Kannattaa lukea tämä juttu, jos olet Perussuomalaisia äänestänyt.
http://www.kaupunkiuutiset.com/uutiset/271047-iisakin-mitta-taysi
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) on täysin kyllästynyt nykyiseen hämeenlinnalaiseen tapaan tehdä kunnallispolitiikkaa. Syyttävä sormi osoittaa laajemmin Pro Hämeenlinna -koalitiota, tarkemmin sihdattuna perussuomalaisia.
– En enää käännä toista poskea tai tarjoa selkää puukolle. Isken jatkossa samalla mitalla takaisin. Olen tympääntynyt myös siihen moraalittomuuteen, millä tavoin ihmiset toimivat toisaalta julkisuudessa yhteiskunnan päättäjinä, toisaalta omassa elämässään.
Yksi sietokyvyn virstanpylväs koettiin äskettäin, kun kaupungin virkamies jätti kaupunginjohtajalle työsuojeluilmoituksen koskien kaupunginhallitukseen kuuluvien poliitikkojen toimintaa.
Kiemunki sanoo jo esittäneensä valtuuston puolueryhmien johtohenkilöille olevansa valmis luopumaan valtuuston puheenjohtajuudesta, jos ”koko ajan virkamiehiä kiusaavat ja kulisseissa juonittelevat henkilöt vaihtuvat kaupunginhallituksessa ja saadaan työskentely valtuustosopimuksen edellyttämälle tasolle”.
Vaihtuvuus kaupunginhallituksessa koskee Kiemungin papereissa käytännössä Kari Ilkkalaa ja Lulu Rannetta.
”Moraalittomuutta omissa toimissa”
– Henkilökohtaiset kaunat, oman henkilökohtaisen edun tavoittelu sekä virkamiesten että toisin ajattelevien luottamushenkilöiden jatkuva ajojahti eivät mielestäni kuulu tämän päivän politiikkaan. Hämeenlinnassa näyttää kuuluvan, Kiemunki tiivistää tuntemuksensa.
Henkilökohtaisen edun tavoittelun ja moraalittomuuden hän sanoo tiivistyvän esimerkiksi Lulu Ranteen toimintavoissa.
Ketkupuolue
kehityksen jarru
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575805Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773063Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222278No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402025- 191908
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61579Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83120281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191191Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah761031