan ratkaisun. - Paradise
Corre kirjoitti:
Paradise ja fger ovat sokeita kuin ellun kanat :)
Jehovantodistajat ja koko heidän valheellinen Järjestönsä ovat isästään Saatanasta. (Esimerkki siitä pari kappletta myöhemmin.)
Vain puupääjehovat ovat sokeita niille musertaville todisteille, joita täällä on esitetty jehovalaisuutta vastaan. Jehovat ovat niin ääliöitä, että kun he eivät saa antaa periksi rangaistuksen pelossa, ja kun he eivät mihinkään järkevään pysty, niin ainoksi keinoksi jää exien syyttäminen katkeriksi ja panetteleviksi jne... Voi Voi, olette säälittäviä :-)
Ai niin, yksi uusi esimerkki jehovien ääliömäisestä typeryydestä on Jehovien syväänjuurtunutta perityperyyttä heijastava selitys Ilmestyskirjan toisesta tumpetinpuhalluksesta, ottakaa istuma-asento ja varautukaa nauramaan makeasti:
(2) 1923 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat: Esitelmä "Kaikki kansat marssivat nyt Harmagedoniin, mutta miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan" kehotti rauhaa rakastavia "lampaita" hylkäämään ihmisistä koostuvan, kuolemaa tuottavan meren.[Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma on käsillä s.173; Jeppula 1988]
1923 jehovat sanoivat siis, että "marssivat nyt Harmagedoniin" ja "miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan".
Voi halvattu! :-)))
Ääliöjehovien NYT on kestänyt jo yli 80 vuotta. Tuolloin lopun odotettiin tulevan 1925 joten ei tainnut oppi 'trumpetin puhalluksesta' osua kohdalleen, mutta silti sitä toitotetaan vieläkin Jehovalta tulleena 'totuutena' :-)
Onko kivaa jehovat? Oletteko nyt ylpeitä siitä 'parhaasta mahdollisesta opetuksesta, mitä vain jehovan järjestö voi antaa?'
Onko kivaa olla amerikan-jehovan opettama ja sanansaattaja?
Kyllä meitä taas naurattaa! :D
-Corrector-Tuo vasta on todella vakuuttavaa ja lisää uskottavuutta, kun ei muuhun pysty kuin suoltamaan henk.kohtaisia solvauksia todistajia kohtaan. Mutta jos haluat jotain asiaakin puhua, niin sinun vastauksia odotetaan toisissa viestiketjuissa.
- seuraaja
Paradise kirjoitti:
Tuo vasta on todella vakuuttavaa ja lisää uskottavuutta, kun ei muuhun pysty kuin suoltamaan henk.kohtaisia solvauksia todistajia kohtaan. Mutta jos haluat jotain asiaakin puhua, niin sinun vastauksia odotetaan toisissa viestiketjuissa.
No mikset vastaa esitettyyn väitteeseen trumpetinpuhalluksen epävireisyydestä vaan ohitat asian jehovamaisesti?
- Dareios 1
Paradise kirjoitti:
"No tuo sanomisesi osoittaa vain sen, ettet ole korvaasi lotkauttanut millekään todisteelle, mitä olet varmasti lukenut tältäkin palstalta"
Kaiken mahdollisen olen lukenut, mutta yhtään todistetta en ole saanut, vaikka nimenomaan olen sitä joskus pyytänytkin.
"Miksi sivuuttaisin? Tapanani ei ole sivuuttaa, kun jotkut valehtelevat."
Todista se, tai muuten sanasi ovat pelkkää tyhjää puhetta.
"Todistajuudesta olen päässyt irti aivan erinomaisesti"
Aika hyvin osaat sen peittää.
"mutta en kestä katsella, kun te valehtelette päin naamaa ihmisille."
Voi kamala sentään. Pitäisikö nyt saarnaamistoiminta lopettaa kun sinä et siitä tykkää?
"Todistajana olemastani ajasta en pääse varmaan koko elämäni aikana irti, ovathan sukulaiseni ja moni tuttavani lahkossa edelleen mukana."
Onneksi he sentään ovat tehneet viisaan ratkaisun.>>Kaiken mahdollisen olen lukenut, mutta yhtään todistetta en ole saanut, vaikka nimenomaan olen sitä joskus pyytänytkin.
- Paradise
seuraaja kirjoitti:
No mikset vastaa esitettyyn väitteeseen trumpetinpuhalluksen epävireisyydestä vaan ohitat asian jehovamaisesti?
"No mikset vastaa esitettyyn väitteeseen trumpetinpuhalluksen epävireisyydestä vaan ohitat asian jehovamaisesti?"
