Nato-selvitys arvioi Nato-jäsenyyden vahvistavan Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Raportin mukaan liittokunnan voimavarat ennaltaehkäisisivät Suomeen kohdistuvan sotilaallisen painostuksen, hyökkäyksen uhan tai sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuutta.
Nato-jäsenyydellä olisi kriisien uhatessa ennaltaehkäisevä vaikutus. Jäsenyys antaisi myös liikkumavapautta oman puolustusjärjestelmän kehittämisessä ja parantaisi avun vastaanottokykyä.
- Oma turvallisuutemme olisi osa liittokunnan turvallisuutta nykyistä konkreettisemmin, suurlähettiläs Antti Sierlan johdolla kirjoitettu raportti toteaa.
Raportti korostaa Naton olevan läntisten demokraattisten valtioiden yhteisö.
Nato-jäsenyydellä olisi kriisien uhatessa ennaltaehkäisevä vaikutus. Jäsenyys antaisi myös liikkumavapautta oman puolustusjärjestelmän kehittämisessä ja parantaisi avun vastaanottokykyä.
- Oma turvallisuutemme olisi osa liittokunnan turvallisuutta nykyistä konkreettisemmin, suurlähettiläs Antti Sierlan johdolla kirjoitettu raportti toteaa.
Raportti korostaa Naton olevan läntisten demokraattisten valtioiden yhteisö.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Samainen Nato-raportti kertoo Nato-jäsenyyden vaativan Suomelta 6000 maailman kriisipesäkkeisiin lähtövalmiudessa olevaa sotilasta. Raportti myöntää, ettei sellaista joukkoa ole.
Tällä hetkellä YK-sotilastehtävissä toimii noin kaksisataa suomalaista.
Varusmiehiä ei ulkomaantehtäviin saa lähettää. Heitä tosin lähetetään jo sotaharjoituksiin, joita on pidetty Norjassa, Puolassa ja Liettuassa.
Suomi on vakuutellut päättäjiensä suulla, ettei asevelvollisuudesta luovuta ja ettei ammattiarmeijaa olla luomassa. Lisäksi ostimme juuri venäläisen ydinvoimalan, jota rakennetaan 20 vuotta ja jonka käyttö sitoo meidät Venäjään seuraavaksi 100 vuodeksi.
No, tälläkin kieltämättä on kriisejä uhatessa "ennalta ehkäisevä vaikutus"....
Mikäli Natoon liitytään, sovitaan tarkasti myös velvoitteista. Mitään 6 000 miehen lähtövalmista porukkaa ei tietenkään ole velvoite asettaa.
Varusmiehiä on ollut kriisinhallintaharjoituksista. Kyse on niihin tehtäviin erikoiskoulutetuista miehistä.
Venäläistä ydinvoimalaa ei ole ostettu. Eräistä lupakysymyksistä neuvotellaan.
Valehteletko palkalla vai kutsumuksesta?
NATO:n peruskirjaa liittoutuessa noudatetaan, ei mitään "erillissopimuksia", joissa Suomi saisi poimia rusinat pullasta osallistumatta itse mihinkään tai maksamatta mitään jäsenyydestään.
Jos muuta väität, olet väärin informoitu tai liian sinisilmäinen.
Liettuaan ja Puolaan ja Norjaan lähetettiin varusmiehiä. Puhetta myöhemmästä "erikoiskouluttamisesta" ei ollut.
kanssa perussopimuksen, jossa määritetään maan velvoitteet tarkasti.
"Liettuaan ja Puolaan ja Norjaan lähetettiin varusmiehiä. Puhetta myöhemmästä "erikoiskouluttamisesta" ei ollut. "
Kyse on rauhankumppanuusharjoituksista kriisinhallintaan. Varusmiehet ovat niihin tehtäviin erikoiskoulutettavia. Operaatioihin lähetetään vain vapaaehtoista henkilöstöä.
On turha levitellä valeita, kun totuus on laajalti tiedossa.
"Samainen Nato-raportti kertoo Nato-jäsenyyden vaativan Suomelta 6000 maailman kriisipesäkkeisiin lähtövalmiudessa olevaa sotilasta. Raportti myöntää, ettei sellaista joukkoa ole."
Ei tietenkään, kun kerran emme kuulu.!
Samasta aiheesta on esitetty myös paljon pienempiä arvioita kuten esim. kaksi pataljoonaa eli 2.000 miestä.
"Heitä tosin lähetetään jo sotaharjoituksiin, joita on pidetty Norjassa, Puolassa ja Liettuassa."
Vain muutamia kappaleita eikä varmasti vastentahtoisesti!
"Lisäksi ostimme juuri venäläisen ydinvoimalan, jota rakennetaan 20 vuotta ja jonka käyttö sitoo meidät Venäjään seuraavaksi 100 vuodeksi."
Ja höpö höpö. Sitä voi käyttää tai olla k'ääyttämättä ja polttoainetta voi hankkia myös muualta. Puheet sadasta vuodesta paljastavat, ettei Asdrenovilla ole kaikki intiaanit kanootissa!
Nato kammoiset odottavat kauhulla uutta Nato selvitystä. Koska itse uskon että selvityksen tulos on yhteistyötä ja Nato jäsenyyttä puoltava ja se on järkevä päätös.
Kyseisen "selvityksen" päämäärä oli saada aikaan tulos jonka mukaan Nato vahvistaisi Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa.
On paljon helpompi kirjoittaa raportti, joka näyttää että Nato-jäsenyys vaarantaisi Suomen turvallisuuden, koska näin kuitenkin tilanne tosiasiassa on.
Suomen kansaa ei voi sumuttaa.
28 maata on valinnut Naton jäsenyyden turvaratkaisukseen. Eikö yksikään ole tajunnut, että se on vaarallista, koska palstan höpöttäjät niin sanovat?
"Suomen kansaa ei voi sumuttaa. "
Ei ainakaan lännen vastaisella vihanlietsonnalla. Natossa ovat useimmat naapurimaamme ja EU:n jäsenet.
Nato kammoiset itkee jo selvityksestä etukäteen koska tietävät että se paljastaa nato vastaisten kusetukset. Natoon niin nopeasti kun mahdollista.
Mitä iloa Suomelle olisi ola Naton puskurina?
Sehän olisi selvä itsemurha.
Puskurina mitä vastaan?
Yhtään uutta riskiä tai uhkaa ei Sumelle tule Naton myötä. Maantieteellisesti sijaitsemme samassa paikassa kuin nytkin.
Joka tapauksessa olemme ensimmäisenä vastassa, jos Venäjä hyökkää. Olemme siinä joko yksin tai osana Natoa.
Yksi iso pointti onkin, että natomaahan Venäjä ei varmasti hyökkää yhtä kevein perustein kun yksinäisen valtion kimppuun. Sehän on nähty nyt ihan tänä vuonnakin. Eli Nato nostaa Venäjän kynnystä aloittaa agressionsa. Se onkin erittäin merkittävä pointti.
Tämä onkin Nato kammoisille todella kova paikka tämä selvitys koska se varmasti tulee jyräämään kaikki Nato kammoisten itkut ja valeet täällä.
Nato on puolustusliito johon kuuluu nyt 28 maata toivottavasti Suomi ja Ruotsi myös pian.
Naton tärkein tehtävä on puolustaa sen jäseniä ja sen se myös tekee vaikk nato kammoiset ja idän trollit koittavat muuta väittää.
RAP on Naton uusi nyrkki
Päätöksellä Nato perustaa nopean toiminnan erikoisjoukot ja muokkaa sekä organisaatiotaan että toimintatapojaan nykyistä sähäkkäämpään ja liikkuvampaan toimintaan sopiviksi. Techaun mukaan RAP on Naton uusi nyrkki, jolla Baltia ja itäiset jäsenmaat pitäisi vakuuttaa siitä, että sotilasliiton turvatakuut todellakin toimivat.
RAP-joukkoja ei sijoiteta pysyvästi mihinkään jäsenmaahan. Ne ovat pysyvässä valmiudessa liikkumaan sinne, missä niitä tarvitaan. Siten kyseessä on Natolle kokonaan uudenlainen tapa toimia.
Montako suomalaista RAPE-joukkoihin on jo kaavailtu nakitettavan?
Joukot asettavat Naton jäsenmaat.
Jouko asettaa Naton jäsenmaat ruotuihinsa.
Presidentin lisäksi enemmistö eduskuntapuolueista tukee puolustusrahojen korotusta
Presidentti Sauli Niinistö antoi selvän tuen puolustusmäärärahojen korotukselle eilen Ylen A-studiossa. Myös enemmistö eduskuntapuolueista tukee puolustusmäärärahojen korotusta seuraavalla hallituskaudella.
Yle
Mikä puniikien perseennuolijahallitus Suomessa oikein? Natoanomus olis jo pitänyt laittaa ajat sitten. Pelkureita, uusavuttomia päättäjiä. Virokaan ei pelännyt liityä natoon...voi paskat noita päättäjäräkänokkia!!!!!!
The members agreed that an armed attack against any one of them in Europe or North America would be considered an attack against them all.
Natoon heti kun se on mahdollista. Uskottava puolustus ja yhteistyö takaa turvallisuuden ja vapauden.