Katseita kaukaa, karkuun lähellä?

Käyttäytyykö joku teistä niin, että uskallatte olla rohkeita ihastustanne kohtaan kauempana, mutta ihastuksenne lähellä arkailette ja haluatte juosta pakoon? Tai ette katso ihastukseenne päinkään lähellä? Ujosteletteko, peittelettekö tunteita, millaisia ajatuksia/tuntemuksia teillä on kun kauempaa uskaltaa? Turvallisempaa?

Mietin vain, onko eräs ihastunut minuun, kun hänen käytöksensä muuttuu heti muutaman metrin päässä minusta... katseita, hymyilyä, tuijottelua, tätä useita kertoja päivässä ja usein ei päätä käännetä pois kun jää katseesta kiinni. Aivan kuin olisi ihan haltioitunut/sekaisin. Mutta sitten lähellä ei katsota päinkään, selkäkin voidaan kääntää, tulee tunne, että tyyppi haluaa mahdollisimman kauas pois minusta, kuin olisin joku pahin saasta, mitä tyyppi on ikinä nähnytkään.
164922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

No en mä nyt rohkea oo missään tilanteessa ihastusta kohtaan, mutta lähellä muhun iskee erityisesti tollanen ahdistus ettei pysty katsoa päin ja tekis mieli karata paikalta. Kauempaa on pakko vilkuilla salaa, mutta eiköhän sekin ole jo aika ilmeistä jos liikutaan pakkomiellettä lähentelevän kyyläilyn rajoilla.

Jaaettä miksi sitten menee paskat housuun, no varmaan siksi ku näistä hommeleista on ollut vaan lähes pelkästään huonoja kokemuksia ja itsetunto muutenkin naisten kanssa nolla.

Äänestä

Kyllä allekirjoitan tuon. Kaukaa on helppo katsella, kun taas lähellä on vaikeaa, liian paljas olo.

Äänestä

Noinhan se on monaasti. Kaukaa ihaillaan ja katsellaan silmiin. Lähellä ollaan kuin mitään ei olisikaan. Ahdistava tunne kyllä.

Äänestä

Oisko ujous ja jännitys syynä? Itse ainakin alan jännittämään tarpeeksi lähellä, sanat sekoilee ja kädet tärisee, siksi katson poispäin, jotta voisin edes hiukan koota itseäni ja jännittäisin vähemmän.

1Äänestä

Mulla myös yksi miekkonen, jolla kovasti silmät vilkkuu ja naama on hymyssä kun kauempaa katsoo. Lähelle jos menen niin hyvä jos päin katsoo, jos niin pääsee käymään niin vilkaisee vaan nopeasti.
Muutenkin välillä flirttailee kovastikin mutta välillä ignooraa täysin. Tulee itselle hassu "mitähän outoa mä tein" -olo :)

Äänestä
  • Teit tuskin mitään muuta kun pistät miekkosen pään sekaisin tavalla, jota se ei hanskaa enää.

    Itse olen toiminut juuri niin. Alkuun katseita ja pientä flirttiä lähelläkin, mutta koin etten saa tarpeeksi vastakaikua, joten lopetin. Ihastus vaan jäi ja syvään. Ignooraus on vain huomaamatta korostunut yritys olla näyttämättä tunteita. Nykyään pärjään jo naisen seurassa ja olen suht normaali. Muutama kuukausi meni... totuus on, että jos nainen osoittaisi hymyn kanssa haluavansa tutustua, niin multa menisi jalat alta samantien. Edelleen.

    Äänestä

jeeppp, sama täällä. olen ehkä vähän ihastunut yhteen mieheen joka käy samaa koulua, ollaan vaihdettu katseita jo keväästä asti, mut eeih.. voin hymyillä ja katsoo silmiin kauempaa mut sitte jos kävelee ohi niin saatetaan katsoa toisiamme hetki ja sitte jostain syystä kun hän on kohdallani niin käännän katseeni pois. en tahallaan, en tiedä miksi. :D ehkä siksi etten tiedä hänestä mitään muuta kuin nimen, en tiiä onko varattu ja siksi en mene juttelemaankaan... vähän ujostuttaa, en tiedä.. :) tekisipä hän jotain jos on kiinnostunut !(jos on niin ajattelee varmaan samoin kuin minä). turhauttavaa!

Äänestä

Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä ja luottako katseisiin, hymyilyyn yms. Ei ne tarkoita että olisi ihastunut, välttämättä. Menin suoraan asiasta avautumaan ja mies ei antanut toivoa... Pari vuotta tätä kuviota... Varattu oli ja nyt on joku uusi.

Äänestä

Tutulta kuulostaa.

Äänestä

Voi kuule, tuo on tuttuakin tutumpaa.

Hauskahan leikki siitä syntyy, kun molemmat harrastavat tätä. Tässä noin vuoden (!) kestäneessä soidintanssissa alkaa lähes olemaan jo tragikoomisia piirteitä. Mutta minkäs teet, kumpikaan ei uskalla paljastautua ja tehdä todellista aloitetta. Ja me olemme sentään vielä aikuisia ihmisiä.

Äänestä
  • Me myös, aikuisia ihmisiä. Keski-ikää käydään jo. Miehet jaksavat vedättää naisia loputtomiin.

    Äänestä

  • pelkkää flirttiä kirjoitti:

    Me myös, aikuisia ihmisiä. Keski-ikää käydään jo. Miehet jaksavat vedättää naisia loputtomiin.

    Vai että vedättää. Sorry nyt vaan ihan kauheasti jos te naiset ensin ootte murskanneet mut henkisesti ja nyt sitten haukutaan vedättäjäksi kun ei enää riitä itsetunnon rippeitä mihinkään "itsensä paljastamiseen" ku pelkää että taas viedään kölin alle.

    Äänestä

  • sdbsdfbs kirjoitti:

    Vai että vedättää. Sorry nyt vaan ihan kauheasti jos te naiset ensin ootte murskanneet mut henkisesti ja nyt sitten haukutaan vedättäjäksi kun ei enää riitä itsetunnon rippeitä mihinkään "itsensä paljastamiseen" ku pelkää että taas viedään kölin alle.

    Niin totta.

    Ei enää riitä itsetunto tunteiden paljastamiseen. Turpaan tulee aina. Flirtti on helppoa ja turvallista. Vituttaa vaan tämä kukasta kukkaan lentely, haluaisin yhden joka tuntuu oikeasti. En vaan pysty enää jahtaamaan vaikeasti tavoiteltavaa, en pysty laittamaan itseäni enää peliin lyötäväksi. Tunteet tuli jo, peli on menetetty, mua voi jo loukata.

    Äänestä

Työpaikallani minulla on samaa ongelmaa... silloin kun tämä mies LUULEE etten näe häntä niin hän vilkaisee suuntaani, tosin kiinni jäätyään kääntyy salaman nopeasti muualle. Kertaakaan hän ei ole minulle hymyillyt, ainakaan silloin jos jätetään pois laskuista ne kerrat kun hän minut nähdessään on hymyillyt hymyä minkä MINÄ annan ihmisille kun itsellä on paskapäivä, mutta ystävällisyyttäni koitan jonkin hymyntapaisen pistää naamalle.

Onhan meillä jokunen kerta ollut pitempiä katseidenvaihtoja ja mies tuntuu silloin unohtavan kaiken muun ympäriltään. Kerrankin (sen ainoan) tauolla kun hän oli samassa pöydässä niin aloin ihmettemään miksi mies on unohtunut tuijottamaan ikkunasta ulos. Hetken päästä katsahdin ikkunaan päin ja tajusin että mies tuijottaa minun heijastustani :D Hän lähti sen jälkeen nopeasti takaisin töihin...

Olemme pariin kertaan puhuneet, silloin olen ollut hymyilevä ja iloinen (hieman flirtti), jotta voisi luulla että mies ymmärtää etten minä hänen seuraansa pidä ainakaan vastenmielisenä. Sen näki kyllä että häntä jännitti, se että kutsun häntä nimeltä tuntui pelkästään pysäyttävän hänet. Mutta heti kun puheyhteys päättyy niin ollaan taas samassa pisteessä kuin ennenkin.

Sen nyt tiedän ainakin ettei tuo mies ole erityisen ujo mitä muiden kanssa on nähnyt hänet. Asiallinen ja hyväkäytöksinen parikymppinen mies hän on ollut. Ja tiedän hänen olevan sinkku.

Äänestä
  • Aito kiinnostus ja tunteet voivat jäädyttää naistenmieheksikin lokeroidun hepun. Tiedän, koska itselleni on käynyt niin. Kylmää, laskelmoivaa ja paatunutta naistenkaatajaa ei hetkauta mikään, koska häntä ei oikeasti tunnetasolla kiinnosta. Siksi he kykenevät piirittämään ja jahtaamaan itsevarmasti.

    Samoin minä pystyn lähestymään tuntematonta hyvinkin itsevarmasti ja pakit ei tunnu miltään. Pitkäaikaisen ihastuksen edessä olen aseeton, haluisin vain että hän keräisi minut pois ja pitäisi itsellään, vaikka ikuisesti.

    Ota kontaktia jos olet kiinnostunut. Se antaa miehelle itsevarmuutta viedä hommaa eteenpäin.

    Äänestä

  • Fgjs kirjoitti:

    Aito kiinnostus ja tunteet voivat jäädyttää naistenmieheksikin lokeroidun hepun. Tiedän, koska itselleni on käynyt niin. Kylmää, laskelmoivaa ja paatunutta naistenkaatajaa ei hetkauta mikään, koska häntä ei oikeasti tunnetasolla kiinnosta. Siksi he kykenevät piirittämään ja jahtaamaan itsevarmasti.

    Samoin minä pystyn lähestymään tuntematonta hyvinkin itsevarmasti ja pakit ei tunnu miltään. Pitkäaikaisen ihastuksen edessä olen aseeton, haluisin vain että hän keräisi minut pois ja pitäisi itsellään, vaikka ikuisesti.

    Ota kontaktia jos olet kiinnostunut. Se antaa miehelle itsevarmuutta viedä hommaa eteenpäin.

    moi mulla on ollut tyttöystävä mut jätin sen koska sil oli kolmetoista lol joten etsin uutta tyttöä aina kun oon jossai nii mä tiirailen typyjö siellä täällä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


WqqW kirjoitti:

Käyttäytyykö joku teistä niin, että uskallatte olla rohkeita ihastustanne kohtaan kauempana, mutta ihastuksenne lähellä arkailette ja haluatte juosta pakoon? Tai ette katso ihastukseenne päinkään lähellä? Ujosteletteko, peittelettekö tunteita, millaisia ajatuksia/tuntemuksia teillä on kun kauempaa uskaltaa? Turvallisempaa?

Mietin vain, onko eräs ihastunut minuun, kun hänen käytöksensä muuttuu heti muutaman metrin päässä minusta... katseita, hymyilyä, tuijottelua, tätä useita kertoja päivässä ja usein ei päätä käännetä pois kun jää katseesta kiinni. Aivan kuin olisi ihan haltioitunut/sekaisin. Mutta sitten lähellä ei katsota päinkään, selkäkin voidaan kääntää, tulee tunne, että tyyppi haluaa mahdollisimman kauas pois minusta, kuin olisin joku pahin saasta, mitä tyyppi on ikinä nähnytkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu