Orjatyötä 9e/pv kepulaisella Anttilan sikatilalla
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/72704-palkkaa-9-eupaiva-onko-tama-tyokokeilu-apua-vai-orjatyota
Muun muassa Forssassa on käynnissä työkokeilu, jossa esimerkiksi maatilat ottavat kuntouttavaan työhön pitkäaikaistyöttömiä. Koska tarkoituksena on ennen kaikkea kuntoutus, ei varsinaista palkkaa makseta, vaan työttömät saavat kokeilun ajalta työmarkkinatukea sekä päivittäin yhdeksän euroa ylläpito- tai kulukorvausta.
Viranomaiset korostavat, että työttömällä on oikeus kieltäytyä vapaaehtoisesta työkokeilusta. Näin onkin, mutta ei seurauksetta.
Kuntouttavasta työtoiminnasta kieltäytymisesta seuraa lain mukaan työttömyysetuuden evääminen 60 päiväksi, mikäli kieltäytymiselle ei ole viranomaisten hyväksymää pätevää syytä. Jos kieltäytyjä on pudonnut toimeentulotuen varaan, voidaan toimeentulotuen perusosaa alentaa enintään 20 prosenttia.
– Mikä se oikeus [kieltäytyä] on? Jos kieltäytyy, niin sanktiohan siitä tulee, sanoo Kimmo Toroska Uudelle Suomelle.
Jutussa mainittu maatila on Kansan Uutisten artikkelin mukaan entisen keskustalaisen maatalousministerin, Sirkka-Liisa Anttilan sikatila, jota nykyään hallinnoi hänen tyttärensä Hanna-Maija Anttila.
Alunperin jutusta YLE:lle artikkelin kirjoittaneella toimittajalla, Eeva Hannulalla, on myös maatila Forssassa. Yllättäen hän kirjoittaakin 50 muunkin maatilan halukkuudesta työllistää työttömiä. Totta kai, kun työpanoksesta ei tarvitse maksaa mitään ja voi vielä esittää rinta rottingilla hyväntekijää...
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/72704-palkkaa-9-eupaiva-onko-tama-tyokokeilu-apua-vai-orjatyota
Muun muassa Forssassa on käynnissä työkokeilu, jossa esimerkiksi maatilat ottavat kuntouttavaan työhön pitkäaikaistyöttömiä. Koska tarkoituksena on ennen kaikkea kuntoutus, ei varsinaista palkkaa makseta, vaan työttömät saavat kokeilun ajalta työmarkkinatukea sekä päivittäin yhdeksän euroa ylläpito- tai kulukorvausta.
Viranomaiset korostavat, että työttömällä on oikeus kieltäytyä vapaaehtoisesta työkokeilusta. Näin onkin, mutta ei seurauksetta.
Kuntouttavasta työtoiminnasta kieltäytymisesta seuraa lain mukaan työttömyysetuuden evääminen 60 päiväksi, mikäli kieltäytymiselle ei ole viranomaisten hyväksymää pätevää syytä. Jos kieltäytyjä on pudonnut toimeentulotuen varaan, voidaan toimeentulotuen perusosaa alentaa enintään 20 prosenttia.
– Mikä se oikeus [kieltäytyä] on? Jos kieltäytyy, niin sanktiohan siitä tulee, sanoo Kimmo Toroska Uudelle Suomelle.
Jutussa mainittu maatila on Kansan Uutisten artikkelin mukaan entisen keskustalaisen maatalousministerin, Sirkka-Liisa Anttilan sikatila, jota nykyään hallinnoi hänen tyttärensä Hanna-Maija Anttila.
Alunperin jutusta YLE:lle artikkelin kirjoittaneella toimittajalla, Eeva Hannulalla, on myös maatila Forssassa. Yllättäen hän kirjoittaakin 50 muunkin maatilan halukkuudesta työllistää työttömiä. Totta kai, kun työpanoksesta ei tarvitse maksaa mitään ja voi vielä esittää rinta rottingilla hyväntekijää...
Vastaukset 86
Vanhimmat
Tuosta oli jo aiemmin uutinen.
http://yle.fi/uutiset/forssassa_onnistuttiin_saamaan_tyottomia_maatiloille_toihin_ensimmaisena_suomessa/7489689
Sehän olikin se avauksessa mainittu Eeva Hannula tuon jutun kirjoittajana.
Eipä ihme, että sävy orjatyöhön oli niin positiivinen.
Ja Anttilan sukutilalla kuntoutetaan työttömiä. Ja jos ei kuntoutus sukusikatilalla kelpaa, seuraa sanktioita, vaikka periaatteessa kuntoutus on vapaaehtoista?
http://www.iltalehti.fi/koti/200808138014932_kt.shtml
"Työpaikkana maatila on viihtyisämpi kuin esimerkiksi teollisuuslaitos "
Työvalmentaja Liinaharja sanoo noin.
Mistä hän sen tietää? Kertomansa mukaan ei ole teollisuuslaitoksessa töissä edes ollut.
