Rokan näky

'Tulee mieleen Jukka Rokan aikoinaan saama näky Kristuksen ruumiista, jossa Pää itkee kyyneleitä, kun ruumis taistelee keskenään. Se ei pysty toimimaan yhdessä, eikä Kristus voi ilmaista itseään siinä. Rokka kertoo: ”Nyt ilmestyivät sanat: ’Pyhä Henki ja karisma’. Liittykää toisiinne rakkauden sitein, sillä olettehan samaa ruumista, kaikui pään vaativana huutona. Ihmeekseni näin, että yhä uudet ja uudet jalkaparit alkoivat astua tasatahtia. Ja samalla nämä tasatahtiset, kuin näkymättömän voiman vaikutuksesta, alkoivat irrottautua tästä lahoamaisillaan olevasta ruumiista, jonka yhtäkkiä huomasinkin olevan ilman päätä. Se oli päätön ruumis. Samalla näin näiden tasatahtiin päässeiden muodostaneenkin todellisen ruumiin, joka oli nyt kiinteästi liitettynä päähän.
Päästä lähtenyt rakkauden virta pesi pois kaiken lian ja saastan. Kaikki haavat ja vammat, jotka nyt kuin kirouksena laskeutuivat tuon vanhan kirkkokuntaruumiin ylle, saaden senkin käymistilaan. Todellinen Kristuksen ruumis seisoi ylväänä, päähän liitettynä, kuin jotakin odottaen. Ja nyt sen ylle sidottiin leveä kultainen vyö, jossa luki: ’Rakkaus, täydellisyyden side’. Tämä täydellisyyden side, rakkaus, liitti yhteen kaikki patsasruumiin eri osat; lihaksiston, luuston, elimistön; uudestisyntyneiden ruumiin. Ja niinpä tähän elävään patsaaseen ilmestyivät sanat: ’Kristuksen ruumis, Jumalan seurakunta’. Ja sen rinnalla seisoneeseen, eri uskontojen kuolleista luista koostuneeseen kyhäelmään, joka ulkonaisesti näytti mahtavalta, mutta sisältä oli täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa, kirjoitettiin sanat: ’Suuri Babylon’.”
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12647543
282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rokan profetiat elävät senkin jälkeen kun hän muutti taivaankotiin. Sinne, missä on paikka varattu kaikille Jeesukseen Kristukseen uskoville.

Äänestä

Niinpä ja käyvät toteen pikapuoliin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuolleet luut kirjoitti:

'Tulee mieleen Jukka Rokan aikoinaan saama näky Kristuksen ruumiista, jossa Pää itkee kyyneleitä, kun ruumis taistelee keskenään. Se ei pysty toimimaan yhdessä, eikä Kristus voi ilmaista itseään siinä. Rokka kertoo: ”Nyt ilmestyivät sanat: ’Pyhä Henki ja karisma’. Liittykää toisiinne rakkauden sitein, sillä olettehan samaa ruumista, kaikui pään vaativana huutona. Ihmeekseni näin, että yhä uudet ja uudet jalkaparit alkoivat astua tasatahtia. Ja samalla nämä tasatahtiset, kuin näkymättömän voiman vaikutuksesta, alkoivat irrottautua tästä lahoamaisillaan olevasta ruumiista, jonka yhtäkkiä huomasinkin olevan ilman päätä. Se oli päätön ruumis. Samalla näin näiden tasatahtiin päässeiden muodostaneenkin todellisen ruumiin, joka oli nyt kiinteästi liitettynä päähän.
Päästä lähtenyt rakkauden virta pesi pois kaiken lian ja saastan. Kaikki haavat ja vammat, jotka nyt kuin kirouksena laskeutuivat tuon vanhan kirkkokuntaruumiin ylle, saaden senkin käymistilaan. Todellinen Kristuksen ruumis seisoi ylväänä, päähän liitettynä, kuin jotakin odottaen. Ja nyt sen ylle sidottiin leveä kultainen vyö, jossa luki: ’Rakkaus, täydellisyyden side’. Tämä täydellisyyden side, rakkaus, liitti yhteen kaikki patsasruumiin eri osat; lihaksiston, luuston, elimistön; uudestisyntyneiden ruumiin. Ja niinpä tähän elävään patsaaseen ilmestyivät sanat: ’Kristuksen ruumis, Jumalan seurakunta’. Ja sen rinnalla seisoneeseen, eri uskontojen kuolleista luista koostuneeseen kyhäelmään, joka ulkonaisesti näytti mahtavalta, mutta sisältä oli täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa, kirjoitettiin sanat: ’Suuri Babylon’.”
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12647543

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu