Työtä on

ISIS on palkannut tänä vuonna jo 40 suomalaista nuorta ympäri eurooppaa jo 4000 - 5000.

Samalla pääsee tappelemaan jenkkien ylivaltaa vastaa ja jenkkien ympäri lähi itää istuttamia nukkehallituksia vastaan.

Konkurssi EUssa ei ole töitä kaikkein köyhimmille saati muuallakaan tällä maapallolla.
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomessa ei muuta olekaan kuin tekemätöntä työtä. Kaikki kynnelle kykenevät virolaiset ja puolalaiset ryntäävät onnessaan raha-apajille, kun täällä tienaa niin hyvin. Sadat tuhannet ulkomaalaiset tekevät ne työt jotka eivät kelpaa suomalaisille.

Kertokaa minulle miksi näin on? Ollaanko me laiskoja vai liian ahneita? Taulukkopalkalla nuo ulkomaalaiset työskentelevät, mutta suomalaiselle se ei riitä.

Pimeää työtä tehdään koska moni sitä pyytää. Ainakin minulta joka toinen kysyy hintaa ilman kuittia, vaikka en olekaan virolainen.

Pimeä työ on rikollisuutta eikä kuulu aiheeseen palkoista keskusteltaessa.

Äänestä
  • Suomalaisia ei oteta työhön! Kyllä mamut työt tekee pienemmällä palkalla kuin suomalaiset. Ja työnantajat haluaa teettää työt mahd. halvalla. Toista on Norjassa jossa mamutkin saavat hyvät rahat työstä kuin työstä. Minäkin mietin Norjaan muuttoa!

    Äänestä

  • Norge kirjoitti:

    Suomalaisia ei oteta työhön! Kyllä mamut työt tekee pienemmällä palkalla kuin suomalaiset. Ja työnantajat haluaa teettää työt mahd. halvalla. Toista on Norjassa jossa mamutkin saavat hyvät rahat työstä kuin työstä. Minäkin mietin Norjaan muuttoa!

    Ruotsissa ja Norjassa mamutkin työllistyvät paremmin kuin Suomalaiset Suomessa se tässä vaan eniten naurattaa.

    Kun ollaan niin olevenaan ja persukerhuissa haukutaan mamuja että eivät tee mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työtä on tekevälle kirjoitti:

ISIS on palkannut tänä vuonna jo 40 suomalaista nuorta ympäri eurooppaa jo 4000 - 5000.

Samalla pääsee tappelemaan jenkkien ylivaltaa vastaa ja jenkkien ympäri lähi itää istuttamia nukkehallituksia vastaan.

Konkurssi EUssa ei ole töitä kaikkein köyhimmille saati muuallakaan tällä maapallolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu