Olen itse ollut vanhan papin vetämässä raamattupiirissä, jossa aiheena oli Matteuksen evankeliumi. Rukoilimme toki kokousten aikana, mutta en muista rukoilimmeko nimenomaan sitä, että Pyhä Henki avaisi Sanaa. Mehän rukoilemme joka tapauksessa johdatusta oikeaan.
Ymmärtäisin tuon rukoilun Sanan avaamiseen liittyvän helluntailaisuuteen, jossa jokainen on yhtä pätevä tulkitsemaan Raamattua. Silmäilin joskus helluntailaisten keskusteluja, ja siellä erilaisia tulkintoja pidettiin elävyyden merkkinä, se teki Raamatun lukemisesta mielenkiintoista.
Katolisuudessahan asia ei ole niin, koska meillä ei ole tätä myöhäsyntyistä Sola scriptura -periaatetta. Me katsomme että nimen omaan kirkon opetus on Pyhän Hengen suojeluksessa, eik oikeita tulkintoja voi olla jokaisella lukijalla erilaisia. Se ei tee Raamatun lukemisesta yhtään vähemmän mielenkiintoista. Raamattuhan puhuttelee ihmistä eri lailla ja inspiroi erilaisia oivalluksia eri elämäntilanteissa.
0Äänestä
katolilainen
Raamattupiirin nimenä on usein Lectio divina, jossa rukoillaan ja mietiskellään Raamatun tekstiä.
Meillä on myös joka päivälle tietyt Raamatun tekstit eri puolelta Raamattua ja näin koko Raamattu tulee käydyksi läpi muutamassa vuodessa. Lisäksi jokainen tietysti voi lukea systemaattisesti omin päin Raamattua.
Katolilainen usein rukoilee Pyhää Kolmiyhteistä Jumalaa pitkin päivää, myös ennen Raamatun lukemista. Pyhä Henki sitten avaa sydämemme ymmärtämään Jumalan sanaa niin, että se koskettaa ja muuttaa sisintämme.
0Äänestä
Hattivatti ^2
Hmm. Ehkä nyt ei kuin Lectio Diviiinaa tehdän yksin ja piirin idea on tehdä yhdessä, eli lähinnä mieleen tulee neokatekumeenien evankeljumi ja "kaiku".
Raamatun lukemisessa suomeksi on se huono puoli, että ei löydy kunnollisia selitysteoksia. Usein selitykset ovat 2 kertaa niin pitkiä kuin itse teksti. Kieliä osaavat löytävät ne netistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat