Mä en ihmettele enää, ettei lapulaisten verorahat riitä. Eilisessä Ilkassa oli juttu ja kuvat nykyisestä tilanteesta. Siinä kaksi "ikinuorta" nuorisotyöntekijää surkuttelee, ettei kaupungin rahat riitä juuri muuhun kuin heidän palkoikseen! Voi tana, sanon minä! Pitäisiköhän esim. kysyä meiltä nuorilta, jotta mitä me halutaan. Vai onko se vaan tärkeämpää että kaksi saa virkapalkkansa, nuorisotoiminnasta ei ole väliä! Ompahan kaksi hyväpalkkaista ja tyytyväistä kynän pyörittäjää!
Lapuan nuorisotoimi
haasteellista työtä?
12389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kirjoitit vähän mutta ASIAA---joutais lopettaa noi virat
Mikähän ikäluokkahaarukka on asetettu nuorisotoimen asiakasryhmäksi ? Meinaan vaan että poikkeaako paljon toisen asteen ja peruskoulun oppilaiden ikähaarukasta. Jos ei poikkea, niin erillinen nuorisoyksikkö pitäisi integroida tiiviimmäksi osaksi koulu- ja oppilaitosporukkaa. Kyllä siellä tekemätöntä työtä piisaa.
Niin juuri. Siellä ne työntekijät istuvat virka-ajan odotellen nuorisoa koulusta. Kun koulut loppuu niin Nuoppari sulkeutuu ja on viikokloput kiinni. Siinä sitä hyvää palvelua.
Ja kuka viittii mennä nuopparille kun aina saa vetäjältä kuunnella ilkeilyä. Joka on muka huumoria mutta aina jotain halveksitaan. Vakkei itteen kohdistuiskaan on se ilmapiiri vähän ankea.
Mun kokemukset on aivan päinvastaisia, ottakaa selvää mistä puhutte
Nuoret, mukaansatempaavat ohjaajat paikalle, jotka saisi porukat
innostumaan.
Kyllä siellä kaksi esimiestä voi helposti istua kirjoituspöydän takana, aina siellä
kumminkin kiirettä riittäää.
Täh? Mitä ihmee selvää ottamista tarvitaan. Omat silmät ja korvat on jo ottanu selvää. Saa sitä vastaanki väittää muttei asiat siitä mihinkää muutu.
Kukas teille kersoille muu kaikkea järkkäis sitten?
Itse ainakin olette avuttomia kun kaikki pitää tuoda kärsän eteen ja näyttää miten mikin toimii.
Ja valivali vaan lisääntyy.
Mikään ei kelpaa nykynuorille.
Kannattaa olla passiisivinen--se luo tulevalle elämällenne ison perustan....
Itse olet vanha fossiili.
Oliskohan niin, että aika on käynyt ohi perinteisistä nuorisotaloista. Netissähän nuoriso (ja vähän vanhemmatkin) tuntuvat nykyään kokoajan olevan. Ei muutakuin keskustaan pieni tila, jossa saa illalla lämpimässä istuskella ja näpelöidä kännykkää &surffailla.
Vielä nyt yhteiskunnalta lämmintä näpyttelytilaa keskustaan, näpelöiköön kotonansa.
Samas jutus ne valitti kahta asiaa. Ettei oo rahaa. Ja vaikka oliski ni nuoret ei käy niien tekemis tilaisuuksis.
Eikö sillo kannata lopettaa koko touhu ! Siinä hyvä idea kaupungin säästökohteisii !