Munasta ja vitusta
Seuraavassa muna ja vittu ajatellaan hyvin abstrakteina.
Miehen minuus on munassa, naisen vitussa; vain miehellä tulisi olla munaa, koska muna on aina miehen munaa ja vain naisella vittua. Näin universaalit resurssit ovat opitmaalisesti jaettu ja käytössä sekä maailma on ideaali absoluuttisen hyvä. Näin on mahdollista absoluuttinen rakkaus ja harmonia miehen ja naisen välillä. Kuvatussa ideaalissa maailmassa miehen ainoa tehtävä on pitää kiinni munasta ja vitusta, naisen vitustaan. Se mikä maailmassamme on mennyt pieleen on, että miehet ovat pitäneet kiinni vitusta, mitä heillä ei ollut, naiset puolestaan munasta, mitä heillä ei ollut (huom. abstraktius). Tämä on suorastaan äärimmäisen naiivia ja mikä ikävintä, pahaa pelkuruutta. Miehillä pelkuruutta urheuden suhteen naisilla pelkuruutta rakkauden suhteen, ääliömäisyyttä.
Naisen hallussa oleva muna "kuolee" so. siirtyy miehelle miehen ja naisen rakastellessa, kun nainen siinä luonnollisesti, naiselle ominaisesti, alistuu miehen valtaan luottaen ja turvaten mieheen.
Pahinta mitä nainen voi miehelle tehdä, on loukata miehen munaa vitullaan. Eipä ihme, että puhekielestä kumpuaa näihin elämän perustotuuksiin liittyvät käsitteet kuten "vittuilla". Naiset eivät kanna näiden negatiivisten käsitteiden osalta täysin omaa vastuutaan; miehiä pidetään lapsellisina ja yksinkertaisina miesten käyttäessä näitä käsitteitä maailmassa, missä kuitenkin pahat vitut jatkuvasti loukkaavat miehen munaa. Tämän ymmärtäminen vaati suurta abstraktia ajattelua ja kypsyyttä.
Peruskysymys, jos asiat eivät suju, on "eikö ole munaa", mikä kysymys on väärä. Oikea kysymys liittyy tietenkin munankäyttöön, eikä siihen onko munaa; on itsestään selvä, että miehillä on munaa; kysymys onkin siitä, osaavatko he käyttää sitä. Naisten kohdalla taas munan käytön osaamattomuus on ilmeistä, koska perustavista syistä johtuen heillä ei sitä aidosti ole, eivätkä he tietenkään voi käyttää jotain, mitä heillä ei ole. Jos nainen näyttää menestyvän munalla, on varsinainen toimija joku suuri universaali mies, joka ohjaa naista munan kautta, ko. munan täytyy olla miehen munaa -- muna on aina miehen munaa. Muna (miehen) hallitsee siis maailmaa (jokatapauksessa olivat asiat miten tahansa)! Kysymys on vain siitä, hallitseeko maailmaa hyvä vai paha mies, joka viekkauttaan antaa naiselle miehen munaa, joka sitten haluaa tasa-alvoa (perustelen ehkä myöhemmin miksi kysymys on nimenomaan tasa-alvosta).
Mitä tämä sitten on 'nismin kannalta? Äärimillään 'nistit haluavat leikata mieheltä munan pois ja päättää itse (miehen) munan käytöstä. Tämä on mitä suurinta ääliömäisyyttä ja julmuutta (eritysesti rakkauden vastaista). Se miten (hyvien) miesten pitäisi suhtautua tähän, on että heidän pitäisi leikata kaikki pahat vitus pois ja laittaa nämä ikuiseen tuleen, ja näyttää näin miehen valta. Tulessa pahoista vituista tulee oikealla tavalla kuumia eli seksikkäitä eli antifeministisiä.
'nistien vastaukset tähän todistavat heidän pahuutensa ja ääliömäisyytensä, eivätkä ole vastauksen arvoisia.
"Don't help them to bury love." - Pink Floyd

Vastaukset 5
Vanhimmat
oot ajatellu tuon niin perusteelisesti ,niinse on piste
Kun muna näytttää olevan miehelle se ykkösasia mitä taas vittu ei naiselle ole.
Miehellä on muna, naisella on munasarjat.
toivottavasti loppuu pian
Mies
se naiselle on ykkösasia?
klitoris tietty!
täysin munasta riippumaton ihana elin.
Ei raskaaksi tulemisen pelkoa ja orgasmeja voi saada useita lyhyen ajan sisällä itseään hyväilemällä.