Vihreät halveksivat geopolitiikkaa

sillä vihreät näkevät vain "ilmaston joka ei tottele valtion rajoja". Tuo on tietysti totta mutta tämä ajattelu on ylimielisissä vihreissä siihen että he eivät ylipäätänsä tunnusta geopoliikkaa eli että:

- valtioilla on omat intressinsä
- valtiot puolustavat omia etujaan
- valtiot käyttävät hyväkseen naiiveja kuten vihreitä
- demokratiaverukkeella painostetaan vastapuolta
- ympäristöteemoilla painostetaan vastapuolta
- ihmisoikeusjärjestöt voivat joutua suurvallan käsikassaraksi

Vihreät ovat naiiveja. He eivät edes tajua kuinka heitä ja heidän hellimiä aatteita käytetään härskisti hyväksi suurvaltapolitiikassa. Hyväksikäyttäjä on länsi ja niinpä, niin uskomattomalta kuin se äkkipäätä kuulostaa on Vihreistä tullut USA:n innokkain juoksupoika Suomessa.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vihreät ovat USA:n ulkopolitiikan "hyödylliset idiootit". Maailmalla tiedetään kuinka esim Human Rights Watch ja Amnesty International ovat joutuneet USA:n ulkopolitiikan käsikassaraksi. Monet näiden järjestöjen pitkäaikaisista työntekijöistä ja tukijoista ovat jättäneet ne koska niiden riippumattomuus on jo kyseenalainen.

Äänestä

Näin on. Ideologisesti vihreät luulevat olevansa objektiivisia ja tämä harha mahdollisti miksi he joutuivat massiivisen vedätyksen uhreiksi.

Äänestä
  • ihreet ovat tällaisia ...puheissa muuta käytännössä muuta!

    Siteeraus Pirkko Mattilan kirjoituksesta Maaseudun tulevaisuus 17.5.2013, kansanedustaja( ps)

    Heidi Hautala väitti, että Ville Niinistön rooli ympäristöministerinä on auttanut energiapolitiikkaa ympäristöystävillesmmäksi!!
    Väite on vailla mitään perää. Kataisen hallitus on ratkaisuillaan tehnyt kivihiilestä kilpailukykyisempää, sillä useissa maamme suurimissa energialaitoksissa on joko ryhdytty tai valmistaudutaan käyttämään entistä enemmän kivihiiltä!!
    Energialaitosten vaatimien muutosten hinta osoittaa, että eivät ratkaisut voi olla lyhytjänteisiä, kun esim. Jyväskylän laitoksen muutokseen sanotaan maksavan 16 miljoonaa euroa.
    Ei tämän mittaluokan investointia tehdä yhtä hallituskautta silmällä piteän?
    Hallitus on kaikin keinoin, ministeri Niinistö mukaan lukien, ESTÄNYT KOTIMAISEN UUSIUTUVAN ENERGIATUOTANNON LISÄÄMISTÄ. Se on surullista ja noloa.
    Kertokaa jo lopultakin mistä on kyse, kun kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvan energiantuotannon lisäys ei onnistu!
    JOssakin sakkaa ja tupruten, kun puhutaan fossiilisten polttoaineiden käytön kieltämistä samalla, kun kattiloita muutetaanuusiutumattoman kivihiilen polttamista varten. Kotimaiset uusiutuvat energiavarat jäävät käyttämättä.
    Vihreät: teidän vihreytenne on osoittautumassa kuplaksi, sillä oletteolleet hallituksessa, joka on antanut uudelle ydinvaimalalle luvan edellisellä kaudella. Tällä kaudella olette hallituksessa, joka on lisännyt uusiutumattoman fosiilisen polttoaineen eli kivihiilen käyttöä. Ministeri Ville Niinistö antoi 50 miljoonaa euroa Durbanissa taivaan tuuliin,mutta ammattikoulutuksesta on pakko säästää. Fantastisen vihreätä!
    Olen tarkakillut erityisen huolestuneena vihreiden hääräämistä luontoahyödyttämättömien, mutta kuitenkin tuhoavien asoiden kimpussa ja puuhastelussa viimeisemmäksi metsälain uudistuksessa. Olette ulottaneet pitkät vihreät lonkeronne sinnekin.
    Metsälaki ei ole suojelulaki, ja suomalainen metsätalous pyrkii aivan varmasti paremmin kunnioitamaan luonoarvoja kuin kivihiiltä kaivava yritys Kiinassa.
    Erään tiedejulkaisun nimi on: Suomen ympäristöpolitiikka--kestävää kehitystä vai vastuuntunnotonta vallankäyttöä. Se kertoo koruttomasti, kuinka yltiövihreä elitistinen koneisto jauhaa. Se koneisto silppusi rattaisiinsa VTV:n selonteon
    aikanaan, kun se huomautti painavin sanoin luontodirektiivin HUTERASTA implementoinnnista Natura 2000- valmistelussa. Toivottovasti metsälain valmistelumenee paremmin, sekä luontoarvot ja metsätalous edellä, eikä kotimaista "Durbania" tule.

    Äänestä

Unohtamatta sitä että kauppasaarto on tosiasiassa joukkotuhoase jonka teho riippuu siitä onko kohde suojautunut sitä vastaan vai ei?

Äänestä

Näin Suomen Keskustan äänestäjänä (paremman vaihtoehdon puuttuessa) arvioisin tietäen vihreiden kannattajakunnan profiilin, että vihreiden perälauta tulee vuotamaan vasemmistoliiton suuntaan. Syy on kerrottu tässä keskusteluaiheessa.

Äänestä

...jalat tukevasti vihreillä ilmassa...kuten aina

Äänestä

asiaa tuskin auttaa sivarius elämänasenteena

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lopullinen totuus kirjoitti:

sillä vihreät näkevät vain "ilmaston joka ei tottele valtion rajoja". Tuo on tietysti totta mutta tämä ajattelu on ylimielisissä vihreissä siihen että he eivät ylipäätänsä tunnusta geopoliikkaa eli että:

- valtioilla on omat intressinsä
- valtiot puolustavat omia etujaan
- valtiot käyttävät hyväkseen naiiveja kuten vihreitä
- demokratiaverukkeella painostetaan vastapuolta
- ympäristöteemoilla painostetaan vastapuolta
- ihmisoikeusjärjestöt voivat joutua suurvallan käsikassaraksi

Vihreät ovat naiiveja. He eivät edes tajua kuinka heitä ja heidän hellimiä aatteita käytetään härskisti hyväksi suurvaltapolitiikassa. Hyväksikäyttäjä on länsi ja niinpä, niin uskomattomalta kuin se äkkipäätä kuulostaa on Vihreistä tullut USA:n innokkain juoksupoika Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu