hindu ja kristitty kastaa vedellä. Jeesus EI.

IsoP.

Pandita Ramabai ei ollut kristitty. Hän oli hindu, mutta hän "kääntyi" kristityksi.

"Luulin, että synnin katuminen ja sen hylkääminen oli välttämätöntä anteeksiannolle, että kastemenot tarkoittivat uudestisyntymistä ja että minun syntini olivat todellisesti pyyhityt pois, kun olin kastettu Kristuksen nimeen. Nämä ja muut tällaiset ajatukset, jotka ovat sukua hindujen uskonnolliselle ajattelulle, täyttivät minut. Kului kahdeksan vuotta kastamisestani, ennen kuin tulin huomaamaan, että olin kyllä löytänyt kristillisen uskonnon, mutta en ollut löytänyt Kristusta, joka on uskonnon Elämä. Tarvitsin Kristusta enkä pelkästään Hänen uskontoaan."

Hindukin voi uudestisyntyä vaikka "kristillisyyden" läpi. Tätä tekee Jeesus joka kastaa Pyhällä Hengellä. Pandita joutui kahlaamaan läpi eri uskontojen vesikasteet
luullen että oli nyt pelastunut. Mutta kun hän kohtasi Jeesuksen hän huomasi tullessaan kastetuksi Pyhällä Hengellä, että oli saanut uuden elämän, koska hänet oli "upotettu" (kastettu) Jeesukseen Pyhässä Hengessä.

Pandita oli tullut kastetuksi oikealla kasteella, elävällä vedellä ja hän oli tullut sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Näin puhuu ihminen jonka silmiltä on pudonnut suomut.

37

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lkjyu765

      " IsoP. 1.10.2014 15:09
      Pandita Ramabai ei ollut kristitty. Hän oli hindu, mutta hän "kääntyi" kristityksi."

      Jeesus ei ollut kristitty vaan kristillinen!
      Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppien ihmiset ovat kristillisiä.

      paavalilais-luterilaisuuden uskovaiset ovat kristittyjä.

    • mathetes

      Vastaus sinulle nimim, - lkjyu765

      Kirjoitit:
      >>Pandita Ramabai ei ollut kristitty. Hän oli hindu, mutta hän "kääntyi" kristityksi."
      Jeesus ei ollut kristitty vaan kristillinen!
      Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppien ihmiset ovat kristillisiä.
      paavalilais-luterilaisuuden uskovaiset ovat kristittyjä.

      • IsoP.

        Mitä kompuroit sanojen kanssa.

        Kyllä kristityksi "käännytään", siis nokka kohti Jeesusta, no se siitä ....

        Apt 3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,

        Kun ihminen uudestisyntyy, hänen silmänsä aukeaa. Kuten esimerkin henkilö joka ensin palveli epäjumalia ja sen jälkeen hänestä tuli "kristitty" ja kävi läpi kaikki näiden uskontojen rituaalit mitä niihin kuului. Vaikka hän oli ollut "kristitty" kahdeksan vuotta, hän syntyi uudesti eli tuli uskoon. Jonka jälkeen hän "näki" ne aatteet uskontoina joissa oli koko aikaisemman elämänsä harhaillut. Jeesus teki hänet vapaaksi - vapaaksi uskonnoista.

        Kuinkahan paljon suomalaisista "kristityistä" ovat harhassa uskonnossaan, en uskalla edes arvata kuinka paljon. Väitän että jokainen joka on henkeen ja vereen vaikka helluntailaisuuden tai luterilaisuuden puolesta, eivät voi olla uudestisyntyneitä, koska he näkisivät näiden uskontojen mädännäisyyden. Todelliset heränneet ihmiset ovat samassa asemassa kuin Jeesus oli fariseuksien ja lainoppineiden edessä. Jotka puolustavat itseään ja uskontoaan. Fariseukset ja lainoppineet eivät ole jääneet 2000 vuoden päähän, vaan he ovat voimissaan vielä tänä päivänäkin.

        Kiitos Herralle, ihminen voi pelastua, vaikka olisi hindu, hellari tai luttinen.

      • elämän anto?

        -- Anna sinä kuule uskossa elämäsi Jeesukselle, niin saat voiman tulla Jumalan lapseksi!

        Miten tuo elämän antaminen Jeesukselle tapahtuu käytännössä?

      • mhgfdsa

        Montako sataa miljoonaa pitää kristittyjen lahkojen tappaa, tapattaa, raiskata jne että on syntynyt uudestaan???
        ja
        Kun on syntynyt uudestaan niin kenen palvelijoiksi?

    • "Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi. Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä. (Joh. 3:22,23)

      www.opetuksia.net

      • alkuperäinen kaste

        Vaikka Johanneksen kaste olikin vain "parannuksen kaste", väli-aikainen, niin se oli samanlainen ulkoisilta muodoiltaan kuin Jeesuksen aloittama kaste:
        Jeesus ei missään vaiheessa käskenyt muuttaa tällaista kastetta pakolliseksi vau-
        vakasteeksi.

        "ANTOIVAT KASTAA ITSENSÄ,

        Kummassakaan kasteessa ei ollut pakollista vauvakastetta!

        "Minun Sanastani ei katoa pieninkään piirto"!!!! sanoi Jeesus. Siksi kaikenlaiset muutokset kasteen toimittamiseksi ovat harha-oppeja.

      • trollille
        alkuperäinen kaste kirjoitti:

        Oho, nyt on uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin Raamatussa muuttanut mielensä: "Vaikka Johanneksen kaste olikin vain "parannuksen kaste", väli-aikainen". Aiemminhan tämä trolli on mesunnut että Johanneksen kaste Jeesukselle oli kristillinen kaste

        Ei kastetta olekaan muutettu miksikään vaan sama Jeesuksen asettama kaste on edelleen käytössä, olipa kastettava sitten vauva tai vaari. Kasteen olemus ei riipu siitä kelle se tehdään eikä kaste ole eri jos se annetaan vauvalle

        Uudestikastetta ei löydy Raamatusta. Ei mistään. Lapsikaste sen sijaan kuuluu uuteen liittoon kuten Kristuksen opetuksista voimme päätellä

        "Siksi kaikenlaiset muutokset kasteen toimittamiseksi ovat harha-oppeja."

        Kyllä harhaoppi on, jos kasteesta tehdään ihmisen kuuliaisuusko. Uudestikastajat ovat siis muuttaneet kasteen alkuperäisen tarkoituksen. Kaste toimitetaan vanhoissa kirkoissa kuten alkukirkossakin: vedellä Jumalan nimeen.

        Vauvahan antaa kastaa itsensä!

      • trollille!!
        trollille kirjoitti:

        Jeesuksen ottama kaste EI OLLUT JOHANNEKSEN KASTE, vaan ensimmä'inen Uuden liiton kaste, joka otetaan VAPAAEHTOISESTI.
        Siinä olivat läsnä Isä, Poika ja Pyhä Henki.
        Näinhän ei ollut Johanneksen kasteessa joka oli parannuksen kaste. Jeesuksen ei tarvinnut tehdä parannusta.

        Tätä samaa kastetta opettivat opetuslapset ja toimivat sen mukaan:
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        Pakollisesta vauvakasteesta ei ole mitään havaintoa. Sehän on vain osoitus vanhempien kuuliaisuudesta kirkon opille ja on siten kuuluisisuuden teko

        Kaikenlaiset pakolliset seremoniat, kuten vauvakaste, kuuluvat Vanhaan liittoon.

        Onpa jollakin huumorintajua:
        "Vauvahan antaa kastaa itsensä!"

        Vauvahan viedään VÄKISIN kastettavaksi.

      • Hyvä esimerkki!

        Jeesus kastoi!

      • trollille
        trollille!! kirjoitti:

        Jeesuksen kaste OLI JOHANNEKSEN KASTE, koska uuden liiton kastetta ei ollut olemassakaan silloin. Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta ei ollut tapahtunut. Sinun mukaasi kristillisessä kasteessa eivät ole läsnä Isä, Poika ja PYhä Henki joten puhut nyt itsesi pussiin. Johnnes ei kastanut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

        Samaa kastetta Jeesus ja opetuslapset opettivat. Kasteen saamisajankohta ei muuta kastetta vaan se kun uudestikastajat muuttavat kasteen sisällön. Kukaan ei saa pakosta kastetta. Kaste ei kuulu vanhaan liittoon vaan uuteen liittoon.

        "Vauvahan viedään VÄKISIN kastettavaksi."

        Kyllä ja Hän antaa kastaa itsensä.

      • voi noita satuja

        Totta:
        "Kyllä ja Hän antaa kastaa itsensä"

        Vauvathan suorastaan kilpailevat siitä, milloin he pääsevät kasteelle tai ehtool-
        liselle. Näkeehän sen noista pitkistä jonoista, kun vauvat konttaavat kas-
        tettavaksi. Siinä ei tarvita edes lastenvaunuja!

      • ymmärrysvaikeuksiako
        trollille kirjoitti:

        Jeesuksen kaste OLI JOHANNEKSEN KASTE, koska uuden liiton kastetta ei ollut olemassakaan silloin. Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta ei ollut tapahtunut. Sinun mukaasi kristillisessä kasteessa eivät ole läsnä Isä, Poika ja PYhä Henki joten puhut nyt itsesi pussiin. Johnnes ei kastanut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

        Samaa kastetta Jeesus ja opetuslapset opettivat. Kasteen saamisajankohta ei muuta kastetta vaan se kun uudestikastajat muuttavat kasteen sisällön. Kukaan ei saa pakosta kastetta. Kaste ei kuulu vanhaan liittoon vaan uuteen liittoon.

        "Vauvahan viedään VÄKISIN kastettavaksi."

        Kyllä ja Hän antaa kastaa itsensä.

        Onko ymmärryksessäsi jotain vikaa:
        " Sinun mukaasi kristillisessä kasteessa eivät ole läsnä Isä, Poika ja PYhä Henki joten puhut nyt itsesi pussiin"

        Jeesuksen kasteessa NUO NIMENOMAA OLIVAT LÄSNÄ!!!, eikä pelkästään
        papin puheessa!!!

        Matt 3
        16. Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
        17. Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt"

        Mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää?

      • trollille
        ymmärrysvaikeuksiako kirjoitti:

        Onkohan uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin Raamatussa -trollin ymmärryessä pahastikin vikaa

        Jeesuksen kasteessa ne olivat länsä todistamassa, mutta em. syistä tuo kaste ei olut kristillinen kaste. Sinä et usko että kristillinen kaste on Jumalan teko, joten väitteesi Jeesuksen kasteen yhteydessä esiintyvistä kolminaisuuden persoonista onb vastoin omaa oppiasi. Sekavaa!

      • ymmärrysvaikeuksiako
        trollille kirjoitti:

        Onkohan uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin Raamatussa -trollin ymmärryessä pahastikin vikaa

        Jeesuksen kasteessa ne olivat länsä todistamassa, mutta em. syistä tuo kaste ei olut kristillinen kaste. Sinä et usko että kristillinen kaste on Jumalan teko, joten väitteesi Jeesuksen kasteen yhteydessä esiintyvistä kolminaisuuden persoonista onb vastoin omaa oppiasi. Sekavaa!

        Jeesuksen kasteesta puuttuivat kummit, pakko ja pappi, sekä kastemalja, joten se ei ole luterilaisen kirkon kaste, vaan VAPAAEHTOINEN kaste, joka kuuluu vain uskovalle.

        Jeesusta EI KASTANUT JUMALA, vaan Johannes Kastaja, joka oli tienraivaaja
        Uuteen liittoon!
        UUSI LIITTO OLI ALKANUT!!!

        Siksi Jeesus kehoitti seuraamaan antamaansa esimerkkiä.
        "Joka TAHTOO minun perässäni kulkea..."

        Mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää?

      • trollille
        ymmärrysvaikeuksiako kirjoitti:

        Jeesuksen kasteesta puuttuivat kummit, pakko ja pappi, sekä kastemalja, joten se ei ole luterilaisen kirkon kaste, vaan VAPAAEHTOINEN kaste, joka kuuluu vain uskovalle.

        Jeesusta EI KASTANUT JUMALA, vaan Johannes Kastaja, joka oli tienraivaaja
        Uuteen liittoon!
        UUSI LIITTO OLI ALKANUT!!!

        Siksi Jeesus kehoitti seuraamaan antamaansa esimerkkiä.
        "Joka TAHTOO minun perässäni kulkea..."

        Mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää?

        Niin Jeesuksen kaste oli Johanneksen kaste, ei kristillinen kaste. Luterilaisen kirkon kaste suoritetaan Jumalan nimeen, Jeesuksen saama kaste ei.

        "Jeesusta EI KASTANUT JUMALA, vaan Johannes Kastaja, joka oli tienraivaaja"

        Nimenomaan, Johanneksen kasteesta oli kyse. Jumala kastaa uudessa iitossa, joka alkoi Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen.

        Jeesuksen esimerkkiä meidän täytyy seurata, mutta koska Hän ei uuden liiton kastetta saanut, on vaikea matkia Häntä siinä. Johanneksen kaste ei ole enää voimassa.

        Johannes kastoi ihmisiä, "kun he tunnustivat syntinsä"! Matt 3:6

        Mitähän syntiä Jeesuksella oli???

        Jeesus sanoi:
        "Millä kasteella minut kastetaan,sillä kastetaan teidätkin."

        Onko se noin vaikeaa ymmärtää Jeesuksen antamaa esimerkkiä?

      • trollille
        ymmärrysvaikeuksiako kirjoitti:

        Johannes kastoi ihmisiä, "kun he tunnustivat syntinsä"! Matt 3:6

        Mitähän syntiä Jeesuksella oli???

        Jeesus sanoi:
        "Millä kasteella minut kastetaan,sillä kastetaan teidätkin."

        Onko se noin vaikeaa ymmärtää Jeesuksen antamaa esimerkkiä?

        Ninmenomaan Johanneksen kaste kuului syntinsä tunnustaville, se oli siis ihmisen tunnustuksen osoitus. Raamattu opettaa uuden liiton kasteesta aivan muuta.

        Jeesuksella ei ollut syntiä, siksihän Johanneskin vastusteli Hänen kasteelle tulemistaan. Jeesus otti kasteessa kaikki maailman synnit. Se oli Hänelle tehtävänsä aloitusvihkimys.

        Jeesus puhuu tuossa FUTUURISSA. Hän ei tarkoita kastetta, vaan kärsimystä. Ja jos viitsit vilkaista edellistä jaetta niin tiedät mistä on kysymys:
        ""Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?""

        Eli jälleen selität Raamattua yhden jakeen perustella ja teet sen päin seiniä. Onko noin vaikea ymmärtää Raamattua??

      • perin sekavaa

        Sekavia nuo trollin selitysyritykset.
        Kun Jeesus puhuu kasteestaan, niin se ei takoitakkaan kastetta, mutta kun
        Jeesu puhuu "vedestä" niin se tarkoittaa automaattisesti kastetta.

        Yhden jakeen perustalle rakennetaan harha-oppi!
        Mutta kun Jesus kehoittaa juomaan tuota "vettä", niin nyt ei enää tarkoitakkaan kastetta!!!

        Ja sekoilu jatkuu:
        "Ninmenomaan Johanneksen kaste kuului syntinsä tunnustaville, "

        No mitä syntiä Jeesus tunnusti????

        Ja sekoilu jatkuu:
        ". Se oli Hänelle tehtävänsä aloitusvihkimys."

        Edellä jonglööri on vaahdonnut, että Uusi liitto alkoikin vasta ristinkuoleman jälkeen!!!

        Ota noista nyt sitten selvää!!!

      • trollille
        perin sekavaa kirjoitti:

        Tottakai Raamatun oppi on sekavaa ihmiselle jolla ei ole Pyhää Henkeä eikä suhdetta Jumalaan. Vika on yksin siellä päässä.

        Edelleen: "Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?" Tämä kertoo hyvin sen ettei kyse ole kasteesta.

        Jeesuksella ei ollut syntiä tunnustettavaksi ja siksi Johannes esteli Jeesusta tulemaan kasteelle. Jeesus oli synnitön.

        Uusi liitto alkoi vasta Jeesuksen sovitustyön ja kuoleman jälkeen, mutta Jeesuksen oma saarnaustehtävä alkoi saamastaan kasteesta. Uusi liitto ei ole sama kuin Jeesuksen opetustehtävän alkaminen

        Sinulla on varmaan omakohtaista kokemusta tuosta:
        "Tottakai Raamatun oppi on sekavaa ihmiselle jolla ei ole Pyhää Henkeä eikä suhdetta Jumalaan."

        Mutta miksi jatkat sekoilua?
        Oppisi mukaan Jeesus eli Vanhaa liittoa ja vasta kuolemassaan Hän muuttui Uuden
        liiton edustajaksi. Mistä tuollainen sekoitus?

        Raamattu kyllä opettaa, että JEESUKSESSA ALKOI UUSI LIITTO:
        "HÄN ON UUDEN LIITON VÄLIMIES."

        Ei Hän tullut sellaiseksi vasta kuolemansa jälkeen.

        Tuossa puhutaan KAHDESTA ERI ASIASTA:
        " 1. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, (kärsimyksen malja) 2. tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?

        Ymmärrän kyllä että sinulle se on vaikeaa tajuta ilman Pyhää Henkeä.

        "Sinulla on varmaan omakohtaista kokemusta tuosta:

        Väärin. Minähän olen kristitty ja omistan Pyhän Hengen, sinä olet uskosta osaton Marianpalvojatrolli.

        Jeesuksesta alkoi uusi liitto ja se tuli voimaan vasta Herramme ylösnousemuksen jälkeen.

        "Tuossa puhutaan KAHDESTA ERI ASIASTA"

        Ei, siinä puhutaan yhdestä ja samasta asiasta. Tuolla kohdalla ei ole tekemistä kristillisen kasteen kanssa.

        Ymmärrn että tuollaiselle inttäjä-eksyttäjälle ei Raamattu avaudu kun turvasi on muualla kuin Kristuksessa.

        Taidat olla vain nimikristitty, koska valehtelet.
        Nuo Marianpalvontaseremoniasi voisit jo jättää, sillä ei pakollinen vauvakaste
        ilmesty Raamattuun edes tuollaisella halpamaisella tempulla.

        Mutta hienoa, että vihdoin tajuat, että JEESUKSESSA ALKOI UUSI LIITTO!!!
        Et taida olla kuitenkaan aivan pönttö!

        Voit siis hyljätä tuon sekoilusi Vanhan- ja Uuden liiton kanssa, josta sinä et näköjään tajua juuri mitään. Mutta ilman Pyhää Henkeä se taitaa olla turha toive!
        Mutta katsotaan, jospa Sana avautuisi sinullekin.

        Minä olen uskova kristitty ja se on tiedossa ettet sinä ole kristitty ollenkaan. Sen näkee kaikesta

        Jeesuksessa alkoi uusi liitto, mutta se tuli voimaan sovitustyön päätyttyä. Mikä tuossa on niin vaikea ymmärtää?

        Koska et ole uskossa et ymmärrä liitoista mitään. Saati armosta ja Jumalan teoista. Kaiken huippu on väittää ettei uskovalla kristityllä ole Pyhää Henkeä. No sitä se katkeruus javäärien jumalien palvomisesi teettää.

      • sitä toivotaan

        Hyvä,hyvä

        "Jeesuksessa alkoi uusi liitto"

        SINÄHÄN ALAT EDISTYÄ!!!, mutta kauan se kesti.

        Vielä kun lopettaist tuon rienaamisen ja oppisit ymmmärtämään muitakin Raamatun kohtia, joissa olet ollut harhassa, niin mehän alkaisimme päästä yhteisymmmärrykseen.

      • trollille
        sitä toivotaan kirjoitti:

        En koskaan pääse ymmärrykseen uudestikastajan kanssa. Jeesuksesta alkoi uusi liitto joka astui voimaan Kristuksen noustua kuolleista.

        Rienaamista en harrasta, se omia harrastuksiasi.

      • trollille kirjoitti:

        "Sinulla on varmaan omakohtaista kokemusta tuosta:
        "Tottakai Raamatun oppi on sekavaa ihmiselle jolla ei ole Pyhää Henkeä eikä suhdetta Jumalaan."

        Väärin. Minähän olen kristitty ja omistan Pyhän Hengen, sinä olet uskosta osaton Marianpalvojatrolli.

        Jeesuksesta alkoi uusi liitto ja se tuli voimaan vasta Herramme ylösnousemuksen jälkeen.

        "Tuossa puhutaan KAHDESTA ERI ASIASTA"

        Ei, siinä puhutaan yhdestä ja samasta asiasta. Tuolla kohdalla ei ole tekemistä kristillisen kasteen kanssa.

        Ymmärrn että tuollaiselle inttäjä-eksyttäjälle ei Raamattu avaudu kun turvasi on muualla kuin Kristuksessa.

        perin sekavaa: "Tuossa puhutaan KAHDESTA ERI ASIASTA"

        trollille: "Ei, siinä puhutaan yhdestä ja samasta asiasta. Tuolla kohdalla ei ole tekemistä kristillisen kasteen kanssa."

        "Mutta Jeesus sanoi heille: 'Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?'" (Mark. 10:38)

        Jeesus oli tuon "kasteella, jolla minut kastetaan" sanoessaan jo kastettu Johannes Kastajan toimesta. Siinä asiassa meille ei tosiaankaan ole annettu kehoitusta seurata Jeesusta. Johannes kastoi vedellä, mutta nyt on voimassa kastaminen Pyhässä Hengessä:

        " ... tulkoon kukin teistä kastetuksi Jeesuksen Kristuksen nimeen ... niin te saatte Pyhän Hengen lahjan ... " (ks. (Apt. 2:38))

        "Apostolien opetuksessa ilman Jumalan itsekullekin riittäväksi hyväksymää vesitoimitusta olevaa ei kutsuta Hengessä kastetuksi. Sellaisesta ei ole yhtään esimerkkiä. Joten jos et ole Herran nimeen kastettu, älä sano olevasi kastettu, kastettu Hengessä." (http://www.opetuksia.net/index.php/muuta-asiaa-raamatusta/oletko-hengessa-kastettu)

      • sitä toivotaan
        trollille kirjoitti:

        En koskaan pääse ymmärrykseen uudestikastajan kanssa. Jeesuksesta alkoi uusi liitto joka astui voimaan Kristuksen noustua kuolleista.

        Rienaamista en harrasta, se omia harrastuksiasi.

        Eli tulit sittenkin siihen tulokseen, että Jeesuksen kaste oli ENSIMMÄINEN UUDEN LIITON KASTE!!!

        Tämähän alkaa näyttää lupaavalta. Huomasin, että et enää rienanutkaan. Olisikohan se
        merkki siitä, että olet Jumalan puhuttelussa ja kohta teet totisen parannuksen?

      • trollille
        sitä toivotaan kirjoitti:

        Eli tulit sittenkin siihen tulokseen, että Jeesuksen kaste oli ENSIMMÄINEN UUDEN LIITON KASTE!!!

        Tämähän alkaa näyttää lupaavalta. Huomasin, että et enää rienanutkaan. Olisikohan se
        merkki siitä, että olet Jumalan puhuttelussa ja kohta teet totisen parannuksen?

        Mitä ihmettä horiset? Sanoin että uusi liitto tuli voimaan Jeesuksen kuoleman jälkeen. Jeesuksen saama kaste on ennen tätä eli se ei ollut uuden liiton kaste.

        Rienaamista en harrasta, se omia harrastuksiasi.

      • olet pihalla

        Mitähän sinä taas sekoilet. Edellä sanot:
        "Jeesuksessa alkoi uusi liitto," Nytkö niin ei tapahtunutkaan?

        Vai yritätkö sanoa, että Jeesuksessa alkoi uusi liitto, mutta Jeesuksen kasteessa
        palattiin vanhaan liittoon, mutta Jeesuksen siunatessa lapsia, se on esimerkki uuden liiton kasteesta,
        Mihinkä kategoriaan Jeesuksen opetukset kuuluvat? Kun Jeesus puhuu Nikodeemukselle, niin se kuuluu uuteen liittoon mutta kun Jeesus ja opetus-
        lapset kastavat, se kuuluukin vanhaan liittoon????

        Mikä siisJeesuksen elämässä kuuluu uuteen liittoon ja mikä vanhaan???Kumman liiton
        puitteissa Jeesus antoi syntejä anteeksi ja paransi sairaita?

        On sinulla sekava oppi!

        Mutta olet päässyt jo eroon tuosta panettelusta. Se on edistystä'.

      • trollille
        olet pihalla kirjoitti:

        Mitä oikein sekoilet? Sanoin hyvin selkeästi, että uusi liitto alkoi Jeesuksesta ja se tuli voimaan Kristuksen noustua kuolleista. Piste.

        Raamatun oppi tuntuu sekavalta ihmisestä joka ei ole Pyhän Hengen johtama kristitty.

    • lkjhgfd
    • Olen mielelläni Paavalilais-luterilainen. Jeesuksella oli sama oppi kuin apostoleilla.

      • hgfd

        Siis väität, että Jeesus on syyllinen rikollisen kristinuskon paavalilais-luterilaisuuden rikoksiin!!!
        Ei uskovaiseen tarvitse olla järjetön mutta uskovaisia se ilmeisesti helpottaa!!!
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html
        'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa.'

        herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        herra jumalaa palvelevien historia todistaa rikollisuutta JOKA EI OLE JUMALAN JA JEESUKSEN ASETTAMAA VAIKKA weha niin opettaa HEITÄ PILKKAAVANA saatanaa jumalanaan palvelevana eksytettynä.
        Lainattua tekstiä:
        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'

        Ja "tämän ajan rikollisuus" jotka tulee todistamaan rikollisuutta:
        http://yle.fi/uutiset/insestin_uhri_marja_taisteli_itselleen_avun/6158811
        http://freepathways.wordpress.com/maijan-tarina/
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042615499590_uu.shtml
        YLLÄ LIITTYVÄÄN LAINATTUA TEKSTIÄ:
        "Kyseessä on vl-poliisi Juhani Tokola Kokkolasta.
        ***(KP)
        Kokkolan kihlakunnan poliisilaitoksen järjestysosaston päällikön virkaan on 1.2. 2002 lukien nimitetty komisario Jaakko Juhani Tokola, 56. Hän on vuodesta 1997 lähtien tähän asti työskennellyt Kaustisen kihlakunnan komisariona. Sitä ennen hän työskenteli pitkään Kokkolan poliisilaitoksen komisariona.*** "

      • etkö uskalla?

        Mutta miksi et tottele Paavalin esimerkkiä ja anna kastaa itsesi?

        Paavalihan ei kastanut vauvoja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2545
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      41
      1691
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      143
      1315
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      297
      1141
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      316
      1109
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      23
      1063
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      57
      1053
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      946
    9. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      12
      875
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      843
    Aihe