Ravinnon sisältö (pohdittavia asioita alelaarin äärellä)

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Ravinto on useimpien ihmisen toimintojen perusta. En ota tässä kantaa ihmisen tarvitseman ravinnon määrään/vrk. Mutta otan kantaa siihen mitä ravinnon pitää sisältää, että se on terveellistä.

Paistamalla paistinpannulla, uunissa paistamalla tai grillaamalla ruokaan saa napakkaa suutuntumaa. Ja maustaminen on tärkeää siksi, että ihmisellä olisi parempi ja iloisempi mieli, eikä ruoka olisi mautonta.

Ruokailussa tärkeää on proteiinit. Ne pitävät näläntunteen kurissa.

Sitten ihminen tarvitsee hivenaineita, hivenaineet toimivat pääasiassa entsyymien ja hormonien rakenneosina. Ihmiselimistö ei pysty valmistamaan hivenaineita, joten ne tulee nauttia päivittäin ravinnon mukana tai lisäravinteena

Sitten ihminen tarvitsee kivennäisaineita. Kivennäisaineet ovat ne alkuaineita. Niitä tarvitaan, että aineenvaihdunta pysyy normaalina.

Sitten ihminen tarvitsee vitamiinejä. Vitamiinit ovat tärkeitä sillä niiden vähäisyys ravinnossa aiheuttaa puutostiloja.

Sitten ihminen tarvitsee myös ravintokuituja, joilla ihminen voi säädellä kuinka kauan ravinto pysyy elimistössä.

Sitten ihminen tarvitisee myös glugoosia, koska ne ovat aivojen energianlähde. Ja ilman glugoosia aivot voivat olla kipeät. Esim. suklaahyvä on sellaista, josta tulee glugoosia.
2105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Entä mitä olet itse valmis tekemään sen eteen että sinulla on varoja noihin mainitsemiisi asioihin? Älä vain sano että se on yhteiskunnan automaattinen velvollisuus hoitaa jokaiselle kansalaiselle joka esim. vain makailee kotona ja ja pottuilee keskustelupalstoilla.

Äänestä
  • Olen valmis tekemään kaikki mahdolliset vaadittavat asiat. Jokin kansalaistyö ravintoa vastaan voisi olla sellainen malli, jossa ihmiset voisivat petrata omaa elintarvikemonipuolisuuttaan.

    Itse olen pystynyt alelaarista hankkimalla pitämään ruokavalion jotakuinkin hyvänä.
    Mutta kieltämättä se vaatii järjestelmällisyyttä, että osaa hakeutua oikeaan aikaan oikealle alelaarille. Isoimmilla paikkakunnilla on aina helpompaa, kun tietää missä liikkeissä on minkäkin tyyppistä elintarviketta alelaarissa.

    Arjen ongelma on tietysti hyvälaatuisen proteiinin (kanamunia lukuunottamatta) hankkiminen. On ilmeisesti niin, että valtio subventoin ulkomaille vietävien elintarvikkeiden hintoja. Mielestäni tulisi ehkä ottaa harkintaan se, että myös omalle kansalle voisi samoin subventoida esim. proteiinipitoista ravintoa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nälkäkurkiainen kirjoitti:

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Ravinto on useimpien ihmisen toimintojen perusta. En ota tässä kantaa ihmisen tarvitseman ravinnon määrään/vrk. Mutta otan kantaa siihen mitä ravinnon pitää sisältää, että se on terveellistä.

Paistamalla paistinpannulla, uunissa paistamalla tai grillaamalla ruokaan saa napakkaa suutuntumaa. Ja maustaminen on tärkeää siksi, että ihmisellä olisi parempi ja iloisempi mieli, eikä ruoka olisi mautonta.

Ruokailussa tärkeää on proteiinit. Ne pitävät näläntunteen kurissa.

Sitten ihminen tarvitsee hivenaineita, hivenaineet toimivat pääasiassa entsyymien ja hormonien rakenneosina. Ihmiselimistö ei pysty valmistamaan hivenaineita, joten ne tulee nauttia päivittäin ravinnon mukana tai lisäravinteena

Sitten ihminen tarvitsee kivennäisaineita. Kivennäisaineet ovat ne alkuaineita. Niitä tarvitaan, että aineenvaihdunta pysyy normaalina.

Sitten ihminen tarvitsee vitamiinejä. Vitamiinit ovat tärkeitä sillä niiden vähäisyys ravinnossa aiheuttaa puutostiloja.

Sitten ihminen tarvitsee myös ravintokuituja, joilla ihminen voi säädellä kuinka kauan ravinto pysyy elimistössä.

Sitten ihminen tarvitisee myös glugoosia, koska ne ovat aivojen energianlähde. Ja ilman glugoosia aivot voivat olla kipeät. Esim. suklaahyvä on sellaista, josta tulee glugoosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu