Kuten varmaankin useimpien tiedossa onkin että eilen 28.09.2014. on kulunut 20 vuotta Estonia laivan kohtalokkaasta uppoamisesta. Ja kuten varmaan monet Estonian kohtalosta kiinnostuneet ihmiset ovat tietoisia siitä tosiasiasta että vieläkään ei olla riittävässä määrin täysin selvillä että mikä oikein aiheutti Estonian uppoamisen.
Niin varmaankin on sopivaa että 20 vuotis muistopäivän merkeissä Suomen Kansallistietäjä Raakkuna nyt vihdoinkin lunastaa aiemmin antamani lupauksen kertoa tarkemmin että mikä tekijä oikein johti Estonia matkustajalaivan uppoamiseen.
Kuten varmaankin asiasta perillä olevat henkilöt tietävät että erään uppoavasta laivasta pelastuneen ruotsalaisen miehen kertomuksen mukaisesti hän heräsi hytissään melkoisen voimakkaaseen laivan töytäisyyn, joka jälkeenpäin kerrottiin aiheutuneen laivan törmäämisestä aaltoon. Niin väitän että tämän henkilön kertoman mukainen voimakas aaltoon törmääminen ei ole mahdollista jollei laivan etuluukku ole jo tuossa vaiheessa täysin auki. Ja saman henkilön kertoman mukaisesti matkustalaiva alkoi kallistua noin 20 minuuttia tuon aaltoon törmäys jysähdyksen jälkeen, jolloin merivesi oli myrskyn takia aalto aallolta yhä suuremmassa määrin virtaamaan valtoimenaan autoruumaan, jolloin aluksen lisääntyneen painon takia laiva alkoi kallistumaan hyvinkin voimakkaasti.
Ja tietenkin Suomen Kansallistietäjä Raakkuna paljastaa lopuksi että mikä tekijä tai kuka oikein aiheutti laivan etuluukun aukeamisen myrskyn keskellä ennen satamaan saapumista.
Vastaus: Estonia matkustalaivan Venäläinen Perämies asetti varmuustoiminnan pois päältä, ja aukaisi komentosillalta laivan keulaluukun jo muutamia merimaileja ennen satamaan saapumista. Niin tietenkin herää kysymys että miksi ihmeessä laivan Kapteeni ei ole tietoinen asiasta? Vaan kun Estonian Virolainen Kapteeni ja venäläinen Perämies kumpikin hukkui laivan uppoamisen yhteydessä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.