Ja kuinka hän voi yleistää asian noin, koska joku muu voi kokea, että Anttilan sikojen paskojen talikointi on epämiellyttävämpää kuin teollisuuslaitoksessa työskentely?
Se on tuo metallimies "väärä vala" Anttilan sukutilalla "töissä".
Saanut varmaan vähän boonusta, kun on suostunut mainostamaan orjatyökokeilua SIRKKA-LIISA ANTTILAN SUKUTILALLA?
Eikä kaikki voi palata sukutilalleen niin kuin Liinaharjas.
Täälläkin usein kehotetaan ostamaan tila, jos kateeksi käy.
Ei niitä niin vaan ostella ihan sivusta. Sukutila on Liinaharjaksellakin.
Kotiorjat puuttuu.
Ajatelkaas: Työtön siivoaa, pesee pyykit, vie roskat, käy ruokakaupassa, hoitaa puutarhan, toimii lapsenvahtina, tekee kaiken mitä isäntä/emäntä ei ehdi tai viitsi tehdä.
Ja kaikki tämä 9 euroa/päivä.
TE-keskus määrää kotiorjat tukea tarvitseviin parempituloisiin kokoomus- ja kepuperheisiin. Perheellä on hyvä mieli kun pääsee kuntouttamaan työtöntä, toki kuria unohtamatta.
Kristiina Liinaharja
Vihreä liitto (VIHR)
Kunta: Tammela
Ehdokasnumero: 44
Sukupuoli: nainen
Ikä: 44
Orjatyö rikkoo ihmisoikeuksia:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeudet
EU-Suomi toimii siis YK:n ihmisoikeussopimusten vastaisesti.
"Muun muassa Forssassa on käynnissä työkokeilu, jossa esimerkiksi maatilat ottavat kuntouttavaan työhön pitkäaikaistyöttömiä. Koska tarkoituksena on ennen kaikkea kuntoutus, ei varsinaista palkkaa makseta, vaan työttömät saavat kokeilun ajalta työmarkkinatukea sekä päivittäin yhdeksän euroa ylläpito- tai kulukorvausta."
Kun ihminen on ollut vuoden työttömänä, hänestä käytetään nimitystä pitkäaikaistyötön. Siihen hätään on keksitty ns. kuntouttava työ, joka on naurettava kiertoilmaisu palkattomalle orjatyölle, josta hyötyy vain se jolle ilmaistyö tehdään.
Tarvitseeko vuoden työttömänä ollut valtion neropattien keksimää ns. kuntouttavaa työtä? Ei tarvitse, sillä vielä siinä ajassa terveen ihmisen älykkyys, työtaito ja / tai kunto ei ole heikentynyt niin paljon, että sitä pitäisi millään tavoin kuntouttaa. Työ on vielä vanhassa muistissa ja kuntokin on hyvä, ellei jostain syystä ole repsahtanut lenkkimakkaran ystäväksi.
Ns. kuntouttava työ on tempputyötä, jolla pyritään "tekemään hyvää" työttömille ihmisille. Vaikutus on kuitenkin hyvin usein päinvastainen, koska se on sanktioitua pakkotyötä ja siitä työstä saatava raha ei ole millään tavoin palkkaan verrattavaa tuloa.
Orjaraha ei myöskään kevennä työttömissä ihmisissä kytevää vitutusta. On helveti n suuri ero saada pakon alla tehdystä työstä vain 9 euroa käteen per päivä tai samasta työstä normityönä jopa 100 - 150 euroa käteen per päivä. Kuntouttava tempputyö on ihmisen arvoa alentavaa ja samalla loukkaavaa sirkustelua.
Jokaisella työttömällä on oltava oikeus kieltäytyä orjatyöstä joko oikeaan tai tekosyyhyn vedoten. Jättihän se kepulainenkin ilman pätevää syytä työnsä kesken, eikä saanut teostaan edes rangaistusta eli palkan vähennystä. Sama oikeus se on työttömilläkin oltava.
Lipposen hallitushan kuntouttavan työtoiminnan ja pitkäaikaistyöttömien työharjoittelun aikoinaan ideoi ja niillä hanakasti ylpeili. Eivät ne huonoja uudistuksia olleetkaan. Moni on vakuuttanut harjoittelujaksoin aikana työnantajan niin, että on työllistetty oikein palkkaakin vastaan.
Talikoikoon kepuanttilat sontansa itse. Minä en ole koskaan töitä tehnyt enkä tee. Tehköön joutilaammat. Vaikka orjatyötä.
Ja ateria maatilalla maksaa kuulema 9 euroa. Maitopottuja, joissa ei ole edes maitoa?
Juuri niin. Rauman SDP:n Parpo otti yhteyttä Filatoviin, joka laittoi osallistavan sosiaaliturvan idean käyntiin ja Risikko allekirjoitti esityksen.
Työ on ihmisen arvoa alentavaa sanoo Ope Oulusta.
Open ajatuksia en tiedä, mutta lienee hänkin samaa mieltä siitä, että palkaton orjatyö alentaa ihmisen ja työntekijän arvoa.
Onko sinusta oikein, että ihminen pakotetaan tekemään täysi päivä työtä 9 eurolla?
sikatilan sisäänkäynti?
http://admiralmann.files.wordpress.com/2014/03/arbeit-macht-frei-dachau.jpg
Työttömien "kuntoutus" tuntuu olevan Keskustapuolueelle kutkuttava aina.
Käykääpä katsomassa "Potkut ja ja työttömyys" -foorumila kuinka ilmeisesti joku keskustalainen kirjoittelee nimimerillä "Kaaleppi" törkeitä työttömien pilkkausjuttuja (ns. saunakauha kirjoitukset).
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3706
Miksi keskustapuolue haluaa rankaista työttömiä? Tämä "orjatyölakikin" on keskustapuoluee aikaansaannosta.
Orjatyölain keksi Paavo Lipposen hallitus. Peräti valtiopäivien avajaisissakin sillä kehuskeli:
"Kuntouttava työtoiminta on uudistettu nuorten pitkäaikaista työttömyyttä ja syrjäytymistä ehkäiseväksi."
http://vnk.fi/ajankohtaista/puheet/puhe/en.jsp?oid=102587
Yhdeksän euron päiväpalkan on puolestaan määritellyt Jyrki Kataisen hallitus. Miksi se ei ole nostanut sitä kymmenkertaiseksi? Valta on hallituksella, ei oppositiolla.
Kataisen hallituksella ei ollut myöskään halua luopua kuntouttavasta työtoiminnasta, vaan päinvastoin sosiaaliministeri Paula Risikko esitti sen pakolliseksi kaikille työttömille.
Pääasia, että Anttilan tienristeykseen on suhmuroitu katuvalot, että sukutilalla työskentelvä orja näkee tulla pimeälläkin töihin.
http://www.hymy.fi/uutiset/taas-sahkoinen-skandaali-ministerille-omat-katuvalot
Myös kokoomusjohtoisiin orjatyöyrityksiin johtavat kadut, on useimmiten katuvaloilla varustettu.
http://skandaali.wordpress.com/2007/12/01/jaako-joulukinkku-nyt-syomatta/
Oikeutta eläimille -järjestö toimitti suomalaistiloilta salaa kuvaamansa videot ja valokuvat Ylen A-studiolle, joka esitti osan niistä keskiviikkona. Kuten kunnon skandaaliin kuuluu, tulilinjalle joutui heti istuva maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk), jonka oman tilan asioiden väitettiin olleen retuperällä. Myöhemmin ilmeni, että kyseinen tila kuului Anttilan tyttärelle, eikä siellä ainakaan tämänpäiväisessä tarkastuksessa todettu mitään laiminlyöntejä.
Mutta onkohan Sirkka-Liisa Anttila tässä tilanteessa ihan oikea ihminen vastaamaan selvityksistä, joita muun muassa hänen tyttärensä tilalta haetaan?
Me tulemme selvittämään tämän asian aivan juurta jaksain. Kuluttajilla pitää olla oikeus tietää, että Suomessa eläimet hoidetaan hyvin. Se on meidän yhteinen tahtotila.
- Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk),
IL 29.11.2007
Mielenkiintoinen kommentti siihen nähden, että juuri on tuotu useilta suomalaistiloilta julki kuvamateriaalia, joka todistaa täysin päinvastaista. Jos ministerin ”tahtotila ”on noin kova, näkeekö se vain oman totuutensa? Anttila myös paheksui salaa kuvattujen filmien tuomista julkisuuteen. Miksi?
"Oikeutta eläimille -järjestön kuvissa ja videoissa näkyy kuitenkin jo mätänemistilassa olevia eläimiä elävien joukossa. Maallikkokin tietää, että jotain on silloin pielessä.
Surkuhupaisinta on, että paljastuneen ongelman ratkaisun sijaan keskustellaan siitä, miten saataisiin eläimiä kuvanneet leivättömän pöydän ääreen."
Ongelma: Työvoima ei riitä Anttilan tilalla.
Ratkaisu: Otetaan käytännössä ilmaisia orjatyöntekijöitä korjaamaan sianraadot pois! Nerokasta!
"Myöhemmin ilmeni, että kyseinen tila kuului Anttilan tyttärelle, eikä siellä ainakaan tämänpäiväisessä tarkastuksessa todettu mitään laiminlyöntejä."
Pari kysymystä: kuinka kauan ehti kului aikaa sillä välillä kun kyseinen tila kuvattiin ja kun tarkastus tehtiin? Ehtikö Anttila varoittaa tytärtään tulevasta tarkastuksesta ja laiminlyönnit ehdittiin korjata?
En luota kumpaisenkaan puolueeseen. Kokoomuksen linja on silti selkeämpi, kepu on tuuliviiri. On helpompi äänestää kokoomusta, jos sen arvot on äänestäjää lähellä. Kepua äänestäessä ei tiedä, mitä saa, koska kepun linja on, että se pettää aina ja iankaikkisesti.
Minun on helppo olla äänestämättä kumpaakaan noista puolueista.
Aivan yhtä helppo kuin olla äänestämättä mitään muutakaan puoluetta.
Kepu on rikollisjärjestö. Santeri Alkion murhanhimoiset puheet on kepun historiassa jätetty kertomatta, mutta näkyy kepulaisten mielissä olevan silti Alkion perintö niiltäkin osin. Köyhät kyykkyyn ja lopulta monttuun. Se on totuus Alkionkin ajatuksista.
Kulukorvaus on 9euroa jos olet työssäoppimassa vaikkapa 3kk. Päiväraha tulee tietenkin normaalisti joko ansiosidonnainen tai kelalta. Näin se menee Lipposen säätämien lakien mukaan.
Tämä on orjatyötä ja vieläpä lainvastaista. Tässäpä onkin mielenkiintoinen tilanne. Pakkotyö on selvästi kielletty sekä perustuslaissa (7§ ja 18§) että kansainvälisissä, Suomen allekirjoittamissa ihmisoikeussopimuksissa, kuten YK:n (KPS -sopimus, 8. art.) , EN:n (EIS 6. art.) ja ILO:n sop nro 29 artiklassa 2 on määritelty pakollinen työ tarkoittamaan kaikkea työtä ja palvelusta, jota jonkin rangaistuksen uhalla vaaditaan joltakin henkilöltä ja johon tämä ei ole vapaaehtoisesti tarjoutunut. Päivärahan maksamisen lopettaminen tai toimeentulotuen leikkaaminen voidaan katsoa rangaistuksen uhaksi.
Rangaistuksella tarkoitetaan muutakin haitallista seuraamusta kuin varsinaista rikosoikeudellista rangaistusta. TEM:n raportissa ”Työttömyysturvan menettäminen työvoimapoliittisesti moitittavan menettelyn takia” seuraamuksia verrataan rikoksista tuomittaviin seuraamuksiin, kuten esimerkiksi rattijuopumukseen, veropetokseen tai ryöstöön. Ministeriön mukaan molemmissa järjestelmissä on kysymys henkilön menettelystä johtuvan seuraamuksen asettamisesta.
Mainitut lait ja sopimukset ovat ristiriidassa niiden lakien kanssa, joissa on säädetty ns. aktiivisesta työllisyyspolitiikasta ja olisikin mielenkiintoista nähdä, mitkä lait ovat päteviä riippumattoman oikeusistuimen mielestä ja kenellä pitkäaikaistyöttömällä olisi sinnikkyyttä ja ylipäätään (taloudellista ja henkistä) mahdollisuutta lähteä testaamaan tätä mahdollisesti vuosia kestävän oikeusprosessin ajan.
"Pakkotyö on selvästi kielletty sekä perustuslaissa (7§ ja 18§) että kansainvälisissä, Suomen allekirjoittamissa ihmisoikeussopimuksissa, kuten YK:n (KPS -sopimus, 8. art.) , EN:n (EIS 6. art.) ja ILO:n sop nro 29 artiklassa 2 on määritelty pakollinen työ tarkoittamaan kaikkea työtä ja palvelusta, jota jonkin rangaistuksen uhalla vaaditaan joltakin henkilöltä ja johon tämä ei ole vapaaehtoisesti tarjoutunut. Päivärahan maksamisen lopettaminen tai toimeentulotuen leikkaaminen voidaan katsoa rangaistuksen uhaksi."
Juuri tätä on 9 euron pakkotyö ja sitä teetetään työttömillä laista piittaamatta. TE-toimistoilla on jokin ihmeellinen erioikeus toimia vastoin lakia ja uhata työtöntä rangaistuksella eli rahojen menetyksellä. Tämän vääryyden mätä eduskunta siunaa olemalla hiljaa ja siihen lainkaan puuttumatta.
http://karilaurila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/145813-suomalaisesta-halpatyovoimasta-tuli-vientituote
Hiipumassa oleville vientimarkkinoille on tullut uusi hittituote, kertoo YLE uutiset 30.7.2013. Tämän vientituotteen suosio on taattu, sillä enää ei yritysten tarvitse lähteä siirtämään tuotantoa mihinkään maapallon toiselle laidalle kohonneitten työvoimakustannusten vuoksi, vaan palvelun voi tilata meiltä Suomesta.
Ruotsalainen silmälasiyhtiö Favoptic nimittäin käyttää rovaniemeläistä kuntoutustyöpajaa postituspalveluihinsa. Rovaniemen monitoimikeskuksen työpajassa pakataan kehyksiä kokeiltavaksi ja käsitellään tilaustietoja. Romotken toimitusjohtaja Riitta Harmanen sanoo, että näin säätiössä valmennettaville ja kuntoutettaville on saatu mielekästä työelämätaitojen harjoittelua.
Riitta Harmanen väittää YLE:n uutisille, etteivät Rovaniemeläisen työpajan, Romotke:n työntekijät ole työntekijöitä, vaan palveluja saavia asiakkaita. Näin sitä terminologialla kikkaillaan. He nimittäin ovat säätiössä kuntouttavassa työtoiminnassa, jossa kuntouttavaa on pelkkä nimi. Kuntouttavaan työtoimintaan sijoitetaan täysin työkykyisiä (ja useimmiten työhaluisia) henkilöitä, joiden työttömyys on kestänyt yli 500 päivää (jatkossa 300 päivää). Sellaiset henkilöt, joilla on jokin avoimille työmarkkinoille siirtymistä haittaava mielenterveydellinen tai terveydellinen haitta, ohjataankin lakisääteisesti muiden sosiaalipalveluiden pariin ennen kuin he kelpaavat kuntoutettaviksi. Kuntouttavaan työhön kelpaavat siis vain rusinat pullasta. Tällä termillä puolestaan pidetään huolta siitä, ettei yleinen mielipide kääntyisi tätä ilmaistyön muotoa vastaan.
Kotimaisessa tuotannossa tätä (kuntouttavaa työtoimintaa) on hyväksikäytetty jo pitkään, esimerkiksi Sipoossa on paikallisen matkahuollon palvelut siirretty tuotettavaksi osana kuntouttavaa työtoimintaa. Nyt siitä siis vielä tehtiin vientituote. Yhteiskuntamme tästä ei hyödy mitenkään, sillä näiden kuntoutettavien ja valmennettavien toimeentulokorvaukset maksetaan yhteisistä verovaroistamme. Näille valmennettavilla ja kuntoutettavilla ei ole ostovoimaa yhteiskuntamme taloutta kiihdyttämään ja usein jää huomioimatta myös se, että mikä yritys pystyy kilpailemaan tällaisen säätiön kanssa, jolla ei ole työvoimakustannuksia tuotannon puolella ollenkaan? (lainaus Sakari Timosen blogista "Kotimaiset hikipajat")
Hurjinta tässä on se, että kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 8 § mukaan TE -toimisto yksin arvioi aktivointisuunnitelmaa laadittaessa mahdollisuudet tarjota työnhakijalle töitä. Jos töitä ei todennäköisesti pystytä tarjoamaan, niin suunnitelmaan on pakko ottaa kuntouttava työtoiminta. Toimenpiteestä kieltäytyminen taas tarkoittaa työttömälle työttömyysturvaetuuden katkaisemista. Siis käytännössä kyseessä on pakottaminen.
http://sakutimonen.com/2014/09/mtk-innostui-orjista/
MTK innostui orjista
28. syyskuuta 2014
Maatiloilla on paljon tekemätöntä työtä. Vaikka lisäväelle on tarvetta, tilat eivät halua maksaa palkkaa. Forssassa on ryhdytty metsästämään orjia. Kaupungin orjapäällikkö kertoo, että virallisen liturgian mukaan kyse on kuntoutuksesta, jolla yritetään aktivoida pitkään työttömänä olleita. Tosiasiassa työttömät pakotetaan palkattomaan työhön.
Kynnys orjuuteen on laskettu mahdollisimman matalaksi. Sekä tehtävät että tekijöiden kunto vaihtelevat. Jotkut uupuvat neljässä viikkotunnissa, toiset kestävät palkatonta työtä jopa 30–40 tuntia viikossa.
– Orjatyökokeilussa selvitetään asiakkaan työkyky ja osaaminen. Jos hän suoriutuu hyvin, mietitään, voisiko yrittäjä ottaa hänet vakituiseksi orjaksi, päällikkö kertoo. Kuntouttavan työtoiminnan nimellä työtön voidaan määrätä palkattomaksi orjaksi jopa kahdeksi vuodeksi. Työkokeilu voi kestää vain 12 kuukautta, josta 6 kuukautta samalla työnantajalla on maksimi. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, koska orjaa voidaan kierrättää työnantajalta toiselle.
Orja saa ajalta työmarkkinatukea ja yhdeksän euron kulukorvauksen Kelalta, mutta ei palkkaa. Työkokeiluun osallistuminen on täysin vapaaehtoista, mutta kieltäytyjä menettää työmarkkinatukensa ja joutuu toimeentulotuelle, jota lisärangaistuksena alennetaan 20 %.
Forssassa 50 tilaa on ollut kiinnostunut ottamaan orjia. Vaikka ”työllistäminen” on vielä hyvin pientä, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitossa MTK:ssa se herättää innostusta.
– On loistavaa, jos osapuolia saadaan lähestymään toisiaan työttömiä pakottamalla, MTK:n maaseutuyrittäjyysjohtaja sanoo.
Hän muistuttaa, että maanviljely on kausiluontoista. Kiireajoiksi tilat ovat palkanneet väkeä myös muista maista.
– Jos kotimaisia palkattomia orjia saadaan riittävästi, niin enää ei tarvitse maksaa ulkomaiselle työvoimalle eikä yleensä kenellekään.
Jos yrittäjä haluaa pitää orjan kokeilun jälkeen, niin se onnistuu helposti. Työttömälle laaditaan aktivointisuunnitelma, jossa kuntouttava työtominta määritellään ensisijaiseksi toimintamuodoksi. Tämän jälkeen hänet voidaan määrätä palkattomiin töihin kahdeksi vuodeksi.
Harvalla työttömällä on maatalouden osaamista, mutta se ei ole este.
– Tiloilla on monenlaisia töitä ja isännät ovat hanakoita neuvomaan tarvittaessa kovallakin kädellä, kunhan vain ei tarvitse maksaa palkkaa.
Suomennettu virallisesta liturgiasta Taloussanomissa: http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2014/09/28/mtk-innostui-tyottomien-saamisesta-maatiloille/201413375/139
...
Palkaton pakkotyö on työttömän etu ja palkatonta työvoimaa haalitaan maatilojen sesonkitöihin, jotta ulkomaiselle työvoimalle tai yhtään kenellekään ei tarvitsisi enää maksaa palkkaa. On ihan turha puhua oikean palkkauksen mahdollisuudesta, koska kukaan ei palkkaa ketään niin kauan kun tarjolla on palkattomia renkejä ja piikoja.
Alkuperäisessä jutussa sekoitettiin lisäksi kuntouttava työtominta ja työkokeilu. Ei ole olemassa mitään kuntouttavaa työkokeilua, vaan on vain työkokeilu ja kuntouttava työtoiminta. Sinänsä haastateltavan tai toimittajan ymmärtämättömyydellä ei ole merkitystä, koska periaate molemmissa on sama:
Kieltäytyjä menettää työmarkkinatukensa ja joutuu toimeentulotuelle, jota alennetaan 20 %. Toistuvasta kieltäytymisestä alennus on 40 %. Tätä sanotaan täydelliseksi vapaaehtoisuudeksi.
Havahtukaa ajoissa ja lukekaa näitä uutisia uusin silmin. Meneillään on täydellinen työmarkkinoiden murros, jolla palkallisesta työvoimasta ollaan pyrkimässä kokonaan eroon. Tätä sanotaan työllistämiseksi ja onhan se tietysti sitä. Työtä löytyy, mutta ei enää palkanmaksajaa.
"Orja saa ajalta työmarkkinatukea ja yhdeksän euron kulukorvauksen Kelalta, mutta ei palkkaa. Työkokeiluun osallistuminen on täysin vapaaehtoista, mutta kieltäytyjä menettää työmarkkinatukensa ja joutuu toimeentulotuelle, jota lisärangaistuksena alennetaan 20 %."
Työkokeilu on täysin vapaaehtoista, mutta kieltäytyjää rangaistaan... :D
Voi v*ttu näitä poliitikkoja ja te-toimistojen väkeä. Ne kusee työttömiä nilkoille aina tilaisuuden tullen.
Nimenomaan, tilaisuuden tullen.
Siinä se on kepulaisuuden ydin.
sorkka liisa anttila on näitä hävellisiä keskustalaisia valehtelivia lahnasikoja.jo turpea selluliittipesreesi paljastaa valehtelavan sikanaaman,hei sirkka -ll,vedä ihrapersestäsi 30 kg silmäluomiin,vittu olet kuvottava aina poliitikassa valehdellut sika,rehelliset politiikot muistetaan, ,,
http://yle.fi/uutiset/maatiloilla_tyoskenteleva_tyoton_ei_saa_olla_navetassa_tai_traktorissa_yksin/7493558
Entä, jos tilalle hankitaan kaksi "kuntoutettvaa", jotka toimivat parina?
Tuomo Salovuori. Kristiina Liinaharjan viherystävä?
Lainaus: "Maatiloilla kokeilusta ollaan innoissaan."
Kyllä varmaan. Minäkin olisin jos saisin oman orjan ihan vaikka tiskaamaan ja pyykkiä pesemään 9 eur/pv.
"Kokeilusta vastaavat vakuuttavat etteivät työkokeilussa mukana olevat työttömät vie leipää maatalouslomittajilta. Esimerkiksi työntekijää ei saa jättää työnsä ääreen yksin. Hän ei saa tehdä yksinään töitä navetassa tai ajaa traktoria ilman, että emäntä tai isäntä on kyydissä."
-> mitenkähän tarkasti tätä seurataan. Isäntä tai emäntä kyylää vieressä? Tuskin jaksavat alun jälkeen.
Sama sääntö ja soveltamisongelma luultavasti muissakin työkokeilupaikoissa.
"He pääsevät osallisiksi esimerkiksi luonnon hyvinvointivaikutuksista."
--->Keräämään rankoja metsään?
Itsekin niitä olen kasaillut, mutta silloin maksettiin sentään palkkaa siitä.
Enemmän ajattelin sitä kuin luonnon hyvinvointivaikutusta. Luonnossa saatoin liikkua vapaa-ajallanikin nauttien hyvinvointivaikutuksisista. Tai olla liikkumatta.
Valinta oli minun.
Mutta ei noita kuntoutettavia edes päästetä mihinkään sellaisiin hommiiin, joissa tilan oma väki joutuisi olemaan jatkuvasti mukana. Samallahan se isäntä tekee ne traktorihommat itsekin kuin että istuisi kuntoutettavan mukana traktorissa. Järjetön ajatus.
Siispä kuntoutettava saa ysieuron korvauksella tehdä kaikki ne työt, jotka on tehtävä ja jotka jokainen osaa.
Sama oli työharjoittelussakin, niissäkin harjoiteltiin ilmaistyövoimana töitä, jotka jokainen osasi harjoittelemattakin. Ja vaikka oli valtion laitoksesta kyse, työnjohtaja vaati tuomaan omat työkamppeetkin. Ei riittänyt ilmainen työpanos.
Siinä oli varsinaista johtaja-ainesta ja taattu kepulainen. Kusta päässä, että korvista valui.
tosiaan on, että yhteiskunta elättää kotiin ja työteolla ei suotta uhkailla.
Eipä siitä niin kauan ole tässäkään maassa, kun jokainen sai elättää itsensä niinkuin parhaaksi katsoi. Pahimmassa hädässä olevat saivat kunnalta jauhosäkin.
Nyt nämä lotjakkeet eivät viitsisi persettään liikauttaa. Eiköhän se muutamassa vuodessa ala työ sinullekkin maistua kun se ilmainen raha sieltä sossusta tyystin loppuu.
No, ei pidä hermostua. Mutta jos hermostuit, niin hermostuit.
Ilahduttaisiko tämä?
http://media.riemurasia.net/albumit/m15684/VANHANEN.jpg
Kaltaistesi takia ei kannata. Kerroin vain mielipiteeni.
Kiitos "mielipiteestäsi". Se antaa jälleen osviittaa minulle siitä, millä tavalla mielipiteitä ei kannata muodostaa.
Yritä sietää edes itseäsi, vaikka "minunkaltaisteni" sietäminen, vaikka et edes tiedä minusta mitään, on sinulle kovin vaikeaa.
itkua tyrskimään. Itku ei auta. Alat vain elättää itse itseäsi kuten muutkin tekevät ja lopetat joutavan märinän.
Oletpa kovasti katkeran kuuloinen. Kateus syö kantajansa mieltä, ei kadehdittavan.
Saat viimeisen sanan ja sen jälkeen mahdollisesti saat kuvasikin palstalle.
On ne rääkkääjiä, koha ei sikaa raiskaavii.
kepulaisista ei koskaan tiedä
Anttilan sukurutstilalla on vierailleet eläinaktivistit. Televisiossa Anttila sanoi nähdessään omankin tilansa kuvia nähdessään, että ne on varmaan ulkomailta.
Se siitä. Mutta miten on tilalla työskentelevän entisen telakkatyöläisen suhteen? Onko hänellä vaitiolovelvollisuus tilan asioista, jos hän havaitsee epäkohtia esimerkiksi eläinten kohtelussa?
Mikään työsopimus ei voi velvoittaa eli pakottaa olemaan hiljaa, jos eläintilalla näkee eläinten huonoa kohtelua tai peräti rääkkäystä. Tapauksista on ilmoitettava viipymättä viranomaisille vaikka sitten "työpaikan" menettämisen uhalla. 9 euroa ja rääkkäävää työnantajaa tuskin tulee ikävä.
Työttömien pakottamine 9e päivätöihin ja alhaista!
SDP:nhän tässä pitäisi hävetä, koska on orjatyölain isä ja sitä vielä Lauri Ihalaisen työministerikaudellakin toteuttaa.
Kepu puolestaan on vaikka minkä asian isä, äiti, kummitäti ja-setä, kummin kaima ja muuta, kunhan se palvelee kepun opportunistista linjattomuutta.
Vellipalkkalainenko?.
Miten vitussa telakkatyöläinen, ammattitaitoinen metallimies lähtee tuollaiseen?
Meille demareille kaikki työtoiminta on pahaksi ruumiille.
Meille kepulaisille puolestaan vähänkään rehelliseen toimintaan viittaava on hyvin hyvin vastenmielistä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752856801.html?ref=rss
Suomen suosituin puolue kesksuta kalvaa vasemmistolaista rupusakkia.
Omiaan tuo kalvaa, kun Kääriäinenkin pillastui.
Toisaalta, ottaapa tuostakin Kremlin multakuskista selvää, vaikka kovastikin olisi vasemmistolainen rupu-ukko (viittaus Tytti Isohaakana-Asunmaan keirjoittamaan kepun historiikkiin a mainintaan K-linjan vasemmistolaisuudesta).
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288337102164.html
Melko plösö ollut.
Tässä Kääriäisen pillastumisesta.
http://yle.fi/uutiset/kaariainen_puoluetoverin_syytoksista_en_ole_lukenut_korhosen_kirjaa__enka_aio_lukeakaan/7538355
Kannattaisi olla tyytyväinen, kun saa edes 9 euroa. Nyt kepuhallitus patistaa ihmiset työhön ilmaiseksi. Neljän kuukauden työnäyte ilman mitään etuja!!!
Hyvä asia näin saadaan ansiosidonnaisella makoilevat lorvit tekemään jotain tukiensa eteen.
Vielä parempaa on, että jatkossa heidät määrätään esim. sikalaan paskaa luomaan minimipalkalla. Jos kieltäytyy tulee karenssi ja työttömyyskorvaus loppuun. Jatkossa ei kannata maksaa ay-jäsenmaksuja, koska siitä ei ole mitään hyötyä.
Hieno juttu.
Itselläsikin tuntuu olevan runsaasti aikaa kirjoitella Scheisseasi päivät pitkät. Vai kirjoitteletko Apollonkadulta.
Olet malliesimerkki lestadiolaisen pääministerimme kannattajista.
Kepulaisen kieroutunut ajatusmaailmasi ei voi kummuta terveeltä pohjalta.
Sinä siis kannat ajatusta, että työttömille ei saa luoda edellytyksiä päästä työelämään. Valuuko kurat taas reisille? Kukin tavallaan.
Mites se pallopaita noin?
20.4.2016
:D
Järkevä ihminen kykenee myöntämään olleensa väärässä ja sen johtopäätöksenä tarkistamaan mielipiteitään.
Mutta kuinka sinä muiden mielipiteille tuossa noin tylysti olit vastannut? Että ihan schaissea!
Ja nykyään olet itse ihan samaa mieltä:)))
Tätähän kai olit sanonut schaisseksi? Ja sehän on kuin sinun kirjoitustasi nykyään!!!
"Hyvä asia näin saadaan ansiosidonnaisella makoilevat lorvit tekemään jotain tukiensa eteen.
Vielä parempaa on, että jatkossa heidät määrätään esim. sikalaan paskaa luomaan minimipalkalla. Jos kieltäytyy tulee karenssi ja työttömyyskorvaus loppuun. Jatkossa ei kannata maksaa ay-jäsenmaksuja, koska siitä ei ole mitään hyötyä.
Hieno juttu. "
Hyvää Joulua. Palaan hyvinvointivaltion alasajoon Joulun jälkeen.
Tuo oli ihan schaissea.
:D
OLI
HYV
Kyllä olen kuullut että Kekkosen aikaan 60-70 luvulla työttömät haettiin aamuisin tienpientareita siivoamaan tai metsätöihin tms. Eikä taidettu palkkaa maksaa, saihan sen jo yhteiskunnalta. JA SE OLI IHAN OIKEIN. Hemmetin amnestyt ja muut vikisevät jostain pakkotyöstä. Ei sellaista olekaan. Jos valtio antaa asunnon ja rahaa, niin mielestäni sen eteen saa ja voi tehdäkin jotain. VÄTYKSET!!
"Kyllä olen kuullut että Kekkosen aikaan 60-70 luvulla työttömät haettiin aamuisin tienpientareita siivoamaan tai metsätöihin tms."
Ja muutama satatuhatta muutti ulkomaille. Oletko kuullut, että se Kekkonen teloituttikin ihmisiä? Oli kovanyrkkinen mies vielä kolmekymmentäluvulla. Uskalsi hakata puolustuskyvyttömiä. Oli se kova mies. Mutta ryssä pani silti sen kuriin.
Kekkonen ei ole telotattunut ihmisiä vaan punikkeja.
Tyypillinen lestakepukommentti anno Domini 2018.
Laki Lipponen 2001
Nykyinen toteudus Ihalainen.
Valitukset voi lähettää sylttytehtaaseen SDP:n puoluetoimistoon.
Mielenkiintoisia kommentteja ajalta ennen Sipilän kautta.
Ökyrikkaiden tukiaiskepulaisten märkä päiväuni on työttömien ja matujen ilmaistyövoima, jonka valtio pakottaa orjatyöhön tukiaisfarmeille.
Sippilän, persnerin ja muiden orpojen kabinetti panee hulluimmatkin vedätykset toimeksi.
Maahanmuutto ja roskavaen työllistaminen kevään vaaliteema
Huvittavaa kun vasurit puhuu täällä orjatyöstä kun itse ovat orjatyöttömiä.
Pallopaita palasi.
Työtön alkaa olla yhtähuonossa asemassa omassa maassa kuin sotavanki vieraassa maassa.
Tuokin on sossu-komukoiden palvomista, sillä eivät he halua töitä tehdä, vaan laiskotella.
Joten naapuriin vaan sotavangiksi, että saavat oikean heille sopivan kohtelun, eli nappi oatsaan..
Saksassa sinäkin olet kielletty.
Kansan uutiset punikkilaakosn lehti.
Kaikki sossu-komukat Siperiaan, ja Putteroiselle rynkky kainaloon.
Se konna kyllä tietää mitä sillä tehdään, näin Suomi niminen valtio pelastuu.
se on ikävää jos joutuu työkokeiluun jopa meidän VERONmaksajien pv.rahoilla 9Epv.nääs mekin ollaan työs!!!ja meidän veronmaksajien tuella ELÄT!!mite me ollaan työs ja sä et??mitä.samanlaiset mahollisuudet sul oli ku meillä??!
Alkaa varmistua, että kepun kokeilut on loppu.