Länsimainen kapitalismi on nykyään todella pahassa kriisissä. Se romahtaisi samantien, ellei sitä pelastettaisi veronmaksajien rahoitukseen perustuvalla sosialismilla.Muun muassa Suomessa nostettiin kuiville yksityisomistuksessa olevia pankkeja 20 vuotta sitten. Veronmaksajien rahoja meni useita miljardeja. Kriisin hinta oli kaikkiaan 11 % Suomen kansantuotteesta. Amerikkalaisten talouskriisissä meneteltiin samalla tavalla, kapitalismin emämaassa veronmaksajat huudettiin apuun. Nyt sosialismia tarvitaan Euroopassa.
Aina hädän tullen, kun markkinatalous joutuu pulaan, apuun tarvitaan valtioita, jotka kapitalistimaissakin edustavat sosialistista järjestelmää. Ilman kansalaisilta kerättyjä verovaroja olisivat tällä hetkellä kusessa sekä isot pankit että muutkin markkinatalouden horjuvat tukipylväät.
Kun Euroopan maat, Suomi niiden mukana, tukevat nyt muita maita, tarkoittaa tämä käytännössä sitä, että kriisivaltiot pääsevät maksamaan sijoittajille takaisin huippukorkoisia lainojaan. Sijoittajat tekevät näin merkittäviä voittoja suomalaistenkin veronmaksajien rahoilla. Tämäkö se on sitä markkinataloutta?
Kaiken järjen mukaan sijoittajillakin pitäisi olla oma vastuunsa. Mutta ei ole. Markkinataloudessa pankit, vakuutuslaitokset ja muut sijoittajat käärivät voitot ja eri maiden veronmaksajat huolehtivat roskista.
Kapitalismin kriisi
62
148
Vastaukset 62
"näin se menee" ei oikein ymmärrä missä mennään. Hän esittää syytöksiä mutta ei mitenkään kerro mitä oikein tapahtui.
Laittoiko Suomen valtio todella tuon 11% "kansantuotteesta" pankkeihin ilman vastinetta ja mikä olisi ollut tulos jos sitä ei olisi laitettu.
Valtion velvollisuushan veronmaksajia kohtaan on pyrkiä pitämään olot vakaana ja mahdollistaa elinkeinotoiminta. Jos tuo vakaus ja elinkeinotoiminnat olivat uhattuna olisi ehkä voitu käyttää enemmänkin vakauden aikaansaamiseksi.
Tuo ei kuitenkaan ole edes sukua sosialismille vaikka aloittaja siihen suuntaan saattaakin viitata vaan se on ihan normaalia talouden toimintaa jolla pyritään estämään vielä suuremmat vahingot.
Kun ihmisten talous on ihmisten aikaansaamaa toimintaa niin siinä tapahtuu virheitä, meillä ne kuitenkin ovat vain murto-osa siitä millaisia ongelmia sosialistisissa maissa on jouduttu nielemään ja silti osa on mennyt konkurssiin ja osa joutunut turvautumaan kapitalistien apuun jos eivät halua sinnitellä ylpeinä kurjuuden kourissa kuten P-Korea on päättänyt tehdä ainakin toistaiseksi.
Kyllä sijoittajilla on vastuu mutta vain sen sijoituksensa kokoinen. Jos valtio auttaa vaikka pankkia selviytymään pulasta sijoittaen siihen varoja jotka on periaatteessa saanut veroina joko aiemmin tai saa tulevaisuudessa niin siltä osinhan pankki siirtyy valtiolle ja sijoittajien osuus kapenee.
Kun ajat korjaantuvat niin valtio voi luopua osuudestaan kunhan saa sijoituksensa takaisin korkoineen. Joskus sijoittaminen kannattaa mutta aina siihen sisältyy risriä, voisit itse kokeilla sillä onhan pörssiin sijoittaminen helppoa tai perusta yritys ja sijoita siihen niin opit!
Mieti vielä moniko pankki noista -90 luvun pankeista on vielä voimissaan, äkkiä tulee mieleen Osuuspankki joka on lähes entisellään mutta kaikki muut taisivat joko lopettaa tai yhdistyä muiden kanssa. Ihan tässä naapurissakin TSOP integroi itseensä Osuuspankki Yhteistuen joka taisi olla joku AY liikkeen yritys pankkialalla eikä osannut pelata isojen poikien kanssa vaan oli menossa konkkaan jolloin säästöt olisi menetetty jos ei TSOP olisi pelastanut. Näin kun kerran vanhoista puhellaan ja muita syytellään.- lue ja havahdu
Niin, elämme kapitalismin kriisiä, se on järjestelmäkriisi, lainakriisi, finanssikriisi.
Mistä se johtuu?
Se johtuu varsin pitkälle siitä, että vastavoima puuttuu.
Se oli aiemmin Neuvostoliitto ja SEV maat.
Nyt sosialismia ei Euroopassa ole.
Neuvostoliitto romahti.
Ei sen takia, ettei se olisi toiminut, vaan siksi, että Neuvostoliiton poliittinen eliitti ei kyennyt, eikä halunnut nähdä ja ymmärtää ihmisen arkea.
Sama, täysin sama tilanne on EU:ssa.
Vaihtoehtoa ei näe vasemmisto, kun se ei siihen usko.
Vasemmisto tukee, ainakin suomessa EU:ta, kapitalismia, osallistuen kriisirahastoihin, oli kyse vakuuksista tai ei.
Vastakkain yhä edelleen on kaksi yhteiskuntajärjestelmää: sosialismi ja kapitalismi.
Vastakkain on kaksi luokkaa porvaristo ja työväenluokka, joiden edut ovat vastakkaiset.
Ei tämä ole mihinkään muuttunut.
Vasemmisto, joka on täysin hukassa poliittisesti ei edes mieti missä mennään ja mikä olisi vaihtoehto.
Ei silti tarkoita ettei vaihtoehtoa ole.
Vaihtoehto on sosialismi.
Se ei ole ihmisoikeuksia rikkova kuten porvaristo sanoo…tai rikkoo se…nimittäin ei päästä porvaristoa rikastumaan toisen kustannuksella, hyötymään toisen työntuloksesta, ei päästä keinottelemaan.
Ei sosialismi silti estä yksityistä yrittämistä, päinvastoin.
Kapitalismi estää varsin tehokkaasti yksityisen pienyrittämisen.
Suuri on kaunista, sanoo kokoomuskin.
Pitää laajentua, etsiä uusia markkinoita, globalisoitua…
Ei pidä, ei, sanon minä.
Mitä Suomi on hyötynyt globalisaatioista?
Suuryritystoiminta on käytännössä loppunut suomesta kokonaan, tai siirtyneet halpamaihin.
Työpaikat ovat rajusti vähentyneet Suomessa, 20 vuodessa.
Seurausta rahan markkinoiden vapauttamisesta, sekä työvoiman vapaa liikkuminen, työnantajain tahdon mukaisesti.
Suomessa on yli 400 000 työtöntä.
Oikeasti.
Tukityöllistetyt, kurssitetut ja muut toimintakeskuspelleilyt huomioon otetut, ei ne ole oikeasti työmarkkinoilla.
Jos Pätkätyöläiset vielä kun otetaan huomioon…luku vain suurenee.
Samaan aikaan Suomeen tuodaan Virosta, Puolasta, Venäjältä…lähinnä työvoimaa.
Palkkaa ei makseta työehtosopimuksen mukaan, ja teetetään ylitöitä…ja usein ei makseta mitään veroja ym…
Kaiken kukkuraksi samassa firmassa suomalaisia työläisiä painostetaan tekemään samoin…”joustamaan”. lue ja havahdu kirjoitti:

Kaiken kukkuraksi samassa firmassa suomalaisia työläisiä painostetaan tekemään samoin…”joustamaan”.Se on hyvä ”lue ja havahdu” jotta sosialismia ei ole. Pitääkö kansojen olla sosialismin panttivankeina vain jotta toiset eivät hassaisi liikoja? Aika outo tapa vaatia moista sosialistimaiden kansalaisilta.
Vastoin mielikuvitustasi Neuvostoliitto romahti koska se ei toiminut, sen maan isät eivät saaneet siihen henkeä puhallettua sen 70 vuoden aikana jonka he saivat yrittää. Järjestelmä ei kannustanut kansaa yrittämään ja lopputulos oli helppoa arvata joskaan sen tulemisen aikaa eli päivämäärää ei monikaan aavistanut. Se taas johtui loputtomasta valehtelemisesta niin koti kuin ulkomaillekin.
Sosialismi ei ole vaihtoehtona enää mukana vaan jotain järkevämpää ja ihmiselle sopivampaa on keksittävä jos halutaan muutosta. Tosin koko ajanhan meilläkin tapahtuu muutosta vaikka emme sitä huomaakaan. Maailma ja Suomi on tänään ihan erilainen kuin 1940 luvulla jolloin tähän maailmaan synnyin.
Kriisirahastothan ovat kuin kotivakuutus eli sijoituksia joita ei koskaan toivo käytettävän mutta joka on pakko olla jotta voi nukkua rauhassa.
Meillä ei ole porvaristoa vaan kaikkihan me olemme jossain muodossa työläisiä joten etumme ovat saman suuntaisia. Tuo esittämäsi luokkajako on jotain vanhaa roinaa jonka voi unohtaa tämän päivän Suomessa.
Oletko koskaan ajatellut mitä kirjoitat? Tuo toisen työllä rikastuminenhan on ihan puppua. Siinähän mikäli olen ajatuksen oikein ymmärtänyt joku jolla on joko pääomaa tai omaa päätä enemmän on pystynyt kehittämään toiselle työn jolla hän pystyy itseään elättämään, paremminkin se voisi olla hyväntekeväisyyden alle nimitettynä. Voittehan te jokainen alkaa omaan työhön jolla vain te itse rikastutte ja jätätte muut nuolemaan näppejään! Vai eikö polla riitä hommaa ideoimaan? Onko silloin annettava sen työn hakeminen jollekin ulkopuoliselle ja maksettava siitä siinä ohessa hieman?
Työttömien määrä on todella liian suuri mutta se on vain markkinakysymys ja sosialistisin keinoin kuten aikanaan Itä-Berliinissä -50 luvulla ratkaistavissa. Lasketaan kaikkien palkkoja ja vastaan sanojat pannaan armeijan voimin kuriin, noinhan Neuvostoliitto silloinen Itä-Saksan pomo meitä sosialismeineen ja kommunismeineen opettaa.
Meillähän ei ole työtä koska se maksaa liian paljon ja sitä ei siksi osteta. On helppoa nähdä m ikä auttaisi mutta järjestelmä ei toimi kuin noususuhdanteen tilassa koska palkkojen korotukset ovat ainoa muutos joka hyväksytään. Se on tyhmää!!!
On selvää, että tänne tuodaan työvoimaa joka tekee työn kilpailukykyiseen hintaan koska suomijullit eivät näe parastaan vaan mieluummin makoilevat sohvillaan ja nuokkuvat pubinsa tiskillä.
Kustannusten laittaminen markkinoiden mukaan on se mikä pelastaa, se on todettu yrittäjäpuolella eikä palkansaajapuolen asiat sen pyhempiä oikeasti ole!- lue ja opi
Työeläkeläinen kirjoitti:
Se on hyvä ”lue ja havahdu” jotta sosialismia ei ole. Pitääkö kansojen olla sosialismin panttivankeina vain jotta toiset eivät hassaisi liikoja? Aika outo tapa vaatia moista sosialistimaiden kansalaisilta.
Vastoin mielikuvitustasi Neuvostoliitto romahti koska se ei toiminut, sen maan isät eivät saaneet siihen henkeä puhallettua sen 70 vuoden aikana jonka he saivat yrittää. Järjestelmä ei kannustanut kansaa yrittämään ja lopputulos oli helppoa arvata joskaan sen tulemisen aikaa eli päivämäärää ei monikaan aavistanut. Se taas johtui loputtomasta valehtelemisesta niin koti kuin ulkomaillekin.
Sosialismi ei ole vaihtoehtona enää mukana vaan jotain järkevämpää ja ihmiselle sopivampaa on keksittävä jos halutaan muutosta. Tosin koko ajanhan meilläkin tapahtuu muutosta vaikka emme sitä huomaakaan. Maailma ja Suomi on tänään ihan erilainen kuin 1940 luvulla jolloin tähän maailmaan synnyin.
Kriisirahastothan ovat kuin kotivakuutus eli sijoituksia joita ei koskaan toivo käytettävän mutta joka on pakko olla jotta voi nukkua rauhassa.
Meillä ei ole porvaristoa vaan kaikkihan me olemme jossain muodossa työläisiä joten etumme ovat saman suuntaisia. Tuo esittämäsi luokkajako on jotain vanhaa roinaa jonka voi unohtaa tämän päivän Suomessa.
Oletko koskaan ajatellut mitä kirjoitat? Tuo toisen työllä rikastuminenhan on ihan puppua. Siinähän mikäli olen ajatuksen oikein ymmärtänyt joku jolla on joko pääomaa tai omaa päätä enemmän on pystynyt kehittämään toiselle työn jolla hän pystyy itseään elättämään, paremminkin se voisi olla hyväntekeväisyyden alle nimitettynä. Voittehan te jokainen alkaa omaan työhön jolla vain te itse rikastutte ja jätätte muut nuolemaan näppejään! Vai eikö polla riitä hommaa ideoimaan? Onko silloin annettava sen työn hakeminen jollekin ulkopuoliselle ja maksettava siitä siinä ohessa hieman?
Työttömien määrä on todella liian suuri mutta se on vain markkinakysymys ja sosialistisin keinoin kuten aikanaan Itä-Berliinissä -50 luvulla ratkaistavissa. Lasketaan kaikkien palkkoja ja vastaan sanojat pannaan armeijan voimin kuriin, noinhan Neuvostoliitto silloinen Itä-Saksan pomo meitä sosialismeineen ja kommunismeineen opettaa.
Meillähän ei ole työtä koska se maksaa liian paljon ja sitä ei siksi osteta. On helppoa nähdä m ikä auttaisi mutta järjestelmä ei toimi kuin noususuhdanteen tilassa koska palkkojen korotukset ovat ainoa muutos joka hyväksytään. Se on tyhmää!!!
On selvää, että tänne tuodaan työvoimaa joka tekee työn kilpailukykyiseen hintaan koska suomijullit eivät näe parastaan vaan mieluummin makoilevat sohvillaan ja nuokkuvat pubinsa tiskillä.
Kustannusten laittaminen markkinoiden mukaan on se mikä pelastaa, se on todettu yrittäjäpuolella eikä palkansaajapuolen asiat sen pyhempiä oikeasti ole!Kapitalismi ei enää ole elinvoimainen yhteiskunnallinen järjestelmä. Sen romahtaminen ei ole enää ennuste, vaan tätä aikaa, faktaa. Me emme saa enää kysyä, milloin kapitalismi kaatuu, tai, mitä on tehtävä jos tai kun se kaatuu. Kapitalismi on jo kaatunut, ja meidän pitää alkaa vakavasti keskustella siitä, milloin ja millä meidän pitää sen korvata. Kaikkien kapitalismin aivojen Ollilasta Davosin talousfoorumilaisiin ja pankkiireista Nobel-ekonomisteille sanoman keskipisteessä on ajatus:
Mitä kapitalismin jälkeen? Kaikki tähän asti kokeillut pelastus- tai elvytystoimet tähtäävät vain luhistumisen hidastamiseen ja räjähdyshetken siirtäminen huomiseen.
Finanssiglobalisaation vaihe kaikkine siihen liittyvine ilmiöineen, kuten fiktiiviset arvot, pyramidit, roskalainat, pörssien ylivalta, golden boys yms., ei ollut kapitalismin virheveto. Finanssiglobalisaatio oli kapitalismille pakollinen tie ja väliaikainen ulosajo umpikujasta. Kriisi on kapitalismin rakenteissa. Vuonna 2002 johdannaisia oli 100 000 miljardia dollaria. BIS:n arvioin mukaan vuonna 2007 niiden ”arvo” nousi 585 000 miljardiin. Kaikki arvot, joita tuotetaan reaalitaloudessa, nousee 50 000 ja USA:ssa 13 000 miljardiin dollariin. On ihan selvää, että mikään keskuspankin interventio ei voi kontrolloida tätä johdannaisten tsunamia. Maailman rikkain sijoittaja Warren Buffet on luonnehtinut johdannaiset ”joukkotuhoaseiksi”.
Investointijättipankki Lehman Brothers:n konkurssi ei ollut vain yhden pankin vararikko. Se merkitsee järjestelmän kokonaisen toimintamuodon loppua. Enää ei voi rakentaa kuplien päälle. Nyt nämä ovat puhjenneet ja ylimääräinen ilma, jolla käytiin vapaa kauppaa kokonaisen aikakauden, on haihtumassa. Taloustsunami ei rauhoitu ennen kun valtavat määrät pääomaa, mukaan lukien luonnon resursseja ja työvoimaa on tuhoutunut fyysisesti.
Kiina, Intia, Venäjä, Brasilia tms. lyhyessä ajassa vaurastunut maa on osa tätä kriisiä eikä sen ratkaisu. Mikään niistä, eikä kaikki yhdessäkään, ei voi korvata Yhdysvaltoja kapitalismin maailmanlaajuisena hegemoniavoimana.
- Onko kapitalismilla mitään vaihtoehtoja selviytyä tästä kriisistä hengissä?
- Mitkä ovat uhkakuvat kapitalismin todennäköisestä totaali luhistumisesta?
- Miten voi sivilisaatiota uhkaavia vaihtoehtoja voi vastustaa?
- Mikä ratkaisu voisi estää orastavaa ihmisten aineellista ja henkistä kurjuutta?
- Mikä voi olla se subjekti joka toimisi kapitalismin haudankaivajana? lue ja opi kirjoitti:
Kapitalismi ei enää ole elinvoimainen yhteiskunnallinen järjestelmä. Sen romahtaminen ei ole enää ennuste, vaan tätä aikaa, faktaa. Me emme saa enää kysyä, milloin kapitalismi kaatuu, tai, mitä on tehtävä jos tai kun se kaatuu. Kapitalismi on jo kaatunut, ja meidän pitää alkaa vakavasti keskustella siitä, milloin ja millä meidän pitää sen korvata. Kaikkien kapitalismin aivojen Ollilasta Davosin talousfoorumilaisiin ja pankkiireista Nobel-ekonomisteille sanoman keskipisteessä on ajatus:

- Mikä voi olla se subjekti joka toimisi kapitalismin haudankaivajana?Sinun kommentistasi ei opi mitään muuta kuin sen jottet itsekään tiedä mihin olet menossa.
Kaikella tässä maailmassa on aikansa ja niin on nykyisellä talousjärjestelmälläkin, jotain tulee tilalle mutta se ei ole vielä näkyvissä vaan vaatii suuremman luhistumisen.
Tällä hetkellä suurin ongelma on elintasojen nousu noissa kehittyvissä maissa, se vie meiltä osan pullastamme koska maailma on rajallinen. Meitä vanhan hyvän maailman asukkaita kun on alle miljardi mutta kun lasket nuo kehittyvien miljardit yhteen niin huomaat meidän olevan sillä häviävällä puolella. Tulemme menettämään ainakin puolet siitä mihin olemme tottuneet vaikka esim. ay liike ei sitä vielä myönnä.
Voimme helpottaa oloamme sopeuttamalla taloutemme nykymenoon joka tarkoittaa jokaisen kustannustekijän uudelleen arviointia. Se antaa meille uuden mahdollisuuden joksikin aikaa mutta vanhat "ansaitut edut" on heitettävä roskiin ja miettiä miten niitä tulevaisuudessa uudelleen järjestellään.
Mitä enemmän kansa on kokoontunut suuriin yhteisöihin sitä huonommin se on alkanut voimaan ja olisikin syytä alkaa miettimään myös miten käyttää suurta pinta-alaamme (väkilukuun verrattuna) hyödyksi elinympäristöjen ja mielentilojen kohottamisessa.
Kapitalismin haudankaivajaa ei ole vielä syntynyt, eikä ihminen ole valmis muurahaispesäelämään jossa kaikki vain palvelevat yhtä kuningatarta/tsaaria/keisaria/pääsihteeriä tai muuta itsensä suurimmaksi kuvittelevaa kuten kommunistiseksi itseään väittävät maat tekevät.
Kapitalismi ei ole sosialismin kaltainen dogmaattinen uskonto vaan hyvään tulokseen pyrkivän talouden muoto. Siksi se tulee aina vaan uusin konstein selviämään vielä pitkään. Ihminen kun ei ole muuttunut vuosituhansiin perusteiltaan vaan me paljolti ajattelemme ja toimimme kuten Aleksanteri suuren porukka hänen valloitusretkillään vaikka jokaisella on joku tietsikka sekä älykänny taskussaan ja piirongillaan.
Kapitalismin suunnittelijoiden tulisi suorittaa muutama kurssi matikassa sillanrakentajien kanssa jotta oppisivat käyttämään varmuuskertoimia. Jos ekonomit suunnittelisivat siltoja samaan tyyliin kuin taloutta niin enpä juuri menisi joen yli kuin soutupaatilla.
Vaikka ympäristö muuttuu niin ihminen säilyy!- Marx oli oikeassa
Työeläkeläinen kirjoitti:
Sinun kommentistasi ei opi mitään muuta kuin sen jottet itsekään tiedä mihin olet menossa.

Vaikka ympäristö muuttuu niin ihminen säilyy!Nyt se totetuu, kapitalismin todella suuri AHNEUS kaataa koko länsimaisen demokratian.
Marxin Pääoma-kirjan teesit nyt toteutuvat ihan kaikki.
ESIM PIENEN KUNNAN JOHTAJA TIENAA n.10.000 e/kk, enemmän kuin esim. Suomen sisäministeri.
Kuntien toimialajohtajat, jotka eivät vastaa yhtään mistään, saavat yli 8000 euroa kuussa.
Aivan kuten tässä taannoin Kreikassa.Hyvä Suomi.Hyvää itsenäisyyspäivää.
Täysin järjettömät ansaitsemattomat jättieläkkeet kaatavat koko eläkejärjestelmän. lue ja opi kirjoitti:
Kapitalismi ei enää ole elinvoimainen yhteiskunnallinen järjestelmä. Sen romahtaminen ei ole enää ennuste, vaan tätä aikaa, faktaa. Me emme saa enää kysyä, milloin kapitalismi kaatuu, tai, mitä on tehtävä jos tai kun se kaatuu. Kapitalismi on jo kaatunut, ja meidän pitää alkaa vakavasti keskustella siitä, milloin ja millä meidän pitää sen korvata. Kaikkien kapitalismin aivojen Ollilasta Davosin talousfoorumilaisiin ja pankkiireista Nobel-ekonomisteille sanoman keskipisteessä on ajatus:
Mitä kapitalismin jälkeen? Kaikki tähän asti kokeillut pelastus- tai elvytystoimet tähtäävät vain luhistumisen hidastamiseen ja räjähdyshetken siirtäminen huomiseen.
Finanssiglobalisaation vaihe kaikkine siihen liittyvine ilmiöineen, kuten fiktiiviset arvot, pyramidit, roskalainat, pörssien ylivalta, golden boys yms., ei ollut kapitalismin virheveto. Finanssiglobalisaatio oli kapitalismille pakollinen tie ja väliaikainen ulosajo umpikujasta. Kriisi on kapitalismin rakenteissa. Vuonna 2002 johdannaisia oli 100 000 miljardia dollaria. BIS:n arvioin mukaan vuonna 2007 niiden ”arvo” nousi 585 000 miljardiin. Kaikki arvot, joita tuotetaan reaalitaloudessa, nousee 50 000 ja USA:ssa 13 000 miljardiin dollariin. On ihan selvää, että mikään keskuspankin interventio ei voi kontrolloida tätä johdannaisten tsunamia. Maailman rikkain sijoittaja Warren Buffet on luonnehtinut johdannaiset ”joukkotuhoaseiksi”.
Investointijättipankki Lehman Brothers:n konkurssi ei ollut vain yhden pankin vararikko. Se merkitsee järjestelmän kokonaisen toimintamuodon loppua. Enää ei voi rakentaa kuplien päälle. Nyt nämä ovat puhjenneet ja ylimääräinen ilma, jolla käytiin vapaa kauppaa kokonaisen aikakauden, on haihtumassa. Taloustsunami ei rauhoitu ennen kun valtavat määrät pääomaa, mukaan lukien luonnon resursseja ja työvoimaa on tuhoutunut fyysisesti.
Kiina, Intia, Venäjä, Brasilia tms. lyhyessä ajassa vaurastunut maa on osa tätä kriisiä eikä sen ratkaisu. Mikään niistä, eikä kaikki yhdessäkään, ei voi korvata Yhdysvaltoja kapitalismin maailmanlaajuisena hegemoniavoimana.
- Onko kapitalismilla mitään vaihtoehtoja selviytyä tästä kriisistä hengissä?
- Mitkä ovat uhkakuvat kapitalismin todennäköisestä totaali luhistumisesta?
- Miten voi sivilisaatiota uhkaavia vaihtoehtoja voi vastustaa?
- Mikä ratkaisu voisi estää orastavaa ihmisten aineellista ja henkistä kurjuutta?
- Mikä voi olla se subjekti joka toimisi kapitalismin haudankaivajana?"Onko kapitalismilla mitään vaihtoehtoja selviytyä tästä kriisistä hengissä?"
Kapitalismille ei ole mitään paremmin toimivaa vaihtoehtoa joten kapitalismi selviää hengissä paremman vaihtoehdon puuttuessa.
............................- ....................
antipunikki kirjoitti:
"Onko kapitalismilla mitään vaihtoehtoja selviytyä tästä kriisistä hengissä?"
Kapitalismille ei ole mitään paremmin toimivaa vaihtoehtoa joten kapitalismi selviää hengissä paremman vaihtoehdon puuttuessa.
............................"Kapitalismille ei ole mitään paremmin toimivaa vaihtoehtoa joten kapitalismi selviää hengissä paremman vaihtoehdon puuttuessa"
Höpö höpö.
kapitalismille löytyy useitakin paljon parempia vaihoehtoja mitä kapitalismi on.
- Pekka-poika
Pankkikriisi maksoi n. 57 Miljardia mk. Se meni SKOPin toilailuihin. Muut pankit saivat pääomalainan, jonka ovat maksaneet takaisin. Kaikki pankit eivät olleet kriisissä, eivätkä edes hakeneet tukea.
Mikä olisi ollut vaihtoehto pankkituelle? Pankkien konkurssi ja koko Suomen finanssin täydellinen romahdus. Suuret eollisuusu- ja muut yritykset olisivat jääneet ilman rahoitusta ja niiden lainat olisi jouduttu myymään jonnekin. Mihin? No, suurille länsimaisille ja aasialaisille pankeilla ja rahoittajille.
Seuraus? Nuo olisivat tod.näk. vieneet parhaat palat kotiinsa ja jättäneet savuavat rauniota Suomeen. Koko Suomen talouselämä ja perheiden elämä olisi romahtanut täysin. Siihen ei olisi auttanut mikään - ei edes kommunistinen järjestelmä. Sekin oli jo silloin romahtanut.
Tuo 57 Miljardia jaettiin periaatteessa 10 vuodelle ja sen finanssivaikutus valtion budjetissa oli lopultakin hyvin pieni. En väitä, etteikö noissa kriisesissä olisi mennyt ns. lapsia pesuveden mukana. Mutta kun siitä sitten lähdettiin nousuun, niin lopputulemana oli, että siitä kuitenkin selvittiin kohtuullisesti. Vaihtoehtona olisi ollut täydellinen katastrofi.
Pm Aho sanoi tuolloin:" Tulkoon esiin hän, joka tilanteen pystyy nopeasti parantamaan!"
Sama pätee edelleenkin nykytilanteeseen. Valittaminen ja urputus on helppoa, mutta yksikään valittajsita ei muuhun ole pystynyt.- hmmmmmm....
Hieman mustavalkoista ja kärjistävää ajattelua nyt sinulta. Asioissa on paljon sävyjä. Toisaalta voidaan sanoa, että jos esim. Carlos Slimmin varallisuus jaettaisiin oikeudenmukaisesti, niin voitaisiin pääomittaa 1000 keskisuurta yritystä, joista muutama voisi kasvaa jopa suuryritykseksi.
- Timo Espoosta
hmmmmmm.... kirjoitti:

"Oikeudenmukaisesti"?
Tarkoitatko tällä sitä, että toisen ihmisen varallisuus ryöstetään ja jaetaan ansiottomasti muille?
Onko komulien oikeudenmukaisuus sitä, että ryöstetään ja varastetaan? Onko oikeudenmukaisuus samaa kuin oli Neukkulassa? Puolue-eliitti eli yltäkylläisyydessä ja kansa eli kurjuudessa.
Ja vastustajat suljetaan vankileireille.
Upeaa oikeudenmukaisuutta - eikös? No siitä sen enempää, kun kommunismi on romahtanut ja Suomessakaan ei siitä ole kuin vähän rääppeitä jäljellä. - HERÄÄ PAHVI !!
Timo Espoosta kirjoitti:
"Oikeudenmukaisesti"?
Tarkoitatko tällä sitä, että toisen ihmisen varallisuus ryöstetään ja jaetaan ansiottomasti muille?
Onko komulien oikeudenmukaisuus sitä, että ryöstetään ja varastetaan? Onko oikeudenmukaisuus samaa kuin oli Neukkulassa? Puolue-eliitti eli yltäkylläisyydessä ja kansa eli kurjuudessa.
Ja vastustajat suljetaan vankileireille.
Upeaa oikeudenmukaisuutta - eikös? No siitä sen enempää, kun kommunismi on romahtanut ja Suomessakaan ei siitä ole kuin vähän rääppeitä jäljellä."Tarkoitatko tällä sitä, että toisen ihmisen varallisuus ryöstetään ja jaetaan ansiottomasti muille?"
En tarkoita mutta tiedoksesi nyt myös sinulle tyhmälle persulle että kaikki rikkaathan ovat saaneet rahansa juuri näin; muuttelemalla lakeja, säännöksiä, tapoja, mielipiteitä, arvoja pääosin vain itseään suosivaksi, salaamalla, huijaamalla, perimällä, väärentämällä, estämällä toisenlaisen jaon. - Timo Espoosta
HERÄÄ PAHVI !! kirjoitti:
"Tarkoitatko tällä sitä, että toisen ihmisen varallisuus ryöstetään ja jaetaan ansiottomasti muille?"
En tarkoita mutta tiedoksesi nyt myös sinulle tyhmälle persulle että kaikki rikkaathan ovat saaneet rahansa juuri näin; muuttelemalla lakeja, säännöksiä, tapoja, mielipiteitä, arvoja pääosin vain itseään suosivaksi, salaamalla, huijaamalla, perimällä, väärentämällä, estämällä toisenlaisen jaon.Tiedoksi Sinulle tyhmälle ja saamattomalle katkeralle höpöttäjälle, että lait ja asetukset ovat Eduskunnan ja ministeriöiden laatimia. Ja niiden laadinnassa ovat olleet mukana kansan vaaleissa valitsemat edustajat. Kommunisteilla vain ei noita edustajia ole, joten kommunistit luulevat, että heitä petetään. Hoitakaas hommanne niin, että saatte edustajia... Tai taitaa edessä olla taas putoaminen puoluerekisteristä ensi kevään vaalien jälkeen. Siitä niin haittaa olekaan...
Huijaaminen sekä väärentämiset ovat rikoksia, joita Sinun pitää ilmiantaa jos kerran niitä tiedät. Ja rikoksia ovat myös kommunistien tekemät ryöstämiset ja varastamiset.
Mutta kun koko kommunistien toiminta on pelkkää valhetta; Jopa Jaakko Laakso valehtelee Eduskunnan Suuressa salissa puhuessaan mm.optioista. Joten ei se ole ihme, että muutkaan komulit eivät totuudessa osaa pysyä. HERÄÄ PAHVI !! kirjoitti:
"Tarkoitatko tällä sitä, että toisen ihmisen varallisuus ryöstetään ja jaetaan ansiottomasti muille?"
En tarkoita mutta tiedoksesi nyt myös sinulle tyhmälle persulle että kaikki rikkaathan ovat saaneet rahansa juuri näin; muuttelemalla lakeja, säännöksiä, tapoja, mielipiteitä, arvoja pääosin vain itseään suosivaksi, salaamalla, huijaamalla, perimällä, väärentämällä, estämällä toisenlaisen jaon.Jos Herra Pahvi nyt heräisi ja perustelisi tuon loppuosan kommentistaan. Mielestäni väite jonka esität ei perustu todelliseen maailmaan vaan johonkin itse luomaasi uneen.
- Timo Espoosta
Työeläkeläinen kirjoitti:
Jos Herra Pahvi nyt heräisi ja perustelisi tuon loppuosan kommentistaan. Mielestäni väite jonka esität ei perustu todelliseen maailmaan vaan johonkin itse luomaasi uneen.
Jaakko Laakso sanoi: "
Veronmaksajien rahoja jaetaan vastuuttomasti optioina rikkaille. "
En kerro mikä tässä on valetta, se on sinun ihan itse kyettävä selvittämään.
Hakaniemen torilla edellisissä vaaleissa - niissäkään ei komulit saaneet riittävästi ääniä - komulien teltalla mesosi yksi telttailija optioista. Ei kysyttyäni tiennyt mikä se optio on. Mutta suureen ääneen oli niitä vastaan ja arvosteli niitä.
Joten, kerropas Sinä mikä se optio on! Timo Espoosta kirjoitti:
Jaakko Laakso sanoi: "
Veronmaksajien rahoja jaetaan vastuuttomasti optioina rikkaille. "
En kerro mikä tässä on valetta, se on sinun ihan itse kyettävä selvittämään.
Hakaniemen torilla edellisissä vaaleissa - niissäkään ei komulit saaneet riittävästi ääniä - komulien teltalla mesosi yksi telttailija optioista. Ei kysyttyäni tiennyt mikä se optio on. Mutta suureen ääneen oli niitä vastaan ja arvosteli niitä.
Joten, kerropas Sinä mikä se optio on!Seurausnuolesta huolimatta tuo kommenttisi Timo tuskin oli vastaus omaani.
Tuon optio huomion olen tehnyt itsekin, siitä puhutaan, saarnataan ja kirotaan mutta kukaan ei tiedä mikä se optio on. He eivät ymmärrä, ettei se heiltä keltään ole pois.
Sen selvittäminen ja ymmärtäminen lienee komuaivoille liian suuri ja turha ponnistus varsinkin kun varsin tehokkaalta kuulostava propagandatermi jota kuulijat harvoin oikeasti ymmärtävät joutaisi silloin pois pelistä.- näin se meni
Suomi valmisteltiin EMU:n jäseneksi tuolla pankkikriisillä.
- näin se meni
Vaihtoehto pankkituelle olisi ollut suora tuki teollisuudelle ja kotimaisille yrittäjille.
Pankit olisi pitänyt ajaa konkurssiin. - näin se menee
Timo Espoosta kirjoitti:
Tiedoksi Sinulle tyhmälle ja saamattomalle katkeralle höpöttäjälle, että lait ja asetukset ovat Eduskunnan ja ministeriöiden laatimia. Ja niiden laadinnassa ovat olleet mukana kansan vaaleissa valitsemat edustajat. Kommunisteilla vain ei noita edustajia ole, joten kommunistit luulevat, että heitä petetään. Hoitakaas hommanne niin, että saatte edustajia... Tai taitaa edessä olla taas putoaminen puoluerekisteristä ensi kevään vaalien jälkeen. Siitä niin haittaa olekaan...
Huijaaminen sekä väärentämiset ovat rikoksia, joita Sinun pitää ilmiantaa jos kerran niitä tiedät. Ja rikoksia ovat myös kommunistien tekemät ryöstämiset ja varastamiset.
Mutta kun koko kommunistien toiminta on pelkkää valhetta; Jopa Jaakko Laakso valehtelee Eduskunnan Suuressa salissa puhuessaan mm.optioista. Joten ei se ole ihme, että muutkaan komulit eivät totuudessa osaa pysyä.Tiedoksi tyhmälle Timolle Espoosta:
Eduskunta ja ministeriöt eivät laadi maamme lakeja!
http://www.siltalapublishing.fi/fi/ajankohtaista/lakien-synty - Timo Espoosta
näin se menee kirjoitti:
Tiedoksi tyhmälle Timolle Espoosta:
Eduskunta ja ministeriöt eivät laadi maamme lakeja!
http://www.siltalapublishing.fi/fi/ajankohtaista/lakien-syntyNo kukas ne laatii? Sinun kannattaisi vähän opiskella valtiotieteitä, että et olisi ihan tietämätön valtionhallinnosta.
Jonkin kirjoittajan merkilliset väitteet >> Seppo Konttinen väittää uudessa kirjassaan Lakien synty, että näin ei ole.
"Aina hädän tullen, kun markkinatalous joutuu pulaan, apuun tarvitaan valtioita, jotka kapitalistimaissakin edustavat sosialistista järjestelmää."
Paradoksi on siinä, kun porvariston ideologit väittävät kapitalismia kaikkivoivaksi. Sen takia nykyisin kehittyneissä maissa puretaan sosiaaliturvaa ja yhteiskunnallisia toimintoja. Se johti Suomessa katastrofiin tai sen alkuun 90 luvulla. Maailmalla tendenssi on samanlainen.
Valtion huutaminen kapitalismin talousongelmien ratkaisijaksi heijastaa vapaan kilpailun ja samalla kapitalismin vararikkoa.
Se valtiomonopolistinen kapitalismi, joka mm. Suomeen syntyi sotien jälkeen, sitä olisi tullut kehittää edelleen sen sijaan että Ahon ja Lipposen hallitukset 90 luvulla alkoivat purkaa sitä. Kriisi on pahentunut ja kroonistunut.
"Vasemmisto, joka on täysin hukassa poliittisesti ei edes mieti missä mennään ja mikä olisi vaihtoehto"
Se oli hukassa hetken aikaa NL:n hajoamisen ja sen seurannaisvaikutusten jälkeen.
Sosialidemokratia on täysillä mennyt kapitalismin takuumieheksi. Se on totta.
Eurovaalien alla kommunistit ja radikaalivasemmisto hahmottivat 2000 luvun sosialismin ohjelmaan. Monin osin se oli sekava ja yksittäisten tunnusten ohjelma. Kuitenkin se oli ensimmäinen reaalisempi yritys rakentaa demokraattiselle rintamalle ohjelmaa Euroopan puitteissa.
Vastaus on osin edellisessä kohdassa. Kiina uskalsi ongelmien edessä peruuttaa valtiomonopolistiseen kapitalsimiin. NL:n kommunistit hokivat teoreettisesti oikeita lauseita väärässä ajankohdassa eli eivät ymmärtäneet vallitsevaa tilannetta maassaan. Uusi NEP, antaa tiettyä liikkuma-alaa kapitalismille, sallia osuustoiminta ja yksityiset pienyritykset olisi vienyt kehitystä eteenpäin.
Euroopan kommunistien ja radikaalivasemmiston on hahmoteltava ohjelma vamokapin pohjalta suuntana sosialismiin. SKP:n ohjelmat 70 luvulta "Demokratian haaste" ym. ovat arvokasta aineistoa pohjatyöksi.
"Pitää laajentua, etsiä uusia markkinoita, globalisoitua…
Ei pidä, ei, sanon minä."
Globalisaatio ei ole työväenluokan vihollinen. Globalisaatio maailman muodostumisena yhtenäiseksi markkina-alueeksi on edistystä. Kaikki kansat ovat yhteydessä toisiinsa tavaranvaihdon kautta.
Globalisaation kapitalistinen muoto "vapaa kilpailu" on ohjelma kapitalistien rikastuttamiseksi ja työväenluokat pärjätkööt miten voivat.
Maailmankauppa oli valmis jo 1900 alun vaihteessa. Lenin nimitti sitä imperialismiksi ja kapitalismin korkeimmaksi vaiheeksi. Sosialismi puhkesikin ensin yhdessä maassa ja sittemmin laajemmin .
Leninin kirja: "Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena" kannattaa lukea ja miettiä samalla nykyaikaa. Kirja antaa aineksia analyysille tänään.
"Niin, elämme kapitalismin kriisiä, se on järjestelmäkriisi, lainakriisi, finanssikriisi."
Se on kaikkea tuota. Lisäksi poliittinen kriisi jäytää pinnan alla ja se on demokratiavaje. Porvarilliset puolueet ovat jumiutuneet sosialidemokratian pääosan tukemana sosiaalisen valtion purkajiksi. Puheet ja teot eivät enää kohtaa.
Kunnan toimintojen yksityistäminen olisi työllistämistä. Lapsilisien leikkaaminen hyvinvoinnin pelastamista ja tätä rataa. Veronkierto esitetään julkisesti hyveeksi jne..Ihmiset haistavat propagandassa palaneen käryä.
Porvarillisen politiikan kriisi sanojen ja tekojen suhteessa mahdollistaa äärioikeiston esiintymisen näennäisillä vasemmistolaisilla teeseillä ja voi johtaa fasistisen kapitalismin ilmaantumiseen. Toisin sanoen kapitalismi pitää ennen pitkää itseään pystyssä raa'alla väkivallalla. Viitteitä tästä on Naton 20 viimeisten vuosien sotapolitiikassa.
Äärioikeisto esiintyy usein vasemmiston tunnuksilla ja esittää kapitalismin ongelmiin syyllisiksi kommunisteja,m vasemmistolaisia ja marxilaisia.
Pidän poliittisen kriisin puhkeamista fasismin suuntaan vaarallisempana kuin taloudellista kriisiä vaikka äärioikeisto nousee aina talouskriisien aikana.Katselehan, punikki, ymmärillesi niin kotonasi kuin työpaikallasikin - jos sinulla sellainen on.
Kerrohan sitten, että mitkä elämistä ja työntekoa helpottavista koneista, laiteista sekä työmenetelmistä ovat kommunistien sosialistisessa yhteiskunnassa kehittämiä.
Listasi ei taida olla kovinkaan pitkä?
Mutta siihen tejottomaan ja työläisepäystävälliseen yhteiskuntaan olet kuitenkin pyrkimässä. Taidat luulla saavasi korkean viran sosialistisen Suomen hallinnossa tai oikeuden kommunistina muuttaa naapurikartanoon.
....................- Keksijän kuningas
antipunikki kirjoitti:
Katselehan, punikki, ymmärillesi niin kotonasi kuin työpaikallasikin - jos sinulla sellainen on.
Kerrohan sitten, että mitkä elämistä ja työntekoa helpottavista koneista, laiteista sekä työmenetelmistä ovat kommunistien sosialistisessa yhteiskunnassa kehittämiä.
Listasi ei taida olla kovinkaan pitkä?
Mutta siihen tejottomaan ja työläisepäystävälliseen yhteiskuntaan olet kuitenkin pyrkimässä. Taidat luulla saavasi korkean viran sosialistisen Suomen hallinnossa tai oikeuden kommunistina muuttaa naapurikartanoon.
....................Onhan suurin osa maailman koneista ja laitteista keksitty ja kehitetty kommunistisessa Neuvostoliitossa. Sehän selviää jo katsomalla vaikkapa Neukkulassa valmistettuja koneita; Kaikissa niissä oli keksijän nimi: Grigori Uspatregoff. Siitä oli vain jätetty välimerkit pois: Us.Pat.Reg.off
- klemppu
Kapitalismi perustuu jatkuvaan taloudelliseen kasvuun. Nykyaikainen teknologian mahdollistaisi moninkertaisen tuotannon nykyiseen nähden lyhyellä aikavälillä.
Henkilökohtaisen kulutuksen tarpeet eivät voi jatkua rajattomasti eikä tarvitsekaan.
Maapallon luonto ei kestä jatkuvaa kasvua. Jo nyt luonto on kovilla ja tiettyjen raaka-aineiden kulutus käy ylikierroksilla.
Kapitalismin idea -toimi rahan lisäämiseksi keinolla millä hyvänsä on paitsi epämoraalinen myös edesvastuuton. Se toimii saastekuopan rakentamisen idealla ja johon ihmiskunta hukkuu.
Tavaratuotanto tarvitsee sääntelyä. Finaanssisektori tarvitsee rahan arvon palauttamista tavaroiden määrään ja niihin sisältyvään työhön. Muussa tapauksessa ehkä jo muutaman vuoden sisällä finassikupla puhkeaa raivoisammin kuin koskaan. Esko Seppänen kirjoitti mainion kirjan hötörahasta Suomen kapitalismin finanssisekoilusta 90 luvulla. Pian kirjoitetaan uusinnettu painos 2010 luvun hötöraharomahduksesta.
Unohtaa ei sovi veronkierron olevan rikollista tapahtuipa se "verosuunnittelun" tai pääomien suoran pimittämisen kautta tuotannosta.
Eräs tärkeä toimi olisi synnyttää maailmanlaajuinen liike, joka vaatisi naton haastamista Haagin sotarikostuomioistuimeen mittaamattomasta siviilituotannon ja
rakennusten tuhoamisesta maailmalla unohtamatta miljoonille siviileille aiheutetuista kärsimyksistä. Mieluummin heti ennenkuin on myöhäistä. - beff
Jotkut aamulla esittivät Neuvostoliittoa kapitalismin tämänpäiväseen kriisiin syylliseksi.
Temppu on peräisin persujen hommafoorumilaisten palstalta. "Jos et pysty vastaamaan asiaan vedä esille menneisyyden kommunistit"
Suomen osalta uusliberalismin talouspolitiikka alkoi Esko Ahon (kesk) hallituksen aikana ja voimakaksikon toinen osapuoli oli Kokoomuksen Iiro Viinanen. Toki jo 1970 luvulta alkaen hallitukset ottivat ohjeita OECD:ltä ja muilta ylikansallisilta kapitalistisilta järjestöiltä. Uusliberalismia jatkoivat Lipposen (sdp) hallitukset valt.varainministerinä alkuaan samainen Iiro Viinanen.
Viinanen esiintyy uudelleen ja arvostelee hallitusta! Tekikö hän parannuksen? Ei tehnyt. Viinanen on vihainen Kokoomuksen lepsuudesta. Viinanen arvioi, että työväenliike on niin maissa, että poliittinen tilanne olisi sallinut paljon suuremmat työvoiman arvon alennukset. Vasemmisto on heikko ja persupuolue imisi näennäisvasemmistolaisilla tunnuksilla vastarinnan kapitalismin poveen.
Kriisi on kapitalismin kriisi. Taloudelliset vahingot ovat suuret ja taustalla uhkaa, on jo olemassa, sotainen kapitalismi.
Kurssia tulisi kääntää 180 astetta toiseen suuntaan. Sosiaalisen valtion puolustamisen suuntaan ja kapitalistien saamiseksi noudattamaan vero- ja muita lakeja.
Stubb puolustaessaan veronkiertoa puolustaa laittomuutta.- juuri noin
Ei mitään lisättävää.
Onko todella vaikea ymmärtää yksinkertaisia käsitteitä?
Veronkierto ei ole laitonta.
..................- Liirumlaarun juttuas
Miksi sekoitat kaksi aivan eri asiaa?
Verosuunnittelu ja verorikokset. Jos minä järkevällä ja sallitulla suunnittelulla pystyn pienentämään omista varoistani maksettuja veroja, niin se on ihan sallittu ja oikein.
Vai sanotko Sinä verottajalle, että "... niin, oikeastihan minun ei tarvitse maksaa tällaista summaa, mutta haluan maksaa aiheettomasti paljon enemmän. " ???
Se, että Sinä et kykene verosuunnitteluun, ei tee siitä väärää.
Rikos on ihan eri asia. Koskaan eikä missään ole rikollisia pysäyttänyt laki ja sen määräykset. Vai onko rattijuoppous kokonaan loppu Suomesta? antipunikki kirjoitti:
Onko todella vaikea ymmärtää yksinkertaisia käsitteitä?
Veronkierto ei ole laitonta.
..................Kyllä veronkierto on laitonta mutta verosuunnittelu on tervettä talouden hoitoa.
Nämä komuparat tosin eivät ymmärrä erottaa verosuunnittelua ja veronkiertoa toisistaan vaan sekoittamalla noinkin selviä käsitteitä pyrkivät syyllistämään rehellisiä suomalaisia.
Kun taloutta oikein hoidetaan niin tulot pyritään maksimoimaan ja menot minimoimaan kaikin laillisin konstein ja niin pitää myös olla jokaisen yksilön kuin myös yrityksen kohdalla tai hukka perii. Yhtiön kuten yksityisenkin vuotuisen tuloksen pitää olla positiivinen jotta hän tai se kestää pieniä vastoinkäymisiäkin ilman suurempia ongelmia ja muiden apuun heti ryntäämistä. Puolenvuoden menot pitää aina olla plakkarissa jos elää terveellä taloudellisella pohjalla. Minulla on!
Kun on varautunut niin kaiken saa halvemmalla, käteismaksulla ei tarvitse maksaa mitään lisäkuluja, pääsee tinkimään isommista ostoksista listahinnasta jne. Kokeilkaa ja nauttikaa kun näette autokauppiaan ilmeen ostaessanne käteisellä parin kympin uutta autoa. He kun ovat jo tottuneet kansaan joka maksaa tonnin ja loput 5 vuoden aikana maksaen joka kuukausi lainanhoitokulunsa, velan korkonsa jne ja tonnikaupalla lisäkuluja vuosien mittaan joilla rahoilla olisi tehnyt helposti parin viikon ulkomaan matkan koko perheen kanssa.
Kommunistinen yhteiskuntahan perustui pääosin setelirahoitukseen jossa palkat jaettiin painotuoreilla seteleillä joilla ei voinut kaupasta ostaa paljoakaan koska ei ollut mitä ostaa. Siellähän palkanmaksu kun ei perustunut tuottavuuteen joka olisi saanut hyllyt notkumaan tuotteista kuten meillä kun jugurttihyllyssäkin on ainakin sataa lajia jugurttia, ehkä hieman liiankin monen sortin purkkia.- no huh huh !!
antipunikki kirjoitti:
Onko todella vaikea ymmärtää yksinkertaisia käsitteitä?
Veronkierto ei ole laitonta.
.................."Veronkierto ei ole laitonta."
Niinkö?
Vai ei nyt AP veronkierto sinun mielestäsi ole lainkaan laitonta ja rangaisrtavaa toimintaa.
Oletko sinä AP nyt aivan varma kyseisestä asiasta? - nooh!!
no huh huh !! kirjoitti:
"Veronkierto ei ole laitonta."
Niinkö?
Vai ei nyt AP veronkierto sinun mielestäsi ole lainkaan laitonta ja rangaisrtavaa toimintaa.
Oletko sinä AP nyt aivan varma kyseisestä asiasta?Mitäs uutta tuo nyt on?
Ainahan jokaisen riistokapitalistin mielestä täysin laiton veronkierto on täysin sallittua ja oikein.
Ei tämänkään keskustelupalstan nimimerkit Timo Espoosta, antipunikki ja työeläkeläinen ole tässä asiassa nyt mikään poikkeus.
He toimivat aivan juuri niin kuin riistokapitalisti aina toimivat.Eli kiertävät veroja ainaparhaansa mukaan. - totta..
nooh!! kirjoitti:
Mitäs uutta tuo nyt on?
Ainahan jokaisen riistokapitalistin mielestä täysin laiton veronkierto on täysin sallittua ja oikein.
Ei tämänkään keskustelupalstan nimimerkit Timo Espoosta, antipunikki ja työeläkeläinen ole tässä asiassa nyt mikään poikkeus.
He toimivat aivan juuri niin kuin riistokapitalisti aina toimivat.Eli kiertävät veroja ainaparhaansa mukaan.Kapitalistityhan nyt vain riistää työntekijöitä ja laistaa vielä veronmaksun.
totta.. kirjoitti:
Kapitalistityhan nyt vain riistää työntekijöitä ja laistaa vielä veronmaksun.
Tein pitkän yli 40 vuoden työuran mutta tuota riistoa en havainnut koko aikana vaan aina sain sovitun korvauksen työpanoksestani ja kerran jopa enemmän kuin kuvittelin saavani tosin palkallisen loman muodossa, jouduin viettämään kesälomani uudelleen kokonaan eräiden onnenkantamoisten vuoksi. Toinen loma oli vielä nk. ensimmäisessä luokassa koska sen ensimmäisen olin viettänyt eukon kanssa.
Veroja olen maksanut aina vaaditun määrän niin työläisenä kuin työnantajanakin enkä oikein ymmärrä tuota väitettäsi tuosta verojen laistamisesta. Kun yritys joutuu pitämään kirjanpitoa ja myy lähinnä vain yrityksille niin siinä on aika vaikeaa lähteä sooloilemaan ilman suuria riskejä joita aika harva lopulla haluaa ottaa.
Laistaminen on tuossa mielessä rikollista ja siinä on suurempi uhka niiden "voittojen" menetykselle kuin arvaatkaan. Olet liikaa alkanut uskoa hevosmiestentietotoimiston juoruihin ja todellinen asiantuntemus puuttuu.
Nuo väitteesi "totta..." ovat siis pelkkää "bull shitt" tuotetta!- HEH HEE !!

Nuo väitteesi "totta..." ovat siis pelkkää "bull shitt" tuotetta!Vituttaako sinua nyt tuo hyvinvointini noin kovasti ja suuresti.: heheheheheheheheheheeee
HEH HEE !! kirjoitti:
Vituttaako sinua nyt tuo hyvinvointini noin kovasti ja suuresti.: heheheheheheheheheheeee
Nähtävästi, ainakin kommentistasi päätellen, kustannan hyvinvointisi edelleen eläkkeeni verotuksen kautta. V-sanaa en käyttäisi mutta säälin kaltaistasi luuseria joka ei saa mitään oikeaa aikaan elämässään.
Oma hyvinvointini riittää minulle mainiosti joten minulla ei ole mitään hätää.- olet lintsari
Työeläkeläinen kirjoitti:
Nähtävästi, ainakin kommentistasi päätellen, kustannan hyvinvointisi edelleen eläkkeeni verotuksen kautta. V-sanaa en käyttäisi mutta säälin kaltaistasi luuseria joka ei saa mitään oikeaa aikaan elämässään.
Oma hyvinvointini riittää minulle mainiosti joten minulla ei ole mitään hätää.40 vuotta työelämässähän on auttamattomasti liian vähän.
Itellä tulee näillä näkymin aikoinaan tuo maaginen 50 vuotta täyteen työelämän palveluksessa.
- eturi
IPU:n Kaukinen on täysin oikeassa. Kapitalismi on mätä ja valmis kuopattavaksi.
Kapitalismin puolustajat puolustavat silmää räpäyttämättä rikkaiden veronkiertoa ja vaativat työttömiä palkattomaan pakkotyöhön samaisille rikkaille.Jos kansalainen komu suorittaa saamansa avustuksen vastapalveluna sopivaa työtä yhteiskunnan hyväksi se ei ole pakkotyötä vaan yhteiskunnan palvelua. Onhan yhteiskuntakin siinä tapauksessa ensin palvellut häntä ja palvelu palveluksesta on vain kohtuullista niitä kohtaan jotka sen palvelun rahoittavat omalla työllään.
IPU:n ja Kaukisen näkemyksen suosion ja arvostuksen näkee IPU:n ja Kaukisen äänimääristä vaaleissa ja gallupeissa. Jos oikein muistan niin heitä ei näy 4:n suosituimman puolueen joukossa vaan osana osastoa Muut 0,8%. Muut:han sisältää myös lukuisan joukon muita "puolueita" kuten 3 kpl kommunistisia.- No miksette
sitten ala kuoppaamaan sitä kapitalismia. Alkakaa touhuun. Ei pelkästään täältä länkyttäminen mitään auta.
- ei tarvitse
No miksette kirjoitti:
sitten ala kuoppaamaan sitä kapitalismia. Alkakaa touhuun. Ei pelkästään täältä länkyttäminen mitään auta.
Koska kapitalismihan juuri itse tuhoaa itsensä.
Aivan kuten Karl Marx ennusti sen jo reilut 150 vuotta sitten.
- tesuo
Kaukisen blogeja on palstalla käsitelty ja niissä on ollut terävää analyysiä. Hänen vaalikannatuksellaan ei asian kanssa ole mitään tekemistä.
Suomen kapitalismi velloo samassa kriisissä kuin Unionin kapitalismi. Molemmat noudattavat samaa talouspolitiikkaa.
Sen lieveilmiö on syytää sotaan vuosittain miljardeja ja tuhota edelleen muualla maailmassa saavutettua siviilituotantoa.
UlkoministeriTuomioja lausui osuvasti Venäjälle suuntautuvista pakotteista. He tuhoavat Suomen taloutta mutta koska EU (on lähes sama kuin nato) niitä haluaa, samaa virttä on veisattava.
Talouden puolella vastaava on talouskuripolitiikka, mikä määrää hallitukset leikkaamaan työvoiman arvoa. Vapaakaupan laajentaminen EU-USA/Kanada akselille (TTIP neuvottelut) siirtäisi parlamenttien valtaa ylikansallisille vetoomustuomioistuimille sekä kaventaisi automaattisesti lainsäädäntövaltaa.
Harjoitetun kuripolitiikan talousongelmat tiedostetaan mutta niille naureskellaan. Pääministeri Stubb heittää huolettomasti "en olisi valmis tuomitsemaan veronkiertäjiä". Arvata saattaa , että mitä isot edellä sitä pienet perässä. Tässä tapauksessa ruokitaan negatiivista kehitystä ja moraalia. - tää on ihan sairasta
Miksi meidän eläkevarat halutaan hukata?
Miksi tämän annetaan tapahtua?
http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177453-tervemenoa-elakerahastot-suuri-puhallus-menossa- kommunismi pelastaa
Työeläkeläisen tulonlähdekin lienee pian muisto vain, pois haipuvainen.
kommunismi pelastaa kirjoitti:
Työeläkeläisen tulonlähdekin lienee pian muisto vain, pois haipuvainen.
Enpä usko tuohonkaan. Eläkevarojen sijoittaminen tuottaviin investointeihin on jopa järkevää sillä niin ne luovat uutta eläkevarallisuutta. Pelkkä tileillä makuuttaminenhan ne syö ajan mittaan olemattomiin.
Toisaalta onhan henkilöllä joka on yli 40 vuotta ponnistellut työn ääressä muitakin tuloja kuin nuo eläketulot jos nyt ei ihan turhan panttina ole työpaikallaan istunut. Yhteiskunta vaan tuppaa rankaisemaan noiden jo kerran verotettujen varojen tuottamaan sijoittamisesta mikä on suuri vääryys. Kerran verottamisen pitäisi riittää!
Työeläkeläinen on verraten varmalla pohjalla taloutensa suhteen. Voit lakata pelkäämästä hänen puolestaan!- kommunismi pelastaa
Työeläkeläinen kirjoitti:
Enpä usko tuohonkaan. Eläkevarojen sijoittaminen tuottaviin investointeihin on jopa järkevää sillä niin ne luovat uutta eläkevarallisuutta. Pelkkä tileillä makuuttaminenhan ne syö ajan mittaan olemattomiin.
Toisaalta onhan henkilöllä joka on yli 40 vuotta ponnistellut työn ääressä muitakin tuloja kuin nuo eläketulot jos nyt ei ihan turhan panttina ole työpaikallaan istunut. Yhteiskunta vaan tuppaa rankaisemaan noiden jo kerran verotettujen varojen tuottamaan sijoittamisesta mikä on suuri vääryys. Kerran verottamisen pitäisi riittää!
Työeläkeläinen on verraten varmalla pohjalla taloutensa suhteen. Voit lakata pelkäämästä hänen puolestaan!Sinun ei tarvitse uskoa.
Se riittää että itse sen tiedän!
Hölmöt vain uskoo johonkin ja sinä taidat olla sellainen. En toden totta ihmettelisi vaikka uskoisit Jeesukseenkin.
- jyrki tyrkkii
Hauta-ahon puheenvuoro on ensimmäinen asiallinen perussuomalainen kommentti palstalla. Juttuun täytyy paneutua.
Hauta-aho esittää, että EU aikoo Kataisen avulla puhaltaa osan Suomen palkkatyöläisten maksamista eläkevaroista. Katainen toimi jo monta vuotta Suomen talouden romuttamisessa pää- ja valtionvarainministerinä. Ilmankos häntä aiotaan työllisyysasiain hoitajaksi. Hän osaa laajentaa Suomen kokemuksen unionin laajuiseksi.
Lunta on odotettavissa tupaan.- ????????????????????
Miksi sinä nyt vaivaudut kehumaan jotain persua SKP:n palstalla?
Hän, siis Jyrki pyrki minimoimaan tappioita siinä määrin kuin se oli mahdollista. Se oli tuo sixpack suuri jarru koska kaikkien puolueiden hallitus ei pysty hankalana aikana tekemään muutoksia jotka olisi pitänyt tehdä. Yhteiskunnan menoja olisi pitänyt leikata miljardeilla enemmän, työntekoa ja sen kustannuksia olisi pitänyt sovittaa nykyiseen tilanteeseen siten, että jokaisella olisi ollut työtä vaikkapa työaikaa säätelemällä ja pitämällä kokonaiskustannukset silti ennallaan tai jopa niitä hieman kuristaen.
Tuo oli kuitenkin mahdoton yhtälö koska hallitus oli liian laajapohjainen. Siitä me nyt kärsimme vielä ainakin vuosikymmenen eteen päin. Jos noin olisi tehty, valtion velka ei olisi kasvanut, työmarkkinat olisivat hyvissä lähtökuopissa ja olisi mahdollista kohta olla Saksan rinnalla positiivisella vaihtotaseella.
Vasemmiston lyhytnäköinen politiikka on romuttanut taloutemme ja luonut meille joukon työttömiä riippakiveksi. Olisi vasemmistonkin aika ryhdistäytyä ja alkaa oikeasti miettimään mikä on työläisen etu, onko se maata kotona tai pubissa valtion ja muun yhteiskunnan tuella vai olla työssä vaikka hieman ohuemmallakin siivulla?
- jyrki tyrkkii
Hauta-ahon jutussa on esillä valtiollisen kapitalismin kautta mietitty Unionin kansalaisten eläkevarojen kiinnittäminen "hötörahana" EU:n finanssioperaatioihin.
Jutta Urpilaisen vakuudet olivat samaa hötörahalinjaa, velkojen ketjutusta ja jonka seurauksena mm. USAn finanssikriisi laukesi muutaman vuosi sitten.
Urpilaisen vakuudet olivat silmänlumetta aikeessa anastaa unionilaisten eläkevarat.
Raha ei liiku minnekään mutta EU:n tulevien velkarahoitusoperaatioiden vakuudeksi aiotaan ottaa eläkerahoja 300 mrd euroa.
Kansalliset eläkevarat olisivat menossa kansallisen päätäntävallan ulkopuolelle.
http://www.talouselama.fi/uutiset/eusuunnitelma elakesaastoja pitaisi kayttaa entista enemman talouden elvyttamiseen/a2232264
Hauta-aho ei kerro kapitalistien suuresta veronkierrosta. Se olisi sopinut yhteyteen.
Hauta-ahon paljastus poikkeaa Perussuomalaisten politiikasta ja saa seillä tuskin huomiota.
Katainen aikoo työllistää, sovittu EU-porvarien johdossa, kansalaisten varojen siirtämisellä hötörahaksi. Kyseessä ei olisi työllistäminen vaan kansalaisten varojen anastaminen pääomalle.Kerropa nyt yksityiskohtaisesti miten ajattelet sen suuren veronkierron tapahtuvat vai onmko se pelkkää mielikuvitusta ja kateutta kun itse on kunnan elätti?
Tyrki nyt jyrki toimeksi tai lopeta tuo trollaaminen Moskovan laskuun!Kommentoin myös edellistä kirjoitelmaasi mutta et ole mitenkään vastannut siihen, olisi syytä sillä siten se keskustelu lähtee käyntiin.
Odotan reaalista otetta ilman lähtöä ulkomaille kuten eräät muut tekevät sijaistoimintonaan kun suora vastaus ei olisi mielen mukainen.- näin sen näen
Hauta-Aho on selvästi aivan väärässä puolueessa, hänen oikea poliittinen kotinsa olisi paremminkin IPU.
- kohti kommunismia
Kapitalismi oli vain välivaihe: http://anarkisti.vuodatus.net/lue/2014/06/kehitys-ei-ole-kapitalismia
- jyrki tyrkkii
"Kronholm kirjoittaa, että komission uusin ehdotelma jäsenvaltioiden kansantalouden tilinpitotietojen luotettavuuden lisäämiseksi kulkee hankkeena nimeltään EPSAS. Komissio haluaisi, että kaikki EU:n jäsenvaltioiden julkiseen sektoriin lukeutuvat toimijat työstäisivät tilinpäätöksensä yhteisten suoriteperusteisten tilinpäätösstandardien mukaisesti. "
http://www.tekniikkatalous.fi/talous/eu laajentaa saantelyaan kuinka kay suomalaisten elakevarallisuuden/a1017847
EU:ssa on menossa vallankaappaus. Siteerauksen mukaan siellä toteutetaan täysin rinnoin liitovaltiorakennetta kun julkisesti asiasta vasta keskustellaan.
Kapitalistit katsovat, että valtioliitto ei ole tarpeeksi kestävä talouskurin noudattajana, työväestön etujen alasajajana.
EU:n "työllistämisprojekti" a la Katainen aiotaan viedä vaivihkaa läpi. Kun työeläkevarat ovat EU:n näpeissä poissa kansallisesta päätösvallasta tie on auki pirun mellastukselle. Olemattoman rahan määrä kasvaa ja tuleva finanssikupla aiheuttaa "kipeitä päätöksiä" a la Katainen ja palkkatyöläisiltä kerätään keinottelun tappiot kuten Suomessakin on tehty parinkymmenen vuoden ajan.
Kuvio on aivan selvä. Katainen onnistui imagollaan sumuttamaan Suomen työväestöä ja siksi hänet halutaan "työttömyyden lisäämiskomissaariksi".
Hauta-ahon pitäisi jatkaa puolueessaan asian tiimoilta ja asettaa kysymys palkkatyöläisten etujen pohjalta. Miksi? Palkkatyöläisten eläkkeisiin sijoittamat varat ovat vaarassa. Kyllä myöskin pienyrittäjien varat on vaakalaudalla mikäli kataiskomissio onnistuu kaappauksessa.- näin se menee
Tälle vallankaappaukselle on nimikin: NWO.
- kommunismi pelastaa
näin se menee kirjoitti:
Tälle vallankaappaukselle on nimikin: NWO.
Työeläkeläinen on näitä NWO:n edusmiehiä täällä meidän foorumillamme.
kommunismi pelastaa kirjoitti:
Työeläkeläinen on näitä NWO:n edusmiehiä täällä meidän foorumillamme.
Minä edustan aina ja ainoastaan vain itseäni ja omia vuosikymmenten kokemuksesta jalostuneita mielipiteitäni. En ole vielä koskaan haksahtanut minkään lahkolaisuuden kannattajaksi edes politiikan parissa.
Tosiasiassahan on siten, että velkojalla on ylivalta velalliseen jos velallinen ei hoida velkojaan sovitusti. Voimme siis varsin huoleta antaa työeläkevaroista rahaa velka periaatteella EU:n työllistämishankkeisiin. Paperit ainoastaan pitää laatia huolella jottei käy kuten Kreikan ja Talvivaaran kanssa on käynyt.
Mikä siinä on, etteivät komuloiset osaa edes kuvitella jonkun pärjäävän ilman muiden mallia ajatuksissaan? Onko tuo kommunismi aivosoluja tuhoava aate sen lisäksi miten se on aina tuhonnut talouden?
- diipa
Eläkevarojen kaappausyrityksen tiimoilla on vilauteltu oikeita todellisia varoja, jotka olisivat saatavissa mutta makaavat veroparatiiseissä.
Muistutettakoon, että EU maissa on biljoonan euron verran pimeää pääomaa verottajan ulottumattomissa.
On siis olemassa pääomia ja niiden mukana verotuloja mutta jotka jäävät saamatta.
Hauta-aho voisi aivan hyvin kytkeä eläkepuhalluksen kylkeen verokavalluksen jota on tapahtunut koko EU:n olemassaolon ajan.
Asiakokonaisuutena eläkepuhallusaikeet ovat monta vertaa suuremmat vaikutuksiltaan kuin tukipaketit. - Täysin laho
Kapitalismihan on jo ihan perustaltaan täysin laho järjestelmä, ja sen tietävät myös kapitalistit itsekin, kuten paraikaa meneillään olevat jatkuvilla kierroksilla pyörivät pankkitukikerjuut näyttävät, eikä sen talousjärjestelmän piirissä kyetä vastaamaan tulevaisuuden pikaisia ratkaisuja vaativiin ympäristö- ja muihin ongelmiin, puhumattakaan toinen toisiaan seuraavista kriiseistä,, jotka kuuluvat kapitalismiin sen kasautumis- ja uudelleenkasautumisvaiheiden aikana. Edessä on valtava urakka, jonka tekemiseen tarvitaan koko maailma.
Tällaista meneillään olevaa taloutta eivät ihmisten elämät kestä. Se on vissin varma asia. - kommunismi pelastaa
Mieleeni on kirkastunut kommunismin pelastus, sen johdosta tämä kapitalismin kuolonkorina ei enää aiheuta pelkoa. Olen täysin pelosta vapaa yksilö mitä tulee tähän taloudelliseen kriisiin.
Kapitalismin aika on nyt ohi.Ehkä sinun kohdallasi mutta kansa haluaa muuta kuin kommunismia. Tulet huomaamaan sen ensi kevään vaaleissa kun kommunistiset puolueet ovat ryhmässä Muut noin 0,9%.
- uutta puskee
Kapitalismin talous jatkuvaan kasvuun. Se on luonnolle mahdoton. Kapitalismi on ristiriidassa luonnon kanssa.
Kapitalismi perustuu yksilön rajoittamattomaan voitonsaalistukseen. Ihminen on perusluonteeltaan yhteisöllinen olemisensa kautta. Oleminen on aina yhteisöllistä.
Kapitalismi on neuvoton uuden teknologisen vallankumouksen edessä. Se mahdollistaisi nälän, kurjuuden, sotien ja eriarvoisuuden poistamisen ja ihmiskunnan yleisten perustarpeiden tyydyttämisen. Se mahdollistaisi työn fyysisen ja henkisen rasituksen poistamista lyhentämällä työaikaa ja edistäisi kulttuuri-ihmisen syntymistä.
Kuolemankielissä oleva kapitalismi vastaa edistyksen mahdollisuuksiin aseellisella väkivallalla. Se tuhoaa joka päivä aiheettomasti valtavat määrät inhimillisen työn tuloksia.
Niin väärin kuin terrorismin nimellä kulkeva liikehdintä onkin, se heijastaa vastarintaa lännen kapitalismin pyrkimyksiin ikuistaa sen harvalukuisen kapitalistiluokan etuoikeudet.
Nykykapitalismi vaatii valtion irtautumista tuotannosta ja kaiken julkisen toiminnon lakkauttamista. Samalla se huutaa jatkuvasti valtiota apuun pelastamaan se tai tämä yritys tai valtio romahdukselta. Nykykapitalistien mielilalause on: Kerätkää palkkatyöläiset meille kolehtia että saisimme pidettyä elintasomme.
Porvarilliset puolueet ovat pakotettuja toimimaan vapaan kapitalismin ideaa vastaan.
Tänään usein toimitetaan halkoja kapitalismin uuniin, huomenna hoksataan että parempi antaa bensaa sosialismin puolesta.
Komut tukevat työväenluokan järjestyneen joukkovoiman käyttöä ja demokraattisten voimien liittoa muutoksen airueena.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.741132Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu27729- 11702
- 90695
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687- 46658
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14645Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68639- 61594
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj25593- 41571
- 61559
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82558Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?46540- 43534
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129517Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13492Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa52483Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31455Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27447