Eilen avasin toisten törttöilystä ketjun, tässä muutamia omia sähläyksiä ja potentiaalisia vaaranpaikkoja muutaman vuoden ajalta. Laittakaahan toisetkin...
----
Saaren rannasta lähtö, keula irti ja ankkurin siirto keulaan, jotta voi lähteä purjeella ilman koneen käynnistystä. Vene painuu kuitenkin tuulen mukana rantaan ennen kuin saa vauhtia ja kölin pitämään. Köli ottaa pohjaan, mutta vene irtoaa moottorilla ajaen.
- Opetus: purjeilla lähdetään ankkurista vain jos on tilaa pieneen valumiseen
----
Aurinko paistaa, mukissa kahvia ja suklaata suussa, tuuli leppoisasti sivusta ja hups vedetään väärältä puolelta keppiä tiuhaan kepitetyllä väylällä. Ei kuitenkaan onneksi kiville.
- Opetus: täytyy olla tarkkaavainen, koko ajan vaikka olosuhteet olisivatkin hyvät
----
Spinnulla avomerellä pitkää legiä, tuuli ja aallokko nousee, mutta mukavasti surffaa. Sitten kun olisi jiipin aika sitä tuntuukin olevan omaan ja gastin spinnukokemukseen liikaa. Gasti saa jiipin aikana spinnupuomista otsaan ja vene broachaa komeasti. Spinnu meressä ja sitloodassa polveen asti vettä, gasti pysyy kuitenkin mastoa halien kyydissä mukana ja spinnukin saadaan haalittua takaisin veneeseen.
- Opetus: spinnuajoa ja muitakin hommia täytyisi harjoitella riittävästi helpoissa olosuhteissa ja kelin muuttumista seurata tarkemmin
----
Tuulta 13m/s, aallokko yli metristä ja kryssillä vastaiseen. Yhden isomman tömäyksen jälkeen alempi vantti onkin irti ja 2-reivissä oleva purje vääntää mastoa mutkalle. Nopea halssin vaihto ja tutkimaan mistä löytyisi hätäsatama korjausta varten (moottorilla ajo ei ollut vaihtoehto kun aalto oli metristä ja 4hp perätuuppari enimmäkseen ilmassa).
- Opetus: Vanttien tiuhemmalla tarkistuksella tuokin olisi voinut jäädä väliin. Siitä, missä vaiheessa tapista sokka oli irronnut, joskus aikaisemmin vai tuon tömäyksen yhteydessä, ei ole tietoa.
----
Saaren rannasta lähtö, keula irti ja ankkurin siirto keulaan, jotta voi lähteä purjeella ilman koneen käynnistystä. Vene painuu kuitenkin tuulen mukana rantaan ennen kuin saa vauhtia ja kölin pitämään. Köli ottaa pohjaan, mutta vene irtoaa moottorilla ajaen.
- Opetus: purjeilla lähdetään ankkurista vain jos on tilaa pieneen valumiseen
----
Aurinko paistaa, mukissa kahvia ja suklaata suussa, tuuli leppoisasti sivusta ja hups vedetään väärältä puolelta keppiä tiuhaan kepitetyllä väylällä. Ei kuitenkaan onneksi kiville.
- Opetus: täytyy olla tarkkaavainen, koko ajan vaikka olosuhteet olisivatkin hyvät
----
Spinnulla avomerellä pitkää legiä, tuuli ja aallokko nousee, mutta mukavasti surffaa. Sitten kun olisi jiipin aika sitä tuntuukin olevan omaan ja gastin spinnukokemukseen liikaa. Gasti saa jiipin aikana spinnupuomista otsaan ja vene broachaa komeasti. Spinnu meressä ja sitloodassa polveen asti vettä, gasti pysyy kuitenkin mastoa halien kyydissä mukana ja spinnukin saadaan haalittua takaisin veneeseen.
- Opetus: spinnuajoa ja muitakin hommia täytyisi harjoitella riittävästi helpoissa olosuhteissa ja kelin muuttumista seurata tarkemmin
----
Tuulta 13m/s, aallokko yli metristä ja kryssillä vastaiseen. Yhden isomman tömäyksen jälkeen alempi vantti onkin irti ja 2-reivissä oleva purje vääntää mastoa mutkalle. Nopea halssin vaihto ja tutkimaan mistä löytyisi hätäsatama korjausta varten (moottorilla ajo ei ollut vaihtoehto kun aalto oli metristä ja 4hp perätuuppari enimmäkseen ilmassa).
- Opetus: Vanttien tiuhemmalla tarkistuksella tuokin olisi voinut jäädä väliin. Siitä, missä vaiheessa tapista sokka oli irronnut, joskus aikaisemmin vai tuon tömäyksen yhteydessä, ei ole tietoa.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Pettäneeseen vanttiin lisäisin, että heti halssin vaihto ja seuraava toimenpide olisi vetää parraslistaan kireälle spinnu- ja genoafallit tukemaan mastoa pumppaamiselta. Satamaoloissa vaihdoin vantin, irroitin saalingin ja kiipeilin mastossa tällaisella tuennalla eikä tuntunut heppoiselta.
Tuossa puhuttiin alemmasta vantista, joten fallista ei iloa ole. Ehkä ylägaija voisi toimia tai voisi kai sen fallin kierrättää toisen puolen saaligin juuren kautta. Eikös rustirauta ole kuitenkin parempi paikka kiinnitykseen kuin parraslista, joka voi olla kiinni vain peltiruuveilla ja sikafleksillä?
"Tuossa puhuttiin alemmasta vantista, joten fallista ei iloa ole"
Alavantti poikki tai irti. Kun poistin vielä saalingin niin eipä ole mikään vantti tukemassa mastoa. 3-4 kireälle vedetystä dynemafallista on aivan ilmeistä iloa
Minulla alumiiniset varvaslistat ovat molemmissa veneissä hyvin kiinni ja jatkuvassa käytössä skuuttipisteinä. Sääli, että reiítetyt alumiinilistat eivät enää ole muotia. Hankkisin seuraavaankin veneeseen.
Sika ei tietenkään ole kuin tiiviste mutta missä veneessä käytetään peltiruuveja? Olen olettanut , että kansi myös läpipultataan liimauksen lisäksi. Ostajaa ei vain nykyään päästetä katsomaan valmistusmenetelmiä.
Benetaussa varvaslistat ovat kiinni peltiruuveilla ja jollain liima/tiivistysmassassalla. Kannen sauma on liimattu kiinni varmaan varvaslistan asennuksen yhteydessä. Olen käyttänyt listoja barberhaulereiden ja spinnun skuutiblogin kiinnitykseen - toistaiseksi ova pysyneet hyvin kiinni ja tiiviinä. Jos kova veto tulee suoraan ylhäältä tilanne voi olla toinen. Eivät nämä mitään rusteja vastaa - niitä varten on veneessäni todella järeä alapäästään runkoon ja pitkittäispalkkiin kiinnitetty noin 14 mm rst vetotanko.
Ikävä tekoni oli pari kesää sitten lähteä kovaan keliin halvan viinan himossa avomerta ylittämään tallinnaan. Lähtiessä oli 16 m/s sivutuulta, puolesta välistä perille 19 m/s. Olin aiemmin päättänyt että pikkulapsieni ei tarvitse enää oksentaa ja taas oksensivat.
Julkisen sektorin syy tämäkin.
Julkisektori vie alkoholin suomenlahden yli ja himokas noutaa.
Spinnuajosta on ihmisiä peloteltu aivan tarpeeksi. Ei muuta kuin kokeilemaan.
Satamasta lähdöissä taas olen nähnyt useasti, että potkuriin on saatu oma poijuköysi, ankkuriköysi tai poijun ketju. Sitten sekin, että peruuttaessa keulalla roikkuvalla brucella naarmutetaan naapurin kyljet tai naarataan viereisen kaidetolpat. Välillä pitää antaa hanaa ja katsoa myös eteen.
Tänä kesänä pysyi spinnu tiiviisti pussissaan, ei edes tuuletettu. Josko ensi keväänä kävisi vaikka spinnukurssilla oppimassa kuinka homma edes periaatteessa tapahtuu.
Tuo oli hyvä! "Olen nähnyt" Olen samaa mieltä että näitä törttöjä riittää eikä meidän tarvitse itse törttöillä, kuten esim. aloittaja. Naurettavaa.
Jos olet nähnyt useasti, että potkuriin on saatu oma poijuköysi tai muu köysi joka on joutunut vahingossa veteen, niin on varmaan aina ollut eri vene tai porukka.
On mullakin mennyt köysi potkuriin, mutta vain kerran. Nämähän on juuri niitä tapauksia josta oppii.
Reimarin väärältä puolelta kulkeminen sattui viimeksi tänä vuonna. Kysymyksessä oli keskittymisen herpaantuminen, kun viittoja oli useita ja mukava keli.
Vierassatamasta lähtö samanaikaisesti lautan kanssa. Tai ei lähdetty, kun gasti huomautti aiheesta. Mutta ympäristö jäi vähälle huomiolle, kun keskityin veneen irrotukseen.
Usean luonnonsatamaan tapahtuneen rantautumisyrityksen jälkeen saatiin keula rantaan, mutta ankkurille ei löytynyt pitoa. Rannasta lähtiessä lapoin ankkuriliinaa veneeseen ja miettien seuraavaa yrityspaikkaa kesti hetki huomata, jotta gasti oli pudonnut veteen keulaportaiden pettäessä alta.
Tänä kesänä.
Tyylikkäästi ulos laiturista toisen veneen vierestä - tuulta sivulta 10 m/s ja itse puikoissa. Moottorilla lisää runtua, mutta peräsimellä liian voimakas liike väärään suuntaan. Vaimo ja naapuriveneen miehistä esti vahingot kun keula teki hienon kaaren naapurin kylkeen (tylppä keula olisi ollut tässä kohtaa parempi =) ).
Luonnonsatamaan ajo ja ankkuri aivan väärässä paikassa. Jollalla säätämistä ja touhuamista n. 45 min.... lopputulos ollaan ankkurissa, kun ei onnistu...
Onhan näitä. Tekemällä sitä oppii, ei mitenkään muuten:
- Kivelle luonnonsatamaan mentäessä 1..2 solmua. Irtosi kallistelemalla ja puoshaalla tökkimällä. Mitä tekisin toisin? En mitään, pikku kölikosketukset kuuluu asiaan vieraaseen luonnonsatamaan rantautumisessa.
- Spinnu ylhäällä hyvässä myötäisessä, kunnes aalto kääntää veneen poikittain ja broachi yllätää. Tässä huomaa, että myötätuuleen ei todellista tuulen voimakkuutta aina havaitse. No, mitä se pikku broachi haittaa, sehän kuuluu osana urheiluun
- Keulaköyden heitto etukannelta rantaan. Muuten hyvä, mutta molemmat päät irtosivat kädestä. Tästä lähtien aina ensin toinen pää knaapiin
- Kovassa sivutuulessa rantautuminen luonnonsatamaan. Älytön häslinki ja kaikki kyttää rannassa, mutta kukaan ei tarjoudu auttamaankaan. Mitä tekisin toisin? Hommaisin pienen halpa-hallin kumiveneen, ja veisin keulaköyden sillä
- Levangin hela irtoaa kiskostaan ja isopurjeen skuutti karkaa navakassa myötäisessä. Kokematon gasti kääntää venettä ja isopuomi tekee maailmanlopun vahinkojiipin. Onneksi ei ollut kenenkään pää edessä, sitä saisi haeskella merestä varmaan vieläkin. Opetus - lukitus liukukiskon päihin, ettei karkaa toista kertaa
- Kaasuhellan letku irtoaa kahvea keitettäessä ja aiheuttaa "liekinheittimen". Ensi kerralla tarkastan että letkussa on klemmarit molemmissa päissä.. (nykyään veneessäni ei kyllä nestekaasua olekaan)
- Ostan edullisen veneen jossa "vähän entrattavaa" ja ajattelen että laittelen sitä itse paremmaksi, teen itse ja säästän. Väärin! Itse kun tekee niin se tulee paljon kalliimmaksi kuin jos olisin ostanut hieman "valmiimman" veneen jo alkujaan. Mutta toisaalta, pikku fiksailuhan on osa harrastusta
Omia kämmäilyjä vuosien varrelta:
-Yksinpurjehdusta Hailla. Tule kohtuullisessa etelätuulessa Knapperiin purjeilla. En saa vauhtia tarpeeksi pois, joten kolistelen kunnolla rantakallioon...
-Samasta paikasta lähtiessä vedän ankkuriköydestä veneen ulos ja se perhanan ankkuriköysi on solmussa toisen veneen köydessä. Sähläilyjen jälkeen saan lopulta oman ankkurin sisään ja nostan purjeet. On tullut tällä välin jo pimeää, mutta jatkan Knapperilta sisäänpäin kunnestajuan, että sehän on pimeä väylä! Ei gepsiä, ei kunnon valonheitintä... Pikkufikkarin avulla löydän kepit kun ajan kompassilla ja kartalla. Kun vihdoin pääsen Ådholmenin kepille ja nään melkin laiturin valot, tiedän päässeeni kotiin...
-Olun edustalla olen vaimon pikkuveljen venettä (FF27R) ajamassa. Ajan mielestäni ihan väylää pitkin, kepiltä kepille. Takatuulessa vauhtia semmonen runsas 6 solmua. Ja yhtäkkiä täys-stoppi! Siinä onkin kalliokieleke keppien välissä ja ajoin siihen. Mitään ei hajonnut, mutta mustelmia tuli ja kamat ja miehistö lenteli pitkin venettä. Samalla reissulla luonnonsatamaan rantautuessa alkaa veneen omistaja sata metriä ennen rantaa kaivamaan ankkuria ja köyttä esiin. No se köysi on uusi, käyttämätön ja vyyhdetty sen mukaan. Ei oikein aukene vyyhdiltä ajoissa ja homma uusiksi: purjeet alas, kone käyntiin ja uusi lähestyminen...
-Tulen yksin kohtuullisessa tuulessa (5-6 metriä) helsingistä porkkalan kärkeen. Tajuan, että purjeita on liikaa selälle. Laitan pinnapilotin ja koitan mennä ottamaan keulapurjetta alas. Pilotti ei jaksa vaan vetää tappiin ja polttaa sulakkeen, ennen kun ehdin edes keulalle. Siinä sitä sitten ollaan. Liikaa kangasta ja pilotti ei toimi eikä Inferno 29:n pinnnaa voi jättää sekunniksikaan irti tai sidottuna tai mitään... Ei kun ympäri ja saarten suojaan ja hakemaan kajuutasta sulake pinnapilottiin ja samalla purjeita pienemmäksi...
-Tuun lasten kanssa (kolme tytärtä, iät 6-11 vuotta) hailla syksyn viimeisellä purjehduksella luonnonsatamaan purjeilla. Lasken ankkurin ajoissa, mutta muutama metri liian aikaisin. Köysi loppuu kesken ja teen pikasolmulla jatkon. Solmu ei tietenkään pidä vaan ankkuri (uppoavine) köysineen katoaa pinnanan alle. Ei siinä auttanut kuin jatkaa hämärtyvässä illassa kotisataman laituriin...
-Lähden kaksistaan kaverin kanssa byxholmenista purjeilla. Keula irti, kelaan peräköyden sisään ja nostan genuan. Anna pikaisesti ohjeen, että lähdetään väylää itäänpäin... ja jatkan köysien selvittelyä/poislaittoa. Kun katson, että mihin ollaan menossa, niin kaveri on (puutteellisten ohjeiden takia) ajamassa suoraan kivikon yli! Ollaan jo keskellä kivikkoa, joten äkkiä poweri pois purjeista ja kattelen vieressä kiitäviä kiviä pelästyneenä. Mihinkään ei osuta, mutta se on vaan hyvää tuuria...
-Perheen kanssa Hailla paraisten porttia eteläänpäin. Lasketaan iso ajoissa ja pelkällä fokalla tullaan kovaa. Landataan kaupan laituriin. Poijuköyden lukko pettää ja vene menee hallitsemattomana päin laituria. Vaimo keulalla. Keula menee yli metrin laiturin alle ja rikkoo laituria mennessään. Nojaillaan naapuriveneisiin, ja eräs naapuri vie kumiveneellä meidän poijuköyden...
-Lähden stadista länteen etelätuulella (hailla). Jossain kytön kohdalla huomaan leen puolen vantin roikkuvan meren puolella! Oli lukitus jäänyt tekemätä ja se vaan kiertyi auki. Kaveri pinnaan ja juuri kun meinaan saada ruuvin kierteille, alkaa purjeet pakkaamaan... kaveri ei ollut tarkkana vaan keula meinasi just mennä tuulensilmän yli! Karmeaa huutoa hetki ja vene takasin hanskaan ja vanttiruuvi kiinni...
Onhan näitä, nuo nyt ekana tuli mieleen. Kaikista on opittu. Ja nuo ei ole kronologisessa järjestyksessä. Tuo autopilotti/liikaa kangasta -episodi tapahtui toissakesänä ja laituriin törmääminen päälle pari vuosikymmentä sitten.
Voisi Mika lisätä samalla hailla kurvaamisen Palvan satamaan sinne laiturin maanpuolelle venevajan sivuun samalle illalle kun Suursaari racessa tuuli kovin. Tuuli Nauvon ja Velkuan välilläkin sen 18 m/s, pelkällä fokalla laitamyötäiseen eikä siinä mitään paitsi aukeimmilla paikoilla veneen keula/ peräaallon ja mainingin ristiaallon murtuva harja heitti tuulen mukanana ämpärillisen vettä niskaan, mutta se laituriin tulo siihen pätkään vaikka perää koitti saada kiinni niin keula puski.
Se keulakoriste oli kyllä kurtussa jo ennestään:-)
Yksi vielä:
Lähestytään luonnonrantaa purjeilla, gasti viikkaa keulalla fokkaa ja itse koitan pitää tuulen suotuisana operaation kannalta ja ohjastan liian lähelle kivikkoa. Parin solmun nopeudesta kivikkoon rumputirumputi, itse lensin sitloodaan turvalleni, gasti pysyi kyydissä. Irti päästiin koneella ja veneeseen ei tullut kölin maalivaurioita kummenpaa damagea.
- Opetus: varataan riittävästi tilaa purjeiden laskuun ja tsekataan myös laskun aikana missä mennään.
Ihan hyvä aihe! Tässäpä omia kämmäilyjä vuosien varrelta "älä tee perässä"-osastolle.
- Ensimmäinen purjehdus juuri ostetulla veneellä ja huomaan suojanpuolen vanttiruuvin roikkuvan löysänä. Kiinnitys onnistuu. Vene oli maston pystytyksen jälkeen seissyt laiturissa pari viikkoa ilman vanttiruuvien varmistussokkia.
- Ensimmäinen reivaaminen, keskellä Porkkalanselkää yöllä. Pimeässä en huomaa kuinka veneen suunta muuttuu suoraan kohti Fjärdgrundin matalikkoa, kun isonskuuttia löysätään ja veneen balanssi muuttuu laskukärkkääksi. Läheltä piti. Tämän jälkeen seuraan aina kompassia, kun reivaan huonon näkyvyyden aikana.
- Väylältä oikaisu ja seuraamuksena osuminen kartalla merkittyyn kiveen (2 kertaa). Huomaa että tämä oli ennen GPS-aikaa. Nykyään oman veneen sijainti tiedetään niin tarkasti että tämä riski on huomattavasti pienempi.
- Ennen saapumista kapeaan salmeen otamme purjeet alas. Isopurje jää myttynä leen puolelle venettä ja estää näkyvyyden sinne päin, tulemme liian lähellä rantaa ja kunnon pohjakosketus. Lazyjacksit olisivat estäneet tämän, tai se että olisimme heti viikanneet isopurjeen puomin pääle.
- Ennen kilpailulähtöä, kun manöveerataan keula lähes tuulensilmässä, etupurje pakittaa ja kampeaa venettä tahattomaan vastakäännökseen vastaohjauksesta huolimatta. On muuten aika orpo olo kun yhtäkkiä ollaan ohjauskyvyttömänä paapuurin halssilla keula kohti muuta lähtöfliittiä.
- Yövymme ensimmäsitä kertaa tuttavan mökkilaiturissa peräankkuri kohti tuulta. Yöllä tuuli nousee noin 7-8 metriin, ankkuri menettää pitonsa ja olemme kylki laituriin. Onneksi vältymme osumasta sen tukirautoihin ja vettäkin on kölin alla. Meitä oli varoitettu huonosta ankkurointipohjasta, mutta kipparilla oli jalka kipeä ja suojaisemman paikan haku olisi merkinnyt lähes tunnin kiertomatkaa.
Toivottavasti joku ottaa opiksi ;-)
Tässä ketjussa on oikeasti ihmisiä, joilla ei ole riittävää merimiestaitoa. Tunareita.
Totta, oikeat ihmiset tekevät virheitä, myöntävät tehneensä niitä ja ottavat niistä opiksi. On myös ihmisiä, jotka eivät merellä ole tehneet yhtään virhettä. Heille toivotan onnea ja menestystä, kun ensimmäisen kerran sinne joskus menevät.
Hyvä "eet", mitä haluat viestiä tällä postauksellasi? Sitäkö että kun ihminen kertoo tehneensä jonkin virheellisen ratkaisun niin hänet tulee välittömästi tuomita tunariksi. Vai onko siellä taustalla ajatus, että kun en kerro koskaan tehneeni mitään virhettä niin en niitä myöskään tee ja voin elää tyytyväisenä päivitellen muiden mokia.
On varmasti olemassa ihmisiä, jotka tekevät hyvin vähän virheitä, mutta useimmiten nämä ihmiset eivät pidä tästä virheettömyydestään mitään suurta ääntä.
Eivätkä he koskaan nosta toisten onnettomia ratkaisuja julkisesti reposteltavasti. Niin kauan kun mokat eivät aiheuta toisen henkeen tai terveyteen vaikuttavia vammoja on ne katsottava elämänkoulun perusopintoihin kuuluvaksi osaksi.
Pääsääntöisesti me kaikki teemme virheitä, mutta jos otamme niistä opiksemme ja harjoittelemme niitä tilanteita, jotka johtivat ongelmiin olemme oikealla tiellä entistä paremmiksi veneilijöiksi. Sitten vielä erään viisaan sanoma: "virheetön heittäköön ensimmäisen kiven"
Ihmeellinen avautumispalsta, jossa tunarit kilpailevat munauksillaan. Mitä jos lentäjät tai Siljan kapteenit ajelisivat samaan tapaan? Ei ihmisen tarvitse merellä virheitä tehdä vaan välttää niitä. Olen 30 vuotta mennyt merellä tekemättä moisia munaquksia kuin täällä sankaritarinoina kuvataan. Yrittäkää välttää törmäilemästä minuun.
Aloituksessa oli tarinoiden lisäksi erikseen kirjattu kunkin tapauksen opetus ja se taisi olla aloittajan alkuperäinen tarkoitus: ettei aivan kaikkea tarvitsisi oppia oman kantapään kautta.
Niitä lentäjien, Siljan kipparien, ydinvoimalan valvojien yms. munauksia pitääkin sitten viranomaistoimin velvoittaa esiin. Vasta viikko sitten todettiin, että Estonian onnettomuus olisi voitu välttää, jos ne muiden aikaisemmat munaukset olisi kerrottu, eikä pidetty omana tietona.
"Mitään tietämätön" osui keskelle napakymppiä toivottaessaan onnea ensimmäiselle merimatkalle sille, joka ei ole vielä virheitä tehnyt.
Esim. lentoliikenteessä tiedostotetaan tasan tarkkaan, että ihminen (myös lentäjä) on erehtyväinen ja tekee virheitä joskus, joten lentokoneisiin on rakennettu varajärjestelmiä, jotka toimivat turvaverkkona. Veneily taas on harrastustoimintaa, jossa riskit ovat muutenkin toiminnan luonteen vuoksi pienempiä, joten vastaavanlaista kehitystyötä ei ole alalla tapahtunut.
Toinen ero on se, että ammattilentäjä käy läpi intensiivisen kahden vuoden koulutuksen, jonka aikana mm. harjoitellaan simulaattorilla erilaisia tilanteita. Uskoisin, että merellä suuri osa meistä liikkuu ilman kummempaa systemaattista veneilykoulutusta. Tämän vuoksi homma toimii enemmän tekemällä oppimisen periaatteella.
Veneilyssä vaan on niin monta muuttuvaa tekijää, että sitä ei voi kirjoja lukemalla oppia.
Tutustu vaikka Herald of free enterprisen keissiin, niin sieltä löydät paljon huonompaa osaamista ja asennetta, vaikka olikin kippari käynyt koulunsa.
Kyllä nuokin tekevät. Voit tutustua raportteihinkin, mutta lentämisessä myös laheltä piti usein kirjataan ja käsitellään. Silti jää paljon ohi kirjanpidonkin. Tekevälle sattuu, vain nettihörhö ei tee virheitä yksinäisessä virtuaalielämässään.
Jossain kaukana olet ollutkin, kun kirjoitustaitosikin on niin ja näin.
Loistava ketju, juuri tälläisiä kaivataan.
Oliko se E. Paasilinna kun sanoi " itse oppineet on ainoita oppineita,
muut ovat opetettuja"
Omalla lyhyellä purjehdusuralla on ehditty kolistella matovauhdissa luonnonsatamia,
harjoiteltu ison reivaamista vasta aukolla ym. mutta lisää tulee varmasti tapahtumaan.
Ja mitä noihin laiva,- ja lentopuolen kapteeneihin tulee, niin sattuu ja tapahtuu sielläkin, niistä ei vain puhuta.
Hauska keskustelu. Lisään töppäyksen, jollaisista ei vielä mainittu eli maston topin osuminen johonkin esteeseen kuten siltaan, ilmakaapeliin tms.
Aikanaan kun Gulf of Finland Race ja Fem Fyrar -kilpailut olivat Suomenalhedn majakoita kiertäviä avomerikisoja, Helsingin kasuumajakka oli ensimmäinen kiertomerkki (startti oli yleesä Harmajan edustalla pe iltana klo 20). Kovatuulisessa kryssissä pääsimme juuri ja juuri nousemaan kasuunille. Näytti, että selviämme kasuunin ohi ilman vendaa. Kasuunin vieressä on syvää. Äkkiä yksi gasteista huomasi, että maston toppi osuisi kasuunin alatasanteeseen. Vene kulki reilusti kallistuneena, koska puhalsi navakasti. http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_majakka.
Hätävenda korkeassa aallokossa onnistui viime hetkellä. Vene ehti nousta sen verran pystyyn ettei osumaa tullut. Kysymys oli sekunneista.
Opetus: pitää katsoa myös ylöspäin eikä pelkästään rungon korkeudelle!
Odottelin polttoainelaituriin menoa ruuhkaisessa satamassa. Oli heikkoa tuulta ja ajelehdin suuren purjelaivan sivulla. Katselin laivan kylkeä ja pyrin pitämään koneella ja ohjailemalla sopivaa väliä. En kuitenkaan huomannut katsella ylöspäin ja tartuinkin mastonhuipulla laivan raakapuun köysiin.
Tästä opin, että on syytä tähystellä satamissa myös ylöspäin.
Hyvä huomautus, mutta se ei koske pelkästään kaukomaita. Göteborgin vierassatama, Lilla Bommen, on varmaan monelle purjehtijalle tuttu. Sinne mennessä kannattaa katsoa, ettei vahingossa törmää parkkilaiva Vikingin puuksprööttiin. 70-luvulla ekalla kerralla meinasin törmätä, kun kiikaroin tyhjiä satamapaikkoja.
Kuvasta näkyy, että puukspröötti on kulkuväylän vieressä eikä väylän syrjässä kuten esim. Pommernin puukspröötti.
http://www.stromma.se/sv/Goteborg/Inspiration/City/Lilla-Bommen/
Haha, pakko yhtyä "eet" in kommenttiin ja kummastella miten seilorina itseään pitävile on sattunut noinkin paljon vahinkoja. Osa aika vaarallisenkin kuuloisia. Samaan hengenvetoon pitää tunnustaa että itselläni suurin osa noista on vielä edessä.
Niin minullakin, johtuen siitä että olen ollut niin arka yrittämäänkään mitään.
Eikö ole hyvä, että virheistä kerrotaan? Jos et tiedä, missä kaikessa voi mokata, luultavasti tulet toistamaan toisten tekemät töppäykset!
Kerronpa yhden vaarallisen töppäyksen, jossa en kylläkään ollut silminnäkijä. Suomalaiskippari oli purjehtimassa Saaristomerellä ruotsinmaalaisen gastinsa kanssa, molemmat erittäin kokeneita purjehtijoita. Iltahämärässä he laskivat peräankkurin luonnonsatamassa ja lähestyivät kallioista rantaa. Veneen kippari tunsi rantautumispaikan ja halusi itse loikata maihin keulaköyden kanssa, koska kallio oli sateesta märkä. Hyppy kalliolle onnistui, mutta samassa kippari liukuikin köyden kanssa mereen pudoten veneen keulan ja kallion väliin. Ruotsalaisgasti säikähti, että kaveri jää kallion ja keulan väliin. Siksi hän pakitti reippailla kierroksilla. Epäonneksi vene ryntäsikin eteenpäin ja suomalaiskippari loukkaantui vakavasti. Syy virheeseen oli kaasukahvan poikittainen sijainti. Kahvaa olisi pitänyt kääntää vasemmalle eikä oikealle. Gasti oli tottunut omassa veneessään siihen, että kaasu/vaihdevipu on istuinlaatikon sivuseinässä. Äkkitilanteessa vieraan veneen kaasuvivun poikkeuksellinen asento johti katastrofiin.
Opetus: veneen oppiminen vie aikaa ennenkuin sen kaikki toiminnot ovat "takaraivossa" ja ne osaa vaikka pilkkopimeässä. Tämä koskee myös omaa venettä silloin, kun vene on itselle uusi.
Oikea opetus: Kalliolle tai laiturille ei pidä koskaan hypätä, vaan rauhallisesti astua.
Omassakin veneessä ne menivät silloin tällöin sekaisin. Kerran meinattiin sen takia rysäyttää kiville Degerbyn bensalaiturissa. Veneen myytyäni liimasin kaasukahvan luo asiasta muistuttavat tarrat - ja tietysti väärinpäin.
Sitten kun on useampi vuosikymmen aktiivista purjehdusharrastusta takana, oln takuuvarmasti omiakin töppäyksiä kerrottavaksi. Joka väittää, ettei ole virheitä tehnyt, valehtelee 100 %:n varmuudella. Eri asia sitten, kehtaako niistä kommelluksista kertoa. Tai onko ehkä ne aktiivisesti unohtanut.
Olisi itselläkin niitä tapauksia, mutta ei oikeastaan edellisiin verrattuna mitään uutta annettavaa. Useimmat tapaukset kun ovat lisäksi sellaisia, joissa mitään ei tapahtunut, mutta olisi voinut, kun oli onni myötä.
Parit omalle kohdalle sattuneet mokat, jotka ovat jääneet mieleen:
1. Yön aikana voimistunut tuuli saa veneen keulan kolahtelemaan luonnonsataman rantakallioon. Tuulen voimistuminen oli tiedossa ja keulan piti olla vastatuuleen, mutta en osannut arvata, että tuuli kiertää saaren läheisen salmen seurauksena. Seurauksena siis äkkilähtö luonnonsatamasta aikaisin aamulla. Putsaan ankkuria mudasta ja sanon gastille, että ohjaa keskellä salmea - ei siinä muistsaakseni mitään ollut. Täräytetään sitten parin solmun vauhtia merikorttiin merkittyyn kiveen. Opetus: ohjeista ruorimiestä ohjaamaan aina plotterin aiempaa reittiviivaa pitkin, jos lähdetään luonnonsatamasta ja muista tarkistaa reitti etukäteen, vaikka lähtö olisi kuinka kiireinen.
2. Ahvenanmeren ylitys täydellisessä kelissä. Autopilotti ohjaa ja matka etenee hyvin paarpuurin halssilla. Vene on kallistuneena ja iso genoa blokkaa näkyvyyttää eteenpäin. Luen kirjaa ja tähystän säännöllisesti eri suuntiin. Yhtäkkiä olen kuulevani toisen veneen äänen, katson keulapurjeen taakse ja siellä onkin vastaan tuleva purjevene jota en ole havainnut. Se on koko sen ajan pysynyt keulapurjeen takana piilossa. Väistöliikettä ei tarvita, mutta veneen havaitsematta jääminen harmittaa silti. Opetus: keulapurjeen taakse tarvitsee muistaa tähystää tasaisin väliajoin, vaikka se kuinka häiritsisi rentouttavaa purjehdusta, keskustelua, kirjan lukemista tms.
Hauska kuulla, että muillekin tapahtuu. Aikanaan, kun isäni kipparoi, sattui kaikenlaista:
-Isällä oli tapana ajaa luovilla liian ylös, jolloin sorto oli kauhea ja vauhti huono. Kerran oltiin jo juuri pääsemässä yhden matalaan veteen asennetun loiston yli, kun tuli pohjakosketus, vauhti tipahti ja keula painui alas tuuleen. Ajettiin keula päin loistoa. Koneella päästiin sentään pois.
-Juhannusaattona lähtiessä oikaistiin tutussa kohdassa, neljää solmua mentiin kivelle. Mökkiläinen veti meidät irti, vettä tuli sisään pari ämpärillistä minuutissa, mutta päästiin telakalle parin tunnin matkan päähän ja saatiin vene ylös.
-Alavantin vanttiruuvin tappi irtosi kovassa sivumyötäisessä. Ääni oli kuin pistoolinlaukaus, tappi otti pari kimmoketta mutta jäi istumalaatikkoon eikä osunut kehenkään. Äkkiä keula tuuleen ja purjeet alas.
-Vesillelaskun yhteydessä laitettiin lokianturin tilalle tulppa. Myöhemmin kun tultiin katsomaan, huomattiin, että tulppa falskasi, ja veneeseen oli tullut muutama sata litraa vettä. Onneksi tultiin illalla katsomaan.
Itse päätin olla huolellisempi, ja kovilta pohjakosketuksilta olenkin vålttynyt. Silti
-Bensa loppui keskellä laivaväylää tåydessä pläkässä, kun laiva lähestyi. Pienellä tuulenvireellä päästiin juuri ja juuri väylän reunaan ja lilluttiin pikkuhiljaa Verkaniin.
-Ekaa kertaa edellisellä veneellä juuttui käsiryyppy päälle, joten rantautuessa kone sammui jotain kolme kertaa, kun laitoin sen vapaalle. Samalla peränarut osoittautuivat lyhyiksi pätkiksi ja jouduin lennossa sitomaan niitä pidemmiksi. Ei tainnut tehdä positiivista vaikutusta laiturinaapureihin.
Pari tapahtumaa ketjun jatkoksi:
Vene oli laskettu vesille ja huoltolaiturissa täytän vesitankkia. Säätelen vanttiruuveja ja samalla juoksutan vettä vaikka miten pitkään, mutta ei tule täyteen. Lopulta käynti salongissa, jossa vettä jo lattialla. Keulan vesisäiliön puhdistusluukku oli jäänyt talven jäljiltä auki, tankki oli täynnä ja vesi valui yli. Opetus: checklist sai yhden rastitettavan kohdan lisää.
Toinen tapaus, Kahdestaan matkalla non-stop Ruotsiin, Heikko tuuli ja menossa kolmas huonosti nukuttu yö (lähtöpäivän alla jäi jo kiireessä univelkaa). Ruotsiin tullessa kahden vaiheilla jatkaako vai ei, kun molemmilla uni painaa. Oltiin toki nukuttu torkkuja vuorotellen koko ajan ja nyt vaikuttaa ettei pysytä hereillä. . Ankkuriin johonkin sivuun tai vielä pari, kolme tuntia matkaa? Väärä päätös oli, että eteenpäin. Toinen ohjaa ja toinen pitää seuraa, yksin ei enää pysy hereillä. Lopputulos oli, että pinnamies ja seurustelu-upseeri molemmat torkahti ja vene karahti rantaan. Mieletön säkä, kun osuttiin hiekkarantaan. Sata metriä toiseen suuntaan oli kivikkoa ja toiseen suuntaan laitureita ja ties mitä. Valoisassa kesäyössä rantaniitylle tuli lampiata katsomaan mitä suomipojat sählää. Onneksi pääsi pakittamalla ja venettä heiluttamalla irti, eikä sen jälkeen ollut vaikeuksia olla hereillä vielä pari tuntia, Opetus: kun vireystila on tarpeeksi huono, pitää tajuta pysähtyä ajoissa eikä jatkaa väkisin. Ja meidän 2 hlön miehistöllä ei mennä 2-3 yötä putkeen.
>> Keulan vesisäiliön puhdistusluukku oli jäänyt talven jäljiltä auki, tankki oli täynnä ja vesi valui yli.
Tämä ei ole moka, voi tapahtua kelle vaan:
Kolme kertaa viimeisen 4 vuoden aikana on luonnonsatamassa Saaristomerellä ankkuri alkanut luistaa. Syynä noin pään kokoinen kivi joka on tarttunut 10kg bruce-tyyppisen ankkurin kitaan ja estänyt kuokan kaivautumisen. Kivi tulllut ankkurin mukana ylös asti. Tämä on kurjaa tuuria, ja siksi teen aina tosi tiukan testikiristyksen luonnonsatamissa. Olen ollut havaitsevani että harva tekee kunnon testikiristyksen.
Laitanpa minäkin korteni kekoon. Saaristomerellä syksyisenä viikonloppuna yksinpurjehduksella päätin kokeilla kylkikiinnitystä luonnonsatamaan. Veneellä joka käytännössä pakilla kääntyy vain yhteen suuntaan se ei niissä olosuhteissa ja paikassa ollut ihan helppoa. Pääsin kuitenkin siihen pisteeseen että juoksin nopeasti keulaan otin köyden ja hyppäsin rantaan. Kauhukseni huomasin veneen valuvan taaksepäin ulos rannasta. En jaksanut rannassa pitää köydestä ja vene pääsi karkaamaan. Oli kyllä orpo olo. Kännykkä veneessä ja minä yksinään syksyllä autiolla saarella ulkosaaristossa väylien ulkopuolella. Veneessä oli hässäkässä jäänyt vaihde pakille ja kierroksiakin oli jonkin verran. Kaikeksi onneksi potkurin virta käänsi venettä ja se pakitti siististi naapurisaareen lähelle, vain peräsimestä kevyesti kiinni. Vaatteet pois ja nopeasti uimalla kumiveneeseen joka oli purkkarin perässä ja siitä veneeseen. Sitten vene ulommas ankkuriin ja jollalla rannasta vaatteita hakemaan.
Tämä tapaus tuli ensimmäisenä mieleen. Kaikenlaista on tapahtunut ja kaikesta toistaiseksi selvitty.
tämä oli aika hyvä
Joo, voittaja on löytynyt.
Kauheita tilanteita. Ajattelin aloittaa purjehduksen mutta taidan sittenkin ruveta pelaamaan pasianssia
Minäkin jännitän ihan liikaa, mutta syystäkin, kun kokemusta ei vaan kerta kaikkiaan ole.
Minä en näin ensimmäisenä kautenani muuta tehnytkään kun muutaman tunnin purjehduksia kotisataman tuntumassa.
Ja siis piti sanomani että ei tuo ole mikään syy olla harrastamatta purjehdusta. Minäkin vuosi sitten vasta harkitsin asiaa, ja nyt on ensimmäinen kausi takana, eikä mitään kamalaa tapahtunut. Olen tarkoituksella välttänyt riskin ottoa.
Oikea asenne, sillä liian usein näkee uusia veneilijäkokelaita jotka yliarvioivat taitonsa kun vesillä olo tuntuu niin helpolta ja yksinkertaiselta ( lue: hyvällä säällä). Kun sitten tulee se legi, joka sovikkaan päivänvalon puitteisiin eikä määränpäähän johda valaistua väylää ja sitten plotteri sanoo itsensä irti pari mailia ennen satamaa - alkaa siinä rookie kipparilla olla kädet täynnä.
Riskien eliminoiminen on aina järkevää - kokeneimmillekin veneilijöille, sillä vesillä on aina sen verran muuttujia, että rutiini matkakin voi hyvin nopeasti muuttua hyvin haastavaksi, kuten nykyisin tavataan sanoa.
Veneilyharrastusta harkitsevien ei pidä lukea näitä opettavia kokemuksia, sillä mielellä että vesillä oleminen vaatisi jotain poikkeuksellista kykyä tai lahjakkuutta. Tarvitaan vain nöyrää asennetta ja pieniä askeleita uusien asioiden kanssa eläessä.
Hyvässä keskustelussa nimimerkki Todellinen maakrapu kertoi “tarkoituksella välttäneensä riskin ottoa”. Aivan oikein sanottu!
Ongelma on kuitenkin se, että varsinkaan aloitteleva purjehtija ei välttämättä tunnista riskejä.
Yksi riskinotto liittyy mukavuuden haluun. Kylmältä, märältä tai pimeältä avomereltä halutaan päästä sataman suojaan. Mielessä on kenties lämmin suihku, ruoka ja nukkuminen tms. Tavoitteen saavuttamiseksi ne riskit jätetään tunnistamatta, jotka liittyvät vaikkapa saapumiseen tuntemattomaan satamaan pimeässä tai ollaan ajattelematta rannikon mataloitumiseen liittyviä hyökyaaltoja tai pimeässä luotetaan pelkkään plotteriin jne. Satamaan pyrkimiseen lvoi iittyä paljon suurempi riski kuin takaisin avomerelle kääntymiseen. Epämukavuus pitäisi hyväksyä eikä ottaa riskejä mukavuuden saavuttamiseksi.
Riskin ottamista voi olla sekin, että saaristossa ankkuroidaan johonkin kivaan paikkaan, joka sillä hetkellä on tuulen suojassa mutta on avoin muihin suuntiin. Tuulen kääntymisen riski torjutaan uskottelemalla itselleen, ettei se voi kääntyä sääennusteen vastaisesti tai että kyllähän se yleensä tyyntyy yöllä. Tämän riskin ottamisen varmaan jokainen on joskus tehnyt.
Porkkalan selkää ylittäessä nousi ukonilman. Alkoi olla pimeää ja kaakkoistuuli oli yltymässä kohtalaiseksi. Olimme tulossa Bågaskärin väylältä Porkkalaa kohti. Ukkonen ja salamointi lähestyivät ja vaimo ilmoitti pelkäänsä. Kai itsekin huolestuin, koska käännyin pohjoiseen Inkoon ulkosaaristoon. Ankkuroimme pieneen lahden pohjukkaan, joka oli avoin ainoastaan koilliseen. Tuntui hyvältä päästä ukonilmalta suojaan. Aamuyöllä heräsin, koska tuuli oli yltynyt kääntynyt koilliseen - siihen ainoaan suuntaan, jonne lahti oli avoin. Rankkasateessa löysäsin keulaköysiä ja kiristin peräankkurin köyttä saadakseni keulan kauemmaksi kivikosta. Onneksi oli pitkät köydet. Pian katksesi se kuiva rantaleppä, johon olin sitonut toisen keulaköyden. Uin ukonilmassa rantaan parantamaan keulaköyden kiinnitystä. Veneeseen kiivettyäni starttasin koneen tyhjäkäynnille, varmuuden vuoksi. Myrskytuuli alkoi painaa ja ankkurin pito huolestutti. Tuntui viisimmalta lähteä. Katkaisin keulaköydet ja aloin kiskoa ankkuriköyttä sisään. Autoin pakittamalla, koska tuuli painoi. Ankkuriköysi tietenkin sotkeutui potkuriin ja kone pysähtyi. Mielessä kävi, että nyt tuholta ei vältytä. Onneksi ankkuri oli yhä pohjassa ja tuntui pitävän joten kuten. Sukelsin puukon kanssa vapauttamaan potkurin. Vene ehti ajautua lähelle kivikkoa, mutta onneakin oli mukana. Väärän ankkuripaikan valinnasta selvittiin pelkällä köysien ja ankkurin menetyksellä,
Veneet ovat vaihtuneet enkä enää kymmeniin vuosiin ole käyttänyt peräankkuria. Käytän mieluummin keula-ankkuria (keulassa on ankkuripeli ja 75 m ketjua) ja kumijollaa. Keula-ankkuriin ei sisälly samaa vaivaa eikä samaa riskinottoa kuin peräankkurointiin.
Aloittelijoiden yksi hankalimpia tilanteita liittyy varmaan kovaan tuuleen. Jos lähtee 8 metrin tuulessa purjehtimaan täydellä purjekerralla, voi tuuli kohta olla 12 m/s. Se voi jo olla pelottavaa, jos ei oikein ole reivaukset ja purjeenvaihdot hallussa.
Omia kohelluksia.
-- Istuttiin veneen sitloodassa pihlajasaaressa ja ihmeteltiin että kylläpä ihmiset koheltaa satamassa. Meillä yleensä käy rantautumiset melko hyvin. No lähdön aika ja köydet irti. olin just irrottanut poiju köyden jolloin huomasin että maasähkö piuha on yhä kiinni ja kireällä. Kohtuullinen pohjoistuuli ja vene ajelehtii onneksi pääsin vähän eteenpäin jolloin laiturilla olija irroitti pyynnöstä piuhan.
-- Toinen pihlajasaari kohellus lähtö pohjoistuulella kaikki menee mallikkaasti kunnes kone sammuu. vene ajelehtii kohti hiekkarantaa. Ankkuri mereen mutta liian myöhään köli osuu mainingissa hiekkaan. Vika oli kiinnijäänyt polttoaine hana. Pois päästiin omin neuvoin.
-- Vieraaseen luonnonsatamaan tulo pimeällä (en tee enää) Ankkuri mereen ja kohti rantaa. Tyttöystävä hyppää rannalle ja samalla klonk köli kiveen. Ollaan sillä etäisyydellä että takaisin veneeseen ei enää pääse kiipeämään eli yksin hakemaan vierestä paikkaa. Koitettiin ensin vetää venettä sivummalle mutta aina sama tulos.
-- Yksin spinnulla pitkin ströömiä turku -- uusikaupunki. noin 3m/s tuulta ja kaikki hyvin kunnes ströömi loppuu ja tuuli täysin vastaiseksi. Kyllä se spinnu alas tuli ja sitten pakkia iso purjeissa ja kohta on melko kapea. No ei tässä muuta tapahtunut kun että oli hetken vähän kiire.
Eipä ole hirveästi sattunut mutta purjehdusmaileja vasta 5000 eli viellä ehtii :)
>>Vieraaseen luonnonsatamaan tulo pimeällä (en tee enää
Kannattaa pimeällä jäädä ankkuriin lahdelle ja vasta aamulla viedä vene rantaan. Vaikka rantaanmeno onnistuisikin, niin on ankkuriin jääminen kymmenen kertaa helpompaa (ankkuri pohjaan ja sopivasti köyttä, siinä se) kuin rantaköysien viritteleminen mäntyihin umpipimeässä.
" ne riskit jätetään tunnistamatta, jotka liittyvät vaikkapa saapumiseen tuntemattomaan satamaan pimeässä tai ollaan ajattelematta rannikon mataloitumiseen liittyviä hyökyaaltoja tai pimeässä luotetaan pelkkään plotteriin jne. "
Näin juuri. Mitä kovempi keli, sen suurempi syy pysyä merellä kunnes aamu valkenee. Vene piihin ja yhtä lukuun ottamatta kaikki nukkumaan. Kokemattomalla on sen suurempi kiire maihin, mikä kurjempi keli eli riskin otto kasvaa turhaan.
Kerran huomasi kannella irralisen rengassokan. En ymmärtänyt reagoida siihen. Tais olla seuraavana päivänä sitten purjeita nostaessa lopsahti alavantti irti. Se oli vanttiruuvin pultin sokka, joka oli irronnut. Olen sen jälkeen alkanut teippaamaan sokat kiinni tai pyrkinyt käyttämään haarasokkia.
Käytiin kaverin Albin expressillä Gotlannissa, sattu olemaan se runtti samalla viikolla ja G:n kortit oli Hangossa loppu, meillä joku vanha yleiskortti. Siellä länsirannikolla nähtiin hyvännäköinen satama, iso laituri eikä yhtään purkkaria!
Äkkiä sinne, mutta kovassa tuulessa purjeilla kaijaan kaartaessa köli pohjaan kiinni, ja paatti alkoi laahautua kyljellään kohti rantaa.
Palokunta kävi sitten vinssaamassa laituriin, jonka vieressä juuri senverran vettä että kellui ja päästiin aikanaan omin avuin poiskin, mitään ei hajonnut, vahva vene.
Opetus, ajantasainen kartta mukaan reissuun, tuolla pohjahiekat liikkuu ja olosuhteet muuttuu.
Tuosta riskien välttämisestä tulee heti mieleen toinen, yhtä tärkeä asia: Riskien minimoiminen, jos ja kun jotain tapahtuu.
Esimerkki: Tänään ajettiin vaan alle tunnin matka, Lähteelästä Linlohon, eli Porkkalanniemen ympäri. Koska oltiin jo telakalle menossa ja kausi ohi, ajettiin tuo lyhyt pätkä koneella, ei ollut tarkoituskaan enää purjehtia. Silti laitoin ennen lähtöä ST-fokan nostovalmiiksi ja otin ison päältä suojan pois. Ja ajoin väylällä tuulenpuoleista reunaa.
Taustalla kaikessa on aina se ajatus, että "mitää teen jos kone hyytyy just nyt". Eli purje nostovalmiina ja koneajossa (kohtuullisessa tuulessa) pidetään varoetäisyyttä tuulen alapuolella oleviin kivikoihin, jotta koneen hyytyessä on aikaa ja tilaa ottaa vene hallintaan purjeilla.
Aika harvoin tuolle varautumiselle on ollut tarvetta, mutta on ollut kuitenkin. Ei koskaan omassa veneessäni, koska huollan koneeni itse ja pidän ne kunnossa ja tankissa riittävästi tavaraa, mutta toisinaan muiden veneillä liikkeellä ollessa on kone hyytynyt ja tietysti juuri sillä kriittisellä hetkellä, kun niin ei saisi käydä.
Vastaavaa varautumisajattelua on se, että olen omassa veneessäni sijoittanut sammuttimet (kolme kappaletta) niin, ettei koskaan tulipalo ole minun ja sammuttimen välissä: Eka mahdollinen palopaikka on kajuutan oviaukon kieppeillä, koska siinä on pentry ja konehuone. Siispä sammuttimet on sitlootassa ja salongin pöydän jalassa. Toinen mahdollinen palopaikka on päälaipion kieppeillä oleva lämppäri. Siispä keulakajuutassa ja salongisa on sammuttimet. Kun olen kahdessa venepalossa ollut, niin noita tulipalojakin pitää ihan relevanttina riskinä veneessä.
Niistä kämmäilyistä sitten: Tuo toinen venepalo menee toheloinnin piikkiin: Oltiin kaksistaan kaverin kanssa ajamassa kolmannen henkilön venettä Kustavista Helsinkiin joskus 80 luvulla. Iltamyöhäsellä pläkässä ajeltiin koneella hangon itäpuolella, kun kaveri päätti laittaa kahvit tulille. Kaveri tankkasi ensin sen hellan (origo) ja laittoi veden kiehumaan. Vartin päästä menin katsomaan, että missä vika kun ei vesi vieläkään kiehu. Kun nostin pannua hellalta, levisi liekkimeri pannun alta koko pentryyn ja turkille ja jokapaikkaan! Kaveri oli tankannut hellaan katalyyttilämmittimeen tarkoitettua kevytbensaa. Liekit saatiin lopulta sammutettua pyyhkeillä ja sillä kahvivedellä. Tarinan opetus: tuplatsekkaa se, mitä ainetta mihinkin laitteeseen olet tankkaamassa... varsinkin jos vene ei ole omasi.
ja mihin tankkiin. Yhdessä veneessä kerran epähuomiossa tankattiin dieseliä septitankkiin jokunen litra ennen kuin joku huomautti asiasta.
Dieselin tankkaaminen septitankkiin ei ollut niin hankala juttu kuin oli juomaveden tankkaaminen dieseltankkiin.
Jälkimmäinen sattui Baltic Round Race -purjehduskilpailun etappisatamassa Kööpenhaminassa 80-luvulla, kun erään veneen gasti oli meritaudin takia ollut toimintakyvytön purjehduksen aikana. Toimintakyvyn palauduttua hän ajatteli kunnostautua ahkeroimalla satamassa. Kipparia ja muuta miehistöä ilahduttaakseen hän aluksi täytti vesitankin… Kun säiliö oli täyttynyt piripintaan, tulppaa sulkiessaan gasti hoksasi siinä tekstin "diesel fuel".
Kuunari Amazone pudotti viime viikonloppuna ankkurin sitä noistettaessa pohjaan ilman kettinkiä Volotin pohjoispuolelle. En tiedä tarkaan mitä tapahtui, mutta kippari oli ollut tapahtuneesta melko kiukkuinen. Menevät noukkimaan sukeltajan kanssa kallista koukkua tällä viikolla. Tapasin kesällä Gotlannissa kaverin jolla oli paineilmavehkeet mukana. Tarkoitus oli hakea Gotska Sandöstä sinne edellisenä kesänä köyden kanssa pudotettu ankkuri. Itselle käynyt samoin -90 luvulla vuokraveneellä - sain onneksi koukun ja köyden ongittua ylös virvelillä.
Eihän tuota usko Erkkikään että virvelillä
No niin siis sain köyden ongittua ylös virvelillä ja tästä vetämällä ylös myös ankkkurin. Muutakin tullut naarattua. Savupiipustamme sinne köysineen tiputtamani rassin. Kaveri onki keväällä rannasta Bavarian takapenkin. Näkyi Stomälössä keväällä 4 metristä.
Muutamaa erehtymätöntä nillittäjää lukuunottamatta aivan loistava keskustelu! Omista (lukuisista) mokistani yksi mieleenpainuvimmista oli 90-luvun puolivälissä Gotlant runtista kotiinpaluumatkalla tehty lämppärin "korjaus". Yleismittarin avulla löytyi ratkaisu siihen miksei Ardic käynnisty, pieni läpyskä härvelin kyljessä esti virran saannin. No ohitetaan se. Lämmintä ilmaa alkoi puskea, eikun vapaavahti nukkumaan ja luukut kiinni. Muutaman tunnin kuluttua ensimmäinen heräsi yskimiseen, kajuutta täynnä savua. "Pienen" hässäkän jälkeen yksi sammutin oli tyhjennetty luukkuun jossa Ardic oli ja pahimmat katkut tuuletettu pois. Läpyskä oli kuulemma ylikuumenemissuoja.