Olen syntynyt lokakuussa 1955 ja minulla on jo vuosia ollut suunnitelmissa jäädä osa-aikaeläkkeelle ensin 58-vuotiaana, mutta kun se vesittyi silloisen eläkeuudistuksen myötä, joko 1.11.2016 tai vuoden 2017 alkupuolella. Onko tässä uudessa tilanteessa viimeinen mahdollinen osa-aikaeläkkeelle siirtyminen 1.12.2016 alkaen?
Eläkeuudistusuutisissa varhennetusta vanhuuseläkkeestä ilmoitetaan vain, että se on joko 25 % ja 50 % kyseisen eläkkeen alkamiseen kertyneestä eläkkeestä. Millä perusteella henkilö myönnetään 25 %:n tai 50 %:n varhennettu vanhuuseläke (vv). Mikä tekijä siis määrää eläkeprosentin? Kuinka paljon saa samaan aikaan tehdä töitä ja millainen on eläkekertymä, jos samaan aikaan tekee töitä?
Työnantajan ei nykylainsäädännön mukaan ole pakko suostua osa-aikaeläkkeeseen ja siksi kiinnostaa, kumpi on työnantajan kannalta edullisempi ratkaisu osa-aikaeläke vai vv. Toisaalta, voiko työnantaja tyrmätä vv:n, jos työntekijä sellaiselle haluaa?
Itseäni tämä uusi tilanne harmittaa suuresti, sillä en yksinkertaisesti jaksa tehdä täysaikaista työtä eläkeikään asti, mutta olen sinnitellyt siinä toivossa, että pääsisin 61-vuotiaana (alunalkaen 58-vuotiaana) osa-aikaeläkkeelle ja jatkaisin töissä niin kauan kuin jaksaisin, mutta ainakin eläkeikään asti. Jos en tämän eläkeuudistuksen myötä pääsisikään osa-aikaeläkkeelle, minun työurani saattaisi siis lyhentyä useilla vuosilla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämän hetkisen eläkelain mukaan osa-aikaeläke on vuonna 1954 ja myöhemmin syntyneillä 61 vuotta. Täytät siis 61-vuotta vuonna 2016.
Mikäli osa-aikaeläkken edellytykset muutoin täyttyvät ja työnantajasi kanssa sovitte osa-aikaeläkkeelle jäämisestä, sinulla on siihen mahdollisuus vuonna 2016.
Eläkeuudistuksessa 1.1.2017 Osa-aika eläke korvataan osittaisella varhennetulla vanhuuseläkkeellä. Tämän hetken tiedon mukaan;
- Eläke olisi 25 % tai 50 % kertyneestä eläkkeestä.
- Ikäraja olisi 61 vuotta.
- se olisi joustava, osa-aikatyön vaatimusta ei olisi eli siinä ei olisi rajoitteita työnteolle/ ansaittavan palkan määrälle
- varhennusvähennys 0,4 % kuukaudessa vanhuuseläkkeen alarajaan saakka (pienentää vanhuuseläkettä pysyvästi)
Nämäkin varmistuvat/täsmentyvät vielä hallituksen esityksessä. Eläkeuudistuksesta voit lukea lisää www.elakeuudistus.fi