Olen tapaillut jonkun aikaa miestä joka on paljastunut uskovaiseksi. Eipä se juuri haittaa, vaikka ateisti olenkin ja minunkaan ateismini ei kuulemma haittaa häntä.
Kysynkin, onko kenelläkään kokemusta vastaavasta? Itse en edes tunne ketään uskovaista saati sitten että olisin ikinä seurustellut.
Pieni epäilys on nimittäin päällä josko hän haluaakin "käännyttää" minut tai jotain. Ei hän vielä ole kaupannut uskomuksiaan, mutta tuleeko se jossain vaiheessa kun kyllästyy katselemaan syntistä elämääni??
Hänen kaikki kaverinsa on "niistä piireistä", samoin heiän paremmat puolisonsa.
Minulla on se kuva, kun heikäläiset kokoontuu niin jossain vaiheessa se jumala kaivetaan esiin niihin juttuihin. Ja koska mä en todellakaan voi uskoa, niin olis hiukka naurettavaa kuunnella sellaisia "satuja" puuttumatta asiaan ja en taas haluaisi mennä tyrkyttämään omia mielipiteitäni heille kun niin syvästi uskovat.
Ja tietenkin nuo tietyt periaatteet ovat hieman turhauttavia..
En haluaisi uskonnon takia katkaista tätä juttua, mutta kun en oikeasti näe juuri tulevaisuuttakaan, lähinnä koska tilanne on minulle niin vieras.
On nyt vähän sekavaa tiedän, mutta niin on tämä tilannekin..
Kysynkin, onko kenelläkään kokemusta vastaavasta? Itse en edes tunne ketään uskovaista saati sitten että olisin ikinä seurustellut.
Pieni epäilys on nimittäin päällä josko hän haluaakin "käännyttää" minut tai jotain. Ei hän vielä ole kaupannut uskomuksiaan, mutta tuleeko se jossain vaiheessa kun kyllästyy katselemaan syntistä elämääni??
Hänen kaikki kaverinsa on "niistä piireistä", samoin heiän paremmat puolisonsa.
Minulla on se kuva, kun heikäläiset kokoontuu niin jossain vaiheessa se jumala kaivetaan esiin niihin juttuihin. Ja koska mä en todellakaan voi uskoa, niin olis hiukka naurettavaa kuunnella sellaisia "satuja" puuttumatta asiaan ja en taas haluaisi mennä tyrkyttämään omia mielipiteitäni heille kun niin syvästi uskovat.
Ja tietenkin nuo tietyt periaatteet ovat hieman turhauttavia..
En haluaisi uskonnon takia katkaista tätä juttua, mutta kun en oikeasti näe juuri tulevaisuuttakaan, lähinnä koska tilanne on minulle niin vieras.
On nyt vähän sekavaa tiedän, mutta niin on tämä tilannekin..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta joitakin tapauksia olen nähnyt läheltä.
Olen uskovainen nuorimies, mutta minulle usko on oma asiani. Se vaikuttaa elämääni muiden joukossa vain niin, että en harrasta irtosuhteita enkä itse kerro Jumalaa pilkkaavia vitsejä. Tätä ei kukaan ole huomannut, eikä kukaan pidäkään minua uskovaisena.
Mutta uskovaisia on joka lähtöön. Varoitan sinua ihmisistä, jotka käyttäytyvät jollakin tavalla poikkeavasti ja perustelevat sitä uskollaan. Erityisesti on syytä varoa niitä, jotka määräilevät toisia uskoon perustuen. Tällaista oikeutta ei mikään usko anna. Usko on ihmisen henkilökohtainen asia eikä sitä saa käyttää asiattomiin tarkoituksiin.
Jos miehesi ystäväpiiri muodostuu johonkin pieneen ryhmään kuuluvista uskovaisista, kannattaa vaihtaa miestä. Et tule viihtymään miehen ystävien kanssa kovinkaan kauan. Uskonasiat ovat jo sinänsä tehokas riidan aihe, lisäksi niiden käyttö tekosyynä luo mahdollisuuksia tuhansiin ikäviin tilanteisiin. Yhteistä näille on aina se, ettei järkipuhe auta.
Harkitse tarkkaan, jatkatko tapailuasi. Minä en jatkaisi. Jotenkin voisin itse Jumalaan uskovana kuvitella asuvani sellaisen naisen kanssa, joka on päivittäinkin uskonnollinen. Tämä siksi, että miehenä pystyisin kuitenkin loppujen lopuksi määräämään asioistamme.
En halua loukata sinua, mutta näin lopuksi kehottaisin sinuakin uskomaan Jumalaan. Se on helppoa, eikä aseta elämälle mitään hankalia rajoituksia. Jumala kuitenkin auttaa elämässä, minuakin on auttanut monesti.
Huom! Vaikka jostakin syystä kääntyisitkin uskomaan, en suosittele sittenkään tapailemaan mainitsemaasi miestä. Katkerimpia riitoja ovat kuitenkin eri tavalla uskovien väliset riidat.
Kenenkähä kanssa suosittelisit seurustelemaan? Kumpa olisit pitänyt mielipiteesi ominasi.
Seurustelukumppaneiden arvomaailmassa ei saisi olla ratkaisevia eroja, jotka voivat kyteä hiljaisuudessa ja puhjeta pitkänkin ajan kuluttua - ikävin seurauksin.
**************
Mitä hyötyä olisi ollut mielipiteeni kertomatta jättämisestä? Ajatteletko asiaa vain omalta kannaltasi? Sattuiko kalikka pahasti?
Voisitko kertoa oman mielipiteesi? Yritäpä tällä kertaa vaikka sellaista, että kerrot viestissäsi oman mielipiteesi ja vain sen. Jos haluat arvostella muita, kirjoita vaikka toinen viesti sitä varten.
Keskustelua ei synny ilman erilaisia mielipiteitä. Rakentava keskustelu ei kuitenkaan synny pelkästä toisten arvostelusta.
Kysyit onko kenelläkään kokemusta vastaavasta. Kyllä, minulla on. Tosin mieheni nyt yli kymmenen yhdessäolovuoden jälkeen on (itse)löytänyt myös henkilökohtaisen uskon Jumalaan.
Alussa ainut vastustus tuli joiltakin "uskovaisilta", jotka heti alkuun tuomitsivat suhteen toimimattomaksi ja ennustivat sen loppuvan lyhyeen. Mutta toisin kävi, eikä loppua näy vieläkään.....=)
Oman kokemukseni mukaan erilaiset elämänkatsomukset voi olla jopa todellinen rikkaus. Se edellyttää kuitenkin sitä, että kumpikin kunnioittaa toista, eikä tuputa toiselle omia näkemyksiään. Keskustella toki voi ja se saattaakin olla hyvin hedelmällistä ja molemmin puolin avartavaa.
Edellinen kirjoittaja sanoi osuvasti, että jos mies käyttäytyy poikkeavasti ja perustelee sitä uskollaan ja on varottava niitä, jotka määräilevät toisia uskoon perustuen. Uskoa voi tosiaankin käyttää myös vallan välineenä. Ja se on väärin.
Anna ajan kulua ja katso rauhassa mihin suhde johtaa. Hätiköityjä päätöksiä puoleen jos toiseenkaan ei varmasti kannata tehdä.