Putin - Uuden maailmanjärjestyksen vastustaja vai kannattaja

Vladimir Putin - Uuden maailmanjärjestyksen vastustaja vai kannattaja

Olen miettinyt jonkin aikaa, onko Vladimir Putin aito lännen propagoiman Uuden maailmanjärjestyksen vastustaja pannessaan kampoihin nykyiselle yksinapaiselle maailmanjärjestykselle, jossa USA on ainoa supervalta ja yrittäessään kohottaa eri tavoin Venäjän suurvalta-asemaa USAn ja lännen jatkuvien hegemoniapyrkimysten vastapainoksi vai onko Putinkin mukana Uuden maailmanjärjestyksen suunnitelmissa.

Alex Newman kirjoittaa aiheesta Henry Makowin sivuilla ( http://henrymakow.com/ ) otsikoiden juttunsa ”How Putin is Part of the NWO” ( Miten Putin on osa Uutta maailmanjärjestystä ).

Newman on vakuuttunut siitä, että myös Putin on mukana juonimassa Uutta maailmanjärjestystä. Maailman mahtimiehet, kuten Henry Kissinger, ovat nimittäin päättäneet, että yhteen maailmanhallitukseen ei voi päästä suoraan, vaan ensin on luotava eri puolille maailmaa alueellisia valtakeskittymiä. Euroopan unioni on ollut pilottihanke. Tällä hetkellä puuhataan vastaavia talousliittoja esim. Etelä-Amerikassa. Tämän takia myös Putin haluaa saada aikaan Euraasian liiton.

Näissä suunnitelmissa toteutuu Raamatun ennustus kymmenestä valtakeskittymästä, jotka antavat lopunaikana valtansa ja voimansa Pedon eli Antikristuksen käyttöön. Lue Ilmestyskirja 17: 12-13. ”Kymmenen sarvea, jotka näit, tarkoittavat kymmentä kuningasta, jotka eivät ole vielä nousseet valtaan mutta saavat myöhemmin kuninkuuden yhdessä pedon kanssa, kuitenkin vain hetkeksi aikaa. Yksissä tuumin he antavat valtansa ja voimansa pedon palvelukseen.”

Suomikin on nykypolitiikan suuntauksen mukaisesti menossa mukaan tulevan diktaattorin johtamaan yhden maailmanvallan imperiumiin.

Toivon ja toimin sen mukaisesti, että näin ei kävisi. Se edellyttäisi hyppäämistä globaalin Uuden maailmanjärjestyksen vaunuista pois eli ensiaskeleena eroa Euroopan unionista.

6

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja eikun syömään
    • Pakkohan se on

      Venäjä sen sortin silimille räpsivässä pajukossa, että gremlissä on pakko totella länsimaiden rahavirtoja, muuten he kieroudestaan huolimatta jäävät kiinni housut kintuissa, ja sitten uunottavat siperiassaan, kuin viime talaven lumiukot.

      Nythän viimeinkin tuli julki-venäjän tarjous ryhtyä yhteistyöhön USAN kanssa-Isisiä vastaan, joka on yksi päivänselvä osoitus siitä, että venäjänkin mielestä USA ON isäntä talossa, mutta kuin tavan vuoksi venäläisillä piti esittää jotai syvällisemmin ajateltua,-vaikka he itse EI ole koskaan antaneet BRUTAALIA syvällisempää strategiaa ainoaankaan ongelmaan :))

      • Tiedejuutaliset puuhaava

        Ainakin juutalaisvetoinen Nasa tänään tälläsi Baikonurista avaruuteen venäläisten kanssa porukkaa sulassa sovussa kansainväliselle avaruusasemalle :)! Siitä voitte päätellä ainakin Putinin takaa missä mennään ! Obamahan taas oli lopettamassa tuotakin yhteistyötä jo!


    • Rauha Ei natolle VAS

      Nobelin rauhanpalkinnon saa naton pommituksilla uhkailemalla (mahtisääri) ja ydinaseiden kilpavarustelun maksimoinnilla. Irvokkain palkinto ikinä.

      • VeroparatiisitKiinni

        Niin ja Erkki on natottaja, kuten oli Marttikin.


    • kkflfkfkfkfkflkfkkfl

      http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=9662

      Uusi maailmanjärjestyshän ei ole uusi, vaan vanha keksintö. Se vain jäi kesken ja nyt tuota "virhettä" ollaan korjaamassa.
      Se tehdään käänteispsykologian keinoin. Suomi ajetaan eu:ssa niin ahtaalle jatkuvin uusin kielloin ja talousterrorismin keinoin, että pian suomessa Putinin kannatus on vähintään yhtä kova kuin venäjälläkin. Venäjän jatkuva mustamaalaaminenkin on harkittua. Propaganda tehdään niin naivisti, että se pakostakin kääntyy itseään vastaan. Kun venäjä tulee vapauttamaan suomen, kansa hurraa. Ja toki syytäkin siinä mielessä on, että kyllähän tavallisen matti meikäläisen elämä muuttuu nykyistä vapaammaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5167
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      26
      3488
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      38
      2838
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      16
      2011
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1820
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      272
      1523
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1382
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1078
    Aihe