Ensi kerralla internetissä

Pertsa Punikki

Äänestin kunnallisvaaleissa Espoossa ennakkoon vasemmistoliiton ehdokasta. Kiinnitin huomiota
siihen, että muut suuret puolueet olivat hoitaneet internet-vaalikampanjansa huomattavasti
paremmin ja näkyvämmin kuin vasurit. Kotisivuja löytyi harvoilta ehdokkailta. Näin jos on jatkossakin, niin veikkaan että hyvin ei tule menemään tällä puolueella.

5

369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kotilainen

      Vasureiden organisaatiolla on miettimisen paikka asian järjestämiseksi. Esittelysivut puolueen sivujen yhteydessä voisi olla ratkaisu?

      Kotikunnassani Vasemmistoliitto nipisti yhden paikan Keskustalta, muuten asiat pysyivät ennallaan. Hyvä me!

      • t.i.ruskeepaa

        Minulla on kokemuksia siitä, että Vasemmistonuoret Helsingissä toimivat siten, että avoin keskustelu saatetaan hiljentää estämällä keskustelijan osallistuminen internetkeskusteluun. Vasemmistonuorilla Helsingissä on nuorille aikuisille tyypillinen, mutta poliittiselle ryhmälle tuhoava tapa suhtautua asioihin sen perusteella, että kuinka normaali puhuja heidän mielestään on. Heidän käsityksensä normaalista on itsekeskeinen ja ennakkoluuloinen, ja se on tasan ainoa kriteeri Vasemmistonuorille arvioida kenenkään poliittisia kantoja. Täten Vasemmistonuoret pitävät ryhmähenkeä tärkeämpänä kuin sananvapautta.

        Kävin pari kertaa Vasemmistoliiton aikuisten toimistossa juttelemassa puoluesihteerin ja jonkun toisen virkamiehen kanssa siitä, että demokratia edellyttää mahdollisuuden konfrontoida Vasemmistoliiton edustajia ja seurata heidän poliittista toimintaansa. Kysyin näiltä kummaltakin mieheltä suoraan, että mitä Vasemmistoliitto on aikeissa tehdä tällaisten kanavien puutumisen korjaamiseksi. Sain vastauksiksi itsepintaista vakuuttelua siitä, että kyllä niitä kanavia on, mutta en suorasta pyynnöstä huolimatta saanut yhtään esimerkkiä. Minä en ole nähnyt mitään tällaisia kanavia, ja olen sattuneesta syystä vakuuttunut siitä, ettei niitä ole.

        Vasemmistoliittokaan ei vaikuta halukkaalta keskustelemaan demokratiavajeesta Suomen poliittisessa järjestelmässä, tai edes Vasemmistoliiton sisällä. Tämän minä katson olevan yksi suurimmista syistä siihen, miksi Vasemmistoliitto ei vaikuta asiaan vihkiytymättömälle ja tunteisiin perustavalle kansalle hyvältä poliittiselta vaikutusjärjestöltä.

        Minä olen toistaiseksi vielä Vasemmistoliiton jäsen, en kuitenkaan enää Vasemmistonuorten jäsen, josta erosin silloin kun poliittiset kannanottoni hiljennettiin Vasemmistonuorten keskustelulistalla ottamalla pääsyoikeuteni pois. Harkitsen siirtymistä SKPhen.

      • t.i.ruskeepaa
        t.i.ruskeepaa kirjoitti:

        Tai ehkä Vasemmistoliiton ongelma ei ole keskusteluhalujen puute vaan yleinen rohkeuden puute ja näkemyksettömyys, joka ilmenee minun kohdallani keskusteluhalujen puutteena.

        Runsas vuosikymmen sitten alkanut lama seuraamuksineen on mielestäni sekoittanut yhteiskunnallista keskustelua. On jouduttu tekemään pääomapiirien sanelemia pakkoratkaisuja ja tästä vallasta riemastuneena jo työnantajajärjestötkin painavat päälle entistä rajummin.
        Tällä hetkellä eletään vasemmiston tavoitteiden kannalta todellista ratkaisujen aikaa. Annetaanko suosiolla periksi, vaan aletaanko todella pohtimaan näkyvästi ja kuuluvasti sitä mihin asioita pitäisi yhteiskunnassamme ohjata.
        Tarvitaan siis kaikkia kirjoituksessasi mainitsemiasi asioita. Keskusteluhaluja, rohkeutta, näkemyksiä.
        Puolueen johtoelinten on mielestäni syytä lyödä alkutahdit, jotta asiat nousevat julkisuuteen. Pelkästään vaalipaneeleissa esitetyt hyvät ajatukset onnistuneestikaan esitettynä eivät ole sitä mistä ihmiset kuppiloissa ja torilla tavatessaan puhuvat.
        Korostan kuitenkin, että kaikki ylläoleva on tavallisen rivikansalaisen mielipide. En ole minkään puolueen jäsen, enkä toimi missään puoluepoliittiseksi luokiteltavassa järjestössä. Ihmisten "oikeusturva" kovaa kapitalismia vastaan pitää kuitenkin mielestäni hoitaa ja siinä suhteessa ajatteluni on lähinnä vasemmistolaista.

      • t.i.ruskeepaa
        Kotilainen kirjoitti:

        Jep. Vasemmistoliitto, laitetaan ongelma nyt ihan kunnolla pöydälle näkyville, ei osaa pistää vastaan kapitalismin nousulle! Se tulee opetella, ja lopettaa kaikenlainen hyssyttely ja itsekeskeinen torjuminen. Suomen kommunistisella puolueella ei ole vaikeuksia pistää kapitalismin nousulle vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6926
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      101
      4600
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      47
      3888
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3290
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      630
      1904
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1298
    7. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      1269
    8. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      202
      1265
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1263
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      48
      1230
    Aihe