Raamatussa sanotaan, että Jumala on se, joka meissä vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, jotta Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
Nyt kun olen syvällisesti tutkinut omia syvimpiä tuntojani ja omia valintojeni ja tekojeni vaikuttimia, niin olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että tämä sama jokin salattu viisaus, joka ylläpitää elämää, on ollut johdattamassa aivan pienestä pitäen myös omia valintojani. Kukaan ihminen ei opettanut minua kävelemään. Kukaan ihminen ei sanonut, että minun pitää pelastaa kaksivuotias veljeni hukkumasta. Kukaan ihminen ei sanonut, että minun pitää olla Nestorin kaveri, tai että minun on valittava ehdottoman raittiuden tie elämäni tieksi, tai että minun pitää auttaa pienenä koulupoikana yksin asuvia vanhuksia, tai että minun on valittava Jumalan palvelijan tehtävä elämäntehtäväkseni. Kaikki nämä valinnat ja teot ovat syntyneet spontaanisti jonkin syvällä minussa olevan vaikuttimen vaikutuksesta. Sen vain tiesin, että näin on minun tehtävä; ja kun näin olin tehnyt, minun oli aina niin hyvä olla.
Ihmiskunnan historian aikana on paljon pohdittu tämän Korkeamman Viisauden olemassa-oloa ja olemusta. On esitetty mitä merkillisimpiä käsityksiä jostain täysin käsittämättömästä hirviöjumalasta, jota on lepytettävä milloin minkäkinlaisin uhrein. Samoin, että joillakin tahoilla olisi muka yksinoikeus Jumalaan.
Omissa tutkailuissani olen tullut vakuuttuneeksi, että Jumalan olemus on hyvä; ja että Jumalan olemus vaikuttaa kaikkialla elollisen luonnon keskellä ennen kaikkea hyvyytenä. Esimerkkinä mainittakoon tapaus Bangladesista, jossa hyökyaalto oli huuhtonut pienen lapsen kauas merelle, mutta jonka delfiini oli tuonut selässään takaisin rantaan. 1960-luvulla uutisoitiin tapauksesta, jossa Pohjanmaalla oli pieni lintu tullut pihapiiriin ja käyttäytymisellään osoittanut ihmisille, että sillä on hätä. Kun ihmiset olivat lähteneet seuramaan tätä lintua, oli lintu opastanut heidät pesälleen, jossa oli pienet poikaset, ja jota käärme oli lähestymässä. Tässä tapauksessa lintu ymmärsi pyytää apua ihmisiltä. Samoin olen monet kerrat kokenut kuinka vedenkalvolle joutunut perhonen on tullut silmieni eteen lepattamaan kiitokseksi sen jälkeen kun olin sen varmalta kuolemalta pelastanut. Ja edelleen. Koiraa parempaa lohduttajaa ei ole silloin kun sen emäntä tai isäntä on joutunut suuren surun valtaan.
Nyt kun koko luomakunta henkii luojansa suurta viisautta ja hyvyyttä, niin eikö meidän ihmisinä tulisi palata uudelleen siihen yhteyteen ja johdatukseen, josta ihmiskunta on harhautunut mammonanpalvontaan ja turmeluksen tielle. Sille tielle, josta kärsii koko luomakunta; ja joka tuhoaa niin ihmisen kuin kaiken muunkin elämän tältä planeetalta? Mitä hyödyttää meitä rikkaus silloin kun se tuo vain itsekkyyttä, riitaa ja sotia maailmaan? Mitä hyödyttää ihmistä se, että hän saisi omakseen koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa? Eikö todellinen elämän onni ja rikkaus ole siinä, että löydämme todellisen viisauden, hyvyyden ja rakkauden osaksemme tässä elämässä? Siinä, että opimme kantamaan toistemme kuormia, ahkeroimaan yhteistä hyvää ja opimme ottamaan kädestä silloin kun jollakin vaikeaa on?
http://www.aretalogia.com/aretalogia29/sivu.10.html
Jumalan hyvyys
15
346
Vastaukset
- Isän Poika
...on elukoilta tullut kohdalle. Pääskysten kiitollisuus on elämän juhlaa!
"...joka meissä vaikuttaa..."
---> Meissä vaikuttaa Jumala, jumalan kieltäjissä jumalankieltäjä.- Evankelista Leo Salmela
kuin myös kedon kukissa vaikuttaa salattu korkein sisäinen olemus, joka on kaiken ajattelun yläpuolella.
Uskonnollinen ajattelu ja ateismi ovat kumpikin ihmismielen luomuksia, opittuja ajattelumalleja, joilla ei ole mitään tekemistä tämän ihmisen (myös ateistin)sisimmässä vaikuttavan Korkeimman kanssa. - Farfar
Evankelista Leo Salmela kirjoitti:
kuin myös kedon kukissa vaikuttaa salattu korkein sisäinen olemus, joka on kaiken ajattelun yläpuolella.
Uskonnollinen ajattelu ja ateismi ovat kumpikin ihmismielen luomuksia, opittuja ajattelumalleja, joilla ei ole mitään tekemistä tämän ihmisen (myös ateistin)sisimmässä vaikuttavan Korkeimman kanssa.>> kuin myös kedon kukissa vaikuttaa salattu korkein sisäinen olemus, joka on kaiken ajattelun yläpuolella. >>
Sellaisesta mikä on kaiken ajattelun yläpuolella, on varmaan ajattelun ohjaamilla sormilla vaikea mitään todistusvoimaista kirjoittaa ?
Mikä esimerkiksi osoittaa että tällä 'sisäisellä olemuksella' on (tai ei ole) mitään minkään uskonnon kanssa tekemistä ?
Ehkäpä kysymys on jokinlaisesta evoluutiopohjaisesta estetiikan kaipuusta tai vaistonvaraisesta vastarinnasta esim. auktoriteettejä, kaupallisuutta ja materialismiä kohtaan.
Kedon kukkien sisäisestä olemuksesta voi tietenkin sanoa sekä yhtä että toista, vastaväitteitä asianosaiset tuskin tulevat esittämään. - Evankelista Leo Salmela
Farfar kirjoitti:
>> kuin myös kedon kukissa vaikuttaa salattu korkein sisäinen olemus, joka on kaiken ajattelun yläpuolella. >>
Sellaisesta mikä on kaiken ajattelun yläpuolella, on varmaan ajattelun ohjaamilla sormilla vaikea mitään todistusvoimaista kirjoittaa ?
Mikä esimerkiksi osoittaa että tällä 'sisäisellä olemuksella' on (tai ei ole) mitään minkään uskonnon kanssa tekemistä ?
Ehkäpä kysymys on jokinlaisesta evoluutiopohjaisesta estetiikan kaipuusta tai vaistonvaraisesta vastarinnasta esim. auktoriteettejä, kaupallisuutta ja materialismiä kohtaan.
Kedon kukkien sisäisestä olemuksesta voi tietenkin sanoa sekä yhtä että toista, vastaväitteitä asianosaiset tuskin tulevat esittämään.>
http://www.aretalogia.com/henkinen.htm
Totta on, että useimpien uskontojen alkujuuret juontuvat tähän kaiken ajattelun yläpuolella olevaan ja siitä johtuviin intuitivisiin oivalluksiin. Mutta aikaa myöten näistä tuppaa muodostuman kaavojen ja läksyjen, kieltojen ja käskyjen viidakko, jolla auktoriteetit yksilöitä hallitsevat. - Fasfar
Evankelista Leo Salmela kirjoitti:
>
http://www.aretalogia.com/henkinen.htm
Totta on, että useimpien uskontojen alkujuuret juontuvat tähän kaiken ajattelun yläpuolella olevaan ja siitä johtuviin intuitivisiin oivalluksiin. Mutta aikaa myöten näistä tuppaa muodostuman kaavojen ja läksyjen, kieltojen ja käskyjen viidakko, jolla auktoriteetit yksilöitä hallitsevat.Jos puhutaan kokeista tieteellisessä mielessä on tärkeää että ne ovat kaikkien halukkaiden toistettavissa. Kuten tunnettua, jos joku voi todistaa 'yliluonnollisen' tapahtuman, voi hän kuitata 1 milj.US$ James Randi Foundationilta.
Raja tieteen ja paranormaalien tapahtumien välillä tuskin on kiveen hakattu. Ihmisaivojen toiminnassa on paljon sellaista josta tiede ei oikeastaan mitään tiedä, eikä ole mitään syytä pilkata ketään hänen todeksi kokemiensa ilmiöiden johdosta, ainakaan jos kokemukset eivät liity minkääntyyppisiin rahastusyrityksiin.
Minä en rajoittuneella käsityskyvylläni jaksa uskoa että muurahaiset puhetta ymmärtäisivät, sensijaan olen joskus haaveillut SF-novellien kirjoittamisesta. Muurahaiskeon tapainen 'kollektiivinen älykkyys' tasolla joka reilusti ylittäisi ihmisen älykkyyden saattaisi olla hieno lähtökohta tieteistarinalle. - Evankelista Leo Salmela
Fasfar kirjoitti:
Jos puhutaan kokeista tieteellisessä mielessä on tärkeää että ne ovat kaikkien halukkaiden toistettavissa. Kuten tunnettua, jos joku voi todistaa 'yliluonnollisen' tapahtuman, voi hän kuitata 1 milj.US$ James Randi Foundationilta.
Raja tieteen ja paranormaalien tapahtumien välillä tuskin on kiveen hakattu. Ihmisaivojen toiminnassa on paljon sellaista josta tiede ei oikeastaan mitään tiedä, eikä ole mitään syytä pilkata ketään hänen todeksi kokemiensa ilmiöiden johdosta, ainakaan jos kokemukset eivät liity minkääntyyppisiin rahastusyrityksiin.
Minä en rajoittuneella käsityskyvylläni jaksa uskoa että muurahaiset puhetta ymmärtäisivät, sensijaan olen joskus haaveillut SF-novellien kirjoittamisesta. Muurahaiskeon tapainen 'kollektiivinen älykkyys' tasolla joka reilusti ylittäisi ihmisen älykkyyden saattaisi olla hieno lähtökohta tieteistarinalle. - Farfar
Evankelista Leo Salmela kirjoitti:
>>..vaan henkinen kokemus vallitsevasta henkisestä ilmapiiristä. Näissä tapauksissa vihasta. >>
Käsitin kokemuksesi hiukan toisin, pelkkä vihaisuus ei riittänyt, vasta kun kerroit muurahaisille aikovasi kaataa kivelle kuumaa vettä, ottivat ne jalat alleen.
>>..siitäkin huolimatta, ettei näitä ilmiöitä tiedosteta ...niin nämä hallitsevat monien kohtaloita keskuudessamme joko myönteisellä tai kielteisellä tavalla >>
Miten lienee kausaliteetin, syiden ja seurasten laita? Johtavatko tiedostamamme tai kuulemamme esimerkit salatuista henkisistä ulottuvuuksista siihen että alamme uskoa sellaisiin ? Vai johtaako usko näihin ulottuvuuksiin siihen että ne alkavat hallita elämäämme, havaitsemme esimerkkejä niiden vaikutuksista silloinkin kuin yksinkertaiseen järkeilyyn turvautuvat tusinasielut eivät havaitse yhtään mitään ? - Evankelista Leo Salmela
Farfar kirjoitti:
>>..vaan henkinen kokemus vallitsevasta henkisestä ilmapiiristä. Näissä tapauksissa vihasta. >>
Käsitin kokemuksesi hiukan toisin, pelkkä vihaisuus ei riittänyt, vasta kun kerroit muurahaisille aikovasi kaataa kivelle kuumaa vettä, ottivat ne jalat alleen.
>>..siitäkin huolimatta, ettei näitä ilmiöitä tiedosteta ...niin nämä hallitsevat monien kohtaloita keskuudessamme joko myönteisellä tai kielteisellä tavalla >>
Miten lienee kausaliteetin, syiden ja seurasten laita? Johtavatko tiedostamamme tai kuulemamme esimerkit salatuista henkisistä ulottuvuuksista siihen että alamme uskoa sellaisiin ? Vai johtaako usko näihin ulottuvuuksiin siihen että ne alkavat hallita elämäämme, havaitsemme esimerkkejä niiden vaikutuksista silloinkin kuin yksinkertaiseen järkeilyyn turvautuvat tusinasielut eivät havaitse yhtään mitään ?oli voimakkaan tunnelatauksen sävyttämästä mielikuvasta.
Ajatuksia telepatiasta.
>>
http://www.aretalogia.com/hyp/jatkoa_telepatia.html - Farfar
Evankelista Leo Salmela kirjoitti:
oli voimakkaan tunnelatauksen sävyttämästä mielikuvasta.
Ajatuksia telepatiasta.
>>
http://www.aretalogia.com/hyp/jatkoa_telepatia.html>> Tässä hengen ykseydessä ei voida enää luokitella eläviä olentoja erilaisiin arvojärjestyksiin. >>
On helppo sanoa noin, mutta jos yritää nukkua huoneessa jossa on muutamia satoja itikoita, saavat korulauseet ehkä hiukan erilaisen sisällön.
>>.. että poika- ja nuoruusvuosinani vietin paljon aikaa erämaan hiljaisuudessa..>>
>> Niinikään niihin aikoihin tutkin joogaa ja muuta itämaista filosofiaa..>>
Ei olleet erämaat vieraita minullekkaan nuoruudessani, eivätkä ole vieläkään vaikka työkseni konttorissa istunkin. Jooga ja filosofiat eivät kylläkään kuuluneet harrastuksiin, vielä vähemmän silloin kuin nyt.
Jos olisivat kuuluneet, olisi jokatapauksessa ollut viisainta olla hissunkissun 'hupatuksista', kylähullun maineen olisi saanut vähemmälläkin rajaseudun korpikylässä.
Taitaa olla niin että meikäläiseltä puuttuu jotain pääkopasta. Hiukan loogista ajattelukykyä on saanut syntymälahjana, mutta siinä se sitten onkin.
Ei ole eläytymiskykyä luonnon henkisten ulottuvuuksien havaitsemiselle, ei edes kykyä uskomiseen ilman todisteita tai kouriintuntuvaa herätystä.
Suurin osa ihmiskunnasta tuntuu johonkin tällaiseen kykenevän. Tasan ei käy onnen lahjat :o). - Evankelista Leo salmela
Farfar kirjoitti:
>> Tässä hengen ykseydessä ei voida enää luokitella eläviä olentoja erilaisiin arvojärjestyksiin. >>
On helppo sanoa noin, mutta jos yritää nukkua huoneessa jossa on muutamia satoja itikoita, saavat korulauseet ehkä hiukan erilaisen sisällön.
>>.. että poika- ja nuoruusvuosinani vietin paljon aikaa erämaan hiljaisuudessa..>>
>> Niinikään niihin aikoihin tutkin joogaa ja muuta itämaista filosofiaa..>>
Ei olleet erämaat vieraita minullekkaan nuoruudessani, eivätkä ole vieläkään vaikka työkseni konttorissa istunkin. Jooga ja filosofiat eivät kylläkään kuuluneet harrastuksiin, vielä vähemmän silloin kuin nyt.
Jos olisivat kuuluneet, olisi jokatapauksessa ollut viisainta olla hissunkissun 'hupatuksista', kylähullun maineen olisi saanut vähemmälläkin rajaseudun korpikylässä.
Taitaa olla niin että meikäläiseltä puuttuu jotain pääkopasta. Hiukan loogista ajattelukykyä on saanut syntymälahjana, mutta siinä se sitten onkin.
Ei ole eläytymiskykyä luonnon henkisten ulottuvuuksien havaitsemiselle, ei edes kykyä uskomiseen ilman todisteita tai kouriintuntuvaa herätystä.
Suurin osa ihmiskunnasta tuntuu johonkin tällaiseen kykenevän. Tasan ei käy onnen lahjat :o).että runsaat 40 vuotta sitten tilanteeni oli se, että minun oli pakko löytää ratkaisut silloiseen tilanteeseen. Nämä ratkaisut löytyi siitä, että elokuussa 1962 kuulin radiosta tunnin mittaisen joogaa käsittelevän ohjelman ja innostuin tutkimaan jogaa. Vuotta myöhemmin, marraskuussa 1963, laajensin tutkimukseni myös hypnoosin alueelle. Viisi vuotta myöhemmin, syyskuussa 1968, astuin esiintyvänä hypnotisoijana näyttämölle kotikyläni maamiesseuran talolla, joten sen "kylähullun" kirjoilla lienen ollut koko ikäni.
Nykyään kuulun Suomen Hypnoosiyhdistykseen ja just äsken TV-ykkösessä ollut aivotoimintoja käsittelevä Prisma vahvisti 1960-luvun teorioitani. - Farfar
Evankelista Leo salmela kirjoitti:
että runsaat 40 vuotta sitten tilanteeni oli se, että minun oli pakko löytää ratkaisut silloiseen tilanteeseen. Nämä ratkaisut löytyi siitä, että elokuussa 1962 kuulin radiosta tunnin mittaisen joogaa käsittelevän ohjelman ja innostuin tutkimaan jogaa. Vuotta myöhemmin, marraskuussa 1963, laajensin tutkimukseni myös hypnoosin alueelle. Viisi vuotta myöhemmin, syyskuussa 1968, astuin esiintyvänä hypnotisoijana näyttämölle kotikyläni maamiesseuran talolla, joten sen "kylähullun" kirjoilla lienen ollut koko ikäni.
Nykyään kuulun Suomen Hypnoosiyhdistykseen ja just äsken TV-ykkösessä ollut aivotoimintoja käsittelevä Prisma vahvisti 1960-luvun teorioitani.>>..runsaat 40 vuotta sitten tilanteeni oli se, että minun oli pakko löytää ratkaisut silloiseen tilanteeseen. >>
Jokaisen ihmisen on pakko löytää ratkaisut moniin kysymyksiin, joka ainoana päivänä koko elämänsä ajan.
Jostain syystä vain 'kohtalo', 'jumala' tms. tekee joidenkin elämästä paljon dramaattisempia, ehkä myös merkityksellisempiä kuin toisten.
Joku ajautuu alkoholismiin josta sitten selviytyy esim. korkeampien voimien armollisen väliintulon ansiosta.
Joku toinen joutuu vakaviin onnettomuuksiin tai menettää läheisiään onnettomuuksien seurauksena.
Voimia koettelemusten keskellä saadaan joltain yliluonnolliselta.
Joku taas elää pitkän elämän, suruineen ja iloineen, myötä- ja vastoinkäymisineen, jotenkin sivussa kaikista korkeammista henkisistä ulottuvuuksista.
Pakottavaa tarvetta äkillisiin, perusteellisiin elämänmuutokseen ei ole. Minkäänlaista herätystä ei kuulu eikä sellaista ymmärrä etsiäkkään kun ei ole vetänyt puoleensa senenempää myönteistä kuin kielteistäkään huomiota minkään yliluonnollisen voiman taholta.
Tasan ei käy onnen lahjat !
- Nasse
"Elämä maapallolla alkoi, kun humanoidit kävivät täällä vetämässä UFOnsa vessan."
- odotus
Hei Leo J.Salmela
Kirjoittanut: Hannes 22.10.2004 klo 13.32
Missä on ne tutkimuksesi joita olet omien kirjoituksiesi mukaan tehnyt yli 50 vuotta ja missä tiedekunnassa näitä on väitetty?
Keskustelun kulku:
Hei Leo J.Salmela Hannes 22.10
Katso www.seta.fi Jussi 22.10
Olisiko asia noin? Markus M. 23.10
Odotellaan ... Hannes 24.10- Evankelista Leo Salmela
joogan oppikirjan käteesi niin oppisit tajuamaan, mitä on tutkiminen.
Intiassa EI LUETA kirjoja, siellä TUTKITAAN kirjoja.
Kristinuskossa EI LUETA Raamattua, siinä TUTKITAAN raamattua.
Selkiskö?????? - kysymykseen
Evankelista Leo Salmela kirjoitti:
joogan oppikirjan käteesi niin oppisit tajuamaan, mitä on tutkiminen.
Intiassa EI LUETA kirjoja, siellä TUTKITAAN kirjoja.
Kristinuskossa EI LUETA Raamattua, siinä TUTKITAAN raamattua.
Selkiskö??????kysymys on kysymys
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1036603
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h875007Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1083258Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p313128Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska272308Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191676Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961301Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391262Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311166- 48944