Ei uskovassa voi olla riivaajaa.
Jos joku sanoo uudestisyntyneessä Jumalan lapsessa olevan riivaajan, sanoja ei ymmärrä mitä puhuu. Ei voi niin ei. Jeesus asuu verellä pestyssä sydämessä ja samassa ei voi olla muuta.
Jos aletaan ajamaan uskovasta riivaajaa ulos ollaan pahasti hakoteillä. Vaarana jopa saattaa vilpitön kilvottelija mielisairaalaan. Hyvinkin joku voi järkyttyä kun joku ajaa milloin mitäkin 'henkeä' ulos. Kasvamattomuutta.
Joku voi pyytää ajamaan itsestään riivaajan ulos. Yksinkertainen ratkaisu silloin; Tee parannus!
Kuningas Saulista poistui Herran Henki ja sitten tuli paha henki kiusaamaan. Samuelin kirjoista voi lukea. Eli jos on ollut uskossa, on täytynyt tapahtua luopumus uskosta ennen pahan hengen tuloa. Verellä pestyyn sydämeen ei ole kellään väärällä asiaa.
Lihan teot Gal.5:19-21 ovat syntiä eikä henkiä. Ne ei lähde ulos ajamalla vaan parannuksen tekemällä. Ihminen voi olla paha ja ilkeä, silti ei tarvitse olla riivaustila. Väärän mielenlaadun huomaamiseen ei tarvita henkien erottamisen armolahjaa vaan tervettä järkeä.
Todellinen riivaustila on vakava asia ja sellaisia on. Mihin ne olisi kadonneet Raamatun ajoista? Riivaaja ei poistu muuta kuin ainoastaan Jeesuksen nimessä. Jeesus-nimessä on sellainen voima jota ne tottelee. Olen nähnyt kun miehestä on ajettu riivaaja ulos ja se oli taistelu. Tuollaisesta on leikki kaukana.
Jos joku sanoo uudestisyntyneessä Jumalan lapsessa olevan riivaajan, sanoja ei ymmärrä mitä puhuu. Ei voi niin ei. Jeesus asuu verellä pestyssä sydämessä ja samassa ei voi olla muuta.
Jos aletaan ajamaan uskovasta riivaajaa ulos ollaan pahasti hakoteillä. Vaarana jopa saattaa vilpitön kilvottelija mielisairaalaan. Hyvinkin joku voi järkyttyä kun joku ajaa milloin mitäkin 'henkeä' ulos. Kasvamattomuutta.
Joku voi pyytää ajamaan itsestään riivaajan ulos. Yksinkertainen ratkaisu silloin; Tee parannus!
Kuningas Saulista poistui Herran Henki ja sitten tuli paha henki kiusaamaan. Samuelin kirjoista voi lukea. Eli jos on ollut uskossa, on täytynyt tapahtua luopumus uskosta ennen pahan hengen tuloa. Verellä pestyyn sydämeen ei ole kellään väärällä asiaa.
Lihan teot Gal.5:19-21 ovat syntiä eikä henkiä. Ne ei lähde ulos ajamalla vaan parannuksen tekemällä. Ihminen voi olla paha ja ilkeä, silti ei tarvitse olla riivaustila. Väärän mielenlaadun huomaamiseen ei tarvita henkien erottamisen armolahjaa vaan tervettä järkeä.
Todellinen riivaustila on vakava asia ja sellaisia on. Mihin ne olisi kadonneet Raamatun ajoista? Riivaaja ei poistu muuta kuin ainoastaan Jeesuksen nimessä. Jeesus-nimessä on sellainen voima jota ne tottelee. Olen nähnyt kun miehestä on ajettu riivaaja ulos ja se oli taistelu. Tuollaisesta on leikki kaukana.
Vastaukset 57
Vanhimmat
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
Jaak. 2:19
Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
Ei riivaajat ole ihmisiä, ne ovat pahoja henkiä. Toinen kohta selittää itse itsensä, luopuvat uskosta ja noudattavat....
Kyllä uskovat voivat saada riivaajahenkiä! Hyvä esimerkki on apostoli Arthur Kukkula Kokemäeltä, joka jakaa puhuvaa henkeä Pyhän Hengen nimissä. Kymmenet tuhannet ovat eksyneet ja ottaneet vastaan hengen. Ihmettelen vain sitä herkkäuskoisuutta! Kukkula fanittaa ja on yhteistoiminnassa tämän ajan suurimpien karismaattisten eksyttäjien kanssa: Bentley, Hinn, kuolleistaherättäjä-Bonnke ja menneisyydessäkin seurasi niitä miehiä jotka avoimesti kertoivat henki- ja enkelioppaistaan. Kun Kukkula antaa hengen, hän pyytää hokemaan kiitoskiitoskiitoskiitos, mutta jos erehtyy sanomaan Jeesuksen nimen, niin henki ei tule.
Onko joku löytänyt Raamatusta sellaista kohtaa, jossa Pyhä Henki tule jonkun päälle hokemisen ja ekstaasirukousten ja tuntikaupalla polvistumisen ja mielentyhjentämisen ja hengelle antautumisen jälkeen?
Poikanikin, helluntailainen, puhuu nyt kukkula-kielellä, saa siitä hirveitä voimia ja yli-inhimmillistä energiaa. Samalla hän on muuttunut ylimieliseksi, kovaksi, rakkaudettomaksi, ylpeäksi. Onko tämä tervettä?
Kiva lukea vaihteeksi tästä aiheesta oikeaa opetusta, väärää kun on tarjolla liikaakin.
Meidänkin seurakunnassa kävi vähän aikaa sitten naisjulistaja tai oikeammin kaksi joista toinen sanoi olleensa pitkään masentuneena ym ja kutsui tämän toisen luokseen joka sitten "manasi riivaajan(masentuneisuuden hengen) pois tästä naisestoi elämä taas hymyillä.
Itse en myöskään usko että uskovassa voisi olla riivaajia tai pahoja henkiä, mutta jäi mietityttämään vaan tuon naisen "todistus" kuinka tämän manaus session jälkeen olo parantui.
Olisiko sinulla kommenttia?
Että ihminen, joka kierii masennuksessa, eikä löydä tietä ulos sieltä, on yksinkertaisesti helpottunut, että syy löytyy. Siitä sitten tulee joksikin aikaa hyvät fiilikset.
Eräs voisi olla se, että kun vihollinen saartaa joskus ihmisen seinää vasten, tarkoitus on kai nimenomaan katkaista ihmisen usko tavalla toisella Jumalaan. Kun ihminen sitten "vapautetaan", niin vihollinen jättää ihmisen oitis rauhaan. Valheen pieni itu on kylvetty. Monet joutuvat tuossa tilanteessa kierteeseen.
Mitäpä arvelette?
Kieltämättä kuulostaa aika hyvältä ehdotukselta.
Vahinko etten tiedä miten nämän naisen elämä on jatkunut joten en tiedä oliko "vapautus" pysyvää.
Harvoin kai on?
Meidänkin seurakunnassa kerran eräs nainen, vierailija,joka kertoi jotain vastaavaa. Ei myöntänyt eikä kieltänyt mutta jätti varmaan monet kasvamattomat siihen uskoon, että on mahdollista. Mutta kun ei ole mahdollista!
En ymmärrä miksi juuri jotkut yksinäiset naiset noin opettaa.
Toivottavasti kukaan ei edes lähde opettamaan henkisesti sairastunutta ihmistä siihen, että tällä mahdollisesti olisi riivaaja "sairautensa" taustalla", sillä se jos mikä tekee sairaasta mielestä entistä sairaamman. Sairaanloisessa masennuksessa on kyse aivon välittäjäaineiden häiriöstä ja siihen eivät mitkään riivaajat vaikuta ainoa mikä vaikuttaa on lääkitys ja oikeanlainen asenne.
Toki voi rukoilla ja kannattaakin rukoilla Jumalaa, mutta on muistettava että masennus on sairaus siinä missä sokeritauti tai sydäntautikin. Jumala on hyvyydessään anatnaut ihmisille (psykiatrit) viisauden hoitaa näitä tauteja lääkityksellä.
Itse olen kokenut ihmeparannuksen masennuksesta, mutta se ei tarkoita sitä, että sairaus olisi lähtenyt kokonaan pois vaan saan sen lääkityksen avulla pidettyä kurissa. Ihmeparannuksen seurauksena pahin musta verho ja tuska lähti, mutta lääkitystä on jatkettava. On kokeiltu lääkityksen lopettamista, mutta heti alkavat nuo mustat verhot tulla mielen eteen.
Meidän seurakunnassamme olen tutustunut moniin ex-masentuneisiin. He eivät aja ulos riivaajia tai tuomitse. he ainoastaan myötäelävät ja rukoilevat ja rakastavat. Jakavat sanalla Jumalan voimaa ja hyvyyttä ja rakkautta, mitä musta mieli juuri tarvitsee. Ei tuomiota vaan rohkaisua ja tietoa siitä, että tällaisenaan olen Jumalan käsissä, en pahojen henkien vallassa.
Kiitos kirjoituksesta;)))
Niin. Jos on kyse puoskaroinnista, silloin "vapautuminen" tuskin on pysyvää. Tai jos henkivalta on päässyt sisään jonkin määrätyn synnin, esim. haureus kautta, ja henkilö uudelleen menee vihollisen puolelle tuossa asiassa ohi kuuliaisuuden ja ristin eli Pyhän Hengen hallintavallan, vapautuminen tuskin on pysyvää siinäkään tapauksessa.
Asia nyt kuitenkin on niin, että tunnen henkilöitä joiden kohdalla vapautuminen on ollut pysyvää.
Miksi se täytyisi tehdä tyhjäksi?
Tietysti, jos teologinen näkemys on se että uskova ei voi olla "sidoksissa" johonkin henkeen tai henkivaltaan niin että tarvitaan vapauttamista, nuo "vapautumisetkin" täytyy sitten selittää joksikin muuksi kuin todelliseksi vapautumiseksi.
Ja jos kyseinen näkemys on oikea, silloinhan toden totta on kyse jostain muusta kuin todellisesta vapautumisesta.
Vaan jos kyse on todellisesta vapautumisesta, olisi hyvä olla nöyrä Jumalan edessä ja antaa Herran johtaa laajempaan näkemykseen tässä asiassa. Todellisuus kun ei ole riippuvainen meidän (ei minun eikä sinun) käsityksistä.
En usko, että ihminen langetessaan saa sisäänsä mitään "möttejä", mutta jos puhumme vaikkapa haureudesta, niin se on jo ihmisen tietoinen valinta. Kun ihminen kääntää tietoiseti selkänsä Jumalalle, niin tottakai hän on avoin kaikkille pahuuden voimille. Minä en vain siinä tilanteessa pidä häntä uskovana, vaan luopiona ja jotkut ovat yksinkertaisesti uudestisyntymättömiä.
Heittäisin mietteen Jaakobinkirjeeseen liittyen, jossa 38 kääntää että, vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee. Aapeli Saarisalo on kääntänyt paikan, että se pakenee meidän luotamme ja Novum taitaa sanoa, että vastustakaa perkelettä, ja se pakenee luota teidän. 38 kääntää asian hullusti. Se ei sovi Raamatun kokonaisvaltaiseen ilmoitukseen. Pitäisi siis vastustaa, kuulostaa työläältä, mutta sama kirja vahvistaa, että jokainen koettelemus sisältää Jumalan vahvistaman pääsyn.
Minä ajattelen kaikessa lyhykäisyydessään näin:
Riivaajat ova henkiä, ja Pyhä Henki on henki niin ikään. Ihmistä voi vallita jompi kumpi. Jos paha henki ottaa valtaansa ihmisen, niin se haltuunotto on totaalinen ja todellinen. Uskoisin, että Suomessa nähdään hyvin vähän moisia tapauksia, verraten johonkin pimeimpään Afrikkaan tai Aasiaan. Tulemme kyllä varmasti näkemään moisia täälläkin, sillä ajat pahenevat.
Kiitos myös sinulle hyvästä kirjoituksestasi. Oikeasti.
Joskus (70- ja 80-luvuilla erityisesti?) monissa vapaiden suuntien (erityisesti helluntaisrk:t) piirissä pidettiin hengellisesti kasvamattomina ja epäkypsinä uskovia jotka ei suostuneet näkemään että uskovassakin voisi olla vieras henki siinä määrin että hän tarvitsee vapauttamista.
Näkemys johti ylilyönteihin, ja kun kukaan ei tahtonut olla "kasvamaton" tai "epäkypsä" toki monet lähtivät siihen touhuun mukaan vailla selkeää, tasapainoista ja tervettä näkemystä, vaikka joillain opettajista sellainen ehkä olisi ollutkin. Niinpä uskovat ajoivat toisistaan ulos milloin mitäkin, joskus todellisesti Hengen ohjauksessa ja auktoriteetilla, mutta vähintään yhtä usein, niin luulen, mentiin metsään ja pahasti.
Nyt sitten on tämä "sisäinen parantumisen" ja "psykologisoinnin" buumi menossa, että kaikessa on kyse vaan lapsuuden ym. traumoista tai aivojen välittäjäaineista, jotka ongelmat hoidetaan terapialla, ehkä hoivaamalla ihmisen "sisäistä lasta" ja/tai asiallisella lääkehoidolla. Ne jotka omien kokemusten kautta uskaltavat sanoa että voi olla kyse henkivalloistakin, leimataan oitis epäraittiiksi, kasvamattomiksi ja epäkypsiksi.
Asetelma on siis keikahtanut toisinpäin. Näin ainakin on ollut lähes koko 90-luvun useissa seurakunnissa: kun ennen oltiin kallellaan toiseen ojaan, nyt ollaan kallellaan toiseen.
Ehkä 2000-luku on taas osittain heilauttanut viisaria takaisinpäin, toivottavasti nyt olisi löytymässä tasapainoisempi ja raittiimpi tie?
Tosin hengellinen kenttä on siinä määrin pirstaloitunut että pienille ääriryhmille (oikealla ja vasemmalla) on enemmän tilaa ja kaikenlainen villi opetus rehottaa.
Tänä aikana on syytä todella kasvaa kiinni Sanaan ja Jeesuksen rakkauteen henkilökohtaisesti.
Olennaista on siis kuitenkin tie, eivät ojat tien reunalla. Tie on Kristus ja Häntä seuraten emme ole viskeltävinä kaikissa opintuulissa, emme tässä tai tuossa.
Olen kirjoituksesi kanssa samaa mieltä monessa kohdassa. Ketään henkisesti sairastunutta ihmistä ei tulisi lähteä opettamaan siihen että tällä on riivaaja sairautensa taustalla. Tai jos niin opetetaan, sen on parasta olla myös totta ja opettajalla sitten selkeät keinot kuinka tuo henkilö todellisesti vapautuu, muuten koko opetus on mieletön ja turha, jopa vahingollinen!
Henkinen eheytyminen on pitkä prosessi, siinä tarvitaan paljon tukea, rinnallakulkemista ja ymmärtämistä silloinkin (ja erityisesti silloin) kun henkilö ei aina käyttäydy niinkuin uskovan tulisi (meidän normiemme tai ehkä jopa Raamatunkin mukaan) käyttäytyä.
Rakkaus ja rinnallakulkeminen on pitkä tie ja vaatii lähimmäisiltä enemmän sitoutumista sekä astumista omien kipeyksien kohtaamiseen ja henkilökohtaiseen kasvuun. Helpompi olisi sivuuttaa lähimmäisen ongelmat tokaisemalla "sussa on riivaaja, sanoudu siitä irti niin paranet".
Todella, tuollainen mentaliteetti, jonka taustalla on oma kyvyttömyys kohdata lähimmäinen ja ehkä omat kipeydet, ja jota kyvyttömyyttä sitten vielä pidetään yllä ylikarismaattisella henkivalta-opetuksella, johtaa hirvittävään puoskarointiin ja lähimmäisen yliajamiseen.
Itse koen että seurakunnassa jossa olen on myös hyvä ilmapiiri ja paljon rinnallakulkemista. Seurakunnassamme on opetettu ja opetetaan sisäisestä parantumisesta. Hengen hedelmää korostetaan enemmän kuin Hengen lahjoja. Tämä kaikki on mielestäni hyvin ja oikein. Mutta, kuten sanottu, äärimmilleen vietynä tässä voidaan lipsahtaa toiseen ojaan, jolloin painostuksen kohteeksi joutuvat eri tavalla ajattelevat uskovat!
Hienoa että olet kokenut parantumisen. Jos edelleen joudut käyttämään lääkkeitä, olkoot nekin Jumalan käytössä, kuten joku joutuu käyttämään insuliinia, joku nitroa jne. Kiitos Jumalalle että SAAMME käyttää lääkkeitä silloin kun niitä tarvitaan, eikä se ole joutumista vaan lahjaa sekin.
En missään tapauksessa lähde sanomaan sinun kohdalla että sairautesi taustalla on henkivalta tai että henkivalta pitää sairauttasi yllä.
Herra antakoon sinulle viisautta kaikkeen.
Mielestäni ei kuitenkaan ole oikein se, että jos itse ei tarvitse vapauttamista henkivalloista, alkaa sitten sanoa ja opettaa ettei kukaan muukaan voi tarvita.
Ja "aivojen välittäjäaineista":
> siihen eivät mitkään riivaajat vaikuta <
Miksi on niin itsestäänselvää etteivät riivaajat voi vaikuttaa välittäjäaineisiin? Että riivaajan vaikutus ei voi esimerkiksi tuottaa sellaisia seurauksia jotka näkyvät sitten kehon tasolla välittäjäaineiden häiriöinä jne.?
Edelliseen viitaten pohdin myös sitä, millainen mahtoi olla riivatun (=epilepsia?) elimistön ja sen välittäjäaineiden, aineenvaihdunnan ym. tila, kun riivaajan vaikutus ilmeni hänessä epileptisenä kohtauksena? Tarkoitan tapausta jossa Jeesus paransi ajamalla ulos sairautta aiheuttavan saastaisen hengen.
Jos tuolloin olisi voitu käydä läpi tämän henkilön aivokemia, varmasti siellä oli ihan samat toimintahäiriöt ja reaktiot kun muillakin epileptikoilla?
Mutta kun riivaaja lähti, myös sairaus parani ja aivot alkoivat toimia normaalisti.
HUOM.: Äskeisessä pohdinnassa en sanonut että epilepsia olisi riivausilmiö. Osoitin vain Raamatun esimerkin kautta, että riivaus voi ilmetä myös epilepsiana. Silloin lääkärit tietysti antavat sille diagnoosin "epilepsia" koska riivaus ilmenee täsmälleen tällaisena sairautena.
Jeesushan paransi monella tavalla. Riivaajien ulosajaminen oli osa parantamistoimintaa siinä mielessä että riivaajat usein aiheuttavat myös sairauksia. Mutta sairaudet ei suinkaan ole aina riivaajien työtä, ja myös näistä (ei riivausilmiöihin liittyvistä) sairauksista Jeesus paransi useita.
Taas kysymys. Pitäisikö niille uskoville ex-epileptikoille jotka on parantuneet kyseisestä sairaudesta hengellisen vapauttamisen kautta, sanoa että he ovat parantuneet väärällä tavalla tai että heidän tulkintansa parantumiskokemuksesta on väärä?
Puoskarointi toimii kahteen suuntaan.
Kun tehdään henkisistä ongelmista hengellisiä, ja kun tehdään hengellisistä ongelmista henkisiä. Sama on fyysisen parantumisen suhteen...
Yhdysvalloissahan oli karmea esimerkki siitä oikeanpuoleiseen ojaan lipsumisesta, jos näin tahdotaan sanoa. Kun vanhemmat uskomalla uskoivat jumalalliseen parantumiseen ja tunnustivat sitä "Jeesuksen nimessä" sokeritautia sairastavan poikansa kohdalla. Koska he uskoivat parantumiseen oman uskonsa ja suunsa tunnustuksen kautta, olisi ollut epäuskoa antaa pojalle lääkettä. Oireet olivat siis vain vihollisen eksytystä, tosiasiassa poika oli terve ja oireetkin lähtisivät jos he vain jaksaisivat uskoa, tunnustaa ja julistaa tarpeeksi kovasti. Niinpä kouristelevan pojan (ja hänen "valheellisten" oireidensa) kohdalla julistettiin Jeesuksen parantavaa voimaa ja voittoa - kunnes kärsivä poika vaipui tajuttomuuteen ja kuoli.
Vanhempia syytettiin taposta tai vaihtoehtoisesti kuolemantuottamuksesta. Tie toipumiseen ja terveeseen uskoon oli pitkä läpi ahdistuksen ja syyllisyyden.
Tuollaista tietä en kenellekään toivoisi.
On turha lähteä uskottelemaan oman uskon kautta, koska uskomme kiintopiste ei ole usko vaan Jeesus. Emme myöskään voi julistaa voittoa ja tunnustaa mitä tahansa oman näkemyksemme mukaan, luottaen että Herra tulee mukaan tällaiseen toimintaan, sillä Hän ei ole koskaan luvannut tulla mukaan ihmisten uskotteluun, vaikka se vaikuttaisi kuinka hurskaalta tai "hengelliseltä" tahansa.
Esimerkiksi kun Sana puhuu sitomisesta ja päästämisestä, edellä on sanottu "ottakaa Pyhä Henki". Vain siellä missä toimitaan Pyhän Hengen johdatuksessa, voidaan odottaa tuloksia. Usko on luottamista Jumalaan, jolle KAIKKI ON MAHDOLLISTA.
Kun Sana sanoo että kaikki on mahdollista sille, joka uskoo, silloinkin (ja erityisesti silloin) uskon kiintopiste on Jeesus. Hän, uskomme alkaja ja täyttäjä, on se, johon uskomme. Kun uskomme jumalalliseen parantumiseen uskomme siihen koska Jeesuksella on valta ja voima parantaa, jos toimimme jumalallisen parantumisen välikappaleina siinäkin todellinen parantaja on Jeesus. Siksi Jumala (ei ihminen!) saa kunnian.
Pyhän Hengen yliluonnollinen johdatus ei ohita ihmispsyyken lainalaisuuksia eikä aja kenenkään yksilöllisen persoonan yli. Tämä on henkilökohtainen kokemukseni asiassa.
Siitä huolimatta Jumala ei ole rajoitettu luomansa maailman ja ihmisen rajoihin. Hän voi ikäänkuin leikkautua läpi niiden rajojen ja lain alaisuuksien jotka Hän itse on asettanut. Muutenhan Jumala olisi luonnollinen, ei yliluonnollinen. Meistä katsottuna Hän on yliluonnollinen, koska Hän voi toimia tavoilla joilla luonto ei normaalisti toimi, mutta itselleen Hän ei ole yliluonnollinen.
Hen.koht. näkemykseni on että jos enemmän keskityttäisiin siihen rakkauden ihmeeseen mitä Jeesus ristillä on tehnyt ja tahdottaisiin Häntä seurata, ei ihmeitä ja merkkejä, niin meidän ihmeinä pitämiämme asioita tapahtuisi paljon runsaammin. Kun käsitämme edes jotain siitä kuinka rakastava ja voimallinen Jumalamme on, ymmärrämme etteivät ihmeet ole varsinaisesti ihmettä, ihmettä on Jumalan rakkaus Golgatalla - ja kaikki mitä tästä ihmeestä seuraa on ikäänkuin Jumalan rakkauden luonnollista ilmitulemista niiden elämässä, jotka Häntä rakastaa ja palvoo.
Taas huomio:
En sanonut että ne jotka eivät koe parantumista, eivät rakasta ja palvo Herraa.
Esitin vain näkemyksen ettei meidän tule seurata ihmeitä ja merkkejä vaan Jeesusta, ja Jumalan Sana sanoo että ihmeet ja merkit sitten seuraavat meitä - ei meidän käskystä ja meidän tahtomalla tavalla, vaan niinkuin Jumala tahtoo.
Tärkein on aina tärkeintä ja siihen tulisi keskittyä, eli rakkauteen Jeesusta kohtaan. Ja siitäkään emme saa pisteitä, kiitos Jumalalle!
Me rakastamme, sillä HÄN ON ENSIN RAKASTANUT MEITÄ.
> Ei tuomiota vaan rohkaisua ja tietoa siitä, että tällaisenaan olen Jumalan käsissä, en pahojen henkien vallassa. <
Oikein! Ja vielä lisäksi:
Luja usko, Raamatun perustalla, että ne pahat hengetkin on TÄYDELLISESTI voitettu Golgatan ristillä.
Jumala johtakoon sinua rakkaudellaan ja rakkaudessaan edelleen eteenpäin.
Nyt kun olet kärsinyt sairautesi kanssa ja kokenut kaiken sen keskellä että Jumala kuitenkin kantaa, osaat mennä kärsivän vierelle ja rohkaista, toivottavasti olla läsnä lähimmäisen kivussa silloinkin kun ei ole sanoja tai sanat eivät riitä. Siunausta sinulle Jumalan rakas.
Kunnioitetaan toisiamme ja kilvoitellaan eteenpäin.
sorry että tuli näin pitkä.
> ...jos puhumme vaikkapa haureudesta, niin se on jo tietoinen valinta. >
KYLLÄ. Esim. jokainen itsetyydytykseen lankeaminen on "tietoinen valinta". Vaan kukapa sinkkuna elävä uskova ei siihen olisi joskus langennut?
> ... tottakai hän on avoin kaikille pahuuden voimille... >
MAHDOLLISESTI KYLLÄ, enkä suosittelisi kenellekään tietoista rikkomista Jumalan pyhyyttä vastaan armoon vetoamalla, mutta VÄLTTÄMÄTTÄ EI, sillä Jumala voi tuossakin tilanteessa aika pitkälti pitää suojelevaa kättä uskovan yllä, sillä kaikkihan me olemme lihamme puolesta syntisiä ja joskus lankeamme, kuka mihinkin.
> Minä en vain siinä tilanteessa pidä häntä uskovana, vaan luopiona... <
O.K. Mutta missä se raja kulkee? Onko jokainen haureuteen (esim. itsetyydytys?) lankeava uskova luopio heti kun hän lankeaa? Ja sitten heti kun hän pyytää anteeksi ja tekee parannuksen, hän on taas uskova?
Siinä tapauksessa Pyhä Henki jättää meidät heti kun erehdymme ja tulee takaisin heti kun teemme parannuksen. Ja näin tapahtuu jokaisen meidän kohdalla kymmeniä kertoja päivässä?
Tästä opetuksesta on seurannut mm. sellaista pelkoa että jos en olekaan täydessä parannuksen tilassa kun Jeesus tulee, jos en olekaan juuri sillä hetkellä ehtinyt pyytää kaikkia sen päivän syntejä anteeksi, niin jään sitten ulkopuolelle?
Ei tervettä. Ja sitä sinäkään et varmasti tarkoittanut. Kärjistin vain, tuodakseni esiin eräitä ajattelemista vaativia näkökohtia.
Voidaanhan sanoa, että esimerkiksi juoruilu ja panettelu on selkeä "selän kääntäminen" Jumalalle, koska Raamattu AIVAN SELVÄSTI puhuu näitä syntejä vastaan.
Siinä tapauksessa, edellistä ajatuskulkua noudattaen, paha henki voisi mennä jokaiseen juoruilevaan kristittyyn, koska hän on sillä hetkellä luopumuksen tilassa (ei-uskossa)?
Mutta heti kun hän lakkaa juoruilemasta, tulee Pyhä Henki takaisin ja hän on taas uskossa? Silloin myöskin paha henki lähtee hänen sisältään ilman mitään ulosajamista, koska Pyhä Henki taas ottaa valtaansa sydämen ja sielun koko tilan?
MINUN MIELESTÄNI:
Uskova ihminen voi langeta itsetyydytykseen tai juoruiluun ja silti olla uskova, jos hän ei TIETOISESTI JÄÄ ELÄMÄÄN tuossa synnissä.
Pyhä Henki ei lähde hänestä pois lankeamisen hetkellä, päinvastoin Hän on hänessä puolustajana, joka kyllä nuhtelee, mutta myös ja ennen kaikkea osoittaa ristiä ja Kristuksen rakkautta, antaen anteeksiantamuksessa ja hyväksyvässä rakkaudessa voimaa parannukseen.
Vaikka hän on jatkuvasti uskova ja Pyhä Henki on hänessä pelastuksen sinettinä ja vakuutena lapsioikeudesta, silti hän voi olla sielunvihollisen voiman sitoma näiden syntitottumusten kautta - vai pitäisikö sanoa niin päin, että vihollinen pitää näitä syntitottumuksia yllä - jopa siinä määrin että tarvitsee vapautusta.
Henkilökohtainen näkemykseni on tämä.
Tietysti korostan ristiä. Liian usein puhutaan riivaajista ja sielunvihollisen painostuksesta silloin kun pitäisi puhua "ristiinnaulitsemattomasta minästä" eli ihmisen lihallisuudesta ja sen tottelemisesta.
Silloin lääke ei ole vihollisen nuhteleminen ja "ulosajaminen" vaan reilu ristin luo meneminen. "Kuolla pois synnistä" ei ole niinkään vastustamista vaan antautumista.
Katse pois vihollisesta ja sen vastustamisesta, ja katse Jeesukseen. Moni hyökkäys ja kiusaus katkeaa siihen kun antaudumme Vapahtajalle.
Vielä tästä "kuolemisen tiestä". Olen tässä yhteydessä joitain kertoja opettanut myös näin:
Miksi pyydämme voimaa kiusauksen voittamiseen? Emmehän tarvitse voimaa, vaan päinvastoin voimattomuutta!
Voima jota oikeasti Jumalalta tarvitsemme, ei ole meissä vaan Jeesuksessa. Siksi Jeesus ei lisää oman minämme voimaa, että voittaisimme kiusauksemme. Hän itse haluaa tulla kiusaustemme voittajaksi kokeaksemme elämän yltäkylläisyyttä Hänessä. Silloin uskomme lepää pysyvästi Hänen varassaan eikä ole kiinni omissa ponnisteluissamme ja onnistumisissamme.
Mitä tarkoitan että tarvitsemme voimattomuutta?
Kuollut on täysin voimaton. Jos esimerkiksi otan savukkeen huulilleni tai tartun olutpulloon tai avaan suuni puhumaan pahaa lähimmäisestä, kaikissa näistä tapauksista käytän voimaani. Olutpullon juomisessa tarvitaan voimaa: kohotan kättäni - siis käytän voimaa! - asetan pullon huulilleni ja juon - tässäkin käytän voimaa!
Mutta jos annan pullon pysyä pöydällä enkä tartu siihen, tähän ei tarvita yhtään voimaa, päinvastoin: silloin olen "kuollut" tuohon asiaan nähden.
Tämä ei ole buddhalaisuuden tai hinduismin kautta tapahtuvaa "kuolemista" jossa ihmisen persoona passivoituu! Kristinuskon tie on aina täyteyden tie, olla osallinen Hänestä, jonka yhteydessä persoonallinen elämämme parhaiten toteutuu.
Vapauttavalla tavalla voimme kuolla pois synnistä ristin kautta vain antatumalla Jeesukselle. Se on päätös, valinta. Tahdonko että Hän on minulle rakkaampi kuin mikään muu?
Sillä tiellä koemme kyllä monia kompastuksia, ettemme luottaisi itseemme vaan Jumalaan, mutta kaikessa tässä veri puhdistaa ja Henki vahvistaa, seisoaksemme yhä lujemmin Hänen varassaan.
Näin Herra johtaa elämään yltäkylläistä elämää armossa.
Puhutaan siis rististä :)
Mutta puhe rististä ei tee tyhjäksi sitä mitä on puhuttu henkivalloista.
Näen tässä kokonaisuuden, en kahta erillistä opetusta jotka (välttämättä) sotivat toisiaan vastaan.
Nyt pitää mennä. Heips!
Tuotakin mieltä. Minä en voi laittaa rajoja ihmiselle, eikä se ole minun tehtävänikään. Katson vain sitä mikä näkyy. Jotkut varjeltuvat vakavastikin langettuaan, mutta toiset uppoavat heti. Ehkä siinä on sekin, että ei ole mitään jojoilmiötä. Tänään uskossa, huomenna ei, ja sitten taas ollaan. Minusta tuo ei kuvaa uskovan vaellusta.
Minä mietiskelen niitä monia asioita, miksi uskova voi tulla uskoon, ja niissä on monta hämmentävää seikkaa. Nykyisin on vallalla fiilisuskovaisuus. Tai ainakin 80- luvulta asti on ollut. Jos ajatellaan ihmisä, jotka tulivat uskoon 80-luvulla, niin suurin osa on kadonnut omille teilleen, ja monet silloin uskoontulleista ovat tänään kuolleessa tilassa. Kyllä siinä uskonniollisuus on paikalla, mutta sydämen usko? Tänään pelastuksen tielle vedetään ihmisiä vaikka millä keinoilla, mutta itse arvelisin, että ainoa tie tulla uskoon on tarve saada synnit anteeksi ja oivaltaa, että Jeesus ristillä oli anteeksiannon hinta. Kyllä uudestisyntymätön, mutta hyvin uskonnollinen ihminen voi joutua vaikka mihin tilaan, mutta jos uskotaan.. olisiko se ollut Pietaria, niin ihminen, joka tekee tahallaan syntiä tultuaan tuntemaan pelastuksen, menettää lunastusmaksun.
Niin en siis edes halua miettiä, että meidän on kaikken langettava tiettyihin synteihin, sillä ei meidän ole. On totta, että jokainen meistä tekee syntiä tavalla tai toisella, mutta aidoilla uskovilla on Jumalan pelko. Meistä kaikki ei suinkaan tee haureutta, josta Raamattu varottaa erittäinkin vakavana syntinä, ja jos se nousee ajatuksiinkin, niin siitä tehdään parannusta. Raamattu kun sanoo, että paetkaa haureutta.
Viimeisin lisäys on olkani takana istuvalta nuorehkolta uskovalta, joka ihmetteli lausetta: Esim. jokainen itsetyydytykseen lankeaminen on "tietoinen valinta". Vaan kukapa sinkkuna elävä uskova ei siihen olisi joskus langennut?
Hän ei pitänyt siitä, että kukapa ei olisi? On paljon niitä, jotka eivät tuohon ole langenneet.
Nyt vasta huomasin tämän kirjoituksen.
Olen paljolti samoilla linjoilla kanssasi kyllä, mutta tuohon lunastusmaksun menettämiseen, jos tahallaan tekee syntiä, voisin pyytää tarkennusta. Olkoon nyt kuitenkin.
Lyhyesti.
> On paljon niitä jotka eivät ole tuohon langenneet. <
Kiitos Herralle, ja olen samaa mieltä että ei tarvitse langeta. En tarkoittanut "sinkkuna elävällä uskovalla" nuorta uskovaa joka on ollut ehkä kaksi tai kolme vuotta uskossa eikä ole vielä löytänyt puolisoa. Hyvä että on säilynyt ne kolme vuotta ilman itsetyydytystä, ja tiedän kokemuksesta että se on enemmänkin kuin mahdollista, kun elämän keskipiste on Kristus ja rakkaus puhtauteen Hänessä. Tarkoitin lähinnä uskovia jotka todella on eläneet sinkkuina, eli olleet yksin kymmenen tai kaksikymmentä vuotta.
Joo joo, kyllä Jumalan rakkaudessa on mahdollisuus elää puhtaana, eikä lankeemuksia voi koskaan puolustella. Mutta lähteä esim. pitkään yksin (syystä tai toisesta) ollutta uskovaa tuomitsemaan kyseisen lankeemuksen tähden, ehkä heittäen ilmaan ajatus lieneekö hän koskaan todellisesti uudestisyntynyt jne., on kyllä aika armotonta ja omasta mielestäni epäraamatullistakin. Lisäksi se on huonoa sielunhoitoa.
Herra haluaa syyllisyydentuntoisen omansa, jolla on paha mieli helmasyntiensä ja lankeemustensa tähden, vapauttaa nostamaan katseensa ja jatkamaan armossa eteenpäin. Siitä myös tulee rakkaus Kristuksen puhtauteen ja voima siinä jatkaa eteenpäin entistä päättävämmin.
Olemme tästä varmaan samaa mieltä?
Tarkoitukseni ei todellakaan ole syntiä puolustella.
Syyllistämisellä kun on se paha vaikutus, olkoon se sitten toisten tai omalta taholta tulevaa, että vihollinen sitä kautta pyrkii entisestään masentamaan, että katse Jeesuksen sijasta juuttuisi itseen. Siitä juuri on omaa uskonnollista ponnistelua seurauksena.
Legalistinen ja itseltään täydellisyyttä vaativa uskova todennäköisesti lankeaa yhä uudelleen samoihin synteihin, mutta armoa sisäistänyt ja anteeksiantamuksen ihanuuden kokenut (useidenkin lankeemistensa jälkeen!) todennäköisemmin kasvaa lopulta elämään Jeesuksen Kristuksen voimassa voittajana.
Sellainen ihminen voi myös toisia lohduttaa ja nostaa, auttaen heitä siihen pyhitykseen jossa Jeesuksen rakkaus on A ja O.
Siunauksia!
Just.Eroe vauhdissa vuosia sitten.
"Olla riivattu"... Minusta se tarkoittaa jotakin kokonaisvaltaista tilaa. Minakaan en usko etta uskovainen voisi olla riivattu, mutta uskon etta uskovaiseen voi tulla henki muodossa jos toisessakin. Ihminen voi tietamattaan "avata oven" jollekin hengelle, henkiakin on montaa sorttia. Nain olen kuullut vaitettavan ja olen nahnyt tallaista, eika se ole kovin harvinaistakaan, valitettavasti.
Vaikea aihe, jos ei ole perillä asioista.
Minun mielestä uskovaan ei mene henget, jos ei avata niille portteja.No kuinka se voisi sitten tapahtua? joo Jeesuksen veri ja Pyhän-hengen läheisyys estävät nämä aina!Mutta jos uskova on ja elää synnissä, mistä olisi todella tehtävä parannus! siis puhun tahallisesta synnistä.
Niin silloin valheen henki; pyrkii tekemään tyhjäksi Jeesuksen sovitustyön.Siis kahdella tiellä vaeltava uskis, voisi ehkä silloin saada vaikutteita "henki-valloista" Mutta vetoan Jeesuksen valta suuruuteen! jos kuitenkin sydän on
puhdas ja haluaa tehdä parannuksen, niin Jeesuksen veri on suojana.Ja uskon, että Jumalan sana puoltaa tätä väitettä. Ola
Ei pääse vieraita henkiä uskovaan. Sellainen usko on turvatonta johon muka pääsee ylimääräistä.
Tosi on!että uskovaan ei pääse mitkään henget.
Mutta toistan yhden asian vielä; että jos joku vaikka "kahdella" tiellä vaeltava uskis! siis alkaisi leikkimäään synnillä ja kävisi vaikka Ennustajan puheilla ja kuvaan tulisi spiritismikin. Niin nämä asiat voisivat ainoastaan vaikuttaa niin, että vihollisen henkiä
tulisi kuvaan.Senpä tähden varoitankin tämmöisistä
asioista tietämättömiä!Olen tavannut tällaisiakin ilmiöitä.Mutta kiitos Jumalalle; kun meillä on asiat kunnossa, niin tämmöissiä asioita ei tarvi,
edes funtsia. Jeesus on voittaja ja me voitamme hänen nimessään amen.Ola
Nii...Jos yhtään raamattua lukee ni kyllä pitäis aika selvää olla, että Jeesus kun asuu sydämessä niin sinne ei ole kenelläkään muulla asiaa(niinkun tässä edelläkin on mainittu)!
Jotkut voivat saada väärän käsityksen siitä mikä on riivattu ja mikä ei. Saatana yrittää tietysti kaikilla tavoin eksyttää uskovat ja kiusaa kaikella tavalla millä pystyy. Tästä jotkut erehtyvät luulemaan, että ihminen on "riivattu".
On todella valiteetavaa, että jotkut (niinkuin olen kuullut) ajavat uskovista juuri näitä "masennuksen", "laiskuuden", ym. olemattomia henkiä!
Totta... ei pääse mitkään pahat vaikuttamaan.
Eihän usko tosiaankaan olisi turvallista, jos tuollaista pitäisi pelätä.
Jumala on kerran lunastanut ja luvannut pitää huolen, miksi yhtäkkiä sitten antaisi pahojen henkien salakavalasti mennä ihmiseen...
Hänen armossaan on kyllin...
Kuinka niin pahat henget eivät voisi päästä vaikuttamaan uudesti syntyneeseen? Tai ettei sellaista tarvitsisi pelätä. Jos paholaisen juonia ei ota vakavasti tai ei edes pelkää, niin luulempa, että pian voi huomata olevansa eksyksissä.
Jatkuvastihan meitä kiusaa Paholaisen voimat! Joka päivä ovea raotetaan kiusaajalle (joka päivä teemme syntiä, joka on paholaisesta).
Näin ollen uudesti syntynyt voi joutua todellisen riivajankin valtaan, jos luopuu uskostaa. Sitähän paholainen meistä tahtoo. Riivajat haluavat käyttää ruumistamme omiin irstaisiin ja kauheisiin tarkoituksiinsa.
Näiden asioiden kanssa on oltava todella tarkkana!
Hassu tuo ajttelutapasi. "Ole varuillaan"
Miten ihminen jonka Jumala on lunastanut ja luvannut armossaan pitää hänestä huolta voisi joutua yhtäkkiä arvaamatta paholaisen pauloihin.
Minä yksinkertaisesti heitän koko paholaisajatuksen pois mielestä, sillä Jumala on kerran lunastanut minut ja antanut lupauksensa pitää huolen minusta. Ei tekoja vaan tahto olla Hänen suojauksessaan ja seuraajanaan.
Ei riivaaja voi käyttää minua , koska Jumalan enkelit suojelevat minua. Jeesus on vierelläni niissäkin hetkissä, joissa on tunne "riivajan" läsnäolosta, sillä Hän on voittanut riivaajan.
Tarkkana kuin porkkana on oltava siitä mitä suustaan päästää. Ettei siinä nyt olisi pikkuriivaaja kuiskuttelemassa sinulle korvaan, että älä nyt luota Jumalan lunastaukseen ja lupaukseen vaan ala toimia itse.
Jeesus sanoi kerran;´Se on täytetty` ja siihen lupaukseen uskon.
Positiivinen ajattelutapa ja elämän asenne luo positiivista henkeä ja Jumalan rakkautta ympärilleen , negatiivinen taas...hmm.
no jokainen valitsee itse tiensä uskon tiensä miten sitä kulkee, joko armon ja rakkauden Jumalan hovissa ja iloiten ja riemulla kertoen muille Vapahtajastaan
tai sitten katkeruuden kruunu päässä peläten koska paholainen nappaa taas kiinni...
siunausta sinulle FOD....
Jumala on rakkaus ja rakkaudessa ei ole mitään pelättävää, sillä raukkaudessa ei ole pelkoa ja täydellinen rakkaus karkoittaa pelon pois, sillä pelossa on rangaistuksen tuntua.
Olenhan minäkin samaa mieltä kanssasi...
Tiedän kuitenkin, että uudesti syntynyt ihminen voi riitautua Jumalan kanssa ja ottaa ohjat omiin käsiinsä. Näin on käynyt joillekin. Ja tähän paholainen pyrkii meitä kaikkia johdattamaan.
Uskossaan vahva ihminen kykenee tunnistamaan paholaisen hyökkäykset. Uudesti syntyneellä on tietenkin varjelusta elässään, mutta Jumala jättää kuitenkin ihmiselle valinta mahdollisuuden...
Se, että tietoisesti riitautuu Jumalan kanssa on selvää, että siinä on pahat voimat mukana, mutta ihminen, joka aidosti haluaa palvella Jumalaa ja luottaa Hänen lupaukseensa on Hänen armonsa saanut eikä sitä kukaan ota pois.
Vaikeudet ja vastoinkäymmiset mitä kuuluu normaaliin elämään eivät ole paholaisesta, vaan ne ovat Jumala antanut ihmiselle kasvattaakseen tätä henkisesti Hänen yhteydessään.Joka kestää nuo vaikeudet ja pysyy Jumalan yhteydessä ei häntä Herra jätä.
Toinen ääripää, joista voi sano "paholaisen" olevan asialla on ihmiset, jotka alkavat leikkimään Jumalaa olemaan kaikkitietäviä ja kuvittelevat ansaitsevansa Jumalan rakkauden teoillaan.Korottavat itsensä yläpuolelle muiden.
Ihmisellä on valinnan mahdollisuus, mutta kun ihminen aidosti pyytää, että saisi olla Jumalan suojeluksessa ja muistaa vallia tätä suhdetta ei joudu paholaisen pauloihin.
Itsellenikin tulee välillä tunne, että olisi kiva kurkistaa mitä ennustajat ym. sanovat, mutta sitten tajuan, että se ei ole Jumalasta ja unohdan samantien nuo "mielihalut".
Uskon, että vaikka en muistaisi/jaksaisi rukoilla kuukauteen ei jumala minua hylkäisi, sillä hän on luvannut pitää minusta huolen.
Sellainen usko nimenomaan juuri EI OLE turvatonta.
Kun tiedostaa, että Jeesuksella Kristuksella on valta ja voima kaikkien henkivaltojen yli, jopa niiden, jotka, ehkä joskus ja jollain tavalla, on päässy sitomaan itseä. Ei tarvitse joutua sen tähden miettimään että onko minussa nyt enää lainkaan Pyhää Henkeä ja olenko enää ollenkaan pelastettu.
Jeesuksessa Kristuksessa oleva turvallisuus on niin suurta, että sitä ei tee mikään tyhjäksi.
Entä jos onkin juuri niin, että ne, joilla on tämä opillisesti yksioikoinen näkemys josta pidetään kiinni kynsin ja hampain, että uskovaan ei voi koskaan eikä millään tavalla mennä mikään vieras henki, on itse sillä tavalla turvattomia että pelkäävät myöntää hengellisen taistelun koko laajuuden?
Väärä opillinen käsitys voi kyllä rauhoittaa turvatonta mieltä, mutta henkien manipuloivalta ja pettävältä vaikutukselta se ei varjele.
Vain totuus tekee vapaaksi. :)
...kyllä uskiksiakin riivajat vainoavat. Kiusasivathan ne itse Jeesustakin. Jos on uskossaan vahva, niin luulen ettei riivajatkaan jaksa turhaan yrittää... Mutta heti jos löytyy jokin aukko / heikko hetki, niin...
On eri asioita
1) olla kiusattu
2) olla painostettu
3) olla sidottu
4) olla riivattu.
>...kyllä uskiksiakin riivaajat vainoavat.<
Kyllä ja ei.
:)
Riippuu käyttämistämme käsitteistä.
Kiusaavat ja painostavat kyllä, mutta tällöin on kyse siitä että pahat henget kiusaavat ja painostavat. Olla kiusattu tai painostettu ei kuitenkaan ole sama kuin olla riivattu.
Pahat henget muuttuvat riivaajiksi vasta kun ne on ihmisen sisällä halliten häntä?
Näin ajatellen uskova ei voi olla riivattu ja tämä on se ajatuskulku jota olen itse tottunut noudattamaan vaikka aina ei voi vetää tarkkaa rajaa.
Todellisuushan kuitenkin on se mikä se on, käsitteistämme riippumatta. Se ei kumarra käsitteitämme eikä muotoudu sen mukaan kuinka mitäkin käsitettä määrittelemme.
Itsellemme vain on avuksi pyrkiä viisaasti muotoilemaan käsitteemme ja määritelmämme niin että ne kuvaisi todellisuutta, ja voisimme näin välittää toisillemme näkemystä ja kokemusta todellisuudesta, oppien toisiltamme. Tietysti rukoillen ennen kaikkea että Herra itse opettaa - myös toistemme kautta.
:))
1) Olla kiusattu.
Lääke:
Katso Jeesukseen sanan lupausten kautta. Hän ei ketään kiusaa. Kiusausten keskelläkin Hän on turvamme. Tarvitaan risti, ei vapauttamista eikä varsinkaan ulosajamista.
SIIS ANTAUTUMINEN JEESUKSELLE, ei niinkään vihollisen vastustaminen!
Vapauttamista ehkä tarvitaan joissain tapauksissa, mutta vain silloin että jatkuva voimakkaassa kiusauksessa oleminen on seurausta jostakin sidonnaisuudesta jota vihollinen pitää yllä. Tällöin kuitenkin ollaan kategoriassa 2 tai 3.
2) Painostus.
Painostus saattaa olla jatkuva yllyke tehdä jotakin, itsepintainen halu langeta syntiin. Ei ainoastaan lihallinen kiusaus, vaan selkeä (henkivallan ylläpitämä) yllyke ja halu.
Tai välttämättä ei yllykettä varsinaiseen syntiin lankeamiseen, kuitenkin jatkuva ja itsepintainen painostuksen tunne, ei vapautunutta oloa.
Lääke:
Katse Jeesukseen sanan lupausten ja rukouksen kautta. Hän on läsnä kaiken painostuksen keskelläkin. Vihollinen yrittää tekeytyä mahtavaksi. Tosiasia on että Jeesus on paljon voimakkaampi ja olen täysin turvassa.
ANTAUTUMINEN JEESUKSELLE, ei niinkään vihollisen vastustaminen!
Vihollisen nuhtelemista ja käskemistä väistymään saatetaan kuitenkin tarvita. Varsinkin jos on kyse todellisesta henkivallan painostuksen alaisena olemisesta eikä jostain muusta, tämä olisi tärkeä erottaa. Mistä on kyse voidaan erottaa oman hengellisen kasvun ja Sanan tuntemuksen kautta, tai henkien erottamisen tai tiedon sanojen lahjan kautta. Ainakaan ei ole haitaksi jos ääneen julistat olevasi vapaa ja että kuulut Jeesukselle.
3) Sidottuna oleminen.
Selkeä rajoittumisen tunne, vaikea tehdä tai päättää mitään, itsepintaisia ajatuksia joita vaikea hallita. Erittäin vaikea tehdä varsinkin sitä minkä tietää tai kokee hyväksi.
Tai ehkä pystyy päättämään ja toimimaan, mutta ymmärrys sidottu niin ettei ymmärrä päättää ja toimia oikein. Mahdollisesti on selkeästi vääristyneitä hengellisiä näkemyksiä, joiden vääristyneisyyttä ei itse huomaa.
Ehkä elää synnissä kykenemättä tekemään siitä parannusta. Voi olla ettei edes halua tehdä parannusta, koska tahto sidottu.
LÄÄKE:
Luja luottamus sanan lupauksiin että Jeesus Kristus on Golgatan ristillä sovittanut minut, olen pelastettu (jos olen uskossa ottanut Hänet vastaan) ja Hän on voimakkaampi kuin se joka minua sitoo. Tarvitaan myös vapauttamista.
Kohdassa 2 jos vapauttamista tarvitaan, se onnistuu usein myös itseltä, tässä kohdassa tarvitaan jo yleensä toisten auktoriteettia ja apua. Myös vihollisen nuhteleminen ja ehkä jopa ulosajaminen tarvitaan.
ANTAUTUMINEN JEESUKSELLE ja vihollisen nuhteleminen, mahdollisesti jopa ulosajaminen! Jos selkeitä syntejä tai okkulttisia sidoksia, selkeä tahdonpäätös ja sanallinen sanoutuminen irti (esim. haureuden hengestä) ja tämä alueen tietoinen luovuttaminen Pyhän Hengen hallintavaltaan parannuksenteon kautta.
Tämä ryhmittely tässä nopeasti tuli mieleen omien kokemusten kautta ja mitä on oppinut.
Jako ainoastaan karkea enkä yritä tuon kautta mitään oppia luoda, lähinnä osoittaa että riivaaja-kysymys ei ole ihan yksiulotteinen.
Jos uskovasta kysymys, ajattelen että kyseessä kohdat 1-3.
Vain ei-uskova voi olla riivattu.
Kuitenkin myös uskova (toisinaan kohdassa 2, ainakin jo kohdassa 3) voi tarvita vapauttamistoimintaa, kohdassa 3 joissain tapauksissa jopa ulosajamista, koska paha henki saattaa jo olla "hänessä".
Millä tavalla paha henki voi olla uskovassa, jos hän ei ole riivattu?
Tulee nyt mieleeni tällainen kuva, joka toivottavasti selkeyttää asiaa:
OLLA PAINOSTETTU. = Henkivalta saattaa ikäänkuin ympäröidä uskovaa. Pitää käskeä väistymään.
OLLA SIDOTTU. = Jos ajatellaan vihollisen henkeä kuin mustekalana, yksi lonkero on jo uskovan sisällä ja tätä kautta vihollinen SITOO ja MANIPULOI myös sisältäkäsin, ei ainoastaan ulkonaisena painostuksena.
Tässä ei ole tärkeä halkoa hiuksia onko paha henki uskovassa vai onko se ainoastaan hänen ulkopuolella. Kyllä se ainakin vaikutuksensa ja sidonnaisuutensa kautta on "sisällä". Siitäkin huolimatta että uskova samanaikaisesti on Pyhän Hengen temppeli ja Pyhä Henki estää uskovaa joutumasta kokonaan riivatuksi!
Olen joutunut niin monta kertaa käskemään vihollista lähtemään tällaisesta uskovasta ja nähnyt konkreettiset tulokset. Olen myös nähnyt sen kuinka uskovan ilme vääristyy, ääni muuttuu jne. En varmasti lähde sanomaan että kaikki nämä uskovat on olleet luopion tilassa tai peräti kokonaan uudestisyntymättömiä! Sellainen teologia voi ratkaista joitain ongelmia, mutta tuo niitä enemmän lisää. Ja mielestäni se ei ole totuudenmukaista.
OLLA RIIVATTU = ei välttämättä eroa kohdasta 3 muulla tavalla kuin että ihmisellä ei ole Pyhä Henki sisimmässä valona, lapsioikeuden sinettinä ja Puolustajana.
Voi kuitenkin omalla tahdonvoimallaan vastustaa.
Jos riivaustila syvä ja henkivallan ote voimakas, ei voi vastustaa edes tahdonvoimallaan.
Huom.:
Myös uskova voi joutua tilaan jossa ei pysty enää vastustamaan ja toimii kuin vihollisen sätkynukke!
Mutta se on hetkellistä ja kestää vain sen ajan kuin vihollinen esim. sisimmän haavojen ja ryöstäytyneen tunnekuohun kautta pystyy painostamaan! Tällöin uskovakin voi tehdä mielettömiä tekoja.
SIKSI RAAMATTU kehottaa valvomaan. Se ei tarkoita vain pyrkimystä välttää joitain tekosyntejä, vaan ennen kaikkea
valvoa
RAKKAUSSUHDETTAMME Jeesukseen.
Siinä on voima - ja kanava Pyhän Hengen vaikutuksille, josta seurauksena Hengen hedelmä luontaisen lihallisuuden sijaan.
:)))
On totta möys että usko eritavalla koetellaan olitpa kuka hyvänsä.Joskus tulee hetkiä jolloin itse tuskin jaksaa rukoilla tuskiensa ja ahdistustensa keskellä,vaikka nyt päivä paistais niin voi olla,että on hetkiä jolloin emme ilman ystävän apua selviä,vaikka Jumala onkin luvannut kanssamme olla. En tiedä oletko elänyt tilanteissa jossa taivas tuntuu pimenevän eikä juuri ystävän neuvotkaan kuulu. Saatana on tuhansien juonien herra ja tuhannet ja taas tuhannet ovat TIELTÄ kaatuneet uskon,että suurin osa tahtomattaan. En kykene raamatullisesti selittämään esim. (suvun kirouksia) mutta nekin mielestäni hipovat tätä aihepiiriä. Itse pikkupoikana piritismiä pelanneena tiedän mitkä vaikeudet ja jarrut vihollinen koitti elämääni asettaa, kun tulin uskoon,vaikka synnit golgatan veren kautta anteeksi sainkin. Monet pienemmätkin asiat joissa ei arvelisi mitään pahaa olevan voivat olla suureksi tuskaksi. Esim lyhyesti "Uskon veljeni" sai lahjan Afrikasta poppamieheltä ja kun kotiutui lähetys matkalta alkoi monenlaista vastoin käymistä hänen elämässään. Vei aikaa ennenkuin hänen tietoonsa tuli syy kaikkeen onnettomuuteen ja ikävyyksiin, mutta kun hän hävitti tuon noidutun koristeen ja sanoutui eräällä tapaa irti noista siteistä poistui ihmeellinen kirous myös. En perustele tieteellä enkä raamatulla näitä , vaikka usein vaaditaankin. Tiedän itse että on valtaisa henki maailma ja itse en kykene niitä vastustamaan, mutta armossa nöyrästi kulkien Jumala on aloittamansa tien vievä päätökseen. Valvoa ja tutkia tulee jopa koetella henget.Ei leikitä synnin kanssa HERRA on luvannut olla kanssamme, rohkeasti ja vapaana eteenpäin....
meillähän ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan, vaan taivaan avaruuksissa olevia valtiaita ja hallituksia vastaan, ja sitten Paavali luettelee pitkän listan joilla voimme välttyä saatanan kavalista juonista.
Taistelu on ankaraa hengellisessä sodassa, kun vastustaja on näkymätön,siksi tällä palstallakaan ei uskovaisten, ainakaan "pitäisi" , sortua väittelyyn jos huomataan selvää provosointia ja ärsytystä.
Uskovaisen osa on ,vihastua saa,mutta auringon ei saa anttaa laskea vihan ylle. Ei niin helppoa, mutta mahdollista varmaan Jumalan avulla ja voimassa.
Muuten, meistä, jotka sanomme itseämme uskovaisiksi, riippu paljolti se, millainen tämä palsta on.
Ymmärrän yskän Olevainen.
Muistuupa mieleeni tapaus toiselta paikkakunnalta. Epilepsiaa sairastavan luokse meni ns. "johdatuksessa" pariskunta ajamaan riivaajaa ulos. Henkilö on uskossa. Seuraus; Valtava riita ja luonnollisesti henkilö loukkaantui puoskaroinnista.
se, että jotkut alkavat kyseenalaistamaan vilpittömän uskovan vapauden demoneista on järkyttävää. Olen kuullut, että Turussa pidettiin useita vuosia sitten joitakin kokouksia, (ei helluntaisrk:ssa) joissa elämän vastoinkäymisien opetettiin johtuvan uskovissa olevista demoneista. Noista huuto kokouksista oli seurauksena psyykkisesti ja henkisesti vammautettuja ihmisiä, joista kaikki eivät vielä välttämättä tänä päivänäkään ole vielä toipuneet.
Minkä Poika vapauttaa on todella vapaa, samoin minkä Hän puhdistanut on täysin puhdas. Kristuksessa oleva ei voi palvella kahta herraa. JuhaniOriginal toi myös asian hyvin esiin:
"Ei uskovassa voi olla riivaajaa.
Jos joku sanoo uudestisyntyneessä Jumalan lapsessa olevan riivaajan, sanoja ei ymmärrä mitä puhuu. Ei voi niin ei. Jeesus asuu verellä pestyssä sydämessä ja samassa ei voi olla muuta."
...seuraavassa linkissä (etsi aihe: Rebekka Bro..)
http://www.markolind.net/kuninkaansoturit/JUMALA57.htm
Kunnioittaen: Marko Lind
Mitähän sieltä voisi tulla mitä ei tiivistetysti jo tuossa ole tullut?
Tulee nyt mieleen; Kalasteletko Kununkaan sotureihin lisäjoukkoja?
Rakkaudella; Juhani
Mikäs vika Markossa on?
Tässä Raamatun kohdassa kerrotaan,ettei perkele voi olla ainoastaan yhdessä uskovaisessa ihmisessä vaan suuressa joukossa uskovia yhtä aikaa.
Jaakob kertoo kyllä syyn,miksi näin tapahtui:3:5-15.
Lääke tähän tartuntaan on Jaak.4:3-7.
Parantuminen/eheytyminen tästä tartunnasta tapahtuu Jaak.4:8-10.
Uskovan ihmisen hengessä asuu Kristus Jeesus verensä kautta,joten sinne ei ole vihollisella asiaa,mutta uskovan sielu on altis taipumaan sielullisuuteen,sillä vanha ihminen on liitossa vihollisen kanssa.
"Uskovan ihmisen hengessä asuu Kristus Jeesus verensä kautta,joten sinne ei ole vihollisella asiaa,mutta uskovan sielu on altis taipumaan sielullisuuteen,sillä vanha ihminen on liitossa vihollisen kanssa."
Yllä olevaan lauseeseesi en täysin yhdy, sillä ihminen joka on ottanut vastaan Jumalan armon ei voi olla sielullisesti liitossa minkään paholaisen kanssa.
Tarkoitatko tuolla sitä ihmisessä olevaa jatkuvaa taistelua hyvän ja pahan välillä vai mitä tahdot sanoa, kun väität ihmisen olevan sielullisesti liitossa paholaisen kanssa.
Ja onhan se totta, että vaikka olisi kuinka hurskas ihminen on hän jossain asioissa hyvinkin raadollinen ja ilkeä, vaikka tahto on hyvää ei teot aina sitä ole.
Siksi käsittääkseni Jeesus kuoli puolestamme ristillä, että saisimme tuon raadollisuutemme anateeksi ja voisimme elää "puhtain paperein".
Mutta ihminen, joka on todella antautunut palvelemaan hyvää rakkauden ja armon Jumalaa ei voi olla paha missään asioissa, hänen omatuntonsa yksinkertaisesti ei salli sitä. Syyllisyys painaa niin kovasti että pahat teot ja toimet jäävät automaattisesti pois.
Myöskin se palaute (=Jumalan rakkaus) on syy, miksi todellisen uskon löytänyt ihminen ei tee pahaa eikä tahdo pahaa vaan ainoastaan elämää rakentavia ja hyviä asioita.
On olemassa kirjallisuuttakin tästä aiheesta,mutta parhaimpana pitäisin Watchman Neen "Sielun piilevä voima" -kirjaa.
Tämä sielullisuus on ennen muuta viimeisten aikojen vitsaus seurakunnassa. Jumalan 12:sta apostolin varoitus: Juuda 1:17-19.
Jakeissa 20-21 sanotaan:"Mutta te,rakkaani,rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, (Jeesuksen verinen ristinkuolema)rukoilkaa Pyhässä Hengessä ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa,odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi."
Jae 22:"ja armahtakaa toisia,niitä,jotka epäilevät,pelastakaa heidät,tulesta temmaten;" Jumala haluaa, Poikansa ristinkuoleman kautta, pelastaa viimeisinä aikoina omiansa sielullisen tulen palolta,niin että uskovat rakastuisivat veren evankeliumiin ja käytännössä kokisivat elämässään Jeesuksen ristin kuolettavaa vaikutusta elämässään,että kuolisivat pois synnistä ja yhä enemmän oppisivat tuntemaan ihanaa,valloittevaa ja rakastavaa Jeesusta.
Kyseinen kirja on muistaakseni pääpiirteitten hyvä. Ainakin totta tuo sielun piilevä voima. Sillä ei ole mitään arvoa Herran edessä. Ne ovat sidottava Jeesuksen nimessä.
Sellaiset henkilöt jotka eivät tee uskossaan täyttä totta ovat todellinen vitsaus ja he saavat aikaan hajaannusta. Kysymys on sellaisesta jotka eivät haluakaan tehdä totta. Juudan kirja koskee heitä. Sielullinen viisaus jos se on katkeraa kiivautta ja epäjärjestystä on maallista, sielullista riivaajien viisautta.Itse rukoilen, että ei edes tarvitsisi olla tekemisissä tuollaisten kanssa.
Kirjoituksesi loppu oli ihanaa veren evankeliumin turvaa. Tähän haluan pyrkiä ja kehoitan muitakin!
anteeksi että puutun vielä tähänkin. Mutta tarkoitukseni on olla rakentava.
Ethän sanonut että olisimme sielullisesti liitossa vihollisen kanssa vaan että "vanha ihmisemme" on liitossa vihollisen kanssa.
Tässä tullaan siihen hengen ja lihan taisteluun jota mm. Paavali selkeästi kuvaa roomalaiskirjeessä.
Ihmisessä on aina, meidän persoonassamme taipumus ja halu elää antautumatta Herran auktoriteetin alle, vielä uskovanakin haluaisi itse päättää mikä on minulle parhaaksi ja noudattaa Raamattua oman mielipiteen mukaan. Tuota ihmisessä olevaa taipumusta, joka istuu meissä loppuun asti, nimittää UT "lihaksi".
Se on liitossa vihollisen kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että sielumme olisi liitossa vihollisen kanssa.
"Liha" - jonka jotkut käännökset kääntävät selittelevästi "oma minä" - ei pyhity eikä voikaan pyhittyä. Sen paikka on risti.
Lihamme pysyy ristille naulittuna kun itse antaudumme tälle ristin tielle rakkaudessa Jeesukseen. Seuraamme mieluummin Häntä, ei omia oikkuja.
Vaikka "lihamme" näin olisikin ristillä, aika ajoin se yrittää monellakin tapaa saada meitä lankeamaan itsekkyyteen ja kaikenlaisiin omiin mielitekoihin ohi Jumalan tahdon. Siksi hengen ja lihan taistelu on loppuun saakka - eihän meille muuten annettaisi kehotusta valvoa?
(Vaikka "liha" joissain kohdissa tarkoittaa samaa kuin ruumis, onhan ruumis juuri lihallisuuden käyttöväline, sillä lihallisia taipumuksia ruokitaan ja noudatetaan juuri fyysisen kehon kautta, silti kyse ei ole samasta asiasta.
Esim. kun sanotaan "veri ja liha ei peri valtakuntaa" tai "ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan" silloin tarkoitetaan tätä fyysistä ruumista ja ajallista, silmiinnäkyvää olemusta. Myös joissain muissa kohdissa lihalla ensisijaisesti tarkoitetaan ruumista.
Mutta kun puhuttan lihan ja hengen välisestä taistelusta, silloin "lihalla" on tämä toinen, teologinen merkitys. Muutenhan ajauduttaisiin siihen gnostilaiseen dualismiin, jossa ruumis sinällään on paha ja ihminen nähdään vain henkiolentona. Se ei ole raamatullinen ihmiskäsitys.)
Vaikka liha ei pyhity, niin sielu pyhittyy!
Koko ihminen on puhdas ja otollinen, sillä "liha" ei määrittele uuden luomuksen, uudestisyntyneen uskovan olotilaa, eikä Jumala katsele häntä sen kautta mikä meissä on lihan mieltä. Hän näkee meidät uusina luomuksina ja täysin puhtaina veren läpi.
Eri asia sitten on jos uskova antautuu lihallisuuteen eikä tahdo kulkea ristin tietä.
Tällöin lihallisuus tahraa koko ihmisen. Vaikka hengessämme on uuden luomuksen todellisuus, joka merkitsee pelastusta meissä olevan Pyhän Hengen kautta, tuo Pyhä Henki ei saa hallita.
Silloin ollaan kyllä avonaiset sielunvihollisen vaikutuksille ja manipuloiville voimille.
Raamattu kuvaa selkeästi että seurakunnassa oli uskovia joiden ratkaisuissa ja asenteissa vaikutti lihan mieli enemmän kuin hengestä kumpuava Kristuksen elämä. Seurauksena oli riitaa, kateutta jne. Silti nämä henkilöt olivat uskossa!
Jos annamme lihallisuuden vetää meidät varsinaiseen syntielämään, eikä suostuta tekemään parannusta ja kulkemaan kuuliaisuudessa, silloin kyseessä on jo tahallinen tottelemattomuus, ja lopulta, kun Hengen kehotuksia JA SANAN SELKEÄÄ OPETUSTA ei oteta vastaan, lähtee Pyhä Henki uskovan sisimmästä.
Silloin voi kyllä olla ulkonainen muoto jäljellä ja sanat "uskon Jeesukseen" mutta pelastuksen todellisuus on mennyt Pyhän Hengen myötä.
Kiitos Jumalalle: "luopio" voi palata - pelastuksen perusta on koko ajan olemassa, kun on kerran pelastunut ei tarvitse (eikä edes voi) enää uudestaan uudelleensyntyä, on vain palattava takaisin niinkuin tuhlaajapoika palasi.
Ihmisen sielu ei nähdäkseni ole paha sinänsä. Eipä tietenkään.
Pidän itse Watchman Neen kirjoista, erityisesti ISTU, VAELLA, SEISO. Herra opetti minulle uskoon tultuani eräitä asioita, mutta kun en ollut niistä mitään opetusta saanut, pohdiskelin olenkohan ymmärtänyt oikein. Silloin käsiini tuli tuo kirja jonka kautta Herra vahvisti opetuksen. Mutta joissain Neen painotuksissa, erityisesti Sielun piilevän voiman kohdalla, tulee toisinaan mieleen, että onko Nee tarkoittanut aivan tätä?
Opetuksen voi nimittäin ymmärtää sillä tavalla väärin, että alkaa vierastaa kaikkea tunteellisuutta.
Ihminen on myös tunteva ja kokeva. Sielu, joka on tunteidemme keskus, on tarkoitettu pyhittymään Herralle.
Kukas se oli se julistaja joka lauloi "Kirja, kitara ja mies?" En muista nimeä, mutta kertoi joskus että kun hän tuli uskoon ja alkoi kierrellä evankelioimisryhmän mukana vankiloissa julistamassa, niin eräs uskova sitten kerran sanoi hänelle:
- Muuten olet hyvä mies, mutta jalat ei vielä ole uskossa.
Mitä tämä tarkoitti?
Kun hän naputteli jaloillaan rytmiä musiikin tahtiin! Siihen aikaan pidettiin sielullisena jos ihminen liikkui musiikin tahtiin. Kulttuurikysymyksistä ja totutuista tavoista tehtiin hengellisiä kysymyksiä. Voi itku.
Seuraus:
Lopulta mies oli niin hengellinen että seisoi kuin puupölkky ja pelkkä suu liikkui laulaessa.
Tämäkö on oikeaa hengellisyyttä?
Kiitos että Herra vapautti ja tänään tuo evankelista juoksee pitkin lavaa jos siltä tuntuu.
Ihminen on tarkoitettu ELÄMÄÄN KOKONAISVALTAISESTI pelastusta todeksi. Kiitos Herralle!
Se mitä Raamattu puhuu sielullisuudesta, niin minun nähdäkseni kysymys on siitä että ihminen ei ole lähtenyt ristin tielle, eli vaeltaa lihallisuudessa, ja erityisesti:
Hän palvelee tunteitaan ja korostaa niitä yli Pyhän Hengen. Eli Pyhä Henki ei saa hallita tunteita ja kokemuksia. Kun tunteista ja kokemuksista tehdään ensisijainen, silloin ollaan sielullisia.
Sielullisuutta on tietysti jokaisessa uskovassa jossain määrin, esim. sielullisuuden pelko voi olla sielullista?
Mielestäni on sielullista jos esim. kaikki eläväinen ja rytmikäs tuomitaan heti sielulliseksi. Tuollainen tuomitseminen on mielestäni osoitus henkilön omasta "sielullisuudesta": hänellä on omassa kokemusmaailmassaan tietyt mieltymykset ja tapa kokea asioita, ja omasta sielustaan käsin hän sitten tuomitsee epähengellisiksi asiat jotka eivät miellytä häntä.
On sielullista jos omista henkilökohtaisista näkemyksistä tehdään mittari toisten uskonelämälle.
Jossain määrin siis kaikki lankeamme monta kertaa tulkitsemaan asioita oman sielumme läpi niin ettei Pyhä Henki saa tulkintojamme hallita, näin on tuloksena ristiriitoja ja - taas kerran - lihallisuutta.
Mutta se sielullisuus jonka UT tuomitsee ja jossa on menty jo riivaajien puolelle, on sitä että antaudutaan sielullisiin kokemuksiin ja tunteellisten sidosten kautta vihollisen manipuloiville vaikutuksille, joilla korvataan Pyhän Hengen työ.
Sitä varokaamme!
Kirjoituksesi loppu sykähdytti sydäntäni.
Todella, Jeesus on ihana, valloittava ja rakastettava. Kuinka hyvä onkaan elää Hänen kanssaan. Ei itselle, vaan suloiselle Vapahtajalle. Sen jos kaikki oivaltais...
Hyvää yötä :)
Lähden nyt erääseen baariin jossa tänä yönä metal-bändejä soittamassa. Jospa sais siellä olla ihanan Jeesuksen käytössä.
Ajallisen metelin keskelläkin sisin voi kokea ihanan levon ja rauhan. Herrassa.
vuoksi ryhdy käsittelemään aihetta laajalti. Ihan yksiselitteisestä asiasta ei mielestäni kuitenkaan ole kysymys.
Mitä tarkoitetaan kun sanotaan että uudestisyntynyt voi olla tai ei voi olla
riivattu?
Näkemykseni on, että uskova saattaa esim. olla pahan hengen tai henkivallan sitoma niin että tarvitsee vapautusta vähän samalla tapaa kuin riivattu henkilö.
Keskeisintä kuitenkin on ettei riivaaja voi hallita eikä pitää vallassaan uudestisyntyneen henkilön henkeä ja hänen persoonaa, koska Pyhä Henki asuu Hänessä. Ainakaan paha henki voi millään tavalla omistaa, eikä hallita uskovaa SAMALLA TAVALLA kuin henkilöä jossa Pyhä Henki on.
Jos vaikka uskova olisikin pahan hengen sitoma, hän kuitenkin kuuluu Jumalalle.
Näkemykseni mukaan uudestisyntynyt ei voi olla riivattu. Tässäkin on nyt sitten kyse siitä, mitä termillä "olla riivattu" tarkoitetaan?
Jos tarkoitetaan että uskovassa ei millään tavalla voi olla pahaa henkeä, siinä olen eri mieltä. Jos tuo asia määritellään niin että siinä tapauksessa, kun hänessä jollain tapaa on paha henki, hän on riivattu, sitten on kyllä pakko todeta että joo, tätä määritelmää käyttäen uskovakin voi olla riivattu.
En ole täysin vakuuttunut tästä tila-kysymyksenä. Että ihmishenki olisi kuin huone jossa Pyhä Henki asuu, ja kun Pyhä Henki asuu tässä huoneessa, niin siellä ei voi asua ketään muuta? Jos ihmisestä (henki, sielu, ruumis) tahdotaan puhua asuntona jossa (esim. sielussa) on monia huoneita, niin kysytään sitten rehellisesti täyttääkö ja pitääkö Pyhä Henki hallintavallassaan kaikkia elämämme huoneita ja osa-alueita, niin ettei niihin mahdu mitään muita vaikutuksia?
Olen itse hyvin varovainen näillä alueilla ja jos näistä opetetaan väärällä tavalla niin että esim. kaikki sielun rikkinäisyydet yritetään "parantaa" henkien ulosajamisella, niin ihmiskäsitys on silloin liian suppea ja ongelmat yritetään selvittää pikahoidolla tosiasioita kohtaamatta. Ongelman selviämisen sijasta ollaan kohta syvällä suossa.
Saattaa johtaa esim. siihen että kun uskovalla on mielipahaa tai surua hän ryhtyy oitis nuhtelemaan esim. surun henkeä ja julistaa suureen ääneen "minä olen uskova, joten olen täytetty Pyhällä Hengellä ja ilolla, väisty surun henki, en ota sinua vastaan!"
Eli ihminen alkaa lopulta nuhdella inhimillisiä tunteita henkinä ja henkivaltoina!
Kuten itsekin toteat, että vaarana on "vilpitön kilvoittelija saattaa joutua mielisairaalaan".
Asia ei siis ole yksiselitteinen. Varsinkin koska on "vilpittömiä kilvoittelijoita" joiden masennuksia ym. on vuosikausia hoidettu "mielisairauksina" ja yritetty löytää oikeaa diagnoosia, mutta jotka on vapautuneet, päässeet kunnolla eheytymisen alkuun ja pois sairaalakierteestä, kun ovat vapautuneet henkivallasta.
En ehtinyt lukea muita saamiasi vastauksia, mutta ehkä käyn tätä aihetta myöhemmin vielä läpi, katsotaan.
Syy miksi nyt heitin tämän kommenttini on että olen itse joutunut kohtaamaan näitä ongelmia käytännössä. Kun ollaan tekemisissä konkreettisten henkivaltojen kanssa, silloin ei auta hiusten halkominen eikä opillinen saivartelu, täytyy löytää se tie kuinka Herra tahtoo tuota henkilöä auttaa.
Oikea oppi on toki tärkeä, eikä missään asiassa voida mennä "Hengen ohjauksessa" ohi terveen opin, koska Pyhä Henki ja Sana johtavat kumpikin Jeesuksen Kristuksen auktoriteetin alamaisuuteen, eivätkä siis ole ristiriidassa.
On kuitenkin hyvä tiedostaa että monet oppinäkemyksemme voivat olla liian ahtaita ja perustua tiettyihin Raamatun kohtiin ilman kokonaisvaltaista näkemystä.
YHTEENVETONA oma näkemykseni on, että jos ei ole näissä asioissa saanut Herralta opetusta ja kasvanut toimimaan tasapainoisesti, silloin on syytä kohdata veljen ja siskon ongelmat henkisellä tasolla, toki rukoillen niihin Jeesukselta apua, parantavaa voimaa, eheytymistä ja vapautumista. Mitään henkivaltaa ei tulisi ryhtyä nuhtelemaan eikä ajamaan ulos jos ei ole varma siitä mitä tekee.
Jos keskustellaan näistä asioista uskovina, niin pidetään lähtökohtana että ollaan saman Jeesuksen seuraajia ja tahdotaan totuudessa kasvaa, vaikka näkemyksemme nyt vielä poikkeaisi toisistaan?
Mielestäni tämä hyvä lähtökohta rakentavalle ja kriittisellekin keskustelulle. Olen kyllä tarpeen tullen valmis tarkistamaan omia näkemyksiäni ja ainakin vien nämä rukouksessa Herralle anoen viisautta Häneltä.
Turha väittely tuskin rakentaa ketään.
Siis:
Oletteko sitä mieltä, että jos henkilössä on pahoja henkiä, joiden demonisen vaikutuksen sitoma/manipuloima hän on joillain elämän osa-alueilla, niin nämä kaikki lähtee siinä silmänräpäyksessä kun hän tulee uskoon? Eli mitään "ulosajamista" ei tarvita, pelkkä uskoon tuleminen riittää?
Siinä tapauksessa vihollista ei koskaan eikä missään tapauksessa tule nuhdella, ei käskeä eikä varsinkaan ajaa ulos uskovan kohdalla - ainoastaan niitä henkilöitä, jotka ei vielä ole uskossa, tulee vapauttaa pahojen henkien alaisuudesta?
Joitain vuosia sitten kotikokouksessa siunasimme toisiamme ja rukoilimme toistemme puolesta. Olimme tottuneet siihen että tällaisissa tilanteissa myös armolahjat toimivat Pyhän Hengen tahtomalla tavalla. Meille armolahjat ja niiden toiminta ei ollut mikään itseisarvo eikä itsetarkoitus, vaan - kuten sana sanoo - ne on annettu seurakunnan ja uskovien rakentumiseksi. Pääasia on Jeesus Kristus ja Hänen tunteminen.
Rukoiltavaksi tuli eräs nuori uskova, jolla muiden ongelmien ohella, ehkä suurimpana sen hetkisistä ongelmista, oli itsetunto-ongelma. Hän piti itseään tavattoman vastenmielisenä ja oli tämän tähden toivottoman masentunut, ja hänestä tuntui ettei kukaan muukaan voi hänestä pitää ja että toiset uskovat ovat hänen seurassaan pelkästä velvollisuudentunteesta.
Aikomukseni ei todellakaan ollut ajaa hänestä ulos mitään henkeä, mutta siinä kun rukoilimme mieleeni tuli hyvin selkeä ajatus ja koin hengessäni auktoriteetin vihollista vastaan. Olen pyrkinyt olemaan näissä tilanteissa kuuliainen Hengen johdatukselle, niinpä rukoilin ensin Herraa ja sitten käänsin rukoukseni käskynä vihollista kohti.
En muista mitä sanoja käytin, mutta käskin sellaista henkivaltaa joka sai tuon kyseisen henkilön näkemään itsensä vääristyneellä tavalla ja aivan toisenlaisena kuin hän todellisuudessa on, lähtemään ja jättämään hänet rauhaan.
Tilanteessa ei tapahtunut mitään voimakkaita reaktioita tai ilmiöitä, mutta jälkeenpäin tämä uskova nuori kertoi, että kun hän nyt katsoi itseään peilistä hän näki itsensä aivan erilaisena kuin ennen.
Ennen hän oli nähnyt itsensä lihavana ja rumana (hän ei todellakaan ollut lihava ja ulkonäöltään hän oli aivan tavallinen nuori!). Nyt hän ymmärsi ettei hän ollut ollenkaan lihava eikä myöskään kokenut itseään yhtä vastenmieliseksi kuin ennen.
Toinen esimerkki.
Olin erään uskovan ystäväni kanssa kotonani ja siinä olohuoneessa kun istuimme koin äkkiä hengessäni outoa levottomuutta. Mieleeni tuli (aivan yllättäen ja sen hetkisiin keskusteluihimme millään tavalla liittymättä) eräs asia ja tuon asian kohdalla toimiva henkivalta. Korotin ääneni ja osoitin käskysanani selkeästi tuolle hengelle, en siis puhunut ystävälleni vaan henkivallalle.
Uskova ystävä istui tuona hetkenä parin metrin päässä minusta, mutta kun nuhtelin tätä määrättyä henkeä hän alkoi äkkiä vapista ja miltei oksensi. Itkua ja "kyökkimistä" kesti muutaman minuutin ja tuossa hetkessä Jumala selkeästi vapautti häntä, vaikka taistelu ei kokonaan ollut ohi hänelle osoitettiin eräs elämän osa-alue jossa hänen tulisi olla erityinen kuuliainen ja antautua niissä asioissa kokonaan Jumalalle, jotta Herra veisi vapauttavan työnsä tuon henkivallan kohdalla loppuun.
Olisiko minun näissä tilanteissa pitänyt sanoa esimerkiksi itsensä vääränlaisesta näkemisestä kärsivän uskovan kohdalla:
Sinua ei voi vaivata mikään paha henki, koska olet uskova ihminen, kyse on ainoastaan itsetunto-ongelmistasi jotka alkavat korjaantua kun näet itsesi arvokkaana ja tärkeänä, luotuna ja lunastettuna Jumalan rakkaana?
Ja niin ihminen olisi vuosikausiksi jäänyt ponnistelemaan tämän ongelmansa kanssa?
Tai olisiko minun pitänyt sanoa:
Nyt, koska sinua vaivaa tällainen henki, et voi olla uskossa, koska jos olisit uskossa sinussa ei voisi olla mitään vääristävää henkeä?
Ja niin ihminen olisi joutunut hirvittävään sisäiseen epätoivoon ja pimeyteen: koska minua vaivaa vihollisen henki, en ole enää uskossakaan!
Olin joskus hirvittämän maassa ja masentunut. Sitten tuli eräs uskova, joka riisui ikään kuin villatakin päältäni, sanoi minun olevan vihollisen ahdistama ja siunasi minut. Oloni helpotti heti ja tilanne oli pysyvä. Sanoisin, että hänkään ei sanonut hengen olevan minussa, vaan minun ympärilläni.
Olenko kokenut enää koskaan masennusta sen jälkeen? Totta kai olen. Lyhykäisiä hetkiä tosin, mutta asiaa on auttanut paljolti se, että olen alkanut kysyä kun masentaa, että miksi.
Olipa kerran
pieni poika joka sai lahjaksi
punaisen polkupyörän, pienen kolmipyöräisen
menopelin.
"Älä sitten aja ojaan..." sanoi isä,
ja poika syöksyi ulos
niin kovalla kiireellä että häneltä jäi kuulematta
moni isän rohkaiseva, rakastava sana!
Isä katseli lapsensa perään:
kyllä tie opettaa.
Pihalla poika seisahtui,
katseli ihmeissään uutta pyörää,
into jo meinasi laantua hänen ajatellessaan, kuinka
minä osaan ja osaanko, voinko ja uskallanko -
ja entä jos, entä jos törmään
ojaan - mitähän minun isäni sitten sanoo?
Äkkiä poika kuuli isän sanat korvissaan
niin tavattoman ankarina:
"Älä sitten aja ojaan!"
Näki silmissään isän jyrkän katseen, kuvitteli
tuiman ilmeen ja osoittelevan sormen:
"Sinä poikani, älä sitten missään tapauksessa aja ojaan!"
Voi isä... uskallanko minä lainkaan?
Sydän jyskyttäen hän istuu pienen pyöränsä päälle,
istuu siinä pitkään, mutta houkutus lähteä
ajamaan on liian suuri, tie kutsuu
niin vastustamattomalla tavalla -
ja metri metriltä
vauhti otti pienen valtaansa -
wau! tämä se vasta on
jotakin.
Siinä mennä rymistellessään
vauhdin lumoissa pitkin pihatietä, hän muisteli
isän ankaria sanoja, ja niin katse alkoi
tähyillä ojan suuntaan, vuoroin
oikeaan, vuoroin vasempaan:
älä aja ojaan, älä aja ojaan - näin puhuu pieni poika
itsekseen.
Ja kuinka kävikään?
Oikealta reunalta vasemmalle
kaarteli pyörä holtittomasti tiellä -
"Älä vain aja ojaan" sanoi poika itselleen
ja ojan reunaa lähestyessään
kiinni katseensa ojan pohjaan:
älä vain aja ojaan, tuonne, älä vain...
Hupsis!
Siinä seisoi isä tiellä,
katseli ojan pohjalla itkevää lastaan
ja ojensi auttavaa kättä.
"Minä en koskaan enää pyöräile, en koskaan"
parkui poika ojan pohjalta,
eikä suostunut tulemaan takaisin
tielle.
"Tulehan nyt, rakas poikani" sanoi isän hellä ääni.
Lopulta pieni käsi tarttui
ojennettuun, suureen kouraan ja isä nosti
lapsen takaisin tielle.
"Anteeksi isä" sanoi häpeilevä poika, arkana
ja isän katsetta vältellen.
"Mitäpä tuosta" vastasi isä,
"ruhjeet paranevat ja matka jatkuu..."
Arasti hän nosti katseensa,
kohtasi isän rakastavat, lempeät silmät.
"Niin... isäni, kiitos."
Ja Isä sanoi:
"Katso tästä lähin Tietä -
se on paras tapa välttää
joutumista ojaan."
Pieni poika hymyili -
Niin hän lähti jälleen, täynnä uutta uskallusta, intoa
ja iloa - polvet ruvella mutta onnellisena! -
Elämän Tielle,
seuranaan Isän sanat, ikuisesti hyväksyvä
lempeä katse ja läsnäolon
puhdas syvyys:
"Minä en sinua hylkää enkä jätä..."
Hyvä kertomus, antoi ilon pisaran päivään.
on luettavissa aiemmissa kommenteissani samassa keskustelussa.
Palaan kuitenkin hieman tuohon kirjoitukseeni KÄSITTEISTÄ.
Kuten kirjoitin jako 1-4 on ainoastaan karkea eikä sen pohjalta voi mitään oppia luoda.
Halusin lähinnä osoittaa että "riivattuna olemisessa" on monia eri tasoja. Ei kaikki ole siinä että sanotaan "sinä oot riivattu".
En ainakaan itse oo kenellekään enkä muistaakseni kenestäkään (uskovasta tai ei-uskovasta) käyttänyt tätä termiä "riivattu".
Mieluummin puhun hengen vallassa olemisesta tai että jokin henki sitoo.
On ihmisiä joiden mielestä on hengellistä väkivaltaa sanoa uskovalle "Sinua sitoo vieras henki, mutta siitä huolimatta olet Jumalan oma, olet pelastettu Jeesuksen veren kautta ja Pyhä Henki on puolustajasi, rukoillaan että vihollisen henki lähtee ja vapaudut."
Mutta heidän mielestään ei olisi hengellistä väkivaltaa sanoa uskovalle:
"Sinua sitoo vieras henki, joten et voi olla uskossa eikä sinussa ole Pyhää Henkeä, sillä Pyhä Henki ei antaisi minkään vieraan hengen vaikuttaa sinussa"?
Käyttämäni kuva mustekalasta lonkeroineen saattoi olla aika lailla ontuva. Kysehän on joka tapauksessa, on sitten uskova tai ei, että (siis kohdassa 3 käyttämääni kategoriaa) saastainen henki on jo sisällä.
Käytin siis jakoa
1) KIUSATTU, 2) PAINOSTETTU, 3) SIDOTTU ja
4) RIIVATTU.
Totesin, että vain ei-uskova voi olla riivattu!
Varsinkin uskovan kohdalla näitä rajoja on vaikea vetää täsmällisinä määritelminä...
Joskus esim. "olla sidottu" saattaa sijoittua enemmän ryhmään 2 ja "olla painostettu" ryhmään 3.
Painostus esim. saattaa olla täysin hetkellistä kuten jokin hetkellinen kiusauskin eikä vaadi mitään vihollisen nuhtelemisia tai käskemistä. Se menee ohi ja helpottaa hetken kuluttua, kun uskova katsoo vaan Jeesukseen ja luottaa Häneen.
Yleensäkin uskonsa tunnustaminen ja JEESUKSEN YLISTÄMINEN on hyvä tie voittoon.
Painostus voi olla hetkellisesti hyvinkin raju jos vihollinen esimerkiksi jonkin ikävän muiston tai syyllisyyden kautta painostaa mielen alueita. Silloin on kyse vaan hetkellisestä hyökkäyksestä joka tulee täysin ulkoapäin eikä millään tavalla ole "sisällä", vaikka vaikutukset ovatkin sisällisiä ja aiheuttavat erittäin vaikeita kokemisia ja ahdistusta.
YLISTÄ HERRAA - ei siksi että se olisi keino ajaa vihollinen tiehensä, vaan yksinkertaisesti siksi koska Herra on niin hyvä ja rakastaa sinua ja pitää huolta. Ylistä Jeesusta yksinkertaisesti siksi koska Hän olosuhteista riippumatta on ylistettävä. Sen seurauksena löytyy usein oikea näkökulma joka riistää viholliselta tarttumapinnan muistoihimme ja syyllisyyksiin, joiden yli on anteeksiantamus jo saatu.
Entäs sitten hengen vallassa oleminen?
No, tietenkään uskova EI OLE HENGEN (MINKÄÄN VIERAAN, SAASTAISEN HENGEN) HALLINTAVALLASSA, koska Pyhä Henki on Jumalan pyhyytenä Hänessä ja todistaa Jumalan hallintavallasta häneen!
Kuitenkin, vaikka ei olisi riivattu, ei edes sidottu - eikä siis tarvitse mitään pahan hengen ulosajamista - uskovakin voi olla pahan hengen "vallassa" sillä tavalla, että esimerkiksi ulkonaisen painostuksen kautta vihollinen saa manipuloitua ajatus- ja tunnemaailmaa niin ettei henkilö enää kontrolloi käyttäytymistään. Jos tällainen painostus jää "päälle" - kun uskova kuuntelee oman tunnemaailmansa rikkinäisyyksien kautta tulevia valheita, joita vihollinen hänelle syöttää manipuloiden - on kyllä syytä että itse tai joku kokenut uskova, joka näkee tilanteen, käyttää Jeesus-nimen auktoriteettia ja katkaisee painostuksen!
Vielä: Sidottuna olemiseen ei välttämättä liity tunnetta siitä että on sidottu tai nuo tunteet voivat olla täysin hetkellisiä, vaikka henkivallan olemassaolo onkin jatkuvaa.
Henki voi olla "piilossa" ja ilmetä vain ajoittaisina oireina.
Henkilö saattaa muuten olla kohtalaisen vapaa mutta henki sitoo jotakin määrättyä elämän osa-aluetta ja ilmenee siinä (vain ajoittain) voimakkaastikin.
Otan nyt esimerkin haureudesta kun tätä esimerkkiä on keskustelussa käytetty.
Uskovan kohdalla tämä henki ilmenee kenties ajoittaisina, hyvin voimakkaina kiusauksina ja ajatustottumuksina, hallitsemattomina mielikuvina ja jatkuvina, kiusaavina unina.
Tämä on siis vain ajottaista, se saattaa kestää päivän tai viikon, mutta sitten aina helpottaa.
Miksi näin? KOSKA PYHÄ HENKI ON USKOVASSA PUOLUSTAJANA JA VAHVISTAJANA. Siksi haureuden henki saa vain ajottaista otetta, varsinkin silloin jos uskova lihallisuuden kautta antaa sille sijaa, mutta pääosin Jumalan Henki, joka vaikuttaa uskovassa, estää vihollisen suuremman toiminnan seksuaalisuuden alueella.
Kuitenkin vieras henki on olemassa, jos se kerran on uskovan sisään päässyt, ja estää häntä olemasta täysin vapaa.
Täydellinen parannuksenteko ja Pyhän Hengen voimakas läsnäolo saattaa tuoda esiin ja paljastaa hengen, jolloin se ei voi pysyä piilossa. Silloin se voidaan ajaa ulos - ja henkilö vapautuu.
Riippuen siitä kuinka voimakas haureuden hengen ote on aina ei tarvita edes ulosajamista, riittää parannuksenteko ja Jeesuksen nimessä irtisanoutuminen haureuden hengestä!
Mutta jos ajatellaan ei-uskovaa samassa tilanteessa, niin todennäköisesti hän olisi jo syvällä tuon hengen syövereissä ties minkälaisissa teoissa ja irstauksissa, koska hänellä ei ole Pyhän Hengen antamaa puolustusta ja sisäistä voimaa vastustaa.
Kiitos JuhaniOriginal tärkeästä aloituksesta!
T:
Murtsi-67 = Mika ;) = Unboiled Nails = Uitettu Koira = Hairface.
Yksi ensimmäisistä konkreettisista tilanteista joissa olen joutunut ajamaan saastaisen hengen tai henkiä ulos oli eräs ei-uskova ystävä, kun hän ilman mitään syytä tarttui kurkkuuni kiinni ja yrittää kuristaa minut.
Tuo tilanne ja eräitä muita henkilökohtaisia hengellisiä kokemuksia on kuvattu keskustelussa
Miksi uskon (:PP:lle)
aloitettu 25.03.04
Tilanne on keskustelun kirjoituksessa "Miksi uskon (jatkoa)".
Löytyy jos laitat hakusanalla Murtsi-67.
Ainakin tällä hetkellä ketjun saa esiin mm. kohdasta 5 otsikolla Salatut elämät.
Sanottavani tähän keskusteluun lienee nyt sanottu. Laitan lopuksi kaksi esimerkkiä elävästä elämästä, ettei jää vain teoriaksi:
I
Olin uskovan ystäväni kanssa kävelyllä luonnossa. Tulimme nuotiopaikalle jossa ennestään istui kaksi henkilöä. Ystäväni kantoi mukanaan kitaraa, mutta tuskin meistä päällepäin näkyi että olemme uskovia, varsinkin kun oli jo melko hämärää. Kuitenkin, vielä kun olimme kaukana nuotiosta, tyttö nuotiolta huusi meille kovalla, ärsyyntyneellä äänellä:
"Ette sitten rupee laulamaan mitään v:tun jeesus-lauluja! Ei mitään v:tun jeesus-lauluja täällä!"
Kun tulimme lähemmäksi, tämän mustaanpukeutuneen tytön silmistä suorastaan leiskui viha, toisaalta hän oli hyvin varautuneen, vähän pelokkaankin oloinen.
Heti kun yritimme sanoa jotakin, hän huusi:
"Ei mitään jeesusjuttuja täällä!"
Kun saimme suunvuoroa myönsimme että olemme uskovia ja lupasimme että emme laula emmekä puhu Jeesuksesta jos he eivät halua.
Siitä huolimatta tyttö oli varuillaan heti kun sanoimme jotakin, ja muistutti meitä varmuuden vuoksi: "Ei sitten mitään Jeesus-juttuja..."
Kun olimme jonkin aikaa istuneet nuotiolla pyysin heiltä lupaa kertoa erään tarinan, lupasin että kysymys olisi eräästä tositapahtumasta ja että Jeesus ei liity siihen millään tavalla.
Tytön poikaystävällä ei ollut mitään sitä vastaan, ja tyttökin suostui. Ensin hän tosin kuunteli hyvin jännittyneenä, valmiina katkaisemaan puheeni jos sanon Jeesuksesta jotain...
Kerroin:
"Tapahtui jossain päin Suomea vuosia sitten, ehkä pohjanmaalla, että konduktööri talutti junaosastoon nuoren tytön ja laittoi hänet istumaan ensimmäiselle vapaalle paikalle, erään hienon rouvan viereen.
Myöhemmin sama konduktööri tulee tarkastamaan lippuja.
Silloin tuo hieno rouva korottaa äänensä:
- Miksi toitte tämän tytön häiritsemään kunnollisia matkustajia? Tyttöhän on ihan outo! Välillä se tärisee hallitsemattomasti, välillä itkee, nousee paikalta ylös ja istuu taas. Eikö tällaista epämääräistä ihmistä voisi siirtää toisaalle istumaan?
Konduktööri on hetken vaiti, katsoo naista tiukasti silmiin ja sanoo sitten:
- Hyvä rouva, olkaa te itse nyt aivan hiljaa. Tiedättekö millainen vaiva minulla oli taluttaa tyttö tänne muiden matkustajien joukkoon? Hänen äitinsä matkustaa tässä samassa junassa... viimeisessä vaunussa ja ruumisarkussa."
Olin hetken hiljaa ja jatkoin:
"Monella meistä on menneisyydessä, ikäänkuin siellä elämän viimeisessä junavaunussa, niin kipeitä ja tuskallisia kokemuksia, että emme uskalla edes muistella niitä, niiden ajatteleminen ja kohtaaminen tekee liian kipeää.
Kuitenkin nuo menneisyyden asiat vaikuttavat meissä... ja saavat meidät joskus käyttäytymään oudosti..."
Hymyilin ja osoitin mustaanpuettua tyttöä rauhallisesti:
"Niinkuin nyt sinäkin siinä... Aina toiset eivät ymmärrä käyttäytymistämme, koska eivät tiedä menneisyyttämme, mutta..."
Osoitin sormellani ylös, taivasta kohti.
"On yksi joka ymmärtää. Ja kun hän ottaa elämämme huolehtiakseen, hän ottaa myös sen viimeisen junavaunun, menneisyytemme ja tuskalliset muistomme, hoitaen ja parantaen meitä."
Tässä vaiheessa tyttö ymmärsi että Jumala oli tullut mukaan kuvioihin. Siitä huolimatta hän ei enää protestoinut. Saimme jopa laulaa pari hengellistä laulua. Vaikka hän vieläkin välillä ärsyyntyi ja korotti ääntään, lopuksi kun lähdimme hän sanoi:
"Kiitos teille..."
No niin, mistä tyttö tiesi että olemme uskovia? Miksi hän oli niin ärsyyntynyt?
Oliko hänessä henki? Vai oliko hän ainoastaan jonkin hengen painostama tuossa tilanteessa, niin että ulkoapäin tuleva painostus sai hänet käyttäytymään näin?
EN TIEDÄ.
Yhden kuitenkin tiedän, sielunvihollinen käytti hänen kipeitä sielunhaavojaan.
Ymmärtävä ja rakkaudellinen suhtautuminen sai painostuksen väistymään.
Tuossa tilanteessa Pyhä Henki ei ohjannut nuhtelemaan eikä ajamaan ulos mitään vaan KOHTAAMAAN IHMISEN RAKKAUDELLA.
Ja yleensäkin, jos ollaan vapauttamassa jotakuta henkilöä henkivaltojen otteesta, ensisijainen motiivimme tulee olla rakkaus. SILLOINKIN kun henkilö haisee pahalle, kiroaa meidät alimpaan helvettiin, sylkee päällemme ja on väkivaltainen.
Se että olemme uskossa ei nosta meitä kenenkään yläpuolelle hänen tuomarikseen. Vain Jumalalla on tuomiovalta!
Auktoriteetti Hengessä on dynaamista ja se saattaa joskus ilmetä jopa agressiiviselta näyttävällä tavalla kun saastaista henkeä nuhdellaan, sillä henkivaltoja ei pidä kohdella hellätunteisesti. SILTI ihmistä ja häntä otteessaan pitävää henkeä ei saa samaistaa.
Taistelu ei ole ihmistä vastaan, vaan "pahuuden henkiolentoja vastaan" hengellisessä ulottuvuudessa. Siinä "taivaan avaruudessa" joka on läsnä arkipäivämme keskellä.
II
Tämän tositapauksen olen kuullut keski-ikäiseltä peruskoulun opettajalta, jonka tunnen henkilökohtaisesti. Tämä on kertomusta hänen elämästään!
Kun mies tuli uskoon (muistaakseni 80-luvulla) hän oli jo useita vuosia harrastanut karatea, oli jopa edennyt siinä niin että itsekin opetti nuoria tässä lajissa, esimerkiksi kaksi hänen omaa poikaansa olivat hänen opetuksessa.
Ensin uskonelämä meni aivan hyvin. Jossain vaiheessa, kun Pyhä Henki alkoi viedä pyhittävää työtä hänessä eteenpäin ja johti häntä julistustyöhön, hänen sisäisessä elämässä alkoi ilmetä asioita joita hän ei hallinnut. Nuo asiat ilmenivät mm. piinallisina, erittäin voimakkaina kiusauksina, jotka tuottivat syvää hämmennystä ja ristiriitoja. Opettaja ihmetteli mistä on kysymys?
Samaan aikaan Herra käytti häntä ja ihmisiä tuli uskoon hänen kauttaan!
Eräs evankelista kävi hänen luonaan vierailulla, rukoili hänen puolestaan ja siunasi häntä.
Seuraavana yönä tapahtui merkillistä. Mies herää kesken untaan ja tuntee kuin hän olisi täysin halvaantunut. Jokin alkaa liikkua hänen selkärangassaan ja tulee hänestä ulos, kiemurtelee jalkapäähän ja nousee ylös. Hän huomaa tuiottavansa silmiin suurta, vastenmielistä kobraa, jonka silmät hehkuvat vihaa ja murhanhimoa.
Hän ei saa suutaan auki mutta huutaa sisimmässään Jeesusta apuun.
Silloin kobra iskee kohti hänen päätään, mutta lyö ohi - ja näky katoaa.
Henkivallan hyökkäys oli todellinen ja hän oli hereillä mutta ei pystynyt liikkumaan. Hän myös koki että tuo henki on hänessä ja että se ei lähtenyt hänestä kokonaan ulos.
Hän soittaa evankelistalle hieman ärsyyntyneenä:
- Minkä hengen sinä toit kotiini käydessäni meillä eilen, luulin sinun olevan hengellisesti raitis ja terve uskova? Tuo henki jonka sinä toit tullessasi pääsi minuun sisälle ja yritti käärmeen muodossa tappaa minut viime yönä!
Evankelista kysyy suoraan: - Oletko harrastanut karatea tai jotain muuta itämaista kamppailulajia?
Mies yllättyy, sillä hän ei ole maininnut tästä evankelistalle mitään.
- Kyllä olen.
Evankelista sanoo epäröimättä: - Niinpä. Pyhä Henki paljasti minulle että tuo saastainen henki on tullut sinuun niiden okkulttisten sidosten kautta joihin olet tietämättäsi sitoutunut karaten kautta.
Ajatelkaa, henkilö on jo vuosia ollut uskova ja puhunut toisillekin Jeesuksesta, kulkenut jopa julistamassa, ja samaan aikaan opettanut nuorille karatea, ymmärtämättä mitään ristiriitaa näissä.
Ensin hän yrittää nuhdella ja ajaa tuota henkeä ulos itse, mutta kokee kuinka henki pakkautuu jonnekin selän alueelle. Hän hakkaa selkäänsä Jeesuksen nimessä ja on epätoivoinen, mutta saastainen henki ei suostu lähtemään.
Lopulta toiset uskovat ajavat sen ulos. Ihana vapautuminen!
Opettaja sanoutuu irti karatesta ja lopettaa sen opettamisen.
Mutta perheen vanhimmalla pojalla, joka myös on edennyt karatessa, on jo pitkään ollut hallitsemattomia agressiivisuudenpurkauksia. Mikä tahansa pienikin ärsyke saattaa laukaista tällaisen käyttäytymisen. Erään kerran hän lyö nyrkillä oven säpäleiksi suuttuessaan.
Purkauksensa jälkeen hän ei yleensä muista tilanteesta mitään vaan ihmettelee itsekin minäkö tuohon olen lyönyt?
Myös pojan kohdalla nuhdellaan jotakin tiettyä henkivaltaa, joka on tullut karateen liittyvien okkulttisten sidosten kautta. Seuraus: agressiiviset purkaukset loppuvat.
III
Jos edellisessä tosielämän tapauksessa oli kyse tunne-elämän rikkinäisyyksistä, joita hyväksikäyttäen ja painostamalla vihollinen sai (ehkä ulkoapäin, olematta minään riivaajana tytössä sisällisesti) ei-uskovan käyttäytymään levottomasti, niin että hän tunsi vastenmielisyyttä evankeliumia ja uskovia kohtaan, niin tässä toisessa tapauksessa kyse oli USKOVASTA joka ei tuntenut mitään vastenmielisyyttä evankeliumia kohtaan vaan päinvastoin rakasti Herraa, ja kuitenkin häneen oli jäänyt tällainen henki.
Asiat siis ei ole TÄYSIN yksiselitteisiä aina.
Jos uskovalle jota selvästi vaivaa vihollisen henki vakuutetaan ettei uskovassa KOSKAAN ja EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA voi olla pahaa henkeä, toki opetus tuottaa hetkellistä helpotuksen tunnetta, mutta tuloksena on ratkaisematon ongelma.
Silloin on käytännössä kaksi vaihtoehtoa:
Millään pahalla hengellä ei ole minuun mitään vaikutusta eikä sellaista voi millään tavalla olla minussa, koska minussa on Pyhä Henki joka on ainoa Henki hengessäni, sielussani ja ruumiissani. (Tulos: ongelma jää olemaan. Vaikeuksien kanssa yritetään tulla toimeen ja ne yritetään kestää, hengellistä ongelmaa hoidetaan psyykkisenä jne. Äärimmillään tuloksena voi olla lankeaminen pois uskosta, kun henkivalta vie kaiken voiman ja ilon ja saa aina uudestaan lankeamaan.)
Toinen vaihtoehto on sitten tämä. Minussa selvästikin on paha henki vaikuttamassa jollain tavalla, mutta koska uskovan kohdalla ei voin näin olla, en siis ole uskossa. (Seurauksena järkyttävää epätoivoa ja ahdistusta, ponnistelua "uskoon tulemiseksi" vaikka jo ollaan uskossa!)
KOROSTAN VIELÄ, ETTÄ USKOVA EI VOI OLLA
riivattu samalla tavalla kuin ei-uskova. Kiitos Jumalalle Jeesuksen verestä ja Pyhän Hengen ihanasta totuudesta!
YLEENSÄ KUN ON KYSE ilmiöistä joissa epäillään että voisi olla kyse siitä että ollaan jonkin hengen vallassa, että siis saastainen henki olisi uskovassa, on kyse vain painostuksesta ja ehkä siitä että henki joidenkin sidonnaisuuksien kauttaa roikkuu ikäänkuin olkapäällä. Tähän auttaa Jeesukselle antautuminen ja kuuliaisuus ja itse voi käyttää Sanan auktoriteettia ja julistaa itselleen vapautta, jolloin vihollinen joutuu väistymään.
TUNNE-ELÄMÄN JA SIELUN RIKKINÄISYYDET eivät merkitse vihollisen vallassa tai välttämättä edes sen painostuksessa olemista!
Jos vihollinen tällaista ihmistä kiusaa ja pelottelee uskomaan että hän on riivattu, siinä on hyvä tukea ja rohkaista luottamaan parantavaan Jeesukseen joka on omakseen ottanut.
Sairaskin uskova saa uskoa että kaiken keskellä olen turvassa, vihollisella ei ole minuun valtaa ja Pyhä Henki vie minussa parantavaa työtä eteenpäin. Tämän saa uskoa kaiken ahdistuksenkin keskellä.
On ehkä hyvä että joku julistaa Jeesuksen voittoa tällaisen kiusatun uskovan kohdalla ja näin vahvistaa hengellisesti vihollisen hyökkäyksiä vastaan, mutta mitään henkivaltaa ei tule lähteä ajamaan ulos näissä tapauksissa - PAITSI JOS on selkeästi kyse henkivallasta ja Herra ohjaa niin. Sisäiset rikkinäisyydet EIVÄT OLE riivaustiloja.
Nämä ovat siis henkilökohtaisiin kokemuksiini perustuvia käsityksiä enkä tee niistä mitään oppia. Jeesus ja Raamatun sana on ainoa tosi oppi. Menen eteenpäin sen mukaan kun Herra ohjaa ja pyydän että Hän näitä opettamiaan asioita syventää, että voisin paremmin käsittää ja olla Herran avuksi lähimmäiseni kohdalla.
TAPAUKSET JOISSA USKOVA TARVITSEE VARSINAISTA pahasta hengestä vapauttamista ulosajamisen kautta ovat siis käsittääkseni erittäin harvinaisia, ja niissä tarvitaan kasvanutta kristittyä joka ei ryhdy puoskaroimaan.
Muuten vihollista voi kyllä nuhdella ja tehdä sen painostuksia tyhjäksi, tähän jokaisella uskovalla on oikeus, mutta
PIDETÄÄN KATSE TIESSÄ, eli Jeesuksessa.
Ei ole hyvä korottaa ääntä vihollista vastaan jos ei ensin ole perusta kunnossa:
Antautuminen Jeesukselle ja rakkaus Häneen, jossa meillä on TÄYSI TURVA. Todellakin, täydellinen turva Jeesuksessa!
Heh.. saitte jopa laulaa niitä jeesus-virsiä... jopa oli metka tarina... Mistä se tyttö tiesi teidät uskovaisiksi, liittyikö jotenkin niihin mustiin vaatteisiin? Aika outoa.. harvoin tuntemattomattomille
Tässä on faktaa siitä asiasta:
http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/riivaajat.htm
Minussa oli riivaaja uskossa ollessani aivan samoin kuin Paavalissa. 2 Kor. 12. "saatanan enkeli". Minusta se lähti, Paavalista ei.
Valitettavasto uskovissakin voi olla riivaja, esim. Isebel on jopa yleinen naisuskovissa.
Itse olen taapertanut uskon tietä jo neljännesvuosisadan ja vasta viime vuosian oppinut jotain henkivalloista. Minulla toimii myös henkien erottelun armolahaja. Tai ainakin näen henget kuin mustina vaatteina. Joskus niitä voi olla useitakin.
Noin 100 km. Helsingistä ( en sano mihin suuntaan ) toimii porukka jonka kaikki kolme johtohahmoa ovat demonihenkien alaisuudessa. Isebel toimii hyvin vahvasti tuossa porukassa.Se ei ole edes vielä varsinaisesti seurakunta, mutta ilmeisesti kohta tulee olemaan. Itse näin heistä näyn. Siten eräs tunnettu evankelista näki myös samanlaisen näyn heistä. Seurakuntia en arvostele, mutta vielä se ei sellainen ole joten uskallan sanoa varoituksen sanan heistä. Varokaa !
on
uskovien
joukossa
Ei voi. Jos sydämessä todellakin asuu Pyhä Henki, siellä ei ole vähääkään tilaa riivaajille.
---
tunnen omaisen , eli isäni joka on helluntailainen, hän aloitti synnin toisen kasteen aikaan. kiroilee, panettelee, on kiristyksiä tappouhkauksiakin tullut. on kirjanpitorikoksia, kavalluksia, varastamisia vaikka on ollut tlinhoitaja. katsoo nettipornoa. ullavassa vanhemmisto on asiasta tietoinen , mutta eivät puutu syntiin vaan hyväksyvät vakavatkin synnit kunhan vaan mahdollisimman paljon jumalaa pilkkaa niin sitä parempi. rikoksista on parhaillaan esitutkintakäynnissä. eli vastaus kysymykseen , todellakin riivaaja asuuu helluntailaisessa
Kyllä uskovat voivat saada riivaajahenkiä!
Doreen Irvine, noita joka tuli uskoon kertoi kirjassaan, että hänestä
ajettiin monta demonia ulos uskoontulon jälkeen. Prosessia kesti
monta vuotta, hän itse kertoi asian kirjassaan, Päivän kustantama kirja.
Kyllä kristityssä voi olla demoneja, ei tietenkään hengessä mutta
sielun ja kehon alueella.
Tätä asiaa, ettei ole, levitetään nyt kilpaa joka paikassa.
Ja paholainen nauttii ja ihmiset eivät saa apua.
Tätä karkoittamista ei tietenkään saa mennä tekemään kukaan
kokematon, ei missään tapauksessa, mutta näin asia vaan on.
Tottakai sielunvihollinen yrittää peittää tämän asian kristityiltä.
Ja monet kärsivät valtavaa piinaa.
Graham Powell joka on itse vapautunut vuosia kestäneestä masennuksesta ja pelosta kertoo asiasta hyvin kirjassaan Valloita vapautesi, samoin Derek Prince kirjassaan He karkoittavat demoneja.
Graham Powell on luennoinut asiasta paljon maailmalla ja suomessakin.
Rauhan Majatalossa on syksyllä taas seminaari aiheesta.
Ja hedelmä on hyvää.
Väittäkää mitä haluatte, näin asia vaan on. Olisi aika pyyhkäistä
tuollainen demonipelko kristityistä, vapauttaminen oli Jeesuksen aikana
aivan normaalia toimintaa. Tietenkään vapauttamistoimintaa ei tehdä
ilman kokemusta eikä omassa voimassa vaan Jeesuksen
antaman auktoriteetin varassa.