http://www.suomenmaa.fi/Kolmossivu.html
Paha juttu! Oikeastaan paha juttu, että kunnallisvaaleistakin tuli kahden suuren puolueen kilpa suurimman asemasta. Sillä kun ei varsinaisesti ole suurta merkitystä.
Hyvä tavoitehan suurimman puolueen prosenttiluku on. Mutta ottakaamme se vähän kuin nykyaikaisten olympiakisojen isän, paroni Pierre de Coubertinin idea olympialaista oli:
”Tärkeintä ei ole voittaa vaan ottaa osaa...”
Voitti kumpi tahansa, hallitusyhteistyöhön ei siitä pidä jäädä jälkiä.
Matti Vanhasen hallitus on pystynyt runsaan vuoden aikana merkittäviin saavutuksiin. Veropolitiikka on ollut vahvaa ja onnistunutta. Talouspolitiikka näyttää kokonaisuutenakin tuottavan hyvää tulosta. Ulkopolitiikassa on tahdottu ja osattu toimia. Politiikan arvostustakin hallitus on saanut kohennetuksi.
Kiitos hyvän yhteistyön.
Politiikan sisäpiireissä arvellaan kuitenkin nyt, että auvoisan ja säröttömän yhteistyön aika voi olla kohta ohi. Merkkejäkin ovat jotkut jo näkevinään.
Syitä esitetään kolme. Kaikki osoittavat SDP:n suuntaan.
Yksi: SDP:ssä aletaan hermostua siihen, että keskusta on osoittautunut vahvemmaksi ja toimintatavoissaan paljon viisaammaksi kuin odotettiin.
Kaksi: Vanhanen on ollut osaamisessaan ja otteissaan yllätys. Erityinen yllätys on ollut se, miten myönteisesti kansalaiset ovat ottaneet Vanhasen ja hänen toimintatapansa vastaan. Hänen kansansuosionsahan on presidenttiluokkaa! Ja presidentinvaalit ovat tulossa...
Jos tämä jatkuu, SDP ei ole suurin puolue myöskään vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen, demarit laskevat. Tarttis siis tehdä jotakin...
Kolme: SDP:lle valitaan puheenjohtaja ensi kesäkuussa. Potentiaalisia ehdokkaita on sekä hallituksessa että hallituksen ulkopuolella. Voiko tämä olla vaikuttamatta? Jollakinhan ehdokkaiden on profiloiduttava ja erotuttava.
Hallitusyhteistyön sisäinen tila on kehittynyt näin:
Aluksi demareilla oli pieni henkinen yliote. Keskustalla oli takanaan kahdeksan oppositiovuotta. Hallitukseen pääsy oli keskustan tärkein tavoite. Sekin koettiin saavutukseksi. Itsetuntoa kolhaisi myös pääministerin vaihdos. Siinä nähtiin paitsi epäoikeudenmukaisuutta, myös alentavaa SDP:n armeliaisuutta.
Vanhasen onnistumisen myötä ilmapiiri on muuttunut. Nyt keskusta on ottanut pääministeripuolueen aseman.
SDP:n kenttäväki vierasti uutta hallituskumppania ensin enemmän kuin keskustaväki SDP:tä. Yhteistyön sujuminen ja korkeat galluplukemat ovat muuttaneet tilannetta. Punamulta näkyy hyvänä ratkaisuna myös demarijoukoissa. Tosin kokoomuskin on oppositiossa tehnyt parhaansa tätä kehitystä tukeakseen.
Voin olla naiivi, mutta ymmärrykseni on kuitenkin tämä: hallituksen ja hallituspuolueiden suosio johtuu siitä, että hallitus näyttää yrittävän hoitaa maan asioita. Se tekee sitä, mitä pitääkin eikä riitele ja puoluepukaroi.
Siksi oppositiokaan ei saa ilmaa siipiensä alle. Kansalaiset ajattelevat: miksi tukea kritiikkiä, kun asioita hoidetaan hyvin.
Siis: kansalaiset eivät odota puoluekiistoja vaan vakaan menon jatkumista.
Eikö sellaista tilaa pitäisi vaalia kaikin voimin?
Mielipidetiedustelutkin antavat tukea. Keskeiset hallituspuolueet lisäävät kannatustaan, mutta opposition kannatus vähenee tai pysyy ennallaan.
Tämähän on aivan tavatonta.
Onkin erittäin hyvät mahdollisuudet siihen, että ensi eduskuntavaaleissa kaikki hallituspuolueet menestyvät ja koko oppositio häviää.
Sen pitää riittää kummallekin suurelle hallituspuolueelle.
Mutta tietysti tovereiden ahdinkoa on myös ymmärrettävä. Ja provosoituminen on vihonviimeistä...
Siis: paras edelleen hoitaa kivet pois kengästä muualla kuin julkisuudessa. Sehän on ollut loistava tapa, kuten olemme nähneet.
Toivottavasti puolueita ei liikaa ohjaa harha: keskeinen järjestöväki ei ole sama kuin puolueen koko äänestäjäjoukko.
Jos puolue-elimissä ajatellaankin kovin puoluekantaisesti, äänestäjät ovat vapaamielisempiä. He eivät osaa vaatia, että ”nyt on oltava tiukkana” tai että ”jos ei saada sitä ja sitä läpi niin menee kentältä usko” tai että ”siinä ja siinä on nyt pakko edetä”.
Siitäkään ei pidä vetää liiallisia johtopäätöksiä, jos viisi tai kymmenen tukimiestä soittaa kiihkeänä. Jokaisen kansanedustajan äänestäjiähän oli monta tuhatta!
Erityisesti keskustan näkökulmasta on toisessa vaakakupissa paljon painavampaa, esimerkiksi:
1. Hyviä tuloksia politiikassa (talous, verotus, kuntasopimus, ulkopolitiikka, yrittäjäasiat jne.).
2. Erinomaiset galluplukemat.
3. Erityisen huomattava muutos imagossa – keskustahan on nyt kärkisijalla!
Tämä aika ei suosi jyrkkää puoluekantaista esiintymistä. Puolueilla pitää tietysti olla oma tahto ja omat linjat, mutta niitä on soviteltava yhteistyöhön.
Tätä ”kyöstikalliomaista”, yhteistyöhakuista politiikantekotapaa pitää keskustassa edelleen osata.
Se on myös puheenjohtaja Vanhasen linja. Tällaisen linjan Vanhanen julisti omakseen, kun hänet valittiin keskustan puheenjohtajaksi viime syksynä:
”Oma toimintatapani nojaa yhteistyöhän vastakkainasettelun sijasta. Meillä on omat ihanteemme eikä yhteistyö tarkoita, että tinkisimme niistä. Mutta uskon siihen, että äänestäjät eivät kaipaa politiikasta keinotekoista draamaa vaan luotettavaa työtä ihmisten asioiden hoitamiseksi.”
Olen itsekin aivan varma, että kansalaiset odottavat mieluummin yhteistyön linjan jatkumista kuin vastakkainasettelun linjan paluuta. Sitä odottaa myös keskustalainen väki maakunnissa. Eikä siinä mitään ihmeellistä olekaan. Yhteistyö on olennainen osa keskustan olemusta.
Keskustassa kyllä osataan yhä toisenlainenkin politiikka. Mutta älkäämme päästäkö sitä irti!
Voi olla, että jonkun mielestä näin toimien keskusta mielistelee liikaa tai on jopa rähmällään.
Tähän voisi jälleen kerran vastata – olen niin tehnyt ennenkin – muistelemalla Tuntemattoman sotilaan kohtaa, missä Lahtinen, Määttä ja Salo vetivät ahkiota syvässä lumessa. Lahtinen kiukutteli Salolle, jonka vetoliina näytti olevan joskus löysällä:
– Eihän sun ole edes hiki.
Salon liina kiristyi ja huohotuksen seasta kuului sangen järkevä vastaus:
– En mää täsä mitään hikee koitakkan. Sitä vaan että pulkka liikkuu.
Tarvitseeko selittää? No jos parilla sanalla: Tärkeintä ei ole näyttävien tekojen tuoma korkea profiili. Vielä tärkeämpää on, että syntyy hyviä päätöksiä ja oikeaa politiikkaa.
Äänestäjät tietävät kyllä, mitä sitten aikanaan tekevät.
Juha Mauno
Palautetta toimitukseen
Kolmossivu | Maanantaina 25.10.2004
Copyright © Suomenmaa – 2000 Lähde ja tekijä mainittava lainattaessa.
Paha juttu! Oikeastaan paha juttu, että kunnallisvaaleistakin tuli kahden suuren puolueen kilpa suurimman asemasta. Sillä kun ei varsinaisesti ole suurta merkitystä.
Hyvä tavoitehan suurimman puolueen prosenttiluku on. Mutta ottakaamme se vähän kuin nykyaikaisten olympiakisojen isän, paroni Pierre de Coubertinin idea olympialaista oli:
”Tärkeintä ei ole voittaa vaan ottaa osaa...”
Voitti kumpi tahansa, hallitusyhteistyöhön ei siitä pidä jäädä jälkiä.
Matti Vanhasen hallitus on pystynyt runsaan vuoden aikana merkittäviin saavutuksiin. Veropolitiikka on ollut vahvaa ja onnistunutta. Talouspolitiikka näyttää kokonaisuutenakin tuottavan hyvää tulosta. Ulkopolitiikassa on tahdottu ja osattu toimia. Politiikan arvostustakin hallitus on saanut kohennetuksi.
Kiitos hyvän yhteistyön.
Politiikan sisäpiireissä arvellaan kuitenkin nyt, että auvoisan ja säröttömän yhteistyön aika voi olla kohta ohi. Merkkejäkin ovat jotkut jo näkevinään.
Syitä esitetään kolme. Kaikki osoittavat SDP:n suuntaan.
Yksi: SDP:ssä aletaan hermostua siihen, että keskusta on osoittautunut vahvemmaksi ja toimintatavoissaan paljon viisaammaksi kuin odotettiin.
Kaksi: Vanhanen on ollut osaamisessaan ja otteissaan yllätys. Erityinen yllätys on ollut se, miten myönteisesti kansalaiset ovat ottaneet Vanhasen ja hänen toimintatapansa vastaan. Hänen kansansuosionsahan on presidenttiluokkaa! Ja presidentinvaalit ovat tulossa...
Jos tämä jatkuu, SDP ei ole suurin puolue myöskään vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen, demarit laskevat. Tarttis siis tehdä jotakin...
Kolme: SDP:lle valitaan puheenjohtaja ensi kesäkuussa. Potentiaalisia ehdokkaita on sekä hallituksessa että hallituksen ulkopuolella. Voiko tämä olla vaikuttamatta? Jollakinhan ehdokkaiden on profiloiduttava ja erotuttava.
Hallitusyhteistyön sisäinen tila on kehittynyt näin:
Aluksi demareilla oli pieni henkinen yliote. Keskustalla oli takanaan kahdeksan oppositiovuotta. Hallitukseen pääsy oli keskustan tärkein tavoite. Sekin koettiin saavutukseksi. Itsetuntoa kolhaisi myös pääministerin vaihdos. Siinä nähtiin paitsi epäoikeudenmukaisuutta, myös alentavaa SDP:n armeliaisuutta.
Vanhasen onnistumisen myötä ilmapiiri on muuttunut. Nyt keskusta on ottanut pääministeripuolueen aseman.
SDP:n kenttäväki vierasti uutta hallituskumppania ensin enemmän kuin keskustaväki SDP:tä. Yhteistyön sujuminen ja korkeat galluplukemat ovat muuttaneet tilannetta. Punamulta näkyy hyvänä ratkaisuna myös demarijoukoissa. Tosin kokoomuskin on oppositiossa tehnyt parhaansa tätä kehitystä tukeakseen.
Voin olla naiivi, mutta ymmärrykseni on kuitenkin tämä: hallituksen ja hallituspuolueiden suosio johtuu siitä, että hallitus näyttää yrittävän hoitaa maan asioita. Se tekee sitä, mitä pitääkin eikä riitele ja puoluepukaroi.
Siksi oppositiokaan ei saa ilmaa siipiensä alle. Kansalaiset ajattelevat: miksi tukea kritiikkiä, kun asioita hoidetaan hyvin.
Siis: kansalaiset eivät odota puoluekiistoja vaan vakaan menon jatkumista.
Eikö sellaista tilaa pitäisi vaalia kaikin voimin?
Mielipidetiedustelutkin antavat tukea. Keskeiset hallituspuolueet lisäävät kannatustaan, mutta opposition kannatus vähenee tai pysyy ennallaan.
Tämähän on aivan tavatonta.
Onkin erittäin hyvät mahdollisuudet siihen, että ensi eduskuntavaaleissa kaikki hallituspuolueet menestyvät ja koko oppositio häviää.
Sen pitää riittää kummallekin suurelle hallituspuolueelle.
Mutta tietysti tovereiden ahdinkoa on myös ymmärrettävä. Ja provosoituminen on vihonviimeistä...
Siis: paras edelleen hoitaa kivet pois kengästä muualla kuin julkisuudessa. Sehän on ollut loistava tapa, kuten olemme nähneet.
Toivottavasti puolueita ei liikaa ohjaa harha: keskeinen järjestöväki ei ole sama kuin puolueen koko äänestäjäjoukko.
Jos puolue-elimissä ajatellaankin kovin puoluekantaisesti, äänestäjät ovat vapaamielisempiä. He eivät osaa vaatia, että ”nyt on oltava tiukkana” tai että ”jos ei saada sitä ja sitä läpi niin menee kentältä usko” tai että ”siinä ja siinä on nyt pakko edetä”.
Siitäkään ei pidä vetää liiallisia johtopäätöksiä, jos viisi tai kymmenen tukimiestä soittaa kiihkeänä. Jokaisen kansanedustajan äänestäjiähän oli monta tuhatta!
Erityisesti keskustan näkökulmasta on toisessa vaakakupissa paljon painavampaa, esimerkiksi:
1. Hyviä tuloksia politiikassa (talous, verotus, kuntasopimus, ulkopolitiikka, yrittäjäasiat jne.).
2. Erinomaiset galluplukemat.
3. Erityisen huomattava muutos imagossa – keskustahan on nyt kärkisijalla!
Tämä aika ei suosi jyrkkää puoluekantaista esiintymistä. Puolueilla pitää tietysti olla oma tahto ja omat linjat, mutta niitä on soviteltava yhteistyöhön.
Tätä ”kyöstikalliomaista”, yhteistyöhakuista politiikantekotapaa pitää keskustassa edelleen osata.
Se on myös puheenjohtaja Vanhasen linja. Tällaisen linjan Vanhanen julisti omakseen, kun hänet valittiin keskustan puheenjohtajaksi viime syksynä:
”Oma toimintatapani nojaa yhteistyöhän vastakkainasettelun sijasta. Meillä on omat ihanteemme eikä yhteistyö tarkoita, että tinkisimme niistä. Mutta uskon siihen, että äänestäjät eivät kaipaa politiikasta keinotekoista draamaa vaan luotettavaa työtä ihmisten asioiden hoitamiseksi.”
Olen itsekin aivan varma, että kansalaiset odottavat mieluummin yhteistyön linjan jatkumista kuin vastakkainasettelun linjan paluuta. Sitä odottaa myös keskustalainen väki maakunnissa. Eikä siinä mitään ihmeellistä olekaan. Yhteistyö on olennainen osa keskustan olemusta.
Keskustassa kyllä osataan yhä toisenlainenkin politiikka. Mutta älkäämme päästäkö sitä irti!
Voi olla, että jonkun mielestä näin toimien keskusta mielistelee liikaa tai on jopa rähmällään.
Tähän voisi jälleen kerran vastata – olen niin tehnyt ennenkin – muistelemalla Tuntemattoman sotilaan kohtaa, missä Lahtinen, Määttä ja Salo vetivät ahkiota syvässä lumessa. Lahtinen kiukutteli Salolle, jonka vetoliina näytti olevan joskus löysällä:
– Eihän sun ole edes hiki.
Salon liina kiristyi ja huohotuksen seasta kuului sangen järkevä vastaus:
– En mää täsä mitään hikee koitakkan. Sitä vaan että pulkka liikkuu.
Tarvitseeko selittää? No jos parilla sanalla: Tärkeintä ei ole näyttävien tekojen tuoma korkea profiili. Vielä tärkeämpää on, että syntyy hyviä päätöksiä ja oikeaa politiikkaa.
Äänestäjät tietävät kyllä, mitä sitten aikanaan tekevät.
Juha Mauno
Palautetta toimitukseen
Kolmossivu | Maanantaina 25.10.2004
Copyright © Suomenmaa – 2000 Lähde ja tekijä mainittava lainattaessa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Täytyy olla vilkas mielikuvitus kun tuollaista paskaa kirjoittaa...onnistuu vain keppulilta
Jos kunnallisvaaleista halutaan tehdä johtopäätöksiä hallituspolitiikkaan, tulisi tuloksia verrata viime eduskuntavaalein tuloksiin.
Ne ovat tässä kannatusprosenttien muutoksina ilmaistuna:
SDP -0,4%
Keskusta -1,9%
RKP +0,6%
Kokoomus +3,2%
Vihreät -0,6%
Vasemmistoliitto -0,3%
Punamullan päähallituspuolueet siis hävisivät yhteensä -2,3%, kun pääoppositiopuolue, kokoomus, lisäsi kannatustaan huikeat +3,2%, mihin tuli lisäystä 0,9% myös muista oppositiopuolueista.
Jos siis halutaan tehdä johtopäätöksiä hallituspohjasta, niin sitä vastaan kohdistui nyt kyllä aika vakava protesti.
oppositopuolueet menettäneet kannatustaan ed. vaaleista 3,2%.
On kuitenkin todettava että maalta usein tuntuu tulevan uutta tuulta purjeisiin.
Muutos näyttää lähtevän nyt maaseudulta. Vertailussa otin mukaan vain Lipposen sateenkaaren hallituspuolueet.
vihreille että vasemmistolle, ei siis lisäsystä.
Itse asiassa maaseudulla ei yksittäisen kokooomuksen tai keskustan kunnallisvaaliehdokkaan ajatukset ole kovinkaan eriäviä. Ja monella pienemmällä paikkakunnalla yhteistyö toimii hyvin, jolla on pystyttty pitämään vasenlaita rauhallisena, tämä ihan oman kunnan toimintaan perustuvuna kokemuksena.
Muutos tuli kok. johtoon maalta.
Kun asioita hoidetaan, niin enemmistöt ovat yleensä vastuussa siitä, että yhteistyö löytyy.
...