Perussuomalaisten valtuustoryhmä erotettiin Turun valtuustoryhmien välisestä Uusi Turku-sopimuksesta yhteistyökyvyttömyyden vuoksi.
Onko niin, että kokemattomat persut eivät osaa noudattaa sovittuja periaatteita ja rakentaa yhdessä muiden kanssa sitä yhteiskunnallista hyvää, jonka raamit on yhdessä lyöty lukkoon, vai onko kyse muutamien vallan- ja julkisuudenhaluisten yksilöiden tavasta tuoda itseään esille sooloilemalla ohi sovitun?
Nyt on ainakin helppo sooloilla, kun ei sopimus sido. Ei se tainnut sooloilua estää aiemminkaan, eivätkä perussuomalaiset katsoneet allekirjoittamansa sopimuksen koskevan heitä itseään?
Tästä aiheesta oli jo yksi aloitus täällä, mutta se poistettiin ilmeisesti (huolimattomuudesta johtuneen?) asiavirheen vuoksi. Sen tekijä väitti persujen tulleen erotetuksi koko valtuustosta. Niinhän asia ei ole, vaan tämä on sentään hieman pienempi asia, vaikka vakava ja kertoo osaltaan siitä, kuinka heikoissa kantimissa monen perussuomalaisryhmän yhteistyö- ja neuvottelutaidot valtuustoissa ovat.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Ai niin, tässä liitteeksi vielä Turun Sanomien uutinen tästä asiasta:
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/682900/Perussuomalaiset erotettiin Turun poliittisesta sopimuksesta
Vasemmistoliitto ei tullut mukaan sopimukseen ollenkaan. Joku sopimus määrää millä porukalla talousarvio tehdään? Eikö kansa määrääkään sitä vaaleissa?
Enemmistö päättää aina. Enemmistön muodostavat kansan valitsemat valtuutetut. Persut nakattiin ulos enemmistöstä yhteistyökyvyttömyyden takia eli nyt persut ovat vasurien kanssa vähemmistönä leimaamassa muiden päätöksiä.
Turun kunnallispolitiikkaa seuraavana, voi kyllä todeta, että persut sopivat sinne kuin nyrkki silmään. Ei erotu Santtu Veikasta, ja oma etu ja kukkaro lähimpänä sydäntä koko porukalla, ehkä kuitenkin toistaiseksi persuilla vähiten. Voisi olla aiheellista tutkia koko Turun kähmintäpolitiikka viimeisten vuosikymmenten osalta, tulisi mielenkiintoisia "toriparkkeja" joita on kaupunkilaisilta salaa rahoitettu verovaroin yksityisille patruunoille.
Turun politiikkaa seuraava
Voitko kommentoida - ulkopuolisille - yhtä asiaa
Toriparkki
Juttelin Topin kanssa Sukari
ja hän sanoi että mylly ja muut kauppakeskukset Raisiossa
imivät Turun keskustan tyhjäksi ihmisistä ja elämästä
eli ilmeisesti silloin ajatus kulkee niin että toriparkki myöhästyi?
Pitääkö tämä mielestäsi paikkansa että kun menet maanantaina
kello 18 KOP-kolmion nurkalle niin onko siellä hiljaista toriparkin
vieressä
pari nekeriä ja Reijo Mäki kaljalla olavinkrouvissa
ja ihmiset käy myllyssä ostamassa naapurikunnissa ohikulkutiellä
Kannattaa jutella Topin kanssa uudestaan, Topi kertoo sulle, että se oli väistämätön seuraus nykyiselle kaupan rakennemuutokselle, että liikekeskukset keskustan ulkopuolella tulevat viemään suuret kaupat pois keskustoista. Eikä siihen olisi auttanut eikä auta saveen kaivautuminen torin alle.
Lisätään soppaan vielä se, että Turkuhan on sitoutunut kaupunkikehityksessään autoilun vähentämiseen kaupunkialueella.
Tosi typerää touhua persuilta.
Jos ei kukaan koskaan uskalla päättää mitään, mikään ei etene. Parkkipaikatkin on hyviä olemassa, vai mitä?
Verovaroin lisää tyhjiä parkkipaikkoja, nyt kallion lisäksi saveen "valaen".
Kantsii lukee ainaki turun ps tiedote tästä erottamis asiasta ennenku esittää siitä jotain tietävänsä. turku.perussuomalaiset.fi
Joo, sehän se varmaan onkin puolueeton näkemys tapahtuneesta. Persujen tiedote, heh-heh.
Mistähän haluaisit sen puolueettomana lukea Kokoomusken vai demaripalstalta? Vai kenties täältä henkeen ja vereen sääntöjä vastaan taistelevalta "vapaustaistelijalta", joka ei säännöistä piittää, koska ne ovat palstan sääntöjä, ja siksi siis vääriä.