Miksi sekaannut keskusteluihin kun et kestä saamaasi palautetta ja kritiikkiä?
Pysy poissa sotkemasta asiallisia keskusteluja niin keskustelijoiden määrä lisääntyy moninkertaiseksi.
Pysy poissa sotkemasta asiallisia keskusteluja niin keskustelijoiden määrä lisääntyy moninkertaiseksi.
Vastaukset 79
Vanhimmat
Ilahduttavasti onkin nyt Mover saanut kritiikkiä ja samalla keskustelujen pituus ja taso on noussut kohisten.
Luotsimme päätarkoitus onkin trollata typeryyksillään ja näin saada keskustelun taso puotoamaan epäolennaisuuksiin.
Onko tämä ainoa palsta S 24:llä jossa luotsi jo kättelyssä uhkailee kirjoittajia poliisilla ja ehkä vapauden menettämisellä? Mistä voi tavallinen pulliainen tietää mistä mahdollisesta lausahduksestaan voi joutua poliisin kuulusteltavaksi?
Ei millään palstalla luotsi riehu tuolla tavalla yötä päivää vuodesta toiseen.
Olisi hyvä jos jokainen keskustelija sanoisi moverille mielipiteensä suoraan ja kehoittaisi tätä olemaan sekaantumatta keskusteluun.
Eli käytännössä jatkamme keskustelua keskenämme ja käskemme sen trollin pitää turpansa kiinni.
Eipä se muuta voi kuin poistaa kommentteja tai kokonaisia ketjuja (eli aika pitkälti samaa mitä on tehnyt tähänkin asti...)
Turhaa varmasti on haaskata aikaa sen kanssa väittelyyn. Esittäköön kommenttinsa vapaasti, mutta ME päätämme ovatko ne vasta-argumentin arvoisia.
Ihan kiitettävästä täällä mielipiteitä on sanottukin - kiitos vaan!
Sanottavaa hyötyä siitä taas ei nyt ole - koska niitä ei yleensä ole, ollenkaan, perusteltu - niin kuin nyt tätä sinunkaan aloitustasi!
Milloin sinä olisit antanut järkevän selityksen syöpäloisten elätykselle?
Jos tarkoitat kauniilla sanoillasi pakolaisia, niin miksi minun rasismipalstalla tarvitsee heidän täälläolonsa perustella!!
Satavarmaa on, että he ovat maassa yhtä laillisesti kuin sinä - mutta se ei tänne kuulu.
Jos haluat kyseenalaistaa politiikan, jonka tuloksena emme ole rakentaneet rajalle gazanmuuria - niin mene hyvä ihminen viemään viestiäsi muualle.
Juu, laillisesti ovat täällä. Natsi-Saksassa tuhottiin romaneita, juutalaisia, kommunisteja, homoja, kehitysvammaisia, jehovantodistaji ja muuta vastaavaa porukkaa täysin lain mukaisesti. Lenin ja Stalin tapattivat noin 50 miljoonaa ihmistä täysin Neuvostoliiton lain mukaisesti. Haluatko kyseenalaistaa Hitlerin, Leninin ja Stalinin politiikan, uskallatko kyseenalaistaa LAIN?
Miksi sitten on avattu hoitoklinikka laittomille, kun kerran kaikki ovat laillisia?
En - Suomen lakia.
Aivan järjettömiä juttuja.
Siis t-a-r-k-o-i-t-a-t-e-t-a-a-n-k-o pakolaisia - vai muita?
EU:n sisäisten pakolaisten avustaminen tapahtuu niiden yksityisten ihmisten ja lääkärien ja muiden toimesta, joiden kumma meininki on auttaa selvässä hädässä olevia ihmisiä - olivatpa he tukien piirissä tai ei.
Ei ole kyse ainakaan pelkästään EU:n sisäisistä.
Tämä on rasismipalsta. Kuuluisikohan viestisi naapuriiin?
Siis sinä saat sanoa kaikkien olevan maassa laillisesti ja eri mieltä ei saa olla?
Olenko minä sanonut että kaikki ovat maassa laillisesti ? En.
Eri mieltä saa olla.
Satavarmaa on, että he ovat maassa yhtä laillisesti kuin sinä
Pakolaiset ovat - joista ymmärsin tuossa vaiheessa keskustelua olleen kysymys.
Vastaatko kysymykseeni?
Kiintiöpakolaiset ehkä.
Ehkä sinä.
En ole eläissäni päässyt mihinkään kiintiöön.
Ehkä sinä olet laiton.
Onko perustuslakivaltiossamme siis poliisilla liian vähän resursseja vai mihin viittaat?
Onko laitonta syytellä toista rikolliseksi perusteetta ja ilman oikeuden tuomiota?
Tämä ei taaskaan liity mitenkään keskusteluun laittomista pakolaisista / maahantunkeutujista / siirtolaisista / oleskelijoista. Moverismin malliesimerkki osa 5. Lällättely.
"Onko laitonta syytellä toista rikolliseksi perusteetta ja ilman oikeuden tuomiota?"
Aivan mainio kysymys.
Ja lällättelyn - jos sen niin haluat - paikka.
Tuomitse siis itsesi tuosta rikoksesta. Tai ilmianna poliisille.
voisitko laittaa tuon viestin nupineulalla kiinni palstan alkuun:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12638327
ettei tarvitsisi jatkuvasti nostella sitä.
Täh(!)OK
Muppehan on vitsi, mutta olen vähän eri mieltä aloittajan kanssa: ilman Muppea keskustelu täällä hiljenisi kovasti. Näkeehän sen Mupen taukopäivien aikana. Ei samanmielisten jees-jeesittely jaksa kauaa kiinnostaa. Palstan suola onkin Mupen päivittäinen pieksäminen.
Tämä huomioiden, onkin aivan ilmeistä, ettei Muppe voi mitenkään palstailullaan vähentää rasismia. Muppe on rasismille kuin vesi öljypalolle. Elämänsä eniten rasismia vähentävän teon Muppe tekisi, kun jättäisi palstan kokonaan.
Totta tuokin. En ajatellut kuinka hauskaa on ampua sen valheet ja puolitotuudet kerta toisensa jälkeen alas ja seurata sen kiemurtelua vaikeiden (lue moku-uskonnon vastaisten) faktojen edessä.
Tosin en kutsuisi maahanmuuttokriittisyyttä ja realismia rasismiksi.
Mistäs move saisi ne " ilmaiset leffalippunsa" jos ottaisi/saisi loparit Sonta24 sivustoilta?
Niinpä meneppäs työhaastatteluun ja kerro etä olet ollut 24/7 Suomi24 rasistipalstan sefuna/luotsina 7v. Mitäs luulette että vastataan?
Ohjaavat varmaan Pietariin, siellä on nyt kova tarve politrukeille.
Hih, hauska ajatelma tuo että Mover olisi työhaastattelussa yrityksessä joka toimii itsenäisesti ja markkinavetoisesti. Voisi siellä olla olla haastattelija naama pitkänä Moverin työhistoriaa selatessaan.
Moverin poistuttua tyyppi ryntäisi vauhkona kertomaan muille minkäläinen tyyppi kävi sitä avointa paikkaa hakemassa; ja tiedättekö mitä: tsegatkaa sen työhistoria!
Entäs jos Moverin ilmoituksesta joutuisin poliisin kuulusteluun. Olen kysellyt Moverilta että kuinka opetan lapsiani värittämään afronaaman. Tyttäreni kummastelevat jos se täytyy jättää paperinvalkeaksi. Samoin olen kysellyt afropusujen ja afropatukoiden katoamisista.
Näitä joutuisin sitten kuulustelussa selittämään. Olen varma että poliisi on täysin samaa mieltä kanssani ja yhdessä nauraisimme hölmölle Moverille.
Sinunko täytyy kysyä Moverilta lastesi kasvatusneuvoja. Säälittävää.
Sinun ja muutaman muun lisäksi Mover on kaikkeen maamme ikäviin asioihin syypää. Mielestäni Mover hoitaa hommansa hyvin ja tasapuolisesti karsii ihan oikein sellaisia kirjoituksia joita suomi 24 kieltääkin julakisemasta.
Hän poisti minultakin kirjoituksen ja ihan oikein tekikin. Kirjoitin yleistävästi ja se on ilman muuta väärin. Huomasin sen itsekkin.
Teistä ei olisi Moverin housuihin virkaa hoitamaan kuin parista kirjoittajasta.
Ja syy on se että katsantokantanne on uskomattoman olematon.
Ei olisi minustakaan, eipä silti, ja syy on se että karsisin Sefuna lähes kaikki kirjoituksenne. En olisi niin helläkätinen kuin Mover.
Kiitos - tätä mieltä - hyvästä kirjoituksetasi!
Huomaatko - me lienemme tällä palstalla tällä hetkellä oikeesti ainoat, jotka peilaavat tekstiensä relvanssia normiin eli yhteisiin sääntöihin - ja tarvittaessa myönnämme virheemme?!
Ja - silti - meidän viestejämme poistelee lakia noudattava ylläpito huomattavasti vähemmän kuin heidän. Mitähän se kertoo...
Tsihihihiii :)
"Tätä mieltä" -nimimerkin kirjoituksessa oli totta yksi lause:
"Mover on kaikkeen maamme ikäviin asioihin syypää."
Sontakasat vetävät ihmisiä puoleensa. Siksi tämäkin minua. Kiitos Moverin aivan älyttömät pläjäykset jotka saivat minut ihastuksen valtaan.
Aivan uskomatonta sontaa, en voi ymmärtää että kukaan ajatteleva ihminen moista kynästään ikuisiksi ajoiksi ilmoille laskisi.
Yläfemmoja Centille, patriootille, browserille sekä kaikille asialinjan omaaville kivoille kavereille!
Minulla toki on asioita joista en pidä - ja sioita joidta pidän.
Yksi asia, jota rakastan, on k-r-i-t-i-i-k-k-i-!
Kritiikki, jossa tarjotaan(mieluimmin) omaan tekstiini johdonmukaista, pitävää ja ennen kaikkea uutta ajatusta tai ajatuksia.
Minä tarjoan lounaan heti sille, joka kertoo, missä ja milloin olen poistaut ja mitä sellaista olen poistanut, jossa joku argumenttini argumentilla kyseenalaistetaan.
Lounas on pieni palkkio siitä, että omaan ajatteluun tulee oikeasti laajennusta todellisuutta kohti.
Minun mielenkiintoni täällä rasismipalstalla on vain ja ainoastaan sitä, kuinka kukaan voin puolustaa yhteiskunnallisena tekona syytöntä vastaan tapahtunutta vainoa tai syrjintää.
Olen tyystin avoimin silmin ja korvin vastaanottamassa siitä oikeeta tietoa. Mutta sitä te (suuri osa kirjoittajista) ette anna! Te ette, kertakaikkiaan vastaa ihmetykseeni!
Höpöhöpö. Sinä olet täällä julistamassa omaa paremmuuttasi. Ja siksi et tietenkään voi suhtautua avoimin mielin aiheeseen, silloinhan paremmuutesi asettuisi kyseenalaiseksi.
Paremmuuttani...!?
Mitä minä täällä teen? Minä erittelen ihan tarkkaan mitä tänne tarjoan - ja mitä haluan tietää (lue edellinen komma - siinä se kulminoituu).
Vastaukseksi saan juuri, tämä oma lisäyksesi mukana, näitä uusia ja uusia "syitä" miksi kirjoitan ja mikä olen.
Etkä vastaa ko. haasteeseen. Kirveelläkään.
Höpöhöpö.
Olet taas herännyt kännipökkyrästäsi ja on se aika kuukautta, kun mainostat asiallisuuttasi ja liität itseesi kaikki hyvän keskustelutavan hyveet. Vaikka niitä ei käytännössä koskaan kukaan ole nähnyt.
Niinpä!
Taas yksi arkinen tunnelmakuvaus lisää - ei vaan minun elämästäni.
Kun sanot etten "käytännössä" tuo näkyväksi oikeata keskustelua - niin mikä tämä seuraava sitten (edellisestä kommasta) on?
"Minun mielenkiintoni täällä rasismipalstalla on vain ja ainoastaan sitä, kuinka kukaan voin puolustaa yhteiskunnallisena tekona syytöntä vastaan tapahtunutta vainoa tai syrjintää."
Tässä on paketissa omasta mielestäni se rasismipalstan ydin? Sinulle ei vain kelpaa tämä konkretia - se kierretään?
Tuo on kaunis teoreettinen ajatus ja kaiketi omakuvasi. Keskustelijana et vaan edusta mitään tuollaista, vaan perusteetta omaa ideologiaasi sokeasti jankuttavaa lällättelijää.
Tämä o-n keskustelua, browser!
Niin perustuslaki kuin yksittäinen s24 -sääntö ovat "kauniita", mikäs siinä.
Mutta ei niiden kauneus niitä halvaannuta. Niin yhdenvertaisuuspykälä kuin sen johdannainen, vaatimus suojella yksilöä rasistisilta yleistyksiltä puhuu - ja ihan käytännössä toimii:
Kun tänne joku valopää kirjoittaa tekstin "Somalit kelpaavat vain kengänpohjiksi" - niin minä poistan sen - yhteisön arvojen je siitä johdetun normin nimissä.
Vaihdoit sujuvasti aihetta. Yksi tunnetuimmista moverismeista.
Mikähän osa somalista muuten kelpaisi kengänpohjaksi? En ole suutari, mutta vaikea uskoa, että heistä olisi tuohon hommaan.
Hyvä - osasit yksilöidä edes syytöksesi.
Nyt vielä kerrot mikä siis ei liittynyt mihin?
Huumoriksi tarkoitett typeryys on tragediaa.
Sinähän se aloit pohdiskelemaan somalien lahjakkuusalueita.
Tämä allaoleva ei liity:
""Minun mielenkiintoni täällä rasismipalstalla on vain ja ainoastaan sitä, kuinka kukaan voin puolustaa yhteiskunnallisena tekona syytöntä vastaan tapahtunutta vainoa tai syrjintää."
Tässä on paketissa omasta mielestäni se rasismipalstan ydin? Sinulle ei vain kelpaa tämä konkretia - se kierretään?"
Itseensä, eikä seuraavaan:
"Tämä o-n keskustelua, browser!
Niin perustuslaki kuin yksittäinen s24 -sääntö ovat "kauniita", mikäs siinä.
Mutta ei niiden kauneus niitä halvaannuta. Niin yhdenvertaisuuspykälä kuin sen johdannainen, vaatimus suojella yksilöä rasistisilta yleistyksiltä puhuu - ja ihan käytännössä toimii:
Kun tänne joku valopää kirjoittaa tekstin "Somalit kelpaavat vain kengänpohjiksi" - niin minä poistan sen - yhteisön arvojen je siitä johdetun normin nimissä."
Tämän olisi luullut olevan kommenttini pohjalta selvää.
Tarkemmin eriteltynä eli rautalangasta: aluksi kerrot omista tavoitteistasi ja kiinnostuksenkohteistasi palstalla, sitten seuraavassa viestissä siirrytkin kertomaan sensurointilinjastasi. Nuohan eivät ole missään suorassa yhteydessä toisiinsa.
Sensurointilinjasi kuvaileminen ei myöskään liity mitenkään minun edelliseen kommenttiini.
Siis se miksi olen tälle palstalle - silloin ihan rivikirjoittajana - olen tullut, on rasistisuus -niomisestä ongelmasta keskusteleminen - ja sitä kautta rasistisuuden tuhoisuuden tunnistaminen - ja sitä kautta sen vähentäminen.
Koska olen moderaattori, toteutan lakia ja sääntöjä - jotka siis ovat periatteellisuudessaankin palstan kontekstiin sovellettuna ihan konkretiaa - josta todisteena ja osoituksena esitin moderointiesimerkin.
Mutta ei tässä(kään) vielä kaikki. Minä annan jokaiselle, joka rasistisuudessa on näkevinään jotakin hyvää - tilaisuuden sitä puolustaa. Sen pitää tietysti tapahtua vedenpitävin argumentein. Niitä, ihan avoimin mielin ja sydämin, odotan.
Ja edelleenkään eri viesteilläsi yllä, eikä edes tämän viimeisen viestisi eri kappaleilla ole yhtymäkohtia toisiinsa. Eikä väitteilläsi omista motiiveistasi myöskään - edelleenkään - yhtymäkohtia palstalla todettuun käyttäytymiseesi.
mutta kova se on valehtelemaan.
Sen ainoa tehtävä täällä on puolustaa maailman pahimpia rasisteja ja estää asiallinen keskustelu.
Häh, lounas kanssasi???
Se on kauhukuvistani suurimpia. Mitään kauheampaa en voisi ikuna kuvitella.
"rasistisuuden tuhoisuuden tunnistaminen" , mitä tuhoisuutta rasismissa on?
"Minä tarjoan lounaan heti sille, joka kertoo, missä ja milloin olen poistaut ja mitä sellaista olen poistanut, jossa joku argumenttini argumentilla kyseenalaistetaan."
Emme tiedä, minkä kirjoituksen olet poistanut sinä ja minkä ylläpito, joten ehtojasi on mahdotonta täyttää. Tosin en lounaalle kanssasi halajakaan, ei sen puoleen.
Muistaakseni olen monesti kyseenalaistanut väittämäsi ja muutaman kerran olet myöntänytkin erehtyneesi.
En säästele näitä tapauksia, enkä kehystä niitä olohuoneeni sohvan päälle. Et ole lainkaan niin tärkeä henkilö minulle. Minusta on kyllä huvittavaa alentuva tapasi leimata rasisteiksi lähes kaikkia tälle palstalle kirjoittelevia henkilöitä.
Ja perusteitahan sinulta ei heru - vaikka voissa paistaisi.
Tämä allaoleva ei liity:""Minun mielenkiintoni täällä rasismipalstalla on vain ja ainoastaan sitä, kuinka kukaan voin puolustaa yhteiskunnallisena tekona syytöntä vastaan tapahtunutta vainoa tai syrjintää."Tässä on paketissa omasta mielestäni se rasismipalstan ydin? Sinulle ei vain kelpaa tämä konkretia - se kierretään?"Itseensä, eikä seuraavaan:"Tämä o-n keskustelua, browser!Niin perustuslaki kuin yksittäinen s24 -sääntö ovat "kauniita", mikäs siinä.Mutta ei niiden kauneus niitä halvaannuta. Niin yhdenvertaisuuspykälä kuin sen johdannainen, vaatimus suojella yksilöä rasistisilta yleistyksiltä puhuu - ja ihan käytännössä toimii:Kun tänne joku valopää kirjoittaa tekstin "Somalit kelpaavat vain kengänpohjiksi" - niin minä poistan sen - yhteisön arvojen je siitä johdetun normin nimissä."Tämän olisi luullut olevan kommenttini pohjalta selvää.Tarkemmin eriteltynä eli rautalangasta: aluksi kerrot omista tavoitteistasi ja kiinnostuksenkohteistasi palstalla, sitten seuraavassa viestissä siirrytkin kertomaan sensurointilinjastasi. Nuohan eivät ole missään suorassa yhteydessä toisiinsa.Sensurointilinjasi kuvaileminen ei myöskään liity mitenkään minun edelliseen kommenttiini.
Tässä tulikin ilmi kolmas moverismi: mikään rautalanka ei mene perille, vaan sama jankutus jatkuu. Välillä vaikuttaa muistisairaalta, joskus muka vahingossa jättää jonkun viestin huomaamatta ja usein on vaan.. no, miten tämän nyt kauniisti sanoisi, ettei saa tekosyytä poistaa tätä? No loogisilta kyvyiltään rajoittunut.
Miten niin eivät ole?
Mitä tuhoisuutta raiskaamisessa on?
Tämän olisi luullut olevan kommenttini pohjalta selvää.Tarkemmin eriteltynä eli rautalangasta: aluksi kerrot omista tavoitteistasi ja kiinnostuksenkohteistasi palstalla, sitten seuraavassa viestissä siirrytkin kertomaan sensurointilinjastasi. Nuohan eivät ole missään suorassa yhteydessä toisiinsa.Sensurointilinjasi kuvaileminen ei myöskään liity mitenkään minun edelliseen kommenttiini.
Eikö minun oman tavoitteeni, kiinnostukseni kohteen ja moderointilinjan yhteinen nimittäjä ole rasismipalsta ja sen dynaaminen keskustelu ja linjakas moderointi?
Mun mielestä kyllä?
Kukaan ei kysellyt noiden tekijöiden yhteistä nimittäjää.
Ei - mutta se juuri on se olennainen juttu.
Kirjoituksista voi ottaa kopionkin.
"Minusta on kyllä huvittavaa alentuva tapasi leimata rasisteiksi lähes kaikkia tälle palstalle kirjoittelevia henkilöitä.°
Oliskohan siihen syynä se, että tänne heitä on jostain syystä useampiakin hamnautunut...?(!)
Korjaan kyllä arvioni, jos tuot näyttöä siitä, että se on tarpeellista.
Joo, virheitä tulee - mutta osaatko sanoa, miksi yleensä aina vain minulle? Olenko todella siinä mitassa surkeempi kirjoittaja kuin muut?
Olet. Tai korkeintaan samantasoinen kiljuskinien kanssa, mikä on vahvassa ristiriidassa esittämäsi roolin kanssa.
Ei ole, vaan järjetön aasinsilta. Moverin väistö.
Mitä tuhoisuutta hyysäämisessä on?
Taitaa sinulla olla nyt aasinyhdistelyt hieman kujalla.
Ylläpito oli huomanut jo 7 vuotta sitten että mielenkiintoni ja tavoitteeni palstalla ovat heidän näkökulmastaan hyväksyttäviä. Ja kun moderointilinjani osoittautui heitä tyydyttäväksi, olen saanut tehdä tätä hommaa.
Jos tämä ei sinulle kelpaa, niin pidä kiemurasi ole hyvä.
Puoleltani ei ole muuta sanottavaa.
Ei relevanttia.
Yritä nyt jo ymmärtää, etten ole kritisoinut mielenkiinnon kohteitasi, enkä moderointilinjaasi. Tässä keskustelussa siis.
Kotiläksynä: ota selvää mitä asiayhteys, aasinsilta ja keskustelun looginen jatkumo tarkoittavat.
Minä en muuten pidä ylläpitoa minään yli-ihmisinä tai ylipäätään minkään sortin auktoriteettina. Sinua, heidän puppeliaan vielä vähemmän. Ylläpitoonhan pääsee, kun sattuu alalle kesätöihin. Ja sinä nostatat itsetuntoasi, koska olet tuon "papistomme" valitsema. Hehe :)
Onpas. Hyysääminen aiheuttaa raiskailua.
Muutenkin yhtä relevantti kysymys kuin sinun hölöynpöly-olkiukkosi.
Ja ehkä sen, että olen ollut täällä luotsina kahdeksatta vuotta?
Ei siinä ole mitään ristiriitaa.
Olet kiljuskinitasoisen luotsipyrkyrijoukon ainoa hyysäri. Eihän S24 nyt aitoa kiljuskiniä tietenkään voi luotsiksi ottaa. Jos nyt siis mitään pyrkyrijoukkoa edes on koskaan ollutkaan. Iso osa S24:n palstoistahan on täysin luotsittomia, koska ei ole yhtäkään kiinnostunutta. Nekin, joilla luotsi on, luotsit ovat usein hyvin epäaktiivisia. Kiljuskinin aivotoiminta riittää siis vallan mainiosti luotsin hommiin, kunhan on poliittisesti korrektia mieltä asioista ja aktiivinen palstalla.
Taidat keskusteluihin osallistuvana luotsina olla melkoisen huomion keskipisteenä.
Esität usein asioita kuin olisit ehdottoman oikeassa ja muut täysin väärässä.
Kirjoitat luotsiksi ilmeisesti poikkeuksellisen paljon ja luotsina voit poistaa muiden kirjoituksia. Poistelu on erityisesti asia, joka herättää poiston kohteeksi joutuneessä paljon närää ja epäoikeudenmukaisuutta.
Nämä seikat aiheuttavat sen, että keskustelu tällä palstalla keskittyy rasismin sijaan sinun henkilöösi ja yrityksiin saattaa mielipiteesi huonoiksi, jolloin niille ei tarvisisi laittaa paljoakaan painoarvoa.
" Hyysääminen aiheuttaa raiskailua".
Perusteletko ja tarkasti sittenkin mitä tarkoitat tällä.
Hyysärit haalivat maahan raiskaajia.
Aha. Kiitos että vastasit.
Onko se muuten pääsyvaatimus ja miten he varmistavat sen että maahanmuuttaja on raiskaaja. Näkeekö sen jo 2 vuotiaastakin?
Ei sitä varmisteta. Seassa tulee myös raiskaamattomia ja raiskailemattomia.
Jake. Ihan perusjuttu.
Asioiden esityksessä ei yhteiskuntapalstalla ole ratkaisevaa onko ne esitetty "kuin oikeassa ollen" tai ehdollisesti tai jopa kysymysmerkillä.
Ratkaiseva on niiden relevanssi: Kuinka ne kestää vasta-argumentit.
Poistelua tuottaa yleensä käsittääkseni enimmässä määrin yp. Ja se täällä on meininki. Multa saa, kyllä, kysyä poistoista.
Joka fokusoi henlöön, on hänen oma valintansa.
nojoo,käsittääkseni turvapaikkaturismi ja terroristi turismi on sitärelevanssia,antaas ny tulla sitä vasta arkumenttia.
mitä poistoihin tulee niinsinä olet muistaakseni kehunut olevasi se ylijumala joka määrää mitä palstalla säilyy,kullinmittaus kommentit pysyvät mutta kysymykset ohjuksista olohuoneesen häipyvät,
mikäse yypee on ...täh
Onhan se kivaa kun rakas Moverimme jälleen palasi höyläpenkin ääreen.
Hän avautuu jo meille hieman enemmän.
Sanoi pitävänsä sioista?!, ja rakastavansa k-r-i-t-i-i-k-k-i-ä???
Ok, tässä tulee.
Vastustaisitko sikapossuneitokaisten ulkoisten synnyttimien poistoleikkausta ilman puudutusta tai nukutusta? Varmaankin koska niistä pidät. Vinkuisivat aika sydäntäsärkevästi.
Olet kuitenkin valmis puolustelemaan somalipikkutyttöjen silpomista samoin menetelmin kulttuuriin kuuluvana. Nekin ulvovat toimenpiteen aikana ihan sikana.
Ällöttävä sadisti olet ilman ihmisarvoa.
En kannattaisi.
En ole valmis.
kannnatat kuitenkin tänne lähetetyn ankkurilapsen suvun maahantuontia ja hyysäystä verorahoilla.
etole valmis rajoittamaan miljardiluokan rahan haaskausta jota kansantaloutemme ei kauan kestä .......täh