Maailman paras ylipäällikkö

Onko kukaan tullut miettineeksi maailman parhaan ylipäällikön nimeä viime vuosisadalta?

Minun mielestäni 1900-luvun paras ylipäällikkö erityisesti II maailmansodan ajalta on C.G. Mannerheim. Ensin Mannerheim johti hallituksen joukot voittoon taistelussa kapinaa vastaan ja vieraitten joukkojen aseista riisumisessa v.1918.

Vuosina 1939-45 Marsalkka Mannerheim johti Suomen armeijaa kolmessa sodassa niin että maa pysyi itsenäisenä ja miehittämättömänä. Ainoa Euroopan mantereella oleva maa, jota ei miehitetty vaikka oli sodassa.

1939-40 Mannerheim torjui ylivoimaisen vihollisen maahan hyökkäyksen puuteellisesti aseistetun armeijan ylipäällikkönä. On hyvä muistaa, että Suomi taisteli silloin yksin olemassaolostaan ilman aseveljeä tai liittolaista.

V. 1941 Mannerheim johti Suomen armeijan voittoon valtaamalla Karjalan Kannaksen, joka palautettiin Suomen yhteyteen itsenäisyyspäivänä 6.12.1941. Sen lisäksi edettiin Itä-Karjalaan.

1944 kesäkuukausina Mannerheim johti torjuntataistelua jälleen ylivoimaista vihollista vastaan. Tällä kerralla saatiin aseapua Saksalta, mutta päätyön tekivät suomalaiset sotilaat Marsalkan johdolla.

Elokuussa Mannerheim valittiin Suomen tasavallan presidentiksi, jossa ominaisuudessa johti Suomen rauhaan. Mannerheim oli ainoa henkilö johon kansa luotti ja saattoi sen vuoksi johtaa maa rauhaan.

Osana rauhaan johtamista suomalaisten oli käytävä sota saksalaisia vastaan Lapissa elokuusta-44 - huhtikuun loppuun -45.

Tuskin historiasta löytyy toista ylipäällikköä, joka olisi johtanut yhtä menestyneesti armeijaa. Mannerheim oli muuten ainoa henkilö, joka johti maansa armeijaa kahdessa maailmansodassa: Ensin kenraalina 1918 ja sitten marsalkkana 1939-45.

Sen jälkeen kun tehtävä oli suoritettu Mannerheim siirtyi hyvin ansaitulle eläkkeelle ja levolle. Mannerheim oli mies, joka oli paikalla silloin kun tarvittiin ja siirtyi syrjään kun tehtävä oli suoritettu. Niin oli v.1918 ja samoin myös v.1946.

21

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 14+19

      Vai ihailet murhamarskia? Toisen maailmansodan aikaan marski oli jo vanhuudenhöppänä ja mokasi kannaksen puolustuksen 1944. Lisäksi herran seksuaalinen suuntautuminen oli vähintäinkin arvelluttava.

      • stalinin orgiat

        Kovasti stallarijämiä kiinnostaa seksuaalinen suuntautuminen, Marskista sellaisesta ei ole mitään tietoa.

        Vaan miten venäjällä, Stalinin yölliset orgiat ovat tunnettuja. Kuka siellä veti hanuriin ja ketä? Oliko se Stalinin hanuri joka soi vai soittiko Stalin muiden hanureita?


    • rikolliset

      Marski oli sankari toista samanlaista ei tule koskaan, punikit sai kyytiä Venäjälle vielä varastivat Suomen pankin rahat?

    • Rateki

      Hitler, ilman muuta. Ainoa sotapäällikkö jolla oli aito strateginen näkemys sotaan. Saksan kenraalit olivat hänen rinnallaan kenttätaktikoita. Hitler esimerkiksi ymmärsi että ainoa tapa kuristaa NL on eliminoida taloudelliset resurssit. Toisin sanoen Donetskin teollisuus, Kaukasian öljy sekä kuljetusyhteydet etelästä pohjoiseen.
      Kenraalit roikkuivat 1800-luvun opeissa kuvitellen että sota ratkeaa suuressa ratkaisutaistelussa ja pääkaupungin valloituksella. Erittäin paha virhe.

      • Strategiaa oli ja ei

        Hitler teki myös valtavia strategisia virheitä.
        Kenraalit olivat sikäli oikeassa, että puna-armeijan lyöminen olisi ratkaissut myös talousasiat.
        Perusongelma oli, etteivät Saksan voimat riittäneet sen enempää sotilaiden kuin Hitlerin strategioiden toteuttamiseen.
        Ja Hitlerin ideologia oli ehkä kaikkein suurin strateginen virhe.


    • sanon vaan

      Mannerheimin ansioksi on luettava se, että se keräsi ympärilleen päteviä johtajia, Hitler esim. keräsi ympärilleen johtajia jotka myötäili sitä ja monet pätevät miehet joko tuhottiin tai lähetettiin mahdottomiin tehtäviin, että niistä päästiin eroon.

      Stalin myös pelkäsi liian päteviä kenraaleja.
      Ranskalaisten ylipäällikköä, ei oikeastaan testattu sodassa ja Brittien Chursill kävi ensimmäistä maailmansotaa uudestaan.

      Italialaisten "ylipäällikköä" ei kannata edes mainita, se systemaattisesti muni kaiken mihin ryhtyi.

      Jenkeillä oli hyviä kenraaleja, mutta oliko niillä ylipäällikköä vai hoitiko presidentti sitä hommaa siellä.

      • Taas möhlimässä!!

        Aina mölii tämä "sanon vaan",

        Mannerheimilla oli kyllä päteviä alaisia, mutta hän ei kuunnellut heitä läheskään riittävästi.

        "Stalin myös pelkäsi liian päteviä kenraaleja."

        Pötyä. Stalin ylensi pätevät kenraalit marsalkoiksi.

        "Ranskalaisten ylipäällikköä, ei oikeastaan testattu sodassa ja Brittien Chursill kävi ensimmäistä maailmansotaa uudestaan."

        Eikö Ranskaan hyökättykään -40?
        Churchillillä oli moderneja ajatuksia sodankäynnistä aivan liikaakin.

        "Jenkeillä oli hyviä kenraaleja, mutta oliko niillä ylipäällikköä vai hoitiko presidentti sitä hommaa siellä. "

        Voivoi sentään. Roosevelt oli ylipäällikkö, joka päätti strategiat. Kenraali Marshall toimi puolustusvoimien komentajaa vastaavassa tehtävässä esikuntapäällikköjen neuvoston puheenjohtajana ja hoiti operaatiot.


    • Ja voitto

      Oliko viisasta Mannerheimlinja. Kuinka monta sataa ellei tuhatta lentokonetta armeija olisi saanut.

      • etsi Summasta!!!

        Linjan läpipääsykohta on sen heikoin lenkki. Jonka venäläiset etsi Summasta.


    • myös Summassa

      Kun linja on rakennettu ja läpipääsy tapahtunut. Tulee kaikinvoimin tukkia tuo läpipääsy. Iskeä kaikin mahdollisin voimin vihollista vastaan.

      • Marski oli hyvä mutt

        Päämajassa tilannetta hallitsi seniorikenraali Oscar Enckell.


      • Täyshyvämiehitys
        Marski oli hyvä mutt kirjoitti:

        Päämajassa tilannetta hallitsi seniorikenraali Oscar Enckell.

        Venäjä-Japani, ja ensimmäinen maailmansota.


      • Ei varmasti!!
        Marski oli hyvä mutt kirjoitti:

        Päämajassa tilannetta hallitsi seniorikenraali Oscar Enckell.

        "Päämajassa tilannetta hallitsi seniorikenraali Oscar Enckell."

        E. oli Talvisodan aikana ulkomailla erikoistehtävissä.
        Jatkosodan aikanakaan hän ei palvellut Päämajassa, vaan jakoi kunniamerkkejä haavoittuneille tai muuta sen tapaista.
        Hän oli joskus kissanristiäisissä Mannerheimin edustaja.


    • tosi on

      Olet varmasti maailman suurin ja typerin .
      Mannerheim ei voittanut yhtään sotaa jossa vastassa oli armeija,Mannerheim oli Saarin armeijassa tappamassa maa orjia jotka olivat naisia ja lapsia.Samoin Suomessa,vastassa oli heikosti koulutettu sivilihenkilöt.Suomessa oli Kereskin sotilaat ei puna-armeijan.Saksalaiset auttoivat Suomen valkoisia Helsingin vapauttamisessa,Mannerheim sai Keresgin armeijalta aseita ja ammuksia kun he jättivät kasarmit.
      Mannerheim kulki keppi kainolassa,tärkeene kuin tärpätin keittäjä,ja sodan hävittyä ehdottomaan antauutumiseen kulki hän kapselit taskussa kun pelkäsi valvonta komissiota.

      • Rajua valehtelua

        taas kerran. Tuolle typerykselle vois myöntää vaikka Huttila-mitalin. Menee niin tolkuttomaksi.


    • kaik.aikoj. sankari.
    • Minulta jäi yksi asia mainitsematta: Neuvostosotavangit tekivät Mannerheimille käsityönä Leijona-vaakunnan osoituksena kiitollisuudesta hyvästä kohtelusta. Sellaiseen suosionosoitukseen ei tainnut edes Stalin yltää.

      Entä, mistä se johtui?

      Mannerheim oli samaan aikaan Punaisen Ristin puheenjohtaja, jossa ominaisuudessa valvoi sitä, että sotavankeja kohdeltiin hyvin kansainvälisten sääntöjen mukaisesti.

      • siege'

        Niin teki, mutta vasta sitten kun oli selvää että Saksa häviää sodan. Tosin sikäli turhaan, että Stalinhan lähetytti sotavangit vielä kovemmille leireille elleivät tulleet teloitetuksi saman tien.


    • kommaria

      Mannerheim oli maailman paras Ylipäällikkö, kommaria se v*tuttaa kommaria v*tuttaa
      kommaria kommaria????

    • 1+1

      Aika hyvin tässä on näiden aikojen jälkeen pärjätty. Ei tule kukaan yöllä koputtelemaan. Voisi se olla että niinkin että toisin olisi käynyt. Joka tapauksessa alhaisin noteeraus on nimimerkiltä 14 19. Asia lienee hänelle henkilökohtainen ongelma, joten ei siitä enempää.

    • 2+2

      Nimimerkillä 14 19. Miksi hän syyttää että Mannerheim on murhamarski.
      Sen voisi paremminkin kirjoittaa MurhaStalin, koska hän tapatti Suomalaiset kommunistit.
      Olisiko lähisukulaisen ongelma??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2078
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1695
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1460
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1206
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1004
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      75
      938
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      835
    8. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      779
    9. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      28
      750
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      99
      709
    Aihe