Kritiikkiä maailmaa ja ihmisyyttä kohtaan

pettynyt13

Tässä maailmassa vahva jyrää heikon, eikä evoluutio katso ihmisten sydämeen. Hyvyys ei merkitse mitään selviytymisen kannalta, joten se on maailmassamme arvotonta.

Kaiken vuorovaikutuksen perusta on hyväksikäyttö, symbioosiksikin sitä kai kutsutaan. Molemmat osapuolet saavat toisiltaan jotain, mutta kun hyöty lakkaa toinen muuttuu arvottomaksi. Tämä on rationaalista sortoa, joka on kaikkien edun mukaista. Natsit olivat siis oikeassa. Paitsi, että ihminen ei ole ikinä ajatellut näin järkevästi.

Järki on kylmä ja haluaa vain tuhota kaiken heikkouden. Huomaat tämän kun menet lahjakkaiden ihmisten keskuuteen. Asenteet muuttuvat siellä kovemmiksi, tyhmyys synniksi ja virheet hyväksymättömiksi.

Vaikka ihmisellä onkin järkeä, ihminen on typerä eläin. Hän tavoittelee kaikilla tasoilla samoja asioita keinoja kaihtamatta, menestystä, rahaa, valtaa, naisia, kaikkea paskaa, jota markkinamiehet hänelle tyrkyttävät. Ihminen ei ajattele näitä asioita hakiessaan järkevästi, koska ne ovat ihmiselle itseisarvo. Mikä tuottaa rahaa ja statusta ei voi olla pahaa, vaikka sen takia kuolisi läjäpäin lajikumppaneita.

Ihmiskunnassa on vallalla pinnallisuuden ilmapiiri. Syvällisyys ja asioiden rauhallinen pohtiminen ovat muuttuneet paheiksi. Kaikkien pitää olla samanlaisia, tehdä asioita nopeasti, tarvittaessa laadusta tinkien, ja hölöttää small-talkia bussissa, roikkua sosiaalisessa mediassa, perustaa samanlainen perhe, jonka malli on lainattu amerikkalaisesta TV-sarjasta. Kaikkien pitää kuunnella samanlaista musiikkia, pukeutua samalla tavalla ja jopa puhua ja ajatella samalla tavalla. Erilailla ajattelemisesta on tehty rikos, nimittäin ajatusrikos.

Syyllisiä nykyiseen ilmapiiriin ovat ne, jotka jo aikoja sitten keksivät muokata ihmisten mielipiteet mieleisikseen propagandan avulla. Mainonnaksikin sitä kutsutaan. Nykyisin korporaatioilla on ylivalta mainonnassa, eikä kukaan voi haastaa niitä. Korporaation johtaja on kuin kaikkivaltias, hän voi tehdä mitä haluaa ja muovata lait mieleisikseen.

Ennen rehellisen kapitalismin aikana järjestelmä toimi evoluution lakien mukaan. Se oli toki raaka, kuten evoluutiokin, mutta se tuotti kaikille hyvinvointia ja antoi mahdollisuuden yrittää elämässä eteenpäin. Nykyinen järjestelmä on sellainen, missä kaikki saadaan synnyinlahjana. Paskaan perheeseen syntynyt ei voi ikinä kohota miljardööriksi, eikä haastaa niitä, jotka haluavat kontrolloida jopa hänen ajatuksiaan.

Tämä tilanne on seurausta siitä, että nykyisessä tietoyhteiskunnassa raa'an työn merkitys on kutistunut olemattomiin. On kaksi tapaa menestyä, joko se että perii kaiken vanhemmiltaan tai se, että menestyy synnynnäisen lahjakkuutensa avulla. Kumpaankaan ihminen ei voi vaikuttaa itse. Jos ihmiseltä puuttuu molemmat edellytykset menestykseen, hän on vain arvoton ratas kilpailuyhteiskunnan armottomassa koneistossa. Kapitalismilla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, koska kapitalismi perustuu yrittelijäisyyteen. Yrittelijäisyys on kuollut.

Ennen ihmiset pystyivät pakenemaan maallista raadantaa kirkon huomaan. Niin ei ole enää. Uskonnosta on tullut yhteiskunnassamme paha, eihän se ole tiedettä, eikä nykyisen käsityksen mukaan edistä totuutta. Jumala on kuollut. Ihminen voi vain niellä osansa - elämä on paskaa ja kuoleman jälkeen ei tule mitään.

Ennen ihmiset voivat matkata vihamielistä yhteiskuntaa toiseen maahan. Niin ei ole enää. Kaikki maat ovat keskenään yhä enemmän samankaltaisia. Se on aikamme suuntaus - kaikesta tehdään väkisin samankaltaista, koska erilaisuutta ei enää hyväksytä. Lajit kuolevat luonnossa sukupuuttoon, kun vain yhdenlainen elinympäristö on tarjolla. Niin kuolevat myös kulttuurit. Ja kielet. Ja uskonnot. Tämä on kuoleman aikakausi, joka on seurausta siitä, että kun kaikki pukeutuvat samanlaiseen univormuun, massoja on helpompi hallita. Vallan huipulla oleva virkamies näkee kohta unesikin ja ohjailee sinua kaukosäätimellä miten haluaa! Olet hänen omaisuuttaan. Yksityisyytesi, oikeutesi omistaa mitään ja jopa identiteettisi ovat kaikki kuolleet! Evoluutiokin on kuollut, koska enää eivät menesty vahvat vaan ne, jotka eniten miellyttävät yhteiskunnan ylimystöä.

Haluaisin maailman, jossa ihmisen hyvyydellä olisi jotain väliä.

0

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        294
        4781
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        135
        3066
      3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

        Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
        Maailman menoa
        52
        2983
      4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        28
        1541
      5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        227
        1242
      6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1189
      7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

        Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
        Maailman menoa
        7
        1016
      8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

        Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
        Ikävä
        78
        991
      9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

        Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
        Ikävä
        58
        981
      10. Paskalaista valokuitulakiin

        Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
        Maailman menoa
        52
        979
      Aihe