Kristus ja hänen opetuksensa sekä todistuksensa
auttaa meitä määrittelemään oikeat, aidot kristilliset yhteisöt niistä epäaidoista ja vahingollisista yhteisöistä, jotka eivät ole kiinnostuneita tavallisten ihmisten, esim. työtätekevien, sairaiden, vammaisten, vanhusten, ja/tai muuten vaan jonkun rasituksen alaisen, jokapäiväisistä kärsimyksistä eikä oikean tien tai polun löytämisestä taivaan Isän luose.
Eli, on kysymys siitä/tästä, kuka, ketkä ovat ne/he jotka tosissaan auttavat jokaikistä ihmistä löytämään ahtaan portin/oven ja porttiin/oveen sopivan avaimen, jolla tuo lukko aukeaa ja sen jälestä, voi avata itsekukin tuon portin/oven Isän matalaan majaan.
Viralliset ja vähemän viralliset uskontokunnnat ja uskonnolliset yhteisöt tokkopa kuuluu siihen joukkoon ollenkaan jos näitä peilataan heidän opetuksien ja voimassa olevan todellisuuden kautta ja Kristuksen tuoman, julistaman ilosanoman mukaan, jota tosin on jo julistettu kaikkialle maailmaan, kuten Kristus edellytti, mutta ei Hän sanonut, eikä todistanut,
että nämä julistajat sinänsä olisivat oikeita kristittyjä, sanan täydessä merkityksessä.
Joten kellä vain, valmiuksia riittää tulla keskustelemaan asiasta ilman kiihkoa ja valhemieltä, niin tervetuloa mukaan vaihtamaan mielipiteitä ja näkemyksiä ajankohtaisesta asiasta, joka on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin tämän elävän ihmiskunnan historiassa.
Minun Isäni talossa/majassa on monta sijaa, siis
huonetta, sanoi Kristus, ja tämä sana kestää yhä
vieläkin.
ps. asiattomien ei kannata vastata tähän avaukseen laisinkaan.
Totta, vai ei ?
26
562
Vastaukset
- opettajasta
Olen omalla kohdallani huomannut parhaan opettajan löytyvän kärsimyksistä, valitettavasti. Ja onhan myös niin, että jokainen kohtaamamme ihminen on opettajamme ja me puolestamme kaikille niille jotka kohtaamme. Uskonnot ovat erinomaisia lähteitä opiskeluun, mutta ensin täytyy herätä se tiedonhalu sisältämme. Kun se on tarpeeksi voimakas, etsimme väsymättä totuutta.
- Trubaduuri
Se on kyllä yksi ikävä ja toisaalta hyvä totuus tässä nykymaailmassa, eli omien kärsimyksiensä kautta ihminen oppii ihmisyyttä, siis olemaan ihminen toiselle ihmiselle. Ja jotkut oppivat jopa näkemään koko luomakunnan oikeassa loistossa
sekä valoissa vasta omien kärsimyksiensä jälkeen. Tuosta oikeasta varsinaisesta totuudesta minulla on kyllä hieman toisenlainen kokemus, eli se kyllä löytää etsijänsä jos riittävän ponnekkaasti sen perään kyselee.
- Mirka. . . . ...
Harhaista paskanjauhantaa.
- Trubaduuri
Sinun käsitys asiattomasta on asiaton, menisit johonkin saamaan ihmisille tarkoitettua oppia
ihmiselämästä ja ihmisyydestä, siis kuinka olla
ihminen, ihmisten keskellä. Ymmärrätkö? - Viisaus sanoo:
Trubaduuri kirjoitti:
Sinun käsitys asiattomasta on asiaton, menisit johonkin saamaan ihmisille tarkoitettua oppia
ihmiselämästä ja ihmisyydestä, siis kuinka olla
ihminen, ihmisten keskellä. Ymmärrätkö?Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?
- eipä naurattele
Etkö osannut haukkua ketään tälläkertaa lyttyyn?
Heitit vain omia luulojasi hieman...!
- tod e
jokaisessa yhteisössä löytyy niitä, joilla on paljon rakkautta lähimmäistään kohtaan ja jokaisessa on myös niitä, jotka eivät liikauta evääkään heidän hyväkseen.
ei voida siis korvamerkitä niitä krist. seurakuntia, jotka olsisivat erityisen mallikelpoisia.
poikkeuksena voisi ehkä kuitenkin mainita pelastusarmeijan tai ainakin heidän meenneet vuotensa. nykyinen jäsenistön vähyys on tuonut ongelmia heidän hyväntekeväisyys-työnsä suorittamiseen, mutta kuitenkin.
luulen, jokaisella seurakunnalla on korjaamisen varaa sekä julistuksen puolella, että humanitäärisen työn puolella.- Trubaduuri
Näin, kuten sanoit, olen itsekkin asiaa hyvässä sekä pahassa hahmotellut ja tullut hyvin pitkälti tuohon samaan tulokseen kuin sinäkin. Tämä nyt oleva aika ei enää oikein tue hyväntekeväisyyttä
sen oikeassa merkityksessä ja tämä on asian huonoin puoli tällä hetkellä. Mutta ei se tietenkään estä yksilöitä toimimasta niin kuin oikein on toimia tilanteesta huolimatta. - maiqquu
Trubaduuri kirjoitti:
Näin, kuten sanoit, olen itsekkin asiaa hyvässä sekä pahassa hahmotellut ja tullut hyvin pitkälti tuohon samaan tulokseen kuin sinäkin. Tämä nyt oleva aika ei enää oikein tue hyväntekeväisyyttä
sen oikeassa merkityksessä ja tämä on asian huonoin puoli tällä hetkellä. Mutta ei se tietenkään estä yksilöitä toimimasta niin kuin oikein on toimia tilanteesta huolimatta.Kun ihminen ottaa vastuuta ensin itsestään, seuraa mukana vastuunottaminen muistakin. Olemme hukanneet itsemmekin näinä aikoina aika pahasti. Ollaan uhreja ja marttyyreita, vastuu on aina jollakin toisella/jossakin muualla. Eiköhän se siitä kuitenkin muutu, toivon niin.
- Trubaduuri
maiqquu kirjoitti:
Kun ihminen ottaa vastuuta ensin itsestään, seuraa mukana vastuunottaminen muistakin. Olemme hukanneet itsemmekin näinä aikoina aika pahasti. Ollaan uhreja ja marttyyreita, vastuu on aina jollakin toisella/jossakin muualla. Eiköhän se siitä kuitenkin muutu, toivon niin.
Tuosta vastuun ottamisesta muutama sananen; Olen elämäni aikana tuntenut ja tunnen yhä monia hyviä ja erittäin avuliaita ihmisiä, jotka eivät ole niinkään ottaneet vastuuta itsestään, mutta ovat kyllä ottaneet hyvinkin suuren vastuun muista ihmisistä. Että näinkin se asia voi olla ja on :)
Yleensä ei selvitä tälläisestä itsekkyyden ajasta ilman suuria kriisejä, joka on tietysti kovin valitettavaa. Ihmiskunta ei vaan tahdo eikä osaa ottaa oppia menneistä ajoista riittävässä määrin. - maiqquu
Trubaduuri kirjoitti:
Tuosta vastuun ottamisesta muutama sananen; Olen elämäni aikana tuntenut ja tunnen yhä monia hyviä ja erittäin avuliaita ihmisiä, jotka eivät ole niinkään ottaneet vastuuta itsestään, mutta ovat kyllä ottaneet hyvinkin suuren vastuun muista ihmisistä. Että näinkin se asia voi olla ja on :)
Yleensä ei selvitä tälläisestä itsekkyyden ajasta ilman suuria kriisejä, joka on tietysti kovin valitettavaa. Ihmiskunta ei vaan tahdo eikä osaa ottaa oppia menneistä ajoista riittävässä määrin.Joo voihan se mennä niinkin, että osaa välittää toisista ilman, että niinkään itsestään, mutta pitäisi pyrkiä myös hyväksymään itsensä, välittämään itsestään ja ottamaan vastuu omasta elämästä myös. Millainen auttaja sellainen lopulta on, joka ei itsestään ole ottanut vastuuta ja itsestään välitä? En tarkoita sillä oman edun tavoittelua, sillä kun itseään rakastaa oikeasti jää sellainen touhotus pois, että joutuu sitä rakkautta muualta hakemaan...
- tod e
maiqquu kirjoitti:
Kun ihminen ottaa vastuuta ensin itsestään, seuraa mukana vastuunottaminen muistakin. Olemme hukanneet itsemmekin näinä aikoina aika pahasti. Ollaan uhreja ja marttyyreita, vastuu on aina jollakin toisella/jossakin muualla. Eiköhän se siitä kuitenkin muutu, toivon niin.
nykyihmisen itsestään vastuuta ottava hyväntekeväisyys on tyyppiä "annan, jos saan siitä ensin jotakin itselleni".
eli huudan mieluusti hifkin hyväntekeväisyys-huutokaupasta itselleni pelipaidan, jota on käyttänyt hurjan tähdellistä työtä tekevä jääkiekko-tähti. - sen pitäisi lähteä
Jokaisesta ihmisestä henkilökohtaisesti, halu auttaa taikka tahdä maailmassa uskonasioita tunnetuksi toisillekkin, vastustajista ja muista sellaisista huolimatta...!
Pitäisi miettiä omassa ja yksityisessä rauhassansa asioita sekä sitä, mihin tämä maailma on menossa...!
Miten haluaisit tämän alle sata vuotta kestävän elämäsi elää?
Minä haluaisin pelastaa sieluni, koska siihen on jokaiselle tarjottu mahdollisuus. - miettiköön
maiqquu kirjoitti:
Kun ihminen ottaa vastuuta ensin itsestään, seuraa mukana vastuunottaminen muistakin. Olemme hukanneet itsemmekin näinä aikoina aika pahasti. Ollaan uhreja ja marttyyreita, vastuu on aina jollakin toisella/jossakin muualla. Eiköhän se siitä kuitenkin muutu, toivon niin.
Jokainen voi mennä itseensä, ja tehdä jos jotakin hyvää on mahdollista tehdä, pienikin asia on tärkeä!
- ihan miten vaan
tod e kirjoitti:
nykyihmisen itsestään vastuuta ottava hyväntekeväisyys on tyyppiä "annan, jos saan siitä ensin jotakin itselleni".
eli huudan mieluusti hifkin hyväntekeväisyys-huutokaupasta itselleni pelipaidan, jota on käyttänyt hurjan tähdellistä työtä tekevä jääkiekko-tähti.Jokainen järkeilköön henkilökohtaisesti sellaisia.
- Ta akka
Trubaduuri kirjoitti:
Näin, kuten sanoit, olen itsekkin asiaa hyvässä sekä pahassa hahmotellut ja tullut hyvin pitkälti tuohon samaan tulokseen kuin sinäkin. Tämä nyt oleva aika ei enää oikein tue hyväntekeväisyyttä
sen oikeassa merkityksessä ja tämä on asian huonoin puoli tällä hetkellä. Mutta ei se tietenkään estä yksilöitä toimimasta niin kuin oikein on toimia tilanteesta huolimatta.Jumalan Sana puhuu yksilön vastuusta. Maailma yrittää pullistaa jokaEgon - se voidaan helposti syyllistää vaikkapa esim. katalysaattorin kadmiumista -tahi- sen puutteesta.
Täysvihree ottaa syytettyyn sieluunsa sitten fillarin - ja alkaa levittää molybdeeniä ja litiumia ketjuistaan ympäriinsä...
On syytä etsiä ja pyrkiä puhtauteen kaikessa, alkaen omasta sielusta. Kuitenkin yksilön on turha kantaa taakkoja jotka eivät kuulu hänelle. Ihmiselle on tarjottu vapaus iloita ilman syytöksiä. Se on mahdollista ainoastaa Kristuksen veren kautta puhdistetulle.
"Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä." Matt.11 - Trubaduuri
Ta akka kirjoitti:
Jumalan Sana puhuu yksilön vastuusta. Maailma yrittää pullistaa jokaEgon - se voidaan helposti syyllistää vaikkapa esim. katalysaattorin kadmiumista -tahi- sen puutteesta.
Täysvihree ottaa syytettyyn sieluunsa sitten fillarin - ja alkaa levittää molybdeeniä ja litiumia ketjuistaan ympäriinsä...
On syytä etsiä ja pyrkiä puhtauteen kaikessa, alkaen omasta sielusta. Kuitenkin yksilön on turha kantaa taakkoja jotka eivät kuulu hänelle. Ihmiselle on tarjottu vapaus iloita ilman syytöksiä. Se on mahdollista ainoastaa Kristuksen veren kautta puhdistetulle.
"Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä." Matt.11Kiitosta vaan, minulla ei ole sellaista sielua joka voisi ottaa vastaan kirjopesun ;)
Kristuskaan ei ollut pesijä ammatiltaan ;)
Enkä ole raskaana eikä kukaan uskallla lyödä minua
, koska tiineksi en tule ja lyödä ette tohdi :)
Ja jumalia on maailmassa tuhansia, jos viitsisit
hieman täsmentää, että ketä niistä tällä kertaa
pitää kumartaa.
Tunnen vain ja ainoastaan tunnistan kaikki Isäni
ja äitini ja siskoni ja veljeni sekä Luojani, Kaikkivaltiaan taivaallisen Isäni. Siis, listasta
laulu kaunis ja sulo sävel taivaallinen. - Luutaakka
Trubaduuri kirjoitti:
Kiitosta vaan, minulla ei ole sellaista sielua joka voisi ottaa vastaan kirjopesun ;)
Kristuskaan ei ollut pesijä ammatiltaan ;)
Enkä ole raskaana eikä kukaan uskallla lyödä minua
, koska tiineksi en tule ja lyödä ette tohdi :)
Ja jumalia on maailmassa tuhansia, jos viitsisit
hieman täsmentää, että ketä niistä tällä kertaa
pitää kumartaa.
Tunnen vain ja ainoastaan tunnistan kaikki Isäni
ja äitini ja siskoni ja veljeni sekä Luojani, Kaikkivaltiaan taivaallisen Isäni. Siis, listasta
laulu kaunis ja sulo sävel taivaallinen."ketä niistä tällä kertaa
pitää kumartaa. "
-mistä tämmöin txt löytyi? Ei sisälly pohdintaani joka oli yleisellä tasolla, eikä miltään osalta sinulle henk koht.
Joku mättää jos Jumalan Sana tuntuu hyökkäykseltä, olipa kyseessä kuka tahansa. Koeta päästä yli, tekstini kestää Raamatun valon. Kiitos kirjoituksistasi. - Trubaduuri
Luutaakka kirjoitti:
"ketä niistä tällä kertaa
pitää kumartaa. "
-mistä tämmöin txt löytyi? Ei sisälly pohdintaani joka oli yleisellä tasolla, eikä miltään osalta sinulle henk koht.
Joku mättää jos Jumalan Sana tuntuu hyökkäykseltä, olipa kyseessä kuka tahansa. Koeta päästä yli, tekstini kestää Raamatun valon. Kiitos kirjoituksistasi.Kyllä taivaan Isälläkin huumorintajua riittää
ja sanasta sitä löytyy, miksi ei siis minultakin;)
Et ole vielä kulkenut tielläsi riittävän pitkää
matkaa jos maitoa jo nyt mielit, kesken reissun :) - Luutaakka
Trubaduuri kirjoitti:
Kyllä taivaan Isälläkin huumorintajua riittää
ja sanasta sitä löytyy, miksi ei siis minultakin;)
Et ole vielä kulkenut tielläsi riittävän pitkää
matkaa jos maitoa jo nyt mielit, kesken reissun :)Tielläni en kulje - Isän tien pituus on yksi päivä. Älä siis tietämättömyydestäs anna todistusta.
Kokeile Armon helpotusta: astu sivuun Jumalan tieltä, jotta Hän sais alkaa vetää sua riemusaatoss. Omil teil leilist läikkynt maito on liukast ko tua jäätyy, varos sit. - Trubaduuri
Luutaakka kirjoitti:
Tielläni en kulje - Isän tien pituus on yksi päivä. Älä siis tietämättömyydestäs anna todistusta.
Kokeile Armon helpotusta: astu sivuun Jumalan tieltä, jotta Hän sais alkaa vetää sua riemusaatoss. Omil teil leilist läikkynt maito on liukast ko tua jäätyy, varos sit.jumalako ny jo luulet olevas, ja jokos, onkos jopa tullut kesää, keskelle tietäs kun et tiedä sitä oikeist tietäväis mieltäs
ja sanotko sä mulle miss mä saan kulkea ja tulla
siis kokeile sä olla ku ihmis ol äläkä oo noll. - Istahda
Trubaduuri kirjoitti:
jumalako ny jo luulet olevas, ja jokos, onkos jopa tullut kesää, keskelle tietäs kun et tiedä sitä oikeist tietäväis mieltäs
ja sanotko sä mulle miss mä saan kulkea ja tulla
siis kokeile sä olla ku ihmis ol äläkä oo noll.Mutta
"Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!" 2Kor.2
Ruoskittu Vanki Paavali puhuu tuossa Rooman triumfiraatin orjien vetämästä lavetista jossa taistelusta saapuva voittajain väki juhlapuvuissaan -istuu- ...rauhoitu ja nouse sinäkin tuohon voittosaattoon jo hyvä mies. Katso Kristusta, älä ruoski orjia, älä mittaile veljiäs.
Korotu sä minne vaan, Kristus on ykkönen - mä oo nolla - kympissä on ihana olla.
Joten kaiken kaikkiaan hyvää yötä Jeesus myötä! - Trubaduuri
Istahda kirjoitti:
Mutta
"Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!" 2Kor.2
Ruoskittu Vanki Paavali puhuu tuossa Rooman triumfiraatin orjien vetämästä lavetista jossa taistelusta saapuva voittajain väki juhlapuvuissaan -istuu- ...rauhoitu ja nouse sinäkin tuohon voittosaattoon jo hyvä mies. Katso Kristusta, älä ruoski orjia, älä mittaile veljiäs.
Korotu sä minne vaan, Kristus on ykkönen - mä oo nolla - kympissä on ihana olla.
Joten kaiken kaikkiaan hyvää yötä Jeesus myötä!Etkö sinä tosiaankaan lue sitä mitä sinulle vastataan, ja etkö käsittele tietoa lainkaan.
Mutta. Mutta. Mutta. Mitä muttia?
Minä kuljen omaa tietäni ja otan vastaan
ohjeita vähän toiselta ilmansuunnalta kuin sinä.
Minulla ei ole jumalia. Minulla on vain taivaan Isä, Kaikkivaltias maan ja taivaan Luoja. Ja minun siskoja ja veljiä ovat he kaikki, joilla on Isä taivaassa, eli jotka ovat alamaisia ainoastaan
Kaikkivaltiaalle maan ja taivaan Luojalle, Isälle
taivaisen. Ja Kristuksen tulee olla esikuva ihmisille, koska onhan Hän meistä se ensimmäinen ja vanhin, eli esikoinen. Tutustu sinäkin Kristuksen antamiin ohjeisiin ja tietoihin, niin kyllä se siitä sitten sinunkin elämä asettuu ihan oikeille raiteille. - Tie työ
Trubaduuri kirjoitti:
Etkö sinä tosiaankaan lue sitä mitä sinulle vastataan, ja etkö käsittele tietoa lainkaan.
Mutta. Mutta. Mutta. Mitä muttia?
Minä kuljen omaa tietäni ja otan vastaan
ohjeita vähän toiselta ilmansuunnalta kuin sinä.
Minulla ei ole jumalia. Minulla on vain taivaan Isä, Kaikkivaltias maan ja taivaan Luoja. Ja minun siskoja ja veljiä ovat he kaikki, joilla on Isä taivaassa, eli jotka ovat alamaisia ainoastaan
Kaikkivaltiaalle maan ja taivaan Luojalle, Isälle
taivaisen. Ja Kristuksen tulee olla esikuva ihmisille, koska onhan Hän meistä se ensimmäinen ja vanhin, eli esikoinen. Tutustu sinäkin Kristuksen antamiin ohjeisiin ja tietoihin, niin kyllä se siitä sitten sinunkin elämä asettuu ihan oikeille raiteille."Etkö sinä tosiaankaan lue sitä mitä sinulle vastataan, ja etkö käsittele tietoa lainkaan."
Vastaukset tekstiisi on tässä alla -Raamatusta- lue siis tällä kertaa ole hyvä.
"Mutta. Mutta. Mutta. Mitä muttia?
Minä kuljen omaa *2 tietäni ja otan vastaan
ohjeita vähän toiselta *1 ilmansuunnalta kuin sinä."
*1 On vain kaksi suuntaa, Taivas tai Helvetti. Suuntas ei ole nyt ainakaan Taivas. Taivaan suunnan antaa pelkästään SANA.
*2 Mutta mikä mutta sulta puuttuu noilla omilla teilläs joista kerrot. SANA. Palaja siis armonantajas tykö:
"Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä." Jes.66
Jeesus: "eksyt, koska et tunne kirjoituksia etkä Jumalan voimaa." Matt.22
"Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie." Snl.16 - Trubaduuri
Tie työ kirjoitti:
"Etkö sinä tosiaankaan lue sitä mitä sinulle vastataan, ja etkö käsittele tietoa lainkaan."
Vastaukset tekstiisi on tässä alla -Raamatusta- lue siis tällä kertaa ole hyvä.
"Mutta. Mutta. Mutta. Mitä muttia?
Minä kuljen omaa *2 tietäni ja otan vastaan
ohjeita vähän toiselta *1 ilmansuunnalta kuin sinä."
*1 On vain kaksi suuntaa, Taivas tai Helvetti. Suuntas ei ole nyt ainakaan Taivas. Taivaan suunnan antaa pelkästään SANA.
*2 Mutta mikä mutta sulta puuttuu noilla omilla teilläs joista kerrot. SANA. Palaja siis armonantajas tykö:
"Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä." Jes.66
Jeesus: "eksyt, koska et tunne kirjoituksia etkä Jumalan voimaa." Matt.22
"Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie." Snl.16Ja mistä sinä hyväkäs sen tiedät, mihin minä olen menossa? Ja vastaan sinun puolestasi; et mistään.
Minä en ole, enkä elä, sinun neuvojesi varassa missään vaihetta elämääni. Enkä tule koskaan olemaankaan, enkä elämäänkään.
Pidä oikein hyvä huoli vain omasta uskostasi ja lähimmäisistäsi tästäkin eteenpäin.
Ja.
Jos sinulle ei riitä Kristuksen ohjeet ja todistus
eikä Hänen julistamansa ilosanoma, en voi asian vuoksi tehdä yhtään mitään. Mutta yhden hyvän neuvon voin antaa; kokeile rukoilla ja pyytää lisää viisautta itsellesi, taivaan Isältä.
Ja.
Kyllä minun kimppuuni on ennenkin käyty kirjan kanssa, et sinä ensimmäinen ole, etkä varmasti viimeinenkään. Jos vanhat kokemukset paikkansa
pitävät.
Ja.
Sellaisen lisätoivomuksen esitän sinulle;
älä suotta enää kirjoita/vastaa minulle mitään.
Ja vain siksi, että vaikutat erittäin hurmoshenkiseltä jonkun herätys-liikkeen edústajalta. - ///
Trubaduuri kirjoitti:
Ja mistä sinä hyväkäs sen tiedät, mihin minä olen menossa? Ja vastaan sinun puolestasi; et mistään.
Minä en ole, enkä elä, sinun neuvojesi varassa missään vaihetta elämääni. Enkä tule koskaan olemaankaan, enkä elämäänkään.
Pidä oikein hyvä huoli vain omasta uskostasi ja lähimmäisistäsi tästäkin eteenpäin.
Ja.
Jos sinulle ei riitä Kristuksen ohjeet ja todistus
eikä Hänen julistamansa ilosanoma, en voi asian vuoksi tehdä yhtään mitään. Mutta yhden hyvän neuvon voin antaa; kokeile rukoilla ja pyytää lisää viisautta itsellesi, taivaan Isältä.
Ja.
Kyllä minun kimppuuni on ennenkin käyty kirjan kanssa, et sinä ensimmäinen ole, etkä varmasti viimeinenkään. Jos vanhat kokemukset paikkansa
pitävät.
Ja.
Sellaisen lisätoivomuksen esitän sinulle;
älä suotta enää kirjoita/vastaa minulle mitään.
Ja vain siksi, että vaikutat erittäin hurmoshenkiseltä jonkun herätys-liikkeen edústajalta."älä suotta enää kirjoita/vastaa minulle mitään".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417865Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362145Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2252048- 1431630
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251187Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951055Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65824Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6705Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.50679