Ruttotaudit merkkinä maailmanlopusta

alfa123om222

Pari Afrikan ulkopuolista Ebola tapausta jo havaittu.

Epäilemättä se on yksi noista Luukkaan evankeliumissa mainituista ruttotaudeista.

Näin hiljattain tuberkuloosikartan USA:n tilanteesta. Ja tuberkuloosi on epäilemättä toinen ruttotauti merkkinä.

Vielä 1920-luvulla 10 000 suomalaista kuoli vuosittain tai sairastui tuberkuloosiin. Sitten tauti saatiin aisoihin, mutta se jälleen on tulossa takaisin. Oliko 1880-1940 vuosina aihetta puhua maailmanlopusta suureen ääneen noiden tautien takia? Itse en muista kenenkään kirjoittaneen, että tuolloin olisi ollut maailmanlopun liikkeitä. Siksi voidaan kai sanoa, että pääsääntöisesti kaikki olivat tuolloin unohtaneet Raamatun opetukset maailmanlopusta. Ja uhohtaneet ehkä Jumalan.

Vasta Vihreä liike aloitti puhumisen maailmanlopusta nähdessään vauriot joita oli aiheutettu DDT:llä linnuille ja ravintoketjuille. Sekä happosateiden yms. seuraukset.

Ne merkit maailmanlopusta, joita tiede ja poliitikot tuovat ovat merkittävästi erilaisia kuin merkit, joita Raamatussa mainitaan. Onkohan raamattu jäänyt jälkeen tässä suhteessa?

6

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liimanäppi

      ...Onkohan raamattu jäänyt jälkeen tässä suhteessa?

      Raamattu on edellä aikaansa jo esimerkiksi auringon pimenemistä ajattelee, sellainen on odotettavissa noin viiden miljardin vuoden kuluttua. Tosin jo sitä ennen elämä käy maapallolla mahdottomaksi.

      Tosin Jeesus odotti auringon pimenevän jo ensimmäisellä vuosisadalla, josta voi päätellä, ettei kyse ole samasta asiasta.

    • alfa123om2222

      Eräällä tavalla voisi kai luokitella Adventistit ja JT:eet Maailmanlopun liikkeeksi, mutta ne eivät mielestäni saarnanneet siltä näkökulmalta, että maailmanloppu merkitsisi VT:n profetioiden raskaita juttuja PERIKADOSTA, vaan heille maailmanlopu merkitsi ennemmin Jumalan valtakunnan saapumista.

      On 1960-2010 lukujen ilmiö saarnata maailmanlopun merkkien tarkoittavan juuri Perikatoa eikä ulkoisen voiman rajua puuttumista maailman asioihin maailman pelastamiseksi perikadolta.

      Vuodesta 2009 alkaen on ollut jälleen näköpiirissä saarnan muuttuminen Perikadosta kohden valoisampaa saarnaa ulkopuolisen voiman puuttumista maailman kehityskulkuun niin että perikato vältetään.

      Vaan on vielä niitä joiden sydän murehtii alati viimeisen 50 vuoden saarnan tahtiin. Syystäkö vai syyttä?

    • hindu.

      Hindulaisuudessa on enemmänkin kosmisia syklejä, yhden syklin alussa 14 mijardia vuotta sitten luotiin tämä universumi (alkuräjähdys), ja tämä sykli loppuu sadan miljardin vuoden päästä (kokoon puristuminen)

      Kun Brahman hengittää, maailmankaikkeus elää

      Siinä mittakaavassa maailmanloppua ei koskaan tule vaan maailmanlopun merkit (maanjäristykset, taudit, sodat ym) ovat sopineet kaikkiin sukupolviin

    • alfa123om2222

      Raamattu onkin lähinnä moraalinormisto ja Jumalan pelon sekä viisauden näkökulma asioihin. Monet kristityt joutuvat kyselemään tiedon perään ja etsivät vastausta raamatusta, josta tuota vastausta ei milloinkaan löydy. Lisäksi raamatun käännökset ja sanavalinnat ja sanavarastot eroavat toisistaan. Joku raamatun käännös on tieteellisempi tiedoiltaan kuin toinen. Suomalainen uusin käännös KR1992 omaa vahvuutena Maaimanhistorian aika / päivä / vuosi näkökulman. Nuo sanat ovat moninkertaiset KR1992 käännösessä verrattuna KJV:oon.

      Sen sijaan intialainen kulttuuri ja etenkin uskonto on tieteellinen tieto asiasta. Sekä myös dharma asiasta. Kuitenkin kun olen joitakin Hare Krishna liikkeen kirjoja lukenut paikka paikoin säkeet ovat kieliasultaan viisaudelle käsittämättömiä tai vaikeaselkoisia. Vaatisi hyvän peruskoulutuksen sekä pitkällisen paneutumisen sanskritin opiskeluun, jotta voisi omaksua tuon tiedon täyteyden. Etenkin tieto ihmeistä on ihmeellistä ja vaikeaa. Raamattu sanookin, että kreikkalaiset etsivät viisautta ja juutalaiset ihmeitä. Senkin vuoksi Intian kirjallisuus avautuu juutalaisille ehkä paremmin kuin kreikkalaiselle.

      Valtatavasti hyötyä minulle on ollut Intian tiedon, joistakin pienistä yksityiskohdista; kuten siitä, että alkeishiukkasten määrä on kahdeksan kun olen yrittänyt tulkita yhdessä muiden kanssa crop circle kuvia.

      • hindu.

        crop circlet lienee kaikki ihmisten tekemiä huijauksia


    • alfa123om2222

      Itse koen, että se on työmaa ja harrastus. Yksi tuollainen kuva voidaan tulkita atomiopin, tähtitieteen, kemian, biologian, matematiikan tms. näkökulmasta aika monin eri tavoin ja inspiraatio, johdatus, yhteistyö, tiedon ja ymmärryksen henki kehittyvät ja auttavat tulkintojen muodostuksessa.

      Mutta koska ei tunneta tosiaan niiden tekijää pitää olla varovainen ettei loukkaa kenenkään oikeuksia tms. Luulen, että se on työmaa johon pitää sitoutua, jos lähtee mukaan siihen, ja se on sitoutumista koviin luonnontieteisiin etupäässä.

      Mikäli olen käsittänyt oikein niin buddhalaiset ovat psykologian tuntijoita enemmän kuin luonnontieteiden esim. Ei ole aivan pikku asia valita kovia luonnontieteitä urakseen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45129
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25941
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      321
      15629
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10772
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9687
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9041
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      80
      8445
    8. 238
      6808
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      56
      6068
    Aihe