Miehen asema ei tule koskaan paranemaan

Näistä syistä

asia johtuu siitä, että muut miehet vihaavat muita miehiä. Persujenkin ensimmäinen ehdotus heti valtaa saatuaan oli vaikeuksien järjestäminen heikommassa asemassa oleville miehille. Tarkoitan ehdotuksia ilman palkkaa risusavottaan ja maatiloille töihin. Rikkaampien tiluksia parantelemaan, jotta rikkaammat voisivat näyttää paremmilta kuin heillä on jopa palvelijoita alaisinaan.

Kaikki ehdotukset miehen aseman parantamisesta tai miesten kokemien epäkohtien esilletuomisesta kaatuvan aina siihen, että paremmassa asemassa olevat miehet tai muut miehet yleensäkin tulevat vihaa tirskuen torppaamaan ehdotusta samoin feministit.

Sitten vielä ihmetellään miksi kaikki sarjamurhaajat ovat miehiä kun miehistä ei kukaan välitä.

Kuten psykiatri Hannu Lauerma sanoo:

"Hän muistuttaa, että henkirikoksen tekijä on yleensä humalassa oleva nuori tai keski-ikäinen, yksin asuva, työstä syrjäytynyt mies, jolla on taustallaan useita tuomioita väkivalta- ja omaisuusrikoksista.

Yli 80 prosenttia paitsi henkirikosten tekijöistä myös uhreista kuuluu tähän ryhmään." Korostan sanoja YKSIN ASUVA, TYÖSTÄ SYRJÄYTYNYT

Miten niin suuri joukko vähäosaisia miehiä voi olla suomessa syrjäytynyt niin pahasti paitsi sen takia, että heitä yksinkertaisesti vain vihaavat kaikki niin miehet, persut, vasemmisto, oikeisto, feministit, naiset, media vihaa miehiä myös.

Vähäosaisista miehistä ei välitä kukaan sen takia miehelle ei jää mitään jos mieheltä otetaan kaikki yhteiskunnalliset oikeudet pois. Vaikka naiselta otettaisiin kaikki yhteiskunnalliset oikeuden pois kuten oikeus mennä töihin, opiskelemaan ja niin edelleen miehet huolehtisivat naisista silti. Jos entistä suuremmalta osalta miehistä otetaan oikeudet pois, heistä ei huolehdi kukaan enää. Nyt kaikki vielä toistaiseksi paremmassa asemassa olevat miehet ja feministit tulevat vihaa tirskuen todistelemaan, että ei se näin ole.

Kaikkein ironisinta on se, että jopa persut joka pitkään profiloitui miesten puolueeksi vihaa vähäosaisia miehiä ehkä jopa kaikkein eniten esittämällä kaikki vaatimuksia ja järjestämällä jo ennestään heikkoon asemaan laitatetuille miehille vaikeuksia.

16

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aivan totta

      Tästä asiasta avat pitkään puhuneet englanninkielellä, ulkomailla youtube MGTOW filosofian miehet.

      Spetsnaz.
      https://www.youtube.com/channel/UCbbeOA5K7Hhc3I2vWG1jZ0w/videos

      Bar bar(barbarossaaa).
      https://www.youtube.com/user/barbarossaaaa/videos

      ThinkingApe-TV(stardusk).
      https://www.youtube.com/channel/UCo1qRcO1OehgkOD_fHsu_uQ/videos
      https://www.youtube.com/user/Stardusk/videos

      Sandman.
      https://www.youtube.com/user/SandmanMGTOW/videos

      LifeAfterWomen(patrickhenry).
      https://www.youtube.com/user/LifeAfterWomen/videos

      Raging Golden Eagle.
      https://www.youtube.com/channel/UC-_1OuLOwK8ve25sIu-5L5w/videos
      _____________________________________________________________

      http://www.mgtow.com/

      • Näistä syistä

        Ok täytyy tutustua jossain välissä. Itse en ole juurikaan lukenut noita aikaisemmin vain itse pähkäillyt sitä miksi asiat menee niinkuin menee ja miksi syrjäytyneitä miehiä on niin paljon enemmän kuin naisia ja miksi vankilat on täynnä pelkästään miehiä. Miksi pelkästään miehet joutuvat pysyvään loppuelämän kestävään kuseen ja syrjäytymiskierteeseen, niin helposti pikkuisestakin virheestä joista naisia ei edes tuomita.

        Olen pohtinut erityisesti sitä miksi ketään ei ole motivoitunut huolehtimaan syrjäytymiskierteessä olevista miehistä.

        Kirjoitukseni summaa myös sen miksi hylkäsin persuilun joskus kannatin persuja kun toivoin, että siitä olisi tullut edes jonkinlainen miesten asemaa ajava poliittinen liike, mutta sain pettyä heti alkuun. Huomatessani, että pohjimmiltaan siinä on kyse ihan samasta kun mitä kaikki muutkin tekevät kun persut saivat valtaa alkoi heti maton vetäminen vähän huonommassa asemassa olevien miesten alta.

        Olen itse tullut siihen lopputulokseen, että yhteiskunnassa hyvin monet vihaavat niitä piirteitä joita miehuus edustaa. Miehiä vihaavat niin muut miehet, järjestelmä, media ja feministit. Jos asioita yrittää korjata tai tuoda edes esille saa yleensä silmille muut miehet ja naiset, feministit.

      • Näistä syistä

        Se on oikeasti aika karua kun tajuaa, että ongelmiin joutuneista miehistä länsimaissa ei välitä kukaan. Heidän ongelmiensa korjaamiseen ei säädetä lakeja tai järjestetä budjettirahoitusta eikä perusteta toimikuntia tai muitakaan elimiä. Eikä järjestetä mielenosoituksia tai paneelikeskustelujakaan ja jos järjestetään ne muuttuvat hyvin nopeasti vihaa tirskuviksi keskusteluiksi millä todistellaan nykyisen järjestelmän ylevyyttä.

        Ongelmia ei voi tuoda länsimaissa edes esille, koska saa muut miehet, naiset, feministit, median ja niin edelleen vihaa tirskuen silmilleen. Hyvin harva mieskään ehkä alle yksi tuhannesta jos sitäkään tajuaa miten tämä järjestelmä toimii.

        Koko keskustelu on jo alusta saakka organisoitu siten, että miehen oikeus olla uhri on jo alusta saakka kiistetty jolloin vähäosainen mies on hävinnyt jo ennenkuin keskustelu on edes alkanut.

        Vähäosaisia miehiä kohtaan osoitettu viha ja halveksunta on muuttunut niin tavanomaiseksi osaksi keskustelua, että sen olemassaoloa ei enää edes tunnisteta.

      • ikävämpi juttu

        Ikävä kyllä Suomesta ei löydy lainkaan edes henkisesti vahvoja tuon "MGTOW filosofian" Suomentajia, puhujia kuten noissa videoissa olevat tyypit. Sellaiset henkilöt varmasti onnistuisivat pelastamaan monen nuoremmankin Suomalaisen miehen itsemurhan tekemiseltä, ehkä jopa parantaisi jonkinverran miehiä masennukseltakin.

        Minultakaan ei löydy lainkaan aikaa tuohon.

      • Häpäisystä
        Näistä syistä kirjoitti:

        Se on oikeasti aika karua kun tajuaa, että ongelmiin joutuneista miehistä länsimaissa ei välitä kukaan. Heidän ongelmiensa korjaamiseen ei säädetä lakeja tai järjestetä budjettirahoitusta eikä perusteta toimikuntia tai muitakaan elimiä. Eikä järjestetä mielenosoituksia tai paneelikeskustelujakaan ja jos järjestetään ne muuttuvat hyvin nopeasti vihaa tirskuviksi keskusteluiksi millä todistellaan nykyisen järjestelmän ylevyyttä.