Monet asiat ymmärrettiin silloin väärin. Paljon on tehty virheitä, mutta mitä se sitten todistaa? En nähnyt aiheelliseksi kommentoida tuota mitenkään, koska kyseessä oli vanhan ymmärryksen mukainen lausunto. - Paradise
Dareios 1 kirjoitti:
>>Kaiken mahdollisen olen lukenut, mutta yhtään todistetta en ole saanut, vaikka nimenomaan olen sitä joskus pyytänytkin.
"Kerropa sitten mistä paastosta Sakarjan kirja kertoo?"
Tarkoitat varmaankin niitä neljää paastoa, joita juutalaiset pitivät Jerusalemin piirityksen ja autioutuksen muistoksi.
"Perustele Raamatulla paaston päättymisaika, koska alkamisajan tapahtumista lienemme samaa mieltä."
Nyt en kyllä täysin ymmärrä, mitä tuolla kysymyksellä haet takaa. Selventäisitkö hieman?
"Mille vuosille (suunnilleen) Sakarjan kirjan tapahtumat ajoitetaan?"
520-518 eaa. - Corre

520-518 eaa.Tarkoitin niitä paastoja, joista olen jo monta kertaa sanonut, elikä Jerusalemin hävittämisen muistoksi 5 kuussa ja Gedaljan murhan muistoksi 7 kuussa.
Sakarjan 7. luku:
"Onko jo aika lakata itkemästä Jerusalemin hävitystä?
1 Kuningas Dareioksen neljäntenä hallitusvuotena, yhdeksännen kuukauden eli kislev-kuun neljäntenä päivänä, tuli Herran sana Sakarjalle. 2 Betelistä oli lähetetty Sar-Eser ja Regem-Melek sekä joitakin muita miehiä uhraamaan Herralle ja rukoilemaan häneltä armoa. 3 Heidän tuli kysyä papeilta, jotka palvelivat Herran Sebaotin temppelissä, sekä profeetoilta näin: "Pitääkö Betelissä edelleenkin viettää katumus- ja paastopäivää viidennessä kuussa, niin kuin on tehty jo monet vuodet?"
4 Silloin minulle tuli tämä Herran Sebaotin sana:
5 "Sano koko kansalle ja papeille näin:
-- Te olette kyllä paastonneet ja pitäneet
valittajaisia
viidennessä ja seitsemännessä kuussa
jo seitsemänkymmenen vuoden ajan.
*****************************************
"Dareioksen neljäntenä hallitusvuotena"
"Pitääkö Betelissä edelleenkin viettää katumus- ja paastopäivää viidennessä kuussa"
"Te olette kyllä paastonneet... viidennessä ja seitsemännessä kuussa jo seitsemänkymmenen vuoden ajan."
Pyysin sinua perustelemaan Raamatulla paaston päättymisaikaa, koska alkamisajan tapahtumista lienemme samaa mieltä. Et kuitenkaan ymmärtänyt kysymystä, koska sanoit, että "nyt en kyllä täysin ymmärrä, mitä tuolla kysymyksellä haet takaa. Selventäisitkö hieman"?
Haluan siis että kerrot ylläolevien tietojen perusteella milloin tuo 5/7 -paasto suunnilleen päättyi, ja kauanko se oli kestänyt Sakarjan mukaan Dareioksen hallinnon alussa.
-Corrector-
- olutkaste
vai niin etta olet olut jt en usko siihen
- bajs guy
liika olut kastella
- kupla
Jt-ajasta pelasti yliopisto ja opiskelu, ja siksi
minulla on ihana puoliso, joka sai nakemaan
Jehovan todistajien kieroutuneen ja omituisen
maailman, jossa ihminen on suoraan sanoen arvoton,
vain VTS merkkaa.
JT-ajan jalkeen olen saanut joulut ja synttarit,
yhteyden "maailmallisiin" sukulaisiini (jotka
eivat olleetkaan hirvioita niinkuin meille
uskoteltiin), seka saanut uusia, oikeita ystavia
niiden kaksinaamaisten tekopyhien mukanaroikkujien
sijaan, jotka arvottivat kanssaihmisiaan ulkonaon,
omaisuuden, ja aseman mukaan. Jt-ajan jalkeen olen
paassyt irti itselle ja toisille valehtelusta,
sain omat aivot ja elaman.
Hyvaa jatkoa kaikille oman elaman saaneille! - pincetti
on eläminen kivempaa sen jälkeen kun erosin jehovista noin 16 vuotta sitten
- vapaus koittaa
ottaa kuppia kavereiden kanssa, sekstailla naiseni kanssa, antaa lahjoja ystävilleni ja naapureilleni, polttaa värillisiä ulkovaloja puutarhassa läpi talven, pukeutua verkkareihin tai tuuliasuun.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6467936Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662220Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292124- 1441696
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511229Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251218Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991103Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65834Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55751Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7727