SDP syllinen Suomen kurjaan tilaan

kun antavat kokoomuksen tehdä tuholaisen työtä hallituksessa.

Rahat kaadetaan ulkomaille, tänne rahdataan joutoväkeä elätettäväksi omien köyhien kustannuksella.

Sitten ei saisi vielä kirjoittaakaan tästä kaikesta kurjuudesta, suuresta työttömyyden armeijasta ja että kaiket työpaikat vievät virolaiset ja muut eu:n alueiden duunarit. Lisäksi SUomen KEla vielä maksaa näiden perheille suuret perhekorvaukset.

SDP on kaiken pahan alku ja juuri. SDP vie Suomen kurjuuteen kun se on VIELÄKIN HALLITUKSESSA nuolemassa stupilon peetä, jotta se saa jatkaa vaalityötään valtion leivissä.

Kaatakaa hallitus, senkin vasemmistopunikit, jos aiotte edes jotenkin pärjätä seuraavissa vaaleissa.
958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

sehän on demut vaalienjälkeen selvitystilassa ne lopettaa itte ittensä.

Äänestä

Demut kulkee nöyränä metrin narussa!

Äänestä
  • Mahikset ja kokoomus tippuu, kuin kivi. Soinikin munas, menemällä Stubbin kelkkaan!

    Äänestä

Keskustaa sanottiin tvuutisissa Suomen suurimmaksi puolueeksi. Kokoomus on jäänyt toiseksi. Perussuomalaiset on kolmas. SDP ei yllä korkealle, sillä Rinteen toteutukset eivät erotu tarpeeksi kokoomuksen törpötyksistä, eikä hän ole vielä saanut teollisuusduunareita persuilta takaisin. Pitäisikö ensin purkaa Jutan tekemä kihlaus herrojen kanssa? Milloin onkaan kotiinpaluun aika?

Äänestä
  • Eläkeleikkaus vie loputkin äänestäjät!

    Äänestä

  • Kyllä saa demarit katsella paikkaa opposition riveistä vaalien jälkeiseksi ajaksi. Tuollaisilla kannatusluvuilla ei mennä ainakaan vaalivoittoon, se on selvääkin selvempää jo tässä vaiheessa. Minusta vaikuttaa, että demarit on munannut tilanteensa harvinaisen perusteellisesti.

    Äänestä

  • Pienenee kuin pyy ma kirjoitti:

    Kyllä saa demarit katsella paikkaa opposition riveistä vaalien jälkeiseksi ajaksi. Tuollaisilla kannatusluvuilla ei mennä ainakaan vaalivoittoon, se on selvääkin selvempää jo tässä vaiheessa. Minusta vaikuttaa, että demarit on munannut tilanteensa harvinaisen perusteellisesti.

    Rinne eläkeleikkauksella!

    Äänestä

demujen oikea kannatus on 5.3% niistä siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomensyöjät sdp kirjoitti:

kun antavat kokoomuksen tehdä tuholaisen työtä hallituksessa.

Rahat kaadetaan ulkomaille, tänne rahdataan joutoväkeä elätettäväksi omien köyhien kustannuksella.

Sitten ei saisi vielä kirjoittaakaan tästä kaikesta kurjuudesta, suuresta työttömyyden armeijasta ja että kaiket työpaikat vievät virolaiset ja muut eu:n alueiden duunarit. Lisäksi SUomen KEla vielä maksaa näiden perheille suuret perhekorvaukset.

SDP on kaiken pahan alku ja juuri. SDP vie Suomen kurjuuteen kun se on VIELÄKIN HALLITUKSESSA nuolemassa stupilon peetä, jotta se saa jatkaa vaalityötään valtion leivissä.

Kaatakaa hallitus, senkin vasemmistopunikit, jos aiotte edes jotenkin pärjätä seuraavissa vaaleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu