Jos altistut jatkuvalle valitukselle
ja negatiiviselle ilmapiirille, aivosi kärsivät.
Pahinta on, että saatat itsekin alkaa käyttäytyä samoin.
Opettele suojautumaan valittajilta.
--- aivotutkimus on onnistunut todentamaan aivojen aktiivisuutta erilaisissa tilanteissa – myös silloin kun kuunnellaan valittamista pidemmän aikaa.
yli puoli tuntia jatkuva negatiivisuus – myös silloin, jos saat "negatiivisuusannoksen" televisiosta, tuhoaa hermoja aivojen hippokampuksessa.
– Ja juuri sitä osaa aivoistasi tarvitset ongelmien ratkaisussa, Blake sanoo.
– Joten valituksen kuunteleminen/lukeminen tuhoaa aivojasi.
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/08/23/lopettakaa-se-valitus-tuhoatte-aivoni/201236263/139
Suoli24,Internetin Peräsuoli,
tuhoaa kansan aivoja vauhdilla!
Nuriseva kansa märisee ja
valittaa ihan kaikesta,
terveisin Kävelevä ladakuski

Vastaukset 5
Vanhimmat
Asiallinen, tietoon perustuva kritisointi on kaukana valituksesta ja vielä kauempana negatiivisesta ilmapiiristä.
Levottomuutesi todellisena syynä on se että olet saanut palstalta puolueetonta yleistietoa uskonnostasi jota valtakunnansaleilla ei koskaan kerrota ja ymmärrettävästi totuuden kuuleminen sattuu.
Olen pahoillani.
Koko S24 on pelkkää vali-valia
kaikki palstat,
ei pelkästään uskispalstat
Tän palstan kirjoittajien aivot on jo muussaantuneet
kaiken negatiivisen ajattelun seurauksena.
Mitään normaalia iloa ei heillä elämässään ole,
ainoat -pienet .kicksit tulee todistajien mustamaalaamisesta.
aivot kutistuvat negtiivisuuden vuoksi
Ja teidän googlaus taito on tosi kyseenalainen. Minä käskin teidän hakea verotus sivuilta minun vuosiansiot ,mutta ette siihen pystyneet. Vaikka jo lukutaitoinen pikkulapsi voi sen tehdä, mutta ei jehovan todistajat^^^^