Jumala on antanut juutalaisille lupaukset maasta Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja Mooseksen kautta, ja Jeesus on Israelin Herra ja totuudellinen ja hyvä, mutta tulee pahat tuhoamaan, sillä pahat tahtovat tuhota Israelin ja juutalaisia vastaan myös tahtovat pahaa sillä valheen ja murhan isä vaikuttaa pakanakansoissa, toki myös hyvä juutalaisten Jumala myös pakanakansoista monia tahtoo pelastaa ja tekee myös näin hyvin.
Jokaisen ihmisen kannattaa tuntea juutalaisten Jumala ja Jeesus on Herran ja Kuninkaan nimi eikä toista anneta eikä voi olla.
Jokaisen ihmisen kannattaa myös pitää huolta ettei pahuuden henkivaltojen eksyttämänä mene mukaan juutalaisvastaisuuteen.
Pakanakansat tahtovat jakaa Israelin maata ja Jerusalemia ja pahimmat kymmenen antavat sotavoimansa Babylonian kuninkaan alaisuuteen ja hävityksen kauhistuksen tuovat Israelin Jerusalemiin lähitulevaisuudessa, ja samoin pedon merkki tulee kaupankäynnin maksuvälineeksi, sillä ihmiset rakastavat mammonaa ja eksyvät tähän laittomuuteen ja valheeseen ja väkivaltaan, jota toki osoitetaan vain pahuuden valtakunnan vastustajia kohtaan, kuten voidaan ymmärtää näin ihmisten valtakunnissa toimittavan.
Jeesuksen tullessa koittaa Jumalan pyhille hyvä valtakuntansa ja kestää tuhat vuotta ja tähän kannattaa jokaisen ihmisen tavoitella ja ottaa vastaan Jeesuksen hääkutsu, kun pian annetaan kaikkialla. Hyvä jokaisen tuntea Raamatusta Jeesus Israelin Herrana ja Kuninkaana ja myös Isän Jumalan tahto ja hyvää hedelmää tuottaa kuten on opetettu.
Autuaat rakastavat Jeesusta ja itselleen hyvää Jumalalta tahtovat ja samoin kaikille ihmisille ja juutalaisille myös, kuten Jeesus ja pelastuksemme on juutalaisuudesta ja Raamatussa on tämä kerrottu hyvin selvästi. Siunataan Israelia ja tahdotaan Jumalan valtakunnan menestymistä moninaisesti. Rukoillaan niiden hyvin asioiden puolesta jotka näemme lähitulevaisuudessa tapahtuvaksi Israelille ja kaikille, ja näin myös Daniel teki ja hyvä meidän myös tehdä. Iloitaan Israelin Herrassa Jeesuksessa, ja osamme ja parasta juutalaisuutta varmuudella aina. Halleluja!
Jokaisen ihmisen kannattaa tuntea juutalaisten Jumala ja Jeesus on Herran ja Kuninkaan nimi eikä toista anneta eikä voi olla.
Jokaisen ihmisen kannattaa myös pitää huolta ettei pahuuden henkivaltojen eksyttämänä mene mukaan juutalaisvastaisuuteen.
Pakanakansat tahtovat jakaa Israelin maata ja Jerusalemia ja pahimmat kymmenen antavat sotavoimansa Babylonian kuninkaan alaisuuteen ja hävityksen kauhistuksen tuovat Israelin Jerusalemiin lähitulevaisuudessa, ja samoin pedon merkki tulee kaupankäynnin maksuvälineeksi, sillä ihmiset rakastavat mammonaa ja eksyvät tähän laittomuuteen ja valheeseen ja väkivaltaan, jota toki osoitetaan vain pahuuden valtakunnan vastustajia kohtaan, kuten voidaan ymmärtää näin ihmisten valtakunnissa toimittavan.
Jeesuksen tullessa koittaa Jumalan pyhille hyvä valtakuntansa ja kestää tuhat vuotta ja tähän kannattaa jokaisen ihmisen tavoitella ja ottaa vastaan Jeesuksen hääkutsu, kun pian annetaan kaikkialla. Hyvä jokaisen tuntea Raamatusta Jeesus Israelin Herrana ja Kuninkaana ja myös Isän Jumalan tahto ja hyvää hedelmää tuottaa kuten on opetettu.
Autuaat rakastavat Jeesusta ja itselleen hyvää Jumalalta tahtovat ja samoin kaikille ihmisille ja juutalaisille myös, kuten Jeesus ja pelastuksemme on juutalaisuudesta ja Raamatussa on tämä kerrottu hyvin selvästi. Siunataan Israelia ja tahdotaan Jumalan valtakunnan menestymistä moninaisesti. Rukoillaan niiden hyvin asioiden puolesta jotka näemme lähitulevaisuudessa tapahtuvaksi Israelille ja kaikille, ja näin myös Daniel teki ja hyvä meidän myös tehdä. Iloitaan Israelin Herrassa Jeesuksessa, ja osamme ja parasta juutalaisuutta varmuudella aina. Halleluja!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Jälleen erehdyt!Oikea paikka Israelilla on Tyynyn meren keskellä.Mooses sanoi :valittulle kansalle naapuri on yksi ja ainoastaan valtameri.
omat kotimaat ovat noissa Israelin ympärysvaltioissa, ja samoja, jotka tahtoivat Israelin tuhota heti 1948 sen itsenäistymisen jälkeen.
Nyt palestiinalaiset tahtovat vain jakaa Israelin juutalaisten luvattua maata ja myös Jerusalemin itselleen.
Jokainen voi helposti ymmärtää palestiinalaisten petollisuuden ja juutalaisten hyvän omaan luvattuun maahansa palaamisen. Tässä ei ole epäselvää ymmärtäväiselle.
Pahimmat palestiinalaiset tahtovat itselleen koko tuon Israelin luvatun maan alueen, ja samoin Israelin ympärysvaltiot tukevat palestiinalaisia osaltaan myös tässä, toki eroja on myös.
Parhaimmat palestiinalaiset siunaavat Israelia ja rakastavat juutalaisia ja hyvää tahtovat kaikille ihmisille. Jeesus vaikuttaa hyvää myös palestiinalaisissa.
Mä näkisin asia yksinkertaisesti näin:
V. 1948 Suomeen tulevat juutalaiset ja perustavat valtionssa ja vetoavat että tämä on heidän "luvattu maa",piste.Tämän jälkeen he käyväät vain sotia naapureidensa ,suomalaisten kanssa ja haluaavat jatkuvasti valtaa uusia teritorioita.
olet keskusteluun osallistunut.
''Joka KIROAA juutalaisia, hänet KIROTAAN. Joka SIUNAA juutalaisia, hänet SIUNATAAN (1 Moos. kirj. 12:3).''
Kaikki maailman juutalaiset pitäisi pakottaa takaisin Israeliin. Mitä he muiden valtioissa majailevat.
myös tulisi pakottaa omiin lähtömaihinsa, tasavertaisuuden tähden, eikös vaan?
Ei,Palestiinalaiset ovat uhriä,heidät pitäsi suojata.
Kyllä,he ovat agentteja.Pitäisi lähettää Israeliin.
Kyllä. Heidät pitäisi suojata Hamasilta. Oikein.
Tulehan pakottamaan. :D
raaputtaa ... niin johan alkaa antisemitismiä paljastua ... jopa valistuneelta ...
on Israelin hyvä paimen ja Juutalaisten Kuningas, ja ei muuksi muutu, mutta muut uskonnot kuin juutalaisuus Raamatun mukaan, on sitten ihan eri asia ja vaikka mitä sieltä paljastuu, yleensä toki sen johtomiehen omat toiveet ja pyrkimykset, näinhän se menee kaikissa seurakunnissa ja myös Laodikeassa ei enää Jumalan enkelillä ollut ensimmäisellä sijalla rakkaus Herraa Jeesusta kohtaan vaan penseys, ja siten ymmärrettävää, ettei voi juutalaisuus enää uuden liiton mukaan olla keskeisenä vaan korvausteologia, jossa Jeesuksen sijaan joku muu hallitsee ja vaikuttaa sitä tekemistä ja motivaatiosta on kyse tässä. Ensimmäinen käsky on rakastaa Jeesusta ... ja muu on penseyttä tai jopa kylmyyttä kuten eräissä uskonnoissa, jossa luulevat ihmiset palvelevansa Jumalaa, mutta ihan eri persoona on valtaistuimella kuin maan ja taivaan Luoja ja Aabrajamin ja Iisakin ja Jaakobin siunanut Israelin Herra Jeesus, jonka kautta on kaikki luotu ja olemassa.
Tässä hyvä kommentti jokaisen tutkia itseään, rakastatko Jeesusta, josta Raamatussa kerrottu vai jotain aivan muuta persoonaa! Autuaat Jeesuksessa. Tietysti myös itse tahdon parannusta tehdä, joten ihmisenä aivan samalla viivalla ollaan tässä asiassa vaikka jotkut voi väittää että ovat ortodokseja tai mitä tahansa muuta ihmislähtöistä sanallisesti.
osoittaa täysin tämän maailman pedot, jotka ovat valmiita tuomitsemaan Israelin ja juutalaiset heidän moninaisista synneistään, eivätkä ymmärrä mitään omista synneistään kuitenkaan, ja tästä syystä Jeesus opetti olemaan kaikkia ihmisiä olemaan tuomitsematta lähimmäisiämme ja tietysti koskee tämä ennenkaikkea juutalaisia sekä tuomareina että tuomion kohteina, ja lähitulevaisuudessa Babylonian kuningas tahtoo itsensä korottaa ja hyökätä Israelin Jerusalemiin valheen ja murhan isän hengessä, sillä ei ymmärrä myös itse olevansa Jumalan tuomion alaisuudessa ja tämä pimeys hänessä saa aikaan sen pahan, mihin ei kenenkään ihmisen pitäisi koskaan langeta eli Jumalan kansa vihaamiseen ja Jeesuksen myös, sillä Israelin juutalaisten Herra ja Kuningas on Jeesus, joka myös tuomittiin väärällä perusteella ja tämän tehneet eivät tienneet mitä tekivät, ja näin voi olla myös eksytettyjen suhteen, mutta paha langennut enkelivalta tietää kaiken ja on jo tuomittu kadotukseen, kuten on kirjoitettu.
Ihmisinä meidän tulee valvoa itseämme että rakastamme kaikkia lähimmäisiämme ja Jeesusta ja emme eksy valheen ja vihan teille, ja varmuudella eivät ole Jumalasta ja pahasta eksyttäjästä, ja näin voimme erottaa totuuden ja valheen henget toisistaan. Jeesus on hyvä paimen juutalaisille ja kaikille sitä anoville. Jumalalla ja juutalaisilla on Mooseksen kautta solmittu liitto, joka kestää ja hyvä ymmärtää kaikkien ja sen mukaan elää myös Jerusalemin ja luvatun maan suhteen, kun koskettaa omaa elämää tämä.
Hys,hys...kaikki juutalaiset pois Suomesta oman Israelinsa.Siellä on teidän pyhät seinät johon voitte lyödä aamusta iltaan .Ja myös muut kastit
ymmärrä tätä asiaa vaikka Raamatun sanoma on esillä ollut ihmiskunnassa paljonkin? Onko ihmisten sydämissä omasta mielestään tärkeämpiä asioita kuin Jumalan ilmoitus Raamatussa Israelista ja Jeesuksesta ja evankeliumista.
ettei ihmiskunnan historiassa voi tyhmempää ajatusta olla, kuin pyrkiä jakamaan Israelin luvattua maata sillä juutalaiset ovat maanpakolaisuuteen sieltä joutuneet, ja palanneet Jumalan lupauksien täyttyessä Jeesuksessa, kuten ymmärretään.
Israelin viholliset tahtoo jakaa maata ja jopa Israelin lisäksi toista valtiota perustaa vaikka Jordan on se arabivaltio joen itäpuolella, ja Israel joen länsipuolella.
Tietysti Israelin viholliset tahtoo pyrkiä asemiaan parantamaan Israelin tuhoamisessa, ja kymmenen kansakuntaa tulee hyökkäämään Israelin Jerusalemiin, ja 3,5 vuotta pakanat sitä tallaa ja hävityksen kauhistuksena on kumarrettava kuvapatsas. Myös pedon merkki on kaupankäynnin maksuvälineenä maailmassa.
Jeesuksessa on pelastuksemme vaikka vainoja voimmekin kohdata tässä lähitulevassa. Tärkeä rakastaa Jeesusta enemmän kuin mitään muuta, sillä Jeesus on Israelin Herra ja Juutalaisten Kuningas, amen, halleluja!
Virallisen valheen mukaan Osama Bin Ladenin organisoima 19 hengen saudiryhmä suoritti 911 päivän terrori-iskut.
Mutta todellisuudessa Usan ja Israelin neonconnat nämä illuminazionisti juulataiset räjäyttivät pilvenpiirtäjiä ja autopommeja Usassa.
Seuraavina päivinä juulatainen nazionisti Dr. Philip Zack murhasi asiasta liian totuudenmukaisesti kirjoittaneita toimittajia ja poliitikkoja työpaikaltaan aselaboratoriosta varastamallaan pernarutolla.
http://www.youtube.com/watch?hl=en&v=AoAwj5bRGTo 9/11 Finnish television. A car bomb exploded outside the State Department.
http://www.youtube.com/watch?v=PpOmdEfPnHs
9/11: Car & Sewer Bombs?
2001
Toiset olivat varautuneet asbestipölyn varalle, toiset ei.
Pari poliisia pitää huolen, ettei uteliaat pääse lähelle ja että heidän hengityssuojaimensa pysyy tiukasti kasvoilla, vaikka pitäisi sitten vastata uteliaan toimittajan kyselyihin, jolla ei ole hengityssuojainta.
Taustalla käppäilee pari palomiestä, näillekään kukaan ei ole kertonut, että pöly sisältää huomattavan määrän terveydelle vaarallista asbestia.
Sitten videon lopussa pari siviilin näköistä kaveria (tanssivat juutalaiset) toimittajan takana, pölynsuojat tiukasti kasvoilla, mistä he ovat tietäneet ottaa pölynsuojat mukaan.
Onko tuo valkopaitainen poliisi (katso korvalehteä) ja nuo siviilit ju......
Ja vielä:
Toimittaja Ashleigh Banfield kysyy poliisilta "Tiedätkö mitään noista voimakkaista RÄJÄHDYKSISTÄ jotka kuulimme"
Poliisi "En tiedä"
Toimittaja "Olivatko ne AUTOPOMMEJA"
Poliisi "Minulla ei ole ajatusta niistä, rouva"
Toimittaja "Onko teille kerrottu, että meidän pitää poistua tästäkin paikasta"
Poliisi "Ei...."
Toimittaja "Etsivätkö ne lisää POMMEJA"
Poliisi ".........
Ja sama naisreportteri jatkaa hiukan kauempaa
http://www.youtube.com/watch?v=BeGCusfqF8c&feature=related 9/11: Ashleigh Banfield reports secondary explosions
Huomaa taustalla taas samat kaverit, pitkätukkainen ja laukkumies, tällä kertaa ilman pölysuojaimia, ja yrittävät peittää näkyväisyyden tapahtumapaikkaan.
LAUK KUMIES NYÖKKÄÄ MERKIT.SEVÄSTI HIP PITUKKAISELLE.
Siis näiden juulataisten selän takana tapahtuu vuosituhannen spektaakkelimaisin terrori-isku, mutta miehet eivät ole kiinnostuneita siitä, kaveruksia kiinnostaa enemmän kuvausryhmän työskentely, ja sen toiminnan häirintä.
Kuvausryhmän jäsen joutuu työntämään miehet sivuun, ja naisreportteri on juuri näyttämässä jotain reunoilta palanutta paperia, ja selittämässä siitä jotain, kun yhteys katkeaa.
Olisiko noilla kavereilla ollut jotain tekemistä tuohon häiriöön.
Löytyykö samat, S I V A N ja P A U L. K U R Z B E R G, O D E D. E L L N E R, O M E R. M A R M A R I, ja Y A R O N. S H M U E L mo SS adin ag entit tästä videosta. Tanssivat is ra elin juulataiset, joiden -tehtävänä oli dokumentoida 911 tapahtumat.
Kuka antoi heille tämän tehtävän?
http://www.youtube.com/watch?v=tRfhUezbKLw&feature=related Five Dancing Israelis Arrested On 9/11
New Yorkin poliisi on pidättänyt viisi is rae lilaista mo SS adin agenttia, jotka yrittivät räjäyttää AUTOPOMMILLA George Wassingtonin sillan.
Aikaisemmin he olivat räjäyttäneen AUTOPOMMIN, jonka kyljessä oli ollut kuva lentokoneesta syöksymässä New Yorkiin. Myös yli 60 muuta juutalaista on pidätetty.
Heidän pakettiautostaan löytyi RÄHTEITÄ, po rukka pidädettiin 71 päiväksi, mutta laskettiin sitten vähin äänin vapauteen, Usan ja Israelin välisen sopimuksen perusteella.
http://www.youtube.com/watch?v=fgYtAs_PVHw
The Mossad and 9 11
The five Iselrais arrested on 9/11 for videotaping the WTC attack and then cheering about it (see 3:56 p.m. September 11, 2001) are released and deported to Israel.
Some of the mens names had appeared in a US national intelligence database, and the FBI has concluded that at least two of the men were working for the moSSad, according to ABC News.
However, the FBI says that none of the Iseralis had any advanced knowledge of the 9/11 attacks, and they were released as part of a deal between the US and the Israeli government.
After their release, they claim to have been tortured.
911 terrori-iskua kuvanneet ja tornien sortumista juhlineet pidätetyt viisi iselrailaista on vapautettu ja toimitettu Iselraiin.
Joidenkin miesten nimet löytyivät Usan kansallisen tiedustelupalvelun tiedoistoista, ja F B I:n mukaan ainakin kaksi miehistä on mo SS adin agentteja.
Kuitenkin F B I väittää, ettei näillä iselrailaisilla ollut etukäteistietoa 9 1 1 iskuista, ja miehet vapautettiin Usan ja Iselrain tekemän sopimuksen perusteella (Vakoilijoiden/agenttien koskemattomuus ja vaihtosopimus)
vapautuksen jälkeen, miehet väittivät kokeneensa kidutusta vankeusaikana
Jiddis on khasaarien kieli, joka on ottanut kirjaimiston heprean kielestä ja paljon lainasanoja muista kielistä, etenkin saksasta. Termi ”juutalaissaksa” on väärä kuvaus jiddisistä, sillä vaikka jiddis sisältääkin lainasanoja saksasta, se ei ole germaaninen vaan turkkilainen kieli.
Suuri osa khasaariväestöstä muutti Länsi-Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Nämä ns. askenasim-juutalaiset polveutuvat suoraan khasaareista, ja ns. sefardijuutalaiset osittain Espanjaan muuttaneista khasaareista ja osittain Espanjaan muuttaneista Palestiinan juutalaisista.
Historiallinen tosiasia on, että khasaareista polveutuu nykyään yli 90 % maailman juutalaisväestöstä. Lisäksi khasaarit ovat sulattaneet suurimman osan sefardijuutalaisista itseensä, joten luontevaa on puhua khasaareista, kun puhutaan siitä kansasta, joka käyttää itsestään ilmaisua ”juutalaiset”.
Tässä tekstissä käytän ”khasaari” ja ”juutalainen” -sanoja synonyymeinä.
Tsaarinvalta oli uhka Venäjän khasaareille ja khasaarit olivat uhka tsaarinvallalle. Tsaarit eivät päästäneet khasaareita hallitsemaan kauppaa ja pankkitoimintaa, kuten khasaarit olivat tehneet monissa muissa maissa. Khasaareilla oli rajoitetut alueet, missä he saivat asua.
khasaarien ja muun väestön välillä oli jatkuvia kahnauksia, jotka johtuivat useimmiten siitä, että khasaarit taitavina keinottelijoina saivat haltuunsa venäläisten maatiloja ja lisäksi he raunioittivat monia tiloja häikäilemättömällä koronkiskonnalla. Usein puhkesi pogromeja – juutalaisvainoja - joissa khasaareja raa’asti surmattiin.
Khasaariaktivistit ryhtyivät jo varhain käyttämään murhia poliittisessa taistelussaan. Kristityn murhaaminen oli Talmudin mukaan sallittua ja jopa hyvä teko.
Monet tsaarit joutuivat murhayritysten kohteeksi, mikä lisäsi poliisitoimia khasaareja vastaan.
Khasaarit onnistuivat murhaamaan tsaari Aleksanteri II:n vuonna 1881.
Khasaarien johtama sosialistisen vallankumouspuolueen terroristisiipi murhasi vuosien 1901-1906 välillä kuusi ministeriä.
Tällainen poliittisen väkivallan käyttö oli tuntematonta venäläisille. Se oli puhdas kasaariperinne, joka myöhemmin vallankumouksessa sai hirvittävät mittasuhteet.
Aleksanteri II:n murhalla oli ratkaiseva vaikutus tsaarinvallan ja juutalaisten - eli siis khasaarien - suhteisiin. Murhan jälkeen esiintyi kaikkialla Venäjällä juutalaisvastaisia mielenosoituksia.
Tsaarin virkakoneisto muutti siihen asti varsin lempeää suhtautumistaan juutalaisiin. Säädettiin ns. toukokuun lait, jotka rajoittivat mm. juutalaisten muutto-oikeuksia ja oikeuksia opiskella yliopistoissa. Juutalaisia oli enemmän korkeakouluissa kuin venäläisiä suhteessa väestön kokoon, mutta nyt heille määrättiin asukaslukua vastaavat kiintiöt korkeakouluihin. Juutalaisten oikeutta riistää venäläisiä talonpoikia ja myös muuta juutalaisten liiketoimintaa rajoitettiin. Toukokuun laeista vuonna 1882 alkoi tsaarinvallan ja juutalaisten välinen taistelu, joka päättyi lokakuun vallankumoukseen.
Tästä lähtien juutalaiset kaikissa maissa toimivat tsaarin Venäjää vastaan. Rothschildien pankkidynastia julisti sodan tsaarille. Se kieltäytyi antamasta lainoja ja ryhtyi rahoittamaan ulkomaisia tsaarinvastaisia vallankumousryhmiä. Lopulta khasaarit onnistuivat organisoimaan vallankaappauksen Venäjällä. Lokakuun 1917 vallankaappaus oli 100 % khasaarien operaatio, mikä tosin hämättiin khasaarien K. Marxin ja V. Leninin tätä kaappausta varten luomilla teorioilla. Historiallinen totuus on, että khasaarit suunnittelivat, rahoittivat ja toteuttivat vallankaappauksen. Leninin johtama sadan juutalaisen ydinjoukko harjoitteli vallankaappausta Sveitsin lomahotelleissa ennen saapumistaan sinetöidyssä junassa Venäjälle. Juutalaiset pankit rahoittivat vallankaappauksen.
Euroopan ja Venäjän khasaarijuutalaiset veivät khasaarikarvalakkinsakin Palestiinaan, vaikka siellä on lämmintä kesät talvet :D
http://aijaa.com/udR90G
http://aijaa.com/GvQrOp
Benjamin Freedman syyttää kirjassaan heimoveljiään khasaarialkuperänsä tahallisesta salaamisesta, jotta nämä saisivat kristityt uskomaan, että heidän alkuperäinen kotimaansa olisi Palestiina, vaikka se todellisuudessa onkin jossain Keski-Aasiassa.
http://aijaa.com/9TYkHn
KENRAALI PATTON:
Minä tunnen sanonnan "Kadonneista Israelin heimoista" sovellettavan heimoihin jotka katosi -- ei siihen juutalaisten heimoon mistä nämä nykyiset huoranpenikat ovat kotoisin, se on kuitenkin minun henkilökohtainen mielipiteeni että tämä on myöskin kadonnut heimo -- kadottanut kaiken säädyllisyytensä.
http://aijaa.com/xiFpq6
http://aijaa.com/WJqk6V
Sattui olemaan Yom Kippur juhla, joten ne kaikki oli kerääntyneet suureen puiseen rakennukseen, jota he kutsuivat synagogaksi.
Kenraali Eisenhowerin oli määrä pitää puhe heille. Menimme sisään synagogaan, jonne oli kerääntynyt maailman suurin joukko haisevaa ihmiskuntaa, jonka olen koskaan nähnyt.
Päästyämme noin puoliväliin ylös, tuli kenraalia vastaan päärabbi, jonka päässä oli Englannin Henrik VII tyylinen karvahattu ja päällä voimakkaasti kirjailtu saastainen messupaita.
http://aijaa.com/R5lKlV
Haju oli niin hirveä, että melkein pyörryin, ja itse asiassa, vielä kolmen tunnin päästä tämä kuvottava ajatus vaivasi minua, enkä kyennyt syömään lounastani.
http://gbe.oxfordjournals.org/content/5/1/61/F1.large.jpg
http://gbe.oxfordjournals.org/content/5/1/61/F2.large.jpg
Bulan was a Khazar king who led the conversion of the Khazars to Judaism. His name means "elk" in Old Turkic. In modern Turkish, it means The one who finds (Bul an).
Bulan oli khasaari kuningas, joka käännytti mahtavan khasaarikansan JUUTALAISUUTEEN. Hänen nimensä "BULAN" on vanhaa turkin kieltä ja tarkoittaa hirveä.
Palestiinaa laittomasti miehittävät "juutalaiset" ovatkin siis itse asiassa sukujuuriltaan turkkilaisia.
Israel tahtoo rauhaa ja hyvää elämää kaikille, kuten auttaa avuntarvitsijoita. Tietysti Israelin juutalaisilla vaikea tehtävä sotia terrorismia vastaan, jotka siviilien seassa pyrkivät harjoittamaan pahuuttaan moninaisesti. Jumala suokoon Israelille ja rauhaa rakastaville palestiinalaisille ja ihmisille muutenkin kaikkinaista hyvää siunausta eli menestymistä hengellisessä elämässä ja Jumalan valtakunnan suhteen ja muutenkin armollista ja rauhallista ja iloista sydämen asennetta kaikkia ihmisiä kohtaan. Jumalan hyvyys nähdään siinä, että Jeesus on ristillä sovittanut syntimme ja saamme vanhurskautua anteeksiantamuksen kautta ja pyhittyä totuudessa rakastamaan Israelin Herraa ja Juutalaisten Kuningasta ja siten myös kaikkia lähimmäisiämme, ja myös niitä, jotka vastustavat hyvää elämää rakastavaa sydämen pyhää mielenlaatua.
"Israel tahtoo rauhaa ja hyvää elämää kaikille"! Näyttäisivät sitten esimerkkiä purkamalla miehityksen ja anatamalla reilun mahdollisuuden elämiseen myös naapureilleen.
Israel tahtoo sitä vastaan hyökänneiden (1948 ja 1967 ja 1973) sitä vastaan hyökänneiden kanssa valtioiden kanssa todellista rauhaa ja tehnyt myös rauhansopimuksia siten, että sen todellinen rauha vahvistuu.
Tietysti palestiinalaiset ovat ikäänkuin sisäistä uhkaa ja tietysti hyvä, jos palestiinalaiset voivat tunnustaa Israelin juutalaisvaltion myös ja elää rauhassa siinä siten, että jokaisella ihmisellä ja siis myös juutalaisilla on hyvä elää ja palvella Jumalaansa siinä maassa ja Jerusalemissa, jonka Jumala antoi Israelille Daavidin kautta jo noin kolme vuosituhatta sitten.
Ihanaa on se ihmisten keskuudessa, kun totuudellisesti tahtovat toisille kaikkea hyvää ja elämää ja totuutta ja rakkautta ylläpitävää tervettä Jumalan tahdon tekemistä ja Jeesus on tässä se ainoa hyvä totuus Jumalan valtakunnan suhteen ja Raamatussa kerrottu ihan alusta lähtien ja Mooses todisti Jeesuksesta eli kaltaisestaan jonka kautta annettiin se uusi liitto, kuten Mooseksen kautta vanhempi jumalanpalvelusmenetelmä on annettu.
Eiköhän jumala pitäs heittää kompostiin, kun koko juttu on ihan perseestä.
Jumala antaa rauhan ihmiselle kanssaan, ja jokainen ihminen joka Jumalassa tahtoo hyvää vastaanottaa, se myös sen saa Jeesuksen nimessä, sillä näin on lupaukset annettu luotettavan Jumalan taholta. Tietysti ongelma ihmisenä täällä maassa on se, että täällä vaikuttaa myös Jumalan vastustajan voimat ja tahot suurelti, ja tästä syystä Jeesus myös sanoi "mahtaneeko löytää uskoa maan päältä" kun tulee takaisin, ja pilkkopimeästä ajasta on kerrottu Herran päivän yhteydessä, eikä tyhjiin voi raueta Jumalan ilmoitus ja Ilmestyskirjassa on kerrottu myös Laodikean seurakunnasta ja sen enkelistä, joka esittää Jumalan kansalle "ihan hyvin on kaikki" vaikka ei ole Jumalan mielestä lainkaan vaan parannuskehotuksen antaa Herra omilleen myös. Raamatussa on myös toisessa kohdassa kerrottu kuinka sanotaan "nyt on rauha ei mitään hätää" ja silti saavuttaa Jumalan tuomiot ihmiskunnan ja voi niitä, jotka rakastavat enemmän mammonaa kuin Jeesusta, sillä tästä on kyse Jumalan valtakunnassa, kuten jalokivet ovat Uudessa Jerusalemissa ja kultakadut kuin lasia.
Jokaisen ihmisen on hyvä kilvoitella Jumalan Hengen täyteydessä, mutta mielemme on niin helposti tämän maailman asioissa ja monissa murheissa tai halujen tavoittelemisessa tai muiden asioiden yhteydessä, ja näemme väkivaltaa uutisista vaikka suhteessa vähän sitä olisikin keskimäärin ihmisten elämässä. Paha käyttää pelkoa hyväkseen varmasti ja Jumalan antanut rakkaudellisen evankeliumin ja Jeesus vuodattanut verensä armoistuimelle ja kestää varmuudella tämän hyvä vaikutus, sillä anteeksiantavainen ja armollinen ja totuudellinen on Jumala mutta myös tahtoo pyhitystä totuudessa jokaiselta ihmiseltä, joka tahtoo Jeesuksen valtakuntaan, mutta ottaa vastaan myös jokaisen joka vastaanottaa sen hyvä veden ja Hengen ja antaa anteeksi kaikille ihmisille ja pyytää myös ja tekee selviksi näin tilinsä Jumalan kanssa. Tässä on hyvä ja pyhä juutalainen Jumalan valtakunnan tie ja Jeesus on se ainoa keskeinen Herra ja Kuningas ja Immanuel, ja tärkeä uskoa ja rakastaa tätä ja elää todeksi myös.
Jumalan rauha olkoon jokaiselle ihmiselle tärkeä ja rakkaus merkkinä tästä.
Jeesuksen opetus kaikille ihmisille juutalaisuudesta on elää rauhassa kaikkien kanssa, mikäli se vain on mahdollista. Valitettavasti Israelin viholliset eivät tahdo rauhaa Israelin ja juutalaisten kanssa ja siitä syystä myös ajallaan tuhoutuvat vaikka voivat menestyä ajallisesti lyhyen aikaa kuten natsit myös saivat valloittaa maata, mutta loppunsa oli silti lähellä, ja jokaisen hyvä ymmärtää nämä asia. Kaikki Israelin viholliset ovat tuhoutuneet tai saaneet tuomionsa: Egypti vitsauksien kautta, Babylon ja Persia ja Kreikka ja Roomankin historiaa voimme oppia tuntemaan.