Ruotsi tunnustaa Palestiinan valtion

ei oikea suunta

Ruotsin vihervasurit aikovat tunnustaa Palestiinan valtioksi, punavihreät elävät todellisessa valheessa ja ovat saa'tanan ohjaksissa. Jumalan viha ja kiroukset tulevat kohdistumaan Ruotsiin tämän seurauksena. Mutta mitä muuta vasemmistolaisilta voi odottaakaan, oma ideologia on ainoa totuus.

"Palestiinan valtion tunnustamisesta kertoi Ruotsin uusi pääministeri Stefan Löfven.
Pääministerin mukaan Ruotsi työskentelee sen puolesta, että Israelin ja Palestiinan välinen konflikti ratkaistaan kahden valtion periaatteen mukaisesti.

Uusi ulkoministeri Margot Wallström puolestaan totesi, ettei Palestiinan tunnustaminen valtiona voi tulla kenellekään yllätyksenä. Hän viittasi asiassa muun muassa sosiaalidemokraattien vaaliohjelmaan."

Ruotsi tunnustaa Palestiinan valtion:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014100318717762_ul.shtml

30

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -jarmo-

      Mun mielestä tää on jo profetaalista... äärimmäisen huono homma mutta kumminkin merkki siitä että kohta muut perässä. Siellä on monta valtiota jotka ovat vaan odottaneet esimerkkiä ja uskalluskynnystä.

      • Seurailija1

        -jarmo- se on alkanut, olemme samaa mieltä ja tiedät mikä on alkanut..


      • Kauheaa tyhmyyttä
        Seurailija1 kirjoitti:

        -jarmo- se on alkanut, olemme samaa mieltä ja tiedät mikä on alkanut..

        Ette tiedä mitään, sillä muuten ette palestiinan lippua heiluttaisi enää.
        Voi teitä.

        Xiina
        26.11.2011 19:05
        0
        Sulje
        Kysymys: Voiko kaksisuuntainen itse tajuta sairastavansa ko tautia ?
        Vastaukseni: Ei välttämättä
        Olen itse myös perheenäiti . Eräänä päivänä ruokaostosten sijaan työpäiväni jälkeen ostinkin asuntovaunun, ilman, että olin puhunut asiasta etukäteen mitään miehelleni. Onneksi mieheni ei hermostunut, koska itsekin tuhlailee rahaa mm musiikkilaitteisiin.
        Vuosia myöhemmin sain potkut töistä, kun en millään oppinut uusia työtehtäviä, jotka minulle määrättiin. Työni menetyksen ja masennuksen vuoksi minut ohjattiin psykiatriseen hoitoon. Psykiatrilleni kerron, että lievittääkseni masennusta olen mm ostanut asuntovaunun tms muita suurempia hankintoja, mitä mies ei hyväksy. Kertomani perusteella sain bipo-diagnoosin ja olin silloin jo yli 50-vuotias.
        Tietämättäni olin koko-ikäni sairastanut maanis-depressiota. Yksi turha ostamani asuntovaunu, tai muutkaan suuret hankintani eivät kaataneet


    • mmmm,,

      Suomalaiset viherpiiperot haluavat samaa ja nimittävät Israelia aparthaid valtioksi tuon uutisen alapuolisessa kommenttikentässä, valheellisilla perusteluilla.

    • Voi teitä

      Jos ei raamatusta löydy, niin siirtykääpäs politiikka palstalle.
      On ihan riittävästi saatu palestiina, hamas, eappi osastoa vuosien mittaan ja tässä lisää asiasta.
      Kuinka sinä Jarmo taas höyrähdit pois palstan aihealueesta.
      Täsä teille esimerkkiä ja seuraavaksi tästä tulee islam palsta.
      Älkää enää leikkikö näillä asioilla. Etsikää oikea palsta keskusteluille.
      Isis ja hamas muslimit lukee palstaa myöskin.
      Siirtykää politiikka palstalle.

      KTS (Ei kirj.)1.9.2014 21:370 SULJE
      No sitten loppuu myös israelfanitus tasan tähän paikkaan.
      ja jos ei, niin täältä pesee edelleen!

      Jihad1.9.2014 21:400 SULJE
      Se on Raamatullinen. Ei ole muslimin päätettävissä.

      KTS (Ei kirj.)1.9.2014 21:420 SULJE
      Se on Raamatulla ratsastamista politiikan varjolla eli täältä pesee ja linkoaa!

      KTS (Ei kirj.)28.9.2014 21:140 SULJE
      Ollaan Suomessa, jonne sun lössis on tätä messiaanista paskaa ujuttamassa. Mutta se ei onnistu!

      • ei oikea suunta

        Löytyy Raamatusta; Israel tullaan jakamaan; 'He ovat jakaneet minun maani...'.

        Ja ei ole -jarmo:n- .aloitus


      • Tuomarin
        ei oikea suunta kirjoitti:

        Löytyy Raamatusta; Israel tullaan jakamaan; 'He ovat jakaneet minun maani...'.

        Ja ei ole -jarmo:n- .aloitus

        Ja sitten Jumala laajentaa valitun kansansa rajat suureen Eufrat virtaan ja Niilin rannoille. Ajan kulku todistaa aikanaan Israelin todelliset rajat!


    • sana pitää

      Olisi kummallista jos Ruotsilla siunaukset jatkuisi, homovihkimisten ja Palestiinan tunnustamisen jälkeen. Mitä järkeä olisi lähteä yhteiseen puolustusjärjestelmään
      tuollaisten kanssa?? Natoon he eivät lähde mutta haluavat suomen kanssa puolustuksellista yhteistoimintaa. Tämä menee vaikeaksi.. Jumala vastaa nyt ja ihan kohta!

      • Jumala.

        Ei mua nyt nappaa. Rauhoittukaa, hörhöt.


    • Tuom.

      Tuomiojahan on jo aikaisemmin liittänyt Hamasin terroristijärjestön Euroopan sosiaalidemokraattiseen perheeseen. Kaikella rakkaudella ja sympatialla Israelin vihollisia kohtaan. Annas olla kun lämmetään Isis-järjestölle.

    • ---

      Ohos. Tarkoittaakohan tämä nyt sitä, ettei profeettojen kovasti toivoma Jumalan kosto tälläkään kertaa osu Suomeen?

    • huoralaan

      Kyll se tänne huoralaan iskee.

      • ---

        Miksi sinä nyt tuollaisessa paikassa asut? Muuta pois.


    • Kyllä

      Xiina
      26.11.2011 19:05
      0
      Sulje
      Kysymys: Voiko kaksisuuntainen itse tajuta sairastavansa ko tautia ?
      Vastaukseni: Ei välttämättä
      Olen itse myös perheenäiti . Eräänä päivänä ruokaostosten sijaan työpäiväni jälkeen ostinkin asuntovaunun, ilman, että olin puhunut asiasta etukäteen mitään miehelleni. Onneksi mieheni ei hermostunut, koska itsekin tuhlailee rahaa mm musiikkilaitteisiin.
      Vuosia myöhemmin sain potkut töistä, kun en millään oppinut uusia työtehtäviä, jotka minulle määrättiin. Työni menetyksen ja masennuksen vuoksi minut ohjattiin psykiatriseen hoitoon. Psykiatrilleni kerron, että lievittääkseni masennusta olen mm ostanut asuntovaunun tms muita suurempia hankintoja, mitä mies ei hyväksy. Kertomani perusteella sain bipo-diagnoosin ja olin silloin jo yli 50-vuotias.
      Tietämättäni olin koko-ikäni sairastanut maanis-depressiota. Yksi turha ostamani asuntovaunu, tai muutkaan suuret hankintani eivät kaataneet

    • bipo

      Siis pipo liian kireällä, helppo ostaa isompi pipo ja oireet häviää.

    • bää

      huoh. vai ruotsi kaivaa itselleen syvää hautaa vaihteeksi.

      • Vladimir.

        Onneksi Suomi on Putinin suojeluksessa, Amen.


      • Heh heijaa

        Täällä onkin enemmä noita kaksisuuntaisia. Xiina on hoidoissa, mutta te ette.
        Mitäs se Raamattu profetoikaan? Profetoiko se, että uskovat kiinni paholaisen aloituksiin. Piru nauraa teille.


    • ....

      Tuleeko Stubb irvistäen ilmoittamaan että Suomi tekee samoin? Stubb ja Tuomioja kun ovat molemmat Palestiinan kannalla.

      • Tuom.

        Saas nähdä käykö kokoomus Usraelia vastaan?


    • filade

      Jumalattomat ovat demonihenkien talutusnuorassa ja valitsevat tietty häviäjän puolen sekä nopeuttavat toimillaan samalla Jumalan sallimuksesta Israelia kohtaavia profetioita.

    • KTS (Ei kirj.)

      Me toki tietenkin toki kunnon kristittyinä emme unohda palestiinalaisia ahdinkoon, vaan tuemme heitä kaikin tavoin kuten kunnon kristittyjen tuleekin.

      HYVÄ! HIENOA! ERINOMAISTA!!!

      ja tähän ei puolta sanaa!

      • Kanaaninmaa eli Palestiina ei kuulu arabeille, vaan juutalaisille ja israelilaisille, joille Jumala on luvannut koko maa-alueen Välimerestä Eufratille ikuiseksi omaisuudeksi ja perintömaaksi. Viime kädessä Pyhä maa on Jumalan (ei Allahin) maata ja omaisuutta, ja hän voi antaa sen kenelle tahtoo. Jumala on päättänyt antaa Ihanan maan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille, ei orjatar Haagarin jälkeläisille eli arabeille.

        Kahden valtion suunnitelma on vastoin Jumalan ilmaisemaa tahtoa eikä sillä tule olemaan siunausta.

        Jokainen kristitty, joka kannattaa Palestiinan valtiota, asettuu Jumalan säätämystä vastaan.


      • Huom!
        JoukoPiho kirjoitti:

        Kanaaninmaa eli Palestiina ei kuulu arabeille, vaan juutalaisille ja israelilaisille, joille Jumala on luvannut koko maa-alueen Välimerestä Eufratille ikuiseksi omaisuudeksi ja perintömaaksi. Viime kädessä Pyhä maa on Jumalan (ei Allahin) maata ja omaisuutta, ja hän voi antaa sen kenelle tahtoo. Jumala on päättänyt antaa Ihanan maan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille, ei orjatar Haagarin jälkeläisille eli arabeille.

        Kahden valtion suunnitelma on vastoin Jumalan ilmaisemaa tahtoa eikä sillä tule olemaan siunausta.

        Jokainen kristitty, joka kannattaa Palestiinan valtiota, asettuu Jumalan säätämystä vastaan.

        Jouko.
        Älä viitsi muslimin kanssa selitellä. On psykopaatti ja palstalla tunnetaan.


      • kaaliin tääl

        KTS22.5.2014 15:400 SULJE
        "Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
        Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
        Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o


    • Ojasta allikkoon

      sympaatti
      4.5.2014 18:29
      Niin, KTS on tarkoin varonut levittelemästä mitään oikeita tietoja täällä palstalla ja aavistan millainen järkytys hänelle on kun netissä julkaistaan oikeitakin tietoja. Sehän vetää pohjan pois koko vuosikausien myyräntyöltä, kalvamiselta ja tunnelienkaivuulta, voi raukkaa, kauhea työ menee hukkaan..
      Voisiko palstanvahti järjestää KTS:lle kriisiapua ja terapiaa, ehkä tapaaminen psykiatrin kanssa ja vahvempi lääkitys?

      KTS22.5.2014 15:400 SULJE
      "Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
      Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
      Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o

      KTS (Ei kirj.)23.8.2014 12:180 SULJE
      Meijän iranilaisten vallankumouskaarti oli Irakissa jo paljon ennen USA:n ilmaiskuja laittamassa esteitä Isixen etenemiselle, joten meillä on ensmäinen pelivuoro!

      Te tuutte kaukaa perästä...

      Koska kts muuttaa???
      totuusvoittaaaina
      22.5.2014 00:14

      Sille olisi Porvoossa oikein nimikko lähiö "palestiina" missä on meno kuin terroristien hallitsemalla alueella
      https://www.google.fi/maps/place/Gammelbacka/@60.373418,25.641425,374m/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x4691f675ee2b36e9:0x32d3996ef7444f77?hl=fi
      Jani.
      8.6.2014 23:29
      2
      Sulje
      Mökkimme lähellä oli paikka nimeltä Vittumaisenoja, sinne se vois muuttaa.

    • KTS (Ei kirj.)

      Me toki tietenkin toki kunnon kristittyinä emme unohda palestiinalaisia ahdinkoon, vaan tuemme heitä kaikin tavoin kuten kunnon kristittyjen tuleekin.

      HYVÄ! HIENOA! ERINOMAISTA!!!

      ja tähän ei puolta sanaa!

    • Koska et usko muuten

      Supon päällikkö juuri kertotavasta millä seuraavat terrorismiin epäiltyjä.
      Yksi kriteeri on propakanda ja sitä on nyt Suomen kansa saanut tarpeekseen terroristijärjestö hamasiin kuuluvalta kts:ltä.

      Katson, että olemme pakotettuja ilmiantamaan ja keräämään aineistoa ko. henkilöstä.


      KTS 22.5.2014 15:400 SULJE
      "Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
      Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
      Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o

      KTS (Ei kirj.)23.8.2014 12:180 SULJE
      Meijän iranilaisten vallankumouskaarti oli Irakissa jo paljon ennen

      • KTS (Ei kirj.)

        heh. Täällä muita terroristeja oo kuin palstakeisar, jonka mellastukseen ovat jo uskovaisetkin kyllästyneet.

        LOL


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5137
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      25
      3460
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      38
      2818
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      8
      1959
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1820
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      260
      1441
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1372
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1356
    10. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1068
    Aihe