Rumat miehet eivät tajua tasoaan

ClassyLady

Nettitreffipalstoilla ollessani olen huomannut sen tosiasian, että vaikka mies olisi hyvin vaatimattoman näköinen, niin mahtipointiset luulot itsestään tuntuu jokaisella olevan. Mistä joku läski nörtti saa päähänsä että tällä voisi olla mahdollisuuksia missin näköisiin naisiin, enkä nyt puhu itsestäni vaan noin yleensä? Miksi tällaiset miehet kaiken huipuksi roikkuvat ahdistavina perässä, ei riitä että jättää vastaamatta sen jälkeen kun mies pommittaa kymmenellä viestillä minuutissa, vaan pari viikkoakin jaksetaan vielä tulla laittamaan sitä viestiä että "no mikä tuli haloo haloo näetkö kuuletko huhuu minne katosit hei nähdäänkö, haloo huhuu!". Se on ahdistavaa ja tekee rumasta miehestä vielä kaiken huipuksi äärimmäisen ärsyttävän kun roikkuu perässä kuin takiainen. Jos sanoo nätisti, että kiitos mielenkiinnostasi mutta en ole kiinnostunut, laitellaan surunaamoja vielä pitkän aikaa perään ennen kuin tajutaan jättää rauhaan.

Tuntuu myös että korkeintaan 1% miehistä on normaaleja käytökseltään, en puhu siis ulkonäöstä. Sellaista normaalia, kahden aikuisen välistä juttelua saa harvoin miehiltä. Usein joku lihava hevimörkö tai pullukka kotihiiri tulee latomaan imelän myyntipuheen itsestään mauttomilla letkautuksilla varustettuna. Harvoin saa keskustella noilla saiteilla mukavien, fiksujen, tavallisten miesten kanssa.

Naisten ulkomuotoa kovasti palstalla haukutaan, toisaalta ymmärrän, sillä 80% naisista Suomessa taitaa olla niitä tatuoituja, lihavia, tukkansa lyhyeksi kynineitä (ja voimakkailla väreillä värjänneitä) rekkalesbon näköisiä siideriä kittaavia punkeroita, mutta en voi sanoa etteikö saisi selata aikamoisen läjän miesten profiileja ennen kuin tulee vastaan se ihan ok:n näköinen mies, enkä edes vaadi mitään ridgejä. Itse olen nuori, hoikka nainen, pidän huolta itsestäni, urheilen ja minulla on terveet elämäntavat ja se taitaa minusta myös näkyä ulos päin. Pukeudun viimeisen päälle naisellisesti ja pitkistä hiuksistani en luopuisi kirveellä uhatenkaan. En pidä rumia ihmisiä alempiarvoisina, mutta onhan se aika käsittämätöntä kuinka joku itsestään täysin huolta pitämätön epähygieeninen, selkeästi ylipainoinen äijä luulee että kelpaa kelle vaan kun jonkun typerän vitsin murjaisee.

69

988

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yritä kovemmin

      Huono provo.

      Parempi onni ensi kerralla.

    • Naisasialooseri.

      No ei se treenattu kroppa miehen tasoa nosta, joten miksi ne ylipainoiset äijät vaivautuisivat edes laihduttamaan, jos kerran treenattunakaan ei taso nouse.

      Ja YTM kelpaa naisille kyllä läskinäkin, huomattu on.

      Etkä sinä ole kaunis ja nuori kuin vähän aikaa, sen jälkeen ne rumat läskit miehet ovat sinun tasoasi.

      Myönnät kuitenkin, että tasot ovat olemassa, se on hyvä se.

      • läski ei ole hot!

        Minkälainen on läski ytm? Tulee mieleen kivijalkaa myöten palanut viiden tähden hotelli.
        Läski on läski on läski. Ytm ei ole ytm, ellei täytä kaikkia ytm:n kriteerejä, vaan tipahtaa ktm-välisarjaan, koska hoikempi menee edelle.

      • läski ei ole hot! kirjoitti:

        Minkälainen on läski ytm? Tulee mieleen kivijalkaa myöten palanut viiden tähden hotelli.
        Läski on läski on läski. Ytm ei ole ytm, ellei täytä kaikkia ytm:n kriteerejä, vaan tipahtaa ktm-välisarjaan, koska hoikempi menee edelle.

        "kivijalkaa myöten palanut viiden tähden hotelli." 😂

    • ClassyLady

      Tottakai se nostaa miehen tasoa. Eläimiähän me naisetkin pohjimmiltamme olemme, fyysinen ulkomuoto kyllä herättää kiinnostuksen jos se vain on kunnossa. Mikään adonis ei tarvitse olla, mutta onhan se mukavaa itse liikkuvana ja kunnostaan huolta pitävänä naisena, että se toinenkin tekisi muuta kuin kasvattaisi pelastusrenkaitaan ja parransänkeä sohvan nurkassa. Hyvässä kunnossa oleva miesvartalo on kuitenkin ehkä kiihottavinta ja kauneinta, mitä voin kuvitella.

      Tuo taas on niin suuri vitsi kuin voi olla, että kaikki naiset juoksee sen statuksen perässä. Miksi sitten päivittäin näkee ihan tavallisia miehiä naistensa kanssa? Onhan noita onnenonkijoitakin olemassa mutta kyllä se on joku pessimististen miesten keksimä myytti suurimmaksi osaksi.

      • Naisasialooseri.

        Jos nainen on eläin, niin heiltä pitäisi poistaa ihmisoikeudet ja antaa ruoskaa niin, että veri lentää.

        Jos se hyvässä kunnossa oleva mieskroppa, kuten minulla, on niin kiihottava niin miksi nainen lähti eilen pallomahaisen ja treenaamattoman kaverini mukaan. Ja miksi muutenkaan tasoni ei ole noussut vaikka olen vuosia salillä käynyt?

      • 17+5
        Naisasialooseri. kirjoitti:

        Varmaan sen takia että olet homo ja hyljeksit naisia. Alkaisit käymään homobaareissa niin sullakin kävisi flaxi.

      • ClassyLady
        Naisasialooseri. kirjoitti:

        Jos nainen on eläin, niin heiltä pitäisi poistaa ihmisoikeudet ja antaa ruoskaa niin, että veri lentää.

        Jos se hyvässä kunnossa oleva mieskroppa, kuten minulla, on niin kiihottava niin miksi nainen lähti eilen pallomahaisen ja treenaamattoman kaverini mukaan. Ja miksi muutenkaan tasoni ei ole noussut vaikka olen vuosia salillä käynyt?

        Sängyssä se voisi toimiakin, joskaan nyt veren ei tarvitsi lennellä.

        Jälkimmäistä väitettä en yksinkertaisesti usko, ellet ole aivan h*lvetin ruma kasvoiltasi.

      • Naisasialooseri.
        ClassyLady kirjoitti:

        En ole ruma kasvoiltani, hyvännäköiseksi monesti kehuttu. Mutta treenatulla kropalla ei saa naista.

      • sorry sir
        Naisasialooseri. kirjoitti:

        En ole ruma kasvoiltani, hyvännäköiseksi monesti kehuttu. Mutta treenatulla kropalla ei saa naista.

        NL, laitoit kuvasi tänne, vaikka ehkä itsesi mielestä et ole ruma niin ainakin kaikista jotka tunnen olet hirvityksen näköinen. Jos sinulla olisi miellyttävä persoona tuolla pärställä olisit tavis, mutta henkinen rumuus näkyy ulkonäössä ja näytät hieman jälkeenjääneeltä ja vahvan psykopatian omaavalta, yllättävän monet osaavat lukea ihmiset näin, jotkut eivät. Olen käsittänyt, että haaveilet pikkutytöistä, he eivät osaa lukea tällaista, ehkä siksi luonto ohjaa sinut tähän haluun ja ei en ole kade kuten palstsamyytti väittää, koska minkään tasoiset miehet haluavat mahdollisimman kauniin lähellä itsensä ikää olevan naisen, ainakin nelikymppisiksi asti sääntönä. Tunnen pari näitä nuorten etsijöitä ja ovat kyllä itse aika lapsen tasoisia.

      • Yksi n
        Naisasialooseri. kirjoitti:

        Jos nainen on eläin, niin heiltä pitäisi poistaa ihmisoikeudet ja antaa ruoskaa niin, että veri lentää.

        Jos se hyvässä kunnossa oleva mieskroppa, kuten minulla, on niin kiihottava niin miksi nainen lähti eilen pallomahaisen ja treenaamattoman kaverini mukaan. Ja miksi muutenkaan tasoni ei ole noussut vaikka olen vuosia salillä käynyt?

        Miksi lähti?
        Pallomaha on luultavasti kiva ihminen ja tuolle naiselle riittää tämä ominaisuus.

        Tekikö nainen mielestäsi väärin lähtiessään Pallomahan matkaan? Eikös se ole hienoa, jos kaikille ulkonäkö ei ole niin tärkeää?

      • Naisasialooseri.
        sorry sir kirjoitti:

        En ole kyllä koskaan laittanut tänne naamakuvaani. Kuvan kropastani olen laittanut.

      • Naisasialooseri.
        Yksi n kirjoitti:

        Miksi lähti?
        Pallomaha on luultavasti kiva ihminen ja tuolle naiselle riittää tämä ominaisuus.

        Tekikö nainen mielestäsi väärin lähtiessään Pallomahan matkaan? Eikös se ole hienoa, jos kaikille ulkonäkö ei ole niin tärkeää?

        Teki väärin koska tarjolla olisi ollut myös minä, jolla ei ole pallomahaa vaan erottuvat vatsalihakset ja hyvin hoidetut valkoiset hampaat. Tuolla pallomahalla on myös huonosti hoidetut hampaat joihin on kertynyt sellaista tummaa paskaa joka näkyy kun hän hymyilee ja näyttää todella rumalle.

        Kiva ja empaattinen ihminen hän toki on ja samaa ei todellakaan voi sanoa minusta, joka voidaan luokitella lähes ihmishirviöksi.

      • Naisasialooseri. kirjoitti:

        "Kiva ja empaattinen ihminen hän toki on ja samaa ei todellakaan voi sanoa minusta, joka voidaan luokitella lähes ihmishirviöksi."

        Eiköhän tuosta pitäisi jo itsesi tajuta miksi sinun mukaan ei lähde naiset. Et lopulta kuitenkaan pysty piilottelemaan todellista luontoasi ja sen naiset vaistoavat tai ovat sen kuulleet puskaradion kautta.

      • joku sulla mättää
        Naisasialooseri. kirjoitti:

        Jos nainen on eläin, niin heiltä pitäisi poistaa ihmisoikeudet ja antaa ruoskaa niin, että veri lentää.

        Jos se hyvässä kunnossa oleva mieskroppa, kuten minulla, on niin kiihottava niin miksi nainen lähti eilen pallomahaisen ja treenaamattoman kaverini mukaan. Ja miksi muutenkaan tasoni ei ole noussut vaikka olen vuosia salillä käynyt?

        Onko muut asiat kunnossa? Lähinnä pää. Jos jutut keski-ikäisellä pyörii pleikkaripeleissä, erikoisvanteissa, takaspoilereissa ym, ei sellaista miestä kukaan nainen kehtaa pitää edes lähimmässä kaveripiirissä, vaan kaukaisena hyvänpäiväntuttuna, jolle naureskellaan naisten kesken.

    • ruma läski mies

      Olen ollut kauniiden naisten kanssa n 20 kertaa yhden yön jutussa. Itse olen ruma ja läski. Tälläkin hetkellä seurustelen nätin naisen kanssa.

      • ClassyLady

        En todellakaan usko tuota. Itse en koskisi läskiin ja rumaan, vaikka pankkitilillä olisi tähtitieteelliset lukemat.

      • timantinkova atm
        ClassyLady kirjoitti:

        En todellakaan usko tuota. Itse en koskisi läskiin ja rumaan, vaikka pankkitilillä olisi tähtitieteelliset lukemat.

        Sitten olet harvinainen pinnallinen nainen. Pidät miehen ulkonäöstä etkä hänen persoonastaan (kyvystään tienata paljon rahaa ja uida sukkelasti sosiaalisissa ympyröissä).

        Minulle kelpaisi tuollainen pinnallinen nainen, olen nimittäin komea ja köyhä.

      • ClassyLady
        timantinkova atm kirjoitti:

        Jos tulet toimeen, et ole köyhä. Jos olet köyhä siksi että et yritä saada töitä, olet luuseri. Jos kuitenkin olet edes yrittänyt saada töitä muttet siinä onnistunut, et ole luuseri ja ottaisin sinut, jos ulkomuotosi on kohdillaan.

      • timantinkova atm
        ClassyLady kirjoitti:

        Jos tulet toimeen, et ole köyhä. Jos olet köyhä siksi että et yritä saada töitä, olet luuseri. Jos kuitenkin olet edes yrittänyt saada töitä muttet siinä onnistunut, et ole luuseri ja ottaisin sinut, jos ulkomuotosi on kohdillaan.

        En yritä saada töitä, koska en uskalla. Minulla on eristäytynyt persoonallisuushäiriö.

        Itse diagnosoituna toki.

      • ClassyLady
        timantinkova atm kirjoitti:

        Itse diagnosoituna toki.

        Sitten sinulla on syy. Olisi hienoa jos osaisit hakea siihen apua, mutta voihan sekin viedä aikansa, ennen kuin uskaltaa. Minä en sitä koe miinuksena.

      • femme fatale
        ClassyLady kirjoitti:

        Jos tulet toimeen, et ole köyhä. Jos olet köyhä siksi että et yritä saada töitä, olet luuseri. Jos kuitenkin olet edes yrittänyt saada töitä muttet siinä onnistunut, et ole luuseri ja ottaisin sinut, jos ulkomuotosi on kohdillaan.

        Luuseri ja luuseri, se joka pesee astioita 8 h päivässä on luuseri siihen verrattuna, joka lötköttää kotona samasta rahasta. Ei nyt jaksa niellä koko kokkari trallatusta...

      • Suhteellista
        timantinkova atm kirjoitti:

        Sitten olet harvinainen pinnallinen nainen. Pidät miehen ulkonäöstä etkä hänen persoonastaan (kyvystään tienata paljon rahaa ja uida sukkelasti sosiaalisissa ympyröissä).

        Minulle kelpaisi tuollainen pinnallinen nainen, olen nimittäin komea ja köyhä.

        Tämän päivän Hesari on täynnä tätä aihetta, ensin sinkkunainen New Yorkista, joka viittaa tähän aikaisemmin käsiteltiin asiaan, miksi nainen hakee koulutettuna ja suhteellisen menestyneenä koulutettua ja suhteellisen menestynyttä.

        Amerikassa missä vasemmistoliberaarit näkemykset eivät ole taustalla samaan tapaan kuin pohjoismaissa (tottahan naisen sosiaalipoliittiset näkemykset ovat kiinnostavampia kuin nainen itse seksuaalisena olentona), niin heidän keskiluokkaisten on vaikea perustaa perhettä kun miehet ovat pökertyneitä naismääräästä ja heidän kauneudestaan. Amerikassa jos missä taustat ovat hyvin tärkeitä, rakastumisia varmaan sattuu, vaikka palestiinalaisen kirjailijan kanssa, silloin taustat mystisesti unohtuvat.

        Hän myös (NY woman) totesi saman, naisten tulisi kyetä elämään yksinkin, eikä haikailemaan sinkkuelämä sarjan tapaan miehistä (joka "pelastaa" heidät jostakin).

        Suomessa ongelma on siinä, että keskiluokkaiset keskituloiset, konservatiiviset miehet luulevat olevansa menestyneitä tai jopa rikkaita. Mikä vetäisi puoleensa muita kuin keskenkasvuisia naisia, joille mies on turva, sen vuoksi he voivat pimatsu tyyppisten kanssa elämöidä, ja kiire myös heille lopulta tulee ennenkuin eltaantuvat. He eivät lopulta tule saamaan sitä naista, jossa kaikki halutut ominaisuudet täyttyisi, viehättävä, piireissä, omavarainen, mikä mahdollistaisi amerikkalaisen unelman täyttymisen. Nuori, tavanomaisempi vankkaa miestä ja keskiluokkaisuudesta viehättynyt on heidän 2.sija ja usein todellisuus, jos sekään.

        Toinen osa lehdessä oli siis Koneen johtajasta joka tienannut miljoonia, aikaisemmin toivat esille yrityskaupoilla menestyneitä miljonäärejä.

        Koneen johtaja on naimisissa varmaan tavalliseksi luokitellun naisen kanssa,
        samoin kaikki miljönääriksi esitellyt. Jostain syystä heillä ei ole tarvetta päteä
        keskituloisten miesten tavoin. Koska he tietävät että onni näyttelee elämässä jotain osaa, oma määrätietoisuus ja halu kokemuksiin tietysti suurta osaa.

        Heidän poikansa varmaan valintatilanteessa, mutta koska Suomessa ei ihan Amerikan menoa ole, niin tiedä häntä, ja kummallista kyllä, jotenkin konservatiivisempaa. Suhteellista siis tuo menestyminen ja rikkaaana elämöiminen.

        Voihan olla että nuo sinun mainitsemat rumat miehet ovat lukeneet pelimiesohjeita, joissa kehoitetaan vaan esittämään itsevarmaa, jopa röyhkeää, siihen naisten odotetaan lankeavan (toki hömpsöt ja pimatsut niin tekevätkin). Mutta kaiketi jotain älyllistä toimintaa omaavat voivat vain pidellä huvittaneisuuttaan.

      • Ristiriitaista
        Suhteellista kirjoitti:

        Toisaalta, lueskelen tässä kirjaa 4tunnin työviikosta ts. "uusrikkaista", jotka pyrkivät tekemään elämässään muutakin kuin 12h työpäiviä 6päivänä viikossa.

        Tavoite on siis vähemmällä saavuttaa enemmän, se panos mitä sen väihäisemmän menestyksen saavuttaa, mutta samalla pystyy elämään unelmaelämäänsä, surffaten vaikka pari kuukautta vuodessa, eläen siellä missä haluaa jne.

        Kirjan tekijä on kylläkin persoona sellainen, että häneltä tuo jo lähtökohtaisesti onnistuu, koska pystyy kehittelemään uutta, tyhjästä keksii madonreikiä, jonka avulla menestyy tarpeeksi ettei oravanpyörään tarvitse lähteä.

        Ei siis ole matkittavissa, vaan antaa samanlaisen vaikutuksen kuin pyramidihuijaukset, vain ylempi, keksijätaho voi menestyä.

        Mutta ajatuksena "menestyksen" mittaajille. Mitä se kellekin on.

        Surkeaa se on taas sellainen tilanne kun yhdellä lesbonaisella oli, kun ilmeisesti kuulu(i) piireihin, että tyttöystävät olivat sitä rekkalesboluokkaa, ettei voinut viedä tilaisuuksiin mukaan, se sivistys se sivistys...ja mihin kaikkeen sitä voi joutua tyytymään jos ei ole muuta kuin kuvitelma "tasostansa" Suomessa Matin pojatkin saavat pakkeja (niiden pelossa voivat tietysti alitajuisesti vältellä sellaisia tilanteita, ja valikoida tarkemmin lähestymiskohteet) sellaista se vaan on.

        Suomessa on niin vähän jos yhtään niitä ylemmän koulutuksen saaneita, Harvard, Cambridge, Oxford ym. Nykyään vähän enemmän, joille sitä koulutuksen mukana tuomaa "velvollisuutta" näyttää myös siltä, että koulutus ei ollut turhaa ja menestystä on haettava ja pidettävä yllä.

        Suomessa ei siis ole todellista koulutuksen ja varallisuuden muodostamaa ylempää luokkaa. Wahlroos kartanoineen ei kuitenkaan taida puheineen ihan samalla tapaan säväyttää kuin kuka tahansa Englannin huippuyliopistojen professorit.

        Siinä mielessä oli outoa ja koomista kuin sellaiset naiset, jotka vaikuttivat vihernaistutkimukseen suuntautuneilta suorittajilta puhuvat koulutetuista mehistä perinteisen konservatiivisesta näkökulmasta. Eri asia olisi ollut jos kyseessä olisi ollut Hankenilta valmistunut menestykseen pyrkivä nainen.

        Halonenkin menee vierailemaan muistaakseni Harvardiin, tietäähän hän toki naisille koulutuksen merkityksen arvoliberaalina, eikö niin? Toisaalta sitä ei Suomessa kuitenkaan todeta ääneen, omavarainen woman, koska olemme vasemmistoliberaali maa..

      • Kaikille riittää..
        Ristiriitaista kirjoitti:

        Oletteko katsoneet sarjaa eri maiden vaikutusvaltaisemmista ihmisistä, piireistä? Ettekö, ihmeelistä..

        Siinä sarjassa vaikutusvaltaa toki saavutetaan omistuksella, mutta myös jollain ritarikunnilla, joilla ainakin päällisin puolin humaanisia tavoitteita.

        Humaanisen koulutuksen saaneet, arvojen ja hyvien asioiden puolustajat kuuluvat ylempään luokkaan vaikutusvallaan (joskin siis useasti ovat vuosisatojen ajan olleet vaikutusvaltaisia ja varakkaita, mutta humaanisuus ajaa toimimaan toisin kuin rikkaiden odotetaan käyttyvän (esim. toisin kuin Venäläiset äkkirikastuneet).

        Amerikassa puertoricolaistaustaisella ay-henkilöllä voi olla vaikutusvaltaa NYkissä hyvinkin paljon. Venäjällä toisinajattelevalla tv-toimittajalla, muttei tietenkään enempää kuin Putinilla.

        Tämä taas liittyy tähän sen verran, että missä on humaanisia aineita lukeneiden ihmisten vaikutusvalta Suomessa? Vain oikeistolainen konservatiivinen valta vaikuttaa. Jopa Halosen aikana, sillä toimittajathan vain esittivät "humaanista" nyt ovat hävinneet kuin p Saharaan.

        Miten Suomessa ylläpidetään arvoja ja sivistystä? Guggenheim museota ajaessa, oopperan tukemisella? Nuo liittyvät kuitenkin hyvin paljon oikeistoliberalsmiin, guggenheim toisi turistivirtaa, parempaa mielikuvaa Suomesta jne. Taustalla ei siis ole humaaniset arvot, vaan elistinen ajattelu.

        Voimalehti, hah

        Sielläkin naiset varmaan kotona kirjoitettuaan ensin pamfletteja kahviplantaasityöntekijöiden riistosta tai mexicolaisnaisten tappamisista, missä Aidan siellä onni, kumpa kaikille riittäisi, toivotaan toivotaan..

      • Älykkyydestä
        Kaikille riittää.. kirjoitti:

        Mutta a-studiossa esiintyi tässä yhtenä päivänä sellainen akateemisesti koulutettu perinteistä tohtorimiestä vastaava, hoikka pianistinkädet, kuivan huumorin omaava mies, puhelias kulmikkaalla tavalla, juuri sellainen, joka oli Aidanin jälkeen se toinen vaihtoehto akateemisille jotka haluavat miehen kanssa syvääluotsavia keskusteluja.. vaikka äkkiseltään aivan ääripäistä. Älykkään tosin kuivakkaan vaikutuksen teki, päinvastoin kuin yliopistoa edustanut painavahko elistiseen elämään tottunut professori.

        Tuohon jälkimmäiseen nuoret opiskelijatytöt varmaan.. Mutta ei tuohon tohtorimieheen heijasta toiveitaan, muut kuin "kirjastonhoitaja" tyyppinen nainen joka ihailee kuin äly leikkaa kuin.. Kunpa kohtaisivat jne. ..Mutta minkälaista naista haluaa kuivakkaaseen huumoriin tottunut "pianisti"miehisyyttä esittävä mies? Luultavasti juurikin kirjastonhoitaja hoivaavaa naista, ellei juuri omanlaistaan, hänen juttujaan arvostavaa ja ymmärtävää mies.

        Tuo yliopiston proffa hyvästä koulutuksestaan huolimatta ei ole älykkään oloinen vaan oppinut, jolloin hän taas valitsee naisensa ihan milloin milläkin kriteereillä, naisen älykkyys tuskin niihin kuuluu. Sen takia naisen kuvitelma onnesta oppineen miehen kanssa kariutuu aika äkkiä. Älykkyyttähän he eivät vaatineet, vaan tietoisuutta, miten oletetaan käyttäytyvän tietyissä asioissa jne. ts. elämä ei saa olla arvaamatonta. Mikä johtaa tuohon konservatiivisuuteen, ja vain oppineisuutta edustavien muodostuvan haaveissa mielenkiintoisemmiksi. Yleensä suurin osa naisista jopa dissaisi tuollaista älykkään oloista nukkavieru miestä, ja ovat lääpällään konservatiivisuutta edustavien oppineisuutta korostavien miesten edessä. Huvinsa kullakin, ja nuo koulutetut naisetkin hylkäävät vaihtoehtona ne älykkäät miehet, mitä ympäristökin sanoisi..kovin sinkkuelämän oloista.

        Älykkäät ovat yleensä erottuvia, omissa maailmoissaan olevia matemaattis-loogisia, joiden vaatetuskin paljastaa "tohtorismaisen" nukkavieruisuuden. Siinä mielessä outoa ettei koulutetut naiset pystyisi ymmärtämään tuollaisia eroja ja ristiriitaisuuksia.

      • Käsitteet
        Älykkyydestä kirjoitti:

        Näitä palstoja kuin ihmettelee, niin myös sitä, että hyvin on iskotettu ihmisten mieliin "tasoajatteluista" vain ulkonäkö, vauraus, yhteiskunnallinen keskivirta status, eikä ollenkaan niitä asioita, mitkä suuresti vaikuttavat asioihin, kuten äly, henkinen yhteensopivuus, kokemukset elämästä, näkemykset siitä, ettei se ole vain tuota keskivirtaa jne.

        "rumuus" on vain käsite, epämiellettävyys taas jokaisen ihmisen itse päässään muodostama este.

    • ClassyLady

      Tottakai pidän miehen persoonaakin arvossa, toinen suuri pointti aloituksessani nimenomaan oli miesten surkeat kommunikointitaidot.

      Mitä pinnallisuuteen tulee, se on osa jokaisen meidän luontoa, se joka muuta väittää, valehtelee. Kuten sanottu, eläimiähän me vain sisimmässämme olemme, meidän tärkein tehtävämme on biologian sanelema lisääntymisen tarve, turha kenenkään on lässyttää että "minä tuijotan vain vastakkaisen sukupuolen suurta sydäntä", se on pahinta p*skapuhetta mitä olen kuunaan kuullut.

      • Yritä kovemmin

        Kuka palstan ätmeistä olet?

      • timantinkova atm

        Joo mutta naisten eläimellisyys on sitä, että nainen kaipaa turvaa perheelle, mikä tarkoittaa nykyaikana rahaa ja jämäkkää luonnetta. Mies taas katsoo naisen ulkonäköä, jotta jälkeläisistä tulisi kauniita.

      • CLassyLady
        timantinkova atm kirjoitti:

        Joo mutta naisten eläimellisyys on sitä, että nainen kaipaa turvaa perheelle, mikä tarkoittaa nykyaikana rahaa ja jämäkkää luonnetta. Mies taas katsoo naisen ulkonäköä, jotta jälkeläisistä tulisi kauniita.

        Miksi minä sitten kiihotun äärimmilleen hyvännäköisen miehen kohdatessani?

      • timantinkova atm
        CLassyLady kirjoitti:

        Miksi minä sitten kiihotun äärimmilleen hyvännäköisen miehen kohdatessani?

        Sen miehen pitää varmaan kuitenkin olla ihan fiksu? Se ero on sinussa ja miehissä. Miehellä seisoo hyvännäköisen retardinaisen kanssa ihan samalla tavalla kuin hyvännäköisen fiksun naisen kanssa. Eli ulkonäkö on plussaa miehelle, muttei pelkästään riitä, kuten naisen ulkonäkö miehelle.

      • ClassyLady
        timantinkova atm kirjoitti:

        Sen miehen pitää varmaan kuitenkin olla ihan fiksu? Se ero on sinussa ja miehissä. Miehellä seisoo hyvännäköisen retardinaisen kanssa ihan samalla tavalla kuin hyvännäköisen fiksun naisen kanssa. Eli ulkonäkö on plussaa miehelle, muttei pelkästään riitä, kuten naisen ulkonäkö miehelle.

        Niin, miehet ovat näköjään enemmän elämiä kuin me naiset. Fiksu ei tarkoita mitään akateemista pelleä välttämättä, tai muuten vain einsteiniä. Riittää kun on ihmisenä arvot ja periaatteet kohdillaan, osaa arvostaa muita ja keskustella muustakin kuin seksistä. Se ei voi olla liikaa vaadittu.

      • kisuli111
        timantinkova atm kirjoitti:

        Sen miehen pitää varmaan kuitenkin olla ihan fiksu? Se ero on sinussa ja miehissä. Miehellä seisoo hyvännäköisen retardinaisen kanssa ihan samalla tavalla kuin hyvännäköisen fiksun naisen kanssa. Eli ulkonäkö on plussaa miehelle, muttei pelkästään riitä, kuten naisen ulkonäkö miehelle.

        Niin varmaan, mutta missä ihmeessä niitä älykkäitä miehiä oikein on???

      • timantinkova atm
        kisuli111 kirjoitti:

        Niin varmaan, mutta missä ihmeessä niitä älykkäitä miehiä oikein on???

        Jos et ole sellaista tavannut, niin sitten et ole tarpeeksi kiinnostava heidän mielestään. Älyssäkin pitää tyytyä omaan tasoon. Henkisesti samanlaiset ihmiset hakeutuvat automaattisesti toistensa seuraan.

      • timantinkova atm
        timantinkova atm kirjoitti:

        Jos et ole sellaista tavannut, niin sitten et ole tarpeeksi kiinnostava heidän mielestään. Älyssäkin pitää tyytyä omaan tasoon. Henkisesti samanlaiset ihmiset hakeutuvat automaattisesti toistensa seuraan.

        Tuo kauniin retardin paneminen liittyi siis juurikin pelkkään panemiseen. Kyllä mies parisuhteeseen haluaa henkistäkin sisältöä.

        Alan kiinnostua sinusta.

      • kisuli111
        timantinkova atm kirjoitti:

        Jos et ole sellaista tavannut, niin sitten et ole tarpeeksi kiinnostava heidän mielestään. Älyssäkin pitää tyytyä omaan tasoon. Henkisesti samanlaiset ihmiset hakeutuvat automaattisesti toistensa seuraan.

        No olen pari tavannut ja isukki kulta (ja ollaan yhä kavereita), mutta ei niitä nyt kenelläkään joka päivä vastaan kävele...

      • _Sinkkunelli_
        Yritä kovemmin kirjoitti:

        Kuka palstan ätmeistä olet?

        Juuri samaa pohdin. Olisko Jii007? Trollailu paistaa niin läpi.. :D

      • timantinkova atm
        ClassyLady kirjoitti:

        Alan kiinnostua sinusta.

        Eli olet sittenkin trollaava mies.

      • ClassyLady
        timantinkova atm kirjoitti:

        Eli olet sittenkin trollaava mies.

        Miksi pitää väkisin olla pessimisti?

      • timantinkova atm
        ClassyLady kirjoitti:

        Miksi pitää väkisin olla pessimisti?

        Enemmänkin realisti. Jos miehen nimimerkissä on "atm", niin silloin hän on automaattinen naurunalaisuuden kohde palstan naisille. Ainakin tähän mennessä.

      • ClassyLady
        timantinkova atm kirjoitti:

        Enemmänkin realisti. Jos miehen nimimerkissä on "atm", niin silloin hän on automaattinen naurunalaisuuden kohde palstan naisille. Ainakin tähän mennessä.

        Jokin ei täsmää. En ole _koskaan_ nähnyt/havainnut naisten nauravan mukavannäköiselle miehelle. Joko yliarvioit ulkomuotosi tai olet harhainen, mitä niihin nauramisiin tulee...

      • timantinkova atm
        ClassyLady kirjoitti:

        Jokin ei täsmää. En ole _koskaan_ nähnyt/havainnut naisten nauravan mukavannäköiselle miehelle. Joko yliarvioit ulkomuotosi tai olet harhainen, mitä niihin nauramisiin tulee...

        Tämä palstailu on aika persoonatonta, kun ketään ei näe tai kuule. Mielipiteet voi perustaa vaan sille, mitä lukee. Kyllä naiset oikeassa elämässä suhtautuvat minuun hyvinkin positiivisesti.

        Omasta mielestäni en ole komea, mutta aika monet naiset ovat sanoneet, että olen. Tosin se koskee vain naamaa, koska pituuteni on 172, enkä ole lihaksikas. Käyn kylläkin salilla, mutta se on tällä hetkellä enemmänkin laihdutusta tukevaa toimintaa ja miinuskaloreilla ei kauheasti voima kehity. 10 kiloa tavoitteena polttaa läskiä pois. Sitten voi ruveta syömään vähän enemmän.

      • Wake up
        timantinkova atm kirjoitti:

        Joo mutta naisten eläimellisyys on sitä, että nainen kaipaa turvaa perheelle, mikä tarkoittaa nykyaikana rahaa ja jämäkkää luonnetta. Mies taas katsoo naisen ulkonäköä, jotta jälkeläisistä tulisi kauniita.

        Luuletko sinä tampio että ainoastaan te miehet haluatte kauniita jälkeläisiä? Samaa halutaan me naisetkin, joten etsimme omaa silmää miellyttävää kumppania. En huolisi rumaa miestä mistään hinnasta.

    • kiltti atm

      Moni nainen kuolee kun nainen rakastuu komeaan jännämieheen. Lähes joka viikko yksi tai kaksi naista kuolee ja monia naisia hakataan jännämiesten toimesta. En ole lukenut tai nähnyt mitään juttua että joku ruma atm olisi tappanut naisia ja tämä johtuu siitä että atm miehet ei pääse naisten lähelle edes eikä pääse naisiin edes tutustumaan.

      • marianne89...

        Miksi komea mies on palstan miehille automaattisesti jännämies? Tiedän useita komeita miehiä, jotka ovat aika keskitien kulkijoita, eli eivät ujoja vaan suht sosiaalisia ja naismaailmassa suht hyvin menestyviä eli ottajia riittäisi, mutta samalla kuitenkin reiluja ja mukavia tyyppejä (eikä se mukavuus johdu siitä, että olen nainen koska satun tietämään etteivät ole musta kiinnostuneet seksuaalisesti). Eihän ap puhunut kuin siitä, että kiihottuu komeasta miehestä. Ei kuitenkaan miehen luonteesta maininnut sanallakaan, joten voi tarkoittaa mukavia mutta komeita miehiä. Mutta koska hänen vaatimuksenaan tuolla ylempänä luki mm. että "pitää osata puhua muustakin kuin seksistä" niin tuskin tarkoitti niitä ronskisti lähestyviä ja heti kiinni tarrautuvia "panosonneja".

      • Joku vaan
        marianne89... kirjoitti:

        Jännämies ei todellakaan ole mikään naistenhakkaaja.

        Jos mies on KAIKIN PUOLIN komea, sosiaalinen, fiksu, persoonallinen, huomioon ottava, hyvä sängyssä, niin ottajia on joka nurkan takana. Niin se vain menee.

        Jos tuollaiselta mieheltä ottaisi pois sen ulkonäön, niin myöskin naismenestys laskisi todella radikaalisti. Ensinnäkin vähentyisivät naisten aloitteet kokonaan. Ilman ulkonäköä naiset eivät aloitteita tee laumoittain ja jonottain.

        Ja vaikka se persoona ja sosiaalisuus ovat erittäin tärkeitä naismenestyksen kannalta, niin siitä huolimatta se ulkonäkö nostaa ERITTÄIN MERKITTÄVÄSTI sen miehen seksuaalista tasoa ja vetovoimaa.

        Niin se vain menee. Komeimmat ja seksikkäimmät miehet saavat aina kaikista eniten seksuaalista huomiota naisilta. Persoonalliset miehet saavat olla ihan rauhassa naisten taholta, koska siinä miehessä ei mikään houkuttele naista lähestymään. Se persoona selviää vasta tutustuessa, joten miehen on tehtävä niitä aloitteita naisille, koska muuten jäisi kokonaan ilman.

        Mutta jos mies on kaikin puolin seksikäs ja komea, niin jokainen on nähnyt, kuinka suuri lauma naisia on koko ajan joka paikassa perässä ja kiinnostunut. Nainen huomaa komean ja kaikin puolin seksikkään miehen ja tekee aloitteen, jonka jälkeen selviää miehen persoonallisuuskin.

        Ruma mies mukavalla persoonalla = Naisia jonkin verran ja silloin tällöin
        Kaikin puolin seksikäs ja komea mies mukavalla persoonalla = Joutuu potkimaan jo rumempia pois kimpusta ja pääsee valitsemaan parhaimmat naiset päältä.

      • Niitä riittää

        Vai ei ole tappaneet naisia? Entäpä nämä kouluampujat sitten kuten Pekka- Eric Auvinen, Cho Seung Hui tai Columbinen koulusurmaajat? Kyllä ne Atm:itkin tappavat naisia ihan samalla tavalla ja siinä sivussa miehiäkin.

      • Crazy Killers
        Niitä riittää kirjoitti:

        Vai ei ole tappaneet naisia? Entäpä nämä kouluampujat sitten kuten Pekka- Eric Auvinen, Cho Seung Hui tai Columbinen koulusurmaajat? Kyllä ne Atm:itkin tappavat naisia ihan samalla tavalla ja siinä sivussa miehiäkin.

        Juuri näin, ei voi aina olettaa että vain ne varakkaat ja komeat miehet tappaisivat naisiaan. Itseasiassa suurin osa tappajista on joko ATM tai KTM miehiä. Tuli mieleen myös Adam Lanza, T.J. Lane, Elliot Rodger ja James Holmes. Eipä Anders Behring Breivikään ollut mikään YTM.

      • timantinkova atm
        Crazy Killers kirjoitti:

        Juuri näin, ei voi aina olettaa että vain ne varakkaat ja komeat miehet tappaisivat naisiaan. Itseasiassa suurin osa tappajista on joko ATM tai KTM miehiä. Tuli mieleen myös Adam Lanza, T.J. Lane, Elliot Rodger ja James Holmes. Eipä Anders Behring Breivikään ollut mikään YTM.

        Suurin osa on juurikin suhteissa olevia KT-miehiä, jotka tappavat naisensa. ATM:t tappavat naisia häviävän vähäisen määrän KT-miehiin nähden. Siinä on vaan se psykologinen efekti, että niistä tulee isoja uutisia. KT-miehet tappavat naisia vuositasolla tuhansittain, ATM:t ehkä noin 10.

      • Crazy Killers
        timantinkova atm kirjoitti:

        Suurin osa on juurikin suhteissa olevia KT-miehiä, jotka tappavat naisensa. ATM:t tappavat naisia häviävän vähäisen määrän KT-miehiin nähden. Siinä on vaan se psykologinen efekti, että niistä tulee isoja uutisia. KT-miehet tappavat naisia vuositasolla tuhansittain, ATM:t ehkä noin 10.

        Mielestäni jako menee tasan, ATM ja KTM miehet tappavat samaa tahtia kun taas YTM miehet tappavat aniharvoin.

    • ClassyLady

      Moni nainen myös elää seesteistä elämää kiltin miehen kanssa, niistä tosin ei uutisoida.

    • kysyn vaan

      Minä ainakin tunnen parikin miestä jotka ovat rumia ja joilla on ihan nätti laiha nainen vaikka mies on hirveen läski ja 40 kg naistaan painavampi. Miten ne sitten on sen naisen saanut ja mites niille lapsia on syntynyt? Eikä nää miehet ole mitään rikkaita, elävät kelarahoilla. Toinen miehistä on ollut sen naisen kanssa 10 vuotta. Naapuri talossa asuu mies joka ei ole koskaan muuta tehnyt kuin juopotellut ja sillä on ollut ainakin 10 tyttöystävää.

      • Joku vaan

        "sillä on ollut ainakin 10 tyttöystävää."

        Kaikki ovat olleet mallitason, kuvankauniita naisia? En oikein usko.

        Eli nyt tarkoitat vain sitä, että jollakin miehellä on ylipäätään naisia. Mutta olen täysin 200 prosenttisen varma, että yksikään niistä naisia ei ole ollut millään lailla kauniita, seksikkäitä ja viehättäviä, joiden perään muut miehet ovat kuolanneet.

        Miehet tapaavat ajatella asioita aina niin, että ei väliä, minkälainen nainen, kunhan se vain on nainen. Mutta myös niiden saatujen naisten TASO merkitsee paljon enemmän. Moni mies voi saada itselleen niitä sysirumempia naisia, ei se ole yhtään mitään.

        Mutta kun puhutaankin siitä, että saisi ihan yhtä paljon niitä kuvankauniita ja seksikkäitä naisia, niin sitten ei kelpaakaan niille naisille.

      • kysyn vaan
        Joku vaan kirjoitti:

        Ei ole mitään rumia läskejä olleet. Lähes normipainosia tavis naisia kuitenkin. Kyllä tiedän että ovat olleet ihan nättejä enkä puhunut mitään mallitason naisista mutta kuitenkin nättejä että suurin osa miehistä niitä panisi. Olen tuon miehen tuntenut yli 20 vuotta että tiedän sen naisista jotain.

      • Joku vaan
        kysyn vaan kirjoitti:

        Suurin osa miehistä kuitenkin saa niitä normipainoisia tavisnaisia. Mutta viestiketjun aiheena olikin miehen ulkonäön merkitys naismenestyksessä.

        Se oma pointtini siis olikin, että mitä seksikkäämpi mies, niin sitä enemmän naiset ovat kiinnostuneita. Tietynlaiset miehet saavat niitä mallitason naisia kymmenittäin, koska omaavat persoonallisuuden ja sosiaalisten taitojen lisäksi myöskin naisia viehättävän erittäin komean ulkonäön.

        Ei se vielä kerro miehestä mitään, että saa naisia. Vaan se, että MINKÄ TASOISIA ne kyseiset naiset ovat. Siinähän tulee niiden miesten välinen ero. Toinen saa 10 tavisnaista, toinen 10 mallitason naista.

        Ja pointtina siis oli nimenomaan se, että vaikka asenne, persoona ja sosiaaliset taidot ovatkin merkittäviä naismenestyksessä, niin siitä huolimatta KAIKISTA ENITEN vientiä on juuri niillä komeilla ja seksikkäillä miehillä.

        Joku mies voi pärjätä persoonallisuudellaankin, mutta saa aina olla ihan rauhassa naisten aloitteilta. Naiset eivät laumoittain ja jonoittain ole sellaisten miesten perässä, kenellä ei ole sitä ulkonäköä. Ne miehet, joiden perässä se suurin osa naisista on, omaavat myöskin sitä ulkonäköä.

        Tiettyyn pisteeseen asti pääsee ilman ulkonäköä, mutta vain TIETTYYN PISTEESEEN asti.

    • Joku vaan

      Kyllähän on paljon pareja, joissa nainen on paremman näköinen kuin mies ja päinvastoin. Tavismiehilläkin on naisia, moni on ruma, moni on komea.

      Persoona, asenne, sosiaaliset taidot, jne. ratkaisevat naistensaannissa paljon.

      Mutta ihan yhtä lailla se fakta on se, että jos mies on erittäin komea, pitkä, harteikas, seksikäs, sopivasti lihaksikas ja vahvarakenteinen, jne. ja omaa nuo persoonallisuudet, asenteet ja sosiaaliset taidot, niin juuri tuollaiset miehet tapaavat saada niitä naisia KAIKISTA ENITEN.

      Eli persoonalla ja sosiaalisilla taidoilla varustettu mies pääsee aina tietylle tasolle asti, mutta ei sen pidemmälle.

      En ole koskaan nähnyt, että päinvastaiset miehet, kuten tuo yllä kerrottu, ikinä koskaan missään milloinkaan missään muodossa saisi yhtä paljon naisia.

      Moni tavismies voi JOSKUS saada jonkun ok-tasoisen naisen. Moni mies, jolla on persoonaa ja sosiaalisuutta ja asennetta voi JOSKUS saada jonkun naisen.

      Mutta sellaisia miehiä, jotka saavat/saisivat kuvankauniita naisia vaikka joka ikinen viikonloppu kymmeniä, on ääriharvassa. Sellaiset miehet, joilla on KAIKISTA ENITEN kysyntää naisten keskuudessa, ovat myöskin ulkoisesti komeita.

      Aina sanotaan, että miehen ei tarvitse olla komea saadakseen naisia. Mutta mistä ihmeestä sitten oikein voi johtua se, että niillä kaikista seksikkäimmillä ja komeimilla miehillä riittää ihan eri tavalla vientiä kuin sellaisilla miehillä, joilla sitä ulkonäköä ja olemusta ei ole?

      Suomi on täynnä miehiä, joilla on asennetta, sosiaalisuutta ja persoonaa, mutta siltikään missään ei ei heidän ympärillään pyöri todella suurta naislaumaa. Aina ne halutuimmat ja ihailluimmat miehet naisten keskuudessa ovat juuri niitä, keillä on eniten ulkonäköä.

      Aina nettitreffeissä ne komeimmat ja seksikkäimmät miehet saavat KAIKISTA ENITEN niitä naisten kontakteja, vaikka rumemmalla olisi minkälainen kirjoitettu profiili. Aina ravintoloissa ne kaikista komeimmat ja seksikkäimmät ja miehekkäimmät miehet keräävät KAIKISTA SUURIMMAN naisten mielenkiinnon. Toki tavismies sieltä voi jonkun ok-tasoisen naisen saada joskus, mutta miksi tuollaisten miesten ympärillä ei sitten ikinä koskaan milloinkaan käy samanlainen kuhina kuin niiden komeimpien miesten?

      Ulkonäön merkitystä aina jaksetaan koko ajan joka paikassa aina väheksyä, mutta eivätkö ihmiset sitten muka jotenkin tajua tai halua tajuta sitä, että OIKEASSA ELÄMÄSSÄ kuitenkin juuri ne komeimmat ja seksikkäimmät miehet saavat eniten sitä naisten ihailua ja iskuyrityksiä.

      Aina sanotaan, että naiset eivät muka tee aloitteita, joka on täysin harhainen käsitys. Naiset tekevät kyllä aloitteita, minkä kerkiävät, mutta miksi ne ovat aina niitä komeimpia ja seksikkäimpiä miehiä? Miksi tavallinen mies ravintolaan mennessään saa olla aivan rauhassa naisten aloitteilta ja ihailulta, mutta sitten joku ERITTÄIN KOMEA ja seksikäs mies saa potkia jo rumempia pois ympäriltään?

      Tätä näkee ja kuulee joka paikassa. Yksittäinen seksikäs ja ERITTÄIN KOMEA mies saa naisilta koko ajan kiinnostuksen osoituksia tavalla tai toisella, mutta yksittäinen tavismies ei juuri koskaan. Naiset osoittavat aivan erilaista kiinnostusta niitä tavismiehiä kohtaan kuin ERITTÄIN KOMEITA miehiä kohtaan.

      Ulkonäkö ei välttämättä siis auta, jos mies on ujo, sosiaalisesti kokematon, asennetta omaamaton, jne. mutta kyllä ne kaikista komeimmat ja seksikkäimmät miehet, jotka niitä kuvankauniita naisia saavat, ovat kyllä AINA myöskin itseluottamusta omaavia, sosiaalisia ja itsevarmoja. Jos mies on saa aina valita naisseuransa, niin ei sellaiselta mieheltä puutu todellakaan sitä itseluottamusta eikä asennetta.

      Komea mies, joka ei omaa asennetta ja itseluottamusta, ei yksinkertaisesti ole todellakaan ERITTÄIN KOMEA. Komeakasvoinen, pitkä, harteikas, lihaksikas, isokaluinen, fyysisesti iso ja vahvarakenteinen mies EI IKINÄ OLE sosiaalisesti kömpelö, ujo tai arka tai asennetta omaamattomia.

      Vähemmälläkin toki voi aina saada niitä naisia, mutta tässä olikin pointtina, että kuitenkin sellaiset miehet, jotka niitä kuvankauniita naisia saavat ihan jokaiselle sormelle ja varpaalle moninkertaisesti, painivat ihan eri sarjassa kuin jotkut tavismiehet. Tavismiehellä ei vain riitä ulkonäkö, ei itsevarmuus, ei miehekkyys, jne.

      Vaikka tavismiehellä olisi kuinka sosiaalisuutta, kuinka persoonaa ja kuinka asennetta, niin hän ei niillä pysty paikkaamaan ulkonäköään niin, että hänestä tulisi seksikkäimpiä ja halutuimpia miehiä. Hänen muut avunsa eivät yksinkertaisesti riitä saamaan mallitason naisia sänkyynsä roppakaupalla, vaikka miten olisi persoonallinen ja sosiaalinen. Jossakin se raja vain menee.

      • Vittu mitä paskaa

        Tulkohan ASIA nyt VARMASTI selväksi KAIKILLE?!

      • Joku vaan
        Vittu mitä paskaa kirjoitti:

        Tulkohan ASIA nyt VARMASTI selväksi KAIKILLE?!

        Ymmärrän, että satuttaa kuulla totuus, mutta niin se vain on.

        Pidä sinä sitä vain paskapuheena, ei se minua kiinnosta. Oleellista on vain ja ainoastaan se, että miten naiset toimivat ja miten maailma toimii.

        Jos, sinun mielipiteistäsi ja jutuistasi huolimatta, ne halutuimmat miehet naisten keskuudessa ovat myöskin komeita ja seksikkäitä, niin silloin minua kiinnostaa se. Sinä voit pitää sitä paskapuheena, ainoa vain, että se ei tee siitä paskapuhetta. Sinun mielipiteesi ei vaikuta vittujakaan siihen, miten naiset toimivat, minkälaiset miehet saavat eniten naisia, jne.

      • Joku vaan kirjoitti:

        Trööt! U missed the point. Ei kukaan viitsi noita assburgertekstejäsi lukea. Luulin aluksi että joku pilailee lähettämällä tänne koneellisesti generoitua tekstiä, mutta taitaa olla joku oikea kirjoittaja. On nimittäin mahdollista generoida tekstiä, joka on kieliopillisesti oikein, mutta jossa ei ole päätä eikä häntää, esim. SCIgen.

      • en lue

        Kiteytä asiasi vähempään sanamuotoon, niin joku voisi jopa niitä lukea.

    • Hmmm...

      Yksinkertaisesti:

      Nettifeitin maailma on vinoutunut. Kaikkea siellä koettua todellakaan ei kannata yleistää normaaliin elämään.

      Koska nettideitissä miehiä on paljon enemmän, ja naiset ovat usein melko passiivisia, se ajaa tavalliset miehet yrittämään aggressiivisesti, mikä ei oikein ole suomalaiselle kulttuurille ominaista ja yllättää monet. Lisäksi netissä on helpompi olla ronski ja aggressiivinen kuin "livenä", kuten tämäkin palsta osoittaa.

      • Voi kyllä

        Kyllä todellakin voi, sillä siitä nettideitin maailmasta on tullut normaalia elämää.

        Tämän palstan keskusteluista vähintään 1/3 liittyy nimenomaan siihen valitukseen kuinka ne aggressiivisesti yrittävät miehet vievät kaikki naiset kerta toisensa jälkeen, eikä maltillisemmille miehille jää mitään.

        Ja kunhan ensin siihen ronskiuteen ja aggressiivisuuteen totuttautuu netissä, se livahtaa kuin itsestään normaaliin elämäänkin.

    • Anonyymi

      Kaikki suomalaiset akat on täysin rumia sisältä että ulkoon päin. Itse etsin naiseni toisista maista, vähän jotain eksoottisempaa kuin tommoisia kurppa huulia jotka luulee itsestään liikoja. Jos sielu ruma, niin se hohtaa teidän naamasta.

      • Anonyymi

        Kaikki Skandinavian naiset näyttä aivan samalta tötteröhuulilta kun on ottaa meikit pois niin eipä näytä enään niin kauniilta. On se ego siltikin niin kova tossa ulkonäössä että. Ehdottomasti mielummin Mexicon maasta tai itämaista nainen. Nää pohjolan akat aivan lahoa porukkaa.

    • Anonyymi

      Odota kun lapsi rakas kun sulle alkaa tulla vuosia lisää
      Niin muukin tommoinen mt saras *epävakaa/narsisti)kusipää korvienvälissä pääsee ääneen .
      Ja joudut oikeasti tyymään siihen mitä saat .
      Niin kävi mullekin.
      T ex kusipää

    • Anonyymi

      Aloittajan otsikosta sai sellaisen käsityksen "rumat miehet eivät tajua tasoaan", että niinkuin rumat miehet väheksyvät itseään rumuutensa takia todeten, etteivät kelpaa naiselle, vaikka rumilla miehillä on jotain sellaista, mitä naiset miehessä etsivät eli rumalla miehellä on vaatimattomuuden takia sellaista välittämistä ja lämpöä naiselle, jota komeilla ja jännämiehillä ei ole.
      No ei, vaan aloittaja totesi, että rumat miehet eivät tajua tasoaan, että kuvittelevat saavansa missitasoisen naisen, vaikkei kukaan nainen halua rumaa miestä.

      Otsikko johti pahasti harhaan.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      235
      7945
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5580
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4852
    4. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      156
      3839
    5. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      78
      3614
    6. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2055
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      2051
    8. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1869
    9. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      46
      1769
    10. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      39
      1717
    Aihe