Rikoshistoriassa ei ole koskaan tapahtunut, että vaimo olisi aloittanut miehensä surmatyön lasten edessä, tullut sitten katumapäälle ja soittanut Häkeen ja sitten muuttanutkin mielensä uudemman kerran ja päättänyt lopulta miehensä päivät lapsen edessä tapahtumien tallentuessa Häken äänitteelle.
Rikoshistoriassa ei ole myöskään koskaan tapahtunut, että vaimo olisi ensin kiduttanut ja tainnuttanut miehensä 9-vuotiaan tyttärensä avustamana, äänittänyt kiduttamisen ja soittanut Häkeen ja soittanut kotimankalla tehtyä äänitettä ja puhunut Häken kanssa samaan aikaan kuin lopetteli toisella kädellä miestänsä.
Sellaista ei tapahtuisi myöskään Agatha Christien tai Hitchcockin teoksissa ja syy on tietysti, että elokuvien katsojat ja kirjojen lukijat nauraisivat moiset stoorit pihalle.
Mikä tässä maassa siis on vikana, että löytyy ihmisiä, jotka tällaiset fantasiat ostavat ?
Poika tarinoineen on tullut maksamaan veronmaksajille jo tolkuttomia summia mutta mikään taho ei näy pystyvän pistämään stoppia teinipojan suurelle huijaukselle.
Em. murhajuoni on sis lähtenyt saman pojan päästä, joka väittää äitinsä juoksennelleen asuntoalueella alasti miesystävänsä kanssa dildot otsassa ja pyydystäneen dildoilla pikkulintuja eläinten uhrimenoihin.
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1733429-juoksivat-alasti-dildot-otsassa-ja-pyydystivat-pikkulintuja-uhratakseen-niita-rituaalimenoissa---anneli-auerin-tapauksen-salaiset-asiakirjat-puhuttavat

Vastaukset 112
Vanhimmat
Veli videoi lasten kauhukertomuksia, jotka hän toimitti syyttäjälle lasten oman äidin vapauduttua SYYTTÖMÄNÄ vankilasta.
Veli (jatkossa V): Käyttäytyskös ne [äiti ja isosisko] jotenkin muuten oudosti.
Lapsi (L): Ne oli sellattii, että ne oli jotenkin tosi ilosia ja.
V: Aivan. No tuleeks sulle jotain muita muistikuvia, kun sä oot kuullu niitteen juttuja ja. Siel Halisissa.
L: Ne on haaveillu muittekin sukulaisten murhaamisesta, et ne sais niitten rahat ja.
V: Miten se esimerkiksi [isosiskon] kohdalla on ilmennyt.
L: No siis, kun mä oon salakuunnellu siinä, niin sitten ne on yhdessä siinä jutellu. Ja sit niinku ne luuli, ettei siin oo ketään kuuntelemassa, niin sitten ne puhus.
V: No sit voitas tulla tänne [sijaisvanhemmille], kun muutitte, niin sä voit kertoo siit [isosiskosta], mitä kaikkee se täällä. Lähinnä tota niitä mitä koskee meidän tappamista tai tämmöstä näin, sä voisit kertoo.
L: No se on, sellattee, et se on varastanut kaikkii kynttilöitä ja tuikkuja ja sytkäreitä ja tulitikkuja, se on tahtonu polttaa tän ja sit se on suihkutellut kaikkialle muurahaismyrkkyä. Ruokiin jääkaappiin ja uuniin ja tonne astianpesukoneeseen ja kahvinkeittimiin ja kaikkialle.
V: Mikä sillä oli tarkoituksena, kun se sitä suihkutteli.
L: No se halus tappaa teidät.
V: Aivan.
L: Ja sitten on varastanu kaikkia vasaroita ja isoi jakoavaimii ja muita työkaluja. Ja sitten se on suihkultellut muurhaismyrkkyy ja sit kaikkee sellaista siivousainetta, mikä on erityisen herkasti syttyvää ja.
V: Mikä se siinä ajatuksena oli.
L: Se oli ajatuksena, et sitten talo palais paremmin.
V: Hö.
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/169
Ja tuon sekopäisen tarinan vuoksi tuomio pitäisi tulla? Tuomarit mielentilatutkimukseen yhdessä Hejacin töttöröötyyppien kanssa.
"Tuomarit mielentilatutkimukseen"
Joukkoraiskauksista joukkokutistamoon.
250 mg Raid -pullo muurahaismyrkkyä sisältää deltametriiniä 75 mg. Kooman aiheuttava annos on 100-250 mg/kg eikä siitä lähde vielä henki.
60 kiloa painavan ihmisen saaminen koomaan muurahaismyrkyllä vaatisi 180 pulloa Raid -suihketta.
Se pitäisi suihkuttaa suoraan suuhun tai injisoida verenkiertoon. Kaapin hyllylle suihkuttamisesta ei ole hyötyä.
Muurahaismyrkky -fantasian kertoja kärsii paranoidisesta psykoosista (kuten dildofantasiankin kirjoittaja).
Oikea apu heille on M1-lähete psykiatrisen avun piiriin.
On se kumma ettei veljellä äly vähtänyt ennenkuin alkoi videoida...
Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia !
Jos tulot on nousseet 1000 % lasten ansiosta, niin ei kannata lusikkaa tilalle tarjota.
Money makes the world go around...
Tässäkin ketjussa lolloannulisti sepustanut samat idiotisminsa ja vastaillut itselleen. Aika noloa, et ole niitä penaalin terävimpiä kyniä ))
Voi pikkusta, etkö ehtinyt ängetä väliin pedofiilijuttujasi vai mikä noin kiukuttaa ?
raha pyörittää maailmaa- ja saatananpalvojat.
ps.
Ulvilasurma VIRANOMAISET TODENNUT UHRIN olleen surmapäivän yhteydes polisiin ja SE EI LIITY ASIAAN
SIIS VIRANOMAISET ON TODENNEET ETTÄ UHRI psykolgi-jännämies?Jukka S. Lahden olleen koko surmapäivän puhelimessa yhteydessä poliisiin PORVOO BORGÅåån ja että tuo poliisi oli myös kuollut seur päivänä- ja että myös J.S. Lahden psykologi-tuttava oli löytynyt seuraavana päivänä kuolleena merenpohjasta - töölönlahdesta?- ja että NÄMÄ ASIAT EI LIITY MITENKÄÄN surmatun Lahden TAPAUKSEEN- TIETENKÄÄÄNNN EII!!!
Jos siis viranomaiset noin toteaa ja iltalehdet ei asiasta kirjota niin ei ole syytä epäillä- !!
ps.
tietääks kukaan aukeaako parvekkeen ovet yleensä sisäpuolelta ollenkaan?
Anneli Auer vapaaksi maailman tuskasta. Auer pitää lähettää tuomittavaksi USA:han jossa Auerin kaltaiset tappajat saavat todellista oikeutta sähkötuolissa!
Poika pakkopaitaan ja lähimpään vankimielisairaalaan loppuiäksi.
Poika kertoi 2009 kuulusteluissa:
- Koulussa kivaa, kavereita on
- On kertonut parille kaverille, että murhaaja tuli ja murhas iskän, mutta että hän ei nähny mitään kun oli sängyssä
- Kuuli, että lasia meni rikki ja sitten isä alkoi huutamaan ("jotain äää ja sellast ja sitä sattui"), mutta poika pysyi sängyssä
- Kuuli kun äiti meni soittamaan puhelimella, mutta ei kuullut mitä äiti puhelimeen sanoi
- Oli sängyssä koko ajan, nousi vasta, kun poliisit tulivat
- Ei kuullut vanhemman tytön ääntä, eikä tiedä missä tämä oli ("Mää luulin, että se oli siel omas huonees nukkumassa)
- "Joskus aamulla" vasta selvisi mitä oli tapahtunut
- Ei nähnyt kuollutta isäänsä missään vaiheessa
- Muisti, että poliisit tuli illalla, mutta ei muista, nousiko itse "vasta aamulla"
- Ei ole halunnut asiasta jutella äidin kanssa, koska alkaa itkettää (pari kertaa on puhunut ("silloin kun me muutettiin"), mutta tytön kanssa ei koskaan)
- Pelkää joskus, että murhaaja tulee takaisin, jos saa tietää, missä he asuvat
- Ei tiedä olivatko muut sisarukset hereillä ko. yönä (vaikka nukkui samassa sängyssä yläpedillä)
- Äänestä tuli ensimmäisenä mieleen, että joku heittelee astioita kaapista lattialle (ei ollut koskaan heillä sellaista tapahtunut, tuli vain mieleen)
- Muistelee, että sai ekan kerran kuulla mitä oli tapahtunut, paikalle tulleilta poliiseilta
- Ei ollut koskaan kuullut isän huutavan niin aiemmin
- "Just ennen ku lopetti huutamisen, huusi Annuu"
- Kuuli äidin olevan puhelimessa, koska "kun puhelimen nappeja painaa, niin siitä kuulu semmonen ääni"
- Muisteli, että lasia rikottiin koko ajan kun äiti oli puhelimessa ja isä huusi ("tai sit mä vaan muistan väärin")
- ei kuullut kenenkään juoksevan tai avaavan tai sulkevan ovea
- ei kuullut tappelun ääntä tai auton ääntä
- sanoi, että ehti nukahtaa vielä kerran ennenkuin poliisit tulivat
- sanoi, ettei nukahtanut nukkumaan mennessä ennenkuin lasiääni alkoi
- sanoi, ettei ennen lasiääntä kuullut mitään ja kaikki varmaan nukkuivat
- sanoi nähneensä Jukan tulleen kotiin ennenkuin meni nukkumaan ja kaikki oli hyvin
- ei ole ollut huolissaan isään tai äitiin liittyen aikaisemmin
- "ei ole hajuakaan ketä se vois olla" (joka tuli ja murhasi)
- Ei tiedä mitä äiti ajattelee "ku en mä osaa lukee ajatuksia"
- ovat olleet "jotain kaks vuotta tuolla ihan rauhassa" niin ei enää pelota, ei usko että murhaaja tulee
- jos pelottaa, turvautuu äitiin
- vanhin tyttö on "ihan kiva", mutta murheissa turvautuu äitiin
- kysyttäessä, onko äiti joskus suuttunut, sanoo, että kyllä joskus suuttuu, jos rikotaan jotain, ja sit voi tulla kotiarestia tai joutuu nurkkaan seisomaan
- äiti ei suutu paljon
- ei pelkää, että äiti tulisi pahalla tuulelle
- Jukka ja AA eivät suuttuneet koskaan toisilleen "ainakaan sillon ko mää näin"
- äiti on joskus tukistanut "mutta se ei satu yhtään"
- äiti ei lyö "eikä mitään semmosta"
verratkaa. Kun Suomen oikeuslaitos ei siihen pysty.
Poika kertoi 2011 kuulusteluissa:
"Äiskä ja äiskän miesystävä juoksivat alasti asuinalueella dildot otsassa ja pyydystivät pikkulintuja dildoilla uhratakseen niitä rituaalimenoissa."
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1733429-juoksivat-alasti-dildot-otsassa-ja-pyydystivat-pikkulintuja-uhratakseen-niita-rituaalimenoissa---anneli-auerin-tapauksen-salaiset-asiakirjat-puhuttavat
Näin nolosti kävi poikaparalle kun meni asumaan uskovaisen enon hoteisiin.
Niin, vain mielisairaat hihhulit voivat keksiä moisia tarinoita ja aivopestä
lapsen uskomaan niihin.
Jus joo mikä tuo dildo on?
Kuluu varmasti pikkulapsen sanastoon.
Helpoin ja paras kansan rahastus makhdollisuus kaikille asiaan "hoitaville" tutkiville" ja sijaisvanhemmille.
http://www.lokakuunliike.com/niina-bergin-blogi
"Lapset muuttuivat muutettuaan sijaisvanhempien luokse. Muutos oli huomattava. Isoisän mukaan aikaisemmin välit pojan perheen kanssa olivat hyvät ja he pystyivät tukeutumaan toinen toisiinsa. Isoäiti kertoi, että aiemmin kaikilla neljällä lapsella oli hyvät keskinäiset välit, mutta kaksi kuukautta sen jälkeen, kun vanhin tytär muutti pois sijaisperheestä, välit viilenivät. Sijaisvanhemmat kieltäytyivät tuomasta muita lapsia tapaamisiin, joissa vanhin tytär oli paikalla. Isoäiti kertoi, että selitykseksi annettiin se, että toiseksi vanhin lapsi pelkää vanhinta tytärtä.
Kolmen nuorimman lapsen käytös muuttui heidän vieraillessaan isovanhemmilla sen jälkeen, kun he olivat muuttaneet sijaisperheeseen. Isoäidin mukaan lapset olivat muutoin aina iloisia ja leikkivät kaikki leikit ja pelit, mitä oli. Mutta sitten kun he tulivat sijaisvanhempien kanssa, lapset istuivat vain heidän vieressään eivätkä liikkuneet mihinkään.
”Kyllä tämä on niin mätää tämä touhu, että kyllä siellä on jotain ihmeellistä täytynyt tapahtua”, isoisä totesi ja viittasi lastenlasten ja sijaisvanhempien muuttuneeseen käytökseen.
Isovanhemmat eivät ole enää keskusteluväleissä oman poikansa kanssa. Isovanhemmat eivät ole pitkään aikaan saaneet tavata sijaisperheessä asuvia lapsenlapsiaan. Viimeksi isovanhemmat ovat nähneet lapset hyvin lyhyesti kesällä 2012, kun olivat sattumalta samassa satamassa sijaisvanhempien kanssa. Kun isovanhemmat olivat menneet tervehtimään lapsia, tytöt eivät olleet puhuneet mitään ja poika oli sanonut, että ”me ei haluta olla teidän kans missään tekemisissä”.
Muutoksen lapsissa huomasivat myös Halisissa asuneet lasten vanhat kaverit, jotka olivat odottaneet kaveriensa kotiin palaamista innoissaan. Lapset kulkivat kavereiden ohitse noteeraamatta näitä mitenkään. Yksi lapsista totesi vain, ettei hänen nimensä ole X, kun vanha hyvä kaveri pyysi häntä tällä entisellä lempinimellä leikkimään."
outo sijaisperhe.
manipuloinnin mestari. Uskovaisia nääs...
Pedotuomio tuli jo, kohta murhatuomio.
Pedoannulisteja v-tuttaa, kuinkahan pahaksi meneekään ennen murhatuomiota, varmaan teette joukkoitsemurhan sitten ))
"Äiskä ja äiskän miesystävä juoksivat alasti asuinalueella dildot otsassa ja pyydystivät pikkulintuja dildoilla uhratakseen niitä rituaalimenoissa."
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1733429-juoksivat-alasti-dildot-otsassa-ja-pyydystivat-pikkulintuja-uhratakseen-niita-rituaalimenoissa---anneli-auerin-tapauksen-salaiset-asiakirjat-puhuttavat
Eikö 12-15 vee pojalla pitäisi olla jo keinovaginat mielessä ?
LOL
En niinkään ajattelis poikaa vaan ulvilan talon emäntää miessystävineen. Anneli on outo lintu ja voinut keksiä kaikenlaista sekoittaakseen lasten mielet perinpohjin, jotta kukaan ei uskoisi. Mistäköhän tietää mitä aineita käytetty, viinaksia sammumiseen asti ainakin ja Kukkanen on paljastanut ( faktaa)että löytänyt A:n sammuneena ( useinkin)... miten sit lapset kun äiti makaa sammuneena? Kuka huolsi?
AA:n mieltymykset ovat olleet outoja. Pääkallokakkuja ja Luurankoviittoja ja naamareita perskerhon sivuilla. Hirviöt ja kummitukset, pääkallot pääosassa lasten juhlissaki? AA.n motto: Luuranko kaapissa tuo iloa ja kauhua vuosiksi eteenpäin!
Kun itse ei voisi kuvitellakaan että tekis mitään moista lasten juhliin.
Ai ei edes Halloween juhliin? Olet idiootti.
"Hirviöt ja kummitukset, pääkallot pääosassa lasten juhlissaki?"
Lapset ovat maailman sivu rakastaneet Halloweenia.
Halloweenista on kuitenkin vielä piiiiiiiiiiiiitkä matka siihen kun poika väittää nähneensä äitinsä juoksemassa asuinalueella alasti miesystävänsä kanssa dildot otsalla pyydystämässä dildoilla pikkulintuja uhrimenoja varten.
On selvää, että poika tarvii psykiatrista apua.
Anneli Auer, Jammu Siltavuori, Virpi Butt ja Nils Gustafson kaikki syyttömiä. Jos vankilasta kysytään niin se on syyttömiä täynnä!
Mikset laittanut omaa nimeäsi listaan?
Ai niin, eläimiin sekaantuminen ei taida enää olla rikos...
Lampolat mielessä yötäpäivää.
Hullu-Lampolako itte? Onko kumisaappaat jalassa?
Oikeuslaitoksen kuuluisi lavastaa tuo dildojuoksu ja laskea montako pikkulintua saavat pyydystettyä rituaaleihin.
Totta maar reko pitää tehdä ennenkuin hutkitaan !
Ei enää puutu kuin kansanäänestys asiasta
Älä yllytä, ne pian järjestävät sen, huutoäänestyksen torilla. Onhan tästä äänestetty jo useamman kerran käräjillä pienemmällä porukalla. "Syytön" ääniä on muuten enemmän jos kaikki tähän mennessä annetut lasketaan yhteen.
Parempi kansanäänestys kuin KKO.
Syyttäjä vaiensi puolustuksen todistajan tekemällä hänestä perättömän syytteen.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288745938519.html?pos=ok-trm-uutk
Onpa annulistit lapsellisia kun tuollaisia juttuja sepittävät ja poliisia muka sama "murhaaja" uhkaillut, kummallista kun ei tiedä itse tiedä mistään uhkailusta ))
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014100218714967_uu.shtml
Eikös fysioterapeutille tekaistu alunperin syyte vanhasta salassapitorikkeestä ? :D
Tämän kuuluu olla ylempänä kuin typerän Johnny 88:n idioottimainen
avaus samasta aiheesta.
oppp.
Kautta put-inin !
sano Moskovan Tiltu.
MP-jengin teko ?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12147539
Veikkaan, että Koivistolla on vahvin kandidaatti.
Nyt se selvisi, putin syyllinen, sehän kuuluu mp-jengiin ja siksi se oli rikollisrekisterissä, mutta ei voida syyttää tai tulisi sota. Kyllä te annulistit olette sitten nerokkaita, mutta auerska oli kuitenkin osallisena niin täytyy sekin tuomita.
Näin on.
ok!
Maailman ensimmäinen etukäteen äänitetty murha ! LOL
Hehe
https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf
S. 80: "Ensipartion tultua paikalle Lahden pään vammat ovat olleet niin tuoreita, että valokuvista ilmenevin tavoin verilammikko on vielä suurentunut."
S. 55: "Valokuvissa näkyy lisäksi, että uhrin päästä on pesuhuoneen oven eteen vuotanut verta sisältävä lammikko, joka on ensipartion paikalla ollessa edelleen laajentunut."
"Vatsan seudun pistovammojen ilmeinen tuoreus on havaittavissa myös ensipartion ottamissa kuvissa 23, 25 ja 26 (etpk s. 374-375). Myöhemmin otetussa kuvassa 35 (etpk s. 381) näkyy, miltä sama kohta on näyttänyt kuivuneena."
Murhaajakin vielä paikalla poliisien tullessa.

Ehti murhaaja sentään kädet pestä vaikka puhelimeen jäikin.
"puhelimeen jäikin".
No missä välissä se puhelimessa ollut ehti sen murhan tekemään ?
auerskalla ainoana ollut tunteja aikaa. Nyt helpottaa sinuakin kun sait tietää totuuden.
https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf
S. 80: "Ensipartion tultua paikalle Lahden pään vammat ovat olleet niin tuoreita, että valokuvista ilmenevin tavoin verilammikko on vielä suurentunut."
S. 55: "Valokuvissa näkyy lisäksi, että uhrin päästä on pesuhuoneen oven eteen vuotanut verta sisältävä lammikko, joka on ensipartion paikalla ollessa edelleen laajentunut."
"Vatsan seudun pistovammojen ilmeinen tuoreus on havaittavissa myös ensipartion ottamissa kuvissa 23, 25 ja 26 (etpk s. 374-375). Myöhemmin otetussa kuvassa 35 (etpk s. 381) näkyy, miltä sama kohta on näyttänyt kuivuneena."
http://www.hs.fi/arviot/Elokuva/a1305880529144
Syyttäjä vaiensi puolustuksen todistajan tekemällä hänestä perättömän syytteen.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288745938519.html?pos=ok-trm-uutk
"Potilaan ollessa fysioterapeutin talossa remontinteossa, sieltä katosi kulunut Fiskarsin fileerausveitsi. Surman jälkeen todistaja näki lehtikuvassa veitsen, joka kovasti muistutti kotoa kadonnutta. Poliisi ei ole kuitenkaan koskaan suostuttu näyttämään hänelle surma-asetta.
Fysioterapeutti kertoo pitkäaikainen kuntoutuspotilaansa olleen katkera vuonna 2003 saamistaan potkuista Outokummun Luvatalta, jossa hän oli luullut saavansa olla eläkeikään saakka. Hän oli puhunut näistä tunnoistaan touko-kesäkuussa 2006, ja syyttänyt potkuistaan "heppua", jonka todistaja myöhemmin ymmärsi tarkoittavan Jukka S. Lahtea. Potilas asui muutaman sadan metrin päässä Lahden ja Auerin kodista."
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/189
Eikö mitään lapsellisempaa keksinyt ))
Täytyy olla todella idiootti joka tuollaista uskoo.
"Potilaan ollessa fysioterapeutin talossa remontinteossa, sieltä katosi kulunut Fiskarsin fileerausveitsi. Surman jälkeen todistaja näki lehtikuvassa veitsen, joka kovasti muistutti kotoa kadonnutta. Poliisi ei ole kuitenkaan koskaan suostuttu näyttämään hänelle surma-asetta.
Fysioterapeutti kertoo pitkäaikainen kuntoutuspotilaansa olleen katkera vuonna 2003 saamistaan potkuista Outokummun Luvatalta, jossa hän oli luullut saavansa olla eläkeikään saakka. Hän oli puhunut näistä tunnoistaan touko-kesäkuussa 2006, ja syyttänyt potkuistaan "heppua", jonka todistaja myöhemmin ymmärsi tarkoittavan Jukka S. Lahtea. Potilas asui muutaman sadan metrin päässä Lahden ja Auerin kodista."
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/189
tunteroiselle jäi taas kopiointimoodi päälle kun hävisi väittelyn ))

Näköjään, ei tunteroinen muuhun kykene ; )

Seppo on se murhaaja joka Lahden nirhasi.
Peitepoliisina mokoma nysä krpä yritti lavastaa Auerin syylliseksi.
We shall see.
"Hän esitteli oikeudelle kartalta myös tekijän pakoreitit, joista toinen lähti rakennuksen takaa suoraan etelään ja toinen kohti hänen taloaan."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288745938519.html?pos=ok-trm-uutk
miekkosella ei tietenkään ole edes alibia. >:o
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014100218714967_uu.shtml
Eikös fysioterapeutille tekaistu alunperin syyte vanhasta salassapitorikkeestä ? :D
Onko Koiviston kandidaatti pidätetty jo ?
Tekstin lopussa Nykänen kirjoittaa:
”Kaikkein pelottavin on kuitenkin ajatus, että joutuisi viattomana sellaisten syytösten kohteeksi kuin Anneli Auer.
Uskaltaako sitä edes ajatella?”
Tämä on se tärkein opetus!!!!
Tälläin voi käydä teille kenelle tahansa!
Siksi on tärkeää että tästä puhutaan, jotta ymmäretään kuinka mitättömillä, keksityillä tai sairailla väitteillä ihmisiä tuomitaan!
"Tälläin voi käydä teille kenelle tahansa!"
Monella voi olla hyvinkin vastaavia kokemuksia paljon pienemmissä asioissa.
Siltä välttyy kun ei tapa miestään ja raiskaile lapsiaan.
Sinulla näyttäisin niinpä olevan tietoa tekijästä! Oletko se sinä? Saan sellaisen vaikutelman!
"Äiskä ja äiskän miesystävä juoksivat alasti asuinalueella dildot otsassa ja pyydystivät pikkulintuja dildoilla uhratakseen niitä rituaalimenoissa."
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1733429-juoksivat-alasti-dildot-otsassa-ja-pyydystivat-pikkulintuja-uhratakseen-niita-rituaalimenoissa---anneli-auerin-tapauksen-salaiset-asiakirjat-puhuttavat
Mtiä mieltä tuosta dokkarista: http://www.uljas.net/ulvilan-murhamysteeri/ ?
Sunnuntaina katsomaan.
Jos tuomarit eivät uskalla tuomita rikollista, on ainakin hyvä, että tekijä joutuu muuten kärsimään. Eikös tämä rouva suorita rangaistustaan muista pienemmistä rikoksista, kun samalla tutkitaan suurempaa rikosta.
"Äiskä ja äiskän miesystävä juoksivat alasti asuinalueella dildot otsassa ja pyydystivät pikkulintuja dildoilla uhratakseen niitä rituaalimenoissa."
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1733429-juoksivat-alasti-dildot-otsassa-ja-pyydystivat-pikkulintuja-uhratakseen-niita-rituaalimenoissa---anneli-auerin-tapauksen-salaiset-asiakirjat-puhuttavat
Mitään rikoksia ei ole ollut. Poika siskoineen on sepittänyt tarinoita pitääkseen äitinsä vankilassa.
tunteroinen ei tiedä edes, ettei tuomion perusteita julkaista kymmeniin vuosiin, mutta 5 lääkäriä totesi yksimielisesti syylliseksi.
Siinäpähän pedo itket idolisi tuomiota, se kun on lopullinen ja kohta tulee lisää.
"Äiskä ja äiskän miesystävä juoksivat alasti asuinalueella dildot otsassa ja pyydystivät pikkulintuja dildoilla uhratakseen niitä rituaalimenoissa."
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1733429-juoksivat-alasti-dildot-otsassa-ja-pyydystivat-pikkulintuja-uhratakseen-niita-rituaalimenoissa---anneli-auerin-tapauksen-salaiset-asiakirjat-puhuttavat
Poliisit kulkivat ovelta ovelle kyselemässä havaintoja, mutta kukaan asuinalueella ei ollut nähnyt kahden aikuisen juoksevan alasti dildot otsassa pikkulintuja pyytämässä...
Harvoin varmaan virkavaltakaan yhtä noloon tilanteeseen joutuu.
Syyttäjähän kertoi selvästi että Auerin tuomio on MIELIPIDE!
Annelin (ja Kukan) tuomiot riippuvat siis syyttäjänkin mielestä siitä KUKA on tuomitsemassa ja mitä kyseinen tuomari OMISTA lähtökohdistaan on mieltä asiasta.
Syyttäjähän selvästi sanoi että oikeuden tuomarit saavat itse päättää mitkä seikat hyväksyvät näytöksi ja mitkä asiat todisteiksi.
Tuomarit voivat oman päänsä mukaan jättää haluamansa osat esim. syyttömyyttä tukevat tosiasiat ja todisteet pois. (kuten tässäkin on käynyt)
ja hyväksyä vain ne näytöksi mitkä seikat sopivat heidän omaan mielipiteenseensä.
Voidaankin kysyä onko tälläinen OIKEUTTA?!
Kannattaa muistuttaa mieliin tuomiolauselma:
15-vuotiaan tytön kertomus on tukenut lähtökohtaista olettamusta Jens Kukan ja Anneli Auerin syyttömyydestä.
Tyttö on KIELTÄNYT KAIKKI itseensä kohdistuneet rikokset ja ilmoittanut ettei hänellä ole mitään tietoa mistään muihinkaan lapsiin kohdistuneista väitetyistä rikoksista.
Lääkärintutkimus vahvistaa 15-vuotiaan tytön kertomuksen. Hänestä EI ole havaittu mitään löydöksiä, jotka viittaisivat mihinkään rikokseen!!!
Miten jotkut voidaan tuomita sellaisista rikoksista minkä asiaomistaja eli ns. väitetty uhri KIISTÄÄ ja lääkärit TODISTAA todeksi?
Eli kun uhri sanoo ettei mitään rikosta häntä kohtaan ole tapahtunut (eikä hän ole mitään rikosta muitakaan lapsia kohtaan nähnyt) ja lääkärin tutkimus VAHVISTAA että tyttö kertoo totuuden, niin miten tuomarit voivat tuomita siitä huolimatta?
Tyttökö olikin ainoa uhri, mistä tuollaista sait päähäsi ))
"Äiskä ja äiskän miesystävä juoksivat alasti asuinalueella dildot otsassa ja pyydystivät pikkulintuja dildoilla uhratakseen niitä rituaalimenoissa."
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1733429-juoksivat-alasti-dildot-otsassa-ja-pyydystivat-pikkulintuja-uhratakseen-niita-rituaalimenoissa---anneli-auerin-tapauksen-salaiset-asiakirjat-puhuttavat
Poliisit kulkivat ovelta ovelle kyselemässä havaintoja, mutta kukaan asuinalueella ei ollut nähnyt kahden aikuisen juoksevan alasti dildot otsassa pikkulintuja pyytämässä...
Harvoin varmaan virkavaltakaan yhtä noloon tilanteeseen joutuu.
Vuonna 2011 Hovioikeus alisti Turussa noituudesta tuomitun Annel Auelin upotuskokeeseen Aurajoessa, mutta nainenpa pitikin nokkelasti veden alla suunsa kiinni ja säästi henkensä. Noitana hänet kuitenkin poltettiin 2014?
Ai niin sori.. tuo olikin vain takauma 1600-luvulta...
"Kun ollaan 2000-luvulla Suomessa ja iltapäivälehdessä on aukeaman juttu aiheesta kissankokoisella otsikolla ”Naispaholainen?”, niin on pakko nipistää itseään.
Väkisin tulee mieleen, että kun Salakirjat on juuri saanut suomennettua ja julkaistua Heinrich Kramerin klassikon Malleus Maleficarum (Noitavasara) vuodelta 1486, niin jutun seuraavat todisteet syyttäjä luultavasti kaivaa sieltä?"
1400-luvulla julkaistulla Noitavasaralla eli Malleus Maleficarumilla oli keskeinen ja tuhoisa rooli Euroopan noitavainojen historiassa.
"On olemassa myös noitia, jotka osaavat noitua tuomareita pelkällä katseella ja silmänluonnilla, ja jotka myös avoimesti rehentelevät, ettei heille voitaisi tehdä mitään." > miksei se itkeny, miks se oli keränny tyhjä purkkeja, mikse tarjos ristiäisissä vaan jäätelökakkua eikä itse tehtyjä pullia, miksei sillä ollu kaunista mekkoo päällä... kyl sen täytyy olla syyllinen...?!
Noitavasara kuuluu maailman tuhoisimpiin kirjoihin vastenmielisenä ja sairaana teoksena: kirja nimittäin antaa ohjeita noitien tunnistamiseen, kuulusteluun ja kidutukseen, ja tähän tarkoitukseen sitä käytettiin Euroopassa ahkerasti usean vuosisadan ajan. Kirjaa voikin tutkia paitsi kulttuuri-, myös oikeushistoriallisesta näkökulmasta.
Noitavasaran avulla noitaoikeudenkäyntien koko prosessi muuttui täysin. Aiemmin tällaiset tapaukset olivat asianomistajarikoksia, ja tuon ajan oikeuskäytännön mukaan vastuuseen joutui syyttäjä, jos tällaisesta rikoksesta syytetty todettiin syyttömäksi!!!!!
Noitavasaran myötä viranomaisista tuli syyttäjiä, eikä mahdollisista perättömistä syytteistä joutunut enää vastuuseen kukaan!!! KUTEN EI NYTKÄÄN!!!?
Noituudesta tavattiin tyypillisesti syyttää epätoivottuja henkilöitä, ja sitä voidaankin pitää ihmisten keskinäisen vallankäytön välineenä. Suomessa vain pieni osa noituussyytöksistä tuli viranomaisten taholta, suurin osa tuli tavallisilta ihmisiltä.
Noitavasarassa annetaan yksityiskohtaisia ohjeita noitien kuulusteluun ja tunnistamiseen; kidutuksella hankittua tunnustusta pidettiin luotettavana.
Samoin kuin Suomen poliisi pitää 2010-luvulla, painostamisella, valvottamalla, valehtelemalla, kiristämällä, uhkailemalla lapsien huostaanotolla, ym. saatua "tunnustusta" pätevänä osoituksena syyllisyydestä, vaikka jokainen tietää että kiduttamalla saa tunnustamaan mitä tahansa, muttei se sitä "tunnustusta" todeksi tee!
Ihminen ei ole vuosisadoissa mihinkään muuttunut, valitettavasti.
Kaikkiaan noitavainojen aikana ihmisiä tuomittiin Suomessa poltettavaksi, teloitettaviksi tai hukutettaviksi noitina noin 60 henkeä, useat juuri Turussa! Ohjekirjana niissäkin noitavainoissa toimi 1487 laadittu Noitavasara, Malleus Maleficarum.
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9525774619&gclid=CPTTqaTnk8ECFaHbcgod2yAAsQ
Ennen sentään riitti ruumiit todisteeksi abortin tekijöiden tms syyllisyydestä, nykyään yritetään uskotella lentävien huppareiden murhailevan. Kovasti on menty takapakkia, mutta onneksi oikeus voittaa tässäkin ja auerska pysyy vankilassa.
Ennen sentään riitti ruumiit todisteeksi abortin tekijöiden tms syyllisyydestä, ja immenkalvon menetys raiskailun osoittamiseen. Nykyään yritetään uskotella jopa neitsyitä raiskatun tärähtäneitten teinien sepittämien dildofantasioitten ja julkisten kuntosaliorgioitten avulla.
Järkyttävästi on menty takapakkia, mutta onneksi oikeus voittaa lopulta ja Auer vapautetaan pojan lavastamista syytteistä ja vuosisadan sekopäisimmästä seri-tuomiosta.
Tämä yhteiskunta on mennyt liian pitkälle teinien hyysäämisessä ja nyt sille tulee stoppi. Onneksi poika on jo iässä jossa joutuu kantamaan rikosvastuun tekosistaan. Eikun poika töihin ja korvaamaan tuhoamansa 3 miljoonaa takaisin veronmaksajille.
Kuntosaliin oli muillakin asukkailla pääsy... !
Ja läpi meni oikeudessa.... !
LOL
>:o
Pistä ihan vaan samaan viestiin kaikki idiotismisi, turha vaiva montaa viestiä lähetellä peräjälkeen ))
Ennen sentään riitti ruumiit todisteeksi abortin tekijöiden tms syyllisyydestä, ja immenkalvon menetys raiskailun osoittamiseen. Nykyään yritetään uskotella jopa neitsyitä raiskatun tärähtäneitten teinien sepittämien dildofantasioitten ja julkisten kuntosaliorgioitten avulla.
Järkyttävästi on menty takapakkia, mutta onneksi oikeus voittaa lopulta ja Auer vapautetaan pojan lavastamista syytteistä ja vuosisadan sekopäisimmästä seri-tuomiosta.
Tämä yhteiskunta on mennyt liian pitkälle teinien hyysäämisessä ja nyt sille tulee stoppi. Onneksi poika on jo iässä jossa joutuu kantamaan rikosvastuun tekosistaan. Eikun poika töihin ja korvaamaan tuhoamansa 3 miljoonaa takaisin veronmaksajille.
Tarinan jatko-osassa poika löytää itsensä ja vaihtaa lopulta sukupuolta. Niinhän näissä aina käy.
LOL
Ei saa nauraa ! Kyse on vakavasta asiasta.. :D
LOL
Ei pitäisi vammaisia annulisteja laskea koneelle. Tuota siitä seuraa. vastailevat itselleen ))
"Äiskä ja äiskän miesystävä juoksivat alasti asuinalueella dildot otsassa ja pyydystivät pikkulintuja dildoilla uhratakseen niitä rituaalimenoissa."
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1733429-juoksivat-alasti-dildot-otsassa-ja-pyydystivat-pikkulintuja-uhratakseen-niita-rituaalimenoissa---anneli-auerin-tapauksen-salaiset-asiakirjat-puhuttavat
Katso ihmeessä nuokin. Lehto on erikoistunut miesten ja naisten seksiin liittyviin, oikein antaumuksella. Palsan taide on niin hyvää:))
http://rainaruudukko.blogspot.fi/2014/09/pekka-lehto-kalervo-palsa.html
Tosin seksipervoiluihin taitaa kiinnostus rajoittua kuten muillakin annulisteilla. Nyt teki elokuvan pedoilun ja murhan puolustamisesta, mitähän seuraavaksi.
"Äiskä ja äiskän miesystävä juoksivat alasti asuinalueella dildot otsassa ja pyydystivät pikkulintuja dildoilla uhratakseen niitä rituaalimenoissa."
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1733429-juoksivat-alasti-dildot-otsassa-ja-pyydystivat-pikkulintuja-uhratakseen-niita-rituaalimenoissa---anneli-auerin-tapauksen-salaiset-asiakirjat-puhuttavat
Poliisit kulkivat ovelta ovelle kyselemässä havaintoja, mutta kukaan asuinalueella ei ollut nähnyt kahden aikuisen juoksevan alasti dildot otsassa pikkulintuja pyytämässä...
Harvoin varmaan virkavaltakaan yhtä noloon tilanteeseen joutuu.
Tarinan jatko-osassa poika "löytää" itsensä ja vaihtaa lopulta sukupuolta. Niinhän näissä aina käy. LOL
Älä sano ääneen, ettei hellyttävä illuusio kovia kärsineistä lapsista mene rikki !