        Ongelmia ei voi tuoda länsimaissa edes esille, koska saa muut miehet, naiset, feministit, median ja niin edelleen vihaa tirskuen silmilleen. Hyvin harva mieskään ehkä alle yksi tuhannesta jos sitäkään tajuaa miten tämä järjestelmä toimii.

        Koko keskustelu on jo alusta saakka organisoitu siten, että miehen oikeus olla uhri on jo alusta saakka kiistetty jolloin vähäosainen mies on hävinnyt jo ennenkuin keskustelu on edes alkanut.

        Vähäosaisia miehiä kohtaan osoitettu viha ja halveksunta on muuttunut niin tavanomaiseksi osaksi keskustelua, että sen olemassaoloa ei enää edes tunnisteta.

        Niin. Miesvihaa esiintyy eniten juuri feminismin saastuttamissa maissa.

        "Ongelmia ei voi tuoda länsimaissa edes esille, koska saa muut miehet, naiset, feministit, median ja niin edelleen vihaa tirskuen silmilleen. Hyvin harva mieskään ehkä alle yksi tuhannesta jos sitäkään tajuaa miten tämä järjestelmä toimii."

        Niin se on tuota häpäisyretoriikkaa. Feministi häpäisee miestä miehen lailla käyttäytymisestä, traditionalisti häpäisee miestä epämiehekkyydestä/sukupuoliroolin hylkäämisestä. Häpäisyretoriikasta on kirjoitettu tälle "sovinismi" alueelle.
        Youtubesta on moni tehnyt videioita häpäisyretoriikasta:
        https://www.youtube.com/watch?v=0Mm3xk1Y4YA
        https://www.youtube.com/watch?v=1jE7IRfz-YU
        https://www.youtube.com/watch?v=0nJESi1GPzA

      • Näistä syistä
        Häpäisystä kirjoitti:

        Juu tuo miesten syylistämis / häpäisypuhe on kyllä tuttua mistä sandman puhuu. Oletteko muuten kiinnittäneet huomiota, että lähes kaikissa länsimaissa perinteisen naistenvelvollisuudet muuttuvat pikkuhiljaa palkkatyöksi kuten lapsista huolehtiminen. Yhteiskuntiin syntyy tarhatätiä, lastensuojelutätiä ja niin edelleen ja lasten hoito keskitetään yhä suuremmassa määrin palkkatyöksi. Tarhantätien palkkarahat taas kerätään isolta osin myös yksinäisten miesten maksamista veroista.

        Perinteiset miesten velvollisuudet kuten talojen rakentaminen tai maanpuolustus muuttuvat pikkuhiljaa yhä pienemminpalkatuiksi kilpailutetuiksi hommiksi tai sitten ne jäävät vain miesten velvollisuuksiksi josta ei makseta mitään palkkaa kuten maanpuolustus ja jos mies ei suostu roolitukseen miestä vastaan aletaan käyttämään tuota syylistämis / häpäisypuhetta.

        Ainakin itse olen ajatellut jäädä pysyvälle eläkkeelle 40 vuotiaana, koska minua ei kiinnosta loppuelämääni tehdä hommia ja maksella 50% veroja, jotta kaikki muut saavat mukavamman elämän. Eikä minun kiinnosta ruveta minkään samanikäisen naisen seuranpitäjäksi ainakaan jos siitä ei makseta palkkaa ennemmin teen vain niitä asioita mitkä minua kiinnostavat. Nuorempiakaan naisia ei tämän ikäinen voi katsella ainakaan suomessa tai leimataan perversiksi Thaimaa on sitten eri asia sinne länsimaalaisen feminismin toiminta ei vielä ylety.

        Eläkkeellä luen kirjoja ja pohdiskelen ne päivät, ehkä vähän pelailen tietokoneella mitä tässä enää on jäljellä. Iso osa miehistä kuolee ennen eläke ikää ja taidan kuulua heihin ketkä kuolee ennen sitä niin eipä tartte sen takia pinnistellä, että eläkkeellä saisi paremman eläkkeen. En nyöskään aio suostua tuohon roolitukseen, että on velvollisuuteni puolustaa maata tai taata naisille mukavampi elämä tai muuten saa kuunnella häpäisy ja syylistämispuhetta.

        Pohdiskelu ei maksa mitään ja kirjoja voi hakea kirppareilta ja käytettynä lähes ilmaiseksi. Itseäni varten en tarvitse kuin muutaman sata euroa rahaa kuussa. Minulla on maalla pikkunen mökki jossa asuminen ei maksa satasta enempää kuussa jos sitäkään minne voin vetäytyä.

      • PeeJiiPee

        Onnellinen mies. Vielä koira ja pontikkavehkeet. Mikä on elellessä.

      • ämmät_helvettiin
        Häpäisystä kirjoitti:

        Niin. Miesvihaa esiintyy eniten juuri feminismin saastuttamissa maissa.

        "Ongelmia ei voi tuoda länsimaissa edes esille, koska saa muut miehet, naiset, feministit, median ja niin edelleen vihaa tirskuen silmilleen. Hyvin harva mieskään ehkä alle yksi tuhannesta jos sitäkään tajuaa miten tämä järjestelmä toimii."

        Niin se on tuota häpäisyretoriikkaa. Feministi häpäisee miestä miehen lailla käyttäytymisestä, traditionalisti häpäisee miestä epämiehekkyydestä/sukupuoliroolin hylkäämisestä. Häpäisyretoriikasta on kirjoitettu tälle "sovinismi" alueelle.
        Youtubesta on moni tehnyt videioita häpäisyretoriikasta:
        https://www.youtube.com/watch?v=0Mm3xk1Y4YA
        https://www.youtube.com/watch?v=1jE7IRfz-YU
        https://www.youtube.com/watch?v=0nJESi1GPzA

        Totta puhut. Varsinkin Suomi (eli Suoli) on erittäin miesvihamielinen maa. Joka ikinen keskustelu palsta on täynnä vinoilua, vittuilua ja pilkkaa miehiä kohtaan, erityisesti akkojen tahoilta. Suomalaiset ämmät ovat kaikkein miesvihamielisimpiä narttuja heti jenkkien ja brittien jälkeen.

        Ei siis mikään ihme että monet miehet joko tappavat itsensä tai ryhtyvät homoksi, koska kukapa itseään kunnoittava mies viitsisi koskeaan iljettävään suomiakkaan pitkällä tikullakaan?

      • Anonyymi
        ämmät_helvettiin kirjoitti:

        "Varsinkin Suomi (eli Suoli) on erittäin miesvihamielinen maa."
        Kannattaa opiskella venäjää muuttaakseen kaltaiseensa sovinistien seuraan:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17345786/venajaako-opiskelemaan

    • radikaalitotuus
    • Oiceus

      Tapetaan! Tapetaan!

    • MiehekkäitäÄmmiä

      Otsikkoon viitaten: Ei se vihasta johdu.

      Se johtuu siitä, että paremmassa asemassa olevat miehet ovat kaikessa tosiasiallisessa eunukkiudessaan valmiita naisten kynnysmatoiksi, sylkykypeiksi ja naisten percereijän nuolijoiksi, koska pääsevät (vain) siten myös sen toisen aukon ääreen.

      He uskovat olevansa ritareista uljaimpia yhtymällä kaikenmaailman feministienkin kotkotuksiinkin.

    • hyvävideo
    • itkemälläparane

      "Miehen asema ei tule koskaan paranemaan" Ja sen kun ymmärtää ja hyväksyy, niin pärjää elämässä.

    • Anonyymi

      Hämmentävää että vain homomiehet ja akat tirskuvat

      Tirsk, tirskhiih

    • Anonyymi

      Mitä sä höpiset

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe