Kirkon tohtorit

Erikoista että kirkon tohtorit karttavat raamattukeskusteluja sillä aika menee adventismin ja Ellenin puolustamiseen.
684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Erikoista että kaikki aikasi menee valehtelemiseen korvat heiluen.

Äänestä

Hei-

Ihmisiin pettyy aina. Jeesus Kristus on ainoa esimerkiksi kelpaava ja esimerkiksi sopiva. Matt 11:27-30.

Jos tohtori-sedillä ei ole aikaa niin heillä on kiirettä. Jotakin muuta kiirettä.

Kirkolla on varsin korkea professionaalisuus- on teologeja teologin päälle. Maisterintutkinto riittää ilman muuta että on "teologi."

Tohtori on 300 opintopistettä yliopistokursseja lukenut maisteri joka on tehnyt lisäksi väitöksen eli osoittanut kykenevänsä tekemään tieteellistä tutkimustyötä itsenäisesti.

Jokainen yliopistotutkinnon suorittanut lukee aina hyvät perustiedot ja hän kvalifikoituu johonkin asiaan joka sitten voi olla hyvinkin suppea näkökulma koko alaan mutta tietää siitä sitten suurinpiirtein kaiken ja osaa tutkia lisää.
Jokainen yliopistokursseja lukenut oppii hakemaan tietoa.

Kyselepä joltakin maisterilta tai kandidaatilta tietoa- ja täällä palstallakin saa vastauksia mutta ne pitää osata itse arvioida, 1 Tess 5:19-23-
Palstalla on kovin sekalaista heterogeenista joukkoa palstan aiheeseen nähden.
Kirkon lausuntoja ei anna koskaan kukaan täällä. Kirkon lausunnot annetaan kirkosta- ja kirkon web- sivut edustavat kirkon lausuntoja. http://www.adventtikirkko.fi
- Katsele lukuisat linkit eri sivuilta siellä ja lisäksi seurakuntien omat web-sivut.

Adventtikirkossa kirkon arvoihin liittyy "adventismi" eli "adventus" = latinaa= Jeesuksen II tulo., Tässä on koko kristinuskon ydin.
"Adventismiin" on työnantajankin vuoksi tietenkin sitouduttava- eli Kristus II adventin mission asioihin, Ilm 1:7-8.
Profetian hengen lahja on sekin kristinuskon ydintä, 2 Piet 1 :21, Ilm 19:10, 1 Kor 12:10, mm.

Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija


Siunauksia
Jari Laurila

Äänestä

"Adventus" on katolilaista kirkkolatinaa pimeältä keskiajalta.
Miksi Suomen Adventtikirkko ei käytä SDA:n suomennusta ja on jättänyt sapatin pois nimestään?

Äänestä
  • Olet potaskanpuhuja.

    adventus on muinaislatinaa ja tarkoittaa tulemusta.

    Äänestä

  • pyh! kirjoitti:

    Olet potaskanpuhuja.

    adventus on muinaislatinaa ja tarkoittaa tulemusta.

    pyh! herttaisesti kirjoitti: «Olet potaskanpuhuja.

    adventus on muinaislatinaa ja tarkoittaa tulemusta.»

    Kyllä adventus on niin peruslatinaa, että ei ole tarvis laittaa latinan eteen muinais- tai kirkko-.

    Advenire on suomeksi saapua tai lähestyä ja siitä muodostettu substantiivi on adventus.

    Potaskanpuhuja puolestaan on latinaksi orator potassae.

    Siis mitä se nyt ikinä tarkoittaneekaan. Ilmeisesti aika emäksisiä lausahduksia tuottaa moinen.

    Äänestä

  • v.aari kirjoitti:

    pyh! herttaisesti kirjoitti: «Olet potaskanpuhuja.

    adventus on muinaislatinaa ja tarkoittaa tulemusta.»

    Kyllä adventus on niin peruslatinaa, että ei ole tarvis laittaa latinan eteen muinais- tai kirkko-.

    Advenire on suomeksi saapua tai lähestyä ja siitä muodostettu substantiivi on adventus.

    Potaskanpuhuja puolestaan on latinaksi orator potassae.

    Siis mitä se nyt ikinä tarkoittaneekaan. Ilmeisesti aika emäksisiä lausahduksia tuottaa moinen.

    Kiitos v.aari, illan parhaista nauruista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gradina kirjoitti:

Erikoista että kirkon tohtorit karttavat raamattukeskusteluja sillä aika menee adventismin ja Ellenin puolustamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu