Talvisota

avarakatsanto

Mummo kun käy nyt sadatta vuottaan niin hän sai ristikseen taudin nimeltä altzheimer. Hyvin mummo pärjää; pärjää yksinään kotonaan kun vaan joku käy joka päivä, tuo ruokaa ja hoitaa arkityöt. Avarakatsanto hoitaa muiden sukulaisten ohessa. Mutsi loisi lumetkin mutta eihän vanhaa ämmää semmoiseen voi pakottaa. Avarakatsanto hoitaa jos sitä tulee.

Mummo ei enää muista jos edellisenä päivänä on käynyt. Mummo kyllä tunnistaa ja puhuu muttei enää muista. Mutta sodat muistaa; oli viisitoista vuotias talvisodan koittaessa. Ryssä tuli ja mummon ja perheen oli pakko lähteä. Kaikki jäi. Ryssä vei kaiken. Mummo palasi Karjalaan ja sodan lopussa meni vaarin kanssa naimisiin. Sitten tuli taas lähtö; ryssä vei maat, nuoruuden ja tulevaisuuden. Tämän mummo muistaa.

Ja niin muistan minäkin. Minä kerron tämän eteenpäin omalle lapselleni. Toivon, että hän kertoo sen joskus sitten taas eteenpäin.

Me suomalaiset emme unohda; satakaan vuotta ei riitä unohdukseen ja anteeksiantoon.

76

101

    Vastaukset 76

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vähän on mummolla kuin entisen työkaverin äidillä. Kaveri oli rakentanut omakotitalonsa päätyyn yksiön mukavuuksin äidilleen ja kaikki meni hyvin kunnes mummeli alkoi öisin pakata kamojaan lakanaan ja lähtemään evakkoon. Muistaakseni kolmannen evakon jälkeen saatiin sopiva hoitopaikka jossa sai olla ilman evakkoon lähtöä. Ei sitä työssä käyvä voi öitään viettää katsomassa milloin se äitimuori taas evakkoon lähtee yön selkään.

      Se on tuo ikä joka tuo noita ongelmia ihmisen elämään. Alkavat vanhat asiat kertaantumaan.

      Se on tuo mainitsemasi taho ollut ristinämme jo vuosisatoja, emmekä koskaan päässe siitä eroon. Demokratiaa sinne vain pitää toivoa mutta nyt näyttää taas huonolta.

      • Koroljov

        "Se on tuo mainitsemasi taho ollut ristinämme jo vuosisatoja, emmekä koskaan päässe siitä eroon."

        Ilman Venäjää, joka on Suomen perustanut, Suomea ei edes olisi -- ei valtiona eikä kansakuntana. Koska Suomi on Venäjän oma luomus, on Venäjä ollut valmis antamaan Suomelle paljon anteeksi -- jopa Suomen mukanaolon liittokunnassa, joka v. 1941 tahtoi tuhota Venäjän kokonaan.

        "Demokratiaa sinne vain pitää toivoa mutta nyt näyttää taas huonolta."

        Demokratia ei kelpaa lännelle, jos se noudattaa länsimaiden tahdosta riippumatonta itsenäistä politiikkaa. Tämä pätee niin Venäjään kuin muihinkin valtioihin, joita länsimaat eivät kontrolloi.

    • ururufuririiigig

      Se mikä on mennyttä on mennyttä. En kaipaa menneitä rajoja näin on hyvä..

      • Koroljov

        Jos Suomi kuuluisi Euraasiaan eikä länteen, voisi Suomen rajojen tarkistamista hyvinkin harkita. Nehän on aikoinaan nimenomaan turvallisuussyistä jouduttu siirtämään kauemmaksi Pietarista. Mikäli Suomella olisi sotilaallinen liittosopimus Venäjän kanssa, Suomi ei enää muodostaisi potentiaalista uhkaa Venäjän kyljessä.

    • Niin, emme koskaan saa unohtaa niitä hirmutekoja, joihin suomalaiset kommunistit syyllistyivät yrittäessään kusipääkuusisen johdolla ja sen - siis sen, eikä hänen - apuun päätämän puna-armeijan avulla rakentaa suomalaisten kommunistien suunnittelemaa suur-Suomea.
      Tämä oli teko, josta pitää muistaa kertoa myös lasten lapsillekin sillä se tieto ei saa kadota historian hämäryyteen - totuus kommunisteista pitää tuoda esille niin usein kuin mahdollista.

      .........................

      • ktitittiitittii

        Juu,syyttömiä oli lahtarit. Se asia kannattaa painaa villaisella ja unohtaa..

      • ktitittiitittii kirjoitti:

        Tarkoitatko niitä punalahtareita jotka tammikuussa 1918 aloittivat ihmisten murhaamisen? Muita lahtareita LSO:n nykyisiä lukuun ottamatta en tiedä.

      • bcccbbbcccbb
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        No,en tarkoita ja lso:lla ei ole lahtareita. Kannattaa pysyä ajassa ja lahtareista voi lukea historiasta. Eli tartu vaippapöksy kirjaan..

      • ktitittiitittii kirjoitti:

        Juu,syyttömiä oli lahtarit. Se asia kannattaa painaa villaisella ja unohtaa..

        Niin, kommunistit käyttävät mielellään suomalaisia kommunisteja tappaneista henkilöäistä nimitystä "lahtari" ja näin toimien kaikki suurimmat lahtarit olivat todellakin Suomen itärajan takana ja he eivät nimenomaan olleet syyttömiä Talvisotaan vaan päälahtarin kusipääkuusisen kanssa yhdessä laativat suunnitelman Suomen valloittamiseksi. Pyysipä jopa päälahtari kusipääkuusinen stalinlta puna-armeijan tukea Suomen kukistamiseksi Talvisodassa.

        Teko oli niin törkeä ja hirvittävä Suomea ja suomalaisia kohtaan, että meidän pitää aina kommunisteista puhuttaessa muistaa kusipääkuusisen hirmuteot.
        Asiasta pitää kertoa myös tulevillekin sukupolville niin, ettei totuus kommunistien toiminnasta koskaan poistu suomalaisten mielestä.

        .........................

      • yyttytytttyt
        antipunikki kirjoitti:

        Ja samalla vaieta omat valkoisen terrorin teot kuoliaaksi. Aivan kuten felmanninkentällä tehtiin.

      • bcccbbbcccbb kirjoitti:

        No,en tarkoita ja lso:lla ei ole lahtareita. Kannattaa pysyä ajassa ja lahtareista voi lukea historiasta. Eli tartu vaippapöksy kirjaan..

        Kyllä niitä on LSO:lla ja muillakin teurastajilla. Sehän tarkoittaa, se lahtaus, hengen viemistä kohteelta, suolistusta ja nylkemistä. Siinä on lahtauksen kaava. Taisivat punalahtarit moista harrastaa?

      • yyttytytttyt kirjoitti:

        Ja samalla vaieta omat valkoisen terrorin teot kuoliaaksi. Aivan kuten felmanninkentällä tehtiin.

        Niinkö?
        Eikö lahtari sitten olekaan suomalaisen kommunistin tappaja - siis kommunisti?

        Mitä sinä ymmärrät sanalla "lahtari"?
        Kalle käsittää sen lähes poikkeuksetta kommunistin tappajaksi, nimenomaan suomalaisen kommunistin tappajaksi. Jossakin tapauksessa sanaa käytetään myös sen alkuperäisessä tarkoituksessa eli teurastan synonyyminä.

        ................

      • olet väärässä

        >Mitä sinä ymmärrät sanalla "lahtari"?
        Kalle käsittää sen lähes poikkeuksetta kommunistin tappajaksi, nimenomaan suomalaisen kommunistin tappajaksi>

        Käsität nyt täysin väärin taas kerran.

        Ei valkolahtarit erotelleet suomalaisia ihmisiä yhtään mitenkään kun he teloittivat, tappoivat ja murhasivat sairaassa murhanhimossaan keskitysleireillään keväällä 1918.

      • olet väärässä kirjoitti:

      • khkkhkhkhhkkhh
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Kyllä niitä on LSO:lla ja muillakin teurastajilla. Sehän tarkoittaa, se lahtaus, hengen viemistä kohteelta, suolistusta ja nylkemistä. Siinä on lahtauksen kaava. Taisivat punalahtarit moista harrastaa?

        LSO:lla ei ole teurastus porukkaa ollut enään vuosiin. Lahtausta on niin monenlaista,lahtareilla se lienee enempi ollut hakkaamista,ampumista ja näännyttämistä.

      • khkkhkhkhhkkhh kirjoitti:

        LSO:lla ei ole teurastus porukkaa ollut enään vuosiin. Lahtausta on niin monenlaista,lahtareilla se lienee enempi ollut hakkaamista,ampumista ja näännyttämistä.

        Tuo kuvauksesi "sekasotku" muistuttaa suuresti sitä kuvaa joka tavallisella suomalaisella on siitä miten kommunistiset valtiot suhtautuvat oppositioonsa. Tarkoitan lausumaasi: "hakkaamista,ampumista ja näännyttämistä. "

        Noinhan Stalinin kätyrit kohtelivat niitäkin jotka sinne puolen rajaa pakenivat 1918 kapinan lopputiimellyksessä. Lähes kaikki tapettiin tai lähetettiin leireille nääntymään ja kun piti nostaa ylös "Kuusisen kansanarmeija" niin eipä ollut enää suomalaisia vaan piti muuta sakkia kerätä. Sen roistojoukon sitten piti olla alku sosialistisen Suomen armeijalle.

        On siis luojan lykky jotta komut aikoinaan saivat turpiinsa sekä ensimmäisellä että toisella yrittämällään.

        Kommunismi on kansojen syöpä josta ei helposti parane mutta leikkaushoito saattaa vähentää sen vaikutusta ja antaa mahdollisuuden tervehtyä.

      • vcvvcvcbccb

        Niin välttää asian vaippahousu. Eihän lahtarit suomessa tehneet yhden euroopan verisimmistä teurastuksista. Kutittamalla tappoivat ja punikit nauraen kuolivat.
        Mutta stalinkortti kannattaa aina kaivaa kun suomesta puhutaan..

      • vcvvcvcbccb kirjoitti:

        Niin välttää asian vaippahousu. Eihän lahtarit suomessa tehneet yhden euroopan verisimmistä teurastuksista. Kutittamalla tappoivat ja punikit nauraen kuolivat.
        Mutta stalinkortti kannattaa aina kaivaa kun suomesta puhutaan..

        Tuosta nikistäsi päätellen sinulla on tuo vaippahousuikä tuoreemmassa muistissa kuin minulla joten terveisiä vaan sinne vaippaosastollesi.

        Jos todella haluat tehdä itsesi tyhmäksi niin on tietysti hyvä aloittaa mahdollisen vastapuolen halventamisyritykset joskaan siinä et nyt onnistu koska tuo saa vain meidät muut ymmärtämään jotta jotain sinulta puuttuu kun moiseen pitää yrittää turvautua. Valitettavasti se puuttuva osa on järki ja äly jotka ovat hieman eri asioita mutta tuskin itse huomaat eroa koska ne ovat hukassa.

        Ei Suomessa teurastettu edes punakaartilaisia vaan suurin osa kuoli tauteihin ja loput omasta syystään kun aloittivat kapinan eivätkä luottaneet demokratiaan. Samoinhan kävi naapurissa vaikka ensin näyttikin tulevan menestystä, se punaisuus kalpeni ajan mittaan ja meillä sitä kurjuutta riitti vain hetkeksi mutta naapurissa jopa 7 vuosikymmenen ajaksi. Ole onnellinen päästessäsi noin helpolla siitäkin vitsauksesta. Vai mahdatko ymmärtää kun se järki ja äly on päässyt karkuun!

        Stalin menetteli juuri niin tuomittavasti kuin me hänet näemme suurena roistona ja ihmiskunnan vihollisena. Häntä eivät komutkaan pysty pesemään puhtaaksi muualla kuin omassa päässään joka muutoinkin tuntuu olevan varsin kummilla asioilla täytettynä.

      • bibobobobobobobo

        Eli toveri vaippahousu on sitä mieltä että nämä naiset ja lapset ja valtava määrä miehiä kuolivat omaa syytään? Tai ihan kiusallaan kuolivat nälkään ja sairauksiin ja yleisellä hygienialla ja ruuan vähyydellä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Samatein hyväksyt heidän murhat koska he
        aloittivat sen. Vaikka sotien aloitus ei koskaan ole se kumpi ensin painoi liipasimesta vaan paljon monisyisempi . vyyhti. Toki et ikinä ole ollut mikään älykkö
        ja tämä vain vahvistaa käsitystäni.
        Kun sinusta punaisten kohtelu oli oikeudenmukaista vaikka monet tuomittiin kenttäoikeuksissa vailla mahdollisuutta puolustautua kuolemaan. Se oli hyvä.
        Sama toiminta ja syyte sama mutta stalinin terrorismi on paha. Vaikka näytöt maanpetokseen olivat yhtä olemattomat.
        Kuinka vaikea on vaippapojun huomata suomen oikeiston suorittaman mittavan kansanmurhan sitä ei stalinkorttikaan muuksi muuta...

      • bcbcbcbcnncn
        bibobobobobobobo kirjoitti:

        Niin ja kommariksi,lomiksi nimittely ei ole vaippapoikaa kummempia pilkkanimiä. En ikinä ole kommunisteja äänestänyt joten minun kohdalla ei osu edes lähelle.. Hauku vaikka humanisti pelleksi.

      • näin..
        antipunikki kirjoitti:

        Mitä sinä ymmärrät sanalla "lahtari"?

        "Mitä sinä ymmärrät sanalla "lahtari"? "

        Lahtari oli Suomen sisällissodan ns.valkoisen osapuolen säälimätön ja julma teurastaja ja murhamies joka teloitti,tappoi ja murhasi täysin viattomia suomalaisia ihmisiä aivan surutta todella runsaasti.

        Ja todella surkuhupaisaa on se fakta, että noita sinunkin mainitsemiasi lahtareita ei koskaan tuomittu yhtään mitenkään niiden todella julmista ja laitomista veriteoistaan.

        Kun taas Suomensisällissodan toisen osapuolen rikoksiin syyllistyneet henkilöt tuomittiin jopa kuolemaan.

      • näin.. kirjoitti:

        Eikö siis suomalaisia kommunisteja lahtaava kommunisti ole lahtari?
        Mikä hän sitten on?

        ..................

      • voivoivoivoivoivoi..
        antipunikki kirjoitti:

        Eikö siis suomalaisia kommunisteja lahtaava kommunisti ole lahtari?
        Mikä hän sitten on?

        ..................

        "Eikö siis suomalaisia kommunisteja lahtaava kommunisti ole lahtari?
        Mikä hän sitten on?!

        Voi ,voi.
        Pettikö sinulta nyt taas lääkitys?Vai mikä sinulle oikein tuli?

        Lahtari oli Suomen sisällissodan ns.valkoisen osapuolen säälimätön ja julma teurastaja ja murhamies joka teloitti,tappoi ja murhasi täysin viattomia suomalaisia ihmisiä aivan surutta todella runsaasti.

        Ja todella surkuhupaisaa on se fakta, että noita sinunkin mainitsemiasi lahtareita ei koskaan tuomittu yhtään mitenkään niiden todella julmista ja laitomista veriteoistaan.

        Kun taas Suomensisällissodan toisen osapuolen rikoksiin syyllistyneet henkilöt tuomittiin jopa kuolemaan.

      • bcbcbcbcnncn kirjoitti:

        Niin ja kommariksi,lomiksi nimittely ei ole vaippapoikaa kummempia pilkkanimiä. En ikinä ole kommunisteja äänestänyt joten minun kohdalla ei osu edes lähelle.. Hauku vaikka humanisti pelleksi.

        Niin, ja jos punikit eivät olisi aloittaneet punakapinaa niin yksikään suomalainen ei olisi kuollut punakapinassa - ei yksikään.

        ...................

      • erereetre
        antipunikki kirjoitti:

        Niin, ja jos punikit eivät olisi aloittaneet punakapinaa niin yksikään suomalainen ei olisi kuollut punakapinassa - ei yksikään.

        ...................

        Niin ne olisi kuollut lahtarikapinassa...tai valkoisessakapinassa.

      • erereetre kirjoitti:

        Niin ne olisi kuollut lahtarikapinassa...tai valkoisessakapinassa.

        Ilman punakapinaa ei olisi ollut kapinaa lainkaan, juurihan kansan viisastuminen oli 1917 vaaleissa saanut aikaan eduskunnalle oikeistoenemmistön joka punaisia kyrsi. Asiat olisi saatu kuntoon siten ilman kapinaakin.

        On tietysti hankalaa pyrkiä päättelemään sitä miten asiat olisivat jos eivät olisi niin kuin ovat. Se oli kuitenkin myös punaisille onnen kantamoinen jotta he hävisivät ja saimme pitää vapaan demokratian joskin uusia vallankumouspyrkimyksiä hieman jouduttiin suitsimaan. Siitäkin oli vain pelkkää etua. Siihen aikaanhan kommunistinen liike ei ollut demokratian kannalla vaan pyrki diktatuuriin ja olemme jokainen joko nähneet tai ainakin kuulleet syntymävuodestamme riippuen miten niiden kävi, niiden komumaiden Euroopassa. Missä ne nyt ovat paratiisiaan rakentamassa?

      • voivoivoivoivoivoi.. kirjoitti:

        "Eikö siis suomalaisia kommunisteja lahtaava kommunisti ole lahtari?
        Mikä hän sitten on?!

        Voi ,voi.
        Pettikö sinulta nyt taas lääkitys?Vai mikä sinulle oikein tuli?

        Lahtari oli Suomen sisällissodan ns.valkoisen osapuolen säälimätön ja julma teurastaja ja murhamies joka teloitti,tappoi ja murhasi täysin viattomia suomalaisia ihmisiä aivan surutta todella runsaasti.

        Ja todella surkuhupaisaa on se fakta, että noita sinunkin mainitsemiasi lahtareita ei koskaan tuomittu yhtään mitenkään niiden todella julmista ja laitomista veriteoistaan.

        Kun taas Suomensisällissodan toisen osapuolen rikoksiin syyllistyneet henkilöt tuomittiin jopa kuolemaan.

        Olet väärässä!

      • bcbcbbcbc

        Sisällissota olisi syntynyt ilman punaista valoa hty:n katolla. Se oli ollut ilmassa jo useita vuosia ennen varsinaista kapinaa.
        Täällä pohjantähden alla,kirja kuvaa aikaa hyvin. No porvariston ajama saksalainen monarkia nyt ei varsinaista demokratiaa edistävä ole..

      • bcbcbbcbc kirjoitti:

        Täällä Pohjantähden alla nyt ei ole varsinainen historian faktatietoa vaikka se onkin osin sidottu sen aikaiseen maailmaan. On myös tänä päivänä aika vaikeaa asettua juuri sen päivän maailmaan mutta 1917 vaaleissa oli oikeisto, siis ei vasemmistolaiset puolueet saaneet enemmistön eduskuntaan ja siten mahdollisuuden rakentaa oikeaa suomea ilman sosialismin vaaraa jota vasurit silloin naapurin mallin mukaan yrittivät meille ujuttaa.

        Olisiko joku monarkki tarkoittanut vähemmän demokratiaa on asia jota emme pysty kukaan arvioimaan koska kaikki ajattelu asiassa olisi pelkkää kuvittelua. Pitää myös muistaa sen ajan maailmaa joka suuresti erosi tästä päivästä.

        Kun mietitään miten kävi naapurissa kommunismin kourissa niin monarkkihan sinnekin tuli, ensin Lenin ja seuraavaksi todellinen hirmumonarkki Stalin joka tapatti kansaa paljon niin moitittua Hitleriä runsaammin mutta taisi saada komuanteeksiannon koska teki sen oikean uskonnon puolesta. Olisiko siis mahdollinen punaisten voitto estänyt monarkian synnyn? Sitä voi vapaasti epäillä.

        Te ette komulaiset oikein ota asioita kokonaisuuksina vaan pyritte värjäämään punaiseksi kaiken paratiisi taustakuvana, se on kuitenkin pelkkää unelmahöttöä joka kannattaa heittää romukoppaan ja alkaa miettimään onko aatteella tulevaisuutta kun kukaan ei sitä halua käytännön tasolla. Vai tuleeko mieleen viimeisen 10 vuoden aikana montaakaan asiaa joka Suomessa olisi tehty SKP:n aloitteesta? Saattaahan joku asia olla samansuuntainen mitä SKP esittää mutta tuskin eduskunnan aloitteita on montaakaan tullut SKP:ltä parin kolmen viimeisen vaalikauden ajoilta.

      • kvkvkvkkk kvk

        Pitäisikö sinun selkiyttää dikdatuurin ja monarkian ero.En historian eepokseksi väittänyt vaan hyväksi ajan kuvaksi. Tarkkuutta lukemiseen.
        Sinulta puuttuu täydellisesti kokonaisuuden hahmotus sinun maailmasi on vain on ja off.
        Samaten historian ymmärrys on mallia hyvin heikko. Siksi sinun kommentit ansaitusta suomalaisten näännytyksestä ja tappamisesta on ymmärrettävä vain sinun naiviudella.

      • niinkö?

      • voivoivoivoivoivoi.. kirjoitti:

        "Eikö siis suomalaisia kommunisteja lahtaava kommunisti ole lahtari?
        Mikä hän sitten on?!

        Voi ,voi.
        Pettikö sinulta nyt taas lääkitys?Vai mikä sinulle oikein tuli?

        Lahtari oli Suomen sisällissodan ns.valkoisen osapuolen säälimätön ja julma teurastaja ja murhamies joka teloitti,tappoi ja murhasi täysin viattomia suomalaisia ihmisiä aivan surutta todella runsaasti.

        Ja todella surkuhupaisaa on se fakta, että noita sinunkin mainitsemiasi lahtareita ei koskaan tuomittu yhtään mitenkään niiden todella julmista ja laitomista veriteoistaan.

        Kun taas Suomensisällissodan toisen osapuolen rikoksiin syyllistyneet henkilöt tuomittiin jopa kuolemaan.

        Milklä nimellä et kommunistit kutsutte suomalaisia kommunisteja lahtaavia kommunisteja?
        Kalle kutsuu heitä lahtareiksi.
        Olisiko kommunistilahtari mielestäsi osuvampi nimi?

        ...................

      • jfjjjhfhfhrto
        antipunikki kirjoitti:

        Milklä nimellä et kommunistit kutsutte suomalaisia kommunisteja lahtaavia kommunisteja?
        Kalle kutsuu heitä lahtareiksi.
        Olisiko kommunistilahtari mielestäsi osuvampi nimi?

        ...................

        Sinä saat kutsua ihan millä nimellä vain. Olisiko murhaaja vain ihan hyvä.Millä nimellä sinä kutsut lahtaria joka tappoi oikeistolaisia?

      • jfjjjhfhfhrto kirjoitti:

        Sinä saat kutsua ihan millä nimellä vain. Olisiko murhaaja vain ihan hyvä.Millä nimellä sinä kutsut lahtaria joka tappoi oikeistolaisia?

        Niin, Kalle voi kutsua heitä ihan millä nimellä hän haluaa.
        Mutta minkä on sinun käsityksesi - onko kommunistilahtari paremoi nimi kuin pelkkä lahtari kommunisteja lahtaavalle kommunistille??

        Oikeistolaisia tappaneita lahtaria voidaan kutsua joko kommunistilahtariksi tai vain yksinkertaisesti lahtariksi.

        Eikö vaan olekin yksinkertaista - lahtari kuin lahtari olipa kommunisti tai ei ja lahtasipa kommunisteja tai ei.

        ...................

      • helppoa!!
        antipunikki kirjoitti:

        Milklä nimellä et kommunistit kutsutte suomalaisia kommunisteja lahtaavia kommunisteja?
        Kalle kutsuu heitä lahtareiksi.
        Olisiko kommunistilahtari mielestäsi osuvampi nimi?

        ...................

        "Milklä nimellä et kommunistit kutsutte suomalaisia kommunisteja lahtaavia kommunisteja?"

        Tietenkin me normaalit suomalaiset kutsumme noita mainitsemiasi henkilöitä antipunikiksi.

      • helppoa!! kirjoitti:

        "Milklä nimellä et kommunistit kutsutte suomalaisia kommunisteja lahtaavia kommunisteja?"

        Tietenkin me normaalit suomalaiset kutsumme noita mainitsemiasi henkilöitä antipunikiksi.

        Niin, normaalit suomalaset ovat eri asia. Nyt oli kysymys siitä, että millä nimellä te kommunistit heitä kutsutte?

        ................

      • helppoa !!
        antipunikki kirjoitti:

        Niin, normaalit suomalaset ovat eri asia. Nyt oli kysymys siitä, että millä nimellä te kommunistit heitä kutsutte?

        ................

        Nyt oli kysymys siitä, että millä nimellä te kommunistit heitä kutsutte?

        kutsumme noita mainitsemiasi henkilöitä antipunikiksi.

      • helppoa !! kirjoitti:

        Nyt oli kysymys siitä, että millä nimellä te kommunistit heitä kutsutte?

        kutsumme noita mainitsemiasi henkilöitä antipunikiksi.

        Niin, se on täysin kommunistien logiikan mukaista - tietienkin kommunisti on kommunistien logiikan mukaan antipunikki sillä punikkihan on kommunisti.

        .................

      • ifririrrirfiffif
        antipunikki kirjoitti:

        Niin, se on täysin kommunistien logiikan mukaista - tietienkin kommunisti on kommunistien logiikan mukaan antipunikki sillä punikkihan on kommunisti.

        .................

        Antipunikki olkoon siis kommunisteja lahtaava punikki. Nyt sekin siis on selvinnyt ja laht....ei vaan antipunikki saa rauhan.

      • ifririrrirfiffif kirjoitti:

        Antipunikki olkoon siis kommunisteja lahtaava punikki. Nyt sekin siis on selvinnyt ja laht....ei vaan antipunikki saa rauhan.

        Niinpä tietenkin - kommunistille antipunikkikin on punikki suomenkielen ymmärtämisen tökkiessä todella kommunistisesti.

        ..................

      • lkklmklmklmlkmmkml
        antipunikki kirjoitti:

        Niinpä tietenkin - kommunistille antipunikkikin on punikki suomenkielen ymmärtämisen tökkiessä todella kommunistisesti.

        ..................

        Eipä tarvitse sinun taas olla tyhmiä kyselemässä. Olet saanut vastauksen ja rauhan arvon lah... eiku antipunikki.

      • lkklmklmklmlkmmkml kirjoitti:

        Eipä tarvitse sinun taas olla tyhmiä kyselemässä. Olet saanut vastauksen ja rauhan arvon lah... eiku antipunikki.

        Niin, eikö olekin hassua, että sinulle kommunistina antipunikki ja kommunisti on sama asia.
        Tai ehkä se ei olekaan niin kummallista - olethan kommunisti, ja siis katsot olevasi myös antipunikki!!

        ..................

    • sotilaan perillinen

      Yhdellä kakkapojalla näyttää pissa nousseen päähän. Antaapa olla.

      Porvarien Suur-Suomi unelma kääntyi itseään vastaan. Liitto fasismin kanssa kutisti maamme pinta-alaa ja lahjaksi saatu Petsamokin meni. Vainajia ja raajarikkoja tuli valtavasti.
      Aloitus varmaankin haluaa ratsastaa Nato-EU:n lietsoman venäläisvihan siivellä ja kasvattaa sitä. Kovasti ottanee pattiin Nato-EU:n politiikan vararikko Ukrainan kriisin yhteydessä. Ukrainan kansa on maksanut vääristä neuvoista maltaita ja tulee maksamaan.
      Ukrainan kansan vihollinen ei ole Venäjän kansa vaan omat oligarkkikapitalistit.

    • Miksi russakka

      ampui itseään Mainilassa ???

      Onko ne seinähulluja vai mikä ???

    • huuu

      Fakta.
      Suomen porvari oli 1918 maailmanhistorian petomaisin joukkomurhaaja. Rinnalle nousee ehkä myöhemmin Saksan kapitalismin fasistinen muoto.
      Suomen porvari toimi liitossa fasismin kanssa 1939-1944. Kaksi petoa laittoivat päänsä ja aseensa yhteen pussiin.

    • natsi poltti Suomea

      Jo ennen Talvisotaa Suomen porvari oli liitossa Saksan fasismin kanssa ja toteutti uskollisesti natsien neuvoja.
      Suomi olisi voinut valita fasismin vastaisen linjan ja tarvittaessa taistella fasismin vastustajien rinnalla.
      Tämä ei sopinut Suur-Suomi haihattelijoille. Ne tapattivat poikiamme väärän ideologian takia.

      • No ei ihan noin!

        Valehtelet!
        Neukkula ja Saksa sopivat Suomen kuuluvan Neukkulan etupiiriin. Saksa ei voinut tämän sopimuksen vuoksi mitenkään tukea Suomea.
        Miksi valehtelet? Vai etkö todellakaan tiedä asioita?

      • No ei ihan noin! kirjoitti:

        Valehtelet!
        Neukkula ja Saksa sopivat Suomen kuuluvan Neukkulan etupiiriin. Saksa ei voinut tämän sopimuksen vuoksi mitenkään tukea Suomea.
        Miksi valehtelet? Vai etkö todellakaan tiedä asioita?

        Se katsos on tuo TOTUUS kommunistin ja kommunismin pahin vihollinen, sehän vain perin harvoin tukee sitä kantaa mitä kommunismi haluaa julistaa.

        Siksi Neuvostoliitossakin oli kaksi todellisuutta, arkitodellisuus jonoineen ja puutteineen sekä JUHLATODELLISUUS jota puheissa (saarnoissa) korostettiin ja joissa paratiisi oli heti nurkan takana.

        Komu ei tahdo oikein ymmärtää sitä NL - Saksa sopimusta jolla ne jakoivat Euroopan omiksi etupiireikseen, se kun olisi liian syyllistävää oikealle uskolle.

    • agil

      Porvarintollikat. Älkää väittäkö, ettei Suomessa tunnettu Hitlerin Mein Kampf kirjaa.
      Kirja kertoo suorasukaisesti työväenliikkeen ja ylipäänsä kaiken marxilaisuuden tuhoamisesta. Kirja poliittinen lähtökohta oli tuhota Neuvostoliitto, tehdä siitä Saksan siirtomaa ja tuhota fyysisesti NL:n väestöstä suuri osa. Ohjelma sopi suojeluskuntapolitiiikkaan kuin voi silmään.
      Suomen porvari ei säikähtänyt Kansallissosialismi sanassa sosialismia. Se tiesi, että Saksan natsit olivat aidompia suojeluskuntalaisia kuin suomalaiset.
      Suomen porvari ja Saksan fasismi sopivat jo 1935 korkealla tasolla yleisesti kuuluvansa samaan blokkiin. Suomi halusi Neuvostoliitosta alueita ja Saksa Suomesta lounaisrintama-aluetta.
      Mannerheim julisti kesäkuussa 1941: Miekka ei mene tuppeen ennen kuin Suur-Suomi on syntynyt.

      Nykyiset suojeluskuntafasismin perilliset ovat raukkoja kun kiistävät aidon aikalaisen suojeluskuntaopin. Suomen porvarillinen eliitti julisti avoimesti kaikista esiintymislavoista Suur-Suomi-aatetta ja bolsevismin kukistamista. Se että Ryti ja kumpp. ovat hävittäneet konkreettiset sopimusaineistot kertovat raukkamaisuudesta.
      Liitto fasismin kanssa oli raukkamainen ja rikollinen.

      • Timo Espoosta

        >> Suomen porvari ja Saksan fasismi sopivat jo 1935 > Suomi halusi Neuvostoliitosta alueita > Liitto fasismin kanssa oli raukkamainen ja rikollinen.

      • antipunikki

        Miksi kommunistien pitää valehdella jopa historiasta?
        Häpeättekö te ressukat omaa historiaanne vai miksi teidän pitää valehdella?

        ................

      • Fakta puhuu sinua vastaan:
        Emme koskaan saa unohtaa niitä hirmutekoja, joihin suomalaiset kommunistit syyllistyivät yrittäessään kusipääkuusisen johdolla ja sen - siis sen, eikä hänen - apuun päätämän puna-armeijan avulla rakentaa suomalaisten kommunistien suunnittelemaa suur-Suomea.
        Tämä oli teko, josta pitää muistaa kertoa myös lasten lapsillekin sillä se tieto ei saa kadota historian hämäryyteen - totuus kommunisteista pitää tuoda esille niin usein kuin mahdollista.

        .........................

      • "Se että Ryti ja kumpp. ovat hävittäneet konkreettiset sopimusaineistot kertovat raukkamaisuudesta."

        Ennenkuin liittolaissopimus olisi ollut Suomea sitova niin eduskunnan olisi pitänyt hyväksyä se. Kallen tietämyksen mukaan yksikään sen aikaisista kansanedustajista eivät ole koskaan maininnut mitään Saksan kanssa tehdyn sotilaallisen liiton hyväksymisestä - ei yksikään eikä koskaan.

        Miksi näin?

        Ei edes sopimusta vastaan äänestäneet ole asiaa ottaneet myöhemmin esille!!

        Joten mitä ilmeisemmin ei Suomea sitovaa sotilaallista sopimusta ole koskaan ollutkaan muualla kuin kommunismin hapattamissa aivoissa, jotka eivät ymmärrä realiteetteja ja Suomen sen aikaista lainsäädäntöä, joka ei mahdollistanut eduskunnalta salassa tehtyjen sopimusten olleen Suomea sitovia.

        Miten selität sen, että yksikään kansanedustaja ei ole koskaan maininnut moisesta sopimuksesta edes eduskunnassa keskustellun?

        ........................

      • Niin, eivätkö suomalaiset kommunistit syyllistyneetkin todella hirvittäviin tekoihin suomalaisia kohtaan pyytäessään puna-armeijaa valloittamaan Suomen heille!!

        Sellaista hirmutekoa emme voi koskaan antaa anteeksi kommunisteille ja pidämme huolen siitä, että myös tulevat sukupolvet tietävät kommunistien kataluuden suomalaisia ja suomalaisuutta kohtaan.

        ......................

      • antipunikki kirjoitti:

        Niin, eivätkö suomalaiset kommunistit syyllistyneetkin todella hirvittäviin tekoihin suomalaisia kohtaan pyytäessään puna-armeijaa valloittamaan Suomen heille!!

        Sellaista hirmutekoa emme voi koskaan antaa anteeksi kommunisteille ja pidämme huolen siitä, että myös tulevat sukupolvet tietävät kommunistien kataluuden suomalaisia ja suomalaisuutta kohtaan.

        ......................

        Kommunistin mielestä kommunismi ja kommunisti on aina oikeassa joten kenelläkään ei voi olla mielessä että he tekisivät virheitä, virheet kuuluvat muiden toiminnan kuvaan kuten porvarien ja kulakkien. Pahin roisto on kuitenkin vastavallankumouksellinen koska hän on nähnyt valon mutta taistelee silti sitä vastaan.

        Talvisotakin oli ihan suomalaisten vika kun eivät heti antautuneet ja liittyneet puna-armeijaan vaikka pääministeri kuusinen näin oli luvannut. Olemmehan me tosi tyhmiä kun sellaisen paratiisin hylkäsimme, vai olemmeko? Onhan se kaalisoppa hyvää mutta tuskin ainoana ruokana ja ainakaan ilman reiluja lihanpaloja (ei rottaa!).

      • Koroljov
        Timo Espoosta kirjoitti:

        >> Suomen porvari ja Saksan fasismi sopivat jo 1935 > Suomi halusi Neuvostoliitosta alueita > Liitto fasismin kanssa oli raukkamainen ja rikollinen.

        "Lue historiaa, niin tiedät kuka esitti Suomelle aluevaatimuksia 1939."

        Kyse oli aluevaihdosta; Suomi olisi saanut Vienan Karjalasta kunnon korvauksen muutamasta Leningradin edustalla sijainneesta pitäjästä sekä Hangon vuokraamisesta laivastotukikohdaksi (ja Stalin oli lopulta valmis luopumaan Hangostakin -- joku saari sen lähistöllä olisi kelvannut Neuvostoliitolle). Venäläisten turvallisuusnäkökohtia hyvin ymmärtäneet vanhat herrat Paasikivi ja Mannerheim kehottivat Suomen hallitusta myöntymään Neuvostoliiton varsin kohtuullisiin ehdotuksiin. Itsepäinen ja tyhmänylpeä ulkoministeri Erkko dominoi kuitenkin täysin Cajanderin kabinettia. Talvisota oli Erkon sota -- Paasikiven arvio on oikea.

      • Koroljov

        "Kirja poliittinen lähtökohta oli tuhota Neuvostoliitto, tehdä siitä Saksan siirtomaa ja tuhota fyysisesti NL:n väestöstä suuri osa."

        Puolalaisia ja Baltian maiden asukkaita -- myös virolaisia! -- olisi odottanut sama kohtalo, mikäli puna-armeija ei olisi lyönyt natseja suuressa isänmaallisessa sodassa.

        "Suomi halusi Neuvostoliitosta alueita ja Saksa Suomesta lounaisrintama-aluetta."

        Vasta Barbarossan yhteydessä, kun Saksa näytti olevan suursodassa voitolla ja kykenevältä murskaamaan Neuvostoliiton. Siinä tilanteessa alkoi Suomikin ahnehtia "elintilaa idästä".

      • Koroljov kirjoitti:

        "Lue historiaa, niin tiedät kuka esitti Suomelle aluevaatimuksia 1939."

        Kyse oli aluevaihdosta; Suomi olisi saanut Vienan Karjalasta kunnon korvauksen muutamasta Leningradin edustalla sijainneesta pitäjästä sekä Hangon vuokraamisesta laivastotukikohdaksi (ja Stalin oli lopulta valmis luopumaan Hangostakin -- joku saari sen lähistöllä olisi kelvannut Neuvostoliitolle). Venäläisten turvallisuusnäkökohtia hyvin ymmärtäneet vanhat herrat Paasikivi ja Mannerheim kehottivat Suomen hallitusta myöntymään Neuvostoliiton varsin kohtuullisiin ehdotuksiin. Itsepäinen ja tyhmänylpeä ulkoministeri Erkko dominoi kuitenkin täysin Cajanderin kabinettia. Talvisota oli Erkon sota -- Paasikiven arvio on oikea.

        Vaihtaisitko sinä rantatontin ja saaren erämaassa olevaan vähän isompaan metsikköön?

        Niin, ei Kallekaan vaihtaisi.

        Sitä paitsi vaihtokaupan seurauksista meillä ei ole tietoa sillä kuuluihan Suomi kokonaisuudessaan stalinille tämän hitlerin kanssa tekemän sopimuksen perusteella.
        Baltian maat suostuivat stalin vaatimuksiin ja seuraukset me tiedämmekin.

        Tuo yllä oleva on faktaa ja Kalle ei jossittele.

        ..................

      • Koroljov kirjoitti:

        "Lue historiaa, niin tiedät kuka esitti Suomelle aluevaatimuksia 1939."

        Kyse oli aluevaihdosta; Suomi olisi saanut Vienan Karjalasta kunnon korvauksen muutamasta Leningradin edustalla sijainneesta pitäjästä sekä Hangon vuokraamisesta laivastotukikohdaksi (ja Stalin oli lopulta valmis luopumaan Hangostakin -- joku saari sen lähistöllä olisi kelvannut Neuvostoliitolle). Venäläisten turvallisuusnäkökohtia hyvin ymmärtäneet vanhat herrat Paasikivi ja Mannerheim kehottivat Suomen hallitusta myöntymään Neuvostoliiton varsin kohtuullisiin ehdotuksiin. Itsepäinen ja tyhmänylpeä ulkoministeri Erkko dominoi kuitenkin täysin Cajanderin kabinettia. Talvisota oli Erkon sota -- Paasikiven arvio on oikea.

        Tiesitkö, että ehdotukset aluevaihdoista olivat hyökkäämättömyyssopimuksen vastaisia ja näin neukkula ehdottaessaan aluevaihtoja rikkoi sopimusta.
        Suomi ei tietenkään voinut ehdotukseen suostua sillä silloin myös Suomi olisi rikkonut sopimusta.

        ..................

    • aegarg

      pikku factaa tyhmyydeen,punaisten terroriteot olivat hetkiksäisisä ahaa elämyksiä. olevassaan hetkeen,yksttäissä, aina tuomittavaan tappoon,se kansanmurha, minkä valkoinen mannerheim tapatti hennallassa ynnämuutenkin,16 v ikäiset tytöt tapettiin joukkohautaan,16 v, eivät kuuluneet punakaartiin, eivät kantaneet asatta,teloitettu.pyhän ihmisyyden nimissä, missä on ihmisyys koskaan hävennyt vämimmän kuin venäläinen partisaani,2 v sylilapset tapettu äidin irtorintejon viereen,nahka levitetty kuivatukseen..nämä saatanan psykopaatit ovat sotarikollisia ,jotka on tuomittava kansainvälisessä oikeudessa.neuvostoaikainen isänmaan partisaani suomessa oli lapsia ja vaimoja terrorisoiva desantti.siihen loppui inhimyllisyys.sen jälkeen,venäläinen ryssä,jokainen luoti joka osuu slaavisaiseen kalloon on osuma suomelle.

    • migs

      Talvisota oli suoraan 20-30 lukujen politiikan seurausta. Hitlerin fasismin noustua valtaan porvaristo hormonit alkoivat hyristä Suur-Suomesta. 1930 luvun loppua kohti mentäessä Saksan asemahti kasvoi, propaganda bolsevismin tuhoamisesta kasvoi ja Suomen porvarin kainalot kostuivat "pääsemmekö mukaan saaliinjaolle ja tulevatko muut länsivallat ristiretkelle mukaan."
      Suomen porvarillinen lehdistö oli täynnä juttuja Neuvostoliitosta savijalkajättiläisenä ja joka puhalletaan nurin.

      Persujen hommafoorumilaiset ja heidän sukulaissielut ovat raukkoja pyyhkiessään pois historian totuuksia.
      Virallinen historiankirjoitus on aikoja kumonnut ajopuuteorian, teorian jonka mukaan Suomi joutui ilman tahtoa sotiin mukaan.
      Kapitalistiluokka haluasi korvata tappion aloittamissaan heimosodissa yhtymällä Suuren Hitlerin kanssa liittoon aluevaltausten puolesta. Talvisotaan johtaneet syyt löytyvät Suomen puolelta.

      • evp tups

        >> Talvisota oli suoraan 20-30 lukujen politiikan seurausta

      • Se onn tuo "migs" komu-unelma yhtä harhainen kuin komu-unelmat yleensäkin ovat.

        "evp tups" sen sijaan näkee asian reaalisemmin, hänellä kun ei liene tuota komu-unelmaa maailman valloittamisesta vaivoinaan.

      • Koroljov
        evp tups kirjoitti:

        >> Talvisota oli suoraan 20-30 lukujen politiikan seurausta

        "Ja jos Stalin ei olisi liittoutunut natsien kanssa ja sopinut Suomen kuuluvan NL:n etupiiriin, ei olisi sotaa tullut."

        Jos Englanti ja Ranska eivät olisi pelastaneet natseja Münchenissä syksyllä 1938 tilanteessa, jossa Saksaa uhkasi kahden rintaman sota yhtä aikaa Tšekkoslovakiaa, länsivaltoja ja Neuvostoliittoa vastaan (Saksan armeijan upseeriston ollessa myös jo valmis kukistamaan Hitlerin, mikäli sota syttyisi!), ei Stalinin olisi tarvinnut solmia Saksan kanssa hyökkäämättömyys- ja etupiirijakosopimusta elokuussa 1939 estääkseen Itä-Puolaa joutumasta saksalaisten haltuun ja Baltian maita ja Suomea jäämästä sotilaalliseksi tyhjiöksi -- avoimeksi hyökkäystieksi -- Saksan ja Neuvostoliiton välille. Länsi sai syyttää itseään itseään siitä, mitä Neuvostoliiton oli pakko tehdä turvallisuutensa hyväksi sekä välttääkseen joutumasta liian valmistautumattomana mukaan eurooppalaiseen suursotaan.

        "Jos Stalin ei olisi esittänyt aluevaatimuksia lainkaan, ei sotaa olisi tullut."

        Olisiko ollut hyvä, jos suomalaiset ja saksalaiset olisivat kesällä 1941 hyökkänneet Leningradia ja Muurmannin rataa kohti Suomen v:n 1939 rajoilta? Moskovan rauhassa hankittu etumaasto osoitti hyödyllisyytensä ja tarpeellisuutensav. 1941. Suomalaiset ja saksalaiset eivät saavuttaneet yhteisiä sotatavoitteitaan. Pohjoinen rintama kesti.

        "Vaikka olihan Stalin jo ennakolta keskittänyt joukkoja Suomen rajalle..."

        Totta kai kaikki vaihtoehdot oli otettu huomioon... Suomalaisten jukuripäisyys tiedettiin jo etukäteen, samoin länsimielisen ulkoministeri Erkon asenteet.

        Ratkaisevaahan tuossa on se, että Stalin oli valmis vaarantamaan naapureidensa itsenäisyyden vain oman etunsa vuoksi. Jos venäläinen ajattelee noin niin ei niihin voi luottaa.

        Ei niistä talvisodassa vallatuista ja sen jälkeen luovutetuista alueista ollut suurtakaan apua 1941 vaan Suomenkin pieni armeija valtasi ne varsin nopeasti takaisin. Ne eivät estäneet eteenpäin menoa vaan sen teki Suomen osalta Mannerheim joka ei halunnut lähteä edemmäs.

        Sakut eivät päässet Muurmannin radalle, suomalaiset sen pari kertaa kävivät katkaisemassa malliksi. Suomalaiset eivät pommittaneet tai tykistöllään tulittaneet Leningradia vaan pitivät vain rintamaa hieman oikaistulla vanhalla rajalla.

        On vaikeaa sanoa kumpi olisi ollut lopulta Euroopalle parempi vaihtoehto kokonaisuudessaan Saksan vai Neuvostososialismin jääminen eloon koska kummallakin olivat varsin huonot vaikutukset niihin kansoihin jotka heidän jyränsä alle jäivät. Parasta olisi ehkä ollut kansallissosialismin jälkeen hakata se neuvostososialismikin lättäjalaksi. Olisimme säästyneet kylmältä sodalta ja voineet käyttää nekin varat hyödyllisemmin.

        Nythän on hieman sama tilanne taas kuin 1939 kun Putleri on alkanut aatuilunsa, toivottavasti ebola tai muu kulkutauti korjaa asian. Riittäisi kun Putleri alkaisi demokraatiksi ja unohtaisi sen KGB:n oppinsa kompromissin tappioluonteesta.

      • Koroljov kirjoitti:

        "Ja jos Stalin ei olisi liittoutunut natsien kanssa ja sopinut Suomen kuuluvan NL:n etupiiriin, ei olisi sotaa tullut."

        Jos Englanti ja Ranska eivät olisi pelastaneet natseja Münchenissä syksyllä 1938 tilanteessa, jossa Saksaa uhkasi kahden rintaman sota yhtä aikaa Tšekkoslovakiaa, länsivaltoja ja Neuvostoliittoa vastaan (Saksan armeijan upseeriston ollessa myös jo valmis kukistamaan Hitlerin, mikäli sota syttyisi!), ei Stalinin olisi tarvinnut solmia Saksan kanssa hyökkäämättömyys- ja etupiirijakosopimusta elokuussa 1939 estääkseen Itä-Puolaa joutumasta saksalaisten haltuun ja Baltian maita ja Suomea jäämästä sotilaalliseksi tyhjiöksi -- avoimeksi hyökkäystieksi -- Saksan ja Neuvostoliiton välille. Länsi sai syyttää itseään itseään siitä, mitä Neuvostoliiton oli pakko tehdä turvallisuutensa hyväksi sekä välttääkseen joutumasta liian valmistautumattomana mukaan eurooppalaiseen suursotaan.

        "Jos Stalin ei olisi esittänyt aluevaatimuksia lainkaan, ei sotaa olisi tullut."

        Olisiko ollut hyvä, jos suomalaiset ja saksalaiset olisivat kesällä 1941 hyökkänneet Leningradia ja Muurmannin rataa kohti Suomen v:n 1939 rajoilta? Moskovan rauhassa hankittu etumaasto osoitti hyödyllisyytensä ja tarpeellisuutensav. 1941. Suomalaiset ja saksalaiset eivät saavuttaneet yhteisiä sotatavoitteitaan. Pohjoinen rintama kesti.

        "Vaikka olihan Stalin jo ennakolta keskittänyt joukkoja Suomen rajalle..."

        Totta kai kaikki vaihtoehdot oli otettu huomioon... Suomalaisten jukuripäisyys tiedettiin jo etukäteen, samoin länsimielisen ulkoministeri Erkon asenteet.

        Jossittelua.

        Fakta on, että neukkukommunistien aloittama hyökkäyssota maatamme vastaan oli maittemme välisten sopimusten vastainen ja siis neukkula oli sotaan syyllinen aloittaessaan sen ilman laillisia oikeuksia.

        Kusipääkuusisen pyyntö, että puna-armeija valloittaisi Suomen ei oikeuttanut sotatoimia sillä kusipäällä ei ollut suomalaisten antamaa oikeutta usuttaa puna-armeija kansamme kimppuun.

        ........................

      • evp tups
        Koroljov kirjoitti:

        "Ja jos Stalin ei olisi liittoutunut natsien kanssa ja sopinut Suomen kuuluvan NL:n etupiiriin, ei olisi sotaa tullut."

        Jos Englanti ja Ranska eivät olisi pelastaneet natseja Münchenissä syksyllä 1938 tilanteessa, jossa Saksaa uhkasi kahden rintaman sota yhtä aikaa Tšekkoslovakiaa, länsivaltoja ja Neuvostoliittoa vastaan (Saksan armeijan upseeriston ollessa myös jo valmis kukistamaan Hitlerin, mikäli sota syttyisi!), ei Stalinin olisi tarvinnut solmia Saksan kanssa hyökkäämättömyys- ja etupiirijakosopimusta elokuussa 1939 estääkseen Itä-Puolaa joutumasta saksalaisten haltuun ja Baltian maita ja Suomea jäämästä sotilaalliseksi tyhjiöksi -- avoimeksi hyökkäystieksi -- Saksan ja Neuvostoliiton välille. Länsi sai syyttää itseään itseään siitä, mitä Neuvostoliiton oli pakko tehdä turvallisuutensa hyväksi sekä välttääkseen joutumasta liian valmistautumattomana mukaan eurooppalaiseen suursotaan.

        "Jos Stalin ei olisi esittänyt aluevaatimuksia lainkaan, ei sotaa olisi tullut."

        Olisiko ollut hyvä, jos suomalaiset ja saksalaiset olisivat kesällä 1941 hyökkänneet Leningradia ja Muurmannin rataa kohti Suomen v:n 1939 rajoilta? Moskovan rauhassa hankittu etumaasto osoitti hyödyllisyytensä ja tarpeellisuutensav. 1941. Suomalaiset ja saksalaiset eivät saavuttaneet yhteisiä sotatavoitteitaan. Pohjoinen rintama kesti.

        "Vaikka olihan Stalin jo ennakolta keskittänyt joukkoja Suomen rajalle..."

        Totta kai kaikki vaihtoehdot oli otettu huomioon... Suomalaisten jukuripäisyys tiedettiin jo etukäteen, samoin länsimielisen ulkoministeri Erkon asenteet.

        Miksi Stalin solmi Ribbentrop-sopimuksen? Sehän johti suoraan aluevaatimuksiin. Niihin ei Suomen valtiojohto tietenkään voinut hyväksyä. Eestin menettely ja tapahtumat osoittivat, että tarkoituksena oli suomalaisuuden täydellinen tuhoaminen. Kyyditykset, murhat, vangitsemiset, kansalaisoikeuksien rajoittaminen, kurjuus, vaino, kyttääminen, poliittinen suosinta jne. Sitäkö haluaisit vieläkin?

        >> Neuvostoliiton oli pakko tehdä turvallisuutensa hyväksi...>Totta kai kaikki vaihtoehdot oli otettu huomioon... Suomalaisten jukuripäisyys tiedettiin jo etukäteen, samoin länsimielisen ulkoministeri Erkon asenteet.

    • kolora

      Talvisodan synnytti suomalaisten porvarien Suur-Suomi aate.
      Porvarit olivat täysin liittoutuneet Saksan fasismiin ja luottivat siihen aluevaltaussuunnitelmissa. Nyt luotetaan fasismin sijasta Natoon.

      • Suomalaiset kommunistit suunnittelivat suur-Suomea Moskovassa ja piirsivät jopa sen kartankin. Kommunistien suur-Suomeen sisältyi myös lähes koko senaikainen Suomi sekä osia Venäjän puoleisesta Karjalasta.
        Päästäkseen tavoitteeseensa kusipääkuusinen pyysi puna-armeijan apua Suomen valloittamiseen ja sitä puna-armeijan yritystä valloittaa Suomi kutsutaan yleisesti historiassa nimellä Talvisota.
        No, puna-armeijalta jäi onneksi Suomi valloittamatta.

        Minkä ylläolevasta et katso olevan faktaa?

        ...............

      • Koroljov

        Suomi ei syksyllä 1939 laskenut Saksan vaan länsivaltojen ja Ruotsin varaan -- ja sen varaan, että Neuvostoliitto ei ajaisi turvallisuusvaatimuksiaan lävitse aseellisesti. Paasikivi ja Mannerheim yrittivät saada Cajanderin-Erkon hallituksen järkiintymään ja käsittämään, että Euroopassa vallinneen tilanteen vuoksi Neuvostoliitto oli tosissaan ja että Suomi ei saisi mahdollisen selkkauksen puhjetessa apua ulkomailta. Ulkoministeri Erkko oli kuitenkin taipumaton uhmamielisessä asenteessaan. Hän tahtoi näyttää hyvältä länsimaisen lehdistön silmissä. Erkon itsekäs turhamaisuus kävi Suomelle kalliiksi. Vaikka Stalin ja Molotov yrittivät kaikin keinoin päästä sopimukseen suomalaisten kanssa, Paasikiveä ja Tanneria sitoivat Erkon kategoriset ohjeet. Viimeiset mahdollisuudet estää katastrofi menetettiin marraskuun alussa 1939 suomalaisten katkaistessa neuvottelut.

        Kesällä 1941 Suomen johto oli vakuuttunut siitä, että Saksa löisi Neuvostoliiton. Suur-Suomi-haaveet heräsivät voimakkaina henkiin. Neuvostoliiton tuhosta vakuuttunut Suomi tahtoi saaliinjaolle mukaan. Suomalaiset kuitenkin laskivat väärin. Saksalaiset lyötiin Leningradin ja Moskovan edustalla. He eivät vallanneet Murmanskia eivätkä pystyneet lyömään kättä Suomen armeijan kanssa Syvärillä. Suomalaiset jäivät asemiin, joihin Suomen hyökkäys joulukuussa 1941 pysähtyi. Ne olivat pitkät, eteentyönnetyt puolustuslinjat, jotka puna-armeija murskasi helposti kesä-heinäkuussa 1944. Viipuri ja Petroskoi vapautettiin ennätysvauhtia. Suomalaisten oli pakko hyväksyä välirauhansopimus, joka käytännössä merkitsi Suomen antautumista, koska Suomi sitoutui kotiuttamaan armeijansa jättäytyen siten kokonaan Neuvostoliiton armoille. Kuitenkaan ei Stalin sovjetisoinut Suomea. Hänen ja muun neuvostojohdon tavoitteet Suomen suunnalla olivat koko ajan olleet turvallisuuspoliittisia eikä ideologisia.

        Mikä se oli Koroljohvi Kuusisen hallituksen tarkoitus?

        Miksi Kansanliitolle väitettiin sen olevan Suomen laillinen hallitus?

        Oliko Suomen kansa valinnut Kuusisen hallituksen edes jossain muodossa?

        Minkä johtopäätöksen fiksumpi ihminen noista kolmesta tosiasiasta voisi helposti tehdä?

      • Koroljov kirjoitti:

        Suomi ei syksyllä 1939 laskenut Saksan vaan länsivaltojen ja Ruotsin varaan -- ja sen varaan, että Neuvostoliitto ei ajaisi turvallisuusvaatimuksiaan lävitse aseellisesti. Paasikivi ja Mannerheim yrittivät saada Cajanderin-Erkon hallituksen järkiintymään ja käsittämään, että Euroopassa vallinneen tilanteen vuoksi Neuvostoliitto oli tosissaan ja että Suomi ei saisi mahdollisen selkkauksen puhjetessa apua ulkomailta. Ulkoministeri Erkko oli kuitenkin taipumaton uhmamielisessä asenteessaan. Hän tahtoi näyttää hyvältä länsimaisen lehdistön silmissä. Erkon itsekäs turhamaisuus kävi Suomelle kalliiksi. Vaikka Stalin ja Molotov yrittivät kaikin keinoin päästä sopimukseen suomalaisten kanssa, Paasikiveä ja Tanneria sitoivat Erkon kategoriset ohjeet. Viimeiset mahdollisuudet estää katastrofi menetettiin marraskuun alussa 1939 suomalaisten katkaistessa neuvottelut.

        Kesällä 1941 Suomen johto oli vakuuttunut siitä, että Saksa löisi Neuvostoliiton. Suur-Suomi-haaveet heräsivät voimakkaina henkiin. Neuvostoliiton tuhosta vakuuttunut Suomi tahtoi saaliinjaolle mukaan. Suomalaiset kuitenkin laskivat väärin. Saksalaiset lyötiin Leningradin ja Moskovan edustalla. He eivät vallanneet Murmanskia eivätkä pystyneet lyömään kättä Suomen armeijan kanssa Syvärillä. Suomalaiset jäivät asemiin, joihin Suomen hyökkäys joulukuussa 1941 pysähtyi. Ne olivat pitkät, eteentyönnetyt puolustuslinjat, jotka puna-armeija murskasi helposti kesä-heinäkuussa 1944. Viipuri ja Petroskoi vapautettiin ennätysvauhtia. Suomalaisten oli pakko hyväksyä välirauhansopimus, joka käytännössä merkitsi Suomen antautumista, koska Suomi sitoutui kotiuttamaan armeijansa jättäytyen siten kokonaan Neuvostoliiton armoille. Kuitenkaan ei Stalin sovjetisoinut Suomea. Hänen ja muun neuvostojohdon tavoitteet Suomen suunnalla olivat koko ajan olleet turvallisuuspoliittisia eikä ideologisia.

        Niin, se on ikuinen kysymys, että miten Suomen olisi käynyt jos se olisi suostunut stalinin vaatimuksiin. Sitä emme tietenkään voi koskaan tietää mutta sen tiedämme, että miten Baltian maiden kävi näiden suostuttua stalinin ehtoihin.
        Joten on näyttämättä toteen, että kummat olivat oikeassa - Cajander-Erkko vaiko Paasikivi-Mannerheim - eikä asiaa voida koskaan selvittääkään joten siitä voimme vain spekuloida.
        Kalle ei spekuloi vaan toteaa neukkulan kommunistien hyökkäyksen maahamme olleen laiton ja maidemme välisten sopimusten vastainen.

        ..................

    • näin on

      Talvisodasta riippumatta Suomi oli sitoutunut Saksan fasismiin ja luotti aikanaan Saksan sotilasmahtiin päästäkseen rakentamaan Suur-Suomea.

      • Neukkula oli Saksan liitolainen ja he yhdessä aloittivat 2. maailmansodan.
        Suomi ei ole koskaan ollut Saksan liittolainen.

        Kumoahan ylläoleva - jos sinusta on siihen.

        .....................

      • Petturikommunistit

        Ja suomalaiset maanpetokselliset kommunistit pyrkivät kaikin tavoin edistämään Suomen miehitystä kommunistidiktatuurin. Sen myötä olisi suomalaiset kyyditetty Siperiaan ja jäljelle jääneet olisi painettu kurjuuteen ja puutteeseen.

        Onneksi isänmaalliset työläiset taistelivat demokratian, vapauden ja hyvinbvoinnin puolesta. Samaan aikaan kun kommunistit olivat rintamakarkureita ja vakoilijoita.

        Samat työläiset ovat nyttemmin hylänneet koko kommunismin.

    • ei natolle ei

      "Suomi ei ole koskaan ollut Saksan liittolainen."

      Hah...ha...haaa..
      Kukas se seisoikaan miekkatuppimiehen ja kypäräpapin rinnalla kun tykit alkoivat ampua itärajan suuntaan 1941!
      Käskyn ampumiseen antaneet olivat isänmaan pettureita ja aiheuttivat kansakunnalle suurta tuhoa.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      97
      1699
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      49
      1115
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      16
      958
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      878
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      86
      827
    6. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      775
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      19
      771
    8. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      93
      766
    9. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      748
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      737
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      715
    12. 68
      712
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      684
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      671
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      67
      644
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      51
      617
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      47
      604
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      595
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      152
      566
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      565
    Aihe