Piispa

Kuinkahan paljon tämä eräs piispa on ajatellut homo anteeksipyynnöllään aiheuttavan kirkosta eroamisia. Eihän avioliittoon voida kirkossa vihkiä samaa sukupuolta olevia. Avioliitto on raamatun mukaan naisen ja miehen välinen. Raamattu on kirkoissa käytössä ainoana oppikirjana.
250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos homot haluavat avioon, perustakoon oman uskontonsa sen sijaan että pyrkivät muuttamaan jo olemassa olevaa jolla on selkeät omat arvonsa ja käsityksensä.

Äänestä

Kirkosta eroaminen kysyjän syyllä osoittaa eroavalla vahvaa uskoa Jumalan sanaa kohtaan ja rakkautta niitä kohtaan joilla ei ole uskoa.
Huom, usko on henkilökohtainen valinta.

Palataan realiaikaan ja todetaan että nämä keskustelu palstat vääristää Kristinuskon kokonaistilannetta kun vähäinen määrä epäuskoisia on intoutunut toimintaan jonka heikkohermoinen voisi kuvitella yleiseksi kannatukseksi.
Tilanteen voi selittää Raamatulla siten että on riivaaja hengen vaikutusta.

Muistutun valinnasta että ota asiasta se mikä hyvää on ja jätä paha omaan arvoonsa odottamaan viimeistä tuomiota.
Maallisesti sanoisin korkea moraali kunniaan kaikkien ihmisten hyväksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


maailmanlopunmerkit kirjoitti:

Kuinkahan paljon tämä eräs piispa on ajatellut homo anteeksipyynnöllään aiheuttavan kirkosta eroamisia. Eihän avioliittoon voida kirkossa vihkiä samaa sukupuolta olevia. Avioliitto on raamatun mukaan naisen ja miehen välinen. Raamattu on kirkoissa käytössä ainoana oppikirjana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu