armosta

Miten saakaan sielu hyvän ja rauhaisan mielen jokaisesta sanasta, joka rakentaa rakkauden ja armon Jumalan yhteyteen pääsyä.

Jumala on armon Jumala, ei tuomion ja vihan Jumala.

Jumalan mittaamaton rakkaus meitä kaikkia kuolevaisia kohtaan on niin käsittämätön, mutta me ihmiset yritämme tehdä sitä väen väkisin kauhean mutkikkaan ja tekoja täynnä olevan asian.

Yksi ainoa on tie pelastukseen ja se on Jumalan Poika Jeesus Kristus ja hänen opetuksensa.

Jeesus tuntee ja tietää jokaisen tuntemuksemme niin fyysisen kuin psyykkisenkin, sillä hän on käynyt läpi kaikki ja sovittanut puolestamme nuo tuntemukset, jotta voisimme rauhassa ja armossa mennä Jumalan eteen vajavaisina ja syntisinä.

Kristuksen rakkaus on jotain niin kaunista ja pyyteetöntä, että sellaista ei voi saada keltään ihmiseltä. Kristus ei kohottanut kättään vihamiestä tai vääräuskoista kohtaan vaan siunasi heitä. Ainoa joita hän "moitti" olivat nuo ulkokullatut fariseukset.

Me valmiiksi "hyvät" ja uskovat ihmiset voisimme katsastaa hieman suhtautumistamme lähimmäiseen. Toimimmeko kuin nuo ulkokullatut vai kuten Jeesuksen seuraajat. Kaikki mikä on tekoa oman hurkauttamisen vuoksi on "kyseenalaista", ainoa teko joka on Krituksen mielen mukaista on hiljainen vaatimattomuus ja rakkaus jokaista lähimmäistämme kohtaan. Ei se, että tuodaan suureen ääneen ilmoille, mihin seurakuntaan kuuluu ja mitä armolahjoja omaa, tee kenestäkään Jumalalle kelpaavammaksi.
Koditon alkoholisti, joka palelee puiston penkillä syysiltana yrittäen unta viinahouruisssaan, saattaa olla paljon lähempänä Kristusta ja hänen ajatuksiaan kuin se, joka elää "kunnon" elämää rukoillen joka iltaisen rukouksensa, sen kummemmin ajattelematta elämää ja sen tarkoitusta.

Monissa kärsivissä kasvoissa näkyy tuon Kristuksen kärsivä ilme, mutta Jeesus pyytää, että tulisimme sellaisenaan hänen luokseen. Hän tarjoaa pelastusta ei vain kerran vaan seitsemän sataa kertaa seitsemän.

Me ihmiset teemme uskon elämästämme suorituskeskeistä ja tekojen täyttämää kuuliaista kulkemista. Sitä ei Jeesus vaadi. Hän vaatii, että otamme vastaan Hänen rakkautensa ja pelastuksensa.Lepäämme jumalan kämmenellä ja Jumalan armossa.

Mutta jotta yhteiskuntamme pysyisi edes jonkinlaisessa moraalissa tarvitaan lainalaisia ihmisiä ja suorittajia.Ei heitäkään saa eikä pidä väheksyä.

Ainoa noissa moraalinvartijoissa on huonona puolena, että he huomaamattaan tuovat "sorretuille" esille sen , miten hyviä he ovat ja miten huono "sinä" olet.

Mutta maailma kulkee kulkuaan ja jokaiselle ihmiselle on tehtävä maanpäällä. Kun vain osaisimme arvostaa jokaista elämää ja sitä elämää toteuttavaa ihmistä, sillä Hän on Jumalan luomus.
083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

lutu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu