Jehovien kanta asepalvelukseen ole melko kielteinen,eikö ole. Millä perusteilla? Miten Jehovat suhtautuu sivariin tai totaalikieltäytymiseen. Tarvitsisin tietoja etiikan työhöni.
asevelvollisuus
opiskelija
232265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
>>Jehovien kanta asepalvelukseen ole melko kielteinen,eikö ole. Millä perusteilla?
Ei ainakaan Raamatullisilla perusteilla. Raamattu velvoittaa valtion puolustamaan kansalaisiaan pahantekijöiltä ja ylläpitämään järjestystä. Siinä tehtävässään valtio, eli, poliisi ja armeija, ovat "Jumalan palvelijoita".
Roomalaisille 13.
"Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; 4. sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. "
Vastaan kolmelta eri kannalta lainaamalla 1) ateistia, 2) ev.lut. kirkon piispaa ja 3) Jt:ien kirjallisuuteen otettuja lainauksia teoksista, joita en ole itse tutkinut (= "Original not seen").
Vastaukseni kannattaa kuitenkin kopioida noiden lainausten arvon takia, vaikka vastaus olisi kolmiosainen.
1) Professori V. T. Aaltonen: "Miksi en ole kristitty?" (Vapaa-ajattelijain liitto r.y., Oy Kodaprint, Helsinki, 1952, s. 190. 191) - Kristityillä Aaltonen tarkoittaa kirkkokristittyjä käsityksineen.
"Mitä lopuksi kristillisen kirkon suhteeseen sotaan ja rauhanasiaan tulee, historia kertoo, että kristityt ovat olleen julmempia ja vuodattaneet ihmisverta enemmän kuin mitkään muun uskonnon tunnustajat maan päällä. Kristinuskon Rauhan Ruhtinas on aina ollut valmiina taistelemaan kansansa puolesta rintaman molempien puolien pyytäessä hänen siunaustaan. Luther´kin sanoi, että ´sota on Jumalasta ja jälkimaailmalle yhtä välttämätön ja hyödyllinen kuin syöminen ja juominen tai mikä muu toimi hyvänsä´."
"Piispa Barnesin mukaan ei ennen v. 170 ollut mitään tietoja kristityistä sotilaista. Vasta Tertullianus (v. 200-210) ilmoittaa muutamien kristittyjen astuneen sotapalvelukseen, mutta hänkin mainitsee myös monien jättäneen armeijan käännyttyään kristinuskoon. Vielä 3. vuosisadan keskivaiheilla mainitaan kristittyjen kieltäytyneen asepalveluksesta, mutta jo ennen 5. vuosisadan alkua Athanasius ja Augustinus hyväksyivät sodan - oikean asian puolesta. Valtaan päästyään kristityt lakkasivat olemasta pasifisteja, sosialisteja ja kosmopoliitteja. Niin alkoi tunnettu pakanain ja harhaoppisten vainojen, ristiretkien ja uskonsotien aikakausi."
"Kirkon suhtaumista sotaan tällä vuosisadalla valaisemat m.m. erään ruotsalaisen hovisaarnaajan seuraavat sanat v. 1914: ´Maailmansota on tullut, jotta Jumalan suunnitelmat ja ajatukset toteutuisivat, jotta hänen tahtonsa tapahtuisi ja hänen nimensä tulisi ylistetyksi.´ Ja muuan tanskalainen pappi kirjoitti samoihin aikoihin: ´Ainoa, minkä me voimme varmuudella sanoa, on se. että Jumala on tahtonut sotaa. Sillä muuten sitä ei olisi tullut. Ja lähinnä varminta on se, että hänellä on täytynyt olla hyvä syynsä valitakseen sodan.´ Ja kansa ei vain kuuntele pää kallellaan tällaista sanomaa, vaan vielä palkkaa sen julistajat!"
Viimeisin lause on Aaltosen oma kannanotto asiaan.
Näissä lainauksissaan siis edesmennyt ateisti ja maantutkijaprofessori lainaa sitä kirkossa aiemmin yleistä käsitystä, että ´Kaikki kärsimys on Jumalan tahto` eli ´Kärsi kurja kirkkaamman kruunun saat´.
) Ev.lut. kirkon emerituspiispa Kalevi Toiviainen käsittelee samoja asioita kirjassaan "Aseistakieltäytyminen ekumeenisessa keskustelussa" (Kilamapaino, Helsinki, 1972, ISBN 951-621-023-6). Lainatut otteet ovat sivuilta 1-12.
"Kristinuskon vanhimmilta ajoilta ovat tosin tiedot kristittyjen suhteesta armeijaan niin niukkoja, elleivät suorastaan olemattomia, että asiasta voidaan tehdä johtopäätöksiä vain sen perusteella, mitä heidän asennoitumisestaan muissa yhteyksissä tiedetään ... Kieltäessään omassa asiassaan väkivallan käytön Jeesus torjui pyhän sodan ajatuksen (s 1, 2)"
"UT ei näe taistelua todellisin asein kristittyjen tehtäväksi kristityn ominaisuudessa. Kristityt taistelevat, mutta ´ei verta eikä lihaa vastaan´, so. ihmistä vastaan, vaan heidän taistelunsa kohteena on pahuuden henkivalta (Ef 6:11-17). Jeesus torjui pyhän sodan, kun hän nuhteli opetuslapsiaan, jotka halusivat tuhota samarialaisten kylän (Lk 9:31-55), ja kun hän sanoi Pilatukselle, ettei hänen kuninkuutensa ole tästä maailmasta (Jh 19:36). Kristitty seuraa Herraansa, joka tahtoi palvella, ei hallita (Mt 26:52; Jh 18:11; Mk 10:42). (s 3)"
"Kun UT hylkää pyhän sodan, sen katsomuksissa ei myäskään sotilailla ole erityistä sakraalia tehtävää. Toisaalta sotilaiden olemassaoloa ei myöskään kummeksuta. Mikäli heidän uskoon tulostaan kerrotaan, ei mainita, jäivätkö he edelleen sotilaiksi vai erosivatko sotapalveluksesta. Mutta UT ei myöskään kerro miehistä, jotka kristityiksi tultuaan olisivat ryhtyneet sotilaiksi. On siis pakko todeta, että säilyneestä alkukristilliestä aineistosta ei saada riittävästi historiallista valoa näihin kysymyksiin. Näitä selvitettäessä onkin turvauduttu päätelmiin, joita on tehty erityisesti sen nojalla, mitä UT:n on ajateltu opettavan valtiosta ..." (s 3)
"Myös UT:n jälkiseltä ajalta noin vuoteen 175 varhaiskristilliset lähteet vaikenevat kristittyjen suhteesta armeijaan ..." (s 3)
"Onkin kieltämätöntä, että ensimmäisistä vuosisadoista asti on ollut kristittyjä, jotka ovat torjuneet asepalveluksen sopimattomana kristitylle rauhan lapselle. Tämä käy ilmi varhaiskristillisten kirjailijoiden tuotannosta. Justinus Marttyyri (k. n. 165) lainaa Miik 4:1-7 ja on sitä mieltä, että kristittyjen on toteutettava elämässään siinä ilmaistua rauhanajatusta. Hän sanoo myös, etteivät kristityt käy sotaa vihollistensa kanssa (16). Origenes (185-254) viittaa samaan raamatunkohtaan ja sanoo, etteivät kristityt enää ryhdy aseisiin kansaa vastaan eivätkä opettele sotimaan, koska he ovat tulleet Jeesukseta rauhan lapsiksi (17). Cyprianus (k. 258) toteaa kristityistä, ettei heillä ole lupa surmata ja että ihmisen surmaaminen on rikos (18). Lactantius (elossa ainakin 317-321) väittää, ettei ´vanhurskas mies saa olla sotilas´, sillä hänen sotapalveluksensa on vanhurskaus. Lactantius korostaa surmaamiskiellon ehdottomuutta: on aina väärin surmata ihminen, jonka Jumala on tahtonut pyhäksi eläväksi olennoksi (19). Kaikissa näissä tapauksissa hylätään sotapalvelus kristityille sopimattomana, koska se ei sovi yhteen elämän kunnioituksen kanssa. Samasta syystä Rooman seurakunnan seurakuntajärjestyksessä n. v:lta 300 Hippolytoksen kaanonissa kielletään ´henkilöitä, joilla on valta surmata, tai sotilailta´ lupa tehdä niin (20)".
"Elämän kunnioitus ei kuitenkaan ollut ainoa peruste torjua sotapalvelus. Epäjumalanpalveluksen ohella viitataan myös muihin syihin. Origenes vaati kristityille papillisena vähemmistönä erivapautta asepalveluksesta vedoten siihen, että myös pakanoiden papit ovat siilä vapaat (21)" (s 4, 5)
"Tämä ajettelutapa oli suhteellisen ongelmaton kristittyjen ollessa pieni vähemmistö, jolla ei sanottavsti ollut valtiollista vastuuta. Sen toteuttamien käytännössä ei liene ollut vaikeaa, kun asevelvollisuutta ei ollut ... niin kuin välillisesti voidaan todeta Origeneen teoksesta Contra Celsum, jossa hän yrittää torjua filosofi Kelsoksen tämän suuntaisia epäilyjä. Kristityt olivat Kelsoksen mukaan anomoi, so. uskottomia kansan omalle traditiolle, joka on lain (nomos) luontoinen. Anomistinen käyttäytyminen ilmenee hänen mukaansa siten, että kristityt eivät osallistu valtiolliseen elämään, eivät uhraa demoneille eivätkä puolusta isänmaata (23)..." (s 5)
"toisaalta on olemassa merkkejä kristittyjen palvelusta sotilaina ainakin vuoden 200 tienoilta alkaen ..." (s 5, 6)
"Tertullianus, joka itse innokkaasti hylkäsi krisittyjen sotapalveluksen, kertoo kuitenkin useissa yhteyksissä kristityistä sotilaista (26) ... Eusebius Kesarealainen (k. 340) on Kirkkohistoriaansa koonnut useita kertomuksia kristityistä sotilaista. (27)..." (s 6)
"Mutta pitkin 200-lukua on myös säilynyt kertomuksia sotilaista, jotka kristityksi tultuaan hylkäsivät ammattinsa siksi, että he eivät voineet ´tehdä pahaa´, niin kuin Maximilianus perusteli kieltäytymistään (29) ... On ilmeistä, että samaan aikaan kuin lähteet alkavat mainita kristittyjen ja armeijan välisistä suhteista, ne myös kertovat kahdenlaisesta asennoitumisesta. Toiset hylkäsivät erilaisista syistä sotapalveluksen ehdottomasti, toiset suostuivat siihen." (s 6)
"Kristittyjen suhde sotapalveluksseen joutui 300-luvun alkupuolella jälleen käännekohtaan. Kun kristinuskosta tuli v. 311 sallittu uskonto ja kun sen suosija Kostantinus Suuri tuli v. 324 yksinvaltiaaksi, joka esiintyi kristittynä. oli tilanne uusi." (s. 6.7)
"Kirkon ratkaisu oli, että se Arlesin synodissa v. 314 kielsi ehtoollisen sotilailta, jotka rauhan aikana jättivät aseensa (31). Se vaati ts. jäseniltään sotialsvelvollisuuden täyttämistä rauhan oloissa, esim. poliisisotilaina. Surmaamisen välttäminen oli nyt kuin ennenkin kristityn velvollisuutena..." (s 7)
"Pian tämän jälkeen tapahtui kristittyjen suhteessa sodan problematiikkaan edelleen muuttumista siihen suuntaan, että väkivaltaa alettiin tuomita lievemmin. Tämä on pääteltävissä Basileios Suuren (328-379)kirjeestä. Hänen mielestään on otettava huomioon, minkä puolesta sotilaat taistelevat ...(34)"
"Athanaios (295-373) totesi, että joskin surmaamainen ei ole sallittua, sodassa vastustajan tappaminen on laillista ja kiitoksen arvoista (35). Vaikka Ambrosius (339-397) ei hyväksynytkään hätävarjelua (36), hän piti sitä oikeutettuna valtion taholta. Urhoollisuus, joka turvaa isänmaata barbaareja vastaan, on erittäin vanhurskasta, ja vanhurskauteen liittyvä velvollisuudentunto kohdistuu Jumalan ohella ensi sijassa isänmaahan ja vanhempiin (37)" (s 7, 8).
"Kun Teodosius Suuri (379-395) julisti v. 392 kristinuskon valtakuntansa ainoaksi luvalliseksi uskonnoksi, se merkitsi, että armeijassa voi olla vain kristittyjä. Pakanat selitettiinkin nimenomaan asepalvelukseen kelpaamattomiksi (38). Vajaassa sadassa vuodessa valtio oli tehnyt täyskäännöksen, sillä vielä v. 303-311 vainoissa Diocletianus oli yrittänyt puhdistaa erityisesti armeijan kristityistä. Samaan aikaan barbaarien uhka Roomaa vastaan kasvoi kasvamistaan ja johti v. 411 Rooman joutumiseen näiden käsiin sekä vähitellen koko valtakunnan tuhoon." (s 8)
"Näissä melskeisissä oloissa Augustinus (354-430) pohti sodankäynnin ja sotilaana olon kysymyksiä. Hän totesi, että kansat ovat olleet ennen muuta huolestuneita turvallisuudestaan. Kansojen vallanhalu ei ole ensisijainen, vaan myöhempi piirre (39). Tämän vuoksi sodankäynnin oikeutusta pohdittaessa on tärkeää selvittää, mistä syystä ja kenen johdolla soditaan. Oikeutetussa sodassa sotilaat eivät ole murhaajia, vaan lain palvelijoita, sillä he eivät ole henkilökohtaisen vääryyden kostajia vaan valtion hyvinvoinnin puolustajia (40)... Emme elä kristillistyneessä maailmassa, vaan vääryyksien keskellä. Siksi sotaan voidaan joutua kärsityn vääryyden vuoksi. Tällöin sota on oikeutetu (43). Sotaa ei ole kuitenkaan rajoituksetta hyväksyttävä, vaan tarkoituksena on olla rauhantekijä sotimalla (bellando pacificus) (44)" (s 8).
"Nämä piirteet säilyivät keskiaikana erityisesti Tuomas Akvinolaisen (1225-1274) esittäminä ja edelleen kehittäminä. Isänmaanrakkaus on Tuomaan mukaan ihmisen luonnonmukainen toimintaperiaate (connaturale principium). Jumalan jälkeen ihmisellä on siksi eniten velvollisuuksia vanhempiaan ja isänmaata kohtaan (45). Tarkkaan määritellyillä ehdoilla sota on luvallinen: jos sitä käydään ruhtinaan johdolla, ei yksityisestä aloitteesta, jos sillä on oikeutettu syy ja jos sillä on oikea tarkoitus, nimittäin hyvän edistäminen ja pahan estäminen (46)" (s 9)
"On ilmeistä, että Martti Lutherin (1483-1546) sotaa koskevat kannanotot ovat yhteydessä Augustinuksen edustamaan teologiseen traditioon. Samalla Luther liittyy keskiajan oppiin maallisesta ja hengelisestä vallasta (potestas) että säädyistä (status). Jumala ei toimi vain siten, että hän aloittaa uuden aikakauden Kristuksessa, vaan myös tähän aikaan kuuluvien valtojen ja voimien välityksellä. Kahden hallitusvallan l. regimentin opillaan Luther tarkoittaa, että on tehtävä ero julkisten, yhteiskunnallisten järjestysten ja yksilöllisen, persoonallisen rakkauden käskyn toteuttamisen välillä. (50) ... Sekä maallisen että hengellisen regimentin avulla Jumala taistelee saatanaa vastaan, sillä hän pitää tien taivaaseen auki hengellisen regimentin välityksellä ja ihmisten keskeistä pahuutta kurissa maallisella miekalla." (s 10).
"Maallisen regimenttiin kuuluvan viran edustajana ihminen on toisenlaisessaasemassa kuin hengelliseen regimenttiin kristittynä kuuluessaan. Jälkimmäisen ominaisuudessa hän ei vastusta pahaa pahalla, mutta viran edustajana hän on kutsuttu ja velvollinen osallistumaan Jumalan toimintaan, kun tämä pitää yllä järjestystä ja rauhaa pakkokeinoin. ´Sillä ruhtinaan ja herran tulee tässä miettiä, että hän on Jumalan vouti ja hänen vihansa palvelija (Room 13:4), jolle ón uskottu miekka sellaisten lurjusten rankaisemiseksi, ja että hän Jumalan edessä, jos hän ei rankaise eikä vääryyttä torju eikä virkaansa hoida, tekee yhtä paljon syntiä kuin jos murhan tekisi sellainen, jolle ei miekkaa ole uskottu´(56)" (s 11)
"Lutherin tekemät johtopäätökset ovat hänen regimenttioppinsa sovellutusta ... ´Sen vuoksi on myöskin tarkasteltava täysikasvuisen tavoin sodan ja miekan tehtävää, sitä, miksi se sillä tavoin surmaa ja on pelottavan näköinen. Silloin käy itsestään selville, että se sinänsä on Jumalan säätämä toimi ja maailmalle yhtä tarpeellinen kuin syöminen ja juominen ja mikä muu toiminta tahansa´. (57) Kaikki sodankäynti ei ole kuitenkaan hyväksyttävää." (s 11)
"Reformaation kirkot liittyivät tunnustuskirjoissaan uskonpuhdistajien oppiin sodasta ja sodankäynnistä. Ausburgin tunnustuken mukaan kristityillä on lupa käydä oikeutettuja sotia (iure bellare)(66). Confessio Helvetica posterior toteaa, että ruhtinaiden ja hallitusten velvollisuutena on, jos on välttämätöntä, myös sodan avulla turvata kansan olemassaolo ja menestys (salus) (67). Anglikaanisen kirkon 39 artiklassa todetaan (37. artikla), että kristittyjen on sallittua hallituksen käskystä kantaa aseita ja palvella sodissa (68)" (s 12)
"Määritellessään kantaansa sotaan ja sotapalvelukseen suuret kirkot ovat liittyneet teologiseen traditioon,jonka edustajia ovat sukonpuhdistajien ohella olleet mm. Tuomas Akvinolainen ja Augustinus. Nin kuin jo on todettu, nämä ovat hyväksyneet sotaan osallistumisen ehdolla, että päämääränä on lopullisesti rauha (ballando pacificus). Tässä traditiossa on oltu selvillä yhtä hyvin kuin muuallakin, että kristitty on kutsuttu rauhantekijäksi. Sen vuoksi sodan hyväksyminen ei ole tavoitteeltaan viimeinen, vaan ikään kuin viimeistä edellinen ratkaisu (70). Sihen on turvauduttu sen vuoksi, ettei muuta vaihtoehtoa ole nähty olevan olemassa. Tätä on valitettu, mutta samalla on tiedetty, ettei avoimen väkivallan poissaolo ole samaa kuin rauha (71)" (s 13)
Näin piispa Toiviainen. Sulkeissa olevat numerot viittaavat hänen lähteisiinsä, joita en tässä luettele ja jotka löytyvät hänen teoksestaan. Jos numeroja edeltää s, se tarkoittaa sen sijaan hänen kirjansa sivulta ottamaani tekstiä.
Tästä nähdään, että alkukristittyjen kielteinen käsitys sotimisesta muuttui ajan kuluessa vähitellen toisenlaiseksi, jopa myöntyväiseksi asenteeksi, luopiokrisitillisyyden päästyä valtaan, valtionuskonnoksi. Samalla havaitaan myös, mihin luterilainen kanta sodanäynnistä perustuu ja sekin, kuinka edellä lainattu professori Aaltonen oli tietoinen tästä teologisesta ajattelusta.
3) Seuraavat lainaukset on otettu Jt:ien kirjallisuudesta. kirjasta "Varmistautukaa kaikesta" (Tikkurila 1974) sivuilta 334, 335, 406 ja 407. Kirjan lainauksissa mainitaan sivuntarkasti lähdekirjallisuus. Lainaan alla tätä teosta sanasanaisesti kunnes toisin ilmoitan:
Otsikon "Varhaiskristittyjen asenne sotapalvelukseen" alta:
"He kieltäytyivät osallistumasta mitenkään aktiivisesti valtakunnan siviilihallintoon tai sen sotilaalliseen puolustamiseen ... oli mahdotonta, että kristityt olisivat voineet ryhtyä sotilaiksi, rauhantuomareiksi tai ruhtinaiksi luopumatta pyhemmästä velvollisuudesta." - Edward Gibbon, History of Christianity (New York, 1891). s. 162, 163.
"Armeija kärsi enemmänkin kuin siviilihallinto. Toisellakin vuosisadalla oli kristillisyys vakuuttanut, että ´ei ole oikein olla miekkamies, ...´, ja että ´rauhan lapsen, jonka ei sovi ryhtyä käräjöimäänkään, tulee vielä vähemmän osallistua taisteluun´ ja että sotapalvelus ja kristillisyys olivat yhteensopimattomia." - Guglielmo Ferrero ja Corrado Barbagallo, A Short History of Rome (New York, 1919), s 382.
"Kaiken saatavissa olevan tiedon huolellinen tutkiminen osoittaa, että Marcus Aureliuksen aikaan mennessä ei yhdestäkään kristitystä tullut sotilasta, eikä yksikään sotilas kristityksi tultuaan jäänyt sotapalvelukseen." - The Rise of Christianity (Lontoo 1947), kirj. Ernest William Barnes, silloinen Birminghamin piispa, s 333.
"Me, jotka olimme täynnä sotaa, murhaa ja kaikenlaista pahuutta, olemme kautta maailman jokainen vaihtaneet sota-aseemme, - miekkamme auranteriksi ja keihäämme maanviljelysvälineiksi, - ja me viljelemme hurskautta, vanhurskautta, ihmisystävällisyyttä, uskoa ja toivoa, jotka meillä on Isältä hänen kauttaan, joka ristiinnaulittiin." - Justinus Marttyyri: "Kaksinpuhelu juutalaisen Tryfon kanssa" (2. vuosisata), The Anti-Nicene Fathers (Grand Rapids, Michigan), toim. Alexander Roberts ja James Donaldson. I osa, s. 254.
"Ensimmäiset kristityt pitivät taistelemista vääränä, eivätkä palvelleet armeijassa silloinkaan, kun valtakunta tarvitsi sotilaita." - The New World´s Foundation of Old (Boston, 1929), kirj. Ruth West, historian yliopettaja Lewis and Clark High Schoolissa, ja William Mason West, Minnesotan yliopiston ent. historianprofessori, s. 131.
"Sen jäsenet kieltäytyivät menemästä armeijaan tai osallistumasta millään tavalla sotaan ... Origenes ... huomauttaa, että ´kristillinen kirkko ei voi osallistua sotaan mitään kansaa vastaan. He ovat oppineet Johtajaltaan, että he ovat rauhan lapsia´. Tuona aikana monet kärsivät marttyyrikuoleman, koska he kieltäytyivät sotapalveluksesta. Maaliskuun 12. päivänä v. 295 Maksimilian, tunnetun roomalaisen sotaveteraanin poika, kutsuttiin palvelukseen, ja hän kieltäytii ilmoittamalla yksinkertaisesti: ´Olen kristitty.´" - H. Ingli James, jonka lausuntoa lainataan teoksessa Treasury of the Christian World (New York, 1953), toim. A. Gordon Nasby, s. 369.
Lainaan seuraavaksi alussa mainitun Jt:ien kirjan sivuja 406, 407 väliotsikon "Historian todistus varhaiskristittyjen asenteesta" alta:
"Kristityt kieltäytyivät osoittamasta uskollisuuttaan keisarille polttamalla suitsutusta. Koska he olivat rauhan miehiä, he eivät palvelleet Rooman armeijoissa." - Missourin yliopiston historian professori Jesse E. Wrench, The March of Cicilization, Ancient and Medieval World (Ner York, 1931), s. 205.
"He pitivät Jumalan valtakuntaa mitä tahansa maan päällä palvelemaansa valtakuntaa parempana ... Varhaiskristityt olivat valmiit kuolemaan uskonsa puolesta. ... Koska he uskoivat rauhaan, niin he eivät halunneet palvella Rooman keisarin armeijoissa." - From the Old World to the New (New York, 1932), kirj. Eugene A. Colligan, New Yorkin kaupungin koulujen apulaisylitarkastaja, ja Maxwell F. Littwin, New Yorkin kaupungin kansakoulujen johtaja, s. 88, 89.
"Keisarin armeijoissa palvelemista oli kahdesta syystä mahdotonta sovittaa kristillisyyden tunnustamiseen: se vaati sotilasvalaa ja epäjumalisten tekojen hyväksymistä ellei todellista suorittamistakin, ja toiseksi se oli ristiriidassa Kristuksen käskyjen ja koko evankeliumin hengen kanssa." - E. Backhouse ja C. Tylor, Early Church History to the Death of Constantine (Lontoo, 1892), s. 128.
Lainaukseni päättyvät tähän. Nämä ovat sopusoinnussa kahden edellisen kirjoitelmani kanssa, ja niistä nähdään, että aluksi tosi kristityt eivät halunneet osallistua Rooman valtakunnan sotilalliseen puolustamiseen - Kristuksesta ainakaan noin vuoteen 200 jKr asti ulottuvaan aikaan mennessä.
Tuleeko lukijalle mieleen jotenkin Jehovan todistajien nykyinen asenne, heillä kun on samanlainen alkukristittyjen asenteen kaltainen suhtautuminen sotapalvelukseen? Entäpä, jos Jt:t olisivatkin alkukrisittyjen kaltaisia sittenkin ...?
JTA
(loppu)
Tilanne alkukristittyjen jälkeen alkoi olla jo sellainen, ettei kristittyjen vallassa olleita valtioita enää voitu puolustaa pelkästään pakanoiden voimin, yksinkertaisesti siksi, että suurin osa asukkaista alkoi jo olla kristittyjä.
Mikäli tuolloin kristityille ei olisi saatu oikeutusta sotimiseen, nuo valtiot olisi kuka tahansa naapurin barbaari hallitsija kukistanut ilman vastarintaa ja aiheuttanut uskonpuhdistuksen, jossa kristittyjen olemassaolo olisi ollut karvan varassa.
Jos sotimista ei olisi sallittu, kristittyjen nykyinenkin olemassaolo voisi olla poissa ja Raamatun sanomat aikaa sitten unohdettuja.
Kuitenkin Raamatun sanomaahan on varmasti moni kristikunnan viisas aikanaan ja ajankohtaisesti pohtinut ja tullut lopulta siihen, jopa kristittyjen kannalta parempaan ratkaisuun (ja myös Raamatun sanoman mukaisesti oikeampaan), että sotiminen oman kansan (=kristittyjen) olemassaolon turvaamiseksi ja "lopullisen" rauhan aikaansaamiseksi on pakko hyväksyä.
Myöhemmin sitten tuo sotimisen hyväksyminen sai jo uudemman muodot, ja sotia alettiin myös muita kristittyjä vastaan.
Mutta tuossakin kohdassa on ongelmana esimerkiksi seuraavat kysymykset:
Onko moraalisesti hyväksyttävää puolustaa omaa kansaansa hyökkääjää/sortajaa vastaan vaikka sekin olisi Kristitty?
Onko moraalisesti hyväksyttävää auttaa voimakeinoin muita kristittyjä rikollisia vastaan, jotka saattavat olla myös kristittyjä?
(Jätän pois vaihtoehdon, että oltaisiin kristityn sortajan puolella, koska sen pohtiminen olisikin sitten jo toinen luku)
Sodan moraalinen puoli ei ole niin yksinkertainen asia, kuin Jehovan todistajat haluavat antaa ymmärtää.
Saako omaa kansaansa puolustaa asein hyökkääjää vastaan?
Saako omaa kansaansa puolustaa kansan sisällä olevaa rikollisuutta vastaan?
Jehovan todistajat vastaavat jyrkästi EI ja antavat erittäin mielellään muiden puolustaa itseään ja jopa antaa henkensä näin tehdessään.
Pyydän sinua lukemaan Raamatustasi seuraavat luvut ja lukujen jakeet. Pohdi samalla lukemaasi sen alla olevan lainauksen ja lisä Raamatunkohdan kanssa.
Etsi Raamatustasi evankeliumi Matteuksen mukaan, 4. luku jakeet 8 ja 9. Pyhä Raamattu Uuden testamentin XII yleisen Kirkolliskokouksen vuonna 1938 käytäntöön ottaman suomennoksen mukaan se kuuluu näin:
>> Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: "Tämän kaiken annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua".> Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä."> Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies.> Vaikka me vaellammekin lihassa, emme lihan mukaan sodi; sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan JUMALAN TUNTEMISTA VASTAAN, ja VANGITSEMME JOKAISEN AJATUKSEN KUULIAISIKSI KRISTUKSELLE.>Sen tähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
Seisokaa siis kupeet TOTUUTEEN vyötettyinä, ja olkoon pukunanne VANHURSKAUDEN haarniska,
ja kenkinä jaloissanne ALTTIUS RAUHAN EVANKELIUMILLE.
Kaikessa ottakaa USKON kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
ja ottakaa vastaan PELASTUKSEN kypärä ja HENGEN miekka, JOKA ON JUMALAN SANA.
Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestävyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;
ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat ROHKEASTI JULISTAA EVANKELIUMIN SALAISUUTTA,
jonka tähden minä olen lähettiläänä kahleissa, että minä siitä rohkeasti puhuisin, niinkuin minun puhua tulee.> Ja perkele vei hänet korkealle vuorelle ja näytti hänelle yhdessä tuokiossa kaikki maailman valtakunnat ja sanoi hänelle: "Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon."> Mutta jos se meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
niissä uskottomissa, joiden mielet TÄMÄN MAAILMAN JUMALA on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
lainaus:
>>Millaista sota-asua Kristuksen Jeesuksen tulee pitää yllään?> Millaista sota-asua Kristuksen Jeesuksen sotamiehen tulee pitää yllään?
Alla oletkin jo saanut muutaman hyvän vastauksen, joissa Jehovan todistajien kantaa selitetään Raamatulla. Muita kohtia, joihin heidän kielteinen asenteensa perustuu, ovat Jes. 2:2-4 (=Miika 4:1-4), jonka mukaan "he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi, kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan", sekä Jeesuksen sanat Pietarille "Pistä miekkasi tuppeen, sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, he miekkaan hukkuvat" (Matt. 26:52). Näiden perusteella Jehovan todistajien kanta asepalvelukseen on jyrkän kielteinen.
Tosin on huomattava, että Jehovan todistajien kanta ei niinkään ole perinteisen pasifistinen kuin "poliittinen". Ilmestyskirjaan sekä Jeesuksen kiusaamiskertomukseen (jossa Paholainen antaa ymmärtää kaikkien maailman valtioiden olevan vallassaan) vedoten Jehovan todistajat pitävät kaikkia "tämän asiainjärjestelmän" valtioita Saatanan hallitsemina. Tämän perusteella niiden aseellinen puolustaminen merkitsisi Saatanan valta-alueen puolustamista. Jehovan todistajat pitävät toivonaan Jumalan valtakuntaa, jota ei heidän mukaansa saada aikaan asevoimin tai yleensä inhimillisin voimainponnistuksin. Sen saa aikaan Jumala yksin. Tämän takia aseisiin tarttuminen tässä maailmanajassa merkitsisi heidän mukaansa Saatanan puolelle asettautumista ja selän kääntämistä Jumalalle.
Asenne asepalvelukseen on vuosien saatossa kiristynyt. Raamatuntutkijain liikkeen - josta Jehovan todistajat ovat kehittyneet - perustaja Charles Taze Russell oli aikoinaan sitä mieltä, että kristittyjen on Room 13:1-7 perusteella suoritettava aseellinen palvelus, mikäli "esivalta" moista vaatii. Russell piti kuitenkin kiinni siitä, että kristitty ei saa tappaa. 1. maailmansodan alkaessa hän jätti tämän kieltämättä vaikeasti toteutettavan yhtälön ratkaisemisen yksittäisten raamatuntutkijoiden vastuulle. Suurin osa raamatuntutkijoista otti aseen ja suoritti palvelusta rintamalla, mutta taistelutilanteessa he pyrkivät ampumaan maahan tai ilmaan tai iskemään aseen vastustajan kädestä. Vain vähemmistö valitsi tuossa tilanteessa totaalikieltäytymisen. 1. maailmansodan loppuvaiheessa silloinen johtaja Joseph Franklin Rutherford kehotti raamatuntutkijoita hakeutumaan, mikäli mahdollista, korvaavaan palvelukseen vaikkapa Punaiseen ristiin.
Suhtautuminen asepalvelukseen jyrkkeni 1920-luvulla. Tämä liittyi nimenomaan näkemykseen, jonka mukaan maailman kaikki valtiot olivat Saatanan vallassa. Vuonna 1929 Rutherford meni jopa niin pitkälle, että hän selitti Room. 13:n "esivaltojen" viittaavan Jehova Jumalaan ja Jeesus Kristukseen, näkemys, joka korjattiin ennalleen vuonna 1962.
Rutherfordin aikaan tosin sallittiin aseeton korvaava palvelus (joka tosin oli käytössä vain harvassa maassa). Näkemys jyrkkeni 1950-luvulla (muistaakseni 1952), jolloin kaikkinainen korvaava palvelus ja siviilipalvelus tuomittiin "Saatanan maailman" palvelemiseksi ja sen selitettiin olevan erottamisperuste. Keväällä 1996 puhtaasti siviililuonteinen palvelus sallittiin Vartiotorni-lehden artikkelissa. Tällöin huomio kiinnitettiin ennen kaikkea siihen, että siviilipalvelus voi olla puhtaasti diakonaalista lähimmäisen palvelemista. Nykyään on omantunnonasia, suorittaako yksittäinen Jehovan todistaja siviilipalveluksen vai ei.
Korvaava palvelus ei kuitenkaan saa olla yhteydessä armeijaan tai tukea sen ponnistuksia. Tämän takia esim. Suomessa käytössä oleva aseeton palvelu armeijassa on edelleenkin kiellettyä.
Onnea etiikkaprojektillesi!
Suhtau
Ks.
http://www.geocities.com/mr_raamattu/sota.htm
ASO
Herätkää 22.3.1975 s.15
Mutta minkä tähden vastustatte vaihtoehtoista siviilipalvelusta?
Todistajat selittivät, että se ei johdu siitä, että he vastustaisivat siviilipalvelusta sellaisenaan, vaan siitä, että kysymyksessä on ehdoton puolueettomuus. Sen tähden Jehovan todistajat eivät voi hyväksyä mitään työtä, joka suoritetaan pelkästään sotapalveluksen korvikkeeksi.
Kristitty kieltäytyy ottamasta halukkaasti vastaan sellaista työtä sen tähden, mitä Jumalan laki sanoo asiasta: "Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia." - 1.Kor.7:23. Asepalveluksen korvikkeeksi suoritettu siviilipalvelu olisi aivan yhtä vastenmielistä kristitylle. Jos hän suorittaisi sen, hän tulisi itse asiassa osaksi maailmasta eikä pysyisi siitä erossa., kuten Jeesus käski. Joh.15:19; 17:14-16
Kieltäytyminen siviilipalveluksesta oli ehdoton vaatimus. Muussa tapauksessa se merkitsi jäsenyyden päättymistä Jehovan todistajissa, kuten seuraava lainaus osoittaa:
Vartiotorni 15.2.1982 s.31
Toinen tilanne koskee henkilöä, joka luopuu asemastaan seurakunnassa liittymällä maailmalliseen järjestöön, jonka tarkoitus on esimerkiksi Jesajan 2:4:ssä esitetyn neuvon vastainen, jossa sanotaan Jumalan palvelijoista: "He takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan." Lisäksi Johanneksen 17:16:ssa sanotaan: "He eivät ole osa maa-ilmasta, niin kuin en minäkään [Jeesus] ole osa maailmasta." Vrt.Ilm.19:17-21
... henkilö sanoin ja/tai teoin on selvästi tehnyt lopun asemastaan yhtenä Jehovan todistajista; hän on eronnut. Sen tähden vanhimmat ilmoittavat lyhyesti seurakunnalle, että kyseinen henkilö on eronnut.
Kullakin on oma vakaumuksensa ja vapaus siihen. Sitä tulee myös muiden kunnioittaa. Mutta ongelmallisinta Jehovan todistajien yhteydessä on se, että vakaumus, jonka vuoksi yksilö saattoi olla vankeudessa useita vuosia muuttui. Uskollisuus Jumalalle ei ollutkaan enää uskollisuutta Jumalalle. Asiassa oltiin oltukin liian jyrkkiä.
Nyt näkemys asiasta on seuraava:
Vartiotorni 1.5.1996 s.18-
Joissakin maissa valtio ei suo vapautusta uskontokuntien sananpalvelijoille mutta tunnustaa kuitenkin, että jotkut yksilöt saattavat kieltäytyä asepalveluksesta. Monissa tällaisissa maissa on järjestetty niin, ettei tällaisia omantunnuntarkkoja yksilöitä pakoteta asepalvelukseen. Joissakin maissa jotakin siviililuonteista palvelusta, kuten hyödyllistä työtä yhdyskunnassa, pidetään ei-sotilaallisena kansallisena palveluksena. Voisiko vihkiytynyt kristitty suorittaa sellaista palvelusta? Vihkiytyneen kastetun kristityn olisi jälleen itse tehtävä ratkaisunsa Raamatun valmentaman omantuntonsa perusteella.
Mutta entä jos valtio vaatii kristittyä suorittamaan tietyn ajan siviilipalvelusta, joka kuuluu osana siviili-hallinnon alaiseen kansalliseen palvelukseen? Kristittyjen täytyy jälleen itse tehdä valistuneeseen omaantuntoonsa perustuva ratkaisu. ... täytyy tehdä henkilökohtainen ratkaisu.
Nyt ratkaisu on kunkin hekilökohtainen, eikä seurakunnasta erottaminen ole enää vaarana.
Siinä kääntyi kelkka 180 graadia, eli palattiin takaisin aikaisempaan, vuotta 1951 edeltäneeseen, tulkintaan.
Väkeä istutettiin melkoinen määrä vankiloissa tuon oppiseikkailun aikana.
"Nyt ratkaisu on kunkin hekilökohtainen, eikä seurakunnasta erottaminen ole enää vaarana."
Käytännössä kukaan JT ei Suomessa käy sivaria, hänen katsotaan erottaneen itse itsensä.
Jehovantodistajien Suomen johtajien venkoilua lain edessä:
http://www.jttuki.info/Siviili/
"Veljet, tahdon teidän tietävän, että se, mitä minulle on tapahtunut, onkin ollut eduksi evankeliumille. Koko henkivartiostolle ja kaikille muillekin on käynyt selväksi, että olen vangittuna Kristuksen tähden. Useimmat täkäläiset veljet ovat Herraan luottaen saaneet minun kahleistani lisää rohkeutta ja julistavat Herran sanaa entistä pelottomammin." Fil. 1:12–14
Paavalin esimerkki rohkaisee kaikkia kristittyjä, kun he kohtaavat ahdistuksia. Samoin rohkaisee kaikkien niiden nykyisten kristittyjen erinomainen esimerkki, jotka ovat kestäneet painostusta tässä maailmassa. Pitäisikö meidän olla pahoillaan, niistä lukuisista erinomaisista kestävyyden esimerkeistä, joilla veljemme ovat tehneet tiettäväksi kristillisen puolueettomuutemme, maailman kaikkien kansojen ihmisille?
Ei missään tapauksessa! Se että veljet Suomessakin, ovat hangoittelematta istuneet puolueettomuuden vuoksi vankilassa. On antanut todistusta vangeille, hallitusviranomaisille ja muille, minkä aikaansaannoksien ansiosta monia virheellisiäkin, väitteitä todistajia vastaan on voitu totaalisesti kumota.
Ja kuulemani perusteella moni on tavallaan hyvillään, tai on ainakin nähnyt ikävien puolien lisäksi, saaneensa sieltä hyvän koulutuksen, tiettyä lujuutta ja sisua. Jatkaakseen edelleen hyvänä kristittynä Jeesuksen sotilaana, tässä tosi kristityille vihamielisessä maailmassa.
>>Se että veljet Suomessakin, ovat hangoittelematta istuneet puolueettomuuden vuoksi vankilassa.
Minkä ihmeen puolueettomuuden? Viime oppikäännös osoitti, että kyse on pelkästään Vartiotorniseuran vaihtuvaisnäkemyksestä, josta Vartiotorniseuralla on ollut meksikolaisille aivan toisenlaiset ohjeet. Siellähän Vartiotorniseuran siunauksella voitiin lahjoa viranomaisia ja jäädä sitten reserviin.
Puolueettomuus oli aikoinaan meille pelkkä täytesana, siis silloin kun asia oli minulle ajankohtainen. Kyse ei ollut puolueettomuudesta, vaan uskollisuudesta Vartiotorniseuran kulloisillekin näkemyksille. Pelkkiä ulkoa opittuja lauseita, ei muuta.
Mutta tässä on se syy, miksi se ei suomessa käy.
Se on johdettu MAANPUOLUSTUSVELVOLLISUUDESTA. "Siviilipalvelus on ASEVELVOLLISUUTTA" ja "siviilipalvelusmies on nostoväen toisessa luokassa" -sanoo pääesikunnan everstiluutnantti Tapani Hankaniemi HS:ssa 28.3.1998.
Asevelvollisuuslain 34 § sanoo, että "siviilipalvelus on ASEVELVOLLISUUDEN SUORITTAMISTA poikkeavassa järjestyksessä". Martin Schein: "Oikeuden rajat", s. 236.
Siviilipalveluslain perusteluissa sanotaan: "Esityksen pääasiallinen sisältö: ...2.§ sanoo: 'Myös siviilipalvelus PERUSTUISI hallitusmuodon 75 §:n 1 momentin SÄÄNNÖKSEEN MAANPUOLUSTUSVELVOLLISUUDESTA.`
Piispojen Nikolainen ja Johannes lausunnossa todetaan: "JT:n kielteinen asenne asevelvollisuuteen ei johdu kielteisesta yleisasenteesta valtioon, kuten kuulee väitettävän, vaan nimenomaan asevoimien hylkäämisestä".
Uskomatonta, että kyseinen asia on valittajien omalla sivulla selvästi printattuna, mutta ei osata lukea.
Sen sijaan he pitävät päättäjiä niin tyhminä, etteivät asiaa muka tajua, vaan haluavat valistaa heitä suuressa viisaudessaan.
Jos laki puretaan Jt:t menevät taas vankilaan suomessa.
Jos Jt:t menisivät sivariin, täällä muuten esiteltäisiin juuri noita samoja lainauksia ja haukuttaisiin että jt:t osallistuvat armeijaan. Tämä on faktaa.
Niin tai näin, aina väärin päin.
Odottelin vallankin sinulta jotain parempaa. Kuin rinnastaa tilannetta jossa, veljet istuivat asepalveluksen suorittamisesta linnassa. (Kuin muinoin uljaat, kreivit aikoinaan) Tilanteeseen jossa, sanot lahjottiin meksikossa(Tarkoitit siis että rasvattiin?) viranomaisia.
Ei taida mustavalkoajattelu olla pelkästään Jt:n yksinomaisuus(Niin tietysti vahvan, aivopesumenetelmän jäämiä Jt ajoilta.Minkä vaikutus näkyy vielä sittenkin toisinaan,vaikka muuten ollaankin jo voiton puolella.)
Ei millään sopisi vain, termi lunastaa rahalla. No ei siitä sen enempää.(Taidan itsekin pahan orjan tavoin, nyt jättää nälkäisen janoiseksi, vaille ruokaa.)
>>.... rinnastaa tilannetta jossa, veljet istuivat asepalveluksen suorittamisesta linnassa.
Joillekin on tietysti harmittavaa todeta, että Vartiotorniseura yhdessä valtiossa edellytti totaalikieltäytymistä ja toisessa antoi kirjallisen hyväksyntänsä viranomaisen lahjontaan. Kulttuurieroja näemmä. Tuskin Suomessa viranomaiset olisivatkaan lahjottavissa.
>>Ei millään sopisi vain, termi lunastaa rahalla.
Sillähän voi yrittää harmaasävyä tuohon kaksinaamaisuuteen.
>>Kuuntelin joskus, äänitettyä haastattelua, jossa eräs veli puolusteli työtä tekemättömyyttä. Täytyy myöntää että, kyllä te olitte hellyttäviä ja kultaisia.
Olimme naiiveja keskenkasvuisia ja täydellisesti Vartiotorniseuran mielenhallinnassa. Hävettää vieläkin, mutta minkäs sille voi.
>>Kuin rinnastaa tilannetta jossa, veljet istuivat asepalveluksen suorittamisesta linnassa. (Kuin muinoin uljaat, kreivit aikoinaan)
Minulle ei kyllä yhtään tullut linnassa uljas tai kreivimäinen olo. Vaikka siellä olikin hyvää seuraa, joista merkittävin oli 7 vuoden tuomion murhasta saanut mies, jonka kanssa muutaman shakkipelin pelasin.
Ehkä sinä koit sen ajan uljaana, mutta minä en. Ehkä haluaisit kertoa jonkin kokemuksen uljaasta linna-ajastasi, niin minäkin näin jälkikäteen voisin yrittää ajatella sitä tuolta kannalta.
;-)
Niin olen juuri, sen ikäinen ettei ole, kutsuntoja pitemmälle tarvinnut mennä. Olen toki selvillä että jo pelkkä vapauden riistäminen, ei tietenkään imartele kenenkään itsetuntoa. Ja millaisia ystäviä, teillä siellä onkaan ollut!
kiusaamista nälvimistä Ym, osin samanlaista kuin lapsillakin hiekkalaatikolla.
Itse lähinnä muistan joskus, konventtien yhteydessä kerrottiin, kuulumisia vankilasta. Ja lähettivät sieltä terveisiä.
Puheenpitäjä taisi joskus sanoa tyyliin, että vaikka veljillä on siellä vaikeat oltavat. Niin uskokaa he silti tutkivat, pitävät kokouksia, ja veljien kasvoilta paistaa kaikesta huolimatta onnellisuus niin kuin sellaisissa olosuhteissa vain voi.
Ajattelin että aika olisi jo, vähän kullannut muistoja, siksi tuollainen kommentti. Sori än tö veri , ei tainnut mennä läpi.
>>Ja millaisia ystäviä, teillä siellä onkaan ollut! kiusaamista nälvimistä Ym, osin samanlaista kuin lapsillakin hiekkalaatikolla.
Kuvauksesi sopii todella osuvasti myös Karvian aikaan. Nippu tavanomaista hitaammin kehittyneitä räkänokkia, joilla jokaisella oli opittuna samat vuorosanat. Todellista itsenäistä ajatusta ei juuri kellään, mutta siitä huolimatta jokainen oli mielessään marttyyri ja suuri sankari.
Kieltämättä linnareissu oli myös opettavainen kokemus. Mutta mielestäni ei ole oikein puolustella vankilatuomiota, jonka saimme syystä, että olimme asettuneet esivaltaa vastaan. Tällöin asetuimme myös Jumalaa vastaan.
Silloin tuomio tuntui siltä, että kärsimme siksi kun teimme oikein, Jumalan tahdon mukaan. Mutta kun myöhemmin kävikin ilmi, että totaalikieltäytyminen olikin liian jyrkkä kannanotto, eikä suinkaan uskollisuuden osoitus Jumalalle, osoittautui tuomiomme tuomioksi väärintekemisestä. Kärsimme siis oikeutetusti asettumisesta esivaltaa ja siten myös Jumalaa vastaan.
1.Piet.2:20 Mitä erinomaista siinä on, jos te kestätte silloin, kun teitä kuritetaan tehtyänne väärin? Jos te sen sijaan kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on Jumalalta teille tulevaa armoa.
Room.13:2
Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa.
On melkoisen noloa huomatakin asettuneensa itseään Jumalaan vastaan, yrittäessään olla hänelle uskollinen.
Tässä tuli hyvin ilmi fanaattisille uskonnoille tyypillinen seikka. Kun he luulevat tekevänsä oikein ja osoittavat siten uskollisuutensa Jumalalle, tekevätkin he usein täysin vääriä Jumalalle häpeää tuovia tekoja.
Teot ovat joskus hyvinkin julmia kun esim. lähisuku hylkää "väärin tehneen" sukulaisensa, jopa lapsensa tai vanhempansa.
Näin olisi käynyt juuri tässä asepalvelusasiassakin, jos joku yksilö jo silloin olisi hyväksynyt siviilipalveluksen, joka nyt on hyväksytty, mutta ei silloin ollut.
Seuraavassa kuvataan Jehova Jumalan taivaallista järjestöä :
”Pyörät olivat näöltään ja teoltaan niinkuin krysoliitti, ja niillä neljällä oli sama muoto, ja ne olivat näöltään ja teoltaan, kuin olisi ollut sisäkkäin pyörä pyörässä.
Ne kulkivat neljään eri suuntaansa, kun kulkivat.
Kulkiessaan ne eivät kääntyneet. Ja niiden kehät olivat korkeat ja peljättävät; ja niiden kehät olivat täynnä silmiä, yltympäri, niissä neljässä.
. Ja kun olennot kulkivat, kulkivat pyörät niiden ohella; ja kun olennot kohosivat ylös maasta, kohosivat myös pyörät.
. Minne henki vaati kulkemaan, sinne ne kulkivat - minne vain henki kulkemaan vaati. Ja pyörät kohosivat samalla kuin nekin, sillä olentojen henki oli pyörissä.
. Kun olennot kulkivat, kulkivat nämäkin; kun ne seisoivat, seisoivat nämäkin; kun ne kohosivat ylös maasta, kohosivat pyörät samalla kuin nekin, sillä olentojen henki oli pyörissä.” Hes 1:16-21
Huomasitko kuinka mukautumiskykyiseksi, tätä järjestöä kuvataan? Kaikki Jumalan henkiluomukset ovat alamaisia hänelle, ja hän ajaa heillä siinä mielessä, että hän komentaa heitä, niin kuin on kulloinkin hänen tarkoituksensa mukaista.
Jos ajattelemme että ’järjestömme’ on noiden vaunujen ohjailtavana, Onko meillä edes raamatullisia perusteita odottaa, että se olisi ollut samanlainen alusta saakka, verrattuna tähän päivään joka suhteessa?
”Vanhurskaiden polku on kuin se kirkas valo, joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka.”
San 4:18
Esikristilliseltä ajalta tähän päivään saakka, on tapahtunut paljon muutoksia Jehovan järjestössä.Ei myöskään ensimmäisen vuosisadan seurakunta ole täysin samanlainen, joka suhteessa tähän päivään( Ihmelahjat, ym) Ennen poismenoaan Jeesus lupasi pian opetuslapsiaan johdettavan:
”Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan ..”Joh 16:3
Samoin kuin Joosef joutui, sietämään paljon sellaista, mikä jumaliselle miehelle oli näennäisesti sopimatonta . Monet jotka ovat joutuneet kärsimään häkissä, ovat ehkä taipuvaisia ajattelemaan sammann tapaan. Että kaikki minkä he, silloisen ymmärryksen mukaan kokivat olevan uskollisuutta, Kaikkeuden suvereenia Jehovaa kohtaan olikin täysin turhaa.
Minä en kyllä missään nimessä sanoisi niin, kuten jo aikaisemmassa viestissä aihetta sivusin. Luulenpa että ilman sitä uhrautuvaa asennetta jota osoititte, ei asiat tässäkään maassa olisi niin hyvin. Palvontavapauden ja muiden seikkojen puolesta, mitä vielä ainakin toistaiseksi on. Nostan omalta ja kaikkien meidän, vähän nuorempien puolesta hattua teille,olette tehneet arvokasta työtä valtakunnan etujen puolesta. Työtä joka ei jää huomioimatta taivaalliselta isältämme ”Kestävyydellä hankitte sielunne omaksenne” Miten paikkaansa se pitääkään teistä!
Kenties me nuoremman sukupolven edustajatkin, saamme vielä joskus tavallanne hankkia teidän hyväksyntänne. Ja hellyttää Jehovan kasvoja, lunastaen paikkamme Jumalan uudessa maailmassa.
Ps. Onnistuisikohan se enää meiltä?
>>Silloin tuomio tuntui siltä, että kärsimme siksi kun teimme oikein, Jumalan tahdon mukaan.
Saattanet olla eri vuosihehtaarilta. Minun aikana kärsittiin siksi, että Vartiotorniseuran valvonnassa olevien seurakuntien kautta osoitettiin yksiselitteinen toimintamalli. Jehovalla tai muullakaan Jumalalla ei tuossa puuhassa ollut sijaa.
>> Mutta kun myöhemmin kävikin ilmi, että totaalikieltäytyminen olikin liian jyrkkä kannanotto,
Näinhän se kohdallani meni, koska en ikäni vuoksi tajunnut vuoden 1951/1952 oppimuutosta.
>> eikä suinkaan uskollisuuden osoitus Jumalalle,
Tähän päivään mennessä en ole tavannut ensimmäistäkään Jumalalle uskolliseksi mieltämääni kieltäytyjää. Niistä Karvialla tapaamistani kaikki noudattivat yksinomaan Vartiotorniseuran direktiivejä.
>> osoittautui tuomiomme tuomioksi väärintekemisestä. Kärsimme siis oikeutetusti asettumisesta esivaltaa ja siten myös Jumalaa vastaan.
Kun riittävästi kaivaa nenäänsä, niin verta sieltä tulee. Toistamiseen en noin hulluun puuhaan ryhdy.
Tosiaan, olen ollut istumassa kakkua linnassa, koska en halunnut, mennä armeijaan opettelemaan sotimaan,puolustanaan, heikonpia,esin,lapsia,mummoja,pappoja,rampoja,sairaita,terveitä,vähemmän ja enemmäm
terveen sairoja...ym joukko muita muumeja ja niisku neitejä,hulluisdta puhumattakaan, eihän tuollaisia saa puolustaa,sit ku joku muu,maa,
hyökkää, suomeen, raikaa,vaimot ja lapses, yritän sananvoimalla heti sillai tosi nopeesti, käännyttää,sen vihaisen vihollisen,ja kerron ystävällisesti,sotilas sedälle, ettei saa raiskata ja tappaa ku se on niin väärin, ja heti se huomaa tehneen sä vääryyttä ja alkaa katumaa ja mummo pappa ja mä ja parit hullutkin siinä sivussa säästää henkensä,ja entinen, massamurhaaja sotilas hihkuu! mä uskon!mä uskon!
enää en tapa. Mut jos se muuttaakin mielensä? En kyllä rupea enää käännyttää vaan puolustaan kaikkia näitä edellä mainittuja ihmisiä,lyön sitä sotilasta ilmestyskirjalla päähän, sit meen seurakuntaan pyytään syntejäni anteksi, ja koen jumalallisen valaistuksen!
Kun joku tekee tieteellistä tai tieteellisluontoista tutkimusta JT:ista, JT:ien Suomen haaratoimisto tarjoaa mielellään apuaan. Ottaisitko yhteyden sinne tiedotusosastoon, ellet ole jo ottanutkin!
Puhelin (09) 825 885
ASO