Järkevä neuvo Jyrki Kataiselle

Jaba_43

Nyt kokoomuksen kannattaa jatkaa aiempaa linjaansa ja tukea näkyvästi kaikkia niitähallituksen toimia, joilla työllisyyttä poarannetaan ja joilla vahvistetaan hyvinvointiyhteiskunnan tulevan palvelutarpeen rahoituspohjaa.

Kun on oletettavissa, että keskustan ja SDP:n keinot em. tavoitteiden suhteen menevät ristiin, niin kokoomuksen kannattaa tukea keskustan esittämiä keinoja, jos ne ovat kokoomuksen arvomaailman kanssa saman suuntaisia.

Näin kokoomus parhaiten demonstroi SDP:lle, mikä on porvarillinen arvomaailma ja auttaa keskustaa toteuttamaan sellaisia ratkaisuja, jotka ovat tulevaisuudessakin markkinataloudessa kestäviä ratkaisuja.

Lipposen valhepropaganda julkisten palvelujen yksityistämisen "ideologisesta ohjelmasta" oli sen verran tökeröä, että se on nyt syötettävä takaisin Lipposelle antamalla kokoomuksen tuki suoraan ja näkyvästi Matti Vanhaselle aivan kaikessa, missä siitä on hyötyä sekä keskustalle että kokoomukselle.

Nyt on aika kylvää tulevan porvarihallituksen siemeniä itämään, sillä eihän se vetele, että SAK/SDP:n annetaan hallita maata 24% kannatuksella peluuttamalla keskustaa ja kokoomusta toisiaan vastaan.

16

523

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jösse Jänis

      Olen samaa mieltä.

      • Jaba_43

        Mukavampaa, kun olet samaa mieltä; joskus taannoin et aina ollut ;-)

        Silloin taisin kritisoida keskustaa siitä, ettei se halua porvarihallitusta, vaan punamultaa.

      • Otsikossa hymiö
        Jaba_43 kirjoitti:

        ...

        ...mutta ei taida haluta Kokoomuskaan. Vaan voivathan ajat muuttua, jos jokainen tekee työtä yhteistyön lämmittämiseksi eikä viilentämiseksi. Konkreettisella, henkilökohtaisella tasolla pääsen toimimaan tämän asian puolesta kotikuntani valtuustossa ensi vuoden alusta lähtien (otetaan vastaan onnitteluja). Eipä silti, on meillä Kokoomuksen ja Keskustan yhteistyö aina sujunut hyvin.

      • Jaba_43
        Jösse Jänis kirjoitti:

        Minusta keskustan ja kokoomuksen tulisi nyt aidosti, rehellisesti ja "vakavalla mielellä" kartoittaa porvarihallituksen mahdollisuudet.

        Käytännössä tämä kävisi niin kuin Virmavirta ehdotti Ahon hävittyä presidentinvaalin, että keskustan ja kokoomuksen ohjelmatyön edustajat istuvat alas muutamaksi päiväksi ja panevat kummankin puolueen periaate- ja tavoiteohjelmat rinnakkain, katsovat paljonko siellä on yhteisiä tavoitteita ja sitten käyvät keskustelun puolueiden strategioista, eli siitä millaisella käytännön politiikalla (uudella lainsäädännöllä) kumpikin puolue aikoo ohjelmatavoitteisiinsa pyrkiä.

        Tuosta joko löytyy porvarihallituksen ainekset tai sitten ei löydy.

        Kävi miten kävi, niin SDP tarvitsee jonkinlaisen muistutuksen siitä, että on olemassa niitäkin toimivia hallitusvaihtoehtoja, joissa toimitaan vastuullisesti ilman SDP:n läsnäoloa.

        Onnittelut valtuutetulle !

      • Jösse Jänis
        Jaba_43 kirjoitti:

        Onnittelut valtuutetulle !

        Kiitos. Eikö olekin muuten mielenkiintoista, että kotikuntani 8:sta Kokoomus-edustajasta 6 on maanviljelijöitä, seitsemäskin on paitsi yrittäjä, myös metsänomistaja ja maatilalta kotoisin? Ja puhutaan sentään kunnasta, jossa alkutuotannossa on vain 12% työpaikoista. Pitäisiköhän kutsua Zysse tätä ihmettelemään, jos vaikka saisi ajattelemisen aihetta.

        Menestystä luottamustoimeesi. Ilmeisesti kokoomuslaisetkin ovat hankkineet äänestäjiensä luottamuksen teoillaan eikä ammattitaustallaan?

        Zyssekin on hankkinut itselleen poliitikon ammatinvalinnallaan n. 40% enemmän äänestäjiä, mitä Helsingissä valituiksi tulleet neljä keskustalaista saivat ääniä kaikki yhdessä.

        Onko kunnassasi muuten paljon asukkaita? Se panee alkutuotannon 12% työpaikkaosuuden hieman selkeämpään valoon. Entä muut työpaikat? Yksi iso tehdas?

        Noin 5000 asukasta, 2200 työpaikkaa, joista alkutuotannossa n. 250, jalostuksessa n. 1250 ja palveluissa n. 650. Suurimmat työnantajat ovat saha ja tiilitehdas. Yrittäjiä on 455 kpl.

        Jos olisi ollut ehdolla meidän kunnassamme, Z. olisi saanut tuskin yhtään ääntä - paitsi ehkä omansa - sillä valtion työllistämiä on vain 11, joten pohja ei oikein riitä.

        Sahan ja tiilitehtaan perusteella voisin arvella kunnan nimeäkin, mutta en taida viitsiä lähteä kaivelemaan, kiitos tiedoista kuitenkin. Käykö moni muuten naapurikunnan puolella töissä?

        Zyskowicz tuskin saisi ääniä mistään muualta kuin Helsingistä, sillä tänne hän on rakentanut kannattajaverkostonsa yli 30 vuoden järjestelmällisellä työllä. Mies on muuten tyyppiesimerkki poliitikosta, jonka kohdalla mielipiteet jakaantuvat jyrkästi siinä saumassa ketkä ovat hänet henkilökohtaisesti tavanneet ja ketkä taas muodostavat mielikuvansa vain tv-ruudun antaman infon varassa.

        ...senkun kaivelet, mutta ihan vain pitääkseni ihmiset virkeinä, en kerro suoraan.

        Työpaikkaomavaraisuus on yli 90 %. Aika moni käy naapurikunnan ja vähän naapurikuntia kaukaisempienkin kuntien puolella työssä, mutta lähes yhtä moni meillä työskentelevistä asuu naapurikunnissa.

        Saatiin muten tarkistuslaskennassa kokoomukselle yhdeksäskin paikka, demareilta. (Senkin otti maanviljelijä.) Voimasuhteet ovat nyt Kok. 9; Kesk. 9; Ps. 1; SDP 7; Vas. 1. Alamme luisua kohti vielä pienemmän naapurikuntamme poikkeuksellien porvarillisia puolueoloja.

        Toisessa, siinä 20 000 asukkaan naapurikunnassa sai muuten muuan poliisi (kd) lähes 900 ääntä. Ajattele, mitä se merkitsisi 500 000 asukkaan väestöpohjalla?

        ...Kärkölä. Ja Hollola naapurissa? ;-)

      • Jösse Jänis
        Jaba_43 kirjoitti:

        ...Kärkölä. Ja Hollola naapurissa? ;-)

        Voi sappermäntti sentään. Nyt ne laski äänet vielä kerran ja demarit sai sen paikkansa takaisin. Onkohan meilläkin Tieto-Enatorin ohjelma käytössä.

        Kärkölä on kyllä oikea vastaus ja Hämeenkoski on se pieni, porvarillinen naapuri, Hollola se suurempi, ei niin porvarillinen.

      • Jaba_43
        Jösse Jänis kirjoitti:

        Voi sappermäntti sentään. Nyt ne laski äänet vielä kerran ja demarit sai sen paikkansa takaisin. Onkohan meilläkin Tieto-Enatorin ohjelma käytössä.

        Kärkölä on kyllä oikea vastaus ja Hämeenkoski on se pieni, porvarillinen naapuri, Hollola se suurempi, ei niin porvarillinen.

        Hyvää jatkoa Sulle luottamustoimessasi. Hollolan väkiluku auttoi mua paikallistaman Kärkölän, josta kerroit väkiluvun ja valtuuston paikkajakauman. Näillä kolmella tiedolla etsintä ei ollut vaikeaa, vaikka meni siihen kait reilu vartti. ;-)

    • Uusinen

      Taloustutkimus yhdessä Yleisradion kanssa vääristeli kokoomuksen kannatuksen yli virhemarginaalin, joten Eero Lehti tulee kompromettoida Nykypäivässä ja Verkkouutisissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7865
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2145
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      2048
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1630
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1187
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1055
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      824
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      705
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      679
    Aihe