Hei. Näin viime yönä unta jossa Jeesus ristiinnaulittiin ja tuntu pahalta herätä. Mitä vois tarkottaa?
uni
joooumääb
454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ekana tulee mieleen että sun alitajunta viestittää sulle että sä jostain syystä haluat tehdä Jeesuksen jo tehdyn työn, hänen uhraamisen opetuslastensa vuoksi, turhaksi.
Jeesuksen suuri uhri ristillä on kerran tehty. Sitä EI saa tekemättömäksi enää mikään, sitä EI voi enää kukaan uusia.
Pyristelet turhaan ristin arvoituksen juurella ja yrität ristiinaulita Jumalan pojan uudestaan. Ei kannata, eikä onnistu.
Neuvo : Relaa. Mene ristin juurelle ja hyväksy Herran tehty työ ja ota vastaan Jumalan armo ja rakkaus, ja liity alkuseurakunnan jälkeiseen uuteen elämään hyvällä mielellä ja puhtain pestyin sydämin.
Lue Raamatusta kaikki ristiä käsittelevä.
Kyse ei välttämättä ole nyt suhteestasi Jeesukseen. Oletko kohdellut lähiaikoina lähimmäistäsi epäoikeudenmukaisesti? Koetko sisimmässäsi, että olet aiheuttanut lähimmäisellesi "Jeesuksen maalllisen kohtalon"? Unet liioittelevat tapahtumia äärimmäisen paljon ja kärpäsestä tulee härkänen, mutta oletko havainnut valveilla ollessasi kärpästä? Entäpä harkästä?
Jeesus on kuolut sinunsyntisi vuoksi ristillä,kutsuu lälheisyyteensä seuraamaan ristin juurelle siellä parasturvapaikka syntisellä on.
Tuli tehtyä lähemmäistäni kohtaan syntiä. Ja tuosta tapahtuneesta päiviä myöhemmin tuli tuo uni. Uskon että oli Jumalan puhetta.