Pelastuksen odottaminen?

kuin minun kirjoittamani... lisäksi olen itsetuhoinen. Itse uskon, että joidenkin "kohtaloksi" tulee se yksinäisyys, mikä se kohtalo sitten onkaan, eikä sille asialle mitään voi.
Ja masennus ja muut ongelmat ruokkivat itse itseään. Kerran yksinäinen, aina yksinäinen. Ei jaksa uskoa että tästä olisi muuta ulospääsyä kuin kuolema. Ja ihmisethän eivät halua olla kavereita yksinäisen ja masentuneen kanssa, se on nähty.

Aloittaja käytkö työssä tai työharjoittelussa tms?

Työ- tai työharjoittelu on yksi tapa ainakin vähentää syrjäytymisen astetta.

Jos et käy työssä tai -harjoittelussa, pyydä TE-toimistoa järjestämään sinut sellaiseen, esim. työkokeiluun vaikkapa 1 kuukaudeksi, 4 päiväksi viikossa, 5 tunniksi / työpäivä.

Onko sinulla masennus tms. diagnoosi? Jos on etkä sittenkään pysty olemaan koko sopimuksessa määriteltyä aikaa työkokeilussa, voit lopettaa sen kesken diagnoosiisi vedoten ilman sanktioita.

TE-toimiston aktivoiva työtoiminta on parjattu, mutta minusta hyvä, usein ainoa tie syrjäytyneen päästä tässä yhteiskunnassa pois kontaktittomuuden ja syrjäytyneisyyden suosta.

Jossain määrin tuttu fiilis, vaikken missään kohtaa onneksi tipahtanutkaan kartalta kokonaan. Jos olisin tipahtanut niin olisin varmaan jäänyt samaan tilanteeseen, tilanne ruokkii itseään ja siitä on paha päästä pois.

Valitettava tosiasia on kuitenkin se että todennäköisesti kukaan ei tule pelastamaan. Useimmissa tapauksissa sieltä montusta pitää kaivautua omin päin ylös. Helppoahan se ei ole, eikä onnistuminenkaan ole mitenkään taattu, mutta pikkuhiljaa ja määrätietoisesti pitää vain alkaa ottaa askelia oikeaan suuntaan. Aloittaa vaikka siitä että hakee nettipalstoilta vaikka samassa tilanteessa olevaa meili- tai chattiseuraa, sitten jossain vaiheessa tapaa näitä ihmisiä oikeasti. Totuttelee muiden läsnäoloon ja siihen ettei aina tarvitse olla kaikki suojakilvet pystyssä.

Toisaalta herää myös kysymys, olisitko valmis ottamaan avun vastaan jos joku yrittäisi pelastaa? Olin jonkin aikaa sitten tekemisissä yhden hyvinkin eristäytyneen, yksinäisen ja masentuneen henkilön kanssa. Koin tietynlaista yhteyttä tähän henkilöön ja yritin jeesailla, mutta hän kieltäytyi käytännössä kaikista yrityksistä, ja myöhemmin katkaisi välit kokonaan... Tästä oppineena, ei se jeesaaminenkaan ole helppoa hommaa.

Muutama neuvo josta voisi olla teille apua. Ajatuksilla ja sanoilla on valtava voima. Jos pyöritätte mielessänne jatkuvasti tuollaisia mielikuvia, niin toimitte niiden mukaan.
Tehkää arjesta ja elämästänne haaste ja alkakaa kehittää määrätietoisesti asennemuutosta ja toimintaa sen mukaan. Olette luultavasti miehiä, ja minun vääräasenne on se, ettei miehet tykkää lukea kirjoja, mutta antakaa minun olla väärässä. Menkää kirjastoon ja hankkikaan teoksia, jotka neuvovat itsensä kehittämistä, kohottavat itsetuntoa... Teoksia löytyy hyllykaupalla.
Kyllä ihmisellä itsellään valtavat voimavarat päättää mihin suuntaan elämäänsä luotsaa. Itselläni tästä on kokemusta. Olin nuorena kiusattu, ujo, ei kavereita. Olisin varmaan pärjännyt opiskeluissa, mutta tyydyin tavalliseen arkeen. Nyt olen erittäin onnellinen ihminen ja sosiaalinen.

Sellainen munkin tilanne on. Kyllä mä yritin pistää netissä viestiä muutamalle naiselle, mutta ei ees vastausta tullut. Livenä en uskalla mennä kenellekkää juttelee.

aas jo vuosia yrittänyt vetää itseäni ylös suosta, mutta tuloksena vaipunut vain syvemmälle kaikkien uusien epäonnistumisien myötä. Useammatkin aloitetut opiskelut jääneet kesken, työssä en pärjää/jaksa, kaikki ystävyyssuhteet katkenneet, koitan aloittaa uuden harrastuksen, josta yllätys yllätys ei tule mitään. Masennukseni ja sosiaaliset pelkoni ovat vain lisääntyneet entisestään, ja alankin jo olla melko eristäytynyt. Pitäisi varmaan jo uskoa, ettei minua ole tarkoitettu ns. normaalielämään, vai onkohan tarkoitettu elämään ylipäätään. Kaikki vaihtoehdot alkaa olla kokeiltu, eikä tulevaisuus valoisalta näytä.