Outi Koski ei ole poikien huoltaja lainkaan, hän menetti huoltajuutensa vuosi sitte oikeuden päätöksellä.
Hän on virallisesti vain lapsikaappaaja.
Mikäli suomessa on laki kaikille sama, hänen pidättämistään ei estä etes se että veli sattuu oleen kansanedustaja.
Lasten kaappaaminen vuodeksi, ei todellakaa oo mikään pikkutikos.
Hän on virallisesti vain lapsikaappaaja.
Mikäli suomessa on laki kaikille sama, hänen pidättämistään ei estä etes se että veli sattuu oleen kansanedustaja.
Lasten kaappaaminen vuodeksi, ei todellakaa oo mikään pikkutikos.
Vastaukset 20
Vanhimmat
"pikkutikos"
HAHHHHAHAAHAHAHHHAHHHAHHAAHHAAHAH
Vittu jätkä on n00b
On hän kuitenkin poikien biologinen äiti.
Sukua hän kyllä on, muttei ole oikeutettu päättämään poikien asioista, sen enempää kuin vaikka serkku.
Serkutkaan ei saa kaapata sukulaisiaan.
John Rogersin veli ja poika joutuvat sitten boseen, kun osallistuivat Aleksin ja Jaakon kidnappaukseen?
Silloin kun Koski lähti USA:sta hänellä oli yhteishuoltajuus. Ennen yhteishuoltajuutta hänellä oli yksinhuoltajuus. Nyt Rogersilla on yksinhuoltajuus. Niin ne vaan muuttuvat nuo huoltajuudet, ettei hitaampi pysy perässä.
Kyseisellä isällä on aina ollu huoltajuus.
Koski ei todellakaan koskaan ole ollu yksinhuoltaja
Onpas ollut yksinhuoltaja ainakin mediassa alussa olleiden tietojen mukaan. Mistäs sinä sen sitä paitsi niin hyvin tiedät? Todista.
Lue tuolta:
http://www.metrobeat.net/gbase/Expedite/Content?oid=oid:2964
Eihän tuo ole mikään todiste. Verrattavissa Iltasanomien tai Iltalehden tai Hesarin juttuun!
Itsekin viittasit mediaan.
Lipposella on ansiottomia kunniamerkkejä. Niistä joutaa muutama Outi Koskelle.
Muuten... Suomalaisnaisten pitäisi varoa jenkkihörhöjä ja ährämsähräm-arabeja. Valikoida kyllä myös tarkemmin suomalaismiehistäkin...
En ole suuremmin seurannut koko asiaa, mutta näin uutisoi Aamulehti tämänpäiväisessä numerossaan:
"... Kärkkäimmin Kosken-tapaukseen on ottanut kantaa Washington Times -lehti. ... suomalaisten medioiden sympatiat ovat koko huoltajuuskiistan ajan olleet yksisilmäoisesti Outi Kosken puolella.
...suomalaiset mediat ovat vääristyneesti antaneet ymmärtää, ettei Yhdysvallat ole ratifioinut Haagin kansainvälistä lapsikaappaussopimusta. ... suomalaiset mediat käyttävät pojista nimiä Alaksi ja Jaakko, vaikka poikien oikeat ristimänimet ovat Alex ja Jacob Rogers. Monet mediat kutsuvat heitä espoolaispojiksi, vaikka pojat ovat syntyneet ja asuneet koko elämänsä Etelä-Carolinassa ..."
Itse en ota kantaa puoleen enkä toiseen, mutta yleensä on juuri niin, että asioista annetaan mediassa varsin yksipuoleinen kuva. Se, jonka ääni on kuuluvampi, saa enemmän kuulijoita ja voi peittää alleen tosiasiat.
Itseäni ihmetyttää lähinnä se, että jos poikien huoltajuus on myönnetty isälle (millä perusteella?) ja pojat ovat syntyneet ja asuneet Jenkeissä, onko poikien halu jäädä äitinsä luokse suomeen aito vai manipuloitu. Jossainhan taidettiin mainitakin, että lapset olisivat olleet halukkaita palaamaan Isänsä luo. Olisikohan tässäkin kuitenkin takana aikuisten riita ja heidän itsekkäät tarkoitusperät.
usein lapsen etu jää kuulematta, kun aikuiset kärhämöivät keskenään. Lapsila pitäisi ola oma aikuisista, vanhemmistaan riippumaton asiamies - asiamies toisi lasten mielipiteen esille ja hoitaisi heidän kannaltaan asioita.
Eli, siitä vanhemmasta, jolla on mahdollisuus manipuloida lasten mielipiteitä. Nyt tilanne on se, että lasten todellista mielipidettä tuskin saadaan selvitettyä koskaan. Uskonkin, että tähän perustuu tulkinta, missä määrin lapsen mielipidettä kuunnellaan.
KKO rikkoo päätöksellään lasten oikeuksia, kuin perustuslakiammekin. Syystä, koska Haagin sopimusta ei ole koskaan perustuslain säätämisjärjestyksessä lakiin ratifioitu. Siten Haagin sopimuksen käyttö itsessään on jo KKOn tuomarien taholta RIKOS.
KKO päätöksessään systemaattisesti mitätöi asiantuntijalausunnot, kuin poikien omat mielipiteet ja tahdon. Siten KKO sanelee diktaattorimaisesti Haagin sopimuksen "tuomion".
Mikä siis sivuuttaa Suomen Lain KKOn tulkinnan mukaan.
Osaltaan herää myös monia kysymyksiä KKOn päätöksen seurauksena.
Kumpaa suomessa ensi sijaisesti noudatetaankaan lakina, Haagin sopimustako, jota ei ole edes suomessa ratifioitu, vaan Ahtisaari on sen vain allekirjoittanut aikanaan, vaiko Suomen lakia noudatetaan!? Nyt joka tapauksessa on noudatettu Haagin sopimusta, jota on itse asiassa KKOn toimesta vuosittain sovitettu kymmeniin lapsiin, jotka on kaikessa hiljaisuudessa passitettu omiin maihinsa.
Esim. Kerstin Compoyn pojat aikanaan luovutettiin Jyväskylässä sijaitsevan mielisairaalan pihassa USAn viranomaisten käsiin, vahvasti lääkkeisiin pumpattuna.
Samoin Turussa olleessa Timin tapauksessa, tämä 9 vuotias poika ladattiin niin kovaan lääketokkuraan luovutuksen ja siirron ajaksi, että poika jouduttiin pyörätuolilla kärräämään lentokoneeseen, kun ei kieli suussa taipunut, eikä omat jalat kantaneet. "Hoitoa" lapselle suomalaiseen viranomaistyyliin luovutusten ja siirtojen ajaksi, niin pennut ei eivät äitinsä perään parkuessaan herätä ikävää huomiota ympäristössä. Möömmöjä lapselle suuppoon niin paljon, että varmaan pysyy hiljasena määränpäähänsä asti.
Lasten Oikeudethan ovat Suomen erityisesti mainostamia. Minä en ainakaan tule enään koskaan latiakaan laittamaan Mannerheimin lastensuojeluliiton kerjäyskampanjoihin, kun se ei kerran tosipaikassakaan tee yhtikäs mitään. Liioin en ikinä enään puhu suomesta oikeusvaltiona.
Olemme siirtyneet myös aikaan, jossa käytännön todellisuudessa meillä on lapsivankeja. Virallinen ja nätti nimike on "hoidossa". Käytännössä pojat vangittiin massiivisella poliisioperaatiolla kuin konsanaan suur-rikolliset ja passitettiin jonnekkin.., todennäköisesti, jonkin mielisairaalan suljetulle osastolle "hoitoon". Siis, kaksi sinällään tervepäistä alaikäistä lasta mielisairaalaan, jotka eivät suinkaan sellaista hoitoa tarvitse.
"Hoitona" todennäköisesti on se, että pojille tehdään täysin selväksi, että osoite heillä on oikeuden päätöksen jälkeen jenkkilä. Sitä varten myös isällä on nyt yksinoikeus tavata poikiaan. Todennäköisesti viranomaisten "omat psykologit" laativat jenkkilään puoltavaa "psykologista lausuntoa". Kyllähän sen lopun jo tietääkin, mitä seuraa.
Mikäli siirto ei muuten onnistu, niin pojat pumpataan lääkkeisiin siirron ajaksi, etteivät tajua maailmasta mitään, ennenkuin ovat jenkkilässä isänsä autoritäärisessä hallinnassa.
järjestelmällisesti manipoloivan äiti(hirviön) kynsistä
Sinäkö tiedät sen asian. Päättelykykysi asioista on siksi heikko, että pysy pois sieltä, missä puhutaan asiaa.
pelastettiinko pojat riittävän aikaisin, jotta heidän mielenterveys palais
...sinä nyt sitten, jos kerran niin hyvän päättelytaidon omaat!?
Kysyisinpä, miten yks´ kaks´ pojat tulevat mielisairaiksi, jotka ovat olleet tähän asti aivan tervejärkisiä!?
Olikohan Compoyn pojatkin mielisairaita, kun halusivat äitinsä luo!? Siitä hyvästähän heitä pidettiin 5kk mielisairaalassa "hoidossa" lukkojen takana ja lopulta luovutettiin "suomalaiseen psykiatriseen hoitotapaan" niin vahvasti "lääkitettynä" USAn viranomaisten haltuun, ettei kieli suussa taipunut. Sen jälkeen lääkitysdokumentit kiireellä julistettiin TEOn toimesta 100vuodeksi salaisiksi. Siis, SADAKSI vuodeksi eteenpäin SALAISEKSI.
Onkohan kenties jossain pahasti mätää!?
vaan sen vuoden kuluessa, jonka ajan Outi yritti manipuloida pojat isäänsä vastaan.
Tuollaiseen tilantyeeseen jouduttuaan eivät lapset voi tuntea oloaan turvalliseksi eikä pysty keneenkää luottaan. Ja sen lisäksi pojat joutuovat pois kotimaastaan ja kouluistaan, tietämättä saavatko koskaan palata kotiin.
Mietippä sitä, miks päät on seonnu.
...ei sellaista ole ilmaantunut mistään päin tai taholta, joka kertoisi poikien "seonneen" päästään. Pysytäänpä siis asiassa.
Kajaanin käräjäoikeudessa isä-rogers kertoi epäilleensä jo silloin, kun Outi poikien kanssa lähti suomeen, etteivät he palaa!? Mistähän moinen epäily jo silloin heräsi!?
Olisikohan niin, että pojat tiesivät itsekkin jo lähtiessään jenkeistä, etteivät sinne palaa takaisin, ainakaan omasta halustaan.!?