Aamulehdessä 5.10. oli juttu Tampereen pormestarista, Anna-Kaisa Ikosesta. Jutussa todettiin hänen olevan auttamaton myöhästelijä. Hän usein myöhästyy kokouksesta tai lähtee kesken pois, koska toinen kokous jo odottaa.
Ikonen itse sanoo, että hän joutuu myöhästelemään kiireisen työkalenterinsa vuoksi.
Yksi hyvä neuvo Ikoselle olisi, että ei keräisi kalenteriinsa ihan kaikkia kissanristiäisiä, jolloin aikaa jäisi kaikkein tärkeimmille töille, joista tärkein on kaupungin pormestarius.
Ei yksi ihminen kaikkeen voi eikä pidäkään ehtiä, eikä kukaan ole korvaamaton. Nuorehkon, menestyneen ihmisen rakettimainen uralla nousu voi johtaa hänet vääriin johtopäätöksiin ihmisen korvaamattomuudesta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Toisaalta, keskittymällä sisällön laatuun kirjoitusten määrän sijaan saisi Mansen hanu ehkä aikaan kirjoituksen, jossa on selkeä idea ja jonka merkitys on ilmeinen. Se olisi hyvä muutos parempaan suuntaan.
Noin. Nyt meillä on tässä jo kaksi kirjoitusta, joiden pointti on vain neuvoa jotakuta muuta turhaan. Mitään asiaa ei olla edistetty. Minulle ei tullut oloa, että olisin jotenkin neuvojeni kohdetta parempi. Tuliko hanu sinulle?
"uralla nousu voi johtaa ...vääriin johtopäätöksiin ...korvaamattomuudesta. "
Just näin se menee. Kyllä nuo nousukkaatkin yleensä vanhemmiten oppivat mihin kutsuihin pitää sanoa kyllä, mihin ei ja mihin pitää laittaa joku toinen edustamaan. Kun on suuret luulot omasta erinomaisuudestaan, niin usein käy juuri niin että hyppää vähän joka paikassa, mutta ei oikeasti ehdi paneutmaan yhteenkään asiaan kunnolla.
Jos päivät menee kokouksissa, illat edustustehtävissä tai omassa vapaa-ajassa, niin missä välissä tapahtuu se asioihin perehtyminen?
Onko Leinolan asukkaan kirjoitus merkitykseltään ilmeinen? Siihen en ota kantaa, mutta aion itse kirjoittaa Leinolan asukkaan kauhistukseksi edelleen mielipiteitäni moneen Tamperetta ja sen päättäjiä koskeviin ajankohtaisiin asioihin. Se on tiettävästi sallittua toimintaa.
Ei saisi olla.
Reaktiostasi sen ilmeisyyden päättelee helposti. Kirjoituksesi ei ole minulle kauhistuksen aihe, päinvastoin! Tännehän ne sopivat oikein hyvin, kun täällä sisällön nolla-arvo ei haittaa mitään. Perustellut ja selkeästi jäsennellyt mielipiteet kannattaakin suunnata asiallisille forumeille.