On se sitten merkillistä ! Nimittäin tielaitoksen tiemerkinnät. Maassamme löytyy herrajjumala ! Vaikka kuinka paljon sellaisia risteyksiä joissa ei ole minkään valtakunnan viittaa että missäpäin on Helsinki , tai yleensäkin , missä on etelä ?
Missäpäin on pohjoinen ? Onko Ouluunpäin tuonne ?
Tienpitäjä kuvittelee että matkaajat eivät pysähdy ?? pienillä paikkakunnilla , vaikka ostoksilla tai muuten yleensäkään poikkea sivutielle johonkin vaikka kauppalaan! Ei . Tienpitäjä kuvittelee tai päättelee näin. Autonkuljettaja joka matkaa kauas ei suinkaan pysähtyisikään pienimmille paikkakunnille vaan ajaa losottaisi suoraan ohi kohti isoa kaupunkia !?
Ja sentähden tienpitäjä ei laitakkaan tien opasteviittoja ollenkaan tielle jossa ajetaan vaikka kauppalasta sille ohikulkutielle koska ajajat ovat paikkakuntalaisia ja he kyllä muistavat missäpäin on etelä ja missä on pohjoinen suunta.
Satunaisen matkaajan täytyykin ajaa kilometrikaupalla isoa päätietä ja toivoa että kohta olisi jossain isossa liittymässä jossa on hevosen kokoisilla kirjaimilla laitettu missä on Oulu ja missä on Helsinki?
Milloinhan tuo tiensuunnittelija muuten jää eläkkeelle ja tähän ongelmaan saataisiin parannus.
Tässä tulee "pyyhkeitä " tielaitokselle !
herrajjestas !!
4
341
Vastaukset
- ....,,,,
Kauan olet kirjoitustasi miettinyt, päätellen siitä, että kauppalat lakkautettiin 37 vuotta sitten.
- ....,,,,
Sori, olen vähän dorka.
- .....,,,,
....,,,, kirjoitti:
Sori, olen vähän dorka.
Niinpä, vain kaksi päivää/merkki.
- tämäontärkeämpi
Nyt olisi aika ely-keskuksen herätä talviuneltaan. Etelä-suomen moottoritiet ovat olleet kesärajoituskunnossa jo lähes kaksi kuukautta.
TÄRKEÄ PYYNTÖ; Minä haluan ajaa motarilla 120km/h, haluatko sinäkin? Jos haluat niin pyydän heti laittamaan palautetta asiasta alla olevaan osoitteeseen, kiitos
[email protected]
Tiedän, että ely-keskus reagoi riittävään määrään palautetta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait813437Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41434Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani41211- 261136
Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70832Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es47806Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60754Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t32752Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä45749Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4707