Lapuan uusi tuleminen

Kuntalaiset valitsevat vaaleilla kuntalaisista edustajat hoitamaan yhteisiä asioita. Kunnan tehtävä on ylläpitää lakisääteisiä palveluja sekä muutoinkin huomioida kuntalaisten tarpeet noudattaen tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Päätökset tekee viimekädessä valtuusto, hallituksen esityksestä, johon asiat ovat yleensä tulleet lautakunnista virkamiesvalmistelun jälkeen. Viranhaltijoilla on ratkaiseva vastuu valmistelutyössä huomioida kuntalaisten tasa-arvoisuus, tuoda esille asioiden faktat sekä turvata oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus. Tällöin poliittisesti sitoutumattomalla viranhaltijalla on ”vapaampi” valmistelupohja kuin puolueen jäsenkirjalla virkaan valitulla, puolueelle kiitollisuuden velassa olevalla henkilöllä.
Luottamushenkilöillä on omat lähipiirinsä, äänestät, vaikuttajat ja virittäjät. Heitä on kuultava, heillä on omat kunnioitettavat näkemyksensä. Luottamushenkilön kyvykkyys punnitaan siinä, miten kykenee kaikesta asiaan vaikuttavasta ja kuntalaisten toiveista rakentamaan kokonaisuuden, jonka pohjalta tehty päätös palvelee kuntalaisia yhdenvertaisesti. Ratkaisua suuresti helpottaa virkahaltijavalmistelun uskottavuus!
Lapuamme päättäjien toiminta on repivää. Tehtyjä päätöksiä ”muilutetaan” uudelleen käsittelyyn huterin perusteluin. Puolueet eivät luota keskinäisten sopimusten kestävyyteen. Syyllistetään viranhaltijoita ja viranhaltijapoliitikkoja. Yrittäjyyden asema on turvattava, mutta se ei voi olla etuoikeutettua. Oman toiminnan yksityistämien tai osittain yksityisiltä ostaminen on silloin järkevää kun hinta on sama tai edullisempi kuin oma tuotanto. Lapualla on yrittäjä-termistä tullut yliarvostettu- vähän kuin Pietarin avain.
Voisiko kaupunkimme aloittaa rauhan ja rakentamisen jakson. Kuunnella ja kunnioittaa toisiaan, valmistella ratkaisut nöyrin mielin kuntalaisten parhaaksi.
53577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Aivan väärä todistelu yllä.Politikot pyyhkivät yrittäjien ajatuksilla pöytää. Yrittäjien mielipiteitä ei arvosteta valtuustossa. Yrittäjänä tiedän tämän. Keskustan ryhmässä on sisäänrakennettu opettajapuolue. Se tarkoittaisi normaalissa kanssakäymisessä kouluasioissa jääviyttä.

Yli 20 miljoonan investointi tekee lainan määrän suhteen Lapuasta kriisikunnan. Jos rajoitusmuoto on leasing, se vaikuttaa ihan samoin köyhtymiseemme, sitä vain ei ole määritelty kriisikunnan mittariksi, ehkä valtiovalta korjaa tämänkin pikku lipsahduksen.

Toki, jos joku tietää, että on pakko tehdä kuntaliitos, kannatan vieläkin älyttömämpia investointeja, koska ne tulee maksamaan uusi isäntäkunta.

Äänestä
  • Seinäjoellakin rotat-jättävät-laivan-ilmiö. Kaupunginjohtaja yrittää päästä pois Jyväskylään, kaupunginlakimies Ylöjärvelle. Seinäjoen konkurssipesäänkö tässä mielitään?

    Äänestä

  • Mitenkä noi opettajat ovat nyt ongelma. Heillä on kansalaisten perusoikeudet ja voivat olla valtuutettuja. Jääviys syntyy vasta sitten kun omat edut on kysymyksessä, yleensä palkka tai vastavaa. Kyllä siellä yrittäjillä on vahvemmat "esteellisyydet" ja "eturistiriidat", niitä voi vaan paremmin verhota.

    Äänestä

Ketjun aloittaja on ottanut totuuksia esille. Kaupungissamme on monia uusia johtavia viranhaltijoita, kaupunginjohtaja, hallintojohtaja, opetuspäällikkö, päivähoidonjohtaja, opetuspäällikkö jne. Ymmärtääkseni he kaikki ovat poliittisesti sitoutumattomia. Voisiko heille antaa projektin kaupungin hallinnon, henkilöstön hyvinvoinnin ja päätöksenteon kehittämisestä.

Äänestä

penkille.
Mars Mars.

Äänestä
  • TÄÄLLÄ KIRJOITTELU EI AUTA YHTÄÄN ASIAA:
    TEHKÄÄ VALTUUSTOALOITE TAI KIRJE HALLITUKSELLE, JOS JOKIN ASIA
    NII MÄTTÄÄ

    Äänestä

  • TURHAA TÄÄLL JAUHAA kirjoitti:

    TÄÄLLÄ KIRJOITTELU EI AUTA YHTÄÄN ASIAA:
    TEHKÄÄ VALTUUSTOALOITE TAI KIRJE HALLITUKSELLE, JOS JOKIN ASIA
    NII MÄTTÄÄ

    Jos tekee valtuustoaloitteen niin asia politisoituu ja jysähtää siihen. Hallituksella on asiassa jo tahtoa mutta ei rohkeutta.

    Äänestä

  • tosi on kirjoitti:

    Jos tekee valtuustoaloitteen niin asia politisoituu ja jysähtää siihen. Hallituksella on asiassa jo tahtoa mutta ei rohkeutta.

    Tosi on, näinhän nämä asiat vain menee. Hallitukselle jos asia tulee, on mitä ilemeisempää että siihen jää, loppuun viemiseen tarvittava tahto ja moraali puuttuu.
    Tästä on hyvä esimerkki näilläkin palstoilla, verovarojen käyttö jossa on aivan selvä asiasisältö kirjallisena,vaatisi vähintäänkin asiallisen tutkinnan. Hallituksessa muuta kuin todettiin että on vain näkemysero, jota se ei kyllä ole kun lukee asiakirjat.

    Äänestä

Menikö koko kaupungin johtokokonaisuus jumiin kaupunginjohtajajupakan takia. Katkesiko virkakunnan keskinäinen vuorovaikutus ja tilalle tuli kyräily. Sumentuiko poliittisten päättäjien visiot epäluottamuksen myötä. Kaupunkia johtaa kertaalleen erotettu hallitus ja luottamusta vailla oleva valtuuston puheenjohtaja. Onko koko hallinto hampaaton ja edessä pussillinen pähkinöitä.
Löytyisikö sieltä "kakkosketjun" virkakunnasta ryvettymättömiä henkilöitä ja heiltä ajatuksia tilanteen laukaisemiseksi. Jumissa kehitys ei voi pitkään olla, jostakin pato on purettava.

Äänestä
  • Vastauksia kysymyksiisi:
    - kyllä
    - kyllä
    - kyllä
    - kyllä
    - ei löytyisi

    Äänestä

  • Ei viranhaltijoissa ole vikaa, vaan poliittikoissa on klikki. On porukka joka haluaa vain
    jarruttaa päätöksentekoa ja näin saavat kyseenalaista mainetta itselleen. Päätöksenteko seisoo ja kuntalaiset kärsivät siitä.

    Äänestä

  • kuntaiset kärsii kirjoitti:

    Ei viranhaltijoissa ole vikaa, vaan poliittikoissa on klikki. On porukka joka haluaa vain
    jarruttaa päätöksentekoa ja näin saavat kyseenalaista mainetta itselleen. Päätöksenteko seisoo ja kuntalaiset kärsivät siitä.

    Kyllä kuntalaiset kärsivät myös osaamattomista, omavaltaisista ja narsistista viranhaltijoista. Näyttöjä aiheesta löytyy.
    Monissa asioissa viranhaltijat pyörittävät lautakuntia täysin mielensä mukaan.

    Äänestä

  • havnnoitsija kirjoitti:

    Kyllä kuntalaiset kärsivät myös osaamattomista, omavaltaisista ja narsistista viranhaltijoista. Näyttöjä aiheesta löytyy.
    Monissa asioissa viranhaltijat pyörittävät lautakuntia täysin mielensä mukaan.

    Eikös se kerro silloin PÄÄTTÄJIEN osaamattomuudesta... jos noin pyöritellään?

    Äänestä

Mites tämä on mahdollista jos tilanne on näin : " Kaupunkia johtaa kertaalleen erotettu hallitus ja luottamusta vailla oleva valtuuston puheenjohtaja".,kuten "rakentakaamme" kirjoittaa. Eikö se ole kuin tapiton vene?

Äänestä

Hakekaa itse kaupunginvaltuustoon; olkaa hyvä ja vaalit ovat taas ovella pikoihin.

Äänestä
  • "meen valtuustoon"- kehottaa hakeutumaan valtuustoon. Nyt on kysymys vallitsevasta tilanteesta ja siitä huolesta. Seuraavat vaalit ovat vasta parin vuoden päästä ja sitä enne ehtii Lapua huveta olemattomiin.
    Keskustelu "Murskamo!" otsakkeen alla osoittaa jälleen jotakin ihmeellistä. Yrittäjä on hetkellisesti ollut Lapualainen, ehkä saadakseen ko. murskaamon perustettua. Nyt sitten verot maksetaan Kauhavalle ja Lapualle jää ongelmat. Missähän kokoomuksen piiritoimistossa tämä on sumplittu? Yrittäjillä on moraali säilytyksessä homekellarissa.

    Äänestä

Missähän se kulkee "häveliäisyydenraja"? Kaupunki on kaupunkilaisia varten. Sen asukkaat ovat tasavertaisia ja päätösten on huomioitava tämä.
Jatkuvasti pulpahtelee julkisuuteen mitä ihmeellisempiä "yrittäjälähtöisiä", ei kaupungin edun mukaisia hankkeita tai päätöksiä. Monissa on ilmennyt arveluttavia perusteita. Murskaamo on yksi, leirikeskuksen myyntihanke on mielenkiintoinen, Alangon hankeen kampittaminen on kummallisuus, päivähoidon yksityistämisessä oli kokoomuksen kakkosketju kaatamassa jo lainvoimaista hintaa, Lapuan Sanomat laulaa kokoomuksen nuotittamana. Mitä seuraavana? Ja tämä kaikki tilanteessa " Kaupunkia johtaa kertaalleen erotettu hallitus ja luottamusta vailla oleva valtuuston puheenjohtaja".,kuten "rakentakaamme" kirjoittaa.

Äänestä
  • Hyvä, että edes yrittäjät ovat jaksaneet puuttua pahimpiin epäkohtiin. Opettajavaltuusto kun päättää puutteellisin tiedoin ja jäykin asentein.

    Toivon, että keskustaopettajat tuulettaisivat homekoulujen pölyissä hilseentyitä päitään.

    Äänestä

  • Kiviristin lukio kirjoitti:

    Hyvä, että edes yrittäjät ovat jaksaneet puuttua pahimpiin epäkohtiin. Opettajavaltuusto kun päättää puutteellisin tiedoin ja jäykin asentein.

    Toivon, että keskustaopettajat tuulettaisivat homekoulujen pölyissä hilseentyitä päitään.

    MIHIN PAHOIHIN EPÄKOHTIIN OVAT YRITTÄJÄT PUUTTUNEET???
    Antaa tulla listaa tänne!

    Äänestä

Arvoisa "Kivirsitin lukio". Valtuustossa on noin äkkiä laskien 11 yrittäjää ja 4 opettajaa, heistä 2 keskustasta, 1 kokoomuksesta ja 1 kristillisistä. Mites he voivat päättää lukioosta? Taitaa ne jäykät asenteet olla jossakin muualla ja homepölyt muiden hilseentyneiden päissä.
Faktoilla pitää esiintyä...ei olettamuksilla vaikka kuinka kiukuttais.

Äänestä
  • tuntuu olevan suurin vastarannankiiski tässä kylässä, puhutaan sitten "home"kouluista tai lomautuksista

    Äänestä

  • Opettakunta kirjoitti:

    tuntuu olevan suurin vastarannankiiski tässä kylässä, puhutaan sitten "home"kouluista tai lomautuksista

    Ei se ole vastarintaa jos puhuu homekouluista ja vaatii terveellisä oloja. Lomautukset ovat oppilaan edun vastaisia ja niillä vaarannetaan myös oppilaan oppimismahdollisuuksia. Näin yksinkertaista asioiden todellisuus on!

    Äänestä

  • Opettakunta kirjoitti:

    tuntuu olevan suurin vastarannankiiski tässä kylässä, puhutaan sitten "home"kouluista tai lomautuksista

    Alangon kompleksi, jota lukionoperrajat ajavat perustuu säästöihin, jotka toteutuvat kymmenien opettajairtisanomisten kautta. Eikö se yhtään opettajia sapeta?

    Äänestä

Mikäs se vanha tuleminen on kunen tiärä uurestakaa

Äänestä

Ei varmasti kukaan lapualainen halua, että koululaiset käy koulua homekouluissa. Jokainen myös toivoo, että koululaisilla olisi opettajat. Nyt vain Lapualla velloo tämä
keskustelu siitä, mihin voimme verorahoja käyttää tässä taloustilanteessa. Epäluottamus on hyvin syvä, puolin ja toisin ja näyttää olevan niin että varsinkin opettajakunta on voimallisesti suuren uuden rakennuksen takana. Se ei näytä hyvältä koska he ovat myös samalla ajamassa itselleen työskentelytiloja.
Homeasiat kaatuvat koko suomessa käsiin. Toki voi kysyä, että onko home kuin ufot aikoinaan. Muistatteko kuinka ufoja aikoinaan nähtiin, kun niistä puhuttiin. Home asioissa kun johtavat asiantuntijatkin viittaavat sanaan joukkohysteria? Voisko olla niin että homeen syyksi on helppo laittaa oireita, jotka johtuvat muista ongelmista? Omaan poveen kun on niin vaikea katsoa.

Äänestä
  • Lisäksi meidän lapualaisten on mielestäni pakko hyväksyä myös se, että emme osanneet valita tälle kaupungille uutta kaupunginjohtajaa. Valintaprosessissa syntyi soppa, ja oikeastaan on turha kiistellä siitä kumpi oli ensin muna vai kana. Syytä on kaikissa siis. Jos olisimme suuri yritys olisi päivän selvää, että johtajalle sanottaisiin näkemiin ja valittaisiin uusi johtaja ja myös hallituksen jäseniä vaihdettaisiin. Perusteluna olisi yksinkertaisesti epäluottamus. Yritys jonka pitää tuottaa tulosta ei kykenisi toiminaan epäluottamuksen ilmapiirissä. Mutta verorahoilla voidaan kyllä.

    Äänestä

  • Epäluottamuslause kirjoitti:

    Lisäksi meidän lapualaisten on mielestäni pakko hyväksyä myös se, että emme osanneet valita tälle kaupungille uutta kaupunginjohtajaa. Valintaprosessissa syntyi soppa, ja oikeastaan on turha kiistellä siitä kumpi oli ensin muna vai kana. Syytä on kaikissa siis. Jos olisimme suuri yritys olisi päivän selvää, että johtajalle sanottaisiin näkemiin ja valittaisiin uusi johtaja ja myös hallituksen jäseniä vaihdettaisiin. Perusteluna olisi yksinkertaisesti epäluottamus. Yritys jonka pitää tuottaa tulosta ei kykenisi toiminaan epäluottamuksen ilmapiirissä. Mutta verorahoilla voidaan kyllä.

    Lapualle on syntynyt politiitikkojen klikki, jonka tarkoituksena on terrorisoida kaikkia päätöksiä ja näin vaikeuttaa päätöksentekoa ja tuhota kaikki se hyvä mitä päätöksillä voitaisiin saada aikaan. Tämä joukkio ei ole nurkkaviläiset, vaan omaa etuaan räikeästi ajavat "päättäjät". Kaupunkilaisten etu ei ole se innoittuksen lähde, vaan omat pyrkyrinäiset tavoitteet.

    Äänestä

Puhutaan nyt suoraan jo viimein tässä kaupungissa Täällä valtaa pitää ne tietyt kunnallispolitiikot ja viranhaltijat, joilla on joko oma maanrakennus- tai rakennusfirma tai kytköksiä näihin firmoihin. Nämä vievät muita poliitikkoja ja kuntalaisia kuin pässiä narussa. Kuinka kauan tämän annetaan jatkua, ihmettelen kovasti.

Äänestä
  • EVVK

    Äänestä

  • Nim. " Sakiaa touhua". Totta puhut. Meno muuttuu yhä hurjemmaksi. Omaa taloudellista asemaa pönkitetään kaupungin kustannuksella häikäilemättä.

    Äänestä

  • muutosta pitää tulla kirjoitti:

    Nim. " Sakiaa touhua". Totta puhut. Meno muuttuu yhä hurjemmaksi. Omaa taloudellista asemaa pönkitetään kaupungin kustannuksella häikäilemättä.

    Sana "kaupunki" on liian passivinen ja abstrakti. Käytä ilmaisua "muiden lapualaisten kustannuksella" niin ilmiön mittasuhteet ja moraali käyvät selvemmin ilmi.

    Äänestä

  • Muutosta kyllä. kirjoitti:

    Sana "kaupunki" on liian passivinen ja abstrakti. Käytä ilmaisua "muiden lapualaisten kustannuksella" niin ilmiön mittasuhteet ja moraali käyvät selvemmin ilmi.

    Sekin on totta. Ei niissä kuvioissa ole moraalin kanssa mitään yhteistä. Moraali on sana jota ei tunneta.

    Äänestä

  • moraalitonta menoa kirjoitti:

    Sekin on totta. Ei niissä kuvioissa ole moraalin kanssa mitään yhteistä. Moraali on sana jota ei tunneta.

    Lemponen kun lähtee Lapualta eduskuntaan niin kaikki taas korjaantuu
    Lapualla, aikaa se vähä kyllä vie.

    Äänestä

Mikä tämmöinen Lemponen on joka lähtee noin vain edustuntaan?

Äänestä
  • Mitenkäs sieltä eduskunnasta käsin Lapua asiat hoituu.

    Äänestä

  • Vai eduskunnasta kirjoitti:

    Mitenkäs sieltä eduskunnasta käsin Lapua asiat hoituu.

    Lemponen saa Lapualta ääniä 876. Sillä ei valtakirjaa tuu.

    Äänestä

Lainaan tähän ketjun ensimmäisen kirjoituksen, milestäni siinä on avainseikkoja, Lemponen ja Kivisaari yms. ovat vain nimiä.

"Kuntalaiset valitsevat vaaleilla kuntalaisista edustajat hoitamaan yhteisiä asioita. Kunnan tehtävä on ylläpitää lakisääteisiä palveluja sekä muutoinkin huomioida kuntalaisten tarpeet noudattaen tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Päätökset tekee viimekädessä valtuusto, hallituksen esityksestä, johon asiat ovat yleensä tulleet lautakunnista virkamiesvalmistelun jälkeen. Viranhaltijoilla on ratkaiseva vastuu valmistelutyössä huomioida kuntalaisten tasa-arvoisuus, tuoda esille asioiden faktat sekä turvata oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus. Tällöin poliittisesti sitoutumattomalla viranhaltijalla on ”vapaampi” valmistelupohja kuin puolueen jäsenkirjalla virkaan valitulla, puolueelle kiitollisuuden velassa olevalla henkilöllä.
Luottamushenkilöillä on omat lähipiirinsä, äänestät, vaikuttajat ja virittäjät. Heitä on kuultava, heillä on omat kunnioitettavat näkemyksensä. Luottamushenkilön kyvykkyys punnitaan siinä, miten kykenee kaikesta asiaan vaikuttavasta ja kuntalaisten toiveista rakentamaan kokonaisuuden, jonka pohjalta tehty päätös palvelee kuntalaisia yhdenvertaisesti. Ratkaisua suuresti helpottaa virkahaltijavalmistelun uskottavuus!
Lapuamme päättäjien toiminta on repivää. Tehtyjä päätöksiä ”muilutetaan” uudelleen käsittelyyn huterin perusteluin. Puolueet eivät luota keskinäisten sopimusten kestävyyteen. Syyllistetään viranhaltijoita ja viranhaltijapoliitikkoja. Yrittäjyyden asema on turvattava, mutta se ei voi olla etuoikeutettua. Oman toiminnan yksityistämien tai osittain yksityisiltä ostaminen on silloin järkevää kun hinta on sama tai edullisempi kuin oma tuotanto. Lapualla on yrittäjä-termistä tullut yliarvostettu- vähän kuin Pietarin avain.
Voisiko kaupunkimme aloittaa rauhan ja rakentamisen jakson. Kuunnella ja kunnioittaa toisiaan, valmistella ratkaisut nöyrin mielin kuntalaisten parhaaksi."

Äänestä

Lemponen saa monta ääntä, siitä oon jo varma

Äänestä
  • Hyvä Lapua, saamme täältä oman kansanedustajan ja kenties ministerin.
    Voi toimia Jäättenmäen jälkeen Brysselissä. Siihen vain on uskottava ja
    puhallettava yhteen hiileen, jos vaikka olisi useampikin hiiliä

    Äänestä

  • llisäys edell kirjoitti:

    Hyvä Lapua, saamme täältä oman kansanedustajan ja kenties ministerin.
    Voi toimia Jäättenmäen jälkeen Brysselissä. Siihen vain on uskottava ja
    puhallettava yhteen hiileen, jos vaikka olisi useampikin hiiliä

    Noin epäuskottavilla puheilla teet ainoastaan hallaa asiallesi.

    Äänestä

Henkilöstön keskuudessa on ollut kaupunginhallituksen lähettämä haaste, kehittää kaupunkia ja taloutta. Ideoiden jättöaika on jo useasti umpeentunut mutta mitään palautetta ei ole hallitukselta tullut. Onko henkilöstö noin lopen saamatonta, ettei aloitteita ole tullut vai ovatko liian hyviä?

Äänestä

Lapuan uudesta tulemisesta on turha haaveilla niin kauan kuin vuosikymmeten suurinta investointia kulttuurirakennukseen kaavaillaan merkityksettömään ja sekavasti saavutettavaan paikkaan teollisuusalueelle.

Äänestä

Lapua kykenee nousemaan uuteen kukoistukseen, sillä on vahva historiallinen tausta ja vankkumaton perimä. Vaikeutena on nyt tilapäinen soistuminen joka johtuu muutaman päättäjän sähellyksistä, siihen liittyy kaupunginjohtajan rampauttaminen, johtoryhmän työskentelyn sekavuus sekä poliittisen tulevaisuuden pelko...erityisesti "sukujen" kokoomuksen leirissä.
Jos keskustalla olisi nyt isännällisiä henkilöitä, olisi oiva hetki se osoittaa.

Äänestä

Kantavat ideat ja sivistys ovat jo aikoja sitten paenneeet Lapualta. Peräkylien peltomaisemien valtiailta ei paljoa voi odottaa.

Äänestä

Lapualla on useita uusia johtavia viranhaltijoita joiden sitoutumattomuutta tulisi hyödyntää. Keskushallinnossa hallintopäällikkö ja kaupunginjohtaja. Sivistyspuolella sivistystoimenjohtaja, varhaiskasvatuspäällikkö ja opetuspäällikkö. Sitä en tiedä miten kaupunginjohtajakohussa hallintopäällikkö ja sivistysjohtaja ryvetettiin ja menikö luottamus? Pidenpiaikaisista viranhaltijoista löytyy myöskin ansioituneita ja linjakkaita henkilöitä, henkilöstöpäällikkö, kiinteistöpuolelta kaupunginjohtajaa sijaistanut jne. Nyt "elvytystä".
Vuoden vaihteessa on muuttumassa kaupunginhallituksen kokoonpano. Nyt olisi syytä jättää valitsematta hallituksen puheenjohtajaksi kaupungin viranhaltija, ulkopuolelta ja kaukaa jäpäkkä henkilö. Valtuuston puheenjohtajan sukua ei myöskään ole järkevää istuttaa hallituspaikoille, veri on puhdistettava.

Äänestä
  • Dialyysiako ehdotat kaupunginhallituksen jäsenille?

    Äänestä

  • Onko meillä ihan totta sSivistyspuolella sivistystoimenjohtaja, varhaiskasvatuspäällikkö ja opetuspäällikkö. Hommat pitää pystyä yhdellä viralla hoitamaan, kouluilla on lisäksi vielä rehtoreitakin. Onpa lapsiimme opetuksessa hierarkinen byrokraattinen johtamismenettwly. Onko meillä varaa ylläpitäätällaisia suojatyöpaikkoja

    Äänestä

"Suojatyö pois" ei varmaankaan ole perehtynyt sivistystoimen kokonaisuuteen ja sen moninaisuuteen. Sivitystoimi, johon on vuoden alusta siirretty perusturvasta entinen päivähoito, nykyisin varhaiskasvatus, on laaja toimiala. Sivistystoimi on niitä harvoja toimintojamme joka on saavuttanut näkyvää tulosta ja valtakunnallisesti myönteistä huomiota. Jos "suoja työ" kirjoittaja on kiinnostunut kaupunkimme tapahtumista niin on hyvä seurata niitä syvällisellä tarkkuudella, niin tietää mistä kirjoittaa.
Kaupungin viroista ei ole yksikään tarpeeton tai suojatyöpaikka. Toimintoja ja hallintoa on silti syytä kehittää ja poliittisten päättäjien olisi löydettävä rakentava henki, ilman epätervettä kilpailua.

Äänestä
  • Tämä kaikkialle yleistynyt suojatyöpaikka- ja vastaava kirjoittelu on osa oikeiston meneilläänolevaa ideologista kunnallisten palveluiden yksityistämiskampanjaa.

    Äänestä

  • Suojattu työläinen. kirjoitti:

    Tämä kaikkialle yleistynyt suojatyöpaikka- ja vastaava kirjoittelu on osa oikeiston meneilläänolevaa ideologista kunnallisten palveluiden yksityistämiskampanjaa.

    Arvostan lattiatason opetustyötä. Ylimitoitettu työnjohto kuitenkin on käenpoikana kuluttamassa rajallisia mahdollisuuksiamme..

    Harmittaa laajamittainen opettajien irtisanominen Alangon toteutuessa, sieltähän ne säästöt oli laskettu tulevan.

    Äänestä

Onko opettajien irtisanomisuhkaa vaikka Alanko toteutuisi? Ylimitoitetun työjohdon vaara on olemassa jos samoja asioita pyöritetään useissa käsissä. Sivistystoimi tarvitsee johtajansa, mikä on opetuspäällikön tehtävä kun jokaisella koululla on pomonsa ja lapset tulevat kouluun lakisääteisesti ja siten toiminta helposti suunnitetavissa. Opetustavoitteet on valtakunnallisesti ohjattu, paikallisella tasolla jää vain hieman harkintaa.
Päivähoito, joka on nyt toimintaan liitetty, lienee mittava sarka ja vaatinee jatkuvaa tilannearviota.

Äänestä
  • Opettajakunta on rutissut itselleen liikaa pomoja. Kyllä yhdellä johtajalla pitää saada kaikki rehtorit ja johtajaopettajat johdettua. Ovathan hekin järjellä varustettuja ihmisia, voisivat ohajautua ihan ilman johtoakin.

    Äänestä

Milloin Lapualle on perustettu opetuspäällikön virka? Onko se jokin kokoomuksen palkintohomma jollekin? Johtavat virat ovat yleensä olleet tiukassa, ellei niille ole ollut poliittista tilausta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toivon kirjoitti:

Kuntalaiset valitsevat vaaleilla kuntalaisista edustajat hoitamaan yhteisiä asioita. Kunnan tehtävä on ylläpitää lakisääteisiä palveluja sekä muutoinkin huomioida kuntalaisten tarpeet noudattaen tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Päätökset tekee viimekädessä valtuusto, hallituksen esityksestä, johon asiat ovat yleensä tulleet lautakunnista virkamiesvalmistelun jälkeen. Viranhaltijoilla on ratkaiseva vastuu valmistelutyössä huomioida kuntalaisten tasa-arvoisuus, tuoda esille asioiden faktat sekä turvata oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus. Tällöin poliittisesti sitoutumattomalla viranhaltijalla on ”vapaampi” valmistelupohja kuin puolueen jäsenkirjalla virkaan valitulla, puolueelle kiitollisuuden velassa olevalla henkilöllä.
Luottamushenkilöillä on omat lähipiirinsä, äänestät, vaikuttajat ja virittäjät. Heitä on kuultava, heillä on omat kunnioitettavat näkemyksensä. Luottamushenkilön kyvykkyys punnitaan siinä, miten kykenee kaikesta asiaan vaikuttavasta ja kuntalaisten toiveista rakentamaan kokonaisuuden, jonka pohjalta tehty päätös palvelee kuntalaisia yhdenvertaisesti. Ratkaisua suuresti helpottaa virkahaltijavalmistelun uskottavuus!
Lapuamme päättäjien toiminta on repivää. Tehtyjä päätöksiä ”muilutetaan” uudelleen käsittelyyn huterin perusteluin. Puolueet eivät luota keskinäisten sopimusten kestävyyteen. Syyllistetään viranhaltijoita ja viranhaltijapoliitikkoja. Yrittäjyyden asema on turvattava, mutta se ei voi olla etuoikeutettua. Oman toiminnan yksityistämien tai osittain yksityisiltä ostaminen on silloin järkevää kun hinta on sama tai edullisempi kuin oma tuotanto. Lapualla on yrittäjä-termistä tullut yliarvostettu- vähän kuin Pietarin avain.
Voisiko kaupunkimme aloittaa rauhan ja rakentamisen jakson. Kuunnella ja kunnioittaa toisiaan, valmistella ratkaisut nöyrin mielin kuntalaisten parhaaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu