Kuuntelin Taivaan ja Maanväliltä ohjelmaa

Nainen Pohjois-Karjalasta soitti. Kertoi Estonian turmasta, uskovainen henkilö oli hypännyt pelastuslautalta mereen ja antanut paikan toiselle henkilölle. Tämä tarina on kuulemma kerrottu, Ruotsin lehdistössä. Nainen oli kuullut tämän tarinan radio deistä, puhujana oli siellä olut joku Närhi Seinäjoelta. Kyllä taas kuulee vaikka minkälaisia, mielenterveysongelmaisten höpötyksiä. Laittaako joku tällaista tuubaa vielä radio deissäkin, ilman mitään faktaa näille höyrypäille.
3104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näitä höpöttäjä naisia riittävän. Eivät meinaa millään lopettaa.

Äänestä

Yhden liikuttavan todistuksen luin ja kertoja oli kuvankin kanssa. laivalla oli ollut joukko raamattukoulun oppilaita Ruotsista. Eräs uskovainen, joka oli pelastuneiden joukossa oli rukoillut erään uskossaan kylmällä paikalla olevan kanssa. Kun hän olivat saaneet loppuun rukouksen, jossa henkilö pyysi Jeesusta elämäänsä, aalto tuli kaappasi tämän pelastetun ja vei mennessään. Hän pelastui ryövärin armolla, mutta kertoja sai jäädä vielä tänne jatkamaan tehtäväänsä.

Äänestä

Aina jos jotain suuria katastrofeja tapahtuu, syntyy myös jälkikäteen näitä tarinoita, joille ei sitten löydy mitään todisteita. Pastoritkin näitä levittelevät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistä näitä riittää kirjoitti:

Nainen Pohjois-Karjalasta soitti. Kertoi Estonian turmasta, uskovainen henkilö oli hypännyt pelastuslautalta mereen ja antanut paikan toiselle henkilölle. Tämä tarina on kuulemma kerrottu, Ruotsin lehdistössä. Nainen oli kuullut tämän tarinan radio deistä, puhujana oli siellä olut joku Närhi Seinäjoelta. Kyllä taas kuulee vaikka minkälaisia, mielenterveysongelmaisten höpötyksiä. Laittaako joku tällaista tuubaa vielä radio deissäkin, ilman mitään faktaa näille höyrypäille